Pedagogisen johtamisen opintojen satoa : Tutkimuksen kohteena opintojakson 3C01 opiskelijoiden oppiminen

Tutkimuksessa tarkastellaan sotatieteiden maisterin sotilaspedagogiikan syventäviin opintoihin sisältyvän opintojakson ”Pedagoginen johtaminen” pedagogista rakennetta, opetusta ja opiskelijoiden kokemuksia oppimisestaan. Samalla selvitetään heidän ajatuksiaan pedagogisesta johtamisesta; millaista, kenen toimesta ja minne kohdistuvaa toimintaa se on? Laadullisen tutkimuksen pääkysymyksiin haetaan vastauksia erilaisten menetelmien ja aineistotriangulaation tuottaman informaation avulla, jota tutkija käsittelee induktiivisesti päättelemällä. Tutkimusaineisto koostuu opintojakson suunnitteluasiakirjojen; opetussuunnitelman, pedagogisen käsikirjoituksen ja opintojaksokäskyn sisältöjen vertailusta, tutkijan lähiopetuksen aikana tekemistä havainnoista sekä 15 opiskelijan vastauksista kyselytutkimukseen. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi kirjallisuustutkimuksen avulla pedagogisen johtamisen käsitettä Suomessa 2000-luvulla. Tutkimuksen opiskelijat arvioivat opintojakson pedagogisen rakenteen heidän oppimistaan tukevaksi. Opintojakson sisältämät työelämään suunnatut oppimistehtävät koettiin merkitykselliseksi. Opiskelijat kokivat tehneensä itsenäistä työskentelyä opintojakson aikana. Opiskelijoiden vastaukset lähiopetuksen ja kirjallisuuden merkityksestä omalle oppimiselleen ovat jossain määrin ristiriitaisia. Opiskelijat perehtyivät osaan opintojakson suunnitteluasiakirjoista varsin hyvin, mutta opetussuunnitelmaan perehtyi vastaajista vain puolet. Pedagoginen johtaminen nähdään vastausten perusteella olevan sekä näkyvää että näkymätöntä, erityisesti kollegiaalista toimintaa, jossa esimiehen merkitys korostuu visioiden ja strategioiden jalkauttamisessa käytännön toimiksi. Tutkimuksen tulokset noudattelevat viimeaikaista ymmärrystä ja käsitystä pedagogisen johtamisen käsitteestä työyhteisöissä. Opintojen suunnittelu ja toteutus on kokonaisvaltainen prosessi. Se edellyttää eri toimijoiden välistä jatkuvaa yhteistyötä sisältötavoitteiden ymmärtämiseksi ja toimivan pedagogisen rakenteen luomiseksi. Parhaimmillaan se näkyy opiskelijoille linjakkaasti toteutettuna opetuskokonaisuutena, joka tukee heidän omakohtaisia oppimistavoitteita ja palvelee myös työelämässä tarvittavaa osaamista.

HN-ohjaajan nesteytystarve kuormittavassa lentopalveluksessa

Tutkimus käsittelee Hornet (HN)-hävittäjäohjaajan nesteytystarvetta kuormittavassa lentopalveluksessa. Aihetta on tutkittu kansainvälisestikin tarkastellen vähän ja suomalaisten hävittäjäohjaajien tietämys aiheesta on heikko. Aihe on kuitenkin merkittävä, koska jo vähäisellä nestevajauksella on todistettu olevan heikentäviä vaikutuksia ihmisen suorituskykyyn. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten kuormittava lentopalvelus vaikuttaa HNohjaajan nesteytystarpeeseen. Tähän kysymykseen haettiin vastauksia tutkimalla, paljonko yksittäinen lentosuoritus tuottaa nestevajausta ja mitkä eri tekijät vaikuttavat HN-ohjaajan nestetasapainoon. Tutkimus toteutettiin esittämällä teoreettisen kirjallisuuskatsauksen pohjalta tekijät, jotka vaikuttavat elimistön neste- ja lämpötasapainon säätelyyn sekä ohjaajan nestetasapainoon. Teoreettisen kirjallisuuskatsauksen jälkeen selvitettiin kvantitatiivisin menetelmin, kuinka paljon yksittäinen Hornetilla suoritettu lentosuoritus tuotti nestevajausta ja mitkä eri tekijät olivat kriittisimpiä nestetasapainon säilyttämisessä. Kuormittavan lentopalveluksen tuottamaa kehon koostumuksen muutosta mitattiin monitaajuuksisella bioimpedanssi laitteella (InBody 720, Soul, Korea). Mittaukset suoritettiin ennen lentoa ja lennon jälkeen. Ohjaajien suorittama lentotehtävä oli lentokoulutusohjelman mukainen ilmataistelulento. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset esitettiin kokonaispainon muutoksina. Kokonaispainon muutoksen keskiarvoksi muodostui -0,6 kg. Suurin yksittäinen pudotus oli 1,4 kg ja pienin 0,1 kg. Painonpudotusprosentin keskiarvoksi muodostui 0,8 %. Suurin yksittäinen pudotus oli 1,7 % ja pienin 0,1 %. Muutokset osoittautuivat tilastollisesti merkittäviksi (p<0,01). Mittaukset suoritettiin elokuussa 2011 ja niitä suoritettiin kaikkiaan 57. Tutkimus todistaa, että kuormittavalla lentopalveluksella on vaikutuksia ohjaajan nesteytystarpeeseen. Ohjaajan kohdistuva lämpökuorma on korkeimmillaan maatoimenpiteiden aikana. Ilman kosteus, ulkolämpötila, lentovarusteet ja ohjaajan fyysinen kunto olivat tuloksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen tulokset on tarkoitus esittää hävittäjälentolaivueiden johdolle. Parhaassa tapauksessa tulosten merkittävyys tunnistetaan ja tuloksista laaditaan ilmavoimallinen ohje ”nestetasapainon ylläpito lentopalveluksessa”.

