Etiikan tutkimuksen funktio Aristoteleella ja Nikomakhoksen etiikan tulkintaperinteet

Käytännöllisen filosofian historian alaan kuuluva Pro Gradu -tutkielmani pyrkii vastaamaan kysymykseen, mikä on etiikan tutkimuksen funktio Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa. Tarkastelen Nikomakhoksen etiikan tulkintaperinteitä ja erityisesti Aristoteleen etiikan egoistisesta perusluonteesta käytyä keskustelua. Tutkimuksessa kyysenalaistan oletuksen, että etiikan teorian funktio Aristoteleella olisi ollut sama kuin mikä se modernissa etiikassa on. Tutkimuksessani totean antiikin etiikan ja modernin moraalikäsityksen erot ja tuon esiin sen, kuinka helposti modernit Aristoteles-kommentaattorit lankeavat anakronismiin. Tämä tulee esiin egoismi-keskustelussa ja siinä, millaisia asioita keskustelun osapuolet vaativat Aristoteleen etiikalta tai olettavat etiikan teorian sisältävän. Keskustelu Aristoteleen etiikan egoismista toimii esimerkkinä, jonka kautta valoitetaan modernien tulkintaperinteiden ongelmia. Tutkimuksessa päädytään kumoamaan ongelmallisena tulkintaperinne, jonka mukaan Aristoteleen eettinen naturalismi voisi tarjota rationaalisen perustan etiikalle. Myös perinteinen käsitys Aristoteleen etiikan teorian funktiosta hylätään ja päädytään esittämään että Aristoteleen etiikka on perusluonteeltaan erottamatonta politiikasta ja antiikin kreikan kaupunkivaltion poliittisesta rakenteesta. Tämän johdosta kyseenalaistetaan vakavasti mahdollisuus soveltaa Aristoteleen etiikkaa moderniin maailmaan. Johtopäätöksenä on, että Nikomakhoksen etiikka on enemmänkin lainsäätäjille/valtiomiehille (tai sellaiseksi aikoville) suunnattua asiantuntijakirjallisuutta kuin yksityiselle ihmiselle hänen omassa elämässään vastauksia tarjoava opas. Etiikan teorian tarkoituksena on näyttää lainsäätäjille kokonaiskuva, mihin suuntaan heidän tulisi lainsäädännöllään kansalaisia ohjata.

Kantin käsitys ystävyydestä ja rakkaudesta

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Immanuel Kantin käsitystä ideaalista ystävyydestä. Tarkoituksena oli ratkaista sen olemassa olo rakkauden vastavuoroisuuden perusteella. Ystävyys on ollut antiikista lähtien filosofialle merkittävä ongelma. Immanuel Kant käsittelee ystävyyttä kahdessa teoksessaan The Metaphysics of Morals ja Lectures on Ethics. Kantin ystävyyskäsitys sisältää neljä erilaista ystävyyden lajia. Ne ovat tarveystävyys, esteettinen ystävyys, intiimiystävyys ja ideaali ystävyys. Tarveystävyys perustuu hyödyn tavoittelulle. Esteettisellä ystävyydellä tarkoitetaan nautintoja hakevaa ystävyyttä. Intiimiystävyys on luonteen ystävyyttä. Ideaali ystävyys on Kantin käsitys täydellisestä ystävyydestä. Ideaalissa ystävyydessä niin kuin intiimiystävyydessä tärkeintä on keskusteleminen. Rakkauden tasapainon selvittämiseksi tutustuttiin Kantin käsityksiin rakkaudesta. Rakkauden lajeja Kantilta esittelin viisi. Niiden lisäksi onnellisuus oli tunne, joka vaikutti ystävyyden muodostumiseen. Rakkauden lajeja ovat itserakkaus, eros, agape, philia ja amor benevolentiae. Itserakkaus on itsensä rakastamista. Eros on intohimoa korostava rakkauden laji. Se kuuluu avioliittoon, ei ystävyyteen. Agape tunnetaan lähimmäisenrakkautena. Philia eroaa agapesta siten, että se on kiinnostunut joistain rakastettavista piirteistä toisessa yksilössä. Amor benevolentiae on hyväntahtoisuuden osoittamista. Rakkaus, joka ystävien välillä ilmeni vastavuoroisena, vahvistui lajiltaan philiaksi. Vastavuoroisuus ystävien kesken vaatii ajan ja paikan. Vastavuoroisuutta vaikeuttaa epävarmuus siitä. Vastavuoroisuudesta on saatava runsaasti todisteita. Todisteita saadaan tavoilla, jotka ystävät ymmärtävät. Ymmärtäminen edellyttää yhteisiä viestintäkeinoja. Kun tarpeeksi toisiinsa luottavat ystävät keskustelevat keskenään, he myös muovaavat toistensa persoonia. Silloin he tekevät toisistaan rakastettavampia. Tutkimukseni perusteella ideaali ystävyys on mahdollinen. Vastavuoroisuus rakkaudessa onnistuu, jos ystävät muokkaavat toisiaan. Ideaali ystävyys on molemminpuolisen kehittymisen tulos, jolloin ystävät tekevät toisistaan itsensä kaltaisia ja pystyvät rakastamaan toista kuin itseään.

