Uskelanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma

Salon keskusta on valtakunnallisesti merkittävä tulvariskialue. Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on laatinut tämän tulvariskien hallintasuunnitelman Uskelanjoen tulvaryhmän ohjauksessa. Suunnitelmassa esitetään alueelle asetetut tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi, viranomaisten toiminnan kuvaus tulvatilanteessa sekä suunnitelman ympäristöselostus. Toimenpiteet ovat tiivistettyinä seuraavat: Tulvariskien vähentäminen - Tulvien huomioon ottaminen kaavoituksessa, rakennuslupapäätöksissä ja ympäristölupapäätöksissä - Sähkön- ja lämmönjakelulaitteiden sekä vesihuollon ja tietoliikenteen laitteiden sijoitus poistulva-alueelta tai suojaus - Esiselvitys Halikonjoen veden ohjaamisesta Uskelanjoen suulle jääkannen ohentamiseksi Valmiustoimet - Tulvakarttojen päivitykset - Tarkistus ja päivitys ympäristölle vaarallisia aineita käsittelevien laitosten turvallisuussuunnitelmiin - Pelastustoimen valmiussuunnitelman liite: Uskelanjoen tulvariskien valmiustoimet - Tulvainfopaketin kokoaminen ja jakelu tulva-alueen kiinteistöjen omistajille - Tiedotus käytettävissä olevista tieosuuksista Tulvasuojelu - Valumavesien pidättäminen valuma-alueella - Tilapäiset ja pysyvät kohdekohtaiset suojarakenteet sekä niiden testaus ja esittely - Yleissuunnitelma uoman ruoppauksesta ja pengertämisestä Salon keskustassa - Jään sahaus, hiekoittaminen ja heikentäminen sekä rikkominen ja jääpatojen purkaminen - Jäänpidätysrakenteet Moisionkosken yläpuolella Toiminta tulvavaara- ja tulvatilanteissa - Valmiussuunnitelmien toteuttaminen ja muu tulvatilannetoiminta

Viisumin epäävä päätös, kohdemaa Venäjä

Tutkielman tarkoituksena on tutkia viisumin epäävään päätökseen (kielteiseen päätökseen) liittyviä perusteita ja epäävään päätöksen muutoksenhakukeinoja. Tutkimuksessa tuodaan esiin muutoksenhakuvälineiden erilaisuus tavallisen viisumihakijan ja Euroopan unionin kansalaisen perheenjäsenen välillä, johon sovelletaan vapaan liikkuvuuden direktiiviä. Tutkimuksessa viisumin epäämisen tarkastelu on kohdistettu Venäjän viisumeihin. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa käytetään oikeusdogmatiikkaa, lainsäädännön ja sen esivalmisteluaineiston läpikäyntiä. Oikeusdogmatiikan avulla pyritään etsimään vastausta epäävän päätöksen muutoksenhaun erilaisuuteen. Tutkimuksessa on lisäksi tukeuduttu oikeuskirjallisuuteen. Viimeisenä tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista haastattelututkimusta. Viisumin epäävään (kielteiseen) päätöksen perusteet on Euroopan unionin lainsäädännössä tarkkaan asetettu. Viisumia ei näin ollen voi evätä, jollei peruste löydy lainsäädännöstä. Kuitenkin epäävään päätökseen liittyy lähtökohtaisesti aina viranomaisen harkinta. Viranomaisella on velvollisuus käyttää harkintaansa ja pyrkiä objektiivisesti ottamaan huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat kokonaisuutena, kun punnitaan viisumin päätösratkaisua. Tutkimustuloksissa huomioidaan Suomessa vallitseva valitusoikeuden puuttuminen epäävään viisumipäätökseen ja siihen haettuun oikaisuvaatimuspäätökseen. Tuloksissa tuodaan esiin Euroopan unionin kansalaisen etuoikeutettu asema vapaan liikkuvuuden direktiivin kohdalla ja siihen liittyvä hallintovalitusmahdollisuus. Asian eriarvoisuuden perustelut on tuotu esiin. Euroopan unionin kansalainen kuuluu erityiseen oikeusjärjestykseen, jolloin erilaiselle kohtelulle on olemassa objektiivinen ja hyväksyttävä peruste. On huomioitava, että Suomen kansallinen muutoksenhakujärjestelmä perustuu EUoikeuteen. EU-oikeus on antanut jäsenvaltioilleen mahdollisuuden toteuttaa viisumeihin kohdistuvan muutoksenhaun omalla, parhaaksi katsomallaan tavalla. Viisumin hakijalta puuttuva valitusoikeus, muiden kuin vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan kuuluvana (Ulkomaalaislain 10 luvun piirissä), on kuitenkin oikeusturvanäkökohtien kannalta arveluttavaa. Oikaisuvaatimuksella hoidettu muutoksenhaku, jonka päätöksestä ei voi valittaa, voi joidenkin henkilöiden kohdalla olla liian heikko muutoksenhakuväline. Tuloksissa tuodaan esiin käytäntöjä, joiden avulla konsulaatti pyrkii takaamaan viisuminhakijoiden tasapuolisen kohtelun ja päätöksen käsittelyn syrjimättömällä tavalla. Tuloksissa perehdytään viisumihakijan oman toiminnan vaikutuksiin päätösmenettelyssä, jolla on myös merkitystä. Lisäksi tuodaan esiin epäävän viisumipäätöksen perusteet. Päätelmänä ulkomaalaislain sääntelemä valituskielto voidaan mahdollisesti katsoa olevan riittämätön hakijoiden oikeusturvan kannalta.

Tiivistelmä Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta

Pori ja Huittinen ovat maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä (20.12.2011) nimetty valtakunnallisesti merkittäviksi tulvariskialueiksi. Alueet kuuluvat siten Suomen 21 merkittävän tulvariskialueen joukkoon. Tulvariskien vähentämiseksi, tulvien ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi sekä tulviin varautumisen parantamiseksi merkittävän tulvariskialueen sisältäville vesistö- ja merenrannikon alueille on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelmat. Tämä tulvariskien hallintasuunnitelma on laadittu Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristövastuualueella Kokemäenjoen vesistöalueen tulvaryhmän ohjauksessa. Suunnitelmassa esitetään alueelle ehdotetut tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi perusteluineen sekä viranomaisten toiminnan kuvaus tulvatilanteessa. Suunnitelma perustuu vesistöalueelta tehtyyn tulvariskien alustavaan arviointiin, tulvavaara- ja tulvariskikarttoihin sekä olemassa olleisiin tulvariskien hallinnan asiakirjoihin.

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta

Turku, Raisio, Naantali ja Rauma ovat maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä (20.12.2011) nimetty valtakunnallisesti merkittäviksi tulvariskialueiksi. Alueet kuuluvat siten Suomen 21 merkittävän tulvariskialueen joukkoon. Tulvariskien vähentämiseksi, tulvien ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi sekä tulviin varautumisen parantamiseksi merkittävän tulvariskialueen sisältäville vesistö- ja merenrannikon alueille on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelmat. Tämä tulvariskien hallintasuunnitelma on laadittu Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristövastuualueella rannikkoalueen tulvaryhmän ohjauksessa. Suunnitelmassa esitetään alueelle ehdotetut tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi perusteluineen sekä viranomaisten toiminnan kuvaus tulvatilanteessa. Suunnitelma perustuu vesistöalueelta tehtyyn tulvariskien alustavaan arviointiin, tulvavaara- ja tulvariskikarttoihin sekä olemassa

Tiivistelmä Uskelanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta

Salon keskusta on maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä (20.12.2011) nimetty valtakunnallisesti merkittäväksi tulvariskialueeksi. Alue on siten yksi Suomen 21 merkittävästä tulvariskialueesta. Tulvariskien vähentämiseksi, tulvien ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi sekä tulviin varautumisen parantamiseksi merkittävän tulvariskialueen sisältäville vesistö- ja merenrannikon alueille on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelmat. Tämä tulvariskien hallintasuunnitelma on laadittu Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristövastuualueella Uskelanjoen vesistöalueen tulvaryhmän ohjauksessa. Suunnitelmassa esitetään alueelle ehdotetut tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi perusteluineen sekä viranomaisten toiminnan kuvaus tulvatilanteessa. Suunnitelma perustuu vesistöalueelta tehtyyn tulvariskien alustavaan arviointiin, tulvavaara- ja tulvariskikarttoihin sekä olemassa olleisiin tulvariskien hallinnan asiakirjoihin.

Kilpailulain 44 §:n mukainen muutoksenhakuoikeus ja SEUT 263 artiklan mukainen kumoamiskanne - Kolmannen muutoksenhakuoikeuden laajuus ja erot

Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja oikeusvertaileva. Tutkielmassa selvitetään ensin kolmannen muutoksenhakuoikeuden sisältö Suomen ja EU:n kilpailuoikeudessa. Muutoksenhaun tarkastelu rajataan kilpailunrajoitusasioita ja yrityskauppoja koskeviin kilpailuviranomaisten päätöksiin. Sen jälkeen tutkielmassa vertaillaan kolmannen muutoksenhakuoikeuden eroja Suomen ja EU:n oikeusjärjestyksissä. Lopuksi pohditaan erojen seurauksia ja mahdollista kolmannen muutoksenhakuoikeuden integraatiota EU:ssa. Kolmannella tarkoitetaan tahoa, johon kilpailuviranomaisen päätöstä ei ole kohdistettu, mutta joka saattaa olla oikeussuojan tarpeessa ja jolla voi olla intressi hakea muutosta kilpailuviranomaisen päätökseen. Kolmannella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa lähinnä kilpailuviranomaisen päätöksen kohteen kilpailijaa tai asiakasta. Suomessa kolmannelle on vain poikkeustapauksissa myönnetty mahdollisuus hakea muutosta kilpailuviranomaisen kilpailunrajoitusasioissa ja yrityskauppa-asioissa tekemiin päätöksiin. Yrityskauppapäätöksissä KHO on pitänyt muutoksenhakua teoriassa mahdollisena. Kolmannen suppeaa muutoksenhakuoikeutta on molemmissa asiaryhmissä perusteltu sillä, että kilpailuviranomaisen päätöksen ei ole katsottu pääsääntöisesti vaikuttavan kolmanteen hallintolainkäyttölaissa edellytetyllä välittömällä tavalla. EU-kilpailuoikeudessa kolmannella, esimerkiksi kilpailijalla, sen sijaan on usein katsottu olevan oikeus hakea muutosta komission kilpailunrajoitusasioissa tekemiin päätöksiin ja yrityskauppapäätöksiin, sillä SEUT 263 artiklan suoraan ja erikseen koskemisen kriteereitä on tulkittu laajasti. Muutoksenhakuoikeutta on perusteltu esimerkiksi tehokkaan oikeudenkäytön vaatimuksilla, kilpailuoikeuden asianmukaisella soveltamisella, päätöksen taloudellisten vaikutusten analyysillä ja kantajan osallistumisella hallinnolliseen prosessiin. Tutkielmassa nostetaan esille Suomen ja EU-kilpailuoikeuden välinen huomattava ero kolmannen muutoksenhakuoikeuden laajuudessa. Erot johtuvat osin siitä, ettei EU:n primäärilainsäädäntö tai täytäntöönpanoasetus 1/2003 velvoita jäsenvaltioita yhdenmukaistamaan kilpailuoikeuden soveltamismenettelyitään. Erot kolmannen muutoksenhaussa eivät ole nähdäkseni tarkoituksenmukaisia EU-kilpailuoikeuden tehokkaan ja yhdenmukaisen soveltamisen näkökulmasta.

