Sähköt sain runoon

Musiikkiarvostelu

Valotuksia aikamme viitatuimman yhteiskuntatieteilijän ajatteluun

Kirjallisuusarvostelu

Suomalaisten kaatuneiden omaisten järjestöjen historiaa

Kirjallisuusarvostelu

Karvianjoen koskien valuma-alue 2 : Maatalousalueiden yleissuunnitelma

Suojavyöhykkeiden, monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma Karvianjoen koskien valuma-alueella 2 tehtiin kesällä ja syksyllä 2013. Työssä päivitettiin aikaisemmat suojavyöhykesuositukset ja etsittiin uusia. Samalla etsittiin luonnon monimuotoisuuskohteita, perinnebiotooppeja sekä sopivia paikkoja kosteikoille. Yleissuunnitelman tavoitteena on innostaa viljelijöitä vesiensuojelutoimiin sekä vaalimaan maiseman ja luonnon monimuotoisuutta. Toimenpiteiden toteuttaminen on maanomistajille vapaaehtoista. Suunnitelman tietoja voidaan käyttää yksityiskohtaisen suunnittelun tukena haettaessa rahoitusta kohteiden toteuttamiseen. Raportissa esitellään inventoinnin tulokset ja kerrotaan asiaan liittyvää perustietoa alueesta ja vesistöistä. Tietoa tarjotaan suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustamisesta ja hoidosta. Suojavyöhyketarvetta vesistöjen varsilla on yhteensä 11,4 kilometriä. Pohjavesialueen peltoja on yhteensä 25 hehtaaria. Tulvapeltoja suunnitelmassa on 37 kohdetta, yhteensä 72 hehtaaria. Luonnon monimuotoisuuskohteita ehdotetaan 96 kappaletta. Perinnebiotooppeja on jäljellä 26, mutta moni näistä on kasvamassa umpeen. Suunnittelu on toteutettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimeksiannosta. Suunnitelman ovat laatineet Esko Vuorinen ja Petra Nyqvist Silvestris luontoselvitys oy:stä. Arvokkaita näkemyksiä, kommentteja ja tietoja saatiin asukastilaisuuksien osallistujilta ja alueen asukkailta yleissuunnittelun eri vaiheissa.

“Mitä iloo siit o ko se o samallai kaikil”. Porilaissyntyiset ja Poriin muuttaneet nuoret aikuiset aluepuhekielen puhujina ja tarkastelijoina

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kahta informanttijoukkoa: 10:ä Porista kotoisin olevaa ja 14:ää Poriin aikuisiällä muuttanutta nuorta aikuista ja sitä, miten he jäsentävät ja kuvailevat Porin aluepuhekieltä. Informantit tekevät puhutusta kielestä hyvin erilaisia havaintoja: kuvailevia ja kuvauksellisia, mutta myös kielenainekseen kohdistuvia huomioita. Käsillä ovat kielelliset piirteet kuten loppu-n:n kato, diftongien avartuminen, rajageminaation puuttuminen, vokaaliaineksen loppuheitto, d : r -vaihtelu, yks. 1. ja 2. persoonapronomien mää/sää -edustus, yleisgeminaatio ja i : ei -muotoinen imperfekti (mietin : mietein). Lisäksi tutkielmassa pohdiskellaan, onko informanttien mainitseman ”tunnistettavan rytmin” taustalla tosiasiassa kielenaineksesta paikannettava prosodinen piirre. Informanttien Porin aluepuhekielen kuvausta tarkastellaan myös vasten kahta Porin murteen traditionaalista kuvausta, joista toista edustaa Paula Eskolan Porin murrekirja (1987) ja toista Kalevi Wiikin Sano se murteella -teoksen (2006) kuvaus Porin alueen murteista. Lisäksi tässä työssä käsitellään kielen kommentoinnin prosessia: mihin aikaan kuvattava kielimuoto kytketään ja ketkä kuvataan kielimuodon puhujiksi tai ”osaajiksi”. Huomio kiinnittyy myös kommentoinnin kohteeseen, joka saattoi paljastua yhden kielenkäyttäjäkontaktin kautta muodostuneeksi käsitykseksi jostakin puhutun kielen alueellisesti tunnistettavasta muodosta. Tässä työssä osoitetaan myös, että kielenkäyttäjien kommentointiin vaikutti informanttien ja käsillä olevan kielimuodon suhde. Lisäksi tutkimuksessa hahmotetaan informanttien kommenttien ja tutkimuskirjallisuuden avulla kaksi käsitteellisesti erilaista puhutun kielen muotoa: vaihteleva (alue)puhekieli ja aito murre. Tämän pro gradu -työn lopussa arvioidaan myös kansanlingvistisiä metodeja ja tutkijan postitiota.

Laadukas sisällönkuvailu

Esitys Suomen yliopistokirjastojen neuvoston sisällönkuvailun asiantuntijaverkoston, Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston kirjaston järjestämässä sisällönkuvailuseminaarissa 20.11.2014. Sisällönkuvailun laatu-työryhmä: Mirja Anttila, Minna Kantanen, Samuli Kerola, Raija Löytölä, Kirsi Siika-Aho, Esko Siirala, Eila Vainikka, Kiti Vilkki-Eriksson

[Uusia kirjoja]

Kirjallisuusarvostelu

[Kirjallisuutta]

Kirjallisuusarvostelu

Siuntionjoen valuma-alueen yleissuunnitelma : – suojavyöhykkeet, kosteikot ja luonnon monimuotoisuus

Suojavyöhykkeiden, monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma Siuntionjoen valuma-alueella tehtiin kesällä ja syksyllä 2014. Työssä etsittiin suojavyöhykkeille soveltuvia paikkoja. Samalla etsittiin luonnon monimuotoisuuskohteita, perinnebiotooppeja sekä sopivia paikkoja kosteikoille. Yleissuunnitelman tavoitteena on innostaa viljelijöitä vesiensuojelutoimiin sekä vaalimaan maiseman ja luonnon monimuotoisuutta. Toimenpiteiden toteuttaminen on maanomistajille vapaaehtoista. Suunnitelman tietoja voidaan käyttää yksityiskohtaisen suunnittelun tukena haettaessa rahoitusta kohteiden toteuttamiseen. Raportissa esitellään inventoinnin tulokset ja kerrotaan asiaan liittyvää perustietoa kohteiden perustamisesta ja hoidosta. Suojavyöhyketarvetta vesistöjen varsilla on yhteensä 227 kilometriä. Pohjavesialueen peltoja on yhteensä 614 hehtaaria. Tulvapeltoja tai vedenvaivaamia peltoja suunnitelmassa on yhteensä 378 hehtaaria. Kosteikkopaikkoja ehdotetaan 64, yhteensä 183 hehtaaria. Luonnon monimuotoisuuskohteita ehdotetaan 127 kappaletta. Perinnebiotooppeja on niukasti jäljellä: tässä suunnitelmassa on mukana 14 kohdetta. Suunnittelu on toteutettu Uudenmaan ELY-keskuksen toimeksiannosta. Suunnitelman ovat laatineet Esko Vuorinen ja Petra Nyqvist Silvestris luontoselvitys oy:stä. Arvokkaita näkemyksiä, kommentteja ja tietoja saatiin asukastilaisuuksien osallistujilta ja alueen asukkailta yleissuunnittelun eri vaiheissa.

Laivastotoiminta saaristotaisteluissa Suomen olosuhteissa

Miten alivoimainen voi olosuhteissamme pärjätä? Tämä kysymys lienee raastanut Jouko Pirhosen mieltä hänen laatiessaan diplomityötään vuonna 1947. Tilanne oli merivoimien kannalta sysimusta. Laivasto oli riisuttu käytännössä kaikista hyökkäyksellisistä asejärjestelmistä Pariisin rauhansopimuksen seurauksena, ja merivoimien operaatioalueen katkaisi suurvallan miehittämä suurtukikohta Porkkalassa. Tulevasta ei ollut varmuutta. Silti oli yritettävä jotakin: yritettävä ylläpitää vähäisiäkin resursseja ja tutkia tulevaa parempien aikojen toivossa. Jouko Pirhosen diplomityö laajentaa vuonna 2012 aloitetun Suomalaisen sotataidon klassikot sarjan merelle. Näin ollen sarjalle asetettu ensimmäinen välitavoite – julkaista tekstejä kaikista puolustushaaroistamme – on saavutettu. Pirhosen tutkimus sijoittuu aikaan, jolloin diplomitöitä käytettiin hyödyksi täysipainoisesti. Sotakorkeakoulussa hänen vuosikurssillaan laadittiin kaiken kaikkiaan toistakymmentä diplomityötä, joiden otsikot ja sisältö liittyvät puolustusjärjestelmän jonkin osa-alueen kehittämiseen. Esimerkiksi Leevi Välimaa pohti tulevaisuuden sotaa pessimistisen sävyisessä tutkimuksessaan. Komentajakapteeni Kullervo Killinen taas arvioi tulevaisuuden merivoimia ja majuri Leo Ahola ilmavoimien kehittämismahdollisuuksia. Pirhosen työ pelkistyy lauseeseen ”taktiikka maaston mukaan ja väline olosuhteita varten”. Laajennettakoon maasto nykytermein taistelutilaksi ja olosuhteet kattakoot myös kyberulottuvuuden. Toimintamalliemme tulee yhä nivoutua jossain määrin taloudellisesti edullisiin ratkaisuihin ja erityisolosuhteidemme hyväksikäyttöön. Materiaali, henkilöstö ja käyttöperiaatteet luovat yhdessä perustan suorituskyvyllemme. Miten Pirhonen on päätynyt johtopäätöksiinsä? Pirhosen työn lähtökohdat ovat varsin käytännönläheiset – sotakokemukset ja suomalaiset olosuhteet. Suomalainen saaristo muodosti ja muodostaa erityislaatuisen toimintaympäristön, mikä edellyttää erityislaatuista meripuolustusta. Tuloksiinsa Pirhonen pääsi todennäköisesti yhdistelemällä omia sekä kollegoittensa kokemuksia ja havaintoja muiden tekemiin tutkimuksiin ja näkemyksiin. Pirhosen lähdeaineisto on parasta, mitä tuohon aikaan oli saatavissa. Pirhosen työtä arvioi kaksi eri sukupolven meriupseeria. Pitkän uran merivoimissa tehnyt ja merivoimia vuosina 1997–2001 komentanut vara-amiraali Esko Illi kuvaa artikkelissaan merivoimien kehitystä sodan jälkeen sekä arvioi Pirhosen diplomityössään esittämien näkemysten toteutumista merivoimissamme. Kapteeniluutnantti Juuso Säämänen maalaa kuvan Pirhosen sotilasurasta ja asemoi Pirhosen tekstin aikakauden kontekstiin. Lukijalle piirtyy siis kuva olosuhteista, jotka todennäköisesti vaikuttivat Pirhosen näkemyksiin hänen laatiessaan tutkimuksensa sekä analyysi niiden toteutumisesta ja vaikuttavuudesta.

Tukimekanismeja ja tavoitekonflikteja Euroopan nykyisillä sähkömarkkinoilla : Uusiutuva energiapolitiikka

Eurooppalaisessa energiapolitiikassa päästökauppa ja uusiutuvan energian osuuden lisääminen sähköntuotannossa on nähty keskeisiksi keinoiksi edistää globaalien ilmastotavoitteiden saavuttamista. Käytännön tasolla näiden kahden tavoitteen rinnakkaiset ohjausmekanismit ovat kuitenkin johtaneet konflikteihin, joiden vaikutukset tulevat esiin satunnaisesti vaihtelevan uusiutuvan energian määrän noustessa huomattavan suureksi olemassa olevissa sähköjärjestelmissä, jotka ovat rakentuneet nykyiseen muotoonsa toisenlaisten paradigmojen vallitessa. Erityisesti hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävä päästökauppa on jäänyt kansallisten, usein satunnaisesti vaihtelevan aurinko- ja tuulisähkön lisäämiseen tähtäävien kohdennettujen teknologiatukien jalkoihin. Tuloksena on ollut esimerkiksi hiilen kannattavuuden paraneminen sähköntuotannossa suhteessa ilmaston kannalta huomattavasti edullisempaan kaasuun sekä sähkön vähittäishinnan voimakas nousu, joka heikentää kuluttajien ostovoimaa ja eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä. Tämän raportin keskeiset havainnot voidaan tiivistää seuraavasti: 1. Päästökauppa on saatava toimivaksi, jotta hintaohjauksen kautta syntyy kannustin kustannustehokkaaseen sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Jos on tarvetta vielä nopeampaan hiilen käytön vähentämiseen, allokatiivisesti parhaimpana keinona on silloin käytettävä koordinoidusti toteutettua hiiliverotusta. 2. Investointeja sähkönsiirtoverkkoihin on lisättävä, jotta sähköä voidaan tuottaa siellä, missä se kulloinkin on kustannustehokkainta. Tämä koskee niin uusiutuvaa energiaa kuin perinteistäkin sähköntuotantoa. 3. Markkinahäiriöitä aiheuttavista ja päästövaikutuksiltaan usein haitallisista kansallisista tukijärjestelmistä tulee luopua. Tämä koskee niin perinteisiä kuin uusiutuviakin energiamuotoja. 4. Kaikilta energiamuodoilta tulee jatkossa edellyttää joko tuotantolaitosten joustavaa käyttöä tai vaihtoehtoisesti osallistumista sähköjärjestelmän joustavuuden lisäämisen kustannuksiin. 5. Yhteiseurooppalaisten energiamarkkinoiden, energiaunionin, syntyä tulee edistää, jotta varmistetaan sähköntuotantoon ja jakeluun käytettävien resurssien kohdentuminen sinne, missä se on kokonaistaloudellisesti tehokkainta eli toteuttaa parhaiten taloudellisuuden ja vähäpäästöisyyden idean. 6. Tukijärjestelmiä voidaan tarvittaessa käyttää teknologioiden ja innovaatioiden saamiseen markkinoille, mutta tällöin niiden on oltava kestoltaan lyhytaikaisia. Investointien arvioinneissa ja rahoitusjärjestelmissä on otettava nykyistä monipuolisemmin huomioon ilmastoon ja päästöihin liittyviä kustannus-hyöty -aspekteja. 7. Tarvitaan monipuolisempi analyysikehikko, jonka avulla eri sähköntuotantomuotojen kustannuksia ja hyötyjä vertaillaan keskenään. Tämän avulla voidaan kattavasti tunnistaa sellaisen säätökykyisen joustavan sähköntuotannon arvo, jolla on keskeinen rooli huolehdittaessa energian saannin varmuudesta ja energiajärjestelmän luotettavasta toiminnasta.

Kevyttä viihdettä, painavaa tietoa ja sivistynyttä ärsyttämistä

Kirjallisuusarvostelu