Elämän jatkumo Leibnizillä

Leeuwenhoekin kokeilut mikroskoopilla 1600-luvun lopulla olivat G. W. Leibnizille suuri innoituksen lähde. Monadologia-teoksessaan Leibniz hehkutti keksinnön merkitystä ja antoi ymmärtää, että sillä löydetyt pikkuruiset eliöt todistivat hänen metafyysisen pluralisminsa oikeaksi. Hänen mukaansa "huomataan, että pienimmässäkin osasessa ainetta on kokonainen elävien olioiden, eläinten, entelekhioiden ja sielujen maailma." Näin Leibnizin ajatus elämän jatkumosta sai uutta pontta. Keksinnön vaikutus näkyy myös Leibnizin teoksessa Uusia esseitä inhimillisestä ymmärryksestä, jossa hän esittelee pienet perseptiot, joita voidaan pitää tietoteoreettisena vastineena pieneliöille. Tarkastelen esitelmässäni Leibnizin reaktioita mikroskooppiin ja sen antamaan uuteen kuvaan elämästä ja keskustelen joistakin Leibnizin filosofian piirteistä, joissa voidaan huomata uuden keksinnön vaikutusta.

Topeliaaninen usko : Kirjailija Sakari Topelius uskontokasvattajana

ABSTRACT The author Zacharias Topelius as a religious educator The present study concerns the author Zacharias Topelius (1818-98) as a religious educator. The study´s main questions are as follows: What is the theological and pedagogical content of Topelius books and how is his religious instruction linked with the history of his time. The primary sources are his educational books Naturens bok (The Book of the Nature, 1856), Boken om vårt land (The Book of our Land, 1875) and Evangelium för Barnen (Gospel for Children, 1893), as well as his storybooks Läsning för barn I-VIII (Reading for Children I-VIII, 1865-96). The dissertation concerns the his-tory of religious education. Its primary method is background-based systematic analy-sis. In Topelius children s books the view of God is characterised both as an omnipresent spirit and as Providence, who guides world history according to his plan. In addition to Lutheranism this view is also influenced by Nationalism and Romanticism. The theological content of the books emphasises instruction in Christian life that is natural to normative children s books. Topelius strongly expresses the importance of a personal relationship to God, an idealistic Christian view of one s fellow man and of one s own nation as well as the value of nature conservation. The books of Topelius were some of the first educational works on nature preservation in Finland. The didactic quality of Topelius children s books was high for 19th century Finland. Their main emphasis in terms of educational goals is on civilisation (Bildung), self-awareness, national solidarity and living idealism. The pedagogical argumentation is mostly based on theological, historical, social and rational reasoning. The primary principles in Topelius teaching are Christian nationalism, idealistic harmony and the agrarian bourgeois. Christian nationalism is the main element of Topelius religious education. He considers the fatherland as a God-given project and the taking care of it as a part of holy service. Idealistic harmony is seen as the comprehensive development of one s character in the sense of romantic idealism. The agrarian bourgeois principle combines the Finnish peasant tradition with the values of 19th century modern bourgeois culture. I have named Topelius vision of religious education the Christian national project of civilisation (Bildung). Its main theses are home, religion and fatherland. The author himself strongly believed in this vision and never questioned it despite its national chauvinism and theological inconsistency. The religious ideology represented in Topelius educational works and storybooks was popular among pedagogues during the whole era of the Finnish folk school. It fit per-fectly with the Christian national discourse stemming from 19th century ideological ten-dencies. Due to their appropriate content combined with their practical language and pedagogical methods, the books were popular both at school and in the home for a long period of time. Therefore the books of Topelius aptly symbolise the religious education of their time and manifest their author s pedagogical talent as a national religious educator and as a populariser of Christian nationalism. Topelius books have had a lasting influence on Finnish religiosity. Key words: Topelius, theology, religion, education, nationalism and national project

