645 resultados para laadullinen sisällönanalyysi
Resumo:
Kylmän sodan päättymisen jälkeen Euroopan puolustusteollisia markkinoita ovat muokanneet poliittiset, taloudelliset ja teknologiset muutosvoimat. Tässä tutkimuksessa selvitetään Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosten vaikutuksia Suomen kansalliseen puolustuspolitiikkaan. Tämä tutkimus sijoittuu tieteellisessä tutkimuskentässä kansainvälisten suhteiden ja strategian tutkimusalaan. Tutkimuksen teoriapohja rakentuu konstruktivismin varaan. Tutkimuksessa kuvataan sosiaalisen rakentumisen tasojen avulla Euroopan puolustusteollisilla markkinoilla tapahtuneiden muutosten vaikuttaneen Suomen puolustuspolitiikkaan. Tutkimus toteutetaan monitapauksisena tapaustutkimuksena. Suomen puolustuspolitiikkaa mallinnetaan kolmen yksittäisen tapauksen avulla, jotka ovat: kansainvälisen yhteistyön perustelut puolustuspoliittisen eliitin puheissa, kotimainen ruuti- ja ammustuotanto osana ulkoja turvallisuuspoliittisia selontekoja ja F-18 -torjuntahävittäjän kunnossapidon kustannuskehitys. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa havaittiin, että Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosta kuvaavista analyysiyksiköistä suurimmat vaikutukset Suomen puolustuspolitiikkaan oli kustannustehokkuuden lisäämisellä ja puolustusmäärärahojen pienentymisellä. Puolustusteollisuuden rakenteellisilla muutoksilla havaittiin olevan yllättävän selkeät vaikutukset ulko- ja turvallisuuspoliittisiin selontekoihin kotimaisen ruuti- ja ampumatarviketeollisuuden kautta. F-18 - torjuntahävittäjän kunnossapidon varaosavaje on osa puolustusvoimien varaosavajetta, jonka kautta puolustusmateriaalin kallistuminen vaikuttaa puolustuspolitiikkaan, koska torjuntahävittäjien suorituskyvystä ei ole tingitty. Puolustuspoliittisen eliitin puheiden analyysissä huomattiin kustannustehokkuuden olevan käytetyin peruste kansainväliselle yhteistyölle. Muista Euroopan puolustusteollisten markkinoiden muutosta mallintavista analyysiyksiköistä kansainvälistä yhteistyötä perusteltiin yleisimmin huoltovarmuudella, puolustusmäärärahojen pienenemisellä ja suorituskykyjen yhteisellä kehittämisellä. Pohjoismaisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä käytetyissä perusteissa ei havaittu olevan suuria eroja.
Resumo:
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin perusyksikön päällikön suorittamaa esimiestyötä ja sen haasteita varusmiehiä kouluttavassa, rauhanajan perusyksikössä. Tutkimus toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimuksen päämääränä oli tuoda esiin perusyksikön toimintaympäristönä asettamia erityispiirteitä ja esimiestyössä korostuvia haasteita. Erityisesti tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita keskeisistä haasteista, joita eri perusyksiköissä nousisi esiin ja olisivatko ne keskenään samoja. Lisäksi tutkimus pyrki nostamaan esiin vasta muodostuvia haasteita. Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä toimi laadullinen tapaustutkimus. Kirjallisuuskatsauksella muodostettiin teoriapohja tutkimukselle, jonka pohjalta muodostettiin teemahaastattelu. Teemahaastattelu toteutettiin viidellä perusyksikön esimiehellä. Kaikki valitut perusyksiköt olivat maavoimissa varusmieskoulutusta antavia rauhanajan perusyksiköitä. Teemahaastatteluaineisto analysoitiin käyttäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, ja tuloksia verrattiin olemassa olevaan teoriaan. Analysoinnin tarkoituksena ei ollut pyrkiä yleistämään yksittäisiä tapauksia, vaan koota yhteen tutkittavien kertomuksista yhteisiä ja tunnistettavia tapauksia. Tutkija on pyrkinyt työssään myös kuvaamaan tutkimuksen edistymisen vaiheet niin, että lukija voi samaistua käytyihin haastattelutilanteisiin ja niistä saatuihin haastatteluotteisiin. Tutkimustuloksien mukaan tulevaisuudessa keskeisimmät haasteet perusyksikön uudistuvalle esimiestyölle ovat päällikköön kohdistuvat suuret odotukset, joihin päälliköillä ei kuitenkaan ole riittävästi resursseja vastata. Viestintä ja vuorovaikutus nousevat esiin toisena keskeisenä haasteena. Esimiesten kokemusten mukaan viestintä ja vuorovaikutus koetaan keskeisiksi tekijöiksi, mutta perusyksiköissä muutosten tekeminen on