Social Networking Sites as a part of Medical Device Manufacturer's Marketing Communications

The purpose of the thesis is to examine how a medical device manufacturer can exploit social networking sites as a part of its everyday marketing communications. The ultimate goal is to create an ideal process of developing marketing communications in social networking sites as a medical device manufacturer with the help of theoretical knowledge and hands-on experience. Theoretical part examines the traditional process of developing marketing communications, defines social networking sites and presents marketing activities carried out on these sites as well as introduces the characteristics of healthcare technology industry. Empirical part is collected through participation in medical device manufacturer’s marketing operations and by observing effects of different factors and actions on social media marketing. In addition, completed interviews and a meeting with company’s personnel have been utilized for data collection. This part offers comprehensive information on the examined company’s current marketing operations, industry, and activities carried out on social networking sites. As a result of the thesis a comprehensive process description of integrating and using social networking sites as a part of company’s marketing communications was formed. With the help of the process description factors and actions which have an effect on marketing operations in social networking sites are presented and methods for further developing these activities are introduced.

Esimiestyön kehittäminen organisaation tehokkuuden lisäämiseksi oppivan organisaation keinoin : Case: Finanssialan yritys

Organisaatiot kilpailevat markkinoilla osaamisellaan, osaajillaan sekä näiden kautta menestymisellä. Se, miten tehokkaasti organisaatiossa oleva osaaminen hyödynnetään käyttöön, riippuu johtamistavasta ja esimiehen tavasta toimia omassa asemassaan. Oppivan organisaation malli perustuu oppivan yksilön kautta oppivan organisaation luomiseen. Se pyrkii jatkuvaan oppimiseen, toimintatapojen kehittämiseen sekä henkilöstön osallistamiseen tavoitteenaan reagoida nopeasti jatkuvan muutoksen haasteeseen. Toiminnan jatkuvalla kehittämisellä pyritään organisaation tehokkuuden lisäämiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälainen vaikutus esimiehellä on organisaation tehokkuuden lisäämisessä. Tutkimuksen kautta pyrittiin selvittämään esimiestyön merkitystä tehokkuuden saavuttamisessa ja sitä, miten tehokkuutta voitaisiin lisätä entisestään oppivan organisaation mallia hyödyntämällä. Tutkimuksen toimeksiantajana oli Suomessa toimiva finanssialan yritys. Tutkimuksessa selvitettiin yrityksessä tehdyn kehittämishankkeen mahdollisia vaikutuksia esimiestyön arviointeihin ja sitä kautta yrityksen ulkoiseen ja sisäiseen tehokkuuteen. Päätutkimuskysymyksenä oli: Miten esimiehen kehittyminen edistää organisaation tehokkuutta case organisaatiossa? Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena case tutkimuksena. Tutkimuksen empiirinen osa oli kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa tutkimuksen primaariaineisto kerättiin case organisaatioon tehtyjen teemahaastattelujen kautta. Tutkimuksen toisessa vaiheessa sekundaariaineistona käytettiin case organisaation henkilöstötutkimusten tuloksia vuosilta 2011 ja 2013. Case organisaation ulkoista ja sisäistä tehokkuutta tarkasteltiin taloudellisten lukujen ja case organisaation asiakastyytyväisyysmittareita hyödyntämällä. Tutkimuksessa esimiehen roolia tarkasteltiin oppiva organisaatio-mallin keskeisten teemojen kautta. Tutkimuksessa selvisi, että esimiestyöllä on merkitystä organisaation tehokkuuden tavoittelussa. Esimiehen ja alaisen välisessä suhteessa vaikuttavat vuorovaikutus, motivaatio, sitoutuminen, toimivat prosessit ja tiimityö. Näillä tekijöillä näyttäisi olevan vaikutusta myös asiakkaan ja toimihenkilön välisessä kohtaamisessa ja ulkoisen tehokkuuden syntymisessä. Case organisaation kehittämishankkeen vaikutuksia tarkasteltaessa lähiesimiestyöhön oltiin tyytyväisiä, mutta organisaatiotasoinen vuorovaikuttaminen ja muutosjohtaminen näyttäisi vaativan kehittämistoimenpiteitä.