Lentoreserviupseerikurssin koulutuksen ydinaines

Ilmavoimissa tehtiin organisaatiouudistus vuonna 2005. Samassa yhteydessä lentoreserviupseerikurssi siirrettiin silloisesta Ilmasotakoulusta Kauhavalta Ilmavoimien viestikouluun Tikkakoskelle. Kurssin opetuksen sisältö rakennettiin lentoteorioiden ja lentokoulutuksen osalta sellaisenaan Kauhavan opetussuunnitelmasta. Muut varusmieskoulutuksen oppiaineet toteutettiin Tikkakoskella käytössä olleiden suunnitelmien ja käytänteiden mukaisesti. Lentoreserviupseerikurssin koulutuksen sisältö vakiintui kolmen ensimmäisen kurssin aikana nykyiseen muotoonsa, jota käytetään tutkielmassa yhtenä vertailukohtana. Tämän tutkielman tarkoitus oli tutkia lentoreserviupseerikurssin koulutuksen sisältöä. Tutkielma esittää kirjallisuuteen perustuvan sisältöanalyysin avulla vastaukset tutkielman pääongelmaan: Mikä on lentoreserviupseerikurssin koulutuksen ydinainesta? Sisältöanalyysi perustuu vuonna 2012 käytössä oleviin lentoreserviupseerikurssin opetussuunnitelmiin ja läpivienteihin, puolustusvoimien varusmieskoulutuksen ohjeisiin ja määräyksiin sekä aikaisempiin lentoreserviupseerikurssia koskeviin tutkimuksiin. Viimeisimmästä lentoreserviupseerikurssia laajemmin käsittelevästä tutkimustyöstä on jo lähes kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1994 esiupseerikurssin tutkielmassa Jorma Manninen tutki lentoreserviupseerikurssin kehittämistä. Hän ei rajannut tutkielmaa, vaan käsitteli lentoreserviupseerikurssin koulutuksen lisäksi myös koulutusympäristöä, arviointia ja rekrytointia. Tässä tutkielmassa keskitytään koulutuksen sisältöön ja siihen mitä osaamisvaatimuksia lentoreserviupseerikurssilaisella kurssin päättyessä on ja mitä pitäisi olla. Tutkielmassa käsitellään koulutusympäristöä, arviointia ja rekrytointi vain lyhyesti. Tutkielman merkittävimmät muutosehdotukset koskevat ase- ja ampumakoulutusta sekä johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Lentoreserviupseerikurssin koulutukseen esitetään liitettävän sotilaan perustaitojen opettaminen kansainvälisten vaatimusten mukaisesti. Erityisesti ase- ja ampumakoulutuksessa painotus esitetään siirrettäväksi rynnäkkökivääristä lentoupseerin palvelusaseeseen, pistooliin. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen toteuttaminen tuntikehyksen puitteissa onnistuu aliupseeri- ja reserviupseerikurssikausilla täysimääräisesti, kun noudatetaan tutkielman esittämiä tuntikehyksiä. Johtamistaidon jatkokurssin toteuttaminen katsotaan tutkielmassa perustelluksi pitää jo reserviupseerikurssikaudella, vaikka puolustusvoimien ohjeessa se ohjataan pidettäväksi kokelaskauden lopulla. Lentoreserviupseerikurssin kevään tuntikehyksessä ei tämän hetkisillä vaatimuksilla ole tilaa, koska lentokoulutus ja pelastautumiskoulutus vievät koko kevään opetusajan. Tämä asia voi muuttua, jos lentoreserviupseerikurssin kevääseen pystytään palauttamaan Kauhavalla toteutettu pienkenttäleiri tai Utti mahdollistaisi laskuvarjohyppyleirin siirtämisen syksyyn. Tutkielman haasteena oli muodostaa lentoreserviupseerikurssin osaamisvaatimukset, koska perustehtävää tarkempia vaatimuksia ei lentoreserviupseerikurssille ole määritetty. Kurssin kriittiset osaamisvaatimukset tulisi määrittää Ilmasotakoulun tai Ilmavoimien esikunnan toimesta. Pelkkä kadettikurssin ilmasotalinjan ohjaajaopintosuunnan aloitusvahvuuden täyttäminen tiedoiltaan, taidoiltaan ja asenteeltaan sopivilla ehdokkailla ei riitä määrittämään kaikkien oppiaineiden opetusvaatimuksia ja koulutuksen ydinainesta. Tästä johtuen on mahdollista, että tutkimustyön johtopäätökset voivat olla joltain osin vääristyneitä ja tehty liian suppean aineiston perusteella. Osaamisvaatimukset ja opetussuunnitelmat tulisi määrittää Ilmasotakoulun opetussuunnitelmaohjeen mukaisesti. Siinä opetussuunnitelmatyö ohjataan toteutettavaksi syklisenä prosessina, joka alkaa perustehtävän määrittelyllä. Perustehtävän ja kriittisten osaamisvaatimuksien määrittelyyn jälkeen olisi koulutuksesta vastaavalla joukko- ja perusyksiköllä perusteet laatia tarkka opetussuunnitelma. Tutkielmassa ei käsitellä puolustusvoimauudistuksen vaikutuksia, koska lopulliset päätökset muutoksista tehdään vasta kesällä 2012.

