Pataljoonan tiedustelujoukkueen suorituskykyarviointi : arvio vai arvaus suorituskyvystä?

Muuttuva yhteiskunta ja sen myötä muuttuvat koulutettavat sekä muuttuva sodankuva ovat vain joitain niistä syistä, jotka aiheuttavat paineita Puolustusvoimien koulutuksen kehittämiselle. Koulutuksen kehittäminen edellyttää koulutustulosten kattavaa arviointia. Suorituskykyarvioinnin tarkoituksena on saada luotettava tulos joukon suorituskyvystä ja apuväline joukon jatkokoulutuksen suunnittelulle ja kehittämiselle. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millainen vastaavuus suorituskykyarvioinnilla on koulutukselle tarkoitetun opetussisällön kanssa. Lisäksi haluttiin selvittää saadaanko suorituskykyarvioinnilla luotettavaa tulosta arvioinnista. Tavoitteena oli pyrkiä esittämään kehittämistarpeet suorituskykyarvioinnin toteuttamiselle. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmiksi muodostui kaksi kysymystä: 1. Minkälainen relaatio vallitsee koulutuksen vaatimusten, tavoitteiden ja tiedustelujoukkueen suorituskykymittauksen välillä? 2. Saadaanko suorituskykyarvioinnilla luotettava arvio suorituskyvystä? Tutkimusongelmiin haettiin vastauksia teoriasidonnaisella sisällönanalyysilla. Analysoinnissa selvisi, että suorituskykyarvioinnin arviointikohdat ovat hyvin tulkinnanvaraisia, siksi tässäkin tutkimuksessa tarkkaa vastaavuutta on ollut vaikea määrittää. Tutkimustulokset osoittivat, että arvioitavat kokonaisuudet mittaavat kohtalaisesti opetussisällössä esitettyjä tavoitteita ja vaatimuksia. Kategorioinnin perusteella havaittiin että, suorituskykyarviointi jättää kuitenkin tiedustelijoiden suorituskyvyn kannalta olennaisia osa-alueita mittauksen ulkopuolelle. Tutkimustulokset osoittivat myös, että suorituskykyarviointiin sisältyy mittava määrä tulkinnallisia toimenpiteitä ja sen vuoksi arvioinnista saatavia tuloksia ei voida pitää täysin luotettavana, mutta kuitenkin suuntaa antavina. Keskeisimmiksi johtopäätöksiksi saatiin, että suorituskykyarviointia on kehitettävä siten, että mitattavat arviointikohdat tulisivat jatkossa operationalisoida tarkoin ja arviointikohdille olisi määriteltävä kriteerinpohjainen yksiselitteinen arvosteluohje. Lisäksi suorituskykyarviointiin tulisi liittää vihollisen tuntemista, toiminnan suunnittelua ja johtamista mittaavia arviointikohteita.

Kansainvälisen valmiusjoukon voimankäyttökoulutus

Suomi on osallistunut jo vuodesta 1956 alkaen kansainvälisiin rauhanturvaoperaatioihin ja sitä arvostetaan kansainvälisesti perinteisenä rauhanturvaajamaana. Rauhanturvaamisessa ollaan tulevaisuudessa siirtymässä perinteisestä rauhanturvaamisesta kohti rauhanturvaoperaatioita, joissa joudutaan turvautumaan rauhaan pakottamiseen. Työssä on pyritty neljän alaongelman avulla selvittämään tutkimusongelma: ”Vastaako kansainväliselle valmiusjoukolle annettu voimankäyttökoulutus voimankäyttötilanteita KFOR-operaatiossa?” Tutkimuksessa on käytetty tutkimusmenetelmänä sisällön analyysiä. Kansainvälinen valmiusjoukko saa voimankäyttökoulutusta kolmessa eri vaiheessa, varusmiespalveluksessa, rotaatiokoulutuksessa ja varsinaisessa rauhanturvaoperaatiossa. Kansainvälisen valmiusjoukon saamaa voimankäyttökoulutusta verrattiin Kosovon yleiseen turvallisuustilanteeseen ja voimankäyttötilanteisiin suomalaisen rauhanturvaajan kannalta. Tutkimuksen mukaan suomalaisten rauhanturvaajien saamaa varsin laajaa koulutusta voidaan pitää riittävänä verrattuna Kosovon alueen turvallisuustilanteeseen tutkimuksessa käsitellyn aikajakson aikana.

Kouluttajan asiantuntijuus: fenomenografinen tutkimus huoltolinjan kadettien käsityksistä

