Kolmen eri tv-sarjan sanastotason tyylien eroja

Tutkielman aiheena on kolmen DVD:llä julkaistun tv-sarjan sanastotason mahdolliset sosiolingvistiset ja tyylilliset erot lähtökielen ja tekstitetyn tulokielen tasolla. Sarjoista The Closer ja Braquo ovat poliisisarjoja ja Sons of anarchy on rikossarja. Sarjojen luokittelu noudattaa kunkin sarjan päähenkilöiden lakia noudattavaa toimintaa. Tarkasteltavaksi valikoitui The Closer, Braquo ja Sons of anarchy sarjoista neljä kohtausta, jotka ovat rikospaikka, toimintasuunnitelman teko, virallinen rikospaikka ja epävirallinen rikospaikka. Hypoteeseina on, että poliisisarjojen päähenkilöiden puhetyyli eroaa sanastotasolla rikossarjan henkilöiden puhetyylistä. Jokaisella sarjalla ominaisia sanaston tyylipiirteitä ja että sarjojen lakia seuraava toiminta noudattaa sitä, miten henkilöt puhuvat. Lisäksi tarkastelen onko lähtökielen ja tekstitetyn tulokielen tyylillinen taso samaa kuin lähtökielen taso sekä sitä että onko Tiina Holopaisen (2010) toimivuuden tasoja mahdollista käyttää hyväksi tutkittaessa kielellistä variaatiota yhdessä multimodaalisen näkökulman kanssa. Sosiolingvisen variaation ja sanastotason tyylivarianttien tutkimuksessa käytän Allan Bellin (1984) kuulijakuntaa painottavaa audience design teoriaa ja William Labovin (2001) tyylinmuutoksia painottavaa style shift -teoriaa. Sanastovarianttien vertailussa noudatan Françoise Gadet’n (2003) esittämiä sanastotasoja. Analyysin tulosten mukaan lähtökielen tasolla The Closerissa on korkeinta sanastotason tyyliä ja hypoteesin vastaisesti Braquolla matalinta. Jokaisen sarjan kohdalla tekstitetyssä tulokielessä sanaston taso oli siirtynyt standardikielen suuntaan. Tulokielen tasolla sarjojen välillä oli vähäistä vaihtelua, mutta The Closerilla oli eniten standarditason sanastoa ja Sons of anarchyllä vähiten. Tulosten perusteella puhujan kuulijakunnalla ei ole merkitystä puhujan tekemien tyylivarianttien valintaan, vaan jokaisen sarjan päähenkilöt ovat identifioituneet omaan ryhmäänsä, jolloin tutkittavien neljän kohtauksen väliltä ei löytynyt isoja eroavaisuuksia. Holopaisen toimivuuden tasoja oli mahdollista yhdistää käännöksen analysointiin yhdessä multimodaalisen näkökulman kanssa.

Telemuumeja ja Tutunalleja: Alluusioiden kääntämisestä lasten kuvakirjoissa kieliparissa suomi-saksa

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan modifioitujen erisnimi-alluusioiden kääntämistä lasten kuvakirjoissa kieliparissa suomi-saksa. Sekä alluusioiden että lasten kuvakirjojen kääntämistä on tutkittu Suomessa suhteellisen vähän, ja tiettävästi lasten kuvakirjoissa esiintyvien alluusioiden kääntämisen tutkimusta ei ole tehty juuri lainkaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia käännösstrategioita kuvakirjojen kääntämisessä käytetään siirrettäessä alluusioita kohdekulttuuriin. Lisäksi tutkimusaineistossa esiintyviä strategioita kuvaamaan luodaan malli, joka ilmentää modifioitujen erisnimi-alluusioiden kääntämiseen soveltuvia käännösstrategioita. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on erityisesti Riitta Oittisen näkemykset lasten kuvakirjojen kääntämisestä sekä Ritva Leppihalmeen näkemykset alluusioiden kääntämisestä. Oittinen korostaa kolmea kuvakirjojen kääntämiseen suuresti vaikuttavaa tekijää: kuvan ja sanan vuorovaikutusta, ääneen lukemista sekä kääntäjän ja yhteiskunnan lapsikäsitystä. Nämä näkökulmat yhdessä Leppihalmeen esittämien erisnimi-alluusioiden käännösstrategioiden kanssa ovat olennaisessa osassa aineiston analyysissa. Tutkimuksen materiaalina on kaikki saksannetut Tatu ja Patu -teokset (Havukainen & Toivonen) sekä niiden suomenkieliset lähtötekstit, joita analysoidaan käännösvertailu-metodin avulla. Aineisto on rajattu kuvituksen detaljiteksteissä esiintyviin modifioituihin erisnimi-alluusioihin eli modifioituihin implisiittisiin viittauksiin tunnetuiksi oletettuihin vakiintuneisiin erisnimikäsitteisiin. Tutkimus rajautuu nimenomaan kuvituksen teksteihin teosten kuvitukseen fokusoivan luonteen vuoksi. Varsinaisen analyysin ulkopuolelle jäävät visuaaliset alluusiot sekä tekstit, jotka kääntäjä on jättänyt koskemattomiksi. Tutkimuksen keskeisenä hypoteesina on, että lähtötekstin sanaleikkimäiset alluusiot ovat siinä määrin kulttuuri- ja kielispesifejä, ettei niitä voi liiemmin hyödyntää käännöksessä. Tutkimuksessa löytyi neljä yläryhmää modifioitujen erisnimi-alluusioiden käännösstrategioille: (1) alluusion ja nimen säilyttäminen, (2) alluusion säilyttäminen, nimen korvaaminen, (3) alluusion korvaaminen sanaleikin säilyttämiseksi ja (4) poisjätöt. Keskeisimpinä tutkimustuloksina ilmeni, että lähtöalluusioita oli hyödynnetty oletettua useammin. Lisäksi poisjättöä ilmeni kuitenkin selvästi muita strategioita enemmän. Modifiointikeinon ja käännösstrategian välillä ei havaittu yhteyttä, mutta kuvan ja sanan vuorovaikutuksen havaittiin vaikuttavan strategian valintaan. Lisäksi tiettyjen strategioiden havaittiin muuttavan tai säilyttävän kuvan ja sanan välisen vuorovaikutussuhteen toisia strategioita useammin. Tutkimuksessa havaittiin myös, että lähtöalluusion erisnimen kansainvälisyys vaikuttaa käännösstrategian valintaan. Yhteenvetona voidaan todeta, että kääntäjä on suurelta osin täyttänyt lähtötekstin modifioitujen alluusioiden luomat hermeneuttiset aukot kohdeyleisön puolesta, mikä viittaa muun muassa siihen, että hän on pitänyt merkityksen välittämistä tärkeämpänä kuin sanaleikkien säilymistä.

