Pienet modulaariset ydinreaktorit

Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää millaisia pieniä modulaarisia ydinvoimaloita (SMR engl. small modular reactor) on suunnitteilla ja miten pienet modulaariset kevytvesireaktorit eroavat toisen ja kolmannen sukupolven kevytvesilaitoksista. Työ tehtiin perehtymällä kirjallisuuslähteisiin ja erityisesti IAEA:n julkaisuihin ja raportteihin. SMR-laitosten suurin eroavaisuus verrattuna perinteisiin kevytvesilaitoksiin on lisääntynyt passiivinen turvallisuus. Ne voidaan suunnitella siten, ettei sähköä tai operaattoria tarvita reaktorin turvallisuuden varmistamiseksi. Lisäksi useissa SMR-reaktoreissa primääripiiri on integroitu painesäiliön sisään, mikä aiheuttaa uudenlaisia vaatimuksia reaktorisydämelle ja höyrystimille. Pienten modulaaristen voimaloiden etuina on niiden soveltuvuus pieniin sähköverkkoihin ja vaikeasti tavoitettavien alueiden energiantuotantoon. Sähköntuotannon lisäksi niitä voidaan käyttää myös lämmöntuotantoon, mikä parantaa laitosten kokonaishyötysuhdetta merkittävästi. Lisäksi SMR-laitosten erilainen kustannusrakenne tekee niistä houkuttelevan vaihtoehdon suurille ydinvoimalaitoksille, sillä pienemmät investointikustannukset alentavat sijoittajien riskejä. Lyhyemmän rakennusajan johdosta SMR-voimalat alkavat myös tuottaa voittoa suuria laitoksia nopeammalla aikataululla.

Laadun ja oikean tiedon varmistaminen pk-yrityksen tilaus-toimitusketjussa

Oikean tiedon siirtyminen oikeaan aikaan, sekä laadukkaan työn tekeminen yrityksen tilaus-toimitusketjun jokaisessa vaiheessa, ovat avaintekijöitä arvolupauksen ja laadun täyttämiseen asiakkaalle. Diplomityön tavoite on kehittää pk-yritykselle työkalut parempaan tiedon hallintaan ja laadukkaan työn tekemiseen toiminnanohjausjärjestelmässä. Tutkimusmenetelmänä diplomityössä käytettiin toimintatutkimusta, jossa diplomityön tekijä osallistui kohdeyrityksen päivittäiseen työn tekemiseen neljän kuukauden ajan. Tutkimuksen tiedon keräämisessä käytettiin myös puolistrukturoitua haastattelua, sekä kyselytutkimuksella. Tutkimusote työssä on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimusote. Työ koostuu teoriaosasta sekä soveltavasta osasta, jonka jälkeen työn tulokset esitetään tiivistetysti johtopäätöksissä ja yhteenvedossa. Toiminnanohjausjärjestelmät keräävät ja tallentavat tietoa, jota työntekijät ja yrityksen rajapinnoilla työskentelevät ihmiset siihen syöttävät. Onkin äärimmäisen tärkeää, että yrityksellä on kuvatut yhtenäiset toimintamallit prosesseille, joita he käyttävät tiedon tallentamisessa järjestelmiin. Tässä diplomityössä tutkitaan pk-yrityksen nykyiset toimintamallit tiedon tallentamisesta toiminnanohjausjärjestelmään, jonka jälkeen kehitetään yhtenäiset ohjeet toiminnanohjausjärjestelmään syötetystä myyntitilaussopimuksesta. Teoriaosuudessa esitetään laatu eri näkökulmista ja mitä laadunhallintajärjestelmät ovat ja kuinka niitä kehitetään. Teoriaosassa myös avataan tilausohjautuvan tuotannon periaatteet, sekä toiminnanohjausjärjestelmän merkitys liiketoiminnalle. Teoriaosuudella pohjustetaan soveltavaa osuutta, jossa ongelma-analyysin jälkeen kehitetään yritykseen oma laadunhallintajärjestelmä, sekä uudet työmallit tiedonvaihtoon ja sen tallentamiseen. Tuloksena on myös toiminnanohjausjärjestelmän käytön tehostuminen ohjelmistotoimittajan tekemänä. Ohjelmasta karsittiin turhat nimikkeistöt ja sen konfigurointia tehostettiin. Työn tuloksena saatiin työohjeet ydinprosessien suorittamiseen, sekä oma laadunhallintajärjestelmä tukemaan yrityksen ydin- ja tukiprosesseja, sekä tiedonhallintaa.

Matilde Huici Navazin yhteiskunnallinen ja poliittinen toiminta Espanjassa 1922–1937 lehdistöaineiston valossa

Tämä tutkielma tarkastelee Matilde Huici Navazia, espanjalaista naisasianaista, asianajajaa, pedagogia ja sosialistia. Tutkielmassa on selvitetty, miten espanjalainen sanomalehdistö käsitteli artikkeleissaan vuosina 1922–1937 Matilde Huici Navazia. Tarkastelen, miten kulttuuriset arvot, normit ja hierarkiat toimivat keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Primaariaineisto koostuu viiden eri spanjalaisen päivälehtiarkiston kokelmista. Tutkimukseni pääasiallisina metodeina käytän kvalitatiivista ja hermeneuttista analyysia. Espanja eli 1920–1930-luvuilla ankaraa ideologista ja poliittista aikaa, johtuen kuninkaan vallan väistymisestä, Primo de Riveran diktatuurista, Espanjan toisen tasavallan syntymisestä ja sisällisodan syttymisesta vuonna 1936. Tutkielmani aikakauden sanomalehtiä yhdisti kiivas keskustelu yhteiskunnallisista ja kulttuurisista kysymyksistä. Lehdistö oli poliittisesti sidoksissa sekä oikealle että vasemmalle. Espanjalainen yhteiskunta jakautui jyrkästi kahtia sukupuolen mukaan. Katolisen kirkon sekä patriarkaalisen kulttuurin normit vaikuttivat oleellisesti naisten aseman yhteiskunnalliseen kehitykseen. Naisten elämänpiiri rajattiin avioliittoon ja kotiin. Espanjan toisen tasavallan kunnianhimoisena tavoitteena oli nostaa maa muiden eurooppalaisten edistyneiden valtioiden tasolle. Tarkastelen tutkimuksessani Espanjan lähihistorian tapahtumia osana yhteiskunnallisesti merkittävän ihmisen henkilöhistoriaa. Huici Navaz pohti tutkimissani artikkeleissa naisen osaa, olemusta ja oikeuksia. Tutkimukseni perusteella hänen sallittiin, ainakin jossain määrin, tuoda esille näitä kysymyksiä lehtiartikkelien yhteydessä. Huici Navazin sallittin käsitellä omia tuntemuksiaan ja väsymättömästi uudelleenmääritellä naisen sosiaalista roolia yhteiskunnan kollektiivisessa tietoisuudessa. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että Matilde Huici Navaz koki myös ankaria pettymyksiä taistelussaan naisen konkreettisen aseman parantamiseksi. Hänen vaatimuksensa yhteiskunnallisen tasa-arvon saavuttamiseksi tukahdutettiin lähes säännönmukaisesti. Huizi Navazin poliittiset kannanotot radikalisoituivat vuoden 1936 jälkeen, kun hän turhautui vallitsevan yhteiskunnan haluttomuuteen muuttaa hallitsevia patriarkaalisia normeja. Huici Navaz toimi väsymättömästi köyhien perheiden lasten aseman parantamiseksi. Huici Navazille koulutuksen, kasvatuksen ja kotihygenian parantaminen olivat tärkeä osa lastensuojelun kehittymisessä.

Strateginen suorituskyvyn mittaus osana johdon ohjausjärjestelmiä: Case-tutkimus johdon ohjausjärjestelmistä pakettina

Tämän tutkielman tavoitteena on kuvata ja analysoida johdon ohjausjärjestelmien toimintaa pakettina ja hahmottaa strategisen suorituskyvyn mittauksen merkitystä sekä roolia johdon ohjausjärjestelmäpaketissa. Paketti-näkökulman ottaminen johdon ohjausjärjestelmiin edustaa laajempaa näkemystä ohjauksesta, jossa johdon laskentatoimen järjestelmien lisäksi ohjausjärjestelmiksi katsotaan kaikki ne formaalit ja epäformaalit järjestelmät, joilla organisaatiota ohjataan kohti sen tavoitteita. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu laajaan, mutta rakenteelliseen ohjausjärjestelmäpakettimalliin, johon strateginen suorituskyvyn mittaus luetaan osakokonaisuudeksi määritellen sen ominaispiirteet ohjauksen näkökulmasta. Tutkielman tutkimusote on luonteeltaan toiminta-analyyttinen ja empiirinen tutkimus toteutettiin case-tutkimuksena varsinaissuomalaisessa rakennusteollisuuden yrityksessä. Empiirinen aineisto koostuu case-yrityksen johdon sekä muun henkilöstön haastatteluista yhdessä case-yrityksessä suoritetun havainnoinnin sekä saadun sisäisen ja ulkoisen arkistomateriaalin kanssa. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuoden 2010 syksyn ja 2011 kevään välisenä aikana. Suoritetun empiirisen tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia tuloksia siitä, miten johdon ohjausjärjestelmäpaketti toimii. Tutkimustulokset korostavat toiminnallisten vaatimusten ja johdonmukaisuuden merkitystä johdon ohjausjärjestelmäpakettia analysoitaessa. Kulttuuri havaittiin merkittäväksi ohjausjärjestelmäksi ja se osaltaan vaikutti siihen, millaiseksi paketin muiden ohjausjärjestelmien rooli muodostuu. Case-yrityksessä strategisella suorituskyvyn mittauksella tavoitellaan organisaation huomion kiinnittämistä strategian kannalta olennaisiin seikkoihin, jotka tässä tutkimuksessa tunnistettiin toiminnan tehostamiseksi ja kasvuksi. Strateginen suorituskyvyn mittaus nivoutuu yhteen erinäisten hallinnollisten ohjausjärjestelmien kanssa juuri sen interaktiivisen käytön kautta, ja siten se tukee asetettuihin toiminnallisiin vaatimuksiin vastaamista yhdessä kulttuurin kanssa. Näitä pääasiallisia ohjausjärjestelmiä tukevat muut johdon implementoimat ohjausjärjestelmät yhdessä päätöksien kanssa olla käyttämättä tiettyjä järjestelmiä ohjaukseen. Siten ohjausjärjestelmäpaketin sisäinen vuorovaikutus ilmenee eri ohjausjärjestelmien keskinäisen johdonmukaisuuden kautta, eivätkä ne ole erotettavissa toisistaan kuin analyyttisessä mielessä

Hyväntekeväisyyteen lahjoittavien käyttäytyminen ja siihen vaikuttavat tekijät. Tapaus: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry

Hyväntekeväisyysorganisaatiot tarvitsevat toimintansa rahoittamiseen lahjoittajia. Yksityishenkilöiden lahjoittamiskäyttäytymisen ymmärtäminen ja tunteminen on tärkeää, ja auttaa hyväntekeväisyysorganisaatioita markkinointitoimenpiteiden ja varainhankinnan suunnittelussa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata hyväntekeväisyyteen lahjoittavien lahjoittamiskäyttäytymistä sekä arvojen ja sosio-demografisten ominaisuuksien vaikutusta siihen. Tarkempi tutkimuskysymys on: miten lahjoittajan arvot ja sosio-demografiset ominaisuudet vaikuttavat lahjoittamiskäyttäytymiseen? Tutkimuskysymys sisältää kolme osa-ongelmaa: 1) Miten lahjoittamiskäyttäytymistä voidaan kuvata? 2) Miten lahjoittajan arvot vaikuttavat lahjoittamiskäyttäytymiseen? 3) Miten lahjoittajan sosio-demografiset ominaisuudet vaikuttavat lahjoittamiskäyttäytymiseen? Tutkimuksen tapausorganisaationa on Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu Sargeantin lahjoittajien käyttäytymisen mallista (1999) ja Schwartzin arvoteoriasta (1992) sekä aiemmasta tutkimuksesta lahjoittamiskäyttäytymisestä, arvoista ja sosio-demografisista ominaisuuksista. Teoriaosan lopuksi esitellään tutkimusmalli. Tutkimuksessa selitettävänä tekijänä on lahjoittamiskäyttäytyminen, joka määriteltiin neljän dimension mukaan: lahjoituskohde, lahjoitettu määrä, lahjoittamistiheys ja lahjoittamistapa. Selittävinä tekijöinä tarkastellaan Schwartzin arvoteorian mukaisia 56 yksittäistä arvoa, jotka tiivistyvät tässä tutkimuksessa yhdeksäksi arvoulottuvuudeksi: Itseohjautuvuus, virikkeisyys, mielihyvä, suoriutuminen, valta, turvallisuus, yhdenmukaisuus/perinteet, hyväntahtoisuus ja universalismi. Lisäksi selittävinä tekijöinä tarkastellaan sosio-demografisista ominaisuuksista sukupuolta, ikää, tuloja ja koulutusta. Tutkimuksen empiirinen osuus perustuu kvantitatiiviseen tutkimukseen. Aineisto kerättiin sähköisenä kyselytutkimuksena, joka oli esillä Kansanlähetyksen verkkosivuilla: suuressamukana.fi ja sekl.fi. Aineisto analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin, käyttäen muun muassa ristiintaulukointia, khiin neliö –testiä ja yksisuuntaista varianssianalyysiä. Tulosten mukaan lahjoittajan arvomaailmalla oli vaikutusta lahjoittamiskäyttäytymiseen. Lahjoittajien tärkeimpinä pitämät arvoulottuvuudet olivat hyväntahtoisuus, turvallisuus, universalismi ja yhdenmukaisuus/perinteet. Vähiten tärkeänä pidettiin valtaa ja mielihyvää. Eri kohteisiin lahjoittavien, eri määrän lahjoittavien ja eri tiheydellä lahjoittavien kesken oli eroja kahden tai kolmen arvoulottuvuuden suhteen. Sosio-demografisista tekijöistä sukupuolella ja koulutuksella ei ollut vaikutusta lahjoittamiskäyttäytymiseen, mutta iällä ja tuloilla oli

Uusi Saksa, uusi Eurooppa – uusi ulkopolitiikka? Suomi ja Saksan kysymys 1989−1990.

Tämä tutkielma käsittelee Suomen ulkoasianhallinnon suhtautumista Saksojen yhdistymisprosessiin 1989−1990. Jaetusta Saksasta oli vuosien saatossa tullut niin olennainen osa kylmän sodan voimatasapainoa Euroopassa, että vastaus Saksan kysymyksen vaati myös ratkaisua siitä, miten koko Euroopan turvallisuus tulevaisuudessa järjestettäisiin ja kenen tai minkä toimesta tämä tapahtuisi. Siksi yhdistyminen olikin monipolvinen prosessi, jossa erilaiset visiot Euroopan tulevaisuudesta kamppailivat. Voittajaksi selviytyi lopulta Länsi-Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin ja Yhdysvaltain ajama malli, jossa DDR liitettiin osaksi Länsi-Saksaa ja yhdistynyt Saksa jäi sekä EY:n että Naton jäseneksi. Suomalaisdiplomaatit suhtautuivat Saksojen kysymyksen kehitykseen alusta asti varsin varovaisesti. Toisen maailmansodan jälkeisen perinnön selvittäminen ja Saksan kysymyksen ratkaiseminen vastasi Suomen tavoitteita poistamalla jännitystä ylläpitäneen tekijän Euroopassa. Lisäksi Saksojen yhdistymiskehitys näytti suomalaisarvioiden mukaan vahvistavan Suomelle tärkeän Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen, Etykin, roolia. Suomen suhtautumista Saksan kysymyksen ratkaisuun voidaankin kuvata Etyk-optimismiksi. Suomalaisten Etyk-optimismi koostui kahdesta osasta, joista ensimmäinen koski turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuneen muutoksen laajuutta: Berliinin muurin murruttua koko toisen maailmansodan jälkeinen Euroopan kahtiajakoon perustunut Jaltan järjestys oli kaatumassa ja edessä oli koko eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän muutos. Ajattelun toinen osa koski ”Jaltan” korvaajaa, joka suomalaisten arvioiden ja toiveiden mukaan rakentuisi Etykin pohjalle. Suomalaisilla olikin koko Saksan yhdistymisprosessin ajan vahva usko siihen, että juuri Etyk on se järjestys, jonka perusteella uusi Eurooppa rakennettaisiin. Saksan kysymyksen ratkaisun synnyttämä uusi turvallisuuspoliittinen ympäristö loi Suomelle myös mahdollisuuden muuttaa asemaansa. Syntyi Operaatio PAX, salainen suunnitelma, jonka avulla Suomi tulkitsi syksyllä 1990 uudelleen Pariisin rauhansopimusta sekä YYA-sopimusta. Operaatio oli irtiotto vanhoista ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjoista ja siten myös Suomessa 1990-luvulla tapahtuneen ulkopoliittisen suunnanmuutoksen ensimmäinen askel. Sen avulla Suomi asemoi itseään uuteen kylmän sodan jälkeiseen tilanteeseen.

”Uusi aika vaatii uusia tehtäviä” Eduskuntauudistus ja naisen paikat Koti ja Yhteiskunta, Naisten Ääni, Palvelijatarlehti ja Työläisnainen -julkaisuissa 1906-1907

Tutkielmani käsittelee Koti ja Yhteiskunnan, Naisten äänen, Palvelijatarlehden ja Työläisnaisen vuosina 1906-1907 välittämää kuvaa naissukupuolen velvollisuuksista ja oikeuksista tilanteessa, jossa naiset olivat saamassa täydet poliittiset oikeudet. Tutkimukseni kohteena on vallinnut sukupuolijärjestelmä sekä naisten väliset aatteelliset erot. Lähestymistapani on sukupuolihistoriallinen. Työssäni hyödynnän Yvonne Hirdmanin teoriaa sukupuolijärjestelmästä. Koti ja Yhteiskunta sekä Naisten ääni määrittelivät naisen ihanteeksi kristillisen, siveellisyyttä korostavan kasvattajan. Palvelijatarlehdessä ja Työläisnaisessa naisen tuli sitä vastoin irtautua kristinuskon kahleista ja käydä luokkasotaan miehen rinnalla. Naisten poliittisen toiminnan jaoin kolmeen kategoriaan. Tärkeimpänä tavoitteena oli saattaa loppuun nais- ja raittiusliikkeiden aloittama työ. Tämä tapahtui viemällä eteenpäin ajatusta kieltolaista sekä vapauttamalla nainen miehen edusmiehisyydestä eli holhouksenalaisuudesta. Toisena tavoitteena oli siveettömyyden kitkeminen yhteiskunnasta ja sukupuolimoraalin kohottaminen. Kolmantena naiset pyrkivät parantamaan naisten työnteon edellytyksiä. Tavoitteen naisilla olivat samat, mutta perustelut ja keinot erilaisia. Näkyvin julkaisuissa esiintynyt ja eri naisryhmiä erottava tekijä oli suhde uskontoon. Koti ja yhteiskunnassa ja Naisten äänessä naiset perustelivat oikeuttaan käyttää valtaa naisen korkeammalla siveellisellä moraalilla ja naisen luontaisilla, sukupuolesta johtuvilla äidillisillä ominaisuuksilla. Naisten tärkeimpiin tavoitteisiin lukeutui pyrkimys saattaa koko kansa, miehet mukaan lukien, absoluuttisen, korkeamman sukupuolimoraalin piiriin. Palvelijatarlehdessä ja Työläisnaisessa taas katsottiin, että kristilliset käsitykset olivat syy yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon kapitalismin ohella ja uusi aika vaati uusia tehtäviä, jotka olivat sosiaalista laatua. Vaikka Koti ja Yhteiskunta ja Naisten ääni vaativat parannuksia naisten asemaan, antoivat ne myös suostumuksensa eriarvoistavalle sukupuolijärjestykselle, perustelemalla vaateitaan feminiinisillä ominaisuuksilla ja määrittelemällä naisen paikkoja sukupuolen pohjalta. Työläisnaisten lehdet vaativat kirkollisten avioliittojen tilalle siviiliavioliittoja sekä aineellista apua aviottomille äideille. Vaatimukset olisivat toteutuessaan muuttaneet sukupuolijärjestelmää. Naisten näkemyserot johtivat konfliktiin, jossa vastakkain olivat säätyläisnaisten edustama kristillis-porvarillinen ja työläisnaisten edustama materialistinen maailmankatsomus.

Nuorten siirtymät työmarkkinoille Suomessa. Työmarkkinauratyypit ja niihin vaikuttavat sosioekonomiset ja alueelliset tekijät Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineiston valossa.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten työmarkkinasiirtymiä. Siirtymiä kuvataan tyypittelemällä nuorten toimintaa työmarkkinoilla. Tyypitellyssä verrataan töissä tai opiskelemassa olevia nuoria työttömänä tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Toimintaa työmarkkinoilla seurataan kolmessa ajankohdassa (2008, 2010 ja 2012), nuorten ollessa 21—25 -vuotiaita. Tyypittelyn pohjalta nuorille luodaan työmarkkinauratyyppejä, jotka kuvaavat erilaisia työmarkkinasiirtymiä. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, ovatko nuoret kiinni työmarkkinasiirtymiä tukevissa ja myöhempää työelämään kiinnittymistä edistävissä toiminnoissa vai eivät. Tutkielma linkittyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, jota lähestytään usein juuri nuorten koulutus- ja työmarkkinatilanteiden kautta. Työmarkkinauria selittäviä tekijöitä tarkastellaan nuoren sukupuolen, koulutuksen, vanhempien koulutuksen, vanhempien saaman toimeentulotuen ja asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan vaikutusta tarkastellaan lapsuudessa ja nuoressa aikuisuudessa. Tutkielma on otteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona käytetään THL:n ylläpitämää Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, jossa on seurattu samoja nuoria sikiöajalta nykypäivään eri viranomaisrekistereiden kautta. Tutkielma pohjautuu kokonaisaineistoon (N=57 641). Menetelminä käytetään ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressiota. Tulosten perusteella työmarkkinasiirtymät näyttäytyivät sujuvina suurimmalle osalle nuorista. Tutkielmassa 81,5 prosenttia nuorista sijoittui työmarkkinauratyypeille, joille oli leimallista työssäkäynti tai opiskelu kaikkina tutkimusvuosina. Tutkielmassa erotettiin myös joukko nuoria, joille työmarkkinasiirtymät koostuivat pääosin työttömyydestä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta. Näitä nuoria oli 6,1 prosenttia kohortista. Koulutusaste vaikutti työmarkkinasiirtymiin selvästi eniten ja vaikeuksia työmarkkinasiirtymissä kohtasivat eniten nuoret, jotka olivat perusasteen tutkinnon varassa vielä 21-vuotiaana. Vanhemman matala koulutus ja vanhemman saama toimeentulotuki olivat myös yhteydessä työmarkkinasiirtymiin liittyviin katkoksiin. Asuinpaikka vaikutti uratyypeille sijoittumiseen siten, että kaupunkimaisilla alueilla asuvat nuoret olivat todennäköisemmin koko ajan opiskelemassa tai töissä kuin muilla alueilla asuvat nuoret. Asuinpaikka lapsuudessa ei vaikuttanut työmarkkinasiirtymiin. Tulosten perusteella nuorten työmarkkinasiirtymiä tukevat järjestelmät näyttäytyvät Suomessa pääosin toimivina, mutta niitä tulisi kehittää nuorten erilaiset tilanteet ja tuen tarve huomioiden.

Motiivit ja resurssit kuntavaaliehdokkuuden taustalla ja niiden rooli poliittisessa rekrytoitumisessa

Tässä tutkimuksessa selvitetään yksilötason tekijöiden vaikutusta poliittisen rekrytoitumisen prosessissa. Keskeisimpia kysymyksiä ovat mikä motivoi asettumaan ehdolle kunnallisvaaleissa ja mikä rooli ehdokkaan motivaatiolla ja resursseilla on poliittisessa rekrytoitumisessa. Tutkimuksessa selvitetään myös, miten ehdokkaat kiinnostuivat politiikasta ja mitkä ovat heidän poliittiset urasuunnitelmansa. Tutkimusta varten on tehty keväällä 2013 kyselytutkimus Turussa vuonna 2012 kuntavaaliehdokkaana olleille. Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä ja vastausprosentti oli 35,9. Tutkimuksessa selvisi, että asettuminen ehdolle kuntavaaleissa on ennen kaikkea tapa toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä. Valituksi tulemista useat ehdokkaat pitivät paitsi epätodennäköisenä myös toissijaisena päämääränä. Poliittisten urasuunnitelmien suhteen ehdokkaat jakautuivat kolmeen ryhmään: osa oli ehdolla vain kokeilumielellä, valtaosa aikoi tulevaisuudessakin keskittyä vain kuntatason vaikuttamiseen ja osa piti kuntavaaliehdokkuuden ohella myös eduskuntavaaliehdokkuutta omalla kohdallaan todennäköisenä. Näiden ryhmien välillä oli eroa motivaation sisällössä, esimerkiksi muutoksen aikaansaaminen ehdokkuusmotiivina oli tärkeämpi kokeilijoiden ja eduskuntavaalilaisten ryhmässä kuin kuntavaalilaisten ryhmässä. Tuloksista päätellen ehdokkaan motivaation ja resurssien rooli rekrytoitumisessa on suuri. Puolueiden tehtävä kuntavaaliehdokkaiden rekrytoinnissa on paremminkin haalintaa kuin seulontaa. Myös valituksi tulemisessa yksilö on avainasemassa: valitut käyttivät huomattavasti muita enemmän rahaa ja aikaa kampanjaansa.

Yhteistä turvallisuutta rakentaen : poliisi- ja upseeriprofessioiden yhteiskehittelyn mahdollisuuksista

Poliisin rakenneuudistus Pora III ja Puolustusvoimauudistus 2011–2015 ovat olleet viime vuosien esimerkkejä julkisen sektorin työn tehostamisen vaatimuksista. Sekä Puolustusvoimilla että poliisilla, kahdella turvallisuusalan viranomaistaholla, on lakisääteiset tehtävänsä, jotka tulee työn tehostamisen vaatimuksista huolimatta suorittaa. Turvallisuusala yksityistyy vauhdilla, ja keskustelua käydään siitä, mitä tehtäviä viranomainen hoitaa itse, mitä annetaan kaupallisen toimijan tai järjestöjen hoidettavaksi ja mistä kansalainen vastaa itse jatkossa. Resurssi- ja tehostamisvaatimuksia mietittäessä nousee esille upseereiden kohdalla koko maan puolustus ja turvaaminen. Kyetäänkö tämän tehtävän täyttämiseen mahdollisessa sotatilanteessa enää nykyisellä tai mahdollisesti vähenevällä resursoinnilla? Poliisitoimen osalta vasteajat eri puolilla Suomea puhuttavat, samoin se, miten tehtäviä priorisoidaan hoidettavaksi. Saavatko kansalaiset enää perusoikeuksiinsa kuuluvaa arjen turvallisuutta, jonka vielä tänä päivänä katsotaan kuuluvan valtion perustehtäviin? Viranomaisten pitäisi tutkimukseen valittujen aineistojen sekä lakien perusteella hoitaa tehtävänsä laadukkaasti ja tasa-arvoisesti kaikkialla Suomessa. Nykyiset sisäistä ja ulkoista turvallisuutta käsittelevät asiakirjat, esimerkiksi strategiat, puhuvat laajasta turvallisuuskäsityksestä, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajojen hämärtymisestä globalisoitumisen seurauksena ja lisääntyvästä poikkihallinnollisesta yhteistyöstä toimintaa ohjaavana ajattelumallina. Viranomaisyhteisyötä tulisi lisätä osana normaalia toimintaa, samoin yhteistyötä järjestöjen, elinkeinoelämän ja jokaisen kansalaisen kanssa. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa (2013) peräänkuulutetaan uusia, innovatiivisia tapoja hoitaa sekä valtion että kuntien tehtäviä. Yhteisen toiminnan kohteen eli laajan turvallisuuskäsityksen viitekehyksessä on mahdollisuus pohtia uudenlaista turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä, eli etsiä perusteluja upseeri- ja poliisiprofession syvemmälle yhteistyölle – yhteiskehittelylle. Tutkimukseni tavoitteena on herätellä keskustelua siitä, onko yhteisen toiminnan kohteen löytymiselle edellytyksiä. Nähtävissä on, että valtiolle kuuluvia toimintoja tehostetaan jatkossakin. Yksi järkevä tapa tehostamisessa on löytää töiden rajapintoja ja yhdistää resurssit näiden osalta. Jotta toiminta olisi tehokasta, sen pitää olla osa jokapäiväistä toimintaa eikä perustua vain muutamiin yhteistoimintaharjoituksiin tai jo tapahtuneiden poikkeustilanteiden hoitoon. Suurin osa kriisiajan toiminnasta perustuu normaaliolojen toimintaan, jolloin sen lähtökohdat voisivat olla yhteisessä työssä ja alkaa jo koulutuksesta, mikä nostetaan tässä työssä yhtenä mahdollisuutena esille. Koulutuksellinen yhteistyö ja liikkuvuus ovat eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen perusteella mahdollista myös kahden eri hallinnonalan koulutuksessa. Tällaista koulutuksen tehostamista haetaan tällä hetkellä muualla yhteiskunnassa. Mutta halutaanko omasta toiminnasta ja tehtävistä luopua edes osittain ja tehdä yhteistyötä mahdollisesti oman työn hallinnan, vallan tai resurssien menettämisen pelossa? Vai onko kyse vain siitä, että yhteistyön syventämiselle ei ole nähty kovinkaan suurta tarvetta tai hyötyä eikä yhteistyö näytä tuovan mitään uutta ammattikuntien osaamiseen? Tutkimuksen aineisto koostuu valtionhallinnon aineistoista, kuten strategioista, mietinnöistä ja raporteista niin sisäisen kuin ulkoisen turvallisuuden alalta. Aineistona käytetään myös upseeri- (n=71) ja poliisipäällystöopiskelijoille (n=65) suunnattua kyselyä ja kirjoitelmaa tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta vuonna 2030. Lisäksi opiskelijavastauksista tehtyä analyysia syvennetään molempien korkeakoulujen (Maanpuolustuskorkeakoulu ja Poliisiammattikorkeakoulu) rehtoreiden sekä molempien hallinnonalojen (puolustusministeriö sekä sisäministeriö) kansliapäälliköiden haastatteluilla. Aineistojen avulla pyritään herättelemään ajatuksia siitä, voisiko yhteisiä töitä löytyä yhteistyön pohjaksi. Tarkoituksena on perustella, miksi yhteistyötä kannattaa tehdä ja ikään kuin vastata etukäteen vastaväitteisiin, miksi sitä ei voitaisi tehdä. Strategioiden yhteistyön tahtotilaa verrataan muihin strategioiden toimenpide ehdotuksiin ja sitä kautta vielä kyselyaineistoon. Opiskelijakyselyllä haetaan näkemyksiä tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta ja mahdollisesta yhteistyöstä sekä sen painopisteistä. Muilla asiantuntijahaastatteluilla haetaan korkeakoulujen sekä ministeriön tason näkemyksiä opiskelijoiden mielipiteisiin. Opiskelijakyselyn avulla on haluttu selvittää sitä, mitä jo työelämässä olleet mutta vaihteeksi opiskelevat sotatieteiden maisteriopiskelijat Maanpuolustuskorkeakoulussa ja poliisin päällystötutkinnon opiskelijat Poliisiammattikorkeakoulussa ajattelevat turvallisuusalan ja -asiantuntijuuden muutoksesta. Minkälaisena he näkevät oman tulevan työnsä ja yhteistyökentän muiden viranomaisten kanssa? Selvää opiskelijavastausten mukaan on se, että turvallisuus halutaan pitää jatkossakin viranomaisen vastuulla ja välttää viimeiseen asti yksityisen sektorin liiallista vastuuta enempää kuin on pakko. Yhteistyötä halutaan edelleen lisätä, ja erityisesti tämä koskee viranomaisten välistä yhteistyötä. Tutkimus on tietoisesti rajattu koskemaan kahta turvallisuusalan viranomaistoimijaa, ammattikorkeakoulutuksen käyneitä poliiseja ja Puolustusvoimien Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevia upseereita, joiden tehtävistä ja koulutuksesta on löydettävissä yhteisiä rajapintoja ja yhteistyön alueita. Kiinnostus syventyä valittuun kahteen ammattialaan johtuu myös siitä, että usein esimerkiksi sisäasianhallinnon strategioissa Puolustusvoimat jätetään ulkopuolelle varsinkin normaaliolojen yhteistyötä tarkasteltaessa tai vain yksittäisen maininnan asteelle. Sama huomio on havaittavissa puolustushallinnon strategioista. Tämä nousee esille erityisesti alueellista yhteistyötä tai viranomaisyhteistyötä pohdittaessa. Silti sekä sisäministeriön että puolustusministeriön hallinnonalan strategiat ym. perustuvat laajaan turvallisuuskäsitykseen, ja usein eri ammattikuntia analysoitaessa puhutaan tehtävistä, joita tekevät useat ammattikunnat ja professiot. Puhutaan niin sanotuista harmaista alueista. Ministeriöiden tahtotilassa ja toiminnassa on tutkimukseni mukaan nähtävissä ristiriita. Koulutuksen osalta yhteistyön lisääminen on mahdollista etenkin nyt, kun Poliisiammattikorkeakoulussa peruskoulutus on muuttunut ammattikorkeakoulutasoiseksi ja näin tämän ammattikunnan professioasema koulutuksen näkökulmasta on vahvistunut entisestään. Käsittelenkin tutkimuksessani kahta professiota professiotutkimuksen perinteisiä kriteereitä käyttäen, eli rinnastaessani näitä kahta ammattia. Rinnastettavuus koulujen kesken on tullut mahdolliseksi sekä tutkintojen että osaamisen tarkastelun näkökulmasta. Tämän myötä myös molempia korkeakouluja hyödyttävää yhteistyötä olisi mahdollista miettiä osana muutakin hallinnon tehostamista ja rauhan ajan viranomaistoimintaa.

Kuinka Nato-kortit muuttuivat jokereiksi? – kansanedustajien Nato-kuvan kehitys integraation ajastapäättäväisen päättämättömyyden kauteen

Tutkielmassa selvitetään kansanedustajien Nato-kuvan kehittymistä 1990-luvun alusta 2000-luvun ensimmäisen kymmenvuotiskauden loppuun. Pääaineistona ovat olleet viiden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon eduskuntakeskustelujen pöytäkirjat (-95,-97,-01,-04 ja -09). Tutkielmassa esitetään, että kansanedustajien Nato-kuvaa hallitsi 1990-luvulla EU-integraation vaihe, jolloin Suomenkin suunta näytti käyvän kaikenkattavaan, myös Natoon suuntaavaan integraatioon EU:n ja Länsi-Euroopan unionin (WEU) kautta. Vuoden 2001 keskusteluissa Nato-jäsenyys sai eniten tilaa ja Euroopan puolustus näytti toteutuvan laajenevan Naton kautta. 2000-luvulla Nato-optio alkaa hallita ja padota eduskunnan Nato-keskustelua. Kansanedustajien Nato-kantojen ”ison kuvan” kannalta keskeisiä ovat erityisesti SDP:n ja Keskustan edustajat. Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton edustajat ovat olleet johdonmukaisempia. Kokoomuksen edustajat ovat selkeimmin kannattaneet Nato-jäsenyyttä, kun taas Vasemmistoliitossa ollaan kylmän sodan jälkeen useimmin vastustettu kansainvälistä puolustuksellista yhteistyötä poislukien YK:n itse toteuttamat operaatiot. Sen sijaan SDP:n ja Keskustan edustajat tuntuivat 2000-luvun alkuvuosina ajautuneen niin sanotun optiopolitiikan kannattajiksi. Vielä 1990-luvulla keskustalaiset vierastivat optiota. 1990-luvun keskusteluissa kokoomuslaiset taas kannattivat Nato-vaihtoehdon varaamista kääntyen kriittisemmiksi optiota kohtaan 2000-luvulla. Myöhempi optiokanta on kautta puoluekentän tarkoittanut Nato-kannan pidättämistä ja vetoamista vallitsevan muotoilun toimivuuteen. Sen sijaan vuosien 2004 ja 2009 selontekojen yhteydessä erityisesti Keskustan ja SDP:n edustajien valtavirta puolusti niin oppositiossa kuin hallituksessakin Suomen muuttumatonta mahdollisuutta hakea Naton jäsenyyttä. Perimmäisen Nato-kannan panttaaminen provosoikin kysymyksen, oliko lukuisissa edustajissa sympatiaa Natoa kohtaan, jota nämä eivät vain tunnusta. Kiinnostava jatkotutkimushaaste olisi selvittää, miksi optiopolitiikka aikoinaan vakiintui. Tutkielma päätyy pohtimaan, että 1990-luvun integraatiorynnistyksen jälkeisille vuosien 2001–2004 selontekojen väliselle kaudelle ajoittui Natoon kytkeytyvä negatiivisen vaikuttamisen tiivistymä ajaen erityisesti sosiaalidemokraattiset ja keskustalaiset kansanedustajat Nato-kantansa piilottamiseen, joka siis käytännössä ilmeni option korostamisena. Samassa vaiheessa esille nousee myös ns. Irak Gaten rooli vaikuttajana suomalaisessa Nato-keskustelussa, jonka pohdinta on tähän mennessä ollut pitkälti Pekka Ervastin Irak-Gate-kirjan (2004) maininnan varassa. Tutkielma päätyy pohtimaan vuosien 2001–2004 välillä tapahtuneen Nato-vaikuttamisen ja yhä nykyisenkin Nato-keskustelun valtavirran kumpuavan puolue- ja vaalitaktisista sisäpoliittisista syistä eikä Suomen kansainvälisen politiikan tai turvallisuuspolitiikan lähtökohdista.