Yhteiskunnallisten muutoksien seurauksena käsityksemme asiantuntijuudesta ovat murroksessa. Myös puolustusvoimat valtiollisena organisaationa on suuren kulttuurinmuutosprosessin keskellä. Organisaatiokulttuurit ovat siirtymässä kohti asiantuntijakulttuuria-oppivaa organisaatiota. Asiantuntijuutta on tutkittu paljon, mutta koulutuskulttuurin muutosprosessi antaa perusteen tutkia sitä edelleen. Lisäksi aikaisemmat tutkimukset ovat pääosin kohdistuneet pääosin jo virassa olevaan kantahenkilökuntaan. Tässä tutkimuksessa asiantuntijuutta lähestytään kadettien käsityksillään sille antamien merkitysten kautta. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää kadettien käsityksiä perusyksikössä toimivan sotilaskouluttajan asiantuntijuudesta. Asiantuntijuutta lähestyttiin muodostetun teoreettisen viitekehyksen avulla, jossa asiantuntijaksi kehittyminen pelkistetään tapahtuvan ammatillisen taitotiedon, persoonallisten ominaisuuksien ja toimintaympäristön vuorovaikutuksessa. Työn tutkimuskysymykseksi muodostui: “Minkälaisia käsityksiä kadeteilla on kouluttajan asiantuntijuudesta ja sen kehittymisestä sekä toimintaympäristön vaikutuksesta siihen?” Asiantuntijuus, sen kehittäminen edellytyksineen ja toimintaympäristön merkitys muodostivat tutkittavat pääteemat, mutta niiden sisälle mahtui pienempiä alateemoja. Tutkimuksen tekemisen taustalla vaikutti konstruktivistinen paradigma eli tutkimuskohdetta lähestyttiin tulkinnallisesti praktisen tiedonintressin ohjaamana. Tutkimusmenetelmäksi valitsin fenomenografian. Tutkimuksen kohdejoukoksi valittiin tutkijan oman aselajin mukaisesti 90. kadettikurssin huoltolinja kokonaisuudessaan. Tutkimushenkilöitä oli 17 ja heiltä kerättiin empiiristä aineistoa avoimella tekstikyselylomakkeella sekä sen perusteella tarkennetulla teemahaastattelulla. Tutkimustulokset esitettiin jäsennettyinä ja ryhmitettyinä fenomenografisiin merkityskategorioihin, jotka edustivat kadettien käsityksiä sotilaskouluttajan asiantuntijuudesta, sen kehittämisestä, noviisikouluttajien toiminnasta, kouluttajan persoonallisten ominaisuuksien merkityksestä sekä toimintaympäristön merkityksestä. Johtopäätöksien perusteella voidaan todeta, että kadetit ymmärsivät asiantuntijuuden pääosin tiedollisena hallintana ja sotilaskouluttajan asiantuntijuudessa korostui oman aselajinsa mukaisen tiedon hallinnan lisäksi sen välittäminen eteenpäin koulutettaville eli opetusmenetelmällinen osaaminen. Myös jatkuva itsensä kehittäminen ja halu siihen nähtiin tärkeinä. Persoonallisten ominaisuuksien yhteydessä käsitykset jakautuivat selvästi kahtia: toisten mielestä kaikista saattoi tulla asiantuntijoita kun toiset taas olivat vahvasti sitä mieltä, että kaikista ei voi tulla asiantuntijoita koska joiltakin ihmisiltä puuttuvat asiantuntijalta edellytettäviä persoonallisia ominaisuuksia ja valmiuksia. Erityisesti psyykkiset ja sosiaaliset tekijät saivat runsaasti mainintoja. Myös kouluttajan kasvatuksellinen rooli sai yllättävän paljon mainintoja. Kadettien näkemyksen mukaan oppiminen on elinikäistä, mutta suurin osa kehittymisestä tapahtuu ensimmäisten työvuosien aikana, milloin korostuu hyvä työhön perehdytys ja perusyksiköiden kehittäminen oppivien organisaatioiden suuntaan. Yhteenvetona voidaan todeta kadettien käsitysten asiantuntijuudesta olevan varsin moderneja ja sotilaskouluttajat ymmärrettiin oman alansa asiantuntijoina, ei rutiinisuorittajina.

