Pohjoismaisen puolustusyhteistyön rajoitteet ja mahdollisuudet rakenteellisen realismin näkökulmasta

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan pohjoismaista puolustusyhteistyötä Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen osalta rakenteellisen realismin teoreettisesta näkökulmasta. Tutkimuksen menetelmä on teorialähtöinen laadullinen sisällön analyysi, jossa teoria määrittää tutkimuskohteet (aineiston) ja analyysitason (tarkastelun tarkkuuden). Tutkimuksessa käytetään tukevana menetelmänä voimasuhdeanalyysia valtioiden välisellä järjestelmätasolla tapahtuneiden muutosten arvioimiseksi. Tutkimusongelmana on selvittää, miten Pohjoismaiden rakenteelliset ominaisuudet rajoittavat tai edesauttavat pohjoismaisen puolustusyhteistyön syventämistä rakenteellisen realismin näkökulmasta. Rakenteellisen realismin avulla voidaan selittää kansainvälisen turvallisuuspolitiikan lopputuloksia ja tutkia valtioiden toisilleen muodostamia mahdollisuuksia ja rajoitteita. Tässä tutkimuksessa pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehityksen tarkastelu on rajattu 2000-luvulle. Tutkimuksessa käytetään kahta toisiaan täydentävää rakenteellisen realismin teoriaa: Kenneth N. Waltzin voimatasapainoteoriaa ja Stephen M. Waltin uhkatasapainoteoriaa. Tämän lisäksi näiden teorioiden selitysvoimaa on parannettu muiden rakenteellisen realismin ja osittain uusklassisen realismin teorioilla. Teorioiden pohjalta on muodostettu tutkimuksen viitekehys, rajaukset ja ennakko-oletukset. Rakenteellisessa realismissa pienten valtioiden tutkimus on asetettava suurvaltojen välisten suhteiden viitekehykseen. Rakenteellisen realismin analyysitaso on karkea ja tutkimuksen kohteena ovat valtiot materiaalisina puolustuksellisina yksiköinä, mistä johtuen sisäpoliittiset tekijät, ihmisten käsitykset tai muut todellisuuden muodostukseen liittyvä problematisointi rajataan tarkastelun ulkopuolelle. Tutkimuksessa nousi esille, että Venäjän toimintavapaus on lisääntynyt huomattavasti 2000- luvulla ja se on muuttunut heikosta muiden valtioiden järjestelmäpaineita myötäilevästä valtiosta järjestelmään paineita aiheuttavaksi valtioksi. Venäjän toimintavapauden lisääntyminen on vähentänyt huomattavasti Pohjoismaiden turvallisuuspoliittista liikkumavapautta. Pohjoismaat nauttivat 2000-luvun alussa verrattain hyvää toimintavapautta, eikä pohjoismaiselle puolustusyhteistyölle tuolloin ollut tarvetta. Myöskään Nato-jäsenyyden hakeminen ei ollut Suomelle talouspoliittisesti kannattavaa. Ruotsin sotilaallinen voima toimi 2000-luvun alussa Itämerta tasapainottavana tekijänä, mutta sen sotilaallinen voima on kuitenkin heikentynyt 2000-luvulla samalla kun Venäjä on voimistunut. Lisäksi Suomen talous on muuttunut 2000-luvulla riippuvaisemmaksi Venäjän kaupasta ja erityisesti Venäjältä tuotavasta energiasta samaan aikaan, kun Suomen talous on muuttunut alijäämäiseksi. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus onkin muuttanut huomattavasti Ruotsin ja Suomen keskinäisriippuvaista turvallisuuspoliittista asemaa suhteessa Venäjään. Suomi muodostaa puskurivyöhykkeen Ruotsille ja samalla näiden valtioiden yhdessä muodostama puskurivyöhyke on tullut riippuvaiseksi muiden maantieteellisesti lähellä sijaitsevien ja riittävän omavaraisten Nato-valtio Tanskan ja Norjan kanssa tehtävästä yhteistyöstä, joka puolestaan Venäjän näkökulmasta, yhteistyön muodosta riippuen, joko vahvistaa tai vähentää Venäjän ja Pohjoismaiden välistä turvallisuusdilemmaa. Tanska ja Norja ovat talouden ja omavaraisuuden rakenteiden kannalta huomattavasti Suomea paremmassa asemassa. Lisäksi ne ovat tarkasteluajanjaksolla valmiiksi Naton jäseniä, jolloin niiden potentiaalisilla liittoutumisratkaisuilla ei ole ollut turvallisuuspoliittista merkitystä Venäjän kansallisen turvallisuuden varmistamisen kannalta. Tällä hetkellä Norjan ja Tanskan arktisen alueen intresseillä ei vielä ole negatiivista vaikutusta Venäjän ja Pohjoismaiden välisiin suhteisiin; riippuvuus on molemminpuolista arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämiseksi. Norjan ja Tanskan turvallisuuspoliittinen asema on sekin kuitenkin muuttunut Venäjän alivoiman muututtua merkittäväksi ylivoimaksi. Turvallisuusdilemmaa vahvistaa Itämerellä vastakkainasettelu idän ja lännen välillä; nollasummapeli, jossa Venäjän turvallisuus- ja talouspoliittiseen asemaan kohdistuu merkittäviä uhkia ja jossa Venäjällä samalla on merkittävä ylivoima kyvyissä turvallisuusdilemmaan vastaamiseksi. Suomen ja Ruotsin syventynyt keskinäinen puolustusyhteistyö on luonnollinen jatkumo tilanteessa, jossa Natoon liittyminen on muuttunut erittäin vaikeaksi ja myös Natoon osittain rinnastettavissa oleva pohjoismaiden puolustusyhteistyö Nato-maiden Tanska ja Norja kanssa. Pohjoismaita juridisesti sitomaton epävirallinen yhteistyö, jossa Suomi ja Ruotsi voivat säilyä Natoon kuulumattomina valtioina onkin rakenteellisen realismin näkökulmasta luonnollinen vaihtoehto nykyisessä järjestelmädynamiikassa pienille valtioille, jotka sijaitsevat manner-suurvalta Venäjän geopoliittisten intressien osalta keskeisellä alueella.

Eletty, koettu ja muisteltu Selkämeri. Selkämeren alueen muisteluiden ja kerronnan tutkimus

Tämä tutkimus liittyy yhtenä osana Merikarvian historia-hankkeeseen joka toimitetaan kulttuuriperinnön ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa Porin yliopistokeskuksessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty Satakunnan museoon arkistoituja, vuonna 2013 kerättyjä kertomuksia ja muisteluita Selkämerestä. Muistelut on kerätty Metsähallituksen ja yhteistyökumppaneiden toimesta: ”Minun Selkämereni” kilpakirjoituksena. Tutkimus on fenomenografinen kerronnan ja muisteluiden tutkimus, jossa tarkastellaan meren merkityksiä ihmisten elämysten, kokemusten ja identiteetin kautta. Erityisenä tutkimuskohteena ovat myös Merikarvian ja Ouran kertomukset. Historiallinen konteksti kulkee mukana kerronnan ja paikkojen tarkastelussa. Tutkimus on myös hermeneuttisen ymmärtävää ja kerronnan ja muistitiedon tutkimusta. Muistitiedosta etsitään merkityksiä ja käsityksiä ja se toimii sosiaalisen tiedon välittäjänä. Tutkimuksen tulosten kautta hahmottuu Merikarvian Ouran muodostuminen paikkakunnan yhteiseksi kulttuuriperinnöksi ja muistin paikaksi, sekä meren merkityksiä ihmisille luonnon kohtaamisen, kalastuksen, kesämökkeilyn ja veneilyn teemojen kautta tutkittuna. Meri osana identiteettiä valottaa meren vaikuttavuutta kulttuurisena, sukupolvien yli ulottuvana ja elämäntapaan olennaisesti kuuluvana elementtinä. Kulttuuriperintö on alati muuttuvaa, menneestä ammentavaa ja samalla tulevaisuuden odotushorisonttiin suuntautuvaa. Tunnepitoiset ja positiiviset muistot kiinnittävät paikkaan ja siirtyvät paikkaa eläen ja kokien perinteenä, tapoina ja ajattomina arvoina eteenpäin