Psykologinen vaikuttaminen CAST LEAD -operaatiossa

Ei-kineettinen vaikuttaminen on nousemassa – ellei jo noussut – kineettisen vaikuttamisen ohi sodankäynnin keinovalikoimassa. Viimeaikaisten konfliktien kokemukset ovat osoittaneet, että pelkällä fyysisellä voimankäytöllä ei päästä aina haluttuun lopputulokseen. Vaikka Irakissa ja Afganistanissa teknologialtaan ja kalustoltaan ylivertaiset länsiliittouman joukot saivat sotilaallisia voittoja alivoimaisista vastustajistaan, ovat ne olleet vaikeuksissa sissisotaa käyvien pienten ryhmittymien kanssa, eivätkä alueet rauhoittuneet varsinaisten sotatoimien päätyttyä. Tällöin on aloitettava taistelu sydämistä ja mielistä – ”Hearts and Minds” – ja tässä taistelussa ei pärjätä pelkästään tankein ja pommein. Omaa sanomaa levittämällä pyritään voittamaan kansan tuki itsensä taakse ja samalla viemään kannatus taistelevilta sissijoukoilta. Ilman voittoa informaatiorintamalla ei operaatiota voi voittaa. Fyysisellä voimankäytöllä on sen tuhovoiman lisäksi myös aina psykologinen vaikutus. Pitkään kestänyt tykistökeskitys aiheuttaa kranaattikauhua ja voi lamauttaa sen kohteeksi joutuneet henkisesti. Vaikutus voi ilmentyä myös muissa, kuin varsinaisen keskityksen kohteeksi joutuneissa – tieto massiivisesta tuhosta voi murentaa taistelutahdon naapurijoukoissa ilman, että se joutuisi edes tulen alle. Omissa joukoissa tieto massiivisesta tulivoimasta tukena voi vaikuttaa taistelutahtoa nostavasti. Siten myös perinteinen, fyysinen vaikuttaminen on yhä keskeinen väline psykologisessa vaikuttamisessa. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten eri suorituskykyjä käytettiin psykologisen vaikuttamisen välineinä Israelin ja Hamasin välisessä konfliktissa 27.12.2008 - 19.1.2009. Tutkimuskysymyksinä ovat mitä eri suorituskykyjä ja niitä tukevia toimintoja käytettiin psykologisen vaikuttamisen välineinä sekä voidaanko niillä todeta olleen mitään vaikutuksia. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa aineiston analyysia, jossa aineisto on kerätty operaation ajalta eri uutissivustoilta sekä eri laitosten ja järjestöjen tutkimusraporteista ja selvityksistä. Aineistosta on etsitty havaintoja viitekehyksen mukaisten suorituskykyjen käytöstä ja tämän jälkeen on pyritty arvioimaan, miten kyseistä suorituskykyä käytettiin psykologisen vaikuttamisen välineenä ja olisiko sillä ollut vaikutusta. Operaation aikana molemmat osapuolet käyttivät omia suorituskykyjään vaikuttaakseen eri kohdeyleisöihin. Vaikuttamisen luonne riippui kohdeyleisöstä. Oman väestön ja joukon taistelutahtoa yritettiin vahvistaa, vastustajan taistelutahtoa yritettiin murentaa ja ulkopuolisia tahoja houkuteltiin antamaan itselle tukea ja vastustamaan toista osapuolta. Eri suorituskykyjen käytön vaikutuksia on vaikea arvioida etukäteen ja niiden aiheuttamat vaikutukset voivat olla haluttuja tai ei-haluttuja, yllättäviä tai odotettuja tai täysin arvaamattomia. Pienistäkin tapahtumista voi syntyä valtava vaikutus, mikäli se tapahtuu oikeaan aikaan oikeassa paikassa – tai päinvastoin väärässä paikassa väärään aikaan. Huolellisimminkin suunnitellut psykologiset operaatiot taas saattavat kaatua mitättömiltä tuntuviin sivuseikkoihin.