Sotatieteiden maisterien valmiudet hiihdon opettamiseen varusmiehille

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkä tasoisina hiihdonopettajina valmistuvat sotatieteiden maisterit itseään pitävät ja minkälaista koulutusta heille annetaan hiihdon opettamisesta varusmiehille. Kyselyn avulla pyritään kartoittamaan sotatieteiden maistereiksi opiskelevien kykyä opettaa varusmiehiä hiihtämään, heidän omaa hiihtotaitoaan, heidän hiihtoaktiivisuuttaan vapaa-aikana sekä heidän mielipiteitään saamastaan hiihdonopettajakoulutuksesta sotatieteiden maisteriksi opiskelun aikana. Tutkimuksessa verrataan myös sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta siviilipuolella annettavaan hiihtokoulutukseen. Saatavien tulosten perusteella pyritään löytämään kehitysmahdollisuuksia hiihdon opettamiseen. Tutkimukseni pääkysymykseksi muodostui seuraavanlainen kysymys: Minkä tasoisina hiihdonopettajina valmistuvat sotatieteen maisterit itseään pitävät ja luottavatko he omiin taitoihinsa? Tutkimukseni alakysymyksiksi muotoutuivat seuraavat kysymykset: Mitä mieltä valmistuvat sotatieteiden maisterit ovat saamastaan hiihdonopetuskoulutuksesta, onko sitä riittävästi ja onko se laadullisesti hyvää? Minkälaiseksi valmistuvat sotatieteiden maisterit arvioivat oman hiihtotaitonsa tason? Kuinka paljon sotatieteiden maistereiksi opiskelevat harrastavat hiihtoa vapaa-ajallaan? Minkä tasoista sotatieteen maistereille annettava hiihtokoulutus on verrattuna siviilipuolen hiihdonopettajille annettuun hiihtokoulutukseen? Miten sotatieteiden opiskelijoiden hiihtokoulutusta voisi kehittää? Tutkielmani lähtökohdista laadin seuraavanlaisen hypoteesin: Sotatieteiden maisterit saavat mielestään tarpeeksi teoriaopetusta hiihtämisestä, mutta tekniikkaopetusta pitäisi olla enemmän. He pitävät itseään suhteellisen hyvinä hiihdonopettajina. Sotatieteen maistereille annettava hiihtokoulutus on lähes samalla tasolla kuin siviilipuolella annettava I-tason hiihtovalmentajatutkinto. Sotatieteen maisteriksi opiskelevat harrastavat hiihtoa omalla ajalla vaihtelevasti, kuitenkin suurin osa harrastaa hiihtoa erittäin vähän. Tutkimusmenetelmänä käytän tutkielmassani pääasiassa kvantitatiivistä survey-tutkimusta. Lisäksi tulen vertaamaan sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta I-tason hiihtovalmentajatutkintoon. Kirjallisuuskatsauksen avulla olen perehtynyt aiheesta ennen tehtyihin tutkimuksiin. Tutkielmani avulla ratkaisen asettamani tutkimusongelmat, jotka joko vahvistavat hypoteesiani tai kumoavat sen. Pääsääntöisesti valmistuvat sotatieteiden maisterit luottavat kykyihinsä opettaa hiihtoa varusmiehille. He pitävät omaa hiihtotaitoansa kohtalaisen hyvänä ja näin kykenevät toimimaan hyvänä esimerkkinä hiihtoa opetettaessaan. Valmistuvat sotatieteiden maisterit pitävät saamaansa koulutusta hiihdon opettamisesta ja hiihtämisestä mielekkäänä ja teoriaosaltaan riittävänä, kuitenkin hiihtotekniikoiden harjoittelemista olisi toivottu huomattavasti enemmän, samoin myös normaalia hiihtämistä. Valmistuvien sotatieteiden maisterien hiihtoaktiivisuus vapaa-ajalla oli yllättävän runsasta kohtalaisen suurella joukolla, kuitenkin löytyi myös joukko henkilöitä jotka eivät harrasta hiihtoa vapaa-ajalla ollenkaan. Verratessani sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta I-tason hiihtovalmentajatutkintoon huomasin että sotatieteiden maisterit saavat jopa hieman laajemman koulutuksen hiihdon opettamisesta. Hiihtokoulutusta haluttiin kehittää lisäämällä hiihtoharjoittelun ja hiihdon määrää. Hiihtokoulutus haluttiin tapahtuvan tasoryhmissä ja tasaisemmin koko opiskelun ajalle jaoteltuna. Koululle toivottiin myös hankittavan normaaleja hiihtosuksia, jotta kaikki pääsisivät tutustumaan myös niillä hiihtämiseen.

Varusmiesten fyysisen suorituskyvyn kehittyminen peruskoulutuskaudella

Armeijan suorituskyky koostuu lukuisista eri tekijöistä. Siihen vaikuttavat asejärjestelmät, omaksuttu strategia ja taktiikka sekä ympäristöolosuhteet. Yhtenä merkittävimpänä tekijänä armeijan suorituskyvylle voidaan kuitenkin pitää sen yksittäisten sotilaiden suorituskykyä. Vaikka sodankäynti on teknistynyt ja asejärjestelmät ovat kehittyneet, eivät taistelun asettamat vaatimukset yksittäisen sotilaan fyysiselle suorituskyvylle ole laskeneet, pikemminkin nousseet. Nykypäivän sotilas kantaa enemmän tavaraa mukanaan, suorittaa vaativampia tehtäviä ja vastaa laajemmasta alueesta kuin aikaisemmin. Taistelukentän fyysisten vaatimusten kasvaessa länsimaisten ihmisten fyysisen suorituskyvyn kehitys on ollut laskusuuntainen. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuvassa armeijassa koko väestön tasolla tapahtuneet suorituskyvyn muutokset tuntuvat selvinä. Suomalaisten varusmiesten fyysinen suorituskyky on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi. Kun huomioidaan varusmiesten alhainen lähtötaso ja ikäluokan vähäinen liikunta-aktiivisuus, tulisi varusmieskoulutuksen runsaan fyysisen kuormittavuuden nostaa varusmiesten fyysistä suorituskykyä tuntuvasti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää fyysisesti kuormittavan koulutuksen (liikunta- ja sotilaskoulutus) toteutumista ja sen vaikutuksia varusmiesten fyysiseen suorituskykyyn peruskoulutuskauden aikana. Tutkimusotos koostui kahdesta Porin Prikaatin Esikunta- ja Huoltokomppanian saapumiserän II/05 alokasjoukkueesta (n=61). Varusmiesten fyysinen suorituskyky mitattiin kestävyyden, nopeuden ja voiman osalta kaksipäiväisin kenttätestein peruskoulutuskauden alussa ja lopussa. Tutkittujen varusmiesten kestävyysominaisuudet kehittyivät peruskoulutuskaudella alhaisesta lähtötasosta huolimatta ainoastaan 4,0% (97 ± 65m P<0.001). Tämä johtui oletettavasti parantuneesta hapenottokyvystä ja energia-aineenvaihdunnasta. Kestovoimaominaisuudet kehittyivät selvästi, osin jopa erittäin merkitsevästi. 1min toistokyykistystestin tulokset paranivat 16,1% (7 ± 9krt P<0,001), vatsalihastestin tulokset 33,3% (9 ± 8krt/min P<0,001) selkälihastestin tulokset 23,7% (14 ± 13krt/min) ja etunojapunnerruksen tulokset 41,6% (10 ± 9krt/min P<0,001). Näiden ominaisuuksien kehittymistä voisivat parhaiten selittää kuormitettuna suoritetut marssit ja taistelukoulutus joita oli peruskoulutuskaudella yhteensä 34 tuntia. Sen sijaan nopeusominaisuudet eivät kehittyneet peruskoulutuskaudella ollenkaan. Nopeusvoima, perusvoima ja räjähtävä voima eivät myöskään kehittyneet peruskoulutuskaudella lainkaan. Näin ollen varusmiehillä vaikuttaisi olleen suuria puutteita erityisesti kimmoisuudessa ja lihastyön koordinaatiossa. Peruskoulutuskausi näyttäisi kehittävän varusmiesten kestävyys- ja kestovoimaominaisuuksia. Kehityksestä huolimatta kestävyysominaisuudet jäivät edelleen selvästi taistelukentän asettamista vaatimuksista. Nopeus- ja nopeusvoimaominaisuuksien kehittyminen ole aikaisempaan tutkimustietoon nähden tyydyttävää. Tämä saattaisi viitata tarpeeseen tarkastella peruskoulutuskauden fyysisen koulutuksen järjestelyjä uudelleen. Vaikka kestävyys- ja kestovoimaominaisuudet ovatkin sotilaan toimintakyvyn kannalta keskeisimpiä, ei nopeus- ja nopeusvoimaominaisuuksiakaan tulisi unohtaa. Syöksyissä, suojautumisissa ym. ne saattavat olla ratkaisevia tekijöitä elävän ja kuolleen sotilaan välillä.

