Turun Pomponrahkan kukkakärpästen ja semiakvaattisten sääskien monimuotoisuuden tarkastelu ja suoalueen nykytilanteen arvioiminen eri elinympäristöissä

Lajimäärän tietäminen ja lajien monimuotoisuuden mittaaminen on oleellista monissa biodiversiteetti- ja yhteisöekologisissa tutkimuksissa sekä luonnonsuojelussa. Yleensä tietyn alueen lajimäärää ei pystytä absoluuttisesti mittaamaan vaan joudutaan tyytymään erilaisiin otoksista saataviin lajimääräarvioihin. Erityisen haasteellista lajimäärän mittaaminen on silloin, kun kyseessä on hyvin lajirikas eliöryhmä, kuten esimerkiksi niveljalkaiset. Tutkimuksessa kerättiin Pomponrahka-Isosuon suoalueelta tietoa siellä esiintyvistä kaksisiipisistä (kukkakärpäset ja semiakvaattiset sääsket) ja tarkasteltiin eri pienelinympäristöjen eroja lajiston ja lajimäärän suhteen sekä mitattiin koko alueen alfa-diversiteetin määrää. Tutkimuksessa oltiin erityisesti kiinnostuneita arvioimaan pyyntiponnistuksen onnistumista ja sitä, kuvaako saatu lajimäärä alueen todellista lajistoa. Suoalueelta kerättiin hyönteisaineistoa kahdeksalta tutkimuspaikalta Malaisepyydyksillä (16 kpl) kahtena kesänä vuosina 2011 ja 2012. Hyönteisaineistoa täydennettiin myös haavipyynnillä. Suoalueella on havaittavissa laji- ja yksilömääräeroja suon eri osien välillä. Suoalueelta havaittiin yhteensä 85 kukkakärpäslajia ja 119 semiakvaattista sääskeä. Analyysien mukaan havaitut lajimäärät eivät kuitenkaan täysin näyttäneet kuvaavan Pomponrahkan todellisia lajimääriä ja on todennäköistä, että lajeja jäi havaitsematta. Ylipäänsä pyyntiponnistus oli kuitenkin melko onnistunutta, sillä Pomponrahkalta havaittiin noin neljäsosa Suomen kukkakärpäslajeista, noin puolet Suomen perhossääskistä, pikkuvaaksiaisista reilu neljännes, isovaaksiaisista viidennes ja noin 40 prosenttia petovaaksiaisista samoin kuin lehtovaaksiaisista. Pomponrahkalta tavattiin myös Suomelle uusi perhossääskilaji Panimerus albifacies. Lisäksi sieltä havaittiin kukkakärpänen Pipiza luteitarsis ja pikkuvaaksiainen Rhypholophus varius, jotka ovat silmälläpidettäviä lajeja. Pomponrahka vaikuttaakin kukkakärpäslajistoltaan ja semiakvaattiselta sääskilajistoltaan edustavalta suokokonaisuudelta. Pomponrahkan suoalueen luonnontilaisuutta ovat kuitenkin huonontaneet alueen ja sen lähistön ihmistoiminta. Ennallistaminen olisikin tarpeellista, jos suoalueen luontoarvot halutaan säilyttää.

Hallinnon ja kovien tieteiden yliopisto?

Kirjallisuusarvostelu

Kivi, Aleksis

Aleksis Kivi, eg. Alexis Stenvall f. 10.10.1834 i Nurmijärvi d. 31.12.1872 i Tusby Aleksis Kivi är en klassisk författare i den finska litteraturen och har vid sidan av Mikael Agricola och Elias Lönnrot lyfts fram som skapare av den finska nationallitteraturen. Kivi förnyade det litterära uttrycket inom prosan och dramatiken, såväl som lyriken. Kivis dramer, t.ex. Kullervo och Nummisuutarit (sv. Sockenskomakarna) som båda utgavs 1864, fick stor uppskattning redan under Kivis egen tid. Romanen Seitsemän veljestä (sv. Sju bröder) från 1870 fick däremot ett förkrossande mottagande av kritikern August Ahlqvist. Kivi fick ändå återupprättelse en kort tid efter sin död. Sju bröder lästes länge som en utvecklingsroman och skildring av skogsfinnarnas utveckling till en bildad och försonlig nation. Senare tolkningar har däremot betonat att många olika röster kommer till tals i verket, samt att det bär spår av en mångfald litterära influenser. http://www.blf.fi/artikel.php?id=2826 http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2826/

