The seasonal and ovarian status effects on in vitro production of domestic cat embryos between Equator and Tropic of Capricorn

From the Tropic of Capricorn to Equator, the seasonality of domestic cat is known to be absent, i.e., these animals are considered non-seasonal breeders at these regions. We hypothesized that this particularity might have some influence on in vitro embryo production. The aim of this experiment was to determine the percentage of cleavage and morulae and blastocyst formation produced from oocytes recovered from queen ovaries of three distinct status - follicular, luteal or inactive - during two different reproductive seasons experienced by cats in southeast of Brazil (22°53'09" S and 48°26'42" W) - non breeding season (NBS), comprehending January to March; and breeding season (BS), August to October. Thirty queens were neutered. Ovaries were classified according to their status and were sliced in PBS for cumulus oocyte complex (COC) releasing. Grade I COC were washed three times in H-MEM supplemented with BSA, glutamine, sodium pyruvate, cysteine, streptomycin and penicillin. Oocytes were incubated in groups of 20-30 in 400µL of DMEM supplemented with FSH, LH, estradiol, IGF-I and basic fibroblast growth factor under mineral oil for 30 or 36 hours at 38°C in humidified environment of 5% de O2, 5% CO2 and 90% N2. COC were fertilized in Ham's F-10 medium supplemented with BSA, cysteine, pyruvate and streptomycin/penicillin (culture medium) with fresh semen selected through swim up technique. Eighteen hours later, the presumptive zygotes were denuded, the percentage of cleavage was determined and every 10 zygotes were transferred to 100mL drops of culture medium for culture during three days. After 72 hours of culture the percentage of morulae formation was evaluated and these structures were transferred to drops of the same culture medium. At the eighth day of culture blastocyst formation was analyzed. During NBS, from a total of 272 (inactive), 162 (luteal) and 134 (follicular) fertilized oocytes, the percentage of cleaved zygotes, morulae and blastocysts derived from inactive ovaries were 24.63, 16.54 and 8.09 respectively; for those derived from luteal ovaries, the percentage was 21.6, 12.96 and 8.64, and for those from follicular ovaries, they were 24.62, 16.41 and 8.21. Considering BS, from a total of 102 (inactive), 198 (luteal) and 86 (follicular) fertilized oocytes, the relative frequency (%) of cleaved zygotes, morulae and blastocysts derived from inactive ovaries were 64.7, 41.17 and 23.53 respectively; for those derived from luteal ovaries, the percentage was 64.14, 40.41 and 23.73, and for those from follicular ovaries, they were 63.95, 39.54 and 24.41. The results of this experiment demonstrate that no statistically significant difference (P<0.05) was verified in the frequency of cleaved embryos and morulae and blastocyst formation when comparing the three ovarian conditions in the same season. However the breeding season presented better results considering cleavage and morulae and blastocyst formation.

Fifty years in the blink of an eye: a retrospective study of ocular and periocular lesions in domestic animals

A survey was undertaken aiming to obtain an overview of ocular and periocular lesions diagnosed in domestic mammals over a period of 50 years in a veterinary pathology diagnostic laboratory in the Central Region of the State of Rio Grande do Sul, Brazil. In this lab, 33,075 histophatological exams had been performed over the period surveyed, of which 540 (1.6%) concerned ocular and periocular lesions. For various reasons ninety specimens were excluded from the study and the remaining 450 consisted of samples from dogs (53.5%), cattle (28.2%), cats (11.1%), horses (5.1%) sheep (1.3%), rabbits (0.4%), and pig (0.2%). The eyelids were the most prevalent (248/450) site of lesions in each of the species studied, followed by third eyelid (73/450), and conjunctiva (27/450). In dogs (241 samples) lesions in sebaceous glands (including Meibomian glands) were the most common findings (75/241), followed by melanocytic tumors (52/241) and nonspecific conjunctivitis (13/241). Squamous cell neoplasms, both benign and malignant, were relatively common. In cattle, anatomical sites affected by ocular and periocular lesions, in decreasing order of frequency, were eyelid, cornea and third eyelid. Squamous cell carcinoma (SCC) alone accounted for 80.3% of all diagnoses, while all neoplastic lesions made up for 85.0% of the lesions diagnosed in cattle. Neoplasia accounted for most of the lesions diagnosed in cats (39/50 cases); all of these were malignant, and SCC, hemangiosarcoma and fibrosarcoma were the most common types diagnosed. In horses, 19 out of 23 submissions were neoplasms and most were sarcoid (8/23) and SCC (8/23). There were six submissions from sheep with unpigmented skin, all of which represented SCC of the eyelids (5) and third eyelid (1).