Kadettien fyysisessä kunnossa tapahtuneet muutokset 82. - 91. kadettikurssien välillä taistelukelpoisuuden näkökulmasta

Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään kadettien tämän hetkinen fyysisen kunnon taso ja tutkimaan, miten fyysinen kunto on muuttunut viimeisen yhdeksän vuoden aikana peräkkäisillä kadettikursseilla taistelukentän näkökulmasta. Sotilailta edellytetään vähintään 51,3 - 55 ml/kg/min hapenottokykyä ollakseen taistelukelpoisia. 12- minuutin juoksutestissä tämä edellyttää vähintään 2800 metrin tulosta. Lihaskuntotestissä vaaditaan vähintään hyvää tulosta. Tämän perusteella olen asettanut tutkimuksen tavoitteeksi selvittää, vieläkö kadettien nykyinen kunto vastaa taistelukelpoisuuden edellyttämää tasoa. Kadettien fyysistä kuntoa mitataan kestävyyden osalta 12- minuutin juoksutestillä ja lihaskuntoa viisiosaisella lihaskuntotestillä. Lisäksi kadetit juoksevat valojänistestin, joka mittaa kadettien maksimaalista hapenottokykyä. Tämä tutkimus täydentää jo tehtyjä tutkimuksia. Tutkittavana joukkona käytettiin maa- ja merivoimien kadetteja, jotka ovat aloittaneet opintonsa vuosina 1995 - 2004. Tutkimuksessa etsittiin vastausta seuraaviin tutkimuskysymyksiin: - Miten kadettien fyysinen kunto on muuttunut vuodesta 1995 vuoteen 2004? - Millä tasolla kadettien fyysinen kunto on tällä hetkellä taistelukentän näkökulmasta? - Mikä merkitys antropometrialla on fyysiseen kuntoon? - Millaisia eroja on havaittavissa eri puolustushaarojen sekä sukupuolten välillä? Tutkimus osoitti, että kadettien fyysinen kunto on laskenut asteittain vuodesta 2000 lähtien. Maksimaalinen hapenottokyky laski vuodesta 1995 vuoteen 2002 4,1 ml/kg/min eli 6,7%. Muutos oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p=0,000). Vuosina 1995 - 2000 kadetit saavuttivat 12- minuutin juoksutestissä keskimäärin 2972 metrin tuloksen, nuorimpien kadettien savuttama tulos oli enää 2817 metriä. Kestävyys laski viiden vuoden aikana lähes 5%. Merikadettien tulokset ovat kaikissa testeissä jääneet noin kaksi prosenttiyksikköä maavoimien kadettien tuloksista. Tulosten perusteella nykyisten kadettien fyysinen kunto jää alle taistelukelpoisuudelle määritetyn vaatimustason. Tulos on lähes samansuuntainen kaikilla kadeteilla puolustushaarasta tai sukupuolesta riippumatta.Tutkimuslähteinä on käytetty kirjallisuutta ja kadettien fyysisen kunnon testituloksia.

