972 resultados para Microsoft Visio


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esiin, miten teknologian opetuskäyttö ilmenee elektronisen suojautumisen sektorin kouluttajien työskentelyssä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja aineiston analysointiin käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimuksessa haastateltiin neljää puolustusvoimissa työskentelevää henkilöä, jotka toimivat tutkahäirintä- ja signaaliympäristösimulaattorikouluttajina Elektronisen suojautumisen sektorilla Riihimäellä. Tutkimuskysymykset asetettiin TPACK:n teoreettisen viitekehyksen, sekä aiemmista tutkimuksista vahvasti esiin tulleiden työyhteisön yhteisen vision ja osaamisen kehittämisen mukaisiksi. Tutkimustuloksista selviää, että elektronisen suojautumisen sektorin kouluttajien kokemukset ja havainnot teknologian opetuskäytöstä poikkeavat hyvin vähän siviilikouluissa tutkittujen opettajien kokemuksista. Aiempiin tutkimuksiin verrattuna huomionarvoista on kuitenkin se, kuinka myönteisenä ja toimivana sektorin kouluttajat kokivat teknologian integroimisen opetukseen ja teknologian käytön opetuksen tukena. Tämän tutkimuksen mukaan Elektronisen suojautumisen sektorilla työyhteisön yhteinen visio luo perustan kouluttajien tavoitteelliselle toiminnalle. Myös omaa ja sektorin yhteistä osaamista ja toiminnan kehittämistä pidetään hyvin tärkeinä. Johdon tuki, sekä toimiva ja vuorovaikutteinen yhteistyö sektorin ja ulkopuolisten toimijoiden kesken, on oleellinen osa työskentelyä. Sektorilla osataan käyttää ja soveltaa erilaisia teknisiä laitteita monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti sekä opetuskäytössä että muussa koulutusta tukevassa toiminnassa. Teknologian käyttöä koskevan osaamisen kouluttajat saavat itse tekemällä ja yhdessä työkavereiden kanssa kokeilemalla. Teknologian koettiin tukevan opetusta ja koulutettavien oppimista. Teorian siirtäminen käytäntöön, ja mahdollisuus ilmiöiden havainnollistamiseen muun muassa simulaattorin avulla, sekä käyttöönotettavan teknologian tarkoituksenmukaisuus ja soveltuminen haluttuun tarkoitukseen koettiin myös tärkeiksi. Sektorin kouluttajat ovat sisäistäneet sektorin tehtävän, joka on kouluttaa ja opettaa elektroniseen suojautumiseen liittyviä asioita varusmiehille, reserviläisille ja kantahenkilökuntaan kuuluville. He osaavat käyttää erilaisia opetusmenetelmiä tilanteenmukaisesti ja ymmärtävät niiden merkityksen yksilöllisessä oppimisessa. Sektorin kouluttajat ovat tyytyväisiä teknologisen toimintaympäristön ja teknologian tukeman opetuksen luomiin mahdollisuuksiin. Toimintaa ja osaamista kehitetään aktiivisesti ja tarkoituksenmukaisesti vastaamaan nopeasti muuttuvia opetustarpeita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis introduces heat demand forecasting models which are generated by using data mining algorithms. The forecast spans one full day and this forecast can be used in regulating heat consumption of buildings. For training the data mining models, two years of heat consumption data from a case building and weather measurement data from Finnish Meteorological Institute are used. The thesis utilizes Microsoft SQL Server Analysis Services data mining tools in generating the data mining models and CRISP-DM process framework to implement the research. Results show that the built models can predict heat demand at best with mean average percentage errors of 3.8% for 24-h profile and 5.9% for full day. A deployment model for integrating the generated data mining models into an existing building energy management system is also discussed.