Ryhmänjohtaja sosiaalisen ryhmäkiinteyden kehittäjänä

Ryhmäkiinteys on kaikkien ryhmien ominaisuus – riippumatta organisaatiosta tai ryhmän tehtävästä. Se voidaan nähdä voimana, joka pitää ryhmän koossa estäen sitä hajoamasta. Ryhmäkiinteys jakaantuu neljään eri tasoon: vertikaaliseen (johtajan ja alaisen väliseen), horisontaaliseen (vertaisten väliseen), organisatoriseen (rakenteelliseen) sekä institutionaaliseen (yhteiskunnalliseen). Nämä neljä tasoa jakaantuvat kukin kahteen tasoon: affektiiviseen (sosiaaliseen) sekä instrumentaaliseen (tehtäväsidonnaiseen). Näin ollen ryhmäkiinteys voidaan nähdä koostuvan kahdeksasta erillisestä osasta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista kirjallisuuskatsausta sekä sisällönanalyysiä. Aikaisemmin tehdyistä tutkimuksista on pyritty löytämään sosiaaliseen ryhmäkiinteyteen liittyviä tekijöitä. Tässä tutkielmassa käsitellään ryhmäkiinteyttä affektiivisesta näkökulmasta. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymyksiin: Mitä sosiaalinen ryhmäkiinteys on? Miten ryhmänjohtaja voi vaikuttaa sosiaaliseen ryhmäkiinteyteen? Miten sosiaalinen ryhmäkiinteys näyttäytyy siviilimaailmassa? Tutkimuksien lisäksi lähteinä on käytetty oppaita sekä ohjeita, Puolustusvoimista sekä siviilistä. Vaikka ryhmäkiinteys on ilmiönä ollut aina olemassa, on sitä aloitettu tutkimaan vasta toisesta maailmansodasta lähtien. Ensimmäiset tutkimukset käsittelivät lähes poikkeuksetta sosiaalista puolta ryhmäkiinteydestä. Vasta 1980-luvulla Carron, Zaccaro, Siebold ja Griffith osoittivat, että aikaisemmat tutkimukset ovat painottuneet liikaa sosiaalisen ryhmäkiinteyteen ja toivat sosiaalisen ryhmäkiinteyden rinnalle tehtäväsidonnaisen ryhmäkiinteyden. Sosiaalinen ryhmäkiinteys rakentuu ihmisten väliseen sitoumukseen, luottoon, lojaalisuuteen ja kiintymykseen. Sillä tarkoitetaan kansanomaisesti sitä, että ryhmän jäsenet nauttivat toistensa seurasta, luottavat toisiinsa, tulevat toimeen keskenään. Affektiivinen kiinteys on sama ilmiö riippumatta organisaatiosta. Sosiaalinen ryhmäkiinteys on yksilöiden välinen kiinteyden laji, joten on varsin selvää, ettei organisaatio vaikuta suuressa mittakaavassa sosiaalisen ryhmäkiinteyden kehittymiseen. Ryhmänjohtajalla on mahdollisuus omalla toiminnallaan vaikuttaa positiivisesti sosiaalisen ryhmäkiinteyden kehittymiseen. Koska sosiaalinen ryhmäkiinteys kehittyy parhaiten vapaa-ajalla, ryhmänjohtajan tulee kehittää ryhmälle mielekästä tekemistä niille hetkille, kun ryhmä ei toteuta varsinaista tehtäväänsä. Riittää, että ryhmän jäsenet viettävät aikaa yhdessä, keskustelevat ja tutustuvat toisiinsa kunnolla.