Peräkunnantie, Ruovesi : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Peräkunnantien museotie sijaitsee Pirkanmaalla Ruoveden kunnassa. Tieosoite on 14278 1/0 – 1/ 8885 tierekisteristä. Museotiejakson pituus on 8,9 kilometriä. Peräkunnantien museaalinen merkitys tieliikenteen historiassa ulottuu 1600-luvulle ja Kustaa Vaasan aikaiseen erämaiden asutukseen. Paikallinen väestö synnytti ja rakensi itselleen kulkuyhteydet kirkollisiin, hallinnollisiin ja taloudellisiin keskuksiin Kuruun ja Ruovedelle. Peräkunnan tien ajokelpoisuus parani kurulaisten ja ruovesiläisten korjaustoimien ansiosta 1860-luvulla. Tietä oikaistiin 1895–1901, jolloin vanha reitti Pakan kirkkovenesatamasta Ruoveden kirkolle jäi Autio-Pakan yksityistieksi. Tie siirtyi valtion hoitoon tielain yhteydessä vuonna 1918 ja vuonna 1920 TVH aloitti tien kunnossapidon. Maantietä suunniteltiin parannettavaksi vuodesta 1951 lähtien ja uusi Ruovesi–Kuru-maantie rakennettiin vuosina 1987–1990. Peräkunnantie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1990. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Peräkunnan tie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittuja tieliikennehistoriallisia ajanjaksoja, ”1600- ja 1700-lukujen tieverkon rakentumista” ja ”1800-luvun tieverkon täydentymistä”. Ajanjaksoilla yksi kokoelmaan tallennettavista teemoista on yhdystiet. Ne helpottivat suurten maanteiden ja sisämaan pitäjien ja rannikkokaupunkien liikennettä, jossa näkyi hidas teollisuuden kasvu ruukkiteiden rakentamisena. Peräkunnantie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Peräkunnantien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa suurimmalta osaltaan historiallista arvoa. Museokohteena Peräkunnantie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena tiellä on 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa rakennetut kaksi kivisiltaa. Niiden kuntoon on kiinnitettävä huomiota, jotta ne voidaan säilyttää osana tiekokonaisuutta. Museotien opastaulut ovat kohtuullisen siistissä kunnossa, mutta malliltaan vanhanaikaisia. Ne on uusittava. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Peräkunnantie todisteena 1600–1700-luvun tieverkon rakentumisesta ja täydentymisestä 1800-luvulla sekä perinteisen luonteen säilymisestä. Tien säilyneisyys museointihetken (1990) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Markkulan silta, Kihniö : Museosillan hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Markkulan museosilta (H-3256) sijaitsee Pirkanmaalla Kihniön kunnan Koskenkylässä. Se on puinen riippuansassilta. Silta on yhdystiellä 13343, etäisyys tiejakson alusta on 2449 metriä. Sillan tieosoite on 13343/ tieosa 1/ 2449m. Nykyinen silta on rakennettu vuonna 1988, sen edeltäjä vuonna 1959 ja sen edeltäjä vuonna 1931. Nämä sillat ovat olleet kaikki riippuansassiltoja. Nykyinen silta on rakennettu vuoden 1959 sillan kopioksi. Markkulan museosillan siltatekninen museaalinen merkitys Suomen tieliikenteenhistoriassa ulottuu 1600-luvulle. Puinen riippuansassilta on ollut erittäin yleinen siltatyyppi talonpoikaisen tienhoidon aikana. Suomen itsenäisyyden aikana niitä on rakennettu 1960-luvulle asti. Autoliikenteen kasvun myötä riippuansasrakenne muuttui epäkäytännölliseksi ja riippuansasiltojen rakentamisesta on luovuttu. Markkulan silta on tiettävästi ainut maantieverkolla oleva perinteinen riippuansassilta. Viime vuosina on rakennettu valtateillekin muutamia kokeiluluontoisia puisia riippuansassiltoja, mutta ne ovat harvinaisuuksia. Markkulan silta on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Markkulan silta edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”1800-luvun tieverkon täydennykset”, lähinnä sillä perusteella, että alue on metsätalouden puunhankinta-aluetta ja tervanpolttoaluetta. Ajanjaksolla yksi kokoelmaan tallennettavista teemoista on puusillat. Yhdystien 13343 eteläpää, jakso Koskenkylä- Linnankylä, on rakennettu 1800–1900-luvun taitteen aikoihin vesiväylän rinnakkaisreitiksi. Ensimmäinen silta Markkulan talon viereen on rakennettu 1900-luvun alussa. Sittemmin tielle on perustettu tiehoitokunta 1920-luvulla, kunnantieksi tie on muuttunut 1940-luvulla. Alue on kuulunut Turun ja Porin lääniin ja liikenne on suuntautunut pääasiallisesti Porin suurille sahoille 1870-luvulta alkaen. Markkulan silta kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Markkulan silta on erikoisuus, koska se edustaa historiallista siltatyyppiä, mutta on jo valintahetkellä ollut uusrakenne, josta on silloin tiedetty, että sekin joudutaan purkamaan. Kun nykyinen silta rakennettiin, tavoitteena oli rakentaa aidosti riippuansassillan statiikalla toimiva puusilta, joka ulkonäöltään vastaa edeltäjäänsä. Lehdistön aikalaisartikkeleissa todettiin, että työssä oli onnistuttu. Tämän kaltaisen menettelyyn jouduttiin, koska Markkulan silta oli ainut jäljellä oleva perinteistä riippuansasrakennetta oleva silta maantieverkolla. Markkulan sillan kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Markkulan silta on vaikeasti saavutettava ja löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska silta-, koski-, maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Siltaa joudutaan korjaamaan lähiaikoina ja sen kantavien osien on arvioitu kestävän noin vuosikymmenen. Sillan kuntoon on kiinnitettävä huomiota, jottei se tuhoudu tarpeettoman nopeasti. On toivottavaa, että uusi silta rakennetaan nykyisen sillan tai sen edeltäjien kaltaiseksi. Tiehallinnon museotoiminnan käsikirjassa on ilmaistu perinnekorjauksen periaatteet, joiden mukaan pyritään käyttämään alkuperäisiä materiaaleja. Museosillalla ei ole opastauluja. Ne on tehtävä. Opastukselle on oivallinen sijaintipaikka oskikalastusalueen levikkeellä. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Markkulan silta todisteena pitkäaikaisesta siltateknisestä rakenteesta. Sillan miljöö on poikkeuksellisen moniulotteinen. Markkulan talo ja puistomainen piha muodostavat miljöön keskeisen osan. Lisäksi kosken, sahan ja myllyn rauniot ovat mielenkiintoisia. Sillan säilyneisyys museointihetken (1982) asussa on tietysti mahdoton tavoite, kun silta on uudempi. Kohteen vaaliminen edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon sillan liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan sillan ja sen ympäristön, koski-, sekä maa- ja metsätalousmaiseman, tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja sillan mahdolliselle korjaukselle.