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yhteisbrändien avulla bränditietoisuus ja identiteetti saavat tukea partnerilta sekä samalla saavutetaan tehokkuutta ja kustannushyötyjä. Erityisesti yritysbrändin luonne, hyödyt, suhteet, johtaminen ja arkkitehtuuri kiinnostavat. Verkostobrändi ei ole yhden tuotteen tai yrityksen brändi, vaan verkoston itsensä brändi. Tutkielman tavoitteena on kuvata verkostobrändin ilmiötä ja muodostaa malli liikkeenjohdon työkaluksi. Tutkielmalla pyritään osallistumaan tieteelliseen yritysbrändien ja yhteisbrändien identiteettikeskusteluun, laajentamalla verkostobrändin identiteetin tutkiminen muillekin kuin matkailualalle. Päätutkimusongelma on ”Mikä on verkostobrändin identiteetti?” Osaongelmat ovat ”Mikä on verkostobrändi?” ja ”Mikä on brändi-identiteetti?”. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka tavoitteen asetannassa on toimintatutkimuksen tavoitteita. Tutkielman empiirinen osa perustuu teemahaastatteluihin ja kirjallisiin dokumentteihin. Haastatellut kolme tapausta edustavat teollisuus-, palvelu- ja tuotebrändejä, niiden kohderyhmät poikkeavat toisistaan ja osa on kaupallisia ja osa voittoa tavoittelemattomia. Tutkielmassa muodostettiin teorian ja empirian synteesinä liikkeenjohdolle työkaluksi verkostobrändin identiteettimalli, jossa on määritelty elementit ja rakentaminen. Malli sisältävät ydinidentiteetin (visio ja kulttuuri), suhteet (ydinjoukko, henkilökunta, asiakkaat ja muut sidosryhmät) ja viestinnän (brändilupaus, visuaalinen identiteetti ja markkinointiviestintä). Haastatellut verkostobrändit olivat rakentaneet identiteettinsä mallin mukaisesti ja seuraavassa järjestyksessä. Ensiksi ydinjoukko määrittelee vision ja millaisia jäsenyrityksiä pyritään hankkimaan sekä visuaalisen identiteetin. Tämän jälkeen verkostobrändin omassa markkinointiorganisaatiossa toimiva johtohahmo aloittaa jäsenyritysten hankkimisen eli verkoston rakentamisen markkinointiviestinnän keinoin. Mallissa nuolet kertovat, että verkostobrändin identiteettiin vaikuttaa sidosryhmien mielipide.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työpaikkakiusaamista esiintyy useissa työpaikoissa sekä organisaation eri tasoilla. Työpaikkakiusaaminen on yleistä myös naisvaltaisissa terveydenhuollon yhteisöissä. Työpaikkakiusaamisella on todettu olevan merkittäviä negatiivisia seurauksia niin yksilön kuin organisaation tasolla. Työpaikkakiusaamisen seuraukset ovat moninaiset, ja ne voivat kohdistua kiusatun ja kiusaajan lisäksi koko työyhteisöön. Työpaikkakiusaaminen on näin uhka työyhteisön toimivuudelle. Keskijohdon tulee tukea lähiesimiehiä työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja näyttää esimerkkiä omalla asennoitumisellaan ja käytöksellään siinä, miten he itse puuttuvat työpaikkakiusaamiseen. Keskijohdon rooli on myös merkittävä työyhteisön toimivuuden turvaamisessa sekä organisaatiokulttuurin rakentamisessa moninaisuutta arvostavaksi. Tässä tutkimuksessa tutkittiin työpaikkakiusaamiseen puuttumista moninaisuusjohtamisen viitekehyksessä. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat Suomen erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohtajat ja tavoitteena oli selvittää, miten moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan saada aikaan toimiva työyhteisö. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kvantitatiivis-kvalitatiivinen kyselytutkimus. Empiirisen aineiston keräämiseksi tehtiin sähköinen Webpropol 2.0-kysely. Kysely lähetetiin 19 sairaanhoitopiiriin erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohdon edustajalle (N=210), ja vastausprosentiksi saatiin 54. Kyselyssä oli sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Strukturoituja kysymyksiä analysoitiin Webropol-ohjelman ja Microsoft Excel-ohjelman analysointityökaluilla, avoimia kysymyksiä analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulosten perusteella moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan edistää toimivan työyhteisön syntymistä. Tulosten mukaan johtamisella oli merkitystä kiusaamisen ennaltaehkäisyssä ja siihen puuttumisessa. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet tulivat melko hyvin esiin ylihoitajien johtamistyössä sekä organisaation toimintamalleissa työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja ratkaisussa. Tuloksista käy selville, että työpaikkakiusaaminen oli uhka työyhteisön toimivuudelle. Toimimaton työyhteisö oli uhka potilaiden hyvälle hoidolle, joten tutkimuksen aihe on tärkeä ja auttaa ymmärtämään kiusaamiseen puuttumisen ja organisaation moninaisuuden tärkeyden. Tulosten mukaan kiusaamiseen puuttumisessa tärkeää oli esimiesten antama tuki, tasa-arvo, yhteiset pelisäännöt, avoin keskustelu, kiusaamisen ilmoittaminen, kunnioittava käytös, sujuva yhteistyö ja ongelmien käsittely. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet ja toimivan työyhteisön peruspilarit ovat hyvin samankaltaisia. Tulosten mukaan kunnioittava ja arvostava käytös, kiusaamisen ilmoittaminen ja tasa-arvo eivät toteutuneet organisaatioissa riittävän hyvin, joten näissä asioissa on organisaatioissa vielä kehitettävää.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä tarkasteltiin Metsä Board Simpeleen voimalaitoksen energiaraportointi kokonaisuutta. Tarkastelun kohteena olivat lämpö-, sähkö- ja polttoaine-energiat. Tarkastelun pääpaino oli energian määritykseen tarvittavissa mittapisteissä sekä niistä muodostuvissa raporteissa. Työn tavoitteena oli saada luotettavat energiaraportit, jotka ovat jaoteltu selkeästi ja johdonmukaisesti. Tavoitteena oli myös vähentää kuukausiraportoinnin muodostamiseen tarvittavaa henkilötyöaikaa. Teoriaosuudessa käsitellään yleisesti voimalaitosprosessin toimintaa sekä siinä käytettäviä polttoaineita. Energiataseen muodostamisen perusteita tarkasteltiin voimalaitosprosessin kannalta. Energian määrityksiin käytettävät prosessimittaukset käytiin läpi. Raportointivelvollisuudet selvitettiin, niin tilastokeskuksien, kuin viranomaistenkin suuntaan. Työosuudessa perehdyttiin käytössä oleviin raportointikäytäntöihin sekä raporttipohjiin. Energialaskentayhtälöt ja parametrit tarkastettiin tarvittavilta osin. Työnaikana havaittiin nopeasti, että raportointi muodostetaan pitkälti Microsoft Excel-taulukkolaskentaohjelmiston avulla. Olemassa olevia automatisoituja raportteja ei hyödynnetty ollenkaan, koska niitä pidettiin epäluotettavina. Työn tuloksena automatisoidut kuukausiraportit tarkastettiin, virheet korjattiin ja ne otettiin käyttöön. Automaattisiin raportteihin tehtiin päivitysehdotukset uusista raporttipohjista. Viralliseen kuukausiraportointiin rakennettiin myös kokonaan uudet raportointipohjat, jotka hyödyntävät automaattisesti muodostuvia raportteja. Uudet raporttipohjat nopeuttivat raportointityötä merkittävästi. Polttoaine-energian hallintajärjestelmä todettiin vanhanaikaiseksi ja sen uusimista suositellaan. Uusinnalla raportointityö helpottuisi ja sen avulla siitä saataisiin kattavampi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kilpailu osaavasta työvoimasta on saanut yritykset panostamaan työnantajabrandiinsa. Työnantajabrandi yhtenä yrityksen brandipääoman osa-alueena auttaa yrityksiä erottumaan kilpailijoista ja siten houkuttelemaan yritykseen sopivia työntekijöitä sekä säilyttämään jo olemassa olevat työntekijät. Työnantajabrandi ei aina näyttäydy yrityksen työntekijöille tai –hakijoille niin kuin yritys sen haluaisi näyttäytyvän. Henkilöstöhallinnon ja johdon visio saattaa siis olla ristiriidassa sen kanssa, miten brandi todellisuudessa koetaan. Mikäli yritys ei pysty viestittämään oikeanlaista brandi-imagoa tai säilyttämään brandilupauksiaan vaikuttaa tämä yrityksen työntekijöiden sitoutumiseen ja tyytyväisyyteen negatiivisesti. Lisäksi yritykseen hakeutuu töihin yrityksen arvomaailmaan sopimattomia työntekijöitä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää työnantajabrandin vision suhdetta todellisuuteen case-yrityksen kautta. Case-yritykseksi on valittu kansainvälinen konsultointiyritys, jolle osaava työvoima on elinehto. Tutkimusmenetelmäksi valittiin puolistrukturoidut haastattelut eli aihetta on lähestytty laadullisen menetelmän kautta. Tutkimukseen haastateltiin vision selvittämiseksi case-yrityksen henkilöstöhallintoa sekä perehdyttiin olemassa olevaan materiaaliin yrityksen brandista. Vision toteutumisen selvittämiseksi