744 resultados para valta - kulttuuri - sukupuolirakenne
Resumo:
Etelä-Savon ELY-keskuksessa laaditusta ”Maaseutumatkailusta uutta kasvua Etelä-Savoon” –selvityksestä ilmenee, että maaseutumatkailu on selkeä kasvuala maakunnassa. Valtaosa matkailuyrittäjistä suhtautuu alan tulevaisuudennäkymiin hyvin luottavaisesti. Talouden epävarmasta tilanteesta huolimatta omaan tuotteeseen ja palvelun laatuun uskotaan vahvasti. Selvityksen kohdejoukkona oli 75 Etelä-Savon ELY-keskukselta rahoitusta saanutta maaseutumatkailuyrittäjää. Haastattelut tehtiin loppuvuodesta 2012. Vastaava selvitys on toteutettu aiemmin vuonna 2007. Yrittäjien haastattelut osoittavat, että maaseutumatkailutoiminnan harjoittaminen Etelä-Savossa näyttää ammattimaistuneen, kansainvälistyneen ja sen taloudellinen merkitys on kasvanut. Lisäksi toiminnan ympärivuotisuutta on saatu lisättyä: ympärivuotisessa käytössä olevien majoitustilojen käyttöaste on noussut keskimäärin 5 viikkoa vuodessa vuoden 2007 selvitykseen verrattuna. Yrityksissä on tehty paljon työtä majoitustilojen tason nostamiseksi, ja parhaillaan rakenteilla tai suunnitteilla olevat tilat rakennetaan kooltaan ja varustukseltaan hyvin korkeatasoisiksi. Kasvu alalla tulee Venäjältä tulevista matkailijoista. Venäläisten asiakkaiden määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisen viiden vuoden ajan, ja he näkyvät erityisen vahvasti vuodenvaihteen sesongissa ja myös muuten hiljaisina kausina syksyllä ja keväällä. Selvityksen mukaan ala työllistää pääasiallisesti yrittäjäperheiden jäseniä, perheen ulkopuolisten henkilöiden työllistäminen on vähäisempää. Ammattitaitoisen työvoiman saanti kausiluonteiseen työhön koetaan ongelmana ja uudenlaisille, joustavammille työllistämistavoille olisi yrittäjien mielestä tarvetta. Matkailutoiminnan haasteiksi yrittäjät kokevat käyttöasteen noston nykyisestä, kustannusten nousun, oman ajan ja jaksamisen riittämättömyyden sekä maaseudun infrastruktuurin rapautumisen. Yrittäjät näkevät alan kehittämiskohteina erityisesti Venäjä-matkailuosaamisen, kielitaidon ja palveluosaamisen, yhteismarkkinoinnin ja palvelujen tuotteistamisen, sekä ohjelmatarjonnan kehittämisen.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Turun kaupungin Kakolanmäen vankila-alueen tulevaisuutta ja jatkokäyttöä. Kakolanmäellä sijatsee kolme vankilaa – keskusvankila eli Kakola, lääninvankila ja vankimielisairaala – sekä työntekijöiden asumuksia. Vankilan vanhimmat rakennukset ovat vuodelta 1853. Vankila oli toiminnassa aina vuoteen 2007 asti, jolloin Kakolanmäki tyhjeni ja vangit siirrettiin uuteen paikkaan. Koko vankilamäki on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja museoviraston suojelema. Rakennusten ja Kakolanmäen uudesta käytöstä on puhuttu paljon. Kakolanmäelle on kaavoitettu uudisrakennuksia asuinkäyttöön, ja myös vankilarakennuksille on pohdittu uutta käyttöä. Varmoja suunnitelmia vanhojen rakennusten uusiokäytöstä ei ole tehty vielä, eikä uudisrakentamista aloitettu syksyllä 2012. Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia, mitä käyttöä vanhoihin rakennuksiin voisi tulla ja millaiseksi Kakolanmäen alueen toivottaisiin kehittyvän. Tutkimuksen metodina käytän tulevaisuudentutkimuksen Delfoi-paneelia, jossa vastaajat kertovat mielipiteensä Kakolanmäen tulevaisuudesta. Vastauksista nousi esiin erilaisia teemoja, joita käsittelen työssäni. Delfoi-vastaajat kokivat Kakolanmäen tärkeänä osana Turun kaupunkikuvaa ja turkulaista identiteettiä. Kakolanmäen toivottiin pysyvän kaupunkilaisille avoimena tilana, jotta ihmiset voisivat hyödyntää alueella sijaitsevaa puistoa sekä tutustua vankilarakennuksiin. Vastaajat toivat esiin, että alueen monipuolinen käyttö on tärkeää ja alueelle pitäisi saada niin kulttuuritoimintaa kuin kaupallista käyttöä. Matkailukäytössä toivottiin Kakolanmäen pitkän historian hyödyntämistä. Uhkakuvana nähtiin “Turun tauti” – vanhojen rakennusten purkaminen uusien, rumina pidettyjen rakennusten tieltä – ja suunnittelijoiden pelättiin tuhoavan alueen nykyisen ilmeen. Pelkona oli myös, että Kakolanmäkeä hyödynnetään liikaa vain kaupallisuuden ehdoilla, samalla unohtaen kulttuuri ja alueen historia. Kakolanmäki linkittyy osaksi kaupunkisuunnittelua. Historiallisille tiloille on usein keksitty uutta käyttöä vanhan käyttötarkoituksen poistuttua; alueen arvo on noussut ja tiloihin on saneetattu kulttuuritiloja tai asuntoja. Kakolanmäen kohdalla on käyty keskustelua siitä, kenellä on oikeus suunnitella ja hyödyntää kaupunkitilaa sekä tuoda mielipiteensä esiin.
