Historia Renarrata: Early Benedictine Revisions of the First Crusade

Tutkimukseni käsittelee ensimmäisen ristiretken (1095–1101) varhaista latinankielistä historiankirjoitusta. Tarkastelun keskiössä ovat kolmen benediktiinimunkin historiateokset, jotka perustuvat anonyymin kirjoittajan silminnäkijäkertomukseen nimeltä Gesta Francorum et aliorum Hierosolymitanorum. Benediktiinit ilmoittivat pyrkineensä ennen kaikkea korjaamaan kyseisen teoksen tyyliä. Samalla he kuitenkin tulivat tuottaneeksi varsin erilaista kuvaa ristiretkestä ja ristiritarista. Tutkimuksessani tarkastelen yksityiskohtaisesti ja eri versioita vertaillen sitä, miten ristiretken historiaa kirjoitettiin ja uudelleenkirjoitettiin. Mitä kohtia munkit pyrkivät muuttamaan, miten he sen tekivät ja miksi? Kiinnitän huomioni teoksissa käytettyyn retoriikkaan sekä siihen mitä jätettiin kertomatta. Oletetun lukijan käsitettä hyödyntäen pohdin myös teosten mahdollista ja todennäköistä kohdeyleisöä – siis sitä, kenelle historiaa ensimmäisestä ristiretkestä kirjoitettiin. Ensimmäistä ristiretkeä koskevat käsityksemme perustuvat suuressa määrin tarkastelemiini kertomuksiin ja niiden toisintoihin. Ilman lähteiden retorista analyysiä ja kontekstualisointia monet faktoina pitämämme tulkinnat uhkaavat kuitenkin osoittautua hiekkarakennelmiksi. Tutkimuksessani korostan toisaalta silminnäkijäkertomusten ja uudelleenkirjoitusten välisiä eroja, toisaalta sitä, että myös uudelleentulkintojen välillä oli huomattavia eroavuuksia. Tästä syystä on tärkeää, että ristiretkeä koskevat ajatukset ankkuroidaan lähteisiinsä, eikä yleistyksiä viedä liian pitkälle. Yhteistä näille kertomuksille on se, että ne kuvasivat menneisyyttä omasta ajastaan käsin ilman pyrkimystä menneisyyden tavoittamiseksi ”niin kuin se oikeasti oli”. Tutkimukseni osoittaa, että ensimmäisen ristiretken aikalaiskertomukset ovat tiettyjen tarkoitusperien vuoksi tuotettuja retorisia tekstejä, joita ei tulisi arvioida faktuaalisen totuuskäsityksen kautta. Ne kertovat meille vain vähän siitä, mitä oikeasti tapahtui, mutta varsin paljon siitä, miten tapahtunut ymmärrettiin ja miten se haluttiin esittää.

Voiko hyvä kristitty olla hyvä sotilas -kirjan myyntikirje

13 x 20 cm

Ett blad ur husdjurens lidandes historia

17 x 24 cm

Några blad ur djurens lidandes historia

15 x 23 cm

Kvinnorösträttens historia i de nordiska länderna

12 x 20 cm

Låt oss göra historia då vi presentera den nya Ford-vagnen

kuv., 22 x 30 cm

Ooforectomia videoassistida por acesso pré-femural em targaruga-de-ouvido-vermelho (Trachemys scripta elegans)

Nas intervenções cirúrgicas em quelônios, o acesso à cavidade celomática é geralmente feito através do plastrão, por meio da remoção dos escudos córneos e placas ósseas ventrais com o auxílio de serras (osteotomia). Este acesso mostra-se desvantajoso em função do maior tempo cirúrgico e da intervenção ser bastante traumática e dolorosa para o paciente. Neste trabalho é descrita a técnica cirúrgica de acesso à cavidade celomática (celiotomia) pela fossa pré-femural, permitindo a localização e a tração dos folículos ovarianos por endoscopia e a aplicação de "hemoclips" para a oclusão dos vasos sanguíneos seccionados. O tempo operatório foi reduzido em aproximadamente três horas, em relação à técnica tradicional. Conclui-se que a técnica descrita apresenta vantagens, pois o tempo despendido para o acesso à cavidade celomática, remoção dos folículos e dos ovários, e o retorno anestésico foram sensivelmente diminuídos, havendo recuperação rápida do paciente e retorno às suas atividades normais, o que demonstra ter havido redução considerável na resposta dolorosa pós-cirúrgica.

Efeito do sítio de venopunção nos parâmetros hematológicos em tigre-d'água-americano, Trachemys scripta elegans

O objetivo do presente estudo foi realizar a comparação entre dois sítios de coleta sanguínea em 24 exemplares de tigre-d'água-americano (Trachemys scripta elegans) oriundos de um criadouro comercial, localizado no município de Antonina, litoral do Paraná, Brasil. Os animais foram submetidos a contenção física e as venopunções foram realizadas no seio supraocciptal e na veia coccígea dorsal. As amostras heparinizadas foram identificadas e refrigeradas para posterior análise laboratorial. A contagem total de eritrócitos e leucócitos foi realizada pela técnica de hemocitometria. O hematócrito (Ht) e a hemoglobina (Hb) foram determinados pelo método de microhematócrito e cianometahemoglobina, respectivamente. A proteína plasmática total (PPT) foi determinada por refratometria e a contagem diferencial de leucócitos foi realizada através da técnica de Shilling. Houve diferença significativa no número de leucócitos e no valor da proteína plasmática total, e em ambos os casos os valores encontrados nas amostras provenientes da veia coccígea dorsal foram inferiores. A diferença encontrada no número de leucócitos provavelmente foi devido à contaminação por linfa, que também justifica o menor valor na concentração da proteína plasmática total. Conclui-se que é mais indicada a venopunção no seio supraocciptal quando comparado a veia coccígea dorsal.