Turvallisuus puolustusvoimien turvaluokiteltua tietoa sisältävissä rakennushankkeissa

Palveluiden hankkimiseen sidosryhmiltä liittyy paljon huomioon otettavia asioita turvallisuuden näkökulmasta. Erityisesti turvallisuusasiat korostuvat silloin, kun palvelun hankkimiseen liittyen sidosryhmälle joudutaan luovuttamaan turvaluokiteltua tietoa. Tässä tutkimuksessa käsitellään sellaista sidosryhmän kanssa toteutettavaa Puolustusvoimien rakennushanketta, joka sisältää jossain osa-alueessa Puolustusvoimien määrittelemää turvaluokiteltua tietoa. Päätutkimuskysymyksenä on, mitä turvallisuus tarkoittaa turvaluokiteltua tietoa sisältävässä rakennushankkeessa. Aluksi selvitetään mitä rakennushanke ja turvallisuus tarkoittavat. Tutkimuksessa selvitetään, miten lait ja normit ohjaavat rakennushankkeen toteuttamista ja siihen liittyviä turvallisuustoimenpiteitä, millaisia turvallisuustoimenpiteitä tulee huomioida rakennushankkeen eri vaiheissa ja mitkä ovat rakennushankkeen eri osapuolien tehtävät rakennushankkeen eri vaiheissa. Näillä alatutkimuskysymyksillä luodaan perusteita ja synteesi tutkielman pääkysymykseen vastaamiseksi. Tutkimuksessa toteutetaan kirjallisuusselvitysten lisäksi kvalitatiivisessa tutkimuksessa sovellettavia teemaan liittyviä asiantuntijahaastatteluita. Tutkimuksen mukaan rakennushankkeen tärkeimmät turvallisuustoimenpiteet kohdistuvat palvelunhankintaan. Turvallisuustoimenpiteet tulee huomioida jo rakennushankkeen tarveselvitysvaiheessa. Rakennushankkeen projektin kulun ja turvallisuuden kannalta tärkeimmät päätökset tehdään hankesuunnitteluvaiheessa.

Rajavartiolaitoksen ja tullin yhteistoiminnan vaikuttavuus : Case Nuija -hanke

Julkisen sektorin resurssit supistuvat ja tuottavuutta joudutaan kehittämään. Samalla toimintaympäristö muuttuu. Muiden muassa nämä tekijät ovat kannustaneet viranomaisia tiivistyvään yhteistyöhön. Rajavartiolaitoksella ja tullilla on Suomessa pitkä historia yhteistoiminnasta. Kyseisten viranomaisten tehtävien tiivistyminen sai uuden askeleen Nuijamaan rajanylityspaikalla pilotoidussa Nuija-hankkeessa, jossa rajatarkastukset järjesteltiin uudelleen. Hankkeella saavutettiin kattavampi valvonta ja tehokkaampi resurssien hyötykäyttö. Kaikkia hankkeen hyötyjä ei kuitenkaan saavutettu kumppanuuskyvykkyyden puutteen takia. Tämä ilmeni ainakin organisaatiorakenteisiin liittyvissä toimivaltuusasioissa sekä organisaatiokulttuurillisissa seikoissa. Tutkielma kuvaa hankkeen taustaa, tavoitteita ja lopputuloksia. Tutkielma vertaa hankkeen tavoitteita sen toteutumaan ja muihin aikaansaatuihin vaikutuksiin. Hankkeen kokonaisvaikuttavuuden mallintamista hahmotellaan johtamisen nelikentän teoriaviitekehyksen avulla. Vaikuttavuuden mittaamiseksi esitetään operationalisoitava malli, jota käyttäen empiirisen esimerkkitapauksen avulla on mahdollista kerätä vertailukelpoista dataa vastaavien viranomaisyhteistoimintahankkeiden kokonaisvaltaiseksi arvioimiseksi.