Resumo:
Osakkeenomistaja tarvitsee osakeomistuksensa kohteena olevasta yhtiöstä totuudenmukaista tietoa, jotta voi huolellisesti arvioida yhtiön toimintaa ja osakeomistuksensa mielekkyyttä. Riittävä tiedonsaanti lisää osakkeenomistajien luottamusta yhtiöön, mikä on markkinoiden tehokkaan toiminnan edellytys. Toisaalta yhtiön johdolla on velvollisuus vaieta sellaisesta tiedosta, joka on yhtiön edun kannalta haitallinen. Johdon tehtävä on ensisijassa toimia yhtiön edun tavoittelemiseksi. Yhtiön johto ei siis saa yhtiön edun suojelemiseksi kertoa osakkeenomistajalle kaikkea tietoa edes osakkeenomistajan vaatimuksesta. Osakeyhtiölain taustalla on ajatus siitä, että yhtiön johdon voidaan katsoa tuntevan yhtiön etu, ja siitä johtaen myös osakkeenomistajan etu, osakkeenomistajaa paremmin. Tutkielma käsittelee osakeyhtiön osakkeenomistajan oikeutta yhtiötä koskevaan tietoon ja johdon velvollisuutta pitää salassa yhtiölle haitallinen tieto. Tutkielman tarkoituksena on osakeyhtiölain valossa pohtia paitsi yhtiötä koskevan tiedon saatavuutta ja tiedon merkitystä osakkeenomistajan näkökulmasta, myös yhtiön johdon huolellisuusperiaatteesta johtuvaa salassapitovelvollisuutta yhtiötä koskevasta haitallisesta tiedosta. Tutkielma on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Pyrkimyksenä on tarkastella aihetta kriittisesti sekä löytämään käytännöllisiä ratkaisuehdotuksia lain tulkintaongelmiin. Tutkimusongelma on vahvasti sidoksissa elinkeinoelämään, joten lainopillisen tulkinnan ohella tutkielmassa problematiikkaa analysoidaan oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Lähdeaineisto koostuu lähinnä kotimaisesta oikeuskirjallisuudesta sekä osakeyhtiölain lainvalmisteluaineistosta. Tulkintaa monipuolistavat viittaukset ruotsalaiseen oikeuskirjallisuuteen ja Ruotsin osakeyhtiölain esitöihin sekä EY-lainsäädännön valmisteluaineistoon. Tutkielmassa ei ole voitu hyödyntää oikeuskäytäntöä. Tutkielman perusteella vaikuttaa siltä, että osakkeenomistajien tosiasiallinen valta vaikuttaa yhtiöstä saatavan tiedon sisältöön on vähäinen. Toisaalta osakeyhtiölainsäädäntö, EY-oikeus sekä elinkeinoelämän itsesäätely takaavat osakkeenomistajalle sekä vähemmistöosakkeenomistajalle kattavan oikeuden luotettavaan tietoon. Sääntelyn lisääminen tuskin on tehokas keino välttää informaatioepäsymmetriasta johtuvia konfliktitilanteita. Sen sijaan osakkeenomistajien tarkkaavaisuus ja asiantuntevuus osakeyhtiön aktiivisina toimijoina ovat avaintekijät osakeyhtiön edun tavoittamiseksi.