Iran's domestic and foreign policies

Iran has a reputation of being a problematic country. Right now, it is proceeding with its nuclear program despite the opposition of the West and neighboring countries and the massive sanctions inflicted upon it. The country is also struggling with domestic issues. Half of Iran’s population belongs to different ethnic or religious minorities. They have poor rights to express their culture in the country, which is a cause of dissatisfaction among non-Shiite and non-Persian citizens. After the Arab Spring, the situation in Iran is getting more topical than ever. In the Syrian conflict, the Shiite Iran is constantly giving support to al-Assad’s regime. These are all factors that have aggravated the already irritated relations between Iran and the West.

Potential of macrophytes for removing atrazine from aqueous solution

The potential of three macrophytes, Azolla caroliniana, Salvinia minima, and Lemna gibba was assessed in this study to select plants for use in environmental remediation contaminated with atrazine. Experiments were carried out in a greenhouse over six days in pots containing Hoagland 0.25 strength nutritive solution at the following atrazine concentrations: 0; 0.01; 0.1; 1.0; 10.0 mg L-1. Decrease in biomass accumulation was observed in the three macrophytes, as well as toxic effects evidenced by the symptomatology developed by the plants which caused their deaths. The chlorosis and necrosis allowed to observe in the plants the high sensitivity of the three species to the herbicide. Plants presented low potential for removal of atrazine in solution when exposed to low concentrations of the herbicide. However, at the 10.0 mg L-1 atrazine concentration, L. gibba and A. caroliniana showed potential to remove the herbicide from the solution (0.016 and 0.018 mg atrazine per fresh mass gram, respectively). This fact likely resulted from the processes of atrazine adsorption by the dead material. The percentage of atrazine removed from the solution by the plants decreased when the plants were exposed to high concentrations of the pollutant. Azolla caroliniana, S. minima, and L. gibba were not effective in removing the herbicide from solution. The use of these species to remedy aquatic environments was shown to be limited.

Pääomasijoittamisen tehostaminen suomalaisen pkt-sektorin kehittämisessä

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää systemaattinen toimintamalli sekä luoda suorituskyvyn esi-merkkimittaristo pääomasijoittajan toiminnan tehostamiseksi. Pääomasijoittajan tärkein tehtävä on pyrkiä kasvattamaan sijoituskohdeyrityksen osakkeiden ja siten omistaja-arvoa keskipitkällä aika-jänteellä. Strategioiden kehittämistä ja toteuttamista on tutkittu sangen laajasti, mutta käytännölli-sempi lähestymiskulma hallitustyöskentelyn vaikutuksista sekä strategioiden toteutuksen varmis-tamisesta on jäänyt näissä aikaisemmissa tutkimuksissa vähemmälle huomiolle. Varsinainen perusta omistaja-arvolle ja sen kasvattamiselle suomalaisen pkt-yrityksen pääomasi-joittamisessa luodaan hyvien ja tulevaisuuden kasvupotentiaalia omaavien kohdeyritysten etsimisellä, riittävän tarkalla analysoinnilla sekä sijoitushetken kohtuullisella arvostuksella. Sijoitusaikana ei enää pystytä korjaamaan mahdollisia alkuvaiheen epäonnistumisia. Kun kohdeyhtiöön on valittu ammattitaitoinen ja motivoitunut hallitus, tulee pääomasijoittajan panostaa valittujen strategioiden toteuttamiseen havainnollisilla ja tehokkailla työkaluilla. Ne mahdollistavat kohdeyrityksen visioiden ja arvojen jakamisen edelleen helpommin ymmärrettäviksi avainmittareiksi ja –tavoitteiksi kaikille organisaatiotasoille. Suorituskyvyn mittaamisen ja analysoinnin päätehtävä sekä suurissa että pienissäkin yrityksissä on yritysjohdon päätöksenteon tukeminen luotettavan, säännöllisen ja riittävän tarkan informaation tuottamisella huolellisesti valituista mittauskohteista. Suorituskyvyn analysointi auttaa myös hahmottamaan paremmin kokonaisnäkemystä yrityksen menestykseen vaikuttavista tekijöistä sekä niiden välisistä syy-yhteyksistä. Alunperin suuryritysten tarpeisiin kehitetyt suorituskyvyn analysointi- ja mittausmenetelmät ovat poikkeuksetta liian monimutkaisia ja raskaita vastatakseen pienempien yritysten vaatimuksia. Liiketoiminnan seuraamisessa ja ohjaamisessa pkt-yrityksen hallituksen tulee ottaa perinteisten taloudellisten mittareiden lisäksi mukaan myös keskeisimpiä, ei-taloudellisia seurattavia asioita, joiden avulla muodostuu ajantasaisempi kuva kohdeyhtiön kilpailukyvystä sekä menestyksestä. Pääomasijoittajan toimintamallissa esitellään kansainvälisesti käytössä olevia menetelmiä strategian jalkauttamiseen, yrityksen liiketoimintamallin kehittämiseen sekä suorituskyvyn johtamisen tukemiseen. Pkt-yrityksille pyrittiin luomaan yksinkertainen mallimittaristo suorituskyvyn analysointiin ja yrityksen johtamisen tueksi. Sijoituskohdeyritysten hallituksilla on jo tällä hetkellä käytettävissään erilaisia kuukausittaisia taloudellisia tunnuslukuja sekä tilikauden tuloksestakin jotain ennakkotietoa. Näiden pohjalle olisi varsin yksinkertaista rakentaa myös yrityksen sisäisiä prosesseja, asiakkuustyöskentelyä, myyntiä ja markkinointia sekä toiminnan yleistä systemaattisuutta kuvaavia mittareita.

Stored blood - an effective immunosuppressive method for transplantation of kidneys from unrelated donors: An 11-year follow-up

Thirty-seven patients were submitted to kidney transplantation after transfusion at 2-week intervals with 4-week stored blood from their potential donors. All patients and donors were typed for HLA-A-B and DR antigens. The patients were also tested for cytotoxic antibodies against donor antigens before each transfusion. The percentage of panel reactive antibodies (PRA) was determined against a selected panel of 30 cell donors before and after the transfusions. The patients were immunosuppressed with azathioprine and prednisone. Rejection crises were treated with methylprednisolone. The control group consisted of 23 patients who received grafts from an unrelated donor but who did not receive donor-specific pretransplant blood transfusion. The incidence and reversibility of rejection episodes, allograft loss caused by rejection, and patient and graft survival rates were determined for both groups. Non-parametric methods (chi-square and Fisher tests) were used for statistical analysis, with the level of significance set at P<0.05. The incidence and reversibility of rejection crises during the first 60 post-transplant days did not differ significantly between groups. The actuarial graft and patient survival rates at five years were 56% and 77%, respectively, for the treated group and 39.8% and 57.5% for the control group. Graft loss due to rejection was significantly higher in the untreated group (P = 0.0026) which also required more intense immunosuppression (P = 0.0001). We conclude that tranfusions using stored blood have the immunosuppressive effect of fresh blood transfusions without the risk of provoking a widespread formation of antibodies. In addition, this method permits a reduction of the immunosuppressive drugs during the process without impairing the adequate functioning of the renal graft

Plasma metanephrines: a novel and cost-effective test for pheochromocytoma

Pheochromocytomas are rare chromaffin cell tumors that nevertheless must be excluded in large numbers of patients who develop sustained or episodic hypertension as well as in many others with suggestive symptoms or with a familial history of pheochromocytoma. Diagnosis of pheochromocytoma depends importantly on biochemical evidence of excess catecholamine production by a tumor. Imperfect sensitivity and specificity of commonly available biochemical tests and the low incidence of the tumor among the tested population mean that considerable time and effort can be expended in confirming or ruling out pheochromocytoma in patients where the tumor is suspected. Measurements of plasma free metanephrines provide a superior test compared to other available tests for diagnosis of pheochromocytoma. In particular, the high sensitivity of plasma free metanephrines means that a normal test result reliably excludes all but the smallest of pheochromocytomas so that no other tests are necessary. Measurements of plasma free metanephrines, when systematically combined with other diagnostic procedures outlined in this review, provide a more efficient, reliable and cost-effective approach for diagnosis of pheochromocytoma than offered by previously available approaches.

Study of Control Methods of a High-Frequency Cycloconverter for Domestic Induction Heating Appliances

A high-frequency cyclonverter acts as a direct ac-to-ac power converter circuit that does not require a diode bidge rectifier. Bridgeless topology makes it possible to remove forward voltage drop losses that are present in a diode bridge. In addition, the on-state losses can be reduced to 1.5 times the on-state resistance of switches in half-bridge operation of the cycloconverter. A high-frequency cycloconverter is reviewed and the charging effect of the dc-capacitors in ``back-to-back'' or synchronous mode operation operation is analyzed. In addition, a control method is introduced for regulating dc-voltage of the ac-side capacitors in synchronous operation mode. The controller regulates the dc-capacitors and prevents switches from reaching overvoltage level. This can be accomplished by variating phase-shift between the upper and the lower gate signals. By adding phase-shift between the gate signal pairs, the charge stored in the energy storage capacitors can be discharged through the resonant load and substantially, the output resonant current amplitude can be improved. The above goals are analyzed and illustrated with simulation. Theory is supported with practical measurements where the proposed control method is implemented in an FPGA device and tested with a high-frequency cycloconverter using super-junction power MOSFETs as switching devices.

Feeling vs. Being like a Domestic Goddess: Cookbooks and Lifestyle Choices

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee, miten keittokirjat muovaavat pääasiassa naispuolista lukijakuntaansa. Tärkein kysymys, johon tutkielmassa on etsitty vastausta on, että onko naisilla, menneiden sukupolvien taisteltua vuosikymmeniä tasa-arvon puolesta, oikeus valita viettää aikaa keittiössä ja oikeasti nauttiakin siitä. Kahtena päälähteenä tutkielmassa on käytetty brittiläisen Nigella Lawsonin keittokirjoja How to Eat ja How to be a Domestic Goddess. Näiden kirjojen analysoinnin ja muiden lähteiden avulla tutkielmassa on käsitelty ruuanlaiton ja leipomisen nautittavuutta ja sitä onko se ylipäätään sallittua vai syntistä. Lawson on julkaissut urallaan sitten vuoden 1998 yhteensä yhdeksän keittokirjaa, joiden lisäksi kirjojen tueksi on tehty useita televisiosarjoja. How to Eat on yleispätevä opas hyvän ruuan nautintoihin ja periaatteisiin, How to be a Domestic Goddess taas sisältää lähinnä leivontareseptejä. Nämä kaksi kirjaa ovat Lawsonin ensimmäiset keittokirjat. Nigella Lawsonin keittokirjat eivät ole vain reseptikokelmia eivätkä reseptit vain aineisosalistoja ja valmistusohjeita. Lawsonin kirjoja voi lukea kirjallisuutena eikä vain reseptien takia. Lawson viittaa usein naisen asemaan ja yrittää vakuuttaa lukijoitaan ruuanlaiton ja leipomisen nautittavuudesta.

Preclinical evaluation of the antidiabetic effect of Eugenia jambolana seed powder in streptozotocin-diabetic rats

The world is facing an explosive increase in the incidence of diabetes mellitus and cost-effective complementary therapies are needed. The effects of Eugenia jambolana, a household remedy for diabetes, were studied. Streptozotocin diabetic female albino Wistar rats weighing 150-200 g (N = 6) were fed E. jambolana seed powder (250, 500 or 1000 mg/kg) for 15 days. Diabetic rats fed 500 and 1000 mg/kg seed powder showed an increase in body weight on day 20 in relation to day 5 (6 ± 4.7, 9 ± 7.8 vs diabetic control -16 ± 7.1 g, P < 0.001), a decrease in fasting blood glucose (75 ± 11.9, 123 ± 14.4 vs diabetic control -34 ± 12.1 mg/dl, P < 0.001), a difference in post-treatment fasting and peak blood glucose (38 ± 11.9, 36 ± 14.2 vs diabetic control 78 ± 11.9 mg/dl, P < 0.001), and a difference in liver glycogen (50 ± 6.8, 52 ± 7.5 vs normal control 90 ± 6.6 µg/g of liver tissue, P < 0.001). Tri-terpenoids, tannins, gallic acid, and oxalic acid were the chemical constituents detected in E. jambolana seed. The best results were obtained with an oral dose of 500 mg/kg. Subacute toxicity studies with a single administration of 2.5 and 5.0 g/kg seed powder showed no mortality or abnormality. These data on the antidiabetic effect of E. jambolana seed are adequate for approval of phase 2 clinical trials to evaluate this seed powder as complementary therapy in type 2 and type 1 diabetes.

A cost-effective melting temperature assay for the detection of single-nucleotide polymorphism in the MBL2 gene of HIV-1-infected children

We report a fast (less than 3 h) and cost-effective melting temperature assay method for the detection of single-nucleotide polymorphisms in the MBL2 gene. The protocol, which is based on the Corbett Rotor Gene real time PCR platform and SYBR Green I chemistry, yielded, in the cohorts studied, sensitive (100%) and specific (100%) PCR amplification without the use of costly fluorophore-labeled probes or post-PCR manipulation. At the end of the PCR, the dissociation protocol included a slow heating from 60º to 95ºC in 0.2ºC steps, with an 8-s interval between steps. Melting curve profiles were obtained using the dissociation software of the Rotor Gene-3000 apparatus. Samples were analyzed in duplicate and in different PCR runs to test the reproducibility of this technique. No supplementary data handling is required to determine the MBL2 genotype. MBL2 genotyping performed on a cohort of 164 HIV-1-positive Brazilian children and 150 healthy controls, matched for age and sex and ethnic origin, yielded reproducible results confirmed by direct sequencing of the amplicon performed in blind. The three MBL2 variants (Arg52Cys, Gly54Asp, Gly57Glu) were grouped together and called allele 0, while the combination of three wild-type alleles was called allele A. The frequency of the A/A homozygotes was significantly higher among healthy controls (0.68) than in HIV-infected children (0.55; P = 0.0234) and the frequency of MBL2 0/0 homozygotes was higher among HIV-1-infected children than healthy controls (P = 0.0296). The 0 allele was significantly more frequent among the 164 HIV-1-infected children (0.29) than among the 150 healthy controls (0.18; P = 0.0032). Our data confirm the association between the presence of the mutated MBL2 allele (allele 0) and HIV-1 infection in perinatally exposed children. Our results are in agreement with the literature data which indicate that the presence of the allele 0 confers a relative risk of 1.37 for HIV-1 infection through vertical transmission.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Cost-effective analysis of different algorithms for the diagnosis of hepatitis C virus infection

We compared the cost-benefit of two algorithms, recently proposed by the Centers for Disease Control and Prevention, USA, with the conventional one, the most appropriate for the diagnosis of hepatitis C virus (HCV) infection in the Brazilian population. Serum samples were obtained from 517 ELISA-positive or -inconclusive blood donors who had returned to Fundação Pró-Sangue/Hemocentro de São Paulo to confirm previous results. Algorithm A was based on signal-to-cut-off (s/co) ratio of ELISA anti-HCV samples that show s/co ratio ³95% concordance with immunoblot (IB) positivity. For algorithm B, reflex nucleic acid amplification testing by PCR was required for ELISA-positive or -inconclusive samples and IB for PCR-negative samples. For algorithm C, all positive or inconclusive ELISA samples were submitted to IB. We observed a similar rate of positive results with the three algorithms: 287, 287, and 285 for A, B, and C, respectively, and 283 were concordant with one another. Indeterminate results from algorithms A and C were elucidated by PCR (expanded algorithm) which detected two more positive samples. The estimated cost of algorithms A and B was US$21,299.39 and US$32,397.40, respectively, which were 43.5 and 14.0% more economic than C (US$37,673.79). The cost can vary according to the technique used. We conclude that both algorithms A and B are suitable for diagnosing HCV infection in the Brazilian population. Furthermore, algorithm A is the more practical and economical one since it requires supplemental tests for only 54% of the samples. Algorithm B provides early information about the presence of viremia.

Radioiodine plus recombinant human thyrotropin do not cause acute airway compression and are effective in reducing multinodular goiter

Recombinant human thyrotropin (rhTSH) reduces the activity of radioiodine required to treat multinodular goiter (MNG), but acute airway compression can be a life-threatening complication. In this prospective, randomized, double-blind, placebo-controlled study, we assessed the efficacy and safety (including airway compression) of different doses of rhTSH associated with a fixed activity of 131I for treating MNG. Euthyroid patients with MNG (69.3 ± 62.0 mL, 20 females, 2 males, 64 ± 7 years) received 0.1 mg (group I, N = 8) or 0.01 mg (group II, N = 6) rhTSH or placebo (group III, N = 8), 24 h before 1.11 GBq 131I. Radioactive iodine uptake was determined at baseline and 24 h after rhTSH and thyroid volume (TV, baseline and 6 and 12 months after treatment) and tracheal cross-sectional area (TCA, baseline and 2, 7, 180, and 360 days after rhTSH) were determined by magnetic resonance; antithyroid antibodies and thyroid hormones were determined at frequent intervals. After 6 months, TV decreased significantly in groups I (28.5 ± 17.6%) and II (21.6 ± 17.8%), but not in group III (2.7 ± 15.3%). After 12 months, TV decreased significantly in groups I (36.7 ± 18.1%) and II (37.4 ± 27.1%), but not in group III (19.0 ± 24.3%). No significant changes in TCA were observed. T3 and free T4 increased transiently during the first month. After 12 months, 7 patients were hypothyroid (N = 3 in group I and N = 2 in groups II and III). rhTSH plus a 1.11-GBq fixed 131I activity did not cause acute or chronic changes in TCA. After 6 and 12 months, TV reduction was more pronounced among patients treated with rhTSH plus 131I.