Biotalouteen liittyvien innovaatioiden rahoitus Pohjois-Karjalssa

Oppaassa esitellään Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Tekesin biotalouteen liittyvään innovaatiotoimintaan tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia Pohjois-Karjalan näkökulmasta.

Kalajoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma

Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) tuli voimaan vuonna 2010, jonka jälkeen Pohjois-Pohjanmaalla tehtiin kaikille vesistöille tulvariskien alustava arviointi. Näiden arviointien perusteella Maa- ja metsätalousministeriö nimesi Pohjois-Pohjanmaalle kaksi merkittävää tulvariskialuetta (Kalajoen vesistöalueella Alavieskan ja Ylivieskan väli sekä Iijoen vesistöalueella Pudasjärven keskusta) yhdessä 19 muun alueen kanssa. Merkittäville tulvariskialueille laadittiin tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä tulvariskien hallintasuunnitelmat. Näiden lisäksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus nimesi 15 muuta tulvariskialuetta, joista Pyhäjoen, Siikajoen ja Kiiminkijoen vesistöalueille ollaan tekemässä myös tulvariskien hallintasuunnitelmat. Tämä hallintasuunnitelma on laadittu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueella Kalajoen vesistöalueen tulvaryhmän ohjauksessa vuosille 2016–2021. Tulvaryhmä nimesi hallintasuunnitelman tavoitteet sekä toimenpiteet, joilla tavoitteet tullaan saavuttamaan. Suurin osa toimenpiteistä on jo nykyisin tehtäviä toimenpiteitä, joita kunnat, ELY-keskus, pelastuslaitokset ym. tekevät ennen ja jälkeen tulvan sekä tulvan aikana. Esimerkiksi tällaisia toimenpiteitä ovat vesistön säännöstely, erilaiset valmiustoimet sekä tulvatilannetyö. Muita toimenpiteitä ovat esimerkiksi asukkaiden tulvatietoisuuden lisääminen, millä tarkoitetaan sitä, että asukkaat ovat tietoisia tulvavaarasta ja osaavat suojata omaisuuttaan sekä sitä, että asukkaita tiedotetaan vahinkoa aiheuttavasta tulvasta mahdollisimman varhain. Tähän liittyy myös se, että asutusta suojaavia penkereitä pidetään kunnossa. Kalajoen varrella sijaitseville pelloille voisi mahdollisesti johtaa tulvavesiä, jos harvinainen tulva uhkaa asutuksia. Toimenpiteiden vastuutahot vastaavat ensisijaisesti toimenpiteiden toteuttamisen käynnistämisestä. ELY-keskuksen tehtävänä on omalta osaltaan huolehtia siitä, että vastuutahot pysyvät suunnitellussa aikataulussa. Lisäksi ELY-keskus yhdessä tulvaryhmän kanssa huolehtii toimenpiteiden seurannasta sekä niiden päivittämisestä. Tulvaryhmän tehtävänä on vuosien 2016–2021 aikana jakaa ja välittää tietoa siitä, mitä vesistössä ja sen varrella tapahtuu, sekä ylläpitää tulvariskien hallinnan kannalta keskeisten toimijoiden välistä yhteistyötä.

Iijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelma

Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) tuli voimaan vuonna 2010, jonka jälkeen Pohjois-Pohjanmaalla tehtiin kaikille vesistöille tulvariskien alustava arviointi. Näiden arviointien perusteella Maa- ja metsätalousministeriö nimesi Pohjois-Pohjanmaalle kaksi merkittävää tulvariskialuetta (Kalajoen vesistöalueella Alavieskan ja Ylivieskan väli sekä Iijoen vesistöalueella Pudasjärven keskusta) yhdessä 19 muun alueen kanssa. Merkittäville tulvariskialueille laadittiin tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä tulvariskien hallintasuunnitelmat. Näiden lisäksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus nimesi 15 muuta tulvariskialuetta, joista Pyhäjoen, Siikajoen ja Kiiminkijoen vesistöalueille ollaan tekemässä myös tulvariskien hallintasuunnitelmat. Tämä hallintasuunnitelma on laadittu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueella Iijoen vesistöalueen tulvaryhmän ohjauksessa vuosille 2016–2021. Tulvaryhmä nimesi hallintasuunnitelman tavoitteet sekä toimenpiteet, joilla tavoitteet tullaan saavuttamaan. Pudasjärven keskustassa tavoitteet toteutuvat jo nykyisillä toimenpiteillä ja niiden tehostamisella, koska keskustaan on rakennettu penkereitä suojaamaan asutusta tulvilta. Nykyisiin toimenpiteisiin luetaan esimerkiksi penkereiden kunnossapito, vesistön säännöstely, erilaiset valmiustoimet sekä tulvatilannetyö. Muita toimenpiteitä ovat esimerkiksi asukkaiden tulvatietoisuuden lisääminen, millä tarkoitetaan sitä, että asukkaat ovat tietoisia tulvavaarasta ja osaavat suojata omaisuuttaan sekä sitä, että asukkaita tiedotetaan vahinkoa aiheuttavasta tulvasta mahdollisimman varhain. Tähän liittyy myös se, että viranomaisille on käytössään aina ajantasainen vesistömalli, jonka avulla voidaan ennustaa mahdollisia tulvia. Toimenpiteiden vastuutahot vastaavat ensisijaisesti toimenpiteiden toteuttamisen käynnistämisestä. ELY-keskuksen tehtävänä on omalta osaltaan huolehtia siitä, että vastuutahot pysyvät suunnitellussa aikataulussa. Lisäksi ELY-keskus yhdessä tulvaryhmän kanssa huolehtii toimenpiteiden seurannasta sekä niiden päivittämisestä. Tulvaryhmän tehtävänä on vuosien 2016–2021 aikana jakaa ja välittää tietoa siitä, mitä vesistössä ja sen varrella tapahtuu, sekä ylläpitää tulvariskien hallinnan kannalta keskeisten toimijoiden välistä yhteistyötä.

The Construction of ‘Disciplinary’ Violence Against Children — Social Workers’, Police Officers’ and Parents’ Rationales

This dissertation examines parental disciplinary violence against children in authority records and in the criminal procedure in Finland. The main aim is to analyze disciplinary violence, how it is defined, and how it is constructed as a crime by social workers, the police, and parents. This dissertation consists of four sub-studies and a summary article. In the first sub-study, I examine how disciplinary violence appears in child welfare documents and analyze the decision-making processes and measures taken by the child welfare workers. The second sub-study, utilizing police interview data, examines police officers’ perceptions of disciplinary violence, its criminalization, and its investigation. In addition to this analysis of police officers’ own perceptions, in the third sub-study, I use reports of crime and pre-trial investigation documents to look at what a typical suspicion of disciplinary violence coming to the attention of the police is and examine the decision-making processes of the police. Utilizing authority data, the fourth sub-study analyzes how parents rationalize the use of disciplinary violence to the authorities investigating these suspicions. The research provides findings that are unprecedented in Finland. Firstly, it was shown that social workers’ decision-making processes in suspicions of disciplinary violence follow three pathways of reasoning, with many factors taken into consideration; and in less than one-third of the cases, a request for criminal investigation has been made to the police. Secondly, it was verified that police officers hold different perceptions of disciplinary violence, and these perceptions have multiple effects on the investigation of these cases and the construction of disciplinary violence as a crime. Thirdly, the analysis of the reports of crime and pre-trial investigation documents showed that almost two-thirds of the cases of disciplinary violence had been sent to a prosecutor by the police and, thus, defined as a crime. However, in many cases, acts of disciplinary violence were often seen as ‘educational, petty one-off incidents’ and a possible trial and punishment for the perpetrator were seen as unreasonable. Fourthly, it was found that parents often try to neutralize and rationalize the violence they have used against their children, for example, either by denying the victim, the criminal intent, or the entire act, or relying on the necessity of the forbidden act. The dissertation concludes that disciplinary violence is defined and constructed in authority policies and practices, first and foremost, by the severity of the act, the nature of the act as continuous or singular, the perceived harm caused by the act to a child, and the perceptions of authorities regarding physical punishment of children. The asymmetrical power setting present in disciplinary violence and parents’ legitimized right to raise and discipline their children partly seem to explain why criminal-law processing of these suspicions of violence and understanding these as crimes is difficult. Finally, this research calls for more coherent and consistent authority practices and policies, achieved by educating authorities and increasing awareness on disciplinary violence, questions the need for a concept like ‘disciplinary’ violence, and suggests more emphasis on unambiguous perceptions of a child’s best interest.

Sijoituspalveluiden ja –tuotteiden tarjoajan tiedonantovirhe ja vahingonkorvausvastuu