Sietokyvyn äärirajoilla : väsymyksen merkitys sotilaslentäjien toimintakyvylle kriisiaikana

Toista maailmansotaa on tutkittu monesta eri näkökulmasta. Kuitenkaan väsymyksen vaikutusta toisen maailmansodan lentäjien toimintakykyyn ei ole juuri tutkittu. Jotta voisimme ymmärtää väsymyksen aiheuttamia oireita, on syytä paneutua väsymyksen eri ulottuvuuksiin ja niiden merkitykseen toimintakyvyn säilyttämiseksi. Tämän tutkimuksen avulla voivat sota-ajan johtajat saada tietoa taisteluväsymyksen oireista ja niiden ennaltaehkäisemisestä joukkonsa toimintakyvyn säilyttämiseksi. Vaikka tutkimus on tehty käyttäen hyväksi lentäjien kertomuksia, voidaan tutkimustuloksia soveltaa myös muihin aselajeihin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille taisteluväsymyksen ilmentyminen toisessa maailmansodassa ja sen vaikutus lentäjän toimintakykyyn poikkeusoloissa. Toisen maailmansodan aikaiset lentäjät pääsevät itse kirjojen välityksellä kertomaan millaista oli olla keskellä ilmataistelua tai millaista oli kun lentokone ei enää toiminutkaan, vaan oli hypättävä laskuvarjon varaan? Kerään lentäjien kokemuksia käyttäen hyväksi narratiivista menetelmää. Narratiivisen menetelmän avulla pyrin tuomaan Paul Richeyn ja Adolf Gallandin kirjoittamat lentäjien kokemukset lukijalle sellaisena kuin lentäjä itse on ne kokenut. Hermeneuttisen menetelmän avulla taas kykenen tekemään tulkintoja väsymyksen vaikutuksista. Tutkimuksessa saatiin paljon väsymyksestä kertovaa aineistoa. Tämän tuloksena kyettiin tekemään johtopäätöksiä siitä, että lentäjät ensiksi kokevat enimmäkseen fyysistä väsymystä ja sen jälkeen alkavat henkinen väsymys ja stressioireet lisääntyä. Sodassa jokainen joutuu kohtaamaan väsymyksen muodossa tai toisessa. Tällöin reagoinnin oikeellisuus vaikuttaa paljon tulevaan toimintakykyyn.

Varusmiesten fyysisen kunnon tila Lentosotakoulussa

Varusmiesten fyysinen kunto puhuttaa tämän päivän mediassa säännöllisesti. Alokkaiden fyysinen kunto on heikentynyt vähitellen vuoden 1987 jälkeen ja erityisesti kestävyyden osalta. Vuonna 1987 keskiarvo 12 minuutin juoksutestissä oli reilut 2700 metriä ja vuonna 2002 keskiarvo oli tippunut 2450 metriin. Lisäksi kestävyyskunnon osalta vuosien 1987 ja 2000 välisenä aikana on kiitettävä- ja hyväkuntoisten määrä vähentynyt 70 prosentista 41 prosenttiin. Vastaavasti tyydyttävä / huonokuntoisten määrä on lisääntynyt 30 prosentista 59 prosenttiin. Myös lihaskuntotesteissä on ollut samansuuntainen kehitys. Tutkimuksia varusmiesten kunnon tilasta on puolustusvoimissa tehty viimeaikoina muutamia, mutta ne ovat painottuneet pääasiassa maavoimien varusmiehiin. Itse haluaisinkin selvittää tässä tutkimuksessa mikä on ilmavoimien tilanne ja erityisesti Kauhavan Lentosotakoulun tilanne. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mikä on varusmiesten fyysisen kunnon tila Kauhavan Lentosotakoulussa ja onko fyysisen kunnon tilanteessa tapahtunut muutosta vuosien 1999–2004 välisenä aikana. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko erikoisjoukkojen varusmiesten ja niin sanottujen tavallisten varusmiesten fyysisen kunnon tilassa eroja. Tutkimus on kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus, jossa aineiston analysoinnissa käytetään hyväksi tilastollisia menetelmiä. Kohdejoukkona ovat Kauhavan Lentosotakoulun varusmiehet vuosien 1999–2004 ajalta, eli ohjaajan alkeiskurssit 74–79 ja tukikohtakomppanian saapumiserät 1/1999–2/2004. Vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevia naisia ei oteta huomioon vähäisen lukumäärän vuoksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mikä on varusmiesten fyysisen kunnon tila Kauhavan Lentosotakoulussa ja onko fyysisen kunnon tilanteessa tapahtunut muutosta vuosien 1999–2004 välisenä aikana. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko erikoisjoukkojen varusmiesten ja ns. tavallisten varusmiesten fyysisen kunnon tilassa eroja. Tutkimuksessa tuli ilmi, että Lentosotakoulun tukikohtakomppanian varusmiesten fyysinen kunto on lähellä koko puolustusvoimien varusmiesten keskiarvoa. Ohjaajan alkeiskurssilaisten kunto on keskiarvoa selvästi parempi. Eroja erikoisjoukkojen ja niin sanottujen tavallisten varusmiesten fyysisessä kunnossa on ja ero on ohjaajan alkeiskurssin hyväksi. Ajallisesta kehityksestä vuosien 1999–2004 välillä voi vain todeta, että muutosta on ollut, mutta selkeää suuntaa ei kyseisellä aika välillä ollut.