Eletty, koettu ja muisteltu Selkämeri. Selkämeren alueen muisteluiden ja kerronnan tutkimus

Tämä tutkimus liittyy yhtenä osana Merikarvian historia-hankkeeseen joka toimitetaan kulttuuriperinnön ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa Porin yliopistokeskuksessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty Satakunnan museoon arkistoituja, vuonna 2013 kerättyjä kertomuksia ja muisteluita Selkämerestä. Muistelut on kerätty Metsähallituksen ja yhteistyökumppaneiden toimesta: ”Minun Selkämereni” kilpakirjoituksena. Tutkimus on fenomenografinen kerronnan ja muisteluiden tutkimus, jossa tarkastellaan meren merkityksiä ihmisten elämysten, kokemusten ja identiteetin kautta. Erityisenä tutkimuskohteena ovat myös Merikarvian ja Ouran kertomukset. Historiallinen konteksti kulkee mukana kerronnan ja paikkojen tarkastelussa. Tutkimus on myös hermeneuttisen ymmärtävää ja kerronnan ja muistitiedon tutkimusta. Muistitiedosta etsitään merkityksiä ja käsityksiä ja se toimii sosiaalisen tiedon välittäjänä. Tutkimuksen tulosten kautta hahmottuu Merikarvian Ouran muodostuminen paikkakunnan yhteiseksi kulttuuriperinnöksi ja muistin paikaksi, sekä meren merkityksiä ihmisille luonnon kohtaamisen, kalastuksen, kesämökkeilyn ja veneilyn teemojen kautta tutkittuna. Meri osana identiteettiä valottaa meren vaikuttavuutta kulttuurisena, sukupolvien yli ulottuvana ja elämäntapaan olennaisesti kuuluvana elementtinä. Kulttuuriperintö on alati muuttuvaa, menneestä ammentavaa ja samalla tulevaisuuden odotushorisonttiin suuntautuvaa. Tunnepitoiset ja positiiviset muistot kiinnittävät paikkaan ja siirtyvät paikkaa eläen ja kokien perinteenä, tapoina ja ajattomina arvoina eteenpäin.

Pienjännitteisen tasasähkönjakelun hyödyntäminen ja siihen liittyvä tutkimus maailmalla

Tässä kandidaatintyössä selvitetään kirjallisuustutkimuksena, minkälaista tutkimusta maailmalla on tehty liittyen pienjännitteiseen tasasähkönjakeluun, sekä missä sovelluskohteissa sitä hyödynnetään. Työssä esitetään yleisimmät järjestelmärakenteet ja sovelluskohteet sekä organisaatiot, joiden on havaittu tutkivan tasasähkönjakelua kiinteistöissä, microgrideissä tai julkisessa sähkönjakelussa. Katsauksen perusteella havaittiin, että maailmalla on tehty erityisesti laskennallisia tutkimuksia ja simulointeja liittyen pienjännitteiseen tasasähkönjakeluun. Näkökulma on pääasiassa ollut kiinteistöissä ja microgrideissä, vähäisemmässä määrin myös julkisissa sähkönjakeluverkoissa. Pienjännitteistä tasasähkönjakelua hyödynnetään, tai ainakin voitaisiin hyödyntää näissä kohteissa. Pääasiassa konseptilla on pyritty hakemaan kustannussäästöjä ja toisaalta parantamaan hyötysuhdetta. Ympäri maailmaa on käynnissä pilottihankkeita sekä kiinteistöihin, että julkiseen sähkönjakeluun liittyen. Bipolaarinen ratkaisu näytti olevan yleisempi. Käytetyt ja tutkitut jännitetasot vaihtelivat riippuen sovelluskohteesta – kiinteistön sisällä oli käytössä tasot pienoisjännitteestä aina 350–400 VDC jännitetasoon asti, ja sama 350–400 VDC oli selvästi suosittu jännitealue myös jakeluverkossa, mutta myös korkeampia jännitteitä, kuten 700–750 VDC, oli käytössä.

Tutkimus kyläkouluista ja yhdysluokkaopetuksesta Alpeilla

Kirjallisuusarvostelu