haastateltiin 19 työntekijää yrityksen kahdesta eri liiketoimintayksiköstä. Teorian pohjalta tarkentunut teoreettinen viitekehys pitää sisällään yrityksen psykologisen sopimuksen, sisäisen ja ulkoisen brandiviestinnän sekä organisaatiokulttuurin. Haastattelut rakennettiin näiden teemojen ympärille. Empiirisen osuuden tulokset vahvistavat teoreettista viitekehystä, jonka mukaan psykologisella sopimuksella, brandiviestinnällä ja organisaatiokulttuurilla on vaikutusta siihen, miten työnantajabrandi koetaan yrityksen työntekijöiden keskuudessa. Organisaatiokulttuurin ja sitä ilmentävän brandipersoonallisuuden osalta korostuu yrityksen työntekijöiden sopivuus ja yhtäläisyys yrityksen organisaatiokulttuuriin voimistamaan haluttua brandimielikuvaa. Psykologisen sopimuksen osalta empiria tukee todenmukaisen kuvan luomisen merkitystä yrityksen brandiviestinnässä. Lisäksi psykologisen sopimuksen osalta sosiaaliset edut nähdään tärkeänä tekijänä työnantajassa. Ihmisistä välittämisellä ja työilmapiirillä voidaan nähdä olevan suuri merkitys työntekijöiden työssä viihtymiselle. Työntekijät myös odottavat nykypäivänä nopeaa urakehitystä ja koulutukseen panostamista uraltaan. Lisäksi joustavuus ja vapaa-ajan ja työn tasapainottaminen koetaan tärkeiksi. Haastattelut tukevat myös teoreettisen viitekehyksen oletusta, että yrityksen visio työnantajabrandista eroaa usein siitä kuvasta, joka työntekijöille välittyy

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Luoteis-Pirkanmaan viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelma on laadittu yhteistyössä kuntien, ELY-keskuksen, Liikenneturvan ja poliisin kanssa. Suunnitelman alussa on esitetty kiireiselle lukijalle sivun yhteenveto ja johdatus työn sisältöön. Seudun onnettomuuksiin, asukkaiden ja koululaisten koettuun turvallisuuteen ja liikenneturvallisuustyön nykytilanteeseen on pureuduttu luvussa 2. Vuosina 2010–2014 Luoteis-Pirkanmaan alueella kuoli keskimäärän vuosittain kolme ja loukkaantui 42 henkilöä. Nykytilan analyysien pohjalta sekä valtakunnalliset ja alueelliset linjaukset huomioiden seudun liikenneturvallisuustyölle asetettiin visio, onnettomuuksien vähenemätavoite ja painopistealueet (luku 3). Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä liikennekuolemissa päästään nollatasoon ja loukkaantuneita on enintään 33 (lähtötaso 52). Seudulla tapahtuvista liikenneonnettomuuksista aiheutuu nykyisin vuosittain noin 26 miljoonan euron kustannukset, joista kuntien osuus on noin 4–5 miljoonaa euroa. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet on yhdessä kuntien, ELY-keskuksen ja sidosryhmien kanssa kohdistettu valittuihin painopistealueisiin (luku 4). Suunnitelmaan sisältyy toimenpide-ehdotuksia liittyen yhteistyöhön, liikennekasvatukseen ja -tiedotukseen, liikenneympäristön parantamiseen, liikenteen valvontaan sekä liikenteen ja maankäytön suunnitteluperiaatteisiin. Liikenneympäristön turvallisuutta parantavien toimenpiteiden pääpaino on pienehköissä ja kustannustehokkaissa toimenpiteissä. Suunnitelman toteuttamisen vastuu jakautuu toimenpiteen luonteesta riippuen kuntasektorille, ELY-keskukselle, Liikenneturvalle, poliisille ja muille sidosryhmille. Suunnitelman vaikutustenarvioinnin perusteella voidaan todeta, että liikenneympäristöön kohdennetut toimet tuottavat merkittäviä onnettomuusvähenemiä, mutta valtatien 3 kokonaisvaltainen parantaminen on ensiarvoisen tärkeää koko seudun turvallisuustilanteen kannalta (luku 5). Asetettujen tavoitteisiin pääseminen edellyttää erittäin suuria panostuksia kaikilla iikenneturvallisuustyön osaalueilla, ja erityisesti liikennekäyttäytymiseen ja yhteistyöhön kohdistuvien toimenpiteiden osalta. Erityisesti liikennekäyttäytymisen muutoksella saavutettaisiin liikenneympäristön toimenpiteisiin nähden moninkertainen hyöty. Seudulla tullaan ottamaan käyttöön keväällä 2016 liikenneturvallisuustoimija, joka yhdessä kuntien ja ELY-keskuksen kanssa vastaa suunnitelman toteutumisen ja vaikutus seurannasta (luku 6).