Generalizations and Models in Ecology : Lawlikeness, Invariance, Stability, and Robustness

The question at issue in this dissertation is the epistemic role played by ecological generalizations and models. I investigate and analyze such properties of generalizations as lawlikeness, invariance, and stability, and I ask which of these properties are relevant in the context of scientific explanations. I will claim that there are generalizable and reliable causal explanations in ecology by generalizations, which are invariant and stable. An invariant generalization continues to hold or be valid under a special change called an intervention that changes the value of its variables. Whether a generalization remains invariant during its interventions is the criterion that determines whether it is explanatory. A generalization can be invariant and explanatory regardless of its lawlike status. Stability deals with a generality that has to do with holding of a generalization in possible background conditions. The more stable a generalization, the less dependent it is on background conditions to remain true. Although it is invariance rather than stability of generalizations that furnishes us with explanatory generalizations, there is an important function that stability has in this context of explanations, namely, stability furnishes us with extrapolability and reliability of scientific explanations. I also discuss non-empirical investigations of models that I call robustness and sensitivity analyses. I call sensitivity analyses investigations in which one model is studied with regard to its stability conditions by making changes and variations to the values of the model s parameters. As a general definition of robustness analyses I propose investigations of variations in modeling assumptions of different models of the same phenomenon in which the focus is on whether they produce similar or convergent results or not. Robustness and sensitivity analyses are powerful tools for studying the conditions and assumptions where models break down and they are especially powerful in pointing out reasons as to why they do this. They show which conditions or assumptions the results of models depend on. Key words: ecology, generalizations, invariance, lawlikeness, philosophy of science, robustness, explanation, models, stability