Sosiaalisen median muodostama uhka taisteluosaston operaatioturvallisuudelle joukkojen perustamisvaiheessa

Operaatioturvallisuus (OPTU) nykyajan konseptina on suhteellisen tuore. Aihetta on tutkittu Persianlahdensodan ajoilta asti. Suomen Puolustusvoimat tulkitsee operaatioturvallisuutta yleisesti ottaen samalla tavalla kuin Yhdysvaltojen asevoimat. Sosiaalinen media (SOME) on konseptina myös tuore ilmiö (2007). Sosiaalisen median käyttöaste yhteiskunnassamme on merkittävä. Sosiaalinen media mahdollistaa vaivattoman tiedon jakamisen, joka puolestaan vaikuttaa operaatioturvallisuuteen. Sosiaalista mediaa ja operaatioturvallisuutta on tutkittu laajasti joko yksittäisinä konsepteina tai osana muita kokonaisuuksia. Operaatioturvallisuutta ei ole kuitenkaan käsitelty sosiaalisen median näkökulmasta laajamittaisesti. Suomessa aihe-aluetta on tarkasteltu rauhanturvaajien toimintaympäristössä ja sen yleiskäyttöä rauhan aika-na. Joukkojen perustamisvaihetta ei ole käsitelty. Modernina ilmiönä on syytä ymmärtää so-siaalisen median mahdollistamaa uhkaa taisteluosaston (TSTOS) operaatioturvallisuudelle joukkojen perustamisvaiheessa. Päätutkimuskysymys on: Millainen uhka sosiaalinen media on taisteluosaston operaatiotur-vallisuudelle ja miten siltä voidaan suojautua joukkojen perustamisvaiheen aikana? Alaky-symykset, jotka tukevat tutkimusta ovat: Mitä operaatioturvallisuus tarkoittaa konseptina? Minkälainen sosiaalinen media on toimintaympäristönä? Miten vastustaja tiedustelee sosiaa-lisessa mediassa (OSINT)? Minkälaisen vaikutuksen operaatioturvallisuuden puute sosiaali-sen median toimintaympäristössä luo taisteluosastolle? Aineisto koostuu internetlähteistä sekä kirjallisista lähteistä oppaiden, artikkelien ja uutisten muodossa. Johtopäätöksenä on todettavissa, että operaatioturvallisuuden kannalta on syytä kieltää sosiaalisen median käyttöä sekä poistaa sosiaalisen median palveluita mahdollistavat laitteet joukkojen perustamisvaiheessa. Operaatioturvallisuuden laiminlyöminen sosiaalisen median toimintaympäristössä jo rauhanajan koulutuksessa voi johtaa pahimmassa tapaukses-sa siihen, että joukot on saatettu toimintakyvyttömään tilaan ennen laajamittaista sotaa. Ope-raatioturvallisuuden tärkeyttä sosiaalisessa mediassa on koulutettava henkilökunnalle ja va-rusmiehille jo rauhan aikana. Tutkija kehottaa Puolustusvoimia ottamaan tarkemmin kantaa älypuhelimien ja sosiaalisen median käyttöön rauhan- ja joukkojen perustamisvaiheen aika-na.

Normien vaikutus kadettien liikuntakäyttäytymiseen Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaympäristössä

Kadettien on pidettävä yllä sotilaan perustaitoja ja kuntoa. Velvoite löytyy lainsäädännöstä että yhteiskunta olettaa upseerien puolustavan isänmaata kaikissa olosuhteissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kadettien liikuntakäyttäytymiseen vaikuttava normis-to. Vastausta etsittiin kysymyksiin, miten normit vaikuttavat kadettien liikuntakäyttäytymi-seen ja miten upseeriuden tuomat normit voidaan ymmärtää. Normit jaetaan oikeusnormeihin ja sosiaalisiin normeihin. Normit syntyvät ihmisten keski-näisestä vuorovaikutuksesta ja selittävät yksilön käyttäytymistä osana ryhmää. Sosiologian tutkimuksessa normit selittävät parhaiten ihmisen käyttäytymistä. Tutkielman aineisto kerättiin kirjallisuudesta ja aikaisempia tutkimuksia analysoimalla. Tut-kimuksen aineistoa analysoitiin kahdella eri menetelmällä. Tutkielman ensimmäisessä osassa normiteorian aineistosta aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla luotiin Kadetin normiston -malli, joka kuvasi upseeriuden tuomien normien nelitasoista kokonaisuutta. Teorialähtöisen sisällönanalyysin viitekehyksenä ja analyysin perustana käytettiin Kadetin normiston -mallia, jonka lopputuloksena syntyi Kadettien liikuntakäyttäytymisen normiston -malli, joka kuvaa normien vaikutusta liikuntakäyttäytymiseen. Tutkimuksen keskeisinä tuloksina selvisi, että normit vaikuttivat liikuntakäyttäytymiseen kolmen näkökulman kautta. 1) Kadetti näkökulma; normit vaikuttivat sisäistämisen kautta persoonallisten normien muutoksina. 2) Oikeusnormi näkökulma; normit loivat organisaation ja määrittivät sosiaalisten normien liikkumavaran. Kadetit sosialisoituivat organisaation kult-tuuriin samalla muuttaen persoonallisia normeja. 3) Sosiaalisen ympäristön näkökulma; nor-mit vaikuttivat kadetteihin toisten ihmisten kasvatuksen kautta. Keskeisimmät vaikuttajat olivat esimiehet ja johtajat. Näkökulmat vaikuttavat tiiviisti toisiinsa muodostaen toimin-taympäristön. Tutkimusta normien vaikutuksesta kadettien liikuntakäyttäytymiseen pitää syventää ilmiön ymmärtämiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Normeilla voidaan rajoittaa epätoivottua lii-kuntakäyttäytymistä. Johtajan rooli normien kehittäjänä on suuri.

Sopimussotilaiden valmiudet kouluttajana peruskoulutuskaudella

Valtioneuvosto laati vuonna 1997 puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, jossa mai-nittiin ensimmäisen kerran määräaikaiset sotilasvirat. Selonteko toi tällöin esille sen, että tär-keimpiin operatiivisiin joukkoihin palkattaisiin henkilöitä vuoden mittaiseen palvelussuhtee-seen. Kyseisiä henkilöitä kutsutaan sopimussotilaiksi. Vuodesta 1999 sopimussotilaita on toiminut kouluttajan tehtävissä. Työn alkuvaiheessa sopimussotilaita ei jatkokouluteta kou-luttajan tehtävää varten, vaan he aloittavat kouluttajan tehtävänsä täysin varusmiesjohtaja- ja kouluttajakoulutuksen pohjalta. Tutkielman tarkoituksena on tutkia varusmiesjohtajille annet-tavaa kouluttajakoulutusta. Päätutkimuskysymys oli, mikä on tuoreiden sopimussotilaiden valmius toimia kouluttajan tehtävässä? Alakysymykset olivat, onko johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoitteet mahdol-lista saavuttaa, sekä oliko AUK tai RUK -koulutustaustalla merkitystä valmiuksiin? Tutkimuksessa käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää. Valmista aineistoa täydennettiin lomakehaastattelulla, joka toteutettiin 98. sekä 99. kadettikurssien kadeteille, jotka ovat toi-mineet sopimussotilaana heti varusmiespalveluksen jälkeen. Lomakehaastattelu toteutettiin syksyllä 2013. Tutkimuksen mukaan johtaja- ja kouluttajakoulutus eivät välttämättä anna sopimussotilaalle Kouluttajan oppaan mukaisia valmiuksia toimia kouluttajana perusyksikössä. Suurin ongelma on johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoitteissa, jotka ovat suurimmaksi osaksi osaa – tasol-la. Kouluttajan oppaan mukaan kouluttajan tulisi hallita oman puolustushaaran ja aselajin asiat. Oppaan mukaan kouluttajan tulee myös hallita P-kauden sisältö. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoitteet ovat mahdollisia saavuttaa, mutta riittääkö tavoit-teiden taso sopimussotilaan tehtävää ajatellen? Aliupseeri- ja reserviupseerikurssin käyneet sopimussotilaat eivät eroa juurikaan valmiuksissaan toimia joukkueen kouluttajana peruskou-lutuskaudella. Suurin vaikuttava tekijä varusmiesjohtajan kouluttajana kehittymisessä on tä-män kouluttaja. Halonen, Pulkka, Kärkkäinen & Saarelainen (2007, 10, 34) tuo esille, että vuorovaikutus kouluttajan ja koulutettavan välillä vaikuttaa sekä oppimismotivaatioon että oppimiseen.

Let Go and Remember. How Finnish Communities Experienced and Memorialized School Shootings

This study examines the aftermath of mass violence in local communities. Two rampage school shootings that occurred in Finland are analyzed and compared to examine the ways in which communities experience, make sense of, and recover from sudden acts of mass violence. The studied cases took place at Jokela High School, in southern Finland, and at a polytechnic university in Kauhajoki, in western Finland, in 2007 and 2008 respectively. Including the perpetrators, 20 people lost their lives in these shootings. These incidents are part of the global school shooting phenomenon with increasing numbers of incidents occurring in the last two decades, mostly in North America and Europe. The dynamic of solidarity and conflict is one of the main themes of this study. It builds upon previous research on mass violence and disasters which suggests that solidarity increases after a crisis, and that this increase is often followed by conflict in the affected communities. This dissertation also draws from theoretical discussions on remembering, narrating, and commemorating traumatic incidents, as well as the idea of a cultural trauma process in which the origins and consequences of traumas are negotiated alongside collective identities. Memorialization practices and narratives about what happened are vital parts of the social memory of crises and disasters, and their inclusive and exclusive characteristics are discussed in this study. The data include two types of qualitative interviews; focused interviews with 11 crisis workers, and focused, narrative interviews with 21 residents of Jokela and 22 residents of Kauhajoki. A quantitative mail survey of the Jokela population (N=330) provided data used in one of the research articles. The results indicate that both communities experienced a process of simultaneous solidarity and conflict after the shootings. In Jokela, the community was constructed as a victim, and public expressions of solidarity and memorialization were promoted as part of the recovery process. In Kauhajoki, the community was portrayed as an incidental site of mass violence, and public expressions of solidarity by distant witnesses were labeled as unnecessary and often criticized. However, after the shooting, the community was somewhat united in its desire to avoid victimization and a prolonged liminal period. This can be understood as a more modest and invisible process of “silent solidarity”. The processes of enforced solidarity were partly made possible by exclusion. In some accounts, the family of the perpetrator in Jokela was excluded from the community. In Kauhajoki, the whole incident was externalized. In both communities, this exclusion included associating the shooting events, certain places, and certain individuals with the concept of evil, which helped to understand and explain the inconceivable incidents. Differences concerning appropriate emotional orientations, memorialization practices and the pace of the recovery created conflict in both communities. In Jokela, attitudes towards the perpetrator and his family were also a source of friction. Traditional gender roles regarding the expression of emotions remained fairly stable after the school shootings, but in an exceptional situation, conflicting interpretations arose concerning how men and women should express emotion. The results from the Jokela community also suggest that while increased solidarity was seen as important part of the recovery process, some negative effects such as collective guilt, group divisions, and stigmatization also emerged. Based on the results, two simultaneous strategies that took place after mass violence were identified; one was a process of fast-paced normalization, and the other was that of memorialization. Both strategies are ways to restore the feeling of security shattered by violent incidents. The Jokela community emphasized remembering while the Kauhajoki community turned more to the normalization strategy. Both strategies have positive and negative consequences. It is important to note that the tendency to memorialize is not the only way of expressing solidarity, as fast normalization includes its own kind of solidarity and helps prevent the negative consequences of intense solidarity.

Potilaan tiedollinen yksityisyys heräämössä

Tutkielman tarkoituksena oli kuvata potilaan kokemuksia tiedollisesta yksityisyydestään sekä tiedollista yksityisyyttä edistäviä ja estäviä tekijöitä heräämössä. Tämän tiedon pohjalta on mahdollista kehittää heräämön hoitotyötä potilaiden tiedollisen yksityisyyden osalta. Tutkimus toteutettiin kuvailevana haastattelututkimuksena. Aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Tutkimuksessa haastateltiin yhden suomalaisen yliopistosairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien (KNK) klinikan heräämössä hoidettuja aikuispotilaita 1-2 tunnin kuluessa heräämöhoidon päättymisestä. Haastatteluaineisto koostui 17:stä päiväkirurgisen – tai vuodeosastopotilaan haastattelusta. Tallennetut haastattelut litteroitiin ja aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Potilaat kuvasivat tiedollista yksityisyyttä potilaan tietojen hallintana: potilaan tietojen luottamuksellisena käsittelynä ja oikeutena omiin tietoihin. Tiedollista yksityisyyttä pidettiin tärkeänä, mutta potilaat eivät olleet erityisen huolissaan tämän toteutumisesta heräämössä. Tiedollinen yksityisyys toteutui potilaiden mielestä melko hyvin heräämössä lukuun ottamatta tilanteita, joissa henkilökunta vaihtoi suullisesti tietoja potilaasta keskenään. Suurin osa potilaista totesi KNK-vaivojen olevan niin neutraaleja, ettei niiden joutuminen ulkopuolisten tietoon ollut heistä merkityksellistä. Tieto leikkauksesta kiinnosti potilaita ja he olivat tyytyväisiä saatuaan siitä tietoa heräämössä. Tiedollisen yksityisyyden toteutumista edistivät potilaan uppoutuminen omaan maailmaansa, mahdollisuus kontrolloida ja saada tietoa asioistaan, kahdenkeskinen vuorovaikutus, tieto tiedollisesta yksityisyydestä, heräämön tilajärjestelyt ja tiedollista yksityisyyttä koskevien sääntöjen noudattaminen. Muiden potilaiden uteliaisuus, potilaan kyvyttömyys suojata omia tietojaan ja ulkopuolisuus omissa asioissaan, kahdenkeskeisen vuorovaikutuksen mahdottomuus, yksityisen tilan puute ja tiedollista yksityisyyttä koskevan sääntelyn noudattamattomuus koettiin tietojen luottamuksellisen käsittelyn esteiksi heräämössä. Potilaiden tietojen luottamuksellista käsittelyä voitaisiin parantaa kiinnittämällä huomiota raportointimenetelmiin ja -paikkaan heräämössä. Käytettävissä olevia keinoja, kuten sermejä ja potilaiden sijoittelu heräämössä, kannattaa käyttää hyödyksi potilaan tiedollisen yksityisyyden suojaamiseksi. Tiedollisen yksityisyyden määritelmää tulisi jatkossa täsmentää käsiteanalyysin avulla. Lisäksi tiedollista yksityisyyttä olisi hyvä tutkia hoitotyön ympäristöissä, joissa potilaiden hoitoon liittyy mahdollisesti arkaluonteisempia tietoja kuin KNK- potilailla.

Guilt, shame, emotion regulation, and social cognition: Understanding their associations with preadolescents' social behavior

In this thesis, two negatively valenced emotions are approached as reflecting children’s self-consciousness, namely guilt and shame. Despite the notable role of emotions in the psychological research, empirical research findings on the links between guilt, shame, and children’s social behavior – and particularly aggression – have been modest, inconsistent, and sometimes contradictory. This thesis contains four studies on the associations of guilt, shame, emotion regulation, and social cognitions with children’s social behavior. The longitudinal material of the thesis was collected as a survey among a relatively large amount of Finnish preadolescents. In Study I, the distinctiveness of guilt and shame in children’s social behavior were investigated. The more specific links of emotions and aggressive behavior were explored in Study II, in which emotion regulation and negative emotionality were treated as the moderators between guilt, shame, and children’s aggressive behavior. The role of emotion management was further evaluated in Study III, in which effortful control and anger were treated as the moderators between domain-specific aggressive cognitions and children’s aggressive behavior. In the light of the results from the Studies II and III, it seems that for children with poor emotion management the effects of emotions and social cognitions on aggressive behavior are straight-forward, whereas effective emotion management allows for reframing the situation. Finally, in Study IV, context effects on children’s anticipated emotions were evaluated, such that children were presented a series of hypothetical vignettes, in which the child was acting as the aggressor. Furthermore, the identity of the witnesses and victim’s reactions were systematically manipulated. Children anticipated the most shame in situations, in which all of the class was witnessing the aggressive act, whereas both guilt and shame were anticipated the most in the situations, in which the victim was reacting with sadness. Girls and low-aggressive children were more sensitive to contextual cues than boys and high-aggressive children. Overall, the results of this thesis suggest that the influences of guilt, shame, and social cognition on preadolescents’ aggressive behavior depend significantly on the nature of individual emotion regulation, as well as situational contexts. Both theoretical and practical implications of this study highlight a need to acknowledge effective emotion management as enabling the justification of one’s own immoral behavior.