1980-luvun lopulle asti arvopaperimarkkinat olivat Suomessa melko kehittymättömät, ja siellä toimivat sijoittajat olivat ammattimaisia tai muuten kokeneita sijoittajia, jotka tunsivat arvopaperisijoittamiseen liittyvät lainalaisuudet ja riskit hyvin. Arvopapereihin liittyvä oikeus perustui tuolloin pääosin yleiseen velvoite-, sopimus- ja kauppaoikeuteen, sekä eräisiin yksittäisiin lakeihin ja yhtiöoikeuteen. Arvopaperimarkkinat ovat kehittyneet huomattavasti noista ajoista. Markkinoiden kehitys ja sijoitustoiminnan suosion kasvu kotitalouksien keskuudessa onkin johtanut tilanteeseen, jossa markkinoilla toimii suuri määrä sijoituspalveluiden tarjoajia, joiden laajoja tuotevalikoimia käyttää hyvin heterogeeninen sijoittajajoukko. Arvopaperimarkkinoiden luotettavuuden ja tehokkuuden, sekä ei-ammattimaisten sijoittajien suojaamiseksi arvopaperimarkkinoiden sääntely onkin kehittynyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana huomattavasti. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, miten nykyinen sääntely-ympäristö ohjaa sijoituspalveluyritysten toimintaa suhteessa ei-ammattimaiseen asiakkaaseen. Tarkastelun keskiössä ovat palveluntarjoajan tiedonantovelvollisuus ja selonottovelvollisuus, joiden avulla pyritään varmistamaan, että palveluntarjoaja antaa ei-ammattimaiselle asiakkaalle oikeat ja riittävät tiedot sijoituspäätöksen tueksi, tämän yksilölliset olosuhteet huomioiden. Tutkielmassa tarkastellaan myös tilanteita, joissa palveluntarjoaja laiminlyö edellä mainitut lakisääteiset velvollisuutensa, ja siten syyllistyy tiedonantovirheeseen. Oma osakysymyksensä on tiedonantovirheestä seuraava vahingonkorvausvastuu, ja vahingonkorvauksen määrän laskeminen. Laissa asetetut velvoitteet, ja niitä täydentävät finanssivalvonnan ohjeistukset ja valvonta luovat Suomessa ympäristön, jossa huolellisesti toimiva sijoittaja voi luottaa palveluntarjoajien menettelytapoihin. Arvopaperilautakunnan ratkaisusuositusten perusteella palveluntarjoajat toimivat Suomessa lähtökohtaisesti hyvien menettelytapojen mukaisesti, ja esimerkiksi suoranainen valehtelu asiakkaalle on harvinaista. Suurin osa tiedonantovirheistä liittyykin abstraktiin riskin käsitteeseen, ja osapuolten näkemyseroon siitä, miten riskeistä on kerrottu tiedonantovelvollisuutta täytettäessä. Vahingonkorvaustapausten arvioinnissa huomiota kiinnitetäänkin myös asiakkaan velvollisuuksiin asiakassuhteessa, jotta sijoittajat eivät voi oikeudettomasti vaatia vahingonkorvauksia mahdollisten tappioiden tapauksessa. Sijoittaminen on lopulta aina tuoton tavoittelua ja riskin ottamista, ja nykyinen sääntely huomioi myös sijoittajan vastuun.

Komentajan vastuu : kenraali Krstic´

Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kuva komentajan vastuusta kenraali Krstic´n tuomion perusteella. Tuomio perustuu Bosnian sodan aikana erityisesti Srebrenicassa tapahtuneisiin laajamittaisiin väkivallantekoihin, jotka kohdistettiin tiettyyn kansanosaan. Tekoja ja niihin liittyviä vastuita puntaroi kansainvälinen rikostuomioistuin ICTY kansainvälisen humanitäärisen oikeuden pohjalta. Yhtenä tarkastelun kohteena on alueella toimineen komentajan, Krsticin, vastuu teoista. Tutkimuksen pääkysymys on: Mikä on komentajan vastuu sodankäynnissä omista sekä alaisten teoista ja päätöksistä? Tutkimus on edellyttänyt kansainvälisiin säädöksiin perehtymistä. Kansainvälisiä säädöksiä sisältävässä osassa käytetään tutkimusmenetelmänä lainoppia eli oikeusdogmatiikkaa. Lainopin tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus. Komentajan vastuuta määrittelevät oikeussäännöt tarkastellaan lainopin metodilla, sillä siinä selvitetään voimassaolevien oikeusnormien sisältöä. Keskeisinä tämän diplomityön aineistoina käytettiin ICTY:n Krsticille antamia tuomioita. Tutkimuksesta voidaan todeta, että komentajan vastuu on kokonaisvaltaista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tuntemista. Komentajan vastuuta ei voida jakaa tai unohtaa missään kriisin vaiheessa. Vastuun ulottuminen ei ole yksiselitteistä, toisaalta sen laaja määritelmä antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden käyttää harkintavaltaa vastuun ulottumisesta. Komentaja on yksin vastuunsa kanssa. Hänen on kyettävä toimimaan itse humanitaarisen oikeuden lakien mukaan, ilman sitä ei voi vaatia alaisiltaan niiden noudattamista. Hänen on ehkäistävä laittomuudet kaikin tavoin, muun muassa kansainvälisten sopimusten olemassaolosta tiedottamalla ja komentajan vastuun määritelmän läpikäymisellä. Komentajan on puututtava alaisensa rikolliseen toimintaan välittömästi saadessaan sellaisesta viitteitä. Hänen on viimeistään tiedon saatuaan saatettava rikoksen tekijä oikeuden eteen.