Pala kakusta : tulonjaon oikeudenmukaisuus modernissa poliittisessa filosofiassa

Pro gradu -tutkielmani käsittelee tulonjaon oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä viime vuosikymmenien poliittisessa filosofiassa. Työni tutkimuskohteena ovat erilaiset distribuutiomallit ja redistribuution oikeutus. Lähtökohtanani työssäni toimi John Rawlsin aloittama keskustelu distributiivisesta oikeudenmukaisuudesta. Rawlsin teos A Theory of Justice (1971) toimi modernin tulonjaon oikeudenmukaisuus-keskustelun lähtölaukauksena. Rawlsin näkemyksien pääkommentaattoreina työssäni toimivat G.A Cohen, Robert Nozick, Michael Walzer, Thomas Nagel, Liam Murphy ja Thomas Pogge. Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia yhteiskunnallisen tulonjaon oikeudenmukaisuutta. Käsittelen kysymyksiä siitä kuinka yhteiskunnalliset hyvät tulisi jakaa ja millaisia tulisi olla niiden rakenteellisten ratkaisujen, jotka mahdollistavat oikeudenmukai- sen yhteiskunnan. Toinen tärkeä kysymys työssäni on, kuinka voimme oikeuttaa jo kertaalleen jaetun uudelleenjakamisen eli redistribuution, ilman että kajoamme yksilöiden perusoikeuksiin. Tutkin työssäni distribuutioon ja redistribuutioon liittyvien näkemysten suhdetta niihin arvoihin, joita länsimaiset liberalismiin ja demokratiaan sitoutuneet yhteiskunnat korostavat, kuten ihmisten perusoikeudet, riittävä toimeentulo ja vapaus. Millaisilla tulonjakoon liittyvillä keinolla voimme päästä lähemmäksi kyseisten arvoja toteutumista yhteiskunnissamme? Tällöin kuvaan astuu myös kysymys lähtökohtien ja lopputuloksen oikeudenmukaisuuden merkityksestä. Voimmeko muutella toteutettua distribuutiota redistribuution avulla, jos emme saa aikaan niitä tuloksia, joita olimme toivoneet? Työni lopussa kysyn: jos toteamme, että meidän tulisi pyrkiä kohti oikeudenmukaisempaa tulonjakoa kansallisvaltioiden sisällä, niin miten tämän tulisi vaikuttaa näkemyksiimme kansainvälisestä tulonjaosta? Tutkimuksessani selvisi, että on vaikea löytää moraalisia perusteita sille, miksi yhteiskunnissamme ei tulisi pyrkiä kohti tasa- arvoisempaa tulonjakoa. Markkinoiden vapautta ja absoluuttisia omistusoikeuksia korostavilla näkemyksillä ei ole moraalisesti kestäviä perusteita, minkä vuoksi niihin vetoaminen ei ole riittävä syy olla puuttumatta tulonjakoon oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Länsimaisissa yhteiskunnissa arvopohjanamme ovat ihmis- ja kansalaisoikeudet. Samoin on linjattu, että yhteis- kuntaan kuuluu alueita, jotka eivät toimi markkinapohjaisesti. Yhteiskunnan puuttuminen tulonjakoon ei itsessään loukkaa kenenkään perusoikeuksia Redistribuutio on osa samaa prosessia kuin distribuutio. Mitään distribuutiota on vaikea pitää abso- luuttisena, eikä mikään distribuutio pysy muuttumattomana. Näin ollen redistribuutio jatkaa samaa oikeudenmukaisen jaon pyrkimystä, mikä ilmeni aikaisemmassa jaossa. Asioiden uudelleenjakaminen hyvästä syystä ei ole itsessään moraalisesti kestämätöntä. Verotusta on vaikea pitää moraalisena ongelmana, sillä verotus linkittyy yhteiskunnissamme samaan rakenteeseen kuin omistusoikeudet. Näin ollen samalla kun yhteiskunta takaa omistusoikeudet, se varaa myös oikeuden puuttua tulonjakoon.

A Possible and Necessary Consistency Proof

After Gödel's incompleteness theorems and the collapse of Hilbert's programme Gerhard Gentzen continued the quest for consistency proofs of Peano arithmetic. He considered a finitistic or constructive proof still possible and necessary for the foundations of mathematics. For a proof to be meaningful, the principles relied on should be considered more reliable than the doubtful elements of the theory concerned. He worked out a total of four proofs between 1934 and 1939. This thesis examines the consistency proofs for arithmetic by Gentzen from different angles. The consistency of Heyting arithmetic is shown both in a sequent calculus notation and in natural deduction. The former proof includes a cut elimination theorem for the calculus and a syntactical study of the purely arithmetical part of the system. The latter consistency proof in standard natural deduction has been an open problem since the publication of Gentzen's proofs. The solution to this problem for an intuitionistic calculus is based on a normalization proof by Howard. The proof is performed in the manner of Gentzen, by giving a reduction procedure for derivations of falsity. In contrast to Gentzen's proof, the procedure contains a vector assignment. The reduction reduces the first component of the vector and this component can be interpreted as an ordinal less than epsilon_0, thus ordering the derivations by complexity and proving termination of the process.