Lissabonin sopimuksen vaikutus EU:n yhdennetyn rajaturvallisuuden kehittymiseen : uusia aseita integraatiolle?

Euroopan unionin (EU) perussopimuksia muuttanut Lissabonin sopimus astui voimaan 1.12.2009. Sopimus pyrkii antamaan EU:lle oikeudellisen kehyksen ja välineet, joita se tarvitsee vastatessaan yhteisiin turvallisuushaasteisiin. EU:n yhdennetty rajaturvallisuus määriteltiin ja hyväksyttiin neuvoston päätelmissä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella joulukuussa 2006. Lissabonin sopimuksen vaikutusta yhdennetyn rajaturvallisuuden edelleen kehittämiselle EU:n sisäisen turvallisuuden osana on tutkittu tieteellisesti vähän. Rajaturvallisuus on ollut terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden kansainvälistymisen myötä yksi tärkeimmistä EU:n oikeus- ja sisäasioiden sektoreista 1990-luvun lopulta saakka. Valtiot luovat instituutioita maksimoidakseen yhteisistä eduista saatavan hyödyn. Liberaalin institutionalismin keskeisenä tutkimuskohteena on läntinen integraatio ja integraatioprosessin selittäminen. Lissabonin sopimus integraation osana yhdistää tämän tutkimuksen liberaalin institutionalismin näkökulmaan. Tämä tutkimus on kartoittava laadullinen tutkimus. Metodiksi valittiin asiakirjoihin perustuva sisällön analyysi sekä täydentävät teemahaastattelut. Kirjallinen tutkimusaineisto koottiin EU:n strategioista ja poliittisista toimintaohjelmista. Haastateltaviksi henkilöiksi valittiin EU:n rajaturvallisuuspolitiikan valmisteluprosessissa ja yhteiseurooppalaisten rajaturvallisuusoperaatioiden kehittämisessä mukana olevia EU-virkamiehiä. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että Lissabonin sopimus mahdollistaa EUtasolla laajemman ja koordinoidumman toiminnan sisäisen turvallisuuden parantamiseksi. Nyt rajavalvonnalla voidaan vaikuttaa kaikkiin sisäisen turvallisuuden uhkiin eikä pelkästään niihin, jotka aiemmin kuuluivat EU:n ensimmäisen pilarin yhteisöasioiden alueelle. Yhteiseurooppalaisista operaatioista ja EU:n koordinoimista teknologiaa hyödyntävistä hankkeista saadut tulokset osoittavat EU:n yhdennetyn rajaturvallisuuden soveltuvan kansainvälisen, rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaan. Neuvoston yhteyteen Lissabonin sopimuksella perustetun sisäisen turvallisuuden pysyvän komitean toiminnalla lisätään EU:n pysyväisvirastojen ja eri viranomaisten toiminnan tehokkuutta sekä kehitetään sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden politiikkojen välisiä synergiaetuja kattavien mekanismien luomiseksi erityisesti riskien ja uhkien arvioimiseksi. EU:n luomien puitteiden kautta voidaan todeta saavutettavan yksittäisiä jäsenvaltioita paremmat edellytykset rajavalvonnan, viisumipolitiikan, maahanmuuttovirtojen hallinnan ja rikostorjunnan alojen väliselle yhteistyölle. Henkilöiden liikkuvuuden alalla EU voi Lissabonin sopimuksen myötä tarkastella muuttoliikkeen hallintaa ja rikollisuuden torjuntaa yhdennettyyn rajaturvallisuuteen kuuluvina rinnakkaisina tavoitteina.

Rajaturvallisuusriski käsitteenä

Toiminnan tuloksellisuuden ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden takaamiseksi on tärkeää, että Rajavartiolaitos tunnistaa rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat ja pystyy määrittämään niiden todennäköisyyden sekä vaikuttavuuden. Toisin sanoen Rajavartiolaitoksen on kyettävä hallitsemaan rajaturvallisuusriskejä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten rajaturvallisuutta määrittävä normisto määrittelee rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat sekä sitä, miten rajaturvallisuusriski voidaan määritellä käsitteenä ja miten rajaturvallisuusriskin määrittely hyödyntää rajaturvallisuuden ylläpitoa. Rajaturvallisuusriskin käsiteanalyysi tehdään Wilsonin kahdeksanportaisen analyysimallin avulla. Analyysin neljä ensimmäistä vaihetta määrittelevät rajaturvallisuusriskin teoreettisia sidoksia ja käsitteen ominaispiirteitä. Neljä viimeistä vaihetta painottuvat puolestaan rajaturvallisuusriskin empiiriseen merkitykseen. Rajaturvallisuusriskiä tarkastellaan rajaturvallisuuden ylläpidon näkökulmasta. Rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat määritellään sisäasiainministeriön ja Rajavartiolaitoksen toimintaa ohjaavien normien kautta. Riskienhallinnan ja turvallisuuden tutkimuksessa on nähtävissä kaksi suuntausta siinä, miten riskien analysoinnin mahdollisuuksiin suhtaudutaan. Toisaalla ilmiöiden mekaaninen käsittely ja matemaattinen mallintaminen tuntuisi olevan mahdollista myös vaikeiden sosiologisten ilmiöiden osalta. Toinen ääripää näyttäisi uskovan riskien analysoinnin olevan jokseenkin turhaa, koska kukaan ei koskaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tämän tutkielman tuloksena voidaan hyvän käytännön todeta olevan näiden ääripäiden välillä. Riskianalyysi on kiinteä osa päätöksentekoa, toiminnan kohdentamista, resurssien allokointia ja tuloksellisuuden raportointia. Analyytikon on kuitenkin pystyttävä esittämään tekemänsä analyysituotteen rajoitukset tuotteen käyttäjälle. Toimintaympäristön kompleksisuus on tunnustettava myös rajaturvallisuusriskin osalta. Rajaturvallisuusriskiä ei voida määritellä kattavasti siten, että määritelmä itsessään käsittäisi kaikki rajaturvallisuuteen kohdistuvat riskit. Rajaturvallisuusriskin käytettävyys terminä muodostuu rajaturvallisuuden määrittelemisen kautta. Rajaturvallisuus määritellään tässä tutkielmassa tilaksi, jossa suvereenin valtion alueellista koskemattomuutta ei loukata. Rajojen ylitys tapahtuu säännösten mukaisesti ja määrättyjen rajanylityspaikkojen kautta. Rajat ylittävästä rikollisuudesta tai muusta rajoihin ja niiden lähialueisiin liittyvästä toiminnasta ei aiheudu vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle eikä kansanterveydelle. Tämän määritelmän pohjalta rajaturvallisuusriski määritellään käsitteenä rajaturvallisuuteen kohdistuvaksi uhkaksi, jonka todennäköisyys ja vaikuttavuus voidaan määritellä.