Reformaatioajan suomenkielisten Isä meidän -rukousten erot

Tutkin vanhan kirjasuomen tutkimuksen alaan kuuluvassa pro gradu –työssäni reformaatioaikaisten suomenkielisten Isä meidän -rukousten eroja ja niiden syitä. Reformaation alkuajalta tunnetaan kaikkiaan 14 suomenkielistä Isä meidän -rukousta, jotka poikkeavat toisistaan hieman. Keskeisin tavoite on selvittää, pystytäänkö suomenkielisille rukouksille löytämään vieraskielinen käännöslähde. Tämä valaisisi käännöksen taustaa ja ajoitusta. Tavoitteena on myös selvittää, missä määrin rukousteksteissä on havaittavissa keskiaikaista käännöstraditiota. Rukoukset sisältyvät Mikael Agricolan teoksiin, Sebastian Münsterin Cosmographia-teokseen ja reformaatioaikaisiin käsikirjoituksiin. Tutkimusmenetelmänäni on tekstien synoptinen eli rinnakkainen samanaikainen vertailu. Vertailen suomenkielisiä rukoustekstejä myös lukuisiin vieraskielisiin Isä meidän -rukouksiin, jotka on kirjoitettu myöhäiskeskiajalla tai reformaatioajan alussa ruotsiksi, saksaksi, latinaksi, kreikaksi tai viroksi. Näiden vertailujen perusteella esitän huomioitani rukousten ortografisista, fonologisista, morfologisista, leksikaalisista ja syntaktisista eroista. Suomenkielisten ja vieraskielisten rukousten eroja ja yhtäläisyyksiä kartoittaessa keskeisiä tutkimuspiirteitä ovat lähinnä leksikaaliset ja syntaktiset erot, sillä suomen ortografia oli hyvin vakiintumatonta ja morfologiset ja fonologiset erot johtuvat pääasiassa kirjoittajien omasta kielenkäytöstä, johon vaikuttavat oman murretaustan lisäksi muilla paikkakunnilla asumisen myötä omaksutut murrepiirteet. Tutkimukseni tuloksissa käy ilmi, että tutkimushypoteesini, jonka mukaan suomenkielisten Isä meidän -rukousten esikuvat olisivat todennäköisesti löydettävissä vieraskielisestä vertailuaineistostani, oli liian optimistinen. Tämän vuoksi tutkimus ei tuo lisätietoa pohdinnalle, jota on käyty varsinkin käsikirjoitusten ja Cosmographian rukousten ajoituksesta. Tutkimukseni kuitenkin antaa selviä viitteitä siitä, että hyvin keskeisen ja tunnetun tekstin, kuten Isä meidän -rukouksen, kääntäminen ei edellyttänyt sanatarkkaa käännöstyötä. Rukous on selvästi ollut niin tunnettu, että kääntäjät ovat hyvin voineet kirjata sen kirjoituksiinsa ulkomuistista. On varmasti ollut hyvin luonnollinen asia, että rukouksesta on ollut käytössä usea toisistaan poikkeava muoto, eikä mikään viittaa siihen, että yhtä muotoa olisi pyritty voimakkaasti standardisoimaan. Säilyneiden 14 rukouksen lisäksi reformaatioajalla on ollut todennäköisesti enemmänkin erilaisia rukoustekstejä käytössä ainakin Agricolan teosten ilmestymiseen asti. Messukirjojen ja kirkkokäsikirjojen käsikirjoituksia on ollut käytössä varmasti enemmänkin kuin ne, jotka esittelen tässä tutkielmassa. Aikojen saatossa ovat kadonneet myös keskiajalla kirkoissa suomeksi luetut rukoukset, jotka monet papit ovat varmasti kirjoittaneet paperille muistiin.

Suurten erikoiskuljetusten tavoitetieverkon verkkoselvitys : Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset

Suurten erikoiskuljetusten tavoitetieverkon (SEKV) tehtävänä on varmistaa, että mitoiltaan suurille erikoiskuljetuksille taataan vähintään perusedellytykset kulkea Suomen tieverkolla. Näin tuetaan elinkeinoelämän kilpailukykyä varmistamalla muun muassa energiateollisuuden ja raskaan metalliteollisuuden tuotteiden sekä rakennusteollisuuden koneiden ja elementtien kuljetusmahdollisuudet ulkomaan vientiin ja kotimaisille markkinoille. SEKV määrittää mitoitusperusteet kattamilleen tie- ja katuosuuksille sekä toimii osaltaan erikoiskuljetusten lupakäsittelyssä reitinhaun lähtötietona. Suurten erikoiskuljetusten tavoitetieverkon kehittämistyötä on tehty viime vuosina ahkerasti ja SEKV:n uudistamispäätös tehtiin Liikennevirastossa 4.3.2013 ja päätöksen myötä reittiluokittelua sekä osin verkon laajuutta ja sijoittumista muutettiin periaatteellisella ja yhteysvälitasolla. Käsillä olevassa työssä on muodostettu yksityiskohtainen verkkokuvaus, jotta voimassa oleva verkko voidaan viedä tierekisteriin saataville. Verkkokuvauksen laadinnan yhteydessä koottiin ELY-keskuskohtaiset kehittämisohjelmat, jotka sisältävät listauksen merkittävimmistä erikoiskuljetusreittien parannustoimenpiteistä. Reittien yksityiskohtien ja ongelmakohteiden selvittämiseksi sekä erikoiskuljetusreitteihin vaikuttavien maankäyttö- ja liikennehankkeiden kartoittamiseksi pidettiin alueellisia työpajoja, joihin osallistui edustajia ELY-keskuksista, erikoiskuljetusluparyhmästä, kunnista ja kuljetusalalta. Hanketta esiteltiin myös erikoiskuljetusalan seminaareissa ja ELY-keskusten erikoiskuljetusyhdyshenkilöiden tapaamisessa. Tämän raportin ohella työn tuloksena tuotettiin tierekisteriin viemistä varten verkkokuvaus tieosoiteväleittäisenä taulukkolistauksena sekä kehittämisohjelma taulukkomuodossa. Lisäksi koottiin työstämistä tarvitsevat kohteet ELY-keskuksittain, jotta esimerkiksi tieosoiteverkkoa voidaan näiden pohjalta korjata ja täydentää ja sen jälkeen viedä erikoiskuljetusreitit puuttuville osoiteväleille. Erikoiskuljetusreittien parantamistarpeet on hyvä pitää esillä hankesuunnittelun yhteydessä sekä mahdollisuuksien mukaan koota parannuskohteista erillisiä erikoiskuljetusreittien toimivuuden paranemiseen tähtääviä toimenpidekokonaisuuksia. Työn aikana käytiin alueellisen selvityksen ohessa keskustelua Liikenneviraston kanssa valtakunnallisista linjauksista ja uudistuksista, jotta verkkokuvaus pystyttiin tekemään kerralla mahdollisimman hyvin hyödynnettävissä ja vähän jatkokäsittelyä vaativaan muotoon. Uudistetun SEKV:n viemiseksi tietojärjestelmiin perustettiin tierekisteriin uusi tietolaji ja lisäksi käynnistettiin selvitys erikoiskuljetusajoneuvoista suunnitteluohjeistuksen parantamisen ja väyläsuunnittelun tueksi. Valtakunnallisten linjausten osalta avoinna olevia asioita tulee edistää Liikenneviraston johdolla yhteistyössä alueellisten ELY-keskusten ja erikoiskuljetusluparyhmän kesken. Yhtenä merkittävimmistä kehityshankkeista on käynnistymäisillään oleva uuden erikoiskuljetuslupajärjestelmän toteuttaminen ja tulevan järjestelmän yhteensovittaminen muiden erikoiskuljetusreittien hallinnointiin liittyvien järjestelmien ja sopimusten kanssa. Roolien ja vastuiden selkiyttäminen ja nimeäminen on ensisijaista kehittämistoiminnan kannalta.

Maavoimien yhtymän suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin johtaminen

Puolustusvoimissa tapahtuva operaatioiden suunnittelu on viimeisen kymmenen vuoden aikana kokenut suuren muutoksen Suomessa käyttöön otetun länsimaisittain yhteensopivan suunnitteluprosessin (FINGOP) myötä. Maavoimat on laatinut siitä yhtymätasolle soveltamisohjeeksi Maavoimien yhtymän suunnittelun ja päätöksenteon perusteet (MAAVYHTSUPE) -ohjeen. Uusi suunnitteluprosessi tuntuu hitaalta ja kankealta vanhaan verrattuna ja se tuottaa vaikeasti omaksuttavissa olevia monisivuisia suunnitelmia. Muutosten tekeminen tilanteen tai ympäristön muuttumisen vuoksi voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Onko syynä uuden suunnitteluprosessin heikkous vai voisiko osasyynä olla puutteellinen suunnitteluprosessin johtaminen? Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia suunnitteluprosessin johtamista. Tutkimuksen pääongelma oli selvittää, mitä suunnitteluprosessin johtaminen on jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tutkimus käsittelee maavoimien yhtymän normaaliolojen ennakoivaa suunnittelua. Tutkimuksen teoria luotiin selvittämällä suunnitteluprosessista ja sen johtamisesta annettu ohjeistus, sekä tarkastelemalla organisaatioiden toimintaa jatkuvan muutoksen keskellä. Jatkuva muutos on korostunut nykyisin ja se vaikuttaa johtamiseen sekä ulkoisesti toimintaympäristön muuttumisen kautta, että sisäisesti omien toimintatapojen ja työskentelytapojen muuttumisen kautta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus, joka toteutettiin pääasiassa etnografisella tutkimusotteella. Etnografisen tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida tutkimuskohdetta toiminnan keskellä. Tutkimus perustuu siis tutkijan omiin havaintoihin yleisesikuntaupseerikurssin aikana pidetyistä operaatiotaidon ja taktiikan harjoituksista sekä niissä toteutetuista suunnittelutilaisuuksista. Henkilökohtaisen havainnoinnin lisäksi tutkimuksessa on huomioitu muiden osallistujien käsitykset toiminnasta ja siihen johtavista syistä. Havainnointia on täydennetty muiden kurssilaisten haastatteluilla. Tutkimuksen perusteella suunnitteluprosessista annettu ohjeistus on kattavaa ja ajantasaista, mutta siinä olevat epäjohdonmukaisuudet voivat vaikeuttaa yhteisen ymmärryksen muodostumista. Esikuntapalvelusta annettu ohjeistus sen sijaan on vanhentunutta ja sen vakiintumaton tilanne johtaa siihen, että yhteistä pohjaa ei ole suunnittelun johtamiseksi. Tällöin jokainensuunnitteluprosessin johtaja muokkaa työskentelytavat itselleen soveltuvimmiksi, joka voi aiheuttaa epävarmuutta suunnitteluun osallistuvissa henkilössä. Normaaliolojen ennakoivan suunnittelun aikana otetaan tutkimuksen mukaan huonosti huomioon jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö. Laadittavat tuotteet laaditaan yleensä juuri tiettyyn oletettuun tilanteeseen, eikä niiden päivittäminen myöhemmin ole helppoa. Sen sijaan henkilöstö pystyy hyvin sopeutumaan sisäisiin muutoksiin, kuten työskentelytapojen muutoksiin ja aikavaatimusten muuttumiseen. Suunnitteluprosessin johtamisen kannalta tärkeimpiä havaintoja ovat riittävä ennakointi sekä yhteisen ymmärryksen muodostaminen.

TIETOJOHTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä kehitetyn tietojohtamisen mallin arviointia

Suomessa on sosiaali- ja terveydenhuollossa käynnissä suuri organisoinnin muutos. Tietojärjestelmien kehittäminen on tärkeä osa kokonaisuutta. Tässä tutkielmassa arvioidaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä kehitettyä tietojohtamisen mallia. Mallin tekeminen tuli käytännössä mahdolliseksi, kun Etelä-Karjalan alueen yhdeksän kuntaa päättivät keskittää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yhteen organisaatioon vuoden 2010 alusta. Tietojohtamisen malli valmistui osaksi organisaation johtamisjärjestelmää vuonna 2014. Malli tuo uuden lisänäkökulman perinteiseen organisaatioyksikkökohtaiseen ennustamiseen ja arviointiin. Mallilla voidaan myös ennakoida erilaisten palvelurakenteiden vaikutuksia. Tutkielman teoria koostuu tietojohtamisesta tietojärjestelmän ja julkisen hallinnon näkökulmasta. Mallissa keskeisenä sisältönä olevien indikaattoreiden ja mittareiden arviointi rajataan tämän tutkielman ulkopuolelle. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa on pyritty ymmärtämään avoimien keskusteluiden ja teemahaastatteluiden kautta tutkimuksen kohteena olevaa tietojohtamisen mallia. Haastateltavat valittiin heidän asiantuntemuksensa perusteella ja haastatteluissa oli erilaisia painotuksia. Teemoina haastatteluissa olivat mallin kehitystyö, käyttäjien kokemukset, mallin haasteet ja sen onnistuminen. Mallin käynnissä olevaan kehittämiseen sekä jatkokehitysideoihin perehtyminen täydensivät ymmärrystä mallista. Tietojohtamisen mallilla saadaan aiempaa reaaliaikaisempaa tietoa johtamisen tueksi. Mallia käsittelevään tietojohtamisen käsikirjaan on sisällytetty sen käyttöönottoon tarvittavat elementit. Mallin käyttö on sen uutuudesta ja edelleen jatkuvasta kehitystyöstä johtuen vielä vähäistä. Henkilöön perustuvan tietomallin pohjalta on saatu tuloksia kuntoutuksen vaikutuksien arvioinnissa, vammaisten ja ikäihmisten laitoshoidon purkamisen arvioinnissa sekä erilaisissa diagnooseihin perustuvien potilasryhmien palveluiden ohjauksessa. Malli antaa mahdollisuuden tarkastella eri asiakas- tai potilasryhmien kaikkia kustannuksia ja suoritteita. Vaikka malli on kehitetty organisaatioon, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnot on keskitetty, voidaan mallin käyttöönottoa harkita myös hajautetussa organisaatiorakenteessa. Merkittävimpinä haasteita mallin käyttöönotossa hajautetussa organisaatiossa lienevät mallin hallinnoijasta ja määrittelyistä sopiminen sekä tietosuojaan liittyvät kysymykset. Esimerkkinä tutkielmassa oli Varsinais-Suomi, missä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioita on 25 kappaletta. Malli lienee otettavissa käyttöön paitsi Varsinais-Suomessa myös valtakunnallisesti. Malli saattaisi olla hyödyllinen organisoinnin muutosvaiheessa ja johtamisen tukena myös sen jälkeen. Tutkimuksiin tarvittavaa pohjatietoa voisi olla nykyistä helpommin saatavissa mallin tietokannasta.

Tietojohtaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä kehitetyn tietojohtamisen mallin arviointia