Kateuden luonne ja erityispiirteet filosofisessa pohdinnassa

Kateuden tunnetta ei ole tarkasteltu käytännöllisessä filosofiassa huolimatta sen määräävästä asemasta ihmisen normaalissa päivittäisessä elämässä. Kateus liittyy moniin ilmiöihin yksilöllisenä tai jopa kollektiivisena ryhmätunteena, kun siihen yhdistyvät epäoikeudenmukaisuus ja itsepetoksellisuus. Tutkielma pyrki osoittamaan kateuden vääjäämättömän monipuolisuuden kilpailullisena ja eriarvoisuutta lisäävänä vertailevana kompleksisena negatiivisena tunteena. Jo antiikin Kreikassa kateus liitettiin ihmisten ja jumalien väliseen eriarvoisuuteen, nykypäivänä taas kateutta leimaa liberaalisen yhteiskuntapolitiikan keskiössä ”tietämättömyyden verhon” takana egalitaarisuuden ihanne ja oikeudenmukaisuuden ja reiluuden taju. Tunnekokemuksena kateus on impotenttinen toisen paremmuudesta ja inferioi näin kateuden episodisuuden irrationaaliseen tilanteeseensa nähden antagonistiseksi. Tutkielman neljästä pääluvussa ensimmäisessä kateus yhdistetään poliittisen liberaalin yhteiskuntafilosofian yhdysvaltalaiseen kannattajaan John Rawlsiin (1921−2002). Hänen ajattelussaan ja pääteoksessaan A Theory of Justice (1971) ja siinä erityisesti kateutta käsittelevässä luvussa IX kateus on yhteiskunnassa vaikuttavaa erityispsykologista taipumusta tavoitella parempiosaisten asemaa oikeudenmukaisuuden kontraktuaalisessa valintajärjestelmässä. Rawlsille kateus ei ole tabu, vaan kateuden ongelma koskee kaikkia abstraktissa alkuasetelmassa yhteiskuntasopimuksen piiriin liittyviä sopija−agentteja. Rationaalinen agentti ei kärsi kateudesta, kun epäoikeudenmukaisuutta ei ole hänen ja muiden samojen vapaus− ja eroperiaatteiden nojalla toimivien ihmisten välillä sietämättömästi. Rawls tekee kuitenkin jaon pahantahoisessa kateudessa (proper) yleiseen ja erityiseen ja erottaa sekä emulatiivisen (emulative) eli motivoivan esimerkin sysäämän kilvoittelevan kateuden varsinaisesta kateudesta (proper). Myös anteeksiannettava kateus (excusable general envy) on Rawlsin onnellisuutta ja reiluutta tasa–arvoistavassa sopimusteorian ideaalissa varsinaisen kateuden alaluokkana mukana. Kateus ja tasa-arvo tulevat esille paremmin kilpailullisessa kateudessa, mistä myös viime vuosien merkittävin kateustutkija amerikkalainen Kentuckyn yliopiston psykologian professori Richard H. Smith on ollut kiinnostunut. Hänelle kateus on inferiorisen kompleksista ja liittyy oman arvon tunteeseen ja kognitiiviseen psykologiaan. Kateuden tutkimus on monialaistunut ja vilkastunut viime vuosikymmenen aikana. Sosiaali−psykologia, sosiologia, kulttuuriantropologia ja tunnefilosofia ovat kiinnostuneet ymmärtämään tätä kompleksista negatiivista tunnetta paremmin. Kulttuurissamme kateus toimii universaalisesti yhteydessä muihin rinnakkaistunteisiin, kuten moraaliseen paheksuntaan tai sitä lievempään närkästymiseen. Kateus ei ole perustunne, mutta sille on löydettävissä prototyypillisiä piirteitä, joskin kateus ei helposti antaudu propositionaaliseen tai kognitiiviseen arvostelmasisältöön yksin mentaalisen analyysin välityksellä (Solomon 1976). Siitä pitää huolen kateuden affektuaalnen instrumentaalisuus (feeling) ja kognitiivisen komponentiaalisen tulkinnan vaikeus kateellisen väistellessä oman itsetunnon inferiorisuuden tai omaa toimintavalmiutta heikentävien ilkeämielisten motiiviensa alaisuudessa. Kateelliselle ei ns. perisyntinä riitä, että kadehditulta olisi saatu pois haluttu myönteinen ominaisuus, kohde−esine tai asema, vaan lähietäisyydellä toimivasta kadehditusta pitäisi päästä kokonaan eroon (ns. venäläinen kateus). Siksi kateus approksimoi naapureita, ystäviä, kollegoita tai myös toisen ihmisen aviopuolisoa, mutta usein arkiyhteydessä käsitteellisesti väärinymmärrettynä, koska jälkimmäisessä on kyse kolmepaikkaisesta mustasukkaisuuden tunteesta. Kaksipaikkaisena tunteena (kateellinen & kadehdittu) ja sen vastatunteenaan usein mainittu kiittämättömyys saavat aikaan sen, että kateellinen on myös taipuvainen aggressiivisuuteen ja vihaisuuteen, mutta kun asiaa tarkastelee tarkemmin taustalta paljastuu itsepetoksen elementtejä. Kateellinen hyödyntää itsepetoksen paradoksia eli kahden vastakkaisen uskomuksen (Kateellinen, koska P & Kateellinen, koska ~P) samanaikaista voimassaoloa tilanteessa, jossa omat teot ovat suuntautuneet intentionaalisesti muualle kuin kadehditun komparatiiivisesti parempana näyttäytyvien arvostuserojen kuromiseksi tilanteen tasavertaistamiseksi kiinni. Kateellinen voi olla deliberatiivisen ahne ja nopea epäreilussa reaktiossaan kadehdittua kohtaan. Näin uppiniskainen kateustunne voi tulla eriäväksi havaitun arvioivan arvostelman kanssa. Kateustunne olisi näin määritelmällisesti intensiivistä puutetta (toistuvissa) epätasa−arvoisissa ja irrationalisoituneissa ihmiskohtaamisissa. Tutkimus esitteli kateustunteen adekvaattisena käsitteenä ja toi havaintoja kognitiivisen tunneteorian riittämättömyydestä kateustunteen tutkimukselle. Kiinnostavaa oli, että poliittisessa yhteiskuntafilosofiasta löytyi myös Rawlsin psykologisten erityistaipumuksien ja erityisesti kateuden yhteiskuntapoliittista kritiikkiä. Tunneteoreettisesti kateustunne on kognitiivista perustunnetta holistisempi, intensiivisempi ja intentionaalisempi sekä lisäksi affektuaalisesti motivoiva, joka mahdollistaa myös inhimillisen toiminnan kehittymisen, mutta myös kadehtijan tuhoamisen. Itsepetos sen sijaan tekee kateudesta haavoittuvan ja myös narsismia ruokkivan tunnetilan, jossa kateellinen toimii hedonistisesti ei−kognitiivisen irrationaalisen tietämyksen (envious feeling proper) varassa ja kieltää tunteen konsekventionaaliset usein negatiiviset seuraukset itselleen ja lähiympäristölleen.