hankalaa ja eri henkilöstöryhmien väliset erot vaikuttavat kielteisesti uusien viestintä- ja vuorovaikutustapojen kehittymiseen. Kolmantena haasteena on osaamisen kehittäminen ja johtajuuden tukeminen perusyksiköissä. Osaamisen erojen koetaan syntyvän perusyksikön ulkopuolisten koulutusjärjestelmien puutteellisuudesta ja henkilöstöresurssien vaihtelevuudesta. Henkilökunnan osaamisessa yksilökohtaisia eroja on paljon. Työnkuva on myös kokoajan muuttumassa teknisemmäksi ja monimutkaisemmaksi. Esimiehet kokevatkin, että perusyksikön rooli osaamisen kehittämisessä on kasvanut liian suureksi. Ajanpuute nousee esiin melkein jokaisessa vastauksessa ja sen voidaan katsoa olevan keskeinen tekijä mietittäessä ratkaisuja esille nouseviin haasteisiin. Esimiehet kertovat myös, että ylemmältä johdolta saadut resurssit eivät aina vastaa annettuihin tavoitteisiin. Tilannekuvaa ja verkostoituneisuutta esimiesten ja ylemmän johdon välillä on kehitettävä. Edellä mainitut haasteet ovat käytännön haasteita ja ne on huomioitava puolustusvoimien hyvää esimiestyötä edelleen kehitettäessä.
Resumo:
Tutkimus keskittyy lentoreserviupseerikurssin 89. käsityksiin sotilaslentäjän ammattiin sitoutumisesta sekä jatkolentokoulutukseen hakeutumiseen liittyvään päätöksentekoon. Tutkimuksen aineisto kerättiin avoimella kyselylomakkeella. Kyselytilaisuus järjestettiin syksyllä 2014 lentoreserviupseerikurssille 89. Aineisto analysoitiin syksyllä 2014 käyttäen sisällönanalyysiä. Aineisto on aluksi jaettu kahteen ryhmään: sitoutumiseen valmiisiin ja sitoutumiseen ei-valmiisiin. Tämän jälkeen aineistosta etsittiin tutkittavaan ilmiöön liittyviä mainintoja teemoittain. Näistä maininnoista muodostettiin aineistoa edustavia kuvaajia, joita tulkitsemalla on tehty tutkimuksen johtopäätökset. Tutkimuksen taustateoriana toimii elämänkaaripsykologinen ideologia. Teoriataustalla pyritään selventämään ihmisen kehittymistä aikuiseksi ja etsimään teoreettinen ikä, jolloin ihminen olisi valmis tekemään itseään koskevia suuria päätöksiä. Lentoreserviupseerikurssilla palvelevat nuoret joutuvat tekemään suuria loppuelämäänsä koskevia päätöksiä hyvin nuorella iällä. Vaikka kurssin alkuvaiheessa tehdyn kyselyn mukaan noin 2/3 kurssista ei ollut vielä valmis sitoutumaan, oli miltei jokainen vastaaja maininnut olevansa valmis sitoutumispäätökseen, kunhan tietoisuus sotilaslentäjän ammatista lisääntyy. Tutkimuksen perusteella nuoret ovat yllättävänkin valmiita tekemään näitä suuria päätöksiä. Päätökset tuntuvat olevan hyvin harkittuja ja pohdittuja. Syynä päätöksenteon valmiuteen voitaneen pitää onnistunutta rekrytointijärjestelmää, jolla lentokoulutukseen valitaan kypsiä nuoria aikuisia. Suurimmiksi yksittäisiksi ongelmakohdiksi sitoutumispäätöstä tehdessään kurssilaiset kokivat siirtovelvollisuuden ja itse sitoutumispakon.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan lennonopettajaoppilaiden käsityksiä hyvästä lennonopetuksesta ja -opettajuudesta pohjautuen heidän omiin kokemuksiinsa. Tutkimuksessa pyritään löytämään hyvään lennonopetukseen ja -opettajuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu yleiseen käsitykseen laadukkaasta opetuksesta ja oppimisesta. Lennonopettajuutta on lisäksi tarkasteltu syväjohtamisen näkökulmasta. Tutkimusstrategia on kvalitatiivinen, jonka suuntauksena on fenomenografia. Tutkimushenkilöinä toimivat neljätoista syksyllä 2014 lennonopettajakoulutuksen aloittanutta lennonopettajaoppilasta. Heidän lennonopettajakurssin ennakkotehtäviään käytetään tutkimuksen aineistona. Aineiston analysoinnissa ja luokittelussa käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Lisäksi sisällön erittelyn avulla etsitään hyvään lennonopetukseen useimmin liitettäviä aihealueita. Tutkimushenkilöiden mukaan lennonopetuksessa oppimisilmapiirin tulisi olla kannustava ja turvallinen. Koulutuksen ja palautteen tulisi sisällöltään olla motivoivaa. Hyvän opettajan ominaisuuksista esille nousivat muun muassa luottamuksen rakentaminen, oppilaiden yksilöllinen kohtaaminen, hyvän ilmapiirin luominen sekä jatkuva itsensä kehittäminen. Tutkimustulokset ovat yhtenevät Britannian kuninkaallisten ilmavoimien vastaavasta aiheesta saatujen tutkimustulosten kanssa.
Resumo:
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan onko startup -yritysten toiminta perinteisen kausaatioteorian mukaista vai noudattaako toiminta Sarasvathyn (2001) effektuaatioteoriaa? Tutkimusongelmaa lähestytään kahden kysymyksen kautta: (1) Miten effektuaatio- tai kausaatioteorian mukainen toiminta näkyy yritysten prosesseissa käytännössä? (2) Missä määrin startup -yritykset luovat itse liiketoiminta-mahdollisuutensa (creation) vai löydetäänkö liiketoimintamahdollisuudet (discovery), ja miten liiketoimintamahdollisuuden alkuperä näkyy päätöksenteossa? Tutkielma on kvalitatiivinen monitapaustutkimus, jossa tarkastellaan kolmea startup -yritystä. Tutkielman aineisto kerättiin kolmen teemahaastattelun avulla. Aineisto analyysissä käytettiin sisällönanalyysiä. Effektuaatioteoria (effectuation) on Saras D. Sarasvathyn (2001) kehittämä yrittäjämäisen liiketoimintamahdollisuuden tunnistamista ja uuden yrityksen päätöksentekoa kuvaava teoria. Effektuaatio on vaihtoehtoinen malli perinteiselle kausaatiomallille (causation), joka keskittyy syy-seuraussuhteisiin. Kausaatiomallissa yritysten päätöksenteko tukeutuu käytettävissä oleviin tietoihin, ennusteisiin ja laskelmiin. Effektuaatio kuvaa päätöksentekoa tilanteissa, joissa ei ole käytettävissä riittävästi tietoa ennusteiden ja laskelmien tekemiseksi. Startup -yritysten lyhyestä toimintahistoriasta johtuen, päätöksenteon tueksi ei yleensä ole käytettävissä ennusteisiin ja laskelmiin tarvittavia tietoja. Ongelma korostuu erityisesti sellaisten yritysten kohdalla, joiden toiminta suuntautuu uusille ja kehittyville markkinoille. Tutkielma tuki Sarasvathyn effektuaatioteoriaa. Haastateltujen yritysten toiminnassa oli havaittavissa effektuaatioteorian mukaisia toimintatapoja. Yritykset pyrkivät toiminnassaan joustavuuteen erityisesti korostamalla yhteistyökumppaneiden asemaa yrityksen toiminnassa. Yhteistyön avulla yritykset pystyivät saavuttamaan muun muassa parempaa näkyvyyttä, lisäämään käytössään olevia resursseja sekä pitämään kulut alhaisemmalla tasolla. Yhtenä tärkeänä päätöksentekokriteerinä yritykset käyttivät effektuaatioteorian mukaisesti edullisen tappion periaatetta. Edullisen tappion periaatteen mukaisesti päätöksentekoa ohjaa tämän hetkisten tuottojen maksimoinnin sijaan tarvittavan investoinnin suuruus ja se kuinka paljon yritys on halukas riskeeraamaan päätökseen liittyvään hankkeeseen.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Ilmavoimien lennonopettajakurssia ja sen vaikutuksia opiskelijoiden pedagogisiin valmiuksiin. Lennonopettajakurssi on vuosittain järjestettävä lentokalustosta riippumaton opintokokonaisuus, mutta tämän tutkimuksen osalta tarkastelu on rajattu käsittelemään sitä toteutustapaa, jossa opiskelijat toimivat lennonopettajakurssin aikana opettajina lentoreserviupseerikurssin oppilaille Vinka-alkeislentokoneella. Tutkimuksessa käsitellään lennonopettajakurssin pedagogiikkaa laajemmasta näkökulmasta kuin pelkkä lennonopettamisen käytäntö. Laajempaa näkökulmaa etsitään vertailemalla lennonopettajakurssia kokonaisuutena Jyväskylän yliopiston aikuiskouluttajan pedagogisiin opintoihin (APO). Vertailua suoritetaan opintojen rakenteiden, taustateorioiden, pedagogisen harjoittelun ja opiskelijoiden kokemusten kesken. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja sen toteutukseen ovat vaikuttaneet fenomenologis-hermeneuttinen perinne sekä etnografinen metodologia. Päämenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia, jonka periaatteilla on käsitelty lennonopettajakurssiin liittyvät Puolustusvoimien asiakirjat ja APO-opintoihin liittyvät julkiset dokumentit. Lisäksi aineistona on käytetty vuonna 2013 alkaneen lennonopettajakurssin opiskelijoiden päättötöitä. Toisena menetelmänä on käytetty autoetnografiaa, jonka aineisto on muodostettu tutkijan omista kokemuksista lennonopettajakurssilta ja APO-opinnoista. Autoetnografian luonne tutkimuksessa on ollut sisällönanalyysia täydentävää. Tutkimusraportissa muodostetaan kattava kuvaus lennonopettajakurssin luonteesta ja vaikutuksista. Lennonopettajakurssi osoittautuu vertailukelpoiseksi APO-opintojen kanssa. Lennonopettajakurssin ja APO-opintojen lopputyöt ovat luonteeltaan lähes identtiset ja niiden tarkoitukset ovat yhtenevät. Kummankin opintokokonaisuuden taustalta löytyy teoriaa kokemuksellisesta oppimisesta. Lennonopettajakurssi tarjoaa opiskelijoille erittäin paljon pedagogista harjoittelua ja he kokevat saavansa didaktisia valmiuksia enemmän kuin mitä APO-opiskelijat kokevat. APO-opintoihin liittyvä teoriasisältö on lennonopettajakurssia kattavampaa ja APO-opintojen taustalla olevat arvot ja periaatteet ovat näkyvämpiä kuin lennonopettajakurssilla. Kummankin opintokokonaisuuden opiskelijat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä saamaansa koulutukseen.
Resumo:
Organisaatiokulttuurin ymmärtäminen on tärkeää, mikäli haluamme ylipäätään toimia organisaation jäsenten kanssa. Rajavartiolaitos koostuu monista työyhteisöistä, joille jokaiselle on historiansa aikana muodostunut oma kulttuurinsa. Kulttuureissa voi olla keskenään paljon yhteistä, mutta tällaisen oletuksen tekeminen ilman tutkimusta on vain hatara arvaus. Tässä tutkimuksessa perehdytään kahden Rajavartiolaitoksen operatiivisen yksikön organisaatiokulttuureihin. Tutkimuksessa organisaatiokulttuurin teoriaa edustaa aiemmissa tutkimuksissa hyödynnetty ja tunnustettu Edgar H. Scheinin malli. Schein jakaa kulttuurin kolmeen tasoon, joista keskeisin on syvien perusoletusten taso. Pinnallisempia tasoja ovat arvot ja artefaktit. Kulttuurin tehtävät liittyvät organisaation sisäiseen yhdentymiseen sekä ulkoiseen sopeutumiseen ja säilymiseen. Tutkimuksessa on kaksi pääongelmaa: Millainen organisaatiokulttuuri Lieksan rajavartioasemalla on? ja Millainen organisaatiokulttuuri Niiralan rajatarkastusasemalla on? Yhdeksän alatutkimuskysymystä liittyvät kulttuurin tasoihin ja tehtäviin organisaatiossa sekä tutkittavien kulttuureiden eroihin ja samankaltaisuuksiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu organisaatiokulttuurin, tutkimusongelmien ja tutkittavien organisaatioiden ympärille. Tutkimusaineisto on kerätty internet-pohjaisella lomakekyselyllä sekä teemahaastatteluilla. Aineiston keräämisessä on käytetty aiemmissa tutkimuksissa kehitettyjä malleja. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus on laadullinen. Tutkimuksen keskeisimmät johtopäätökset liittyvät Scheinin määrittämiin kulttuurin syviin perusoletuksiin. Yksiköiden jäsenet näkevät suhteensa luontoon olevan sopusointuisen ja hallitsevan välimaastossa, ihmisluonnon he näkevät mukautumiskykyisenä. Yksiköissä totuus ratkaistaan sopimuksellisesti tai autoritäärisesti. Yhteisön edut painavat yksilön etuja enemmän, mutta yksilöä arvostetaan ja kannustetaan. Työaika on suunnitelmallista työn tekemiseen varattua aikaa. Työskentelytiloiltaan yksiköt ovat erilaisia tehtäviensä vuoksi. Yksiköiden kulttuurierot liittyivät pääasiassa erilaisiin työtehtäviin. Molempien yksiköiden ja niiden jäsenten arvot olivat samansuuntaisia Rajavartiolaitoksen strategisten arvojen kanssa. Jatkotutkimusmahdollisuuksina esitettiin laajempaa kulttuuritutkimusta Rajavartiolaitoksessa sekä nyt löydettyjen kulttuureiden alta mahdollisesti löytyvien osakulttuurien selvittämistä. Scheinin kulttuurimallin todettiin olevan pääosin toimiva tämänkaltaisessa organisaatiokulttuurin tutkimuksessa.