Perfil energético e hormonal de ovelhas Santa Inês do terço médio da gestação ao pós-parto

No período periparto ocorrem importantes adequações fisiológicas que, se não forem efetivas predispõem a fêmea a enfermidades metabólicas. O conhecimento desta adaptação é relevante para que sejam implementadas, precocemente, medidas preventivas a poupar perdas produtivas. Com este objetivo foi avaliado o perfil energético e hormonal de ovelhas Santa Inês durante a gestação e puerpério. Foram utilizadas 10 ovelhas não gestantes (G0), 10 gestantes de um (G1) e 14 gestantes de dois e três fetos (G2). Foram avaliadas concentrações plasmáticas de glicose, ácidos graxos não esterificados (AGNE), betahidroxibutirato (BHB), e as concentrações séricas de insulina, glucagon, cortisol, triiodotironina (T3) e tiroxina (T4) a partir do 88º dia de gestação até o 28º dia pós-parto. No terço final de gestação, ovelhas gestantes apresentaram maiores concentrações de AGNE, T3 e T4 que as ovelhas não gestantes. No momento do parto foram observadas maiores concentrações de glicose, AGNE e T3 para todas as ovelhas gestantes em relação às não gestantes. Não houve diferença entre as ovelhas gestantes de um, dois ou três fetos. As diferenças observadas ocorreram apenas entre ovelhas gestantes e as vazias. Portanto, quando há adequada adaptação neste período de elevado desafio metabólico, os parâmetros bioquímicos aqui considerados independem do número de fetos gestados e podem ser considerados como valores de referência para ovelhas gestantes de um feto ou mais fetos do terço médio de gestação ao primeiro mês pós-parto.

Ilmailufysiologian opetussuunnittelu Suomen Ilmavoimissa

Ilmailufysiologian koulutus pyrkii edistämään sotilaslentäjien suorituskykyä. Koulutus muodostuu suorituskykyä ylläpitävästä liikunnasta, pelastautumiskoulutuksesta ja erityisesti sotilasilmailun toimintaympäristöön liittyvästä teoriasta. Ilmavoimien operatiivinen toimintakyky on suoraan verrannollinen sotilaslentäjien suorituskykyyn. Kvalitatiivisen tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Suomen Ilmavoimien lentokadettien ilmailufysiologian koulutuksen nykytilaa ja esittää muutosehdotuksia koulutuksen laadun parantamiseksi. Koulutuksen nykytilaa selvitettiin tarkastelemalla lentokadettikurssin viikkoohjelmia, läpivientisuunnitelmia ja tutkijan ilmailufysiologian koulutuksessa tekemiä muistiinpanoja hyväksi käyttäen. Viikko-ohjelmien sisältöjä verrattiin pysyväisasiakirjassa ilmailufysiologian koulutukselle asetettuihin tuntimääriin. Asiakirjoja ja lähdemateriaalia analysoitiin laadullisesti sisällön analyysillä. Ilmailufysiologian opetussuunnitelman taustoja ja siihen kohdistuvia muutospaineita arvioitiin Stufflebeamin CIPP-evaluaatiomallin avulla. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että ilmailufysiologian opetussuunnittelu vaatii parannuksia. Tutkimuksen perusteella voidaan olettaa, että lentokadettien tietämys ilmailufysiologiasta parantuisi, jos ilmailufysiologian opetussuunnitteluun käytettäisiin enemmän resursseja.

Lentokadettien isometrisen maksimivoiman ja dynaamisen kestovoiman viitearvot : testausta muodon vuoksi?