Resumo:
Raportti osaamistarpeista ja rekrytoinnin haasteista Lapin kaivoksilla koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa pohjautuu aikaisempiin selvityksiin ja asiantuntija-arvioihin. Siinä esitellään Lapissa toimivat Kemin, Kittilän, Pahtavaaran ja Kevitsan kaivokset sekä suunnitteilla olevat kaivoshankkeet. Toteutuessaan kaivoshankkeiden arvioidaan työllistävän jopa yli 5000 uutta työntekijää. Erityisesti korkeasti koulutetusta työvoimasta tulee pula. Myös työntekijätasolla on havaittavissa sama ilmiö. Vapailla työmarkkinoilla olevilla henkilöillä ei ole riittävästi teollisuuden ammattiosaamista. Samalla myös Pohjois-Ruotsi elää kaivosbuumia, ja tarjoaa kielitaitoiselle mahdollisuuden työllistyä. Vuonna 2013 Pohjois-Suomessa annetaan kaivosalan koulutusta kaikilla koulutusasteilla. Lisäksi kaivosyhtiöt ovat kouluttaneet työntekijöitä yhteishankintakoulutuksina yhteistyössä työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa sekä oppilaitosten täydennyskoulutuksissa. Raportin toisen osan kaivoshaastatteluissa kaivokset toteavat rekrytointi- ja osaamistarvetilanteen olevan tällä hetkellä kohtuullisen hyvä. Tulevaisuudessa toivotaan koulutuspaikkoja kaikille koulutusasteille. Kaivosalan koulutuksissa pitää jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota työturvallisuuden, taloudellisen ajattelutavan ja ympäristön huomioivan toiminnan omaksumiseen. Lisäksi kaikki kaivokset korostivat sitä, että lopullinen oppiminen tapahtuu kaivoksissa todellisilla prosesseilla ja tuotantolaitteilla. Koulutuksen toivotaan tapahtuvan lähellä kaivosta, jotta rekrytointi sekä työharjoittelut ja kesätyöt voidaan toteuttaa joustavasti. Kaivosten, oppilaitosten ja muiden sidosryhmien välisen yhteistyön kehittäminen on entistä tärkeämpää jatkossa Lapin kaivoshankkeiden mennessä eteenpäin. Raportin kolmannessa osassa keskitytään matkailu-, hissi- ja kuljetusalan työllisyystilanteeseen kaivosyhtiöiden naapurissa. Heidän ei nähty kilpailevan samasta työvoimasta. Selvityksen tilaaja oli Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toteuttama ja Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama Tunturiosaaja-hanke. Toteuttajana oli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu.
Resumo:
Terveydenhuollon tila on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua sekä Suomessa että muualla maailmassa. Väestön ikääntyminen ja lääketieteen kehitys ovat saaneet huomion kiinnittymään terveydenhuollon resursseihin ja toimivuuteen ja johtamisesta on muodostunut kriittinen tekijä. Yksi terveydenhuollon keskeisimmistä toimijoista on lääkäriprofessio, jolla on yhteiskunnassamme ainutlaatuisen vahva asema. Profession asema ja valta tulevat selkeästi esiin terveydenhuollon tilasta tai johtamisesta keskusteltaessa tai sitä tutkittaessa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lääkäriprofession valtaa siten, että kohteena oli kieli ja sitä kautta rakentuvat merkityssysteemit. Tutkimus pohjautui sosiaalisen konstruktionismin käsitykseen, jonka mukaan kielenkäyttö luo sosiaalista todellisuutta. Lääkäriprofession valtaa tutkittiin diskurssianalyysin keinoin. Tavoitteena oli selvittää, minkälaista kuvaa profession vallasta tuotetaan lääkärien ammattijulkaisun pääkirjoitusten diskursseissa. Tutkimusta taustoitettiin profession ja vallan käsitteiden avulla. Analyysin kohteena olivat Suomen Lääkärilehden pääkirjoitukset vuosilta 2009 ja 2010. Analyysissä kiinnitettiin huomiota tekstien lisäksi kielenkäyttäjiin sekä kielenkäyttötilanteisiin ja -ajankohtaan. Konteksteiksi määriteltiin terveydenhuollon tila tarkasteluajankohtana sekä itse professio taustakehyksenään Suomen Lääkäriliitto. Aineistosta muodostettiin neljä erilaista diskurssia: valtaa vahvistava, valtaa puolustava, valtaa ylläpitävä ja valtaa suojeleva diskurssi. Vahvistava diskurssi pyrki laajentamaan profession vallan vaikutusaluetta ja lujittamaan profession roolia terveyspoliittisena toimijana. Puolustava diskurssi keskittyi asiantuntijuuden ja asiantuntijan vallan tukemiseen. Ylläpitävä diskurssi korosti Suomen Lääkäriliiton roolia ja liiton asemaa lääkärikunnan edunvalvojana. Suojeleva diskurssi pyrki pitämään lääkärin ja potilaan välisen suhteen koskemattomana. Diskurssit rakentuivat muun muassa poliittisen päätöksenteon käytännöistä, terveyskeskusten tilasta, johtamisen ja priorisoinnin kysymyksistä sekä luottamuksesta. Profession valtaa olivat rakentamassa lehden pääkirjoittajat, Suomen Lääkäriliiton edustajat sekä joukko muita asiantuntijoita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lääkäriprofessiolla on vankka asema terveydenhuollon sektorilla. Diskurssien taustalla ei ollut havaittavissa profession aseman horjumista, vaikka ympäristö aiheuttaa jatkuvia muutoksia työhön, työympäristöön ja sidosryhmäsuhteisiin. Kaikki toimijat olivat syvästi huolissaan terveydenhuollon tilasta. Diskurssien tavoitteena oli toimivampi terveydenhuolto itse profession, potilaiden ja yhteiskunnan kannalta. Terveyspoliittisessa keskustelussa voidaan käytetyn retoriikan perusteella pohtia, jakaako lukijakunta kirjoittajien kriittisen kannan esitettyihin asioihin ja vahvistaako käytetty retoriikka profession asemaa.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu