Pensamento de Remo Bodei sobre a filosofia do século XX : da estagnação ao retorno da responsabilidade

Dissertação (mestrado)—Universidade de Brasília,Instituto de Ciências Humanas, Programa de Pós-Graduação em Filosofia, 2014.

Elementos para a rejeição da ética na filosofia de Martin Heidegger : contribuição para uma metaética fenomenológico-existencial

Dissertação (mestrado)—Universidade de Brasília,Instituto de Ciências Humanas, Programa de Pós-Graduação em Filosofia, 2015.

Gilles Deleuze y el empirismo trascendental: una mirada externa, ¿disruptiva?

Fil: Prósperi, Germán. Universidad Nacional de La Plata. Facultad de Humanidades y Ciencias de la Educación; Argentina.

Gilles Deleuze y el empirismo trascendental: una mirada externa, ¿disruptiva?

Fil: Prósperi, Germán. Universidad Nacional de La Plata. Facultad de Humanidades y Ciencias de la Educación; Argentina.

Drops That Open Worlds : Image of Water in the Poetry of Euphrase Kezilahabi

Euphrase Kezilahabi on tansanialainen kirjailija, joka ensimmäisenä julkaisi swahilinkielisen vapaalla mitalla kirjoitetun runokokoelman. Perinteisessä swahilirunoudessa tiukat muotosäännöt ovat tärkeitä, ja teos synnytti kiivasta keskustelua. Runoteokset Kichomi ( Viilto , Kipu , 1974) ja Karibu Ndani ( Tervetuloa sisään , 1988) sekä Kezilahabin muu tuotanto voidaan nähdä uuden sukupolven taiteena. Kezilahabi on arvostettu runoilija, mutta hänen runojaan ei aiemmin ole käännetty englanniksi (yksittäisiä säkeitä lukuunottamatta), eikä juurikaan tutkittu yksityiskohtaisesti. Yleiskuvaan pyrkivissä lausunnoissa Kezilahabin runouden on hyvin usein määritelty olevan poliittista. Monet Kezilahabin runoista ottavatkin kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, mutta niiden pohdinta on kuitenkin runoissa vain yksi taso. Sen lisäksi Kezilahabin lyriikassa on paljon muuta ennen kartoittamatonta tämä tutkimus keskittyy veden kuvaan (the image of water). Kezilahabi vietti lapsuutensa saarella Victoria-järven keskellä, ja hänen vesikuvastonsa on rikasta. Tutkimuskysymyksenä on, mitä veden kuva runoteoksissa Kichomi ja Karibu Ndani esittää. Runojen analysoinnissa ja tulkinnassa on tarkasteltu myös sitä, miten äänteellinen taso osallistuu kuvien luomiseen. Tutkimuksen määritelmä kuvasta pohjautuu osittain Hugh Kennerin näkemykseen, jonka mukaan oleellista kuvassa on kirjaimellinen taso. Kennerin lähtökohtaan on yhdistetty John Shoptawin teoriaa, joka korostaa runon äänteellisen puolen tärkeyttä merkityksen muodostumisessa. Foneemien analyysissä vaikutteena on ollut Reuven Tsurin teoria. Analyysiosio osoittaa, että veden kuva edustaa ja käsittelee teoksissa lukuisia teemoja: elämää, kuolemaa, fyysistä vetovoimaa, runoutta, mielikuvitusta ja (ali)tajuntaa sekä moraalia. Veden kuvan tutkimuksen pohjalta on nähtävissä, että Kezilahabin filosofia asettuu elävä/kuollut- ja elämä/kuolema dikotomioiden ulkopuolelle.