Venäjän nuorisojärjestöt asevoimien taistelupotentiaalin rakentajina

Venäjällä on vahva pyrkimys palauttaa Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä menetetty suurvalta-asema. Suurvalta-ajattelun mukaiset toimenpiteet näkyvät laajasti. Turvallisuuspolitiikan osalta erityisesti asevoimien kehittäminen nähdään tärkeäksi tekijäksi. Asevoimien taistelupotentiaalin strategisen tason määritelmä pitää sisällään materiaalisia ja henkisiä voimia. Taistelupotentiaalin tutkimus painottuu usein nimenomaan materiaalisiin tekijöihin ja lukuarvoihin, kuten kaluston määrään tai joukkojen vahvuuteen. Ilman osaavaa ja motivoitunutta henkilöstöä uusimmastakaan kalustosta ei ole hyötyä. Rekrytointi on asevoimien keskeinen haaste kaikkien henkilöstöryhmien osalta. Nuorison kasvattamiselle tai nuorisoon vaikuttamiselle on tarve, koska lakisääteisen asepal-veluksen suorittaa monista syistä johtuen alle puolet asevelvollisista. Nuorisojärjestöjen toiminnal-la, erityisesti patrioottisella kasvatuksella ja esisotilaallisella koulutuksella, vastataan osaltaan tähän haasteeseen. Tutkimuksen päämääränä on selvittää sotilaallisesta näkökulmasta Naši- ja DOSAAF-järjestöjen historia, nykytila, tavoitteet ja toiminta osana Venäjän suurvalta-ajattelua sekä niiden merkitys Venäjän asevoimien taistelupotentiaalille. Naši on vuonna 2005 perustettu, periaatteessa itsenäinen, mutta Kremlille uskollinen poliittinen nuorisojärjestö. DOSAAF on jo Neuvostoliiton aikana toi-minut, uusimuotoisena vuonna 2009 perustettu valtiollinen vapaaehtoisjärjestö, joka toimii yhteis-työssä maa-, meri- ja ilmavoimien kanssa. Tutkimus on kvalitatiivinen asiakirjatutkimus. Metodina on käytetty primäärilähteiden analysoin-nin osalta sisällönanalyysia, jossa on sovellettu induktiivista eli aineistolähtöistä tutkimustapaa. Primäärilähteinä on käytetty Venäjän federaation virallisia asiakirjoja, järjestöjen kotisivuja ja nii-den sisältämiä asiakirjoja. Našin osuus asevoimien taistelupotentiaalin rakentumisessa voidaan yleistää käsittävän ainakin patrioottisen kasvatuksen, tulevaisuuden johtajien sekä hyvän fyysisen kunnon ja terveet elämänta-van omaavaan nuorison kasvattamisen. DOSAAF:n osalta taistelupotentiaalille tärkeää toimintaa ovat patrioottinen kasvatus, esisotilaallinen koulutus, ammatillinen koulutus sotilas- ja siviiliam-matteihin, yleinen maanpuolustuskoulutus ja fyysinen kasvatus. Tutkimuksen tuloksena todetaan Našilla olevan välillinen ja melko vähäinen merkitys asevoimien taistelupotentiaalille. Taistelupotentiaalin määritelmän näkökulmasta Našin merkitys on suurin moraalisen hengen luojana. Lisäksi Našilla on merkitys asevoimien henkilöstöön ja valmiuteen. DOSAAF:n merkitystä asevoimien taistelupotentiaalille voidaan pitää merkityksellisenä. DO-SAAF:lla on merkitys asevoimien henkilöstöön, kykyyn käyttää kalustoa, valmiuteen, henkilöstön moraaliseen henkeen ja henkilöstön koulutustasoon. DOSAAF:n merkitys tulee lisääntymään lähi-vuosien aikana järjestön laajentaessa toimintaansa. DOSAAF:n toiminnan laajentamisen aikataulu ja tavoitteet ovat kunnianhimoiset ulottuen Venäjän asevoimien varusteluohjelman tavoin vuoteen 2020.

Jalkaväen tehtävätaksonomian käsitteet 1950-luvulla : tehtävätaksonomian kansallinen käsiteanalyysi

Sotien jälkeinen kenttäohjesääntöjen laadinta katsotaan käynnistyneen 1945, kun tehtävään määrättiin henkilöstöä pääesikunnassa. Kirjoitustyöhön nimettiin joukko upseereita, jotka omasivat laajan kokemuksen ja kyvyn kirjoittaa yhtymien operaatioista. Taktiikan kannalta keskeisimpien ohjesääntöjen uudistaminen saatiin osittain päätökseen vasta vuonna 1955, kun joukkojen koulutuksen ja opetuksen perustana olivat keskeisimpien sodanajan joukko-jen taisteluohjesäännöt ja oppaat. Kenttäohjesääntöjen viimeisten osien ilmestyminen 1950-luvun lopussa poisti käytöstä viimeiset sotia edeltäneiden vuosien ohjesäännöt. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä 1950-luvun aikaisista julkaisuista ovat vuonna 1953 jul-kaistu Upseerin käsikirja osa III. Vuonna 1954 julkaistu Kenttäohjesääntö II osa käsittelee prikaatin taistelun toteutusta ja 1958 Kenttäohjesääntö yleinen osa keskittyy joukkojen johtamiseen ja yhteistoimintaan puolustushaarojen kanssa. Perinteisiä taitelulajeja käsitte-levät vuonna 1954 julkaistu, kiväärikomppaniaan keskittyvä, Jalkaväen taisteluopas V osa ja vuonna 1955 julkaistu, pataljoonan taisteluun keskittyvä, Jalkaväen taisteluohjesääntö II osa. Tutkielman päätavoitteena on laatia kokonaiskuva 1950-luvun jalkaväkijoukkojen tehtävä-taksonomian käsitteistä. Tutkimuksen pääongelmaksi on määritelty kysymys: Millaisia tehtävätaksonomian mukaisia käsitteitä on käytetty 1950-luvun jalkaväkijoukkojen taktiikassa? Käsitteitä tarkastellaan kaikissa taistelulajeissa, niin puolustuksessa, hyökkäyksessä kuin viivytyksessä. Tutkimus tarkastelee jalkaväkiorganisaatioista ensisijaisesti komppaniaa, pataljoonaa ja prikaatia. Tutkimuksessa tarkasteltavia käsitteitä lähdemateriaalista ilmeni 49 kappaletta. Lähdemateriaalin käsitteet voidaan jakaa esiintymisen mukaisesti yleisimpiin (15), yleisiin (27) ja harvoihin (7) käsitteisiin. Tarkasteltaessa 1950-luvun tehtävätaksonomian mukaisia käsitteitä voidaan todeta, että selkeää kokonaisvaltaista käsitteiden luokittelua, niiden yhdenmukaista määrittelyä tai nii-hin liittyvää toiminnallista vaikutuksellisuutta ei aikakauden lähdeteoksista löydy. Kokonaisuudessaan jalkaväkijoukkojen tehtävätaksonomian käsitteiden käyttö on ollut 1950-luvulla hyvin kirjavaa. Käytettävien käsitteiden suurta määrää voi selittää selkeän, kokonaisvaltaisen ja ohjeistetun tehtävätaksonomian puuttumisella. Tehtäväkäsitteiden ilmentyminen lähdeteoksissa on yhdenmukaista. Keskeiset yhteiset nimittäjät lähdeteoksien määritelmille ovat niiden samankaltaisuus ja vertailtavuus.