Philosophy as a Path to Happiness : Attainment of Happiness in Arabic Peripatetic and Ismaili Philosophy

The aim of the dissertation is to explore the idea of philosophy as a path to happiness in classical Arabic philosophy. The starting point is in comparison of two distinct currents between the 10th and early 11th centuries, Peripatetic philosophy, represented by al-Fārābī and Ibn Sīnā, and Ismaili philosophy represented by al-Kirmānī and the Brethren of Purity. They initially offer two contrasting views about philosophy in that the attitude of the Peripatetics is rationalistic and secular in spirit, whereas for the Ismailis philosophy represents the esoteric truth behind revelation. Still, they converge in their view that the ultimate purpose of philosophy lies in its ability to lead man towards happiness. Moreover, they share a common concept of happiness as a contemplative ideal of human perfection, which refers primarily to an otherworldly state of the soul s ascent to the spiritual world. For both the way to happiness consists of two parts: theory and practice. The practical part manifests itself in the idea of the purification of the rational soul from its bodily attachments in order for it to direct its attention fully to the contemplative life. Hence, there appears an ideal of philosophical life with the goal of relative detachment from the worldly life. The regulations of the religious law in this context appear as the primary means for the soul s purification, but for all but al-Kirmānī they are complemented by auxiliary philosophical practices. The ascent to happiness, however, takes place primarily through the acquisition of theoretical knowledge. The saving knowledge consists primarily of the conception of the hierarchy of physical and metaphysical reality, but all of philosophy forms a curriculum through which the soul gradually ascends towards a spiritual state of being along an order that is inverse to the Neoplatonic emanationist hierarchy of creation. For Ismaili philosophy the ascent takes place from the exoteric religious sciences towards the esoteric philosophical knowledge. For Peripatetic philosophers logic performs the function of an instrument enabling the ascent, mathematics is treated either as propaedeutic to philosophy or as a mediator between physical and metaphysical knowledge, whereas physics and metaphysics provide the core of knowledge necessary for the attainment of happiness.