Suomessa on sosiaali- ja terveydenhuollossa käynnissä suuri organisoinnin muutos. Tietojärjestelmien kehittäminen on tärkeä osa kokonaisuutta. Tässä tutkielmassa arvioidaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä kehitettyä tietojohtamisen mallia. Mallin tekeminen tuli käytännössä mahdolliseksi, kun Etelä-Karjalan alueen yhdeksän kuntaa päättivät keskittää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yhteen organisaatioon vuoden 2010 alusta. Tietojohtamisen malli valmistui osaksi organisaation johtamisjärjestelmää vuonna 2014. Malli tuo uuden lisänäkökulman perinteiseen organisaatioyksikkökohtaiseen ennustamiseen ja arviointiin. Mallilla voidaan myös ennakoida erilaisten palvelurakenteiden vaikutuksia. Tutkielman teoria koostuu tietojohtamisesta tietojärjestelmän ja julkisen hallinnon näkökulmasta. Mallissa keskeisenä sisältönä olevien indikaattoreiden ja mittareiden arviointi rajataan tämän tutkielman ulkopuolelle. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa on pyritty ymmärtämään avoimien keskusteluiden ja teemahaastatteluiden kautta tutkimuksen kohteena olevaa tietojohtamisen mallia. Haastateltavat valittiin heidän asiantuntemuksensa perusteella ja haastatteluissa oli erilaisia painotuksia. Teemoina haastatteluissa olivat mallin kehitystyö, käyttäjien kokemukset, mallin haasteet ja sen onnistuminen. Mallin käynnissä olevaan kehittämiseen sekä jatkokehitysideoihin perehtyminen täydensivät ymmärrystä mallista. Tietojohtamisen mallilla saadaan aiempaa reaaliaikaisempaa tietoa johtamisen tueksi. Mallia käsittelevään tietojohtamisen käsikirjaan on sisällytetty sen käyttöönottoon tarvittavat elementit. Mallin käyttö on sen uutuudesta ja edelleen jatkuvasta kehitystyöstä johtuen vielä vähäistä. Henkilöön perustuvan tietomallin pohjalta on saatu tuloksia kuntoutuksen vaikutuksien arvioinnissa, vammaisten ja ikäihmisten laitoshoidon purkamisen arvioinnissa sekä erilaisissa diagnooseihin perustuvien potilasryhmien palveluiden ohjauksessa. Malli antaa mahdollisuuden tarkastella eri asiakas- tai potilasryhmien kaikkia kustannuksia ja suoritteita. Vaikka malli on kehitetty organisaatioon, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnot on keskitetty, voidaan mallin käyttöönottoa harkita myös hajautetussa organisaatiorakenteessa. Merkittävimpinä haasteita mallin käyttöönotossa hajautetussa organisaatiossa lienevät mallin hallinnoijasta ja määrittelyistä sopiminen sekä tietosuojaan liittyvät kysymykset. Esimerkkinä tutkielmassa oli Varsinais-Suomi, missä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioita on 25 kappaletta. Malli lienee otettavissa käyttöön paitsi Varsinais-Suomessa myös valtakunnallisesti. Malli saattaisi olla hyödyllinen organisoinnin muutosvaiheessa ja johtamisen tukena myös sen jälkeen. Tutkimuksiin tarvittavaa pohjatietoa voisi olla nykyistä helpommin saatavissa mallin tietokannasta.

”Jättiriita turvapaikanhakijoista repii Eurooppaa”. Turvapaikanhaku- ja pakolaisuutisoinnin keskeisten teemojen representointi sanomalehdissä

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani syksyn 2015 pakolais- ja turvapaikanhaku-uutisoinnista nousevien keskeisten teemojen representointia neljässä eri sanomalehdessä. Tutkin myös, millaisia diskursseja uutisointi synnyttää ja miten näitä diskursseja rakennetaan. Tutkimusaineistooni kuuluu 40 uutista neljästä eri sanomalehdestä, joita ovat Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Uusi Suomi ja Salon Seudun Sanomat. Aineistooni olen valinnut erilaisia sanomalehtiä sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla toimivien lehtien joukosta. Jokaisesta sanomalehdestä olen valikoinut päivämäärään perustuvaa valintakriteeriä käyttäen kymmenen uutista. Poikkeuksen aineistoon tekee Salon Seudun Sanomat, jonka kohdalla uutiset ovat pidemmältä aikaväliltä kuin muiden lehtien. Tutkin aineistostani esiin nousevia teemoja Kenneth Burken (1950/1962) identifikaation ja erottautumisen teoreettisten työvälineiden avulla. Burken retoristen keinojen lisäksi hyödynnän tutkimuksessani teoriapohjana myös diskurssianalyysia. Työni pohjaakin ajatukseen, jossa uutisoinnin synnyttämiä representaatioita ja diskursseja voidaan tutkia retoriikan työvälineitä hyödyntämällä. Aineistostani keskeisiksi teemoiksi nousevat turvapaikanhakijat ja pakolaiset, maahanmuuttoa kritisoivat sekä viranomaiset. Turvapaikanhakijat ja pakolaiset representoidaan aineistossani niin uhkakuvien muodossa epäinhimillisenä ja äänettömänä joukkona kuin uhreina ja hyötynäkökulmastakin. Maahanmuuttoa kritisoivien kohdalla korostuvat laittomuuden diskurssi ja oman historian unohtaminen sekä toisaalta huolestuneen perheenisän ja -äidin diskurssi. Viranomaiset puolestaan representoidaan ennen kaikkea hallinnan diskurssin kautta ja toisaalta myös kansantajuista politiikan kieltä hyödyntäen. Tutkimusaineistoni sanomalehtien uutisoinnissa on paljon eroavaisuuksia. Ennen kaikkea paikallisuuden ja valtakunnallisuuden näkökulmat vaikuttavat siihen, mistä uutisoidaan. Myös otsikointi, uutisoinnin tapa ja näkökulma vaihtelevat.