Resumo:
Toimintakykyyn liittyvä resilienssi on henkistä joustokestävyyttä, joka auttaa ihmistä palautumaan vastoinkäymisistä sekä säilyttämään toimintakykynsä ympäristön muutoksissa ja haasteissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia resilienssiä osana toimintakykyä ja selvittää, minkälaisilla koulutuskäytänteillä niitä voidaan edistää maastossa tapahtuvassa taistelu- ja ampumakoulutuksessa. Aihepiiri on ajankohtainen puolustusvoimissa maavoimien uudistetun taistelutavan sotilaalle asettamien vaatimusten vuoksi. Resilienssiä on tarkasteltu viime aikoina turvallisuuden ja kasvatuksen tutkimuksessa enenevässä määrin, mutta sitä on puolustusvoimissa tutkittu hyvin vähän. Tämän laadullisen tutkimuksen menetelmänä on käytetty etnografiaa. Aineisto on kerätty kesällä 2014 osallistuvan havainnoinnin keinoin neljässä eri harjoituksessa Kaartin jääkärirykmentissä. Havainnointi tapahtui peruskoulutuskauden taistelu- ja ampumaharjoituksissa sekä yhdessä joukkokoulutuskauden harjoituksessa. Havainnointiaineistolle suoritettiin teoriasidonnainen sisällönanalyysi, jossa pyrittiin löytämään tehdyille havainnoille ja tulkinnoilla tukea aihepiirin tutkimuskirjallisuudesta kootusta teoreettisesta viitekehyksestä. Analyysin tuloksista voidaan käytettyyn teoriaan viitaten päätellä, että moni havainnoitu koulutuksen ja johtamisen käytänne voi vaikuttaa välillisesti koulutettavien toimintakyvyn ja resilienssin edistymiseen. Näitä käytänteitä ovat muun muassa esimerkin näyttäminen, kommunikaation korostaminen, rakentava palaute, positiivisen koulutusilmapiirin luominen, ryhmätyöskentely, ongelmalähtöinen opetus sekä koulutuksen realistisuus ja haastavuus. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että havainnoidussa koulutuksessa hyödynnettiin monia resilienssiä ja toimintakykyä edistäviä koulutuksen ja johtamisen käytänteitä, mutta resilienssin tiedostavalla koulutuksella tulokset saattaisivat olla vielä tehokkaampia. Viitekehykseksi kootun teoriatarkastelun perusteella resilienssi voidaan ajatella osana sotilaan toimintakykyä tuoden siihen ajankohtaisen uuden näkökulman. Voidaan myös todeta, että resilienssin tutkimus on jatkossakin mielekästä toimintakyvyn teorian ja koulutuksen kehittämisen kannalta.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa selvitetään millainen käsitys kadeteilla ja poliisiopiskelijoilla on omasta itsestään ammattikuntansa edustajina. Ammatti-identiteettien vertailulla ja turvallisuustoimijuuden luonteen kuvaamisella pyritään tuottamaan sisältöä ammatillisen kasvun edesauttamiseksi ja identiteettityön tukemiseksi niissä oppilaitoksissa ja työyhteisöissä, joissa vastaajat toimivat. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja siinä käytetään fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimuksen aineisto on kerätty avoimella kyselylomakkeella ja analysoitu fenomenografisella analyysillä. Tulokset on esitetty vastaajaryhmäkohtaisina ammatti-identiteetti-kategorioina ja yhteen kokoavasti turvallisuustoimijuuden piirteinä. Turvallisuustoimijuuden kuvaavimmaksi piirteeksi tässä tutkimuksessa todettiin toimijoiden oma käsitys ammattinsa yhteiskunnallisesta välttämättömyydestä. Turvallisuuden kannalta on merkityksellistä, että sen vuoksi työtään tekevät yksilöt kokevat oman toimensa paitsi turvallisuuden luomisen instrumenttina myös itsessään suojelemisen arvoisena turvallisuuden objektina. Tämän hierarkkisesti muiden yläpuolelle nousseen kategorian avulla toimijoiden on mahdollista liittää osaksi omaa ammatti-identiteetin rakentumisprosessiaan muita ammatillisia ja tässä tutkimuksessa todettuja piirteitä, kuten turvallisen elämän mahdollistaja, yhteiskuntajärjestyksen tukipilari ja turvallisuuden moniottelija -identiteetit.
Resumo:
Tutkielmassa selvitetään maaston hyväksikäytön kehittymistä ja mahdollisuuksia taistelussa menestymisessä. Tutkimus liittyy maavoimien taistelutavan kehittämiseen. Työn tarkoituksena on havaintojen kautta tuoda esille kehitysideoita maaston hyväksikäytöstä taktiikan ja taistelukoulutuksen kehittämiseksi. Tutkielmassa maaston hyväksikäyttöä tutkitaan taistelutekniikan näkökulmasta maaston yksityiskohtaisena tarkasteluna joukkueen taistelussa. Tutkimusotteena käytetään monitapaustutkimusta, jossa aineisto on tuotettu sekä määrällisin että laadullisin keinoin neljästä eri tapauksesta. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: Miten maastoa tulisi käyttää hyväksi joukkueen taistelussa? Pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavilla alakysymyksillä: 1) Mitä ovat hyödynnettävät maasto-olosuhteet joukkueen taistelussa? 2) Poikkeaako maaston-olosuhteiden hyväksikäyttö toisistaan hyvin ja huonosti menestyneissä taisteluissa? 3) Tuottaako paikkatietoaineisto lisäarvoa taktiseen päätöksentekoon maasto-olosuhteiden hyväksikäyttämiseksi? Määrällisen aineiston tuottaminen perustui teoreettisen tarkastelun perusteella valittujen ja Paikkatiedot Suomi -aineistossa esitettyjen maastotekijöiden mittaamiseen. Määrällisen aineiston tueksi tuotettiin laadullinen aineisto tutkimustapausten kokonaishavaintojen ja haastatteluihin perustuen. Mitattavat maastotekijöiden analysoitiin tilastollisilla menetelmillä vastemuuttujana käytettyä taistelun hyvyysarvoa vasten. Tuloksen esittäminen perustui määrälliseen aineistoon. Laadullinen aineisto toimi määrällisille tuloksille sekä selittävänä että täydentävänä osana. Tavoitteena oli tunnistaa menestyneisiin taisteluihin yhdistettäviä maastotekijöitä. Tutkimustulokset osoittavat, että mahdollisuudet maaston hyväksikäytölle ovat lisääntyneet toiminta-alueiden kasvaessa sekä pyrittäessä aiempaa monipuolisempaan vaikuttamisen keinovalikoimaan. Paikkatietoaineiston hyödyntämisellä lisätään maastoarvion luotettavuutta taktisessa päätöksenteossa. Kehitettäessä taistelutekniikkaa, maaston tarjoamia mahdollisuuksia tulee tarkastella yksityiskohtaisesti ja joustavasti, jolloin taktiset ratkaisut monipuolistuvat. Tämä lisää maaston merkitystä taistelussa menestymisessä ja alivoimaisen mahdollisuuksia.
Resumo:
Intialaistaustainen Chaitanya vaishnavismi tunnetaan Suomessa yleisemmin nimellä Krishna-liike tai Hare Krishna -uskonto. Länsimaissa se on yksi tunnetuimmista henkisyyden traditioista, jossa toimii guruja eli henkiseen kasvuun erikoistuneita opettajia. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Chaitanya vaishnava -gurujen käsityksiä ja kokemuksia henkisestä kasvusta, sen päämääristä ja henkisen edistymisen tuntomerkeistä. Tämän lisäksi tutkimus selvittää minkälaisia pedagogisia menetelmiä Chaitanya vaishnava -gurut käyttävät omien oppilaidensa henkisen edistymisen tukemiseksi. Tutkimuksen aineisto koostuu viidestä Chaitanya vaisnava -gurun puolikonstruoidusta teemahaastattelusta. Tämä laadullinen tutkimus pohjautuu fenomenologiseen tutkimusperinteeseen ja tutkimusmenetelmänä on käytetty puolikonstruoitua teemahaastattelua. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla. Vaikka haastateltavat edustavat tiettyä henkisyyden perinnettä, heidän näkemyksistään nousi hyvin universaaleja henkisen kasvun teemoja. Kasvatustieteen näkökulmasta erityisen mielenkiintoiseksi osoittautui, että henkisyys ja henkiset harjoitukset voidaan nähdä pedagogisina tiedon ja kokemusmaailman kartuttamisen menetelminä. Henkisten aktiviteettien, kuten meditaation, itsetutkiskelun, pyhien kirjoituksien opiskelun avulla, yksilön on mahdollista saada tietoa ja laajentaa käsityksiään henkisyydestä. Ne ovat henkisen kasvun pedagogisia menetelmiä, joilla oppilaan on mahdollista rakentaa merkityksiä ja suhdettaan henkisyyteen.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä teemoista Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa uuden perusopetuslain muutoksen julkaisuvuonna ja sen jälkeen 1.1.2010–31.12.2014 keskustellaan, sekä kuinka integraatio- tai inkluusiomyönteistä mielipidekirjoitusten keskustelu on. Lisäksi selvitettiin, millaiset oppilaat mielipidekirjoittajien mukaan tulisi segregoida ja millaiset oppilaat tulisi opettaa integraatiossa tai inkluusiossa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä teemoitellen. Analysoitavien 53 mielipidekirjoituksen keskeiset teemat olivat Resurssit koulutuksessa ja yhteiskunnassa, Laki ja oikeudet, Työrauhan puute, häiriköinti ja väkivalta, Opettaja, sekä Peruskoulun uudistus. Teemoissa otettiin voimakkaasti kantaa erityisesti riittämättömiin resursseihin ja säästöpaineisiin sekä oppimista häiritsevään käyttäytymiseen. Mielipidekirjoitukset jakautuivat segregaatiota kannattaviin (38 %), segregaatioon, integraatioon tai inkluusioon kantaaottamattomiin (41 %) sekä integraatiota tai inkluusiota kannattaviin (21 %) kirjoituksiin. Jakauman perusteella Helsingin Sanomien mielipidekirjoittelu ei ole kovin integraatio- tai inkluusiomyönteistä. Segregoivaa opetusta kannattavien mielipidekirjoitusten joukosta nousi voimakkaimmin esiin häiriköivien, väkivaltaisten ja koulukunnottomien lasten segregointivaatimus. Tämän sekä aikaisempien tutkimusten mukaan on vielä runsaasti sekä asenteellisia että taloudellisia esteitä hyvin toimivan ja kaikkia palvelevan yhteisen koulujärjestelmän toteuttamiseksi.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä nähtiin keskeisiksi tekijöiksi nykymuotoisen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (EKSOTE) rakentumiselle, miten sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen samaan organisaatioon mahdollistaa parempien palvelujen tuottamisen, mitkä ovat organisaatiomuutoksen läpiviennin keskeiset haasteet sekä mitkä ovat poliittisen ohjauksen merkitys ja mahdollisuudet EKSOTESSA. Tutkimus on laadullinen tapaus- eli casetutkimus. Tutkimusmenetelminä käytetään teemahaastatteluja ja puolistrukturoituja lomakehaastatteluja. Tutkimuksen keskeinen teoreettinen viitekehys on New Public Management. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena esitetään, että EKSOTEN synnyn taustalla oli aito halu parantaa sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palveluita koko Etelä-Karjalan alueella. Tämä tapahtui siten, että sosiaalihuolto, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito yhdistettiin saman organisaatioon ja kaikkien kuntien tämän alan henkilöstö siirtyi kunnista EKSOTEN palvelukseen. Organisaation syntyminen edellytti vahvaa poliittista ohjausta. EKSOTESSA on paljon eritysosaamista, joka on käytettävissä koko Etelä- Karjalan alueen asukkaiden hyväksi. Organisaatiomuutoksessa on mukana keskeiset New Public Managementin periaatteet eli tehokkuusperiaatteet sekä palvelujen laadun, asiakaskeskeisyyden ja henkilöstön palkitsemisen kysymykset.
Resumo:
Sairaanhoitajien työvoiman vajaus on ollut huolenaiheena viimevuosina niin kansainvälisesti kuin Suomessakin. Tähän työvoimavajaukseen on monia syitä, mutta yhtenä syynä pidetään nuorten sairaanhoitajien ammatinvaihtoa. Nuoret sairaanhoitajat vaihtavat ammattia monien syiden takia, mutta merkittävämpänä syynä pidetään heidän työuupumistaan. Sairaanhoitajien työuupumukseen ja ammatinvaihtoon voidaan kuitenkin vaikuttaa hyvällä johtamisella. Tämän päivän nuoret ovat erilaisia kuin nuoret olivat kymmeniä vuosia sitten. Tämän vuoksi johtajien on hyvä ymmärtää, mitä tämän hetken nuoret sairaanhoitajat toivovat johtamiselta. Näin heidän sitoutumistaan organisaatioon ja sairaanhoitajan ammattiin voidaan parantaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa, mitä nuoret sairaanhoitajat toivovat johtamiselta. Tutkimus keskittyi erityisesti nuorten sairaanhoitajien näkemykseen siitä, miten he toivovat itseään johdettavan. Tutkimus toteutettiin laadullista tutkimusotetta käyttäen. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä alle 30-vuotiasta sairaanhoitajaa, jotka olivat samasta julkisesta terveydenhuollon organisaatiosta. Tutkimuksessa käytettiin tutkimusaineiston analysointimenetelmänä sisällönanalyysiä. Analyysin tukena käytettiin abduktiivista, eli teoriaohjaavaa päättelyä. Tutkimuksen tulosten mukaan nuoret sairaanhoitajat halusivat työskennellä yhteisöllisessä työympäristössä, jossa töitä saa tehdä omalla tavallaan silloin, kun itselle parhaiten sopii. Nuoret kaipasivat demokraattista johtajuutta. He halusivat vaikuttaa päätösten tekoon sekä toivoivat johtajien olevan läsnä toiminnassa. Sairaanhoitajat toivoivat helposti lähestyttävää esimiestä, joka antaa tukea, kannustaa sekä antaa välitöntä palautetta. Esimiehen haluttiin olevan perillä yksikön asioista sekä pitävän työntekijöidensä puolia. Nuoret sairaanhoitajat halusivat lisäksi edetä urallaan ja toivoivat johtajien ottavan tämän huomioon. Nuoret sairaanhoitajat lisäkouluttautuivat mielellään, mutta myös toivoivat, että lisäkoulutukset näkyisivät työssä. Lisäksi nuoret sairaanhoitajat toivoivat uransa alkumetreillä suoraviivaista perehdyttämistä sekä aikaa sopeutua uuteen rooliin. He halusivat työskennellä työympäristössä, jossa heille tarjotaan parhaat mahdolliset työolosuhteet työskennellä, kuten tarvittavat resurssit ja tilat. Näin heillä olisi mahdollisuus antaa potilaille parasta mahdollista hoitoa.
Resumo:
Megatrendien ennustajat ovat tuoneet esiin, että viestinnän merkitys yhteiskunnassa tulee korostumaan entisestään. Tämä ja toimintaympäristön muut jatkuvat muutokset, muun muassa kiristynyt talous, pakottavat myös julkisia organisaatioita muuttumaan. Julkisjohtamisen keskiöön nousee voimallisesti vuorovaikutus; sen merkityksen ymmärtäminen ja sen osaaminen. Onnistuneen johtamisviestinnän toteuttamisen on todettu olevan haasteellista, mutta miten siihen vaikuttaa organisaation hajautettu työskentely ja matriisiohjaus? Miten voidaan ylittää vuorovaikutuksen epäselvyys ja tulkinnanvaraisuus ilman fyysistä läsnäoloa ja saavuttaa organisaation keskinäinen luottamus sekä yhteisöllisyys? Miten tämän ilmiön kokee johtamisviestinnän kulmakivenä toimiva maantieteellisesti hajautettu keskijohto? Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä ovat johtamisen viestintähaasteita hajautetussa organisaatiossa ja millaisia osaamisvaatimuksia johtamisviestintään liittyy keskijohdon näkökulmasta. Viestintähaasteita tarkastellaan sekä johtamisviestinnän merkityksen että kokemuksen kautta. Tutkimus keskittyy yhden julkisen viraston, Hätäkeskuslaitoksen, keskijohdon subjektiivisten näkemysten syvälliseen ymmärtämiseen sekä tulkintaan ollen luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksen tieteenfilosofinen lähtökohta on subjektiivinen, jota tukee fenomenologishermeneuttinen ajattelutapa. Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty teemahaastatteluiden avulla. Tutkimuksen sisällön analyysi on luonteeltaan teoriaohjaava abduktiivisen päättelyn logiikan tukemana. Tutkimustulosten mukaan johtamisen viestintähaasteita hajautetun organisaation keskijohdossa ovat: selkeät tavoitteet, roolit sekä pelisäännöt, selkeä ja perusteltu päätöksenteko, työn tuki ja itseohjautuvuus, valta ja vastuu, yksilöiden tunteminen ja arvostus, ammatillinen itsetunto sekä avoin ja aktiivinen vuorovaikutus. Tutkimus osoitti, että keskijohdolla tulisi olla kykyä käyttää teknologiavälitteistä viestintää, tuottaa kirjallista materiaalia, kykyä osallistua avoimeen dialogiin ja kuunnella, kykyä ajatella asioita loogisesti ja kiteyttää niitä, kyetä vaikuttavaan esiintymiseen, kykyä verkostoitumiseen sekä olla aktiivinen vuorovaikuttaja. Tulos tukee aiempia tutkimuksia siinä, että hajautetussa organisaatiossa johdon vuorovaikutus ja sen osaaminen nousee korostuneeseen asemaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että fyysinen eripaikkaisuus asettaa haasteita läsnäolon ja arvostuksen välittämiselle, joilla on merkitystä organisaation luottamuksen synnyttämiselle, me-hengen sekä ilmapiirin ja kulttuurin luomiselle sekä yhteisöllisyyden saavuttamiselle.