In welchem Jahr wurde Indien unabhängig? – Lautapelin tietovisakysymysten käännösten tarkastelu käännösstrategioiden valossa

Tässä tutkielmassa tarkastellaan tietovisakysymysten kääntämistä skopoksen, käytettävyyden ja pelikääntämisen näkökulmasta. Aineistona käytetään saksan kielen kääntämisen ja tulkkauksen oppiaineen käännösprojektikurssilla autenttisessa toimeksiannossa käännettyjä Trivitria up -lautapelin tietovisakysymyksiä ja niiden käännösversioita. Tutkielmassa tarkastellaan ensimmäisiä käännösversioita ja lopullista käännöstä Andrew Chestermanin pragmaattisia käännösstrategioita välineenä käyttäen. Koko aineistoa eli kaikkia neljää, eriteemaista tietovisakysymyskategoriaa tarkastellaan määrällisesti, ja laadullinen analyysi toteutetaan esimerkkeinä ensimmäisestä kysymyskategoriasta. Tutkimuksessa selvitetään, mitä pragmaattisia käännösstrategioita on käytetty pienryhmäkäännöksissä ja mitä taas lopullisessa käännöksessä tietovisapelikysymysten kääntämisessä. Lisäksi tarkastellaan pienryhmäkäännösten ja lopullisen käännöksen eroavaisuuksia ja miten käännökset toimivat pelikäännöksen skopoksen ja pelin käytettävyyden näkökulmasta tarkasteltuna. Hypoteesina on, että lopullinen käännös toimii paremmin skopoksen näkökulmasta ja siten myös pelin käytettävyyden kannalta. Analyysin taustateoriana käytetään Katharina Reißin ja Hans J. Vermeerin skoposteoriaa, jonka perusteella määritellään hyvän käännöksen periaatteeksi tarkoituksenmukainen käännös. Peliteksti määritellään käyttötekstiksi, minkä vuoksi työtä käsitellään myös käytettävyyden kannalta. Tietovisapelit määritellään viihdyttäviksi, mutta myös tietoa antaviksi peleiksi, mikä määrittelee sen, mitkä ovat pelikäännöksen päätavoitteet. Chestermanin pragmaattisia käännösstrategioita ilmeni sekä määrällisen että laadullisen analyysin perusteella enemmän ja monipuolisemmin lopullisessa käännöksessä kuin pienryhmäkäännöksissä. Eksplisiittisyyden ja informaation lisäykset olivat sekä pienryhmäkäännöksissä että lopullisessa käännöksessä edustetuin käännösstrategia. Lopullisessa käännöksessä oli myös jonkin verran paremmin huomioitu käännöksen vastaanottajat selkeyttämällä tietovisakysymysten rakennetta, sanastoa ja kiinnittämällä huomiota kysymysten informaatiotason oikeellisuuteen. Voidaan todeta, että tutkimuksen hypoteesi toteutui ja lopulliset käännökset olivat jonkin verran enemmän skopoksen mukaisia, sillä niissä korostui enemmän käännöksen vastaanottajien huomioiminen.