Kättelyn merkitykset suomalaisessa tapakulttuurissa 1800-luvulta 2000-luvulle

Tutkimuksen aiheena on kättely suomalaisessa tapakulttuurissa 1800-luvulta 2000-luvulle. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, mitä kättely on suomalaisille tutkimusajankohtana merkinnyt. Kättelyä suomalaisessa tapakulttuurissa on tarkasteltu muistitietoaineiston avulla.Ensisijainen aineisto sisältää kättelyyn liittyviä ajatuksia ja kokemuksia yli tuhannelta suomalaiselta. Aineiston käsittely ei kuitenkaan perustu niiden määrälliseen tutkimiseen, vaan tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista tutkimusotetta, jonka ytimessä on merkitysten tulkinta. Väitöskirjassa kättelyä lähestytään kulttuurihistoriallisena, monitasoisena ilmiönä, josta on erotettavissa kestoltaan eripituisia historiallisuuden tasoja. Myös väitöskirjan rakenne seuraa tätä historiallisen monikerroksellisuuden ajatusta. Ensiksi kättelystä on erotettavissa biologiaan perustuva niin kutsuttu syvän historian taso, joka tekee kättelystä merkityksellisen luottamuksellisten suhteiden ja yhteistoiminnan alueella. Toiseksi kättelystä voidaan erottaa rakenteiden tasolla ilmenevä ja hitaasti muuttuva tapakulttuurin taso. Mutta vaikka tapakulttuurin säännöt osaltaan vaikuttavat siihen, miten henkilö tietyssä tilanteessa käyttäytyy, on toimija kättelytilanteessa kuitenkin valintoja tekevä yksilö. Kolmas tutkimuksessa erotettu taso onkin tapahtumahetken taso, jolla historiallinen toimija suorittaa valintojaan oman henkilöhistoriansa ja elämänkokemuksensa avulla. Historialliseen monikerroksellisuuteen liittyvän ajattelun kautta tutkimus osoittaa kättelyn monisyiseksi ilmiöksi, joka vaikuttaa inhimilliseen vuorovaikutukseen olennaisella tavalla. Tutkimusote myös nivoo ihmisen kehityshistorian opittuun tapakulttuuriin sekä tapahtumahetken aktiiviseen kättelytoimijuuteen. Tuloksista voidaan päätellä, ettei kättely ole suomalaisille merkityksetön toiminto, vaan tärkeä sosiaalinen väline, jonka syvempi ymmärtäminen vaatii kaikkien historiallisten tasojen tarkastelua. Eri historian kerrokset voivat olla yksittäisessä kättelytapahtumassa kaikki läsnä. Julkisessa keskustelussa kättely on ollut esillä epähygieenisyytensä vuoksi. Väitöskirjatutkimuksessa pohditaan myös kättelyn suhdetta mikrobien leviämiseen. Tutkimus osoittaa, että kättelyllä on kahtalaisia turvallisuuteen liittyviä merkityksiä: toisaalta se on lääketieteellinen riski, mutta toisaalta se saa sellaisia tapoihin ja hyvinvointiin liittyviä merkityksiä kuten yhteisöllisyys ja luottamus. Pohdittaessa kättelyn ja käsihygienian suhdetta tulevaisuudessa nämä seikat tulisi tiedostaa ja tuoda selkeästi esiin.

Fyysistä ja digitaalista kirjastotilaa risteyttämässä – Keskustakirjasto 2018

Esitys Kirjastoverkkopäivillä 22.10.2014 Helsingissä

Vihreän kullan kimallus : Diskurssianalyysi suomalaisen metsäteollisuuden luovuudesta

Liiketoiminnassa luovuus nähdään usein uudistumisen ja pysyvän kilpailuedun edellytyksenä. Vaikka luovuutta on tutkittu ajansaatossa useista eri näkökulmista käsin, ei käsitteelle ole kyetty antamaan yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Suomalaisessa metsäteollisuudessa on käyty läpi mittavia uudistuksia, jossa myös luovuudelle on annettu merkittävä rooli. Kolmen liikevaihdoltaan suurimman suomalaisen metsäteollisuusyhtiön vuosikertomusten pääkirjoituksissa vuosina 2006–2012 tuli selkeästi esiin tarve liiketoiminnan uudistamiselle ja luovuuden merkitys osana tätä muutosta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella suomalaisen metsäteollisuuden luovuutta ja selvittää, minkälaista kuvaa metsäteollisuuden luovuudesta rakennetaan tutkimusaineistossa. Tutkimuksessa hyödynnetään diskurssianalyysiä, jonka avulla tarkastellaan sitä, millaisia merkityksiä luovuudelle annetaan käytetyn kielen avulla. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan rakennamme sosiaalista todellisuuttamme keskinäisen kommunikaation välityksellä. Tutkimusaineistosta hahmottuu metsäteollisuudelle yksi yhteinen luovuusdiskurssi, jota tarkastellaan neljän eri ulottuvuuden kautta. Näitä ovat taloudellinen, liiketoimintarakenteellinen, teknologinen sekä sidosryhmäulottuvuus. Ulottuvuudet sisältävät erilaisia merkityskokonaisuuksia, joita luovuudelle annetaan. Samassa yhteydessä tarkastellaan diskurssin ajallista rakentumista ja luovuusdiskurssin muotoutumiseen vaikuttavia kontekstitekijöitä, kuten taloudellisia haasteita ja liiketoimintaympäristön muutoksia, sähköisen median yleistymistä sekä elinympäristöä koskevia huolia. Luovuusdiskurssia rakennetaan tutkimusaineistossa varsin kokonaisvaltaisesti huomioiden aina yksilöt, organisaatiot ja toimintaympäristöt. Taloudellisesta ja teknologisesta ulottuvuudesta käsin rakennetaan aktiivista kuvaa luovasta tavasta toimia, kun taas liiketoimintarakenteellisen ja sidosryhmäulottuvuuden kautta pyritään luomaan luovuuden mahdollistavaa toimintaympäristöä. Nykyisin luovuus -käsitteestä on tullut iskulause kaikenlaisten taloudellistenkin haasteiden ratkaisemiseksi. Suomalaisessa metsäteollisuudessa luovuuden keinoin haetaan uutta suuntaa ja kilpailuetua, joskin taloudellisilla intresseillä näyttää olevan viime kädessä valtaa luovuuden näyttäytymiselle ja päämäärille. Jatkossa voisikin olla mielenkiintoista tutkia esimerkiksi sitä, kuinka luovaa metsäteollisuus on suhteessa taloudellisiin intresseihin.

Asiakaslähtöisen palveluliiketoiminnan johtaminen yritysverkostossa

Tässä pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan asiakkuuksien johtamista johtamisoppina ja erilaisten asiakassuhteen ulottuuvuksien merkitystä asiakkaan arvonluomiselle. Teoriaosuudessa tunnistettuja elementtejä peilataan empiria osuuden havaintoihin. Yhteenvedossa on tunnistettu keskeisimmät kehityskohteet, jotka asiakkuuksien johtamisen teoriamalleista sekä käytännöistä ulkopuolisten kumppaneiden kanssa, olisi sovellettavissa asiakkuuksien johtamiseen yritysverkoston sisällä. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena ja aineisto kerättiin puolistuktruoitujen teemahaastattelujen avulla. Haastatteluaineisto analysoitiin luokittelemalla havainnot kirjallisuustutkimuksessa tunnistettuihin teemoihin sekä teemarungon ulkopuolelta merkittävästi esiin nousseisiin seikkoihin. Tutkimustulokset tukivat kirjallisuudessa esitettyä näkemystä siitä, että keskeisiä asiakassuhteen arvoa lisääviä tekijöitä ovat säännöllinen vuorovaikutus, molemminpuolinen luottamus, vastavuoroisuus, proaktiivisuus ja asiakkaan tarpeita ja odotuksia vastaava palvelutarjooma. Aidosti asiakaslähtöinen toimintatapa vaatii, että koko yrityksen organisaatio ja sen osaamisalueet, prosessit, tarjoomat sekä ansaintalogiikka on viritetty tukemaan asiakkaan tapaa tuottaa arvoa itselleen.