Suorituskyvyltään erittäin tehokkaat hävittäjäkoneet sekä koulutuskäytössä olevat harjoitushävittäjät aiheuttavat lentäjälle suuria psykofysiologisia rasituksia. Nopeasti alkava suuri tai pitkään kestävä positiivinen kiihtyvyys yhdessä muiden tekijöiden kanssa vähentää lentäjän toimintakykyä ja voi aiheuttaa äkillisen ilman ennakkovaroitusta tulevan tajuttomuuden. Kiihtyvyysympäristössä toimimista voidaan helpottaa sopivalla lentäjävalinnalla ja erilaisilla teknisillä ratkaisuilla. Edellä mainittujen lisäksi lentäjä voi vaikuttaa kiihtyvyydensietoonsa verenpainekontrollia ja neuromuskulaarista koordinaatiota parantavalla liikunnalla. Harjoittelun on oltava tavoitteellista ja voimasuorituskykyä parantavaa. Lihasvoimaa lentäjä tarvitsee ryhdin ylläpitämiseen ja kiihtyvyysaltistuksen aikaiseen vastaponnistukseen. Kaikkia lihaksiaan jännittämällä ja rintaontelon painettaan nostamalla, lentäjä aiheuttaa tavoitteellisen valtimoverenpaineennousun sydämessään, jolloin kiihtyvyydestä aiheutuvat ylimääräiset pumppausvaatimukset voidaan kumota. Kasvaneella valtimopaineella turvataan aivojen hapetus, jolloin toimintakyvyn säilyttäminen suuressa G-altistuksessa on edelleen mahdollista. Oikein suoritettuna vastaponnistuksella saavutetaan noin +4 Gz:n lisäys lentäjän luonnolliseen kiihtyvyydensietoon. Vastaponnistus on hyvin raskas isometrinen suoritus ja sen onnistumiseen vaikuttaa oleellisesti lentäjän voimasuorituskyky. Tutkimuksessa analysoitiin tilastollisin menetelmin fysikaalisista mittauksista 9 vuoden aikana saatuja lentokadettien voima-arvoja. Tutkimus kartoitti hävittäjälentäjälle tärkeiden lihasryhmien isometrisen maksimivoiman ja dynaamisen kestovoiman tasoja. Lentokadettipopulaation voimaa verrattiin tykistössä palvelevan varusmiesryhmän (n=20), liikuntatoimen virkailijoiden (n=12) ja Suomisarjan jääkiekkojoukkueen (n=19) saamiin tuloksiin. Tutkimuksessa pohdittiin populaation voimasuorituskyvyn riittävyyttä ammatin vaatimuksiin. Tutkimus kuvaili lentokadetin voimasuorituskyvyn kehittämisen erityispiirteitä sotilaspedagogisessa viitekehyksessä. Koulutusajattelun perusmallista muodostettu viitekehys mahdollisti ilmavoimien 25 vuotta kestäneen fyysisen suorituskyvyn tutkimustoiminnan kokonaisvaltaisen tarkastelun. Viitekehyksen avulla oli mahdollista tarkastella myös ilmavoimien voimatestaus- ja valmennuskulttuurin nykytilaa. Tutkimuksessa perehdyttiin laajasti G-sietokykyä koskevaan teoriaan ja muodostettiin mm. vatsalihasten biomekaaninen malli, joka helpottaa keskivartalon toiminnan arviointia inerti-aalisessa kuormituksessa. Teoreettisen tarkastelun perusteella havaittiin keskivartalon voi-man olevan erittäin merkittävä tekijä lentäjän tukirankavaivojen ennaltaehkäisyssä. Lentokadettien voimaominaisuudet olivat keskimäärin tykistössä palvelevien varusmiesten ja liikuntatoimen virkamiesten(41-61-vuotiaita) tasolla. Vaikka lentäjien ja jääkiekkoilijoiden lajivaatimusten voidaan ajatella vastaavan hyvin paljon toisiaan, oli jääkiekkoilijoiden kes-kimääräinen vatsa- ja jalkalihasten isometrinen maksimivoima huomattavasti kadetteja suu-rempi. Vatsalihasten dynaamista kestovoimaa mittaavassa testissä huonoimpien lentokadetti-en tulokset sijoittuivat puolustusvoimien nuorten sotilaiden viitearvoissa tyydyttävään tai jopa huonoon kuntoluokkaan. Alhaisten voimatasojen katsotaan olevan lento- ja työturvallisuusriski. Heikoimpien lentäjien voidaan olettaa olevan kykenemättömiä kiihtyvyyskuormituksesta aiheutuvan lannerangan välilevypaineen pienentämiseen. Lannerankaan kohdistuva liian suuri kuormitus aiheuttaa vähitellen kulumista, mikä ilmenee hävittäjälentäjille tyypillisinä tukirankavaivoina. Lentokadettien tuloksissa oli hyvin suurta hajontaa. Vahvimpien lentokadettien tulokset oli-vat jääkiekkoilijoiden tasolla, mutta heikoimmat ylsivät juuri sotilaslentäjien valintatestien alimpien hyväksyttävien tulosten tuntumaan. Valintatestit mahdollistavat kehityskelpoisen hakijan valinnan lentäjäkoulutukseen, jossa voimaominaisuuksia olisi tarkoitus kehittää. 1980- ja 1990-luvulla lentäjien laiskaa harjoittelua perusteltiin tiedon puutteella, mutta mikä nyt on vialla, kun kaikilla ”rauta ei salilla nouse”?

Lentokadettien ammatillisten kunto-ominaisuuksien muutos valintavaiheesta kadettikurssin alkuun 92. kadettikurssilla

Tutkimuksessa selvitettiin kadettikurssi 92. ammatillisten kunto-ominaisuuksien muutosta valintavaiheesta kadettikurssin alkuun. Tähän pyrittiin vastaamaan vertailemalla ensimmäisen ja toisen testin tuloksia keskenään. Testien väli oli yhdeksästä kuukaudesta vuoteen. Testeinä olivat varusmiehen kuntoindeksi (VKI) ja sen osa-alueet, sekä niin sanottu lihaskuntotestistö. Lihaskuntotestistöön kuuluvat seuraavat testit: isometriset voimatestit, anaerobisen tehon testi (hyppytesti), sekä ylä- ja keskivartalon koordinaatio ja voima testi (heittoporttitesti). Yhtenä mittarina käytettiin myös antropometrisistä mitoista painoindeksiä (BMI). Koehenkilöinä toimivat kadettikurssi 92. ohjaajalinjan kadetit. Yhteensä heitä saatiin testistä riippuen testattavaksi 12–14 henkilöä. Tilastollisena menetelmänä on käytetty kahden riippuvan otoksen T-testiä. Myös korrelaatiot on tutkittu kaikkien testien osalta. Lihaskuntotestin osalta ei pystytty tekemään merkittäviä johtopäätöksiä ammatillisten kuntoominaisuuksien muutoksesta, kun taas isometrisistä voimatesteistä saatiin erittäin hyviä tuloksia. Näistä pystyttiin toteamaan, että kadettikurssi 92. ohjaajalinjan kadettien ammatilliset kunto-ominaisuudet ovat pysyneet ainakin samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin ja todennäköisesti kadettien kuntotasot ovat hieman nousseet.

Ammatillinen kehittyminen merikadettikursseilla 68, 69, 70, sekä 71

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää upseerien ammatillista kasvun ja oppimisen välistä yhteyttä sekä sitä kuinka hyvin opetustavoitteet olivat täyttyneet upseerin tutkinnon sekä sotatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneiden kohdalla. Tavoitteena oli myös selvittää upseerien omia käsityksiä ja kokemuksia siitä, mitkä tekijät vaikuttavat ammatilliseen kehittymiseen ja kuinka hyvin Merisotakoulu on pystynyt vastaamaan koulutuksen haasteisiin. Tutkimusongelma on: Mitkä upseerien ammatillisen kehityksen osa-alueet korostuvat eniten, mitkä vähiten, sekä miten opetustavoitteet ollaan saavutettu 68., 69., 70., ja 71. Merikadettikursseilla? Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko upseerin tutkinnon ja sotatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneiden välillä eroa, onko joitain ainekokonaisuuksia painotettu liikaa tai liian vähän ammatillisen kasvun kannalta, millaisia käsityksiä ja kokemuksia upseereilla on ammatillisesta kasvusta ja oppimisesta sekä opiskelusta Merisotakoulussa, millaisia käsityksiä opettajilla on siitä, voidaanko täydennyskoulutuksella edistää työssä jaksamista sekä millaista ammatillista kasvua edistävän koulutuksen tulisi upseerien mielestä olla? Tutkimukseen osallistui 28 upseeria, jotka olivat valmistuneet laivastolinjalta Merikadettikursseilta 68., 69., 70., sekä 71. Tutkimus on kyselytutkimus, ja tieteellisenä menetelmänä on käytetty χ2-testiä. Tässä tutkimuksessa ei luotu mitään keinoa paremman koulutusjärjestelmän luomiseksi, vaan tutkimuksessa toin esille upseerien omat näkemykset omasta ammatillisesta kehittymisestä. Tutkimuksessa kuitenkin tuli ilmi asioita mitkä olisi hyvä ottaa huomioon suunniteltaessa opetustavoitteita ja kurssien läpivientejä. Opiskeluilmapiiri oli yksi huomion arvoinen asia, mikä tuli ilmi niin monivalintakysymyksissä kuin avoimissakin kysymyksissä. Opiskeluilmapiiriin oli otettu kantaa ja suurin osa upseereista oli pitänyt sitä kehittämisen arvoisena asiana. Opiskeluilmapiiri ei varsinaisesti liity opetustavoitteisiin, mutta liittyy vahvasti siihen kuinka hyvin ne saavutetaan. Toinen tutkimuksessa esille tullut puute oli ensimmäiseen työtehtävään tähtäävän koulutuksen puutteellisuus.

Alusten tykkimiehistön koulutus Viron Merivoimissa

Tutkimuksen tavoitteena on määritellä Viron tykkimiehistön aselajikurssin tavoitteet ja vaatimukset sekä ne keskeiset tekijät, joilla saataisiin käynnistettyä oma aselajikoulutus. Lisäksi tavoitteena on luoda teoreettinen pohja, jonka avulla voidaan tarvittaessa rakentaa tykkimiehistön aselajikurssin opetussuunnitelma. Mitään valmista opetussuunnitelmaa tässä työssä ei kuitenkaan tulla esittämään. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaiset vaatimukset ja tavoitteet pitäisi Viron tykkimiehistön aselajikoulutuksella olla, ja miten koulutusta pitäisi toteuttaa? Tutkimuksen teorialähtökohtana on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty haastatteluja, keskusteluja ja havainnointiraportteja sekä kirjallisia dokumentteja. Tutkimuksessa selvitetään sotilaspedagogiikkaan näkökulmasta katsottuna tykkimiehistön aselajikurssin vaatimuksia ja tavoitteita. Samoin selvitetään aselajikurssin toteutusmahdollisuuksia. Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että nykypäivän tykkimiehistön koulutusta tulisi kehittää opetusmenetelmien kautta. Koulutustavoitteet ovat samat, joita vaaditaan kaikissa kansainvälisissä säännöissä, operaatioissa sekä koulutuksessa. Koulutuksen tehostamiseksi Viron Merivoimien tykkimiehistölle tulisi saada oma opetusluokka, jossa olisi muun muassa vanhoja tykkejä, joita voitaisiin käyttää vapaasti koulutustarkoituksissa. Tutkimuksen tärkein tulos on se huomio, että tällä hetkellä asetettuihin koulutustavoitteisiin Viron Merivoimissa ei päästä. Syy ei kuitenkaan ole opetusmenetelmissä, vaan siinä, että opetusmenetelmien mukaista opetusta ei nykyresursseilla pystytä toteuttamaan. Työ tuo esille myös mahdollisuuden aiheen laajemmalle tutkimiselle ja erilaisille lisätutkimuksille etenkin kouluttamisen osalta.