989 resultados para 2014-2016
Resumo:
Tutkimuksen tarkoitus on analysoida suomalaisen yrityksen vuonna 2014 kohtaamia riskejä Ukrainassa sekä tutkia sitä, miten niitä hallitaan ja miten ne vaikuttivat yrityksen liiketoimintaan. Ukraina ei ole merkittävä kauppakumppani Suomelle, mutta silti monet suomalaiset yritykset toimivat maassa ja vuoden 2014 kriisin jälkeen maahan on tullut uusia suomalaisia yrityksiä. Ukraina on kooltaan merkittävä markkina-alue, ja sen merkitys saattaa kasvaa kun se on aloittanut siirtymisen kohti EU:ta. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia millaisia riskejä Ukrainan liiketoimintaympäristössä esiintyi vuonna 2014 ja kuinka tutkittu yritys on hallinnut niitä. Tutkimusta varten on suoritettu laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastatteluiden sekä sähköpostivaihdon avulla. Tämän lisäksi on perehdytty aihetta käsitteleviin journaaleihin, aikakausilehtiin sekä Internet-sivustoihin relevantin ja monipuolisen tiedon hankkimista varten. Teoriapohjana on tutkimuksessa käytetty riskin määritelmää sekä COSO:n kokonaisvaltaista riskinhallintamallia. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella voidaan todeta, että tutkitun yrityksen riskinhallintatoimenpiteet eivät eronneet merkittävästi COSO:n mallissa esitetyistä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tutkittaessa suomalaisen yrityksen kohtaamia riskejä Ukrainassa vuonna 2014 huomattiin, että riskit jakautuvat viiteen eri kategoriaan: sosiaalisiin riskeihin, teknisiin riskeihin, henkilöstö riskeihin, poliittisiin riskeihin ja taloudellisiin riskeihin. Tutkimustuloksista huomattiin että yritys vastasi kolmeen eri riskikategoriaan poikkeavalla tavalla verrattuna malliin. Sosiaalisten-, teknisten- ja henkilöstö riskien osalta toimenpiteet erosivat mallissa esitetyistä. Yritys vastasi sosiaalisista riskeistä johtuviin boikotteihin vähentämällä niitä uudelleen brändäämällä tuotteitaan. Teknisiä riskejä hallittiin muuttamalla tuotteita ja tuotantoa uuteen toimintaympäristöön sopiviksi. Henkilöstöriskejä vältettiin olemalla käyttämättä tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvia henkilöitä. Tutkimuksessa ilmenneitä riskinhallintakeinoja, jotka poikkesivat COSO:n mallista, ei tullut esille aikaisemmissa akateemisissa tutkimuksissa
Resumo:
In the late year 2013 events started to unfold in Ukraine’s capital city Kiev that would change the political and economic environment of the EU and Russia. The tension had been building for years between the two parties with Ukraine in the middle and during 2014 the tension blew up and events started to escalate into a crisis, which we now know as the 2014 Ukraine crisis. The crisis would include political, economic, and even military actions by all the parties involved with Ukraine slipping close to civil war. Both political and economic hardships followed for others as well with both the EU and Russia placing heavy political and economic sanctions on each other. Most notably in terms of this paper, the Russian federation placed total import embargo sanctions on food imports from the EU and some other countries. This meant that a Finnish dairy company, Valio, had to engage in corporate crisis management as almost a fifth of its total revenue was cut in a heartbeat. Valio had been prepared for some kind of complications with their Russian market as events started to unfold in Ukraine in the beginning of 2014 but never did they suspect that a complete shutdown of the Russian market would follow. The company is still recovering after more than a year after the sanctions were posed and have not been able to supplement the lost revenue streams. This research is a qualitative research aiming to find answers to the main questions: 1) What is the 2014 Ukraine crisis and what kind of special implications does it have and 2) How did the crisis affect Valio and how did Valio fare in its crisis management efforts. The data has been collected both from secondary document sources and primary sources. The main findings of this research are that the political and economic environment of the EU and Russia has gone through a profound change during the years 2013-2015. The companies and governments should re-evaluate what kind of environment they are now facing and what kinds of risks the new situation poses. This also calls for a deep academic analysis from the academic community. In corporate crisis management of Valio the main findings are that the former literature has looked into crisis management as one-time occurrence but the new crises and global events would call for a more on-going crisis analysis and active crisis management. Thus, corporate crisis management should be viewed as a cycle. Valio specifically handled the situation surprisingly well, considering that their revenue was indeed cut by a fifth. The main aspects of crisis management, which Valio did not handle as well, concern the learning curve of crisis management. They could be doing more in order to prepare for future crises better by learning from this experience. The situation is then still on-going in the autumn 2015 both in Ukraine and within Valio.
Resumo:
Tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää puutiaisten (Ixodes spp.) levinneisyyttä Suomessa vuonna 2014. Tarkoituksena oli samalla selvittää puutiaisten mahdollista runsastumista ja esiintyvyyttä ennakoivia tekijöitä sekä puutiaislevitteisten tautien (borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen) esiintyvyyttä. Menetelmänä käytettiin valtakunnallista kyselytutkimusta, jossa ihmiset kertoivat internetissä olleelle kyselytutkimuslomakkeelle puutiaishavainnoistaan vuonna 2014. Kyselylomakkeeseen oli mahdollista vastata touko–marraskuun välisenä aikana. Vastauksista analysoitua puutiaistilannetta verrattiin viimeiseen kattavaan puutiaisten levinneisyyttä koskevaan tutkimukseen Suomessa vuosilta 1956–1958. Vertailun avulla saatiin tietoa puutiaisten levinneisyysalueen muutoksista. Tulokset osoittivat, että puutiaiset ovat levinneet yhä pohjoisemmaksi Suomessa viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Havaintojen ja ihmisten kertomien kokemusten perusteella voitiin olettaa, että puutiaiskanta on myös paikoin runsastunut Suomessa. Puolet puutiaishavainnoista oli tehty eläimestä, joista suurin osa oli koirasta. Eniten havaintoja kertyi niityiltä ja heinikoilta, ja suurin osa näistä oli eläimestä tehtyjä havaintoja. Ihmisistä tehtyjä havaintoja tehtiin eniten puistoilta tai pihoilta. Eniten puutiaishavaintoja tehtiin touko–kesäkuussa, jonka jälkeen havaintomäärät vähenivät. Puutiaishavaintojen määrät eri säätiloissa ja kellonaikoina olivat todennäköisesti yhteydessä ihmisten aktiivisuuteen, sillä havaintoja kertyi eniten päiväsaikaan aurinkoisella ja puolipilvisellä säällä. Borrelioosin diagnoosin oli ilmoittanut saaneensa 110 havainnoitsijaa ja puutiaisaivokuumeen diagnoosin 1 havainnoitsija. Eniten diagnoosiin johtaneita havaintoja tehtiin niinä kuukausina ja niissä ympäristöissä, joissa puutiaishavaintojakin tehtiin eniten. Syyksi puutiaisen yleistymiseen on epäilty ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia suoraan puutiaisiin tai välillisesti isäntäeläimiin. Ilmaston yhä lämmetessä ja kasvukauden pidentyessä, puutiaiset todennäköisesti jatkavat levittäytymistä pohjoisemmaksi ja puutiaisten vuosittainen aktiivinen aika pidentyy. Tämän myötä voidaan myös olettaa, että puutiaisten levittämät taudit yleistyvät ja leviävät yhä laajemmalle Suomessa.
Resumo:
Gestión del Conocimiento