The Comfort of life depends upon Conversation – Puheen ja keskustelun ihanteet 1700-luvun englantilaisessa miehille ja naisille suunnatussa käytöskirjallisuudessa

Tutkielmassani tarkastellaan 1700-luvun englantilaisten käytösoppaiden antamia ohejeita ihanteellisesta kohteliaasta puheesta ja keskustelusta. Kohtelias käytöskulttuuri oli kehittynyt 1700-luvun kuluessa kaikenkattavaksi kulttuuriseksi ideologiaksi, jonka tärkein ilmaisumuoto oli keskustelu. Tutkielmassani pyrin selvittämään valitsemani neljän 1700-luvun englantilaisten käytösoppaan antamia ohjeita ihanteellisesta keskustelusta ja puheesta. Kaksi opasta on suunnattu miehille ja kaksi vastaavasti naisille. Tarkastelen naisille ja miehille suunnattujen 1700-luvun englantilaisten käytösoppaiden antamia ohjeita ihanteellisesta keskustelusta ja puheesta. Tärkeäksi näkökulmani kannalta muodostuu ajan kohtelias käytöskoodisto ja sen suhde puheeseen. Pohdin työssäni kohteliaisuuden suhdetta puheeseen ajan käytöskirjallisuuden kautta. Millaista kohtelias puhe niiden mukaan oli ja millaisia ideologisia sisältöjä sekä tavoitteita se sisälsi. Tuon esiin myös kohteliaisuuden suhdetta 1700-luvun englantilaisen yläluokan elämään ja sen vaikutukseen yhteiskunnassa. Pohdin erityisesti sitä millaiseksi käytösoppaat kuvasivat miesten ja naisten ihanteellista puhetta sekä keskustelua. Millaisina puhujina oppaat näkivät miehen ja naisen? Erosiko miesten ja naisten puhe jotenkin toisistaan? Käytösoppaiden tapaan nähdä sukupuolet vaikuttaa vahvasti 1700-luvun Englannissa vallinneet käsitykset sukupuolten rooleista ja sukupuolten eroista. Toisaalta kohtelias käytöskulttuuri antaa ihanteelliselle keskustelulle ja puheelle oman kehyksensä. 1700-luvun englantilaiset käytösoppaat korostavat kohteliaan puheen roolia ihmiselämän ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Se oli tärkein keino, jolla eliitti pystyi omaa asemaansa perustelevat ja jonka avulla yhteisöön kuuluminen arvioidaan. Kohtelias puhe vaati harjoittajiltaan paljon ja se vaatikin harjaantumista. Käytösoppaat näkevät miehen ja naisen hyvin erilaisina keskustelijoina. Molemmat pyrkivät puheellaan miellyttämään muita ja olemaan osa kohteliasta yhteisöä, mutta miesten ja naisten saamat puhujanroolit ovat hyvin erilaisia. Ihanteellinen maskuliininen puhe henkilöityy kohteliaaseen herrasmieheen, joka kohtelee puheellaan kanssaihmisiä hyväntahtoisesti ja yhdenvertaisesti. Käytösoppaat rajaavat kohteliaan herrasmiehen ideaalin ulkopuolelle naismaisia ja moraalittomia käytösmalleja maskuliinisuuden sekä kohteliaisuuden suojelemiseksi. Naisille puolestaan käytösoppaat antavat rajoitetun roolin kohteliaassa yhteisössä, jonka toiminnot ohjautuvat tämän oman maineen, mutta myös miehisen kunnian ja tarpeiden kautta. Toisaalta naisten puhe on kohteliaan keskustelun kannalta myös tärkeää ja se saa erityisen roolin avioliitossa.

Maailma joka muuttuu elokuvallisessa prosessissa – Ranskalaisen päiväkirjan (1961) dokumentaarisuudesta

Tutkimuksen aiheena on Jean Rouchin ja Edgar Morinin ohjaama elokuva Ranskalainen päiväkirja vuodelta 1961 ja sen dokumentaarisuus. Tutkielma osoittaa, miten cinéma vérité -tyylisuunta on tapa, jolla dokumentaarisuus Ranskalaisessa päiväkirjassa toteutuu. Tutkin, minkälaisia uusia näkökulmia teos pystyy dokumentaarisuudellaan aikakauteensa avaamaan. Tyylisuunta-ajattelun lisäksi tarkastelen dokumentaarisuutta myös metodina ja elokuvallisena keinona. Ranskalaisen päiväkirjan ohella alkuperäislähteenä on dokumenttielokuva Un été + 50 (2011), jossa elokuvan tekijät ja henkilöt kertovat tutkittavan elokuvan taustoista 50 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen. Ranskalainen päiväkirja sijoittuu 1950- ja 1960-lukujen vaihteeseen, jolloin Ranska oli muuttumassa. Suurvalta-asema oli menetetty, ja uutta hyvinvointivaltiota rakennettiin epäyhtenäisen ja vieraantuneen kansakunnan varaan. Kolonialismin jälkimainingeissa ranskalaisten oli määriteltävä suhteensa muun muassa käynnissä olleeseen Algerian sotaan. Autosta oli tullut kulutuskulttuurin symboli, mutta kehittyvä teknologia alkoi tarjota mahdollisuuksia myös elokuvalle ja sen ilmaisukeinojen laajentamiselle. Tutkielma selvittää, miten uusi elokuvateknologia, elokuvanteon representaatiot ja elokuvan välittämä sisältö kytkeytyvät yhteen ja muodostavat perustan Ranskalaisen päiväkirjan dokumentaarisuudelle. Elokuva antaa mahdollisuuden pohtia, miten teknologia ja eri aikakausien ajatuskehikot ovat toimineet vuorovaikutuksessa keskenään. Tyylisuunta-ajattelu kytkee elokuvan myös aikakauden filosofisiin ja elokuvateoreettisiin virtauksiin. Muutoksen mahdollisuudet, todellisuuden luonne ja paikka askarruttivat niin ikään filosofeja, sosiologeja ja muiden alojen taiteilijoita.