Gender-toiminta osana sotilaallista kriisinhallintaa : rekrytointi, koulutus ja operatiivinen toiminta

Kansainväliset sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot ovat muuttuneet yhä vaativammiksi, ja kriisinhallinnan tehtäväkenttä on laajentunut ja monipuolistunut. Operaatioalueella olevilta kriisinhallintahenkilöiltä odotetaan yhä enemmän kykyä yhteistyöhön kaikkien toimijoiden kanssa yhteiskunnan vakauden ja turvallisuuden palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Yhdistyneiden kansakuntien päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” täytäntöönpanolla halutaankin hyödyttää koko yhteiskunnan vakautta ja kehitystä. Suomen kansallisen toimintaohjelman ja Pääesikunnan normin mukaan Suomi tukee naisten kouluttautumista kohti vaativimpia tehtäviä ja esittää naisia kansainvälisiin johtotehtäviin. Suomi varmistaa, että kaikilla kriisinhallintatehtäviin lähtevillä on ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymysten asiantuntemus sekä kyky tehdä yhteistyötä sisällyttämällä YK:n päätöslauselma 1325, kansainvälinen oikeus, kansainvälinen humanitaarinen oikeus sekä ihmisoikeusvelvoitteet kaikkeen kriisinhallintakoulutukseen. Suomi sisällyttää gender-näkökulman osak-si kriisinhallintajoukkojen operatiivista toimintaa huomioimalla gender-näkökulman operaatioiden suunnittelussa, toimeenpanossa ja raportoinnissa YK:n päätöslauselman 1325 ja operaatiokohtaisten määräysten mukaisesti. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia puolustusvoimien virassa olevien naisupseerien motiiveja hakeutua kriisinhallintatehtäviin, naisten osallistumisen vaikutuksia kriisinhallintaoperaatioihin sekä gender-näkökulman huomioimista koulutuksessa ja kriisinhallintajoukon operatiivisessa toiminnassa. Tutkimusongelmana oli vähäinen aiempi tiedon määrä Suomen kansallisessa toimintaohjelmassa ja Pääesikunnassa määritetyn gender-toiminnan toteutumisesta. Päätutkimuskysymyksen avulla pyrittiinkin selvittämään, miten gender-toiminta on toteutu-nut sotilaallisen kriisinhallinnan rekrytoinnissa, koulutuksessa ja operatiivisessa toiminnassa. Tutkimusstrategiana sovellettiin monimenetelmäistä tiedonkeruutapaa määrällisen ja laadullisen aineiston saamiseksi. Tutkimusmenetelminä käytettiin survey-tutkimusta ja sisällönanalyysiä, joiden avulla pyrittiin kuvaamaan naisupseerien, operaatioista kotiutuneiden rauhanturvaajien sekä Afganistanin kriisinhallintaoperaatiossa (ISAF) palvelleiden SKJA:n komentajien ja naisupseerien käsityksiä, mielipiteitä ja asenteita tutkittavasta aiheesta. Tutkielman empiirinen osuus perustuu naisupseereille suunnattuun kyselyyn sekä SKJA:n komentajien ja naisupseerien sähköpostihaastatteluun. Tutkielmassa hyödynnettiin lisäksi Porin prikaatin kotiutuneille rauhanturvaajille teettämän tasa-arvokyselyn tuloksia. Tutkielman tuloksena ilmeni, että naisrauhanturvaajien kriisinhallintatehtäviin osallistumisen vaikutuksista merkittävimpiä olivat yhteyden saaminen paikalliseen naisväestöön. Myös miesten ja naisten työskentely yhdessä samoissa tehtävissä nähtiin tärkeänä esimerkkinä sukupuolten tasa-arvosta. Sukupuolen liiallinen korostaminen nähtiin haitalliseksi, ja tehtävän vaatimukset tuleekin asettaa tehtävässä tarvittavien ominaisuuksien, tietojen ja taitojen mukaisesti. Positiivisten vaikutusten saavuttamiseksi naisten määrän kriisinhallintatehtävissä tulisi kasvaa nykyisestä, mutta sen ei tule olla itseisarvo. Merkittävimmät naisupseerien kriisinhallintatehtäviin hakeutumattomuuden syyt olivat perheen perustamiseen liittyvät sosiaaliset syyt. Kriisinhallintatehtäviin hakeutumisen motivaatiota kasvattavista tekijöistä tärkeimpiä olivat ammattitaidon ja itsensä kehittäminen. Gender-koulutuksen osalta ilmeni, että Suomessa annetaan gender-peruskoulutus mutta operaatioalueella ei täydennyskoulutusta annettu. Gender-näkökulman huomioon ottaminen kriisinhallintajoukon operatiivisessa suunnittelussa, toimeenpanossa ja raportoinnissa ei myöskään tulosten perusteella toteutunut. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että naisupseerit ovat pääosin halukkaita palvelemaan kriisinhallintatehtävissä, vaikka osallistuminen onkin henkilömäärältään vähäistä. Naisten mahdollisuuteen hakeutua kriisinhallintatehtäviin voidaan vaikuttaa laatimalla urasuunnitelma varhaisemmassa vaiheessa ja lisäämällä naisupseereille kohdennettua tietoa kriisinhallintatehtävistä. Kriisinhallintatehtäviin halukkaita naisia on enemmän kuin näyttäisi olevan mahdollista irrottaa kotimaan tehtävistä. Gender-koulutuksen todettiin olevan liian yleisellä tasolla eikä sitä kyetty konkreettisesti huomioimaan ja soveltamaan joukon operatiivisessa toiminnassa. Koulutuksen pääpainon tulisikin olla operatiivisessa vaikuttavuudessa osana kaikkea koulutusta. Gender-näkökulma tulisi saada integroitua osaksi kaikkea kriisinhallintajoukon toimintaa operaation vaikuttavuuden ja tavoitteiden täyttymisen näkökulmaa. Operaation tavoitteita asetettaessa tulisi muistaa, että kriisinhallintaoperaatioilla pyritään kokonaisvaltaisesti turvallisuusympäristön parantamiseen ja normaaliyhteiskunnan toimintojen ja palvelujen palauttamiseen. Gender-toiminnan kehittämisessä tärkeää onkin ymmärtää sen vaikutus ja kytkeminen nimenomaan paikallisväestön eri ihmisryhmien huomioimiseen ja tasavertaisuuteen ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tutkielman tulosten mukaan kehityskohteita gender-toiminnan parantamiseksi on olemassa, ja mikäli kriisinhallintaoperaatioiden vaikuttavuutta halutaan tehostaa, näyttäisi siihen myös olevan keinoja.

Pohjavesivarat aktiiviseen hyötykäyttöön eteläisessä Satakunnassa ja Laitilassa

Pohjavedet aktiiviseen hyötykäyttöön eteläisessä Satakunnassa ja Laitilassa kehittämissuunnitelma laadittiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen koordinoimana yhdessä Euran, Köyliön ja Säkylän kuntien sekä Harjavallan, Kokemäen, Laitilan ja Rauman kaupunkien, Satakuntaliiton, Varsinais-Suomen liiton ja Pyhäjärvi-instituutin yhteishankkeena. Suunnittelu tehtiin Sweco Ympäristö Oy:n sekä alikonsultteina toimineiden Vesi-instituutti Wanderin ja Suomen Pohjavesitekniikka Oy:n toimesta. Kehittämissuunnitelman tavoitteena on yhdyskuntien vedentarpeen turvaaminen määrällisesti ja laadullisesti myös tulevaisuudessa, hyvälaatuisen pohjaveden käytön lisääminen alueella (korvata huonolaatuiset pohjavesilähteet ja mahdollisesti myös pintavesilähteet)sekä hyvien pohjavesivarojen hyödyntäminen niin, että se antaisi mahdollisuudet teollisuuden ja erityisesti biotalouden kehittämiselle koko suunnittelualueella. Suunnitelmassa on löydetty sekä yhdyskuntien vedenhankintaa että elinkeinoelämän turvaamista ja kehittämistä palveleva ratkaisu. Vedenhankinnan kehittämisen ensimmäisessä vaiheessa turvataan yhdyskuntien lisäveden- ja varavedentarpeet rakentamalla kolmeuutta vedenottamoa; Kokemäen Risteelle, Köyliön Ristolaan ja Säkylän Porsaanharjulle. Lisäksi toteutetaan näihin liittyvät uudet vesijohtoyhteydet mukaan lukien varavesiyhteys Harjavallan ja Kokemäen välille. Ratkaisu parantaa nykyisen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä alueella ja mahdollistaa myös yritysten kehittymistä ja kasvua jo lähitulevaisuudessa. Ensimmäinen vaihe mahdollistaa lisäksi uudenlaisen vesibisneksen käynnistämisen suunnittelualueella. Ensimmäisen vaiheen rakentamiskustannukset ovat 11,0 milj. € ja toteutusaikataulu 2 – 5 vuotta. Alueellista yhteistyötä kehitetään perustamalla Ristolan ottamoa varten kuntien yhteinen osakeyhtiömuotoinen tukkuvesilaitos. Vedenhankinnan jatkokehittelyllä kohti tekopohjavesilaitosta vedenhankintaa saadaan entisestään alueellistettua ja optimoitua. Tekopohjavesilaitos mahdollistaa pintaveden käytöstä luopumisen ja turvaa vedenhankinnan varmuutta jopa alueen ulkopuolella. Alueelliseen tekopohjavesilaitoksen käyttöön siirtyminen luo alueen elinkeinoelämälle uusia toimintamahdollisuuksia. Laitoksenkapasiteetista riippuen mahdollisuuksia on jopa veden laajamittaiseen vientiin asti. Tähän tarkoitukseen juuri eteläisen Satakunnan ja Laitilan muodostama alue on yksi vahvimpia alueita Suomessa. Tekopohjavesilaitoksen rakentamiskustannukset ovat noin 24 – 53 milj. €. Alueen pitkäjännitteinen kehittäminen vaatii toimivaa yhteistyöorganisaatiota, jolle on tämän suunnitelman puitteissa luotu hyvät lähtökohdat jatkaa aloitettua työtä.

Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksesta : tapausesimerkkinä Charles Taylor

Tämä tutkimus sijoittuu sotilasjohtamisen alalle. Siinä on hyödynnetty oikeustieteen lähestymistapoja ja tutkimusmenetelmiä. Tieteenfilosofisesti tutkimus noudattaa eurooppalaisen oikeuspositivismin periaatteita. Tutkimuskohteena oli Liberian entisen presidentin Charles Taylorin sotarikosoikeudenkäynti Sierra Leonen erityistuomioistuimessa. Tavoitteena oli muodostaa oikeustapausta tarkastelemalla perusteltu näkemys siitä, miten kansainvälisen oikeuden oikeussäännöt nykyään vaikuttavat valtionpäämiehen vastuuseen sotarikostapauksissa. Keskeisin tutkimusongelma ja päätutkimuskysymys oli mikä on valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista nykyisen oikeuskäytännön mukaan (tapausesimerkkinä tapaus Charles Taylor)? Tämä on ensimmäinen suomalainen sotatieteellinen tutkimus, joka käsittelee valtionpäämiehen vastuuta sotarikoksista. Tutkittava tapaus valikoitui sen merkittävyyden perusteella. Taylorin oikeudenkäynti on toisen maailmansodan jälkeen ensimmäinen, jossa valtion päämies joutui rikosoikeudelliseen vastuuseen sotarikoksista. Tapausta voidaan pitää ennakkotapauksena ja prosessiesimerkkinä kansainvälisen rikosoikeuden soveltamisesta valtionpäämiestä koskevassa sotarikoskysymyksessä. Tapaus oli erittäin mielekäs tutkimuskohde, koska kyseinen oikeustapaus on saatu päätökseen. Nyt voitiin ensimmäistä kertaa analysoida valtionpäämieheen liittyvää kansainvälisoikeudellista prosessia kokonaisuutena. Tuomioistuimen päätöksen perusteella voidaan todeta, millä perusteilla valtionpäämiehen asemassa oleva henkilö voidaan tuomita sotarikoksista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, koska aiheesta oli suuri määrä kirjallista aineistoa. Analyysissa päädyttiin induktiiviseen eli aineistolähtöiseen päättelylogiikkaan, ja tutkimusstrategiaksi muodostui tapaustutkimus, koska tutkimuksen kohde oli selkeästi rajattu. Tutkimuksen primääriaineiston muodostivat erilaiset asiakirjat. Keskeisimmät tutkittavat dokumentit olivat Sierra Leonen erityistuomioistuimen oikeudenkäyntiasiakirjat ja oikeuslähteinä käytetyt viralliset dokumentit kuten valtiosopimukset ja tuomioistuinten peruskirjat. Tietoa taustoitettiin ja syvennettiin kirjallisuudella ja lehdistön tiedoilla. Tutkimuksessa selvitettiin ja kuvailtiin Charles Taylorin oikeusprosessi ja sen historialliset taustat. Pääpaino oli oikeustapauksen analyysissä. Tutkimusraporttiin liitettiin käsitteenmäärittelyosuus, jossa kuvaillaan niitä periaatteita ja oikeussääntöjä, joiden perusteella johtopäätöksiä tutkimuksessa tehtiin. Tutkimuksen johtopäätökset vastaavat tutkimuskysymyksiin. Keskeisimmät havainnot ja johtopäätökset ovat: 1. Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista perustuu kansainvälisen oikeuden oikeuslähteisiin. Taylorin vastuu rikoksiin voidaan osoittaa ja johtaa kaikista kansainvälisen oikeuden oikeuslähteistä. 2. Valtionpäämiehen status ei suojannut Charles Tayloria rikosoikeudelliselta vastuulta, koska rikokset, joista häntä syytettiin, olivat niin vakavia. Kansallisilla ja kansainvälisillä rikostuomioistuimilla on oikeus syyttää henkilöitä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan heidän valtiollisesta statuksestaan riippumatta. Esimerkiksi valtion immuniteetti tai valtionpäämiehen diplomaattinen asema eivät anna suojaa rikosoikeudelliselta vastuulta silloin, kun tutkitaan vakavia kansainvälisiä rikoksia. Tällaisiksi rikoksiksi luetaan esimerkiksi joukkotuhonta, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan. 3. Esimiehen vastuu seuraa komentoketjussa aina sen korkeimmalle huipulle saakka poikkeuksetta. Komentoketjun huipulla olevalla henkilöllä, esimerkiksi valtionpäämiehellä, ei ole rikosoikeudellista immuniteettia, mikäli häntä epäillään teoista, jotka täyttävät sotarikoksen tai rikoksien ihmisyyttä vastaan määritelmät. 4. Todisteet eivät riittäneet Taylorin tuomitsemiseksi suoraan esimiehen vastuun perusteella. Syyttäjä ei pystynyt näyttämään toteen, että Taylorilla olisi ollut suora esimiesasema Sierra Leonessa rikoksia tehneisiin henkilöihin tai järjestöihin. Tuomioistuin kuitenkin totesi Taylorin olleen rikosoikeudellisessa vastuussa, koska hänen katsottiin avustaneen (aiding and abetting) rikosten tekemistä ja osallistuneen niiden suunnitteluun (planning). 5. Taylorin tapaus vahvistaa kansainvälisen oikeuden periaatetta siitä, että esimiehen rikosoikeudellinen vastuu seuraa häntä myös tilanteissa, joissa hän ei itse ole varsinaisesti tehnyt rikoksia mutta on hyväksynnällään, ohjeillaan, asennoitumisellaan tai laiminlyönneillään edesauttanut niiden tekemistä. Henkilöllä ei tarvitse olla suoraa komentosuhdetta rikoksentekijöihin. Riittää, että hänellä on heihin vaikutusvaltaa. 6. Taylorin tuomio on merkittävä ennakkotapaus. Sillä on todennäköisesti tulevaisuudessa merkitystä vastaavia tapauksia selvitettäessä. Se antaa suuntaviivoja ja esimerkin siitä, miten valtionpäämiestä koskeva kansainvälinen rikosoikeudellinen prosessi voidaan toteuttaa onnistuneesti. Sillä voidaan toivoa myös olevan pelotearvoa. Se osoittaa, että vakavimpia rikoksia tehneet valtionpäämiehet eivät voi paeta vastuutaan asemaansa perustuvan rikosoikeudellisen immuniteetin tai diplomaattisen suojan perusteella.