Eläimen tuttuus ja vieraus : Fenomenologisen empatiateorian uudelleentulkinta ja sen sovellus vieraslajisia eläimiä koskevaan kokemukseen

Within the field of philosophy, animals have traditionally been studied from two perspectives: that of self-knowledge and that of ethics. The analysis of the differences between humans and animals has served our desire to understand our own specificity, whereas ethical discussions have ultimately aimed at finding the right way to treat animals. This dissertation proposes a different way of looking at non-human animals: it investigates the question of how non-human animals appear to us humans in our perceptual experience. The analysis focuses on the empathetic, embodied understanding of animals diverse movements and other expressions. The theoretical point of departure for the research is phenomenological philosophy, in particular Maurice Merleau-Ponty s phenomenology of the body. Edmund Husserl s and Edith Stein s analyses of empathy and embodiment are also crucial to the work. In this tradition, empathy means understanding the other s experience through her bodily expressions and seeing the other body as living, as well as motivated and directed towards the surrounding world. The dissertation both explicates and criticizes the earlier phenomenological notions of empathy and human specificity. In order to elucidate the fundamental structures of our experience of non-human animals, it also applies the phenomenological method, which consists of a phenomenological reduction and a free variation of the different aspects of experience. It is shown that our experiences of non-human animals involve a recognition of both similarities and differences. This recognition, however, is not primarily based on intellectual comparisons but is lived as an embodied relationship to another body, and its manifestations vary from one instant to the next. The analysis also reveals that the object of empathy is not the other s experience as such, not even as it is manifested by the other s movements, but rather the other s embodied situation, enriched by elements that remain outside the scope of the other s experience. The dissertation shows that human existence is intertwined with the existence of non-human animals on four levels: those of empathetic sensations, reciprocal communication, experience of the surrounding world and self-definitions. The animals different modes of perception prove to expand our understanding of what is perceivable and how things can be perceived. The presence of non-human animals in our perceptual world is revealed as something that both shows us the limits of our own embodiment and enables us to overcome these limits in empathetic acts. Finally, it is demonstrated that the life of non-human animals is intertwined with ours in a far more complex way than has been presupposed in traditional descriptions of human-animal differences.

Hyveiden harjoittaminen : edellytykset ja esteet

In the first half of the 20th century, most moral philosophers took the concept of virtue to be secondary to moral principles or emotions, though in various and mutually conflicting ways. In the early 1960s interest in the virtues was restored by the analytic philosophers Elizabeth Anscombe and Georg Henrik von Wright, the younger colleagues and friends of the late Wittgenstein. Later, Alasdair MacIntyre became a leading virtue ethicist. In 1981, MacIntyre introduced in After Virtue the concept of practices, which he based on the Aristotelian distinction between praxis and poiesis. This dissertation examines MacIntyre s characterization of the interconnectedness between practices and virtues, especially in relation to skills, education, and certain emotions. The primary position of the virtues is defended against the tendency in modern moral philosophy to overemphasize the role either of principles and rules or of emotions. The view according to which rational action and acting according to the virtues is best conceptualized as following rules or principles is criticized by arguments that are grounded by some Wittgensteinian observations, and that can be characterized as transcendental. Even if the virtues cannot be defined by, and are not based entirely on, emotions, the role of certain emotions on the learning and education of skills and virtues are studied more carefully than by MacIntyre. In the cases of resentment, indignation, and shame, the analysis of Peter Strawson is utilized, and in the case of regret, the analysis of Bernard Williams. Williams analysis of regret and moral conflict concludes in a kind of antirealism, which this study criticizes. Where education of practices and skills and the related reactive emotions are examined as conditions of learning and practicing the virtues, institutions and ideologies are examined as obstacles and threats to the virtues. This theme is studied through Karl Marx s conception of alienation and Karl Polanyi s historical and sociological research concerning the great transformation . The study includes six Finnish-published articles carrying the titles Our negative attitudes towards other persons , Authority and upbringing , Moral conflicts, regret and ethical realism , Practices and institutions , Doing justice as condition to communal action: a transcendental argument for justice as virtue , and Alienation from practices in capitalist society: Alasdair MacIntyre s Marxist Aristotelianism . The introductory essay sums up the themes of the articles and presents some central issues of virtue ethics by relating the classical Socratic questions to Aristotelian practical philosophy, as well as to current controversies in metaethics and moral psychology.

Moraaliuskomusten kontekstualistinen oikeuttaminen

Tutkielmani aihealue on kognitivistisen metaetiikan alaan lukeutuva moraaliepistemologia, jossa käsitellään moraaliin liittyviä tietoteoreettisia kysymyksiä. Olen keskittynyt Mark Timmonsin kontekstualistiseen moraaliepistemologiaan, joka on tuore moraaliuskomusten oikeuttamisen teoria. Tarkoituksenani on esittää arvio tämän teorian uskottavuudesta tarkastelemalla sitä kohtaan esitettyjä kriittisiä näkemyksiä. Tutkielman keskeisin lähde on Timmonsin Morality without Foundations: A Defense of Ethical Contextualism (1999). Friderik Klampfer, Karen Jones ja Walter Sinnott-Armstrong toimivat käsittelemäni kritiikin lähteinä. Timmonsin lähtökohtana moraaliepistemologiansa kehittämisessä on antiskeptisistinen oletus, jonka mukaan tavalliset moraaliuskomuksemme ovat oikeutettuja. Perinteiset uskomusten oikeuttamisen teoriat, kuten fundamentalismi ja koherentismi, asettavat hänen mukaansa tyypillisesti liian suuria vaatimuksia ollakseen yhteensopivia tämän oletuksen kanssa. Timmons hyödyntää teoriassaan kontekstiherkkyyden ajatusta esittäessään, että uskomusten oikeutuksen arvioinnissa käyttämämme episteemiset normit voivat olla eri vahvuisia erilaisissa konteksteissa. Näin ollen voimme pitää tavallisia moraaliuskomuksiamme oikeutettuina tavallisessa arkikontekstissa, mutta kuitenkin ottaa uskomusten oikeutusta kohtaan esitetyt skeptisistiset haasteet vakavasti, kun olemme filosofisen keskustelun kontekstissa. Keskeinen haaste oikeutusteorialle on oikeuttamisen regression ongelma, eli kysymys siitä, miten toisiaan oikeuttavien uskomusten muodostama ketju voi rakentua niin, että oikeuttaminen on mahdollista. Timmonsin malli, jota hän kutsuu rakenteelliseksi kontekstualismiksi, esittää, että oikeutuksen ketju voi päättyä kontekstuaalisiin perususkomuksiin. Perususkomukset eivät tarvitse arkikonteksteissa erillistä oikeutusta, mutta ne voivat oikeuttaa toisia uskomuksia. Perususkomusten hyväksyttävyyden arviointiin Timmons ehdottaa episteemisen vastuullisuuden normia, joka edellyttää kaikkien relevanttien vastamahdollisuuksien tarkistamista. Moraalidiskurssissa perususkomuksina toimivat yleistävät moraaliperiaatteet. Kontekstualistinen moraaliepistemologia ei tarkasteluni perusteella kestä esille ottamaani kritiikkiä. Teorian kohtaamille ongelmille on laajasti ilmaistuna kaksi perustavaa syytä. Ensinnäkin se, että teorian tarkoituksena on olla uskottava sekä moraaliepistemologisten käytäntöjemme kuvauksena että normina, johtaa vaikeasti ratkaistavaan jännitteeseen. Arkikontekstissa hyödynnettävät heikot ja yhteisön roolia korostavat standardit sallivat yleisesti vastustettavina pidettäviä uskomuksia ja käytäntöjä. Tämän vuoksi teoriaa ei voi pitää uskottavasti normatiivisena. Toinen ongelmien lähde on episteemisen arvioinnin epämääräinen luonne. Kontekstualistin on annettava perusteet kulloinkin relevanttien vastamahdollisuuksien ja näkökulman määrittämiselle, jotta hän voisi arvioida uskomusten oikeutettuutta. Aidosti relevanttien tekijöiden määrittäminen vaikuttaa kuitenkin mahdottomalta ilman mielivaltaisia rajanvetoja. Näin ollen kontekstualistinen moraaliepistemologia ei toimi uskomusten oikeutettuuden arvioinnissa.