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Korkeakoulutus on kansainvälistynyt viime vuosikymmeninä voimakkaasti myös Suomessa. Tämän vuoksi korkeakoulujen on kotimaan markkinoiden lisäksi suunnattava katseensa myös ulkomaille, jos ne haluavat pärjätä globaalissa kilpailussa hyvistä opiskelijoista ja pätevästä henkilökunnasta. Monet korkeakoulut ovat vastanneet kansainvälistymiseen panostamalla resursseja kansainväliseen markkinointiin ja opiskelijarekrytointiin. Tässä tutkimuksessa perehdyttiin kolmen suomalaisen korkeakoulun kansainväliseen opiskelijamarkkinointiin. Teoreettinen viitekehys rakennettiin palveluiden markkinoinnin ja kilpailijayhteistyön teorioiden pohjalta. Tutkimuskysymyksenä oli, miten suomalaiset korkeakoulut tekevät yhteistyötä kansainvälisessä markkinoinnissa. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Jokaisesta tutkimuksen kohteena olleesta korkeakoulusta haastateltiin markkinoinnista vastaavaa henkilöä, minkä lisäksi haastateltiin kansainvälisten tutkinto-ohjelmien koordinaattoreita ja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMOn työntekijää. Tutkimukseen osallistuneissa korkeakouluissa ei tehty laajamittaista kansainvälistä markkinointia, mutta tutkinto-ohjelmat markkinoivat innokkaasti erityisesti verkostojensa kautta. Kaikilla korkeakouluilla oli jonkinlaista yhteistyötä markkinoinnissa, mutta haastateltavien mukaan yhteistyötä voisi myös kehittää nykyistä laajemmaksi. Yhteistyön nähtiin hyödyttävän erityisesti toiminnoissa, joihin yksittäisellä korkeakoululla tai tutkinto-ohjelmalla ei ollut resursseja ja toiminnoissa, joita olisi vaikeaa tehdä yksin. Suomessa korkeakoulujen yhteistyötä voisi kehittää nykyistä monipuolisemmaksi ja järjestelmällisemmäksi. Korkeakoulujen välillä on monia osittain päällekkäisiäkin yhteistyömuotoja, joita voisi tehostaa palvelemaan kaikkien korkeakoulujen tarpeita. Kehittämistä olisi myös tavoitteiden asettamisessa. Tällä hetkellä suomalaisilla korkeakouluilla ei ole selkeää linjausta, mihin kansainvälistymisellä ja kansainvälisillä tutkinto-ohjelmilla pyritään. Suomessa tulisi mahdollisimman nopeasti luoda selkeä visio siitä, mihin kansainvälisiä tutkinto-ohjelmia tarvitaan. Tämän jälkeen korkeakoulujen olisi helpompi asettaa tavoitteitaan ja mahdollisesti helpompi kohdentaa markkinointiaan ja kehittää yhteistyötään nykyistä määrätietoisemmin

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Au f. 36, une main du XIIIe s. a ajouté un passage du traité de Gerbert intitulé "Scholium ad Boethii Arithmeticam Institutionem".

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

"Liber elucidarius (5). Inevitabilis legatio ad magistrum (28)".

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Higher education is rapidly trending toward the implementation of online (OL) courses and a blended facilitation style that incorporates both OL and face-to-face (FTF) classes. Though previous studies have explored the benefits and pitfalls of OL and blended learning formats from institutional, teacher, and student perspectives, scant research has examined learning outcomes for OL and FTF courses sharing identical content. This study used an explanatory mixed methods design—including pre- and post-test assessments, a questionnaire, and interviews—to explore similarities and differences in participant and teacher perceptions and outcomes (gain scores and final grades) of OL versus traditional FTF Communications courses, and to examine effects of students’ age and gender on learning preference and performance. Data collection occurred over a 4-month period and involved 183 student and 2 professor participants. The study used an SPSS program for data analysis and created a Microsoft Excel document to record themes derived from the questionnaire and interviews. Quantitative findings suggest there are no significant differences in gain scores, final grades, or other learning outcomes when comparing OL and FTF versions of identical Communications courses; however, qualitative findings indicate differences between facilitation styles based on student and professor perception. The study sheds light on student and faculty perceptions of facilitation styles and suggests areas for potential improvements in FTF- and OL-facilitated courses. The study ultimately recommends that students and faculty should have options when it comes to preferred delivery of course material.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Les fichiers qui accompagnent mon document sont des tableaux supplémentaires réalisés avec Excel (Microsoft Office), dans la version papier du mémoire ces fichiers sont sur un CD-ROM.