La contextualisation du discours radiophonique par des moyens prosodiques. L’exemple de cinq grands philosophes français du XXe siècle

"Radiodiskurssin kontekstualisointi prosodisin keinoin. Esimerkkinä viisi suurta ranskalaista 1900-luvun filosofia" Väitöskirja käsittelee puheen kontekstualisointia prosodisin keinoin. Toisin sanottuna työssä käsitellään sitä, miten puheen prosodiset piirteet (kuten sävelkulku, intensiteetti, tauot, kesto ja rytmi) ohjaavat puheen tulkintaa vanhastaan enemmän tutkittujen sana- ja lausemerkitysten ohella. Työssä keskitytään seitsemään prosodisesti merkittyyn kuvioon, jotka koostuvat yhden tai usean parametrin silmiinpistävistä muutoksista. Ilmiöitä käsitellään sekä niiden akustisten muotojen että tyypillisten esiintymisyhteyksien ja diskursiivisten tehtävien näkökulmasta. Aineisto koostuu radio-ohjelmista, joissa puhuu viisi suurta ranskalaista 1900-luvun filosofia: Gaston Bachelard, Albert Camus, Michel Foucault, Maurice Merleau-Ponty ja Jean-Paul Sartre. Ohjelmat on lähetetty eri radiokanavilla Ranskassa vuosina 1948–1973. Väitöskirjan tulokset osoittavat, että prosodisesti merkityt kuviot ovat moniulotteisia puheen ilmiöitä, joilla on keskeinen rooli sanotun kontekstualisoinnissa: ne voivat esimerkiksi nostaa tai laskea sanotun informaatioarvoa, ilmaista puhujan voimakasta tai heikkoa sitoutumista sanomaansa, ilmaista rakenteellisen kokonaisuuden jatkumista tai päättymistä, jne. Väitöskirja sisältää myös kontrastiivisia osia, joissa ilmiöitä verrataan erääseen klassisessa pianomusiikissa esiintyvään melodiseen kuvioon sekä erääseen suomen kielen prosodiseen ilmiöön. Tulokset viittaavat siihen, että tietynlaista melodista kuviota käytetään samankaltaisena jäsentämiskeinona sekä puheessa että klassisessa musiikissa. Lisäksi tulokset antavat viitteitä siitä, että tiettyjä melodisia muotoja käytetään samankaltaisten implikaatioiden luomiseen kahdessa niinkin erilaisessa kielessä kuin suomessa ja ranskassa. Yksi väitöskirjan osa käsittelee pisteen ja pilkun prosodista merkitsemistä puheessa. Tulosten mukaan pisteellä ja pilkulla on kummallakin oma suullinen prototyyppinsä: piste merkitään tyypillisesti sävelkulun laskulla ja tauolla, ja pilkku puolestaan sävelkulun nousulla ja tauolla. Merkittävimmät tulokset koskevat kuitenkin tapauksia, joissa välimerkki tulkitaan prosodisesti epätyypillisellä tavalla: sekä pisteellä että pilkulla vaikuttaisi olevan useita eri suullisia vastaavuuksia, ja välimerkkien tehtävät voivat muotoutua hyvin erilaisiksi niiden prosodisesta tulkinnasta riippuen.

At the Limits of Presentation : Coming-into-Presence and its Aesthetic Relevance in Jean-Luc Nancy's Philosophy

This study investigates the significance of art in Jean-Luc Nancy s philosophy. I argue that the notion of art contributes to some of Nancy s central ontological ideas. Therefore, I consider art s importance in its own right whether art does have ontological significance, and if so, how one should describe this with respect to the theme of presentation. According to my central argument, with his thinking on art Nancy attempts to give one viewpoint to what is called the metaphysics of presence and to its deconstruction. On which grounds, as I propose, may one say that art is not reducible to philosophy? The thesis is divided into two main parts. The first part, Presentation as a Philosophical Theme, is a historical genesis of the central concepts associated with the birth of presentation in Nancy s philosophy. I examine this from the viewpoint of the differentiation between the ontological notions of presentation and representation by concentrating on the influence of Martin Heidegger and Jacques Derrida, as well as of Hegel and Kant. I give an overview of the way in which being or sense for Nancy is to be described as a coming-into-presence or presentation . Therefore, being takes place in its singular plurality. I argue that Nancy redevelops Heidegger s account of being in two principal ways: first, in rethinking the ontico-ontological difference, and secondly, by striving to radicalize the Heideggerian concept of Mitsein, being-with . I equally wish to show the importance of Derrida s notion of différance and its inherence in Nancy s questioning of being that rests on the unfoundedness of existence. The second part, From Ontology to Art, draws on the importance of art and the aesthetic. If, in Nancy, the question of art touches upon its own limit as the limit of nothingness, how is art able to open its own strangeness and our exposure to this strangeness? My aim is to investigate how Nancy s thinking on art finds its place within the conceptual realm of its inherent difference and interval. My central concern is the thought of originary ungroundedness and the plurality of art and of the arts. As for the question of the difference between art and philosophy, I wish to show that what differentiates art from thought is the fact that art exposes what is obvious but not apparent, if apparent is understood in the sense of givenness. As for art s ability to deconstruct Nancy s ontological notions, I suggest that in question in art is its original heterogeneity and diversity. Art is a matter of differing art occurs singularly, as a local difference. With this in mind, I point out that in reflecting on art in terms of spacing and interval, as a thinker of difference Nancy comes closer to Derrida and his idea of différance than to the structure of Heidegger s ontological difference.

Karl Popper's Philosophy of Science - And the Evolution of the Popperian Worlds

This doctoral thesis in theoretical philosophy is a systematic analysis of Karl Popper's philosophy of science and its relation to his theory of three worlds. The general aim is to study Popper's philosophy of science and to show that Popper's theory of three worlds was a restatement of his earlier positions. As a result, a new reading of Popper's philosophy and development is offered and the theory of three worlds is analysed in a new manner. It is suggested that the theory of three worlds is not purely an ontological theory, but has a profound epistemological motivation. In Part One, Popper's epistemology and philosophy of science is analysed. It is claimed that Popper's thinking was bifurcated: he held two profound positions without noticing the tension between them. Popper adopted the position called the theorist around 1930 and focused on the logical structure of scientific theories. In Logik der Forschung (1935), he attempted to build a logic of science on the grounds that scientific theories may be regarded as universal statements which are not verifiable but can be falsified. Later, Popper emphasized another position, called here the processionalist. Popper focused on the study of science as a process and held that a) philosophy of science should study the growth of knowledge and that b) all cognitive processes are constitutive. Moreover, the constitutive idea that we see the world in the searchlight of our theories was combined with the biological insight that knowledge grows by trial and error. In Part Two, the theory of three worlds is analysed systematically. The theory is discussed as a cluster of theories which originate from Popper's attempt to solve some internal problems in his thinking. Popper adhered to realism and wished to reconcile the theorist and the processionalist. He also stressed the real and active nature of the human mind, and the possibility of objective knowledge. Finally, he wished to create a scientific world view.

A Literary Turn : Rethinking the Roles of Generalization and Theory in Anglo-American Moral Philosophy

This work investigates the role of narrative literature in late-20th century and contemporary Anglo-American moral philosophy. It aims to show the trend of reading narrative literature for purposes of moral philosophy from the 1970 s and early 80 s to the present day as a part of a larger movement in Anglo-American moral philosophy, and to present a view of its significance for moral philosophy overall. Chapter 1 provides some preliminaries concerning the view of narrative literature which my discussion builds on. In chapter 2 I give an outline of how narrative literature is considered in contemporary Anglo-American moral philosophy, and connect this use to the broad trend of neo-Aristotelian ethics in this context. In chapter 3 I connect the use of literature to the idea of the non-generalizability of moral perception and judgment, which is central to the neo-Aristotelian trend, as well as to a range of moral particularisms and anti-theoretical positions of late 20th century and contemporary ethics. The joint task of chapters 2 and 3 is to situate the trend of reading narrative literature for the purposes of moral philosophy in the present context of moral philosophy. In the following two chapters, 4 and 5, I move on from the particularizing power of narrative literature, which is emphasized by neo-Aristotelians and particularists alike, to a broader under-standing of the intellectual potential of narrative literature. In chapter 4 I argue that narrative literature has its own forms of generalization which are enriching for our understanding of the workings of ethical generalizations in philosophy. In chapter 5 I discuss Iris Murdoch s and Martha Nussbaum s respective ways of combining ethical generality and particularity in a philosophical framework where both systematic moral theory and narrative literature are taken seriously. In chapter 6 I analyse the controversy between contemporary anti-theoretical conceptions of ethics and Nussbaum s refutation of these. I present my suggestion for how the significance of the ethics/literature discussion for moral philosophy can be understood if one wants to overcome the limitations of both Nussbaum s theory-centred, equilibrium-seeking perspective, and the anti-theorists repudiation of theory. I call my position the inclusive approach .