Dialogipartikkelit joo ja niin pikaviestikeskusteluissa

Tutkimukseni käsittelee dialogipartikkeleita joo ja niin pikaviestikeskusteluissa. Otan huomioon myös partikkeliketjut, jotka sisältävät dialogipartikkelin joo tai niin. Aineistona tutkimuksessa käytän kahta Whatsapp-pikaviestiohjelmalla käytyä keskusteluketjua. Keskustelut on käyty reaaliaikaisesti älypuhelimella. Tavoitteenani on selvittää, minkälaisia tehtäviä dialogipartikkelit joo ja niin saavat pikaviestikeskusteluissa ja eroavatko niiden tehtävät puhutuissa keskusteluissa käytettyjen dialogipartikkelien tehtävistä. Vertaan tuloksiani Marja-Leena Sorjosen tekemiin tutkimuksiin dialogipartikkeleista. Tarkastelen dialogipartikkeleita keskustelunanalyyttisin metodein. Huomioin dialogipartikkelia edeltävän vuoron ja sen, miten keskustelu etenee partikkelin sisältävän vuoron jälkeen. Otan myös huomioon laajemman sekvenssin ja toiminnan, johon partikkelin sisältävä ja sitä edeltävä vuoro kuuluvat. Lisäksi tarkastelen sitä, miten pikaviestikeskusteluissa prosodian puuttuminen ja vierusparien jakautuneisuus vaikuttavat dialogipartikkelien joo ja niin käyttöön. Dialogipartikkelit saavat keskusteluissa pääosin samoja tehtäviä kuin puhutuissa keskusteluissa. Suurimman poikkeuksen muodostaa jatkajina toimivien dialogipartikkelien ryhmä. Pikaviestikeskusteluissa jatkajina toimivat dialogipartikkelit eivät koskaan vastaa jaoteltuun tietoon ja kehottavat erittäin harvoin keskustelukumppaniaan jatkamaan. Keskustelukumppania saatetaan pyytää jatkamaan kysyvällä dialogipartikkelilla joo tai niin, jos keskustelija ei koe saaneen tarpeeksi tietoa toiselta keskustelijalta. Tällöin partikkelin lopussa on kysymysmerkki. Prosodian puuttumista pikaviestikeskusteluista keskustelijat kompensoivat venyttämällä dialogipartikkelien kirjoitusasua, esimerkiksi muotoon jooo tai niii. Dialogipartikkelien sävyyn vaikutetaan myös välimerkeillä, kuten huutomerkillä tai kysymysmerkillä. Dialogipartikkelin sisältämä sävy ja se, sisältääkö partikkeli esimerkiksi erimielisyyttä, on kuitenkin aina tulkittava suhteessa dialogipartikkelin esiintymiskontekstiin. Vierusparien jakautuneisuus pikaviestikeskusteluissa ei vaikuta dialogipartikkelien käyttöön. Tutkimukseni laajentaa dialogipartikkelien tutkimusta, sillä tutkimukseni aineisto koostuu puhuttujen keskustelujen sijaan kirjoitetuista pikaviestikeskusteluita. Pikaviestikeskustelut muistuttavat paljon puhuttuja keskusteluja, ja siksi niihin keskittyvä tutkimus tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman puhutun ja kirjoitetun kielen rajankäyntiin. Tutkimukseni paneutuu tähän rajankäyntiin tietyn kieliopillisen kategorian, dialogipartikkelien,

Yhteistoiminnallinen hoitotyö

Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, mitä on yhteistoiminnallinen hoitotyö. Opinnäyteytössä määritellään yhteistoiminnallisen hoitotyön käsite ja sisältö. Työssä on tarkasteltu yhteistoiminnallisuutta selittäviä käsitteitä. Opinnäytetyö on osa laajempaa projektia, jossa on mukana HUS:n Psykiatriakeskus, Helsingin kaupungin terveyskeskuksen psykiatrian osasto sekä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Projekin tarkoituksena on kehittää psykiatrisen hoitotyön käytäntöä yhteistoiminnalliseksi. Opinnäytetyö on tehty soveltaen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen mallia. Aineisto koostuu yhteensä kolmestatoista lähteestä. Mukana on väitöskirjoja, pro gradu- tutkielmia sekä tutkimusartikkeleita, jotka on julkaistu hoitotieteellisissä julkaisuissa. Kirjallisuuskatsauksen tuloksina nousi esiin, että yhteistoiminnallinen hoitotyö on potilaan ja hoitajan välistä yhteistyötä. Se on potilaslähtöinen tapa tehdä hoitotyötä, jossa otetaan huomioon potilaan voimavarat ja tarpeet. Potilas on vastuullinen osallistuja. Jokainen hoitoon osallistuva määrittelee hoidon tavoitteen ja kukin osallistuu siihen tasavertaisesti. Yhteistoiminnallisuuteen kuuluu molemminpuolinen luottamus. Kaikki osapuolet vaikuttuvat toisistaan ja dialogisuuden avulla voidana löytää uusia näkökulmia hoitoon. Yhteistoiminnallisuus on uusi käsite hoitotyössä. Sen ymmärtäminen ja toteutuminen vaatii hoitotyön tekijöiden perehdyttämistä syvällisemmin aiheeseen. Se vaatii potilaalta mahdollisuutta osallistua voimavarojensa mukaan hoitoon. Yhteistoiminnallisen hoitotyön avulla voidaan motivoida potilasta aktiivisempaan rooliin omassa hoidossaan.