Keskijänniteverkon maakaapeloinnin kannattavuus

Tämän työn tavoitteena oli löytää tekijöitä jotka vaikuttavat keskijänniteverkon maakaapeloinnin kannattavuuteen. 1950–1970 luvuilla verkkoa rakennettiin halvimmalla mahdollisella tavalla, eikä sähkönjakelun luotettavuuteen kiinnitetty huomiota. Tämä tuo verkkoyhtiöille haasteen vanhoja verkkoja saneerattaessa, sillä keskeytyskustannusten arvostus on noussut merkittävään asemaan. Työssä tarkoituksena oli vertailla avojohdon sekä maakaapeloinnin elinkaarikustannuksia kahden erilaisen johtolähdön avulla. Toisella johtolähdöllä oli suuri julkinen kuorma ja toinen johtolähtö oli pitkä maaseutulähtö jolla esiintyi paljon vikoja. Työssä tarkastellaan myös sähkönjakeluverkon käyttövarmuutta ja maakaapeloinnin ominaisuuksia. Elinkaarikustannuksiin vaikuttavia tekijöitä olivat investointikustannukset, keskeytyskustannukset sekä ylläpitokustannukset. Tuloksista voidaan huomata, että keskeytyskustannuksilla voi olla joissain tapauksissa hyvinkin suuri vaikutus johtolähdön elinkaareen. Pitkillä ja pienitehoisilla johtolähdöillä keskeytyskustannusten merkitys pienenee, eikä kaapeloinnilla saavuteta yhtä suurta hyötyä kuin suuritehoisemmilla lähdöillä.

Johtamis- ja hallintojärjestelmäuudistus lennoston esikunnan huolto-osastolla

Puolustusvoimissa toteutettiin hallintorakenteen muutos nimellä ”Johtamis- ja hallintojärjestelmäuudistus, JOHA 2008”. Ilmavoimien joukko-osastojen esikuntarakenteet organisoitiin uudelleen toimintokohtaisiksi eli funktionaalisiksi organisaatioiksi ja ne käskettiin ottaa käyttöön 1.1.2010 alkaen. Reunaehtoina oli, että esikuntien henkilöstökokoonpanojen pitää pysyä samassa henkilövahvuudessaan ja uuden rakenteen tulee kyetä vastaamaan myös sodanajan vaatimuksiin mahdollisimman hyvin. Tässä tutkielmassa esitetään organisaatiouudistuksen jälkeinen toimintamalli Ilmavoimien yhden lennoston esikunnan huoltoosastolla, rauhanajan organisaatiossa. Tutkielman aihe on valittu Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen ylläpitämästä tutkielmapankista. Tutkielma on kvalitatiivinen kirjallisuustutkimus, jota on täydennetty avoimella kyselyllä ja henkilöhaastattelulla. Tutkielman tutkimuskysymyksinä olivat toimintokohtaisen organisaation tärkeimpien osatuotteiden ja yhteisten tuotteiden löytäminen sekä uuteen työjärjestykseen kirjaamattomien toimialojen tehtävien nimeäminen. Näiden lisäksi kartoitettiin sektoreiden näkemys johtamis- ja hallintorakenneuudistuksen vaikutuksista huolto-osaston toimintaan. Työjärjestykseen kirjaamattomia tehtäviä löytyy kahdelta sektorilta yhteensä neljä kappaletta. Kullekin sektorille kyetään nimeämään tärkeimmät osatuotteet ja yhteiset tuotteet, jotka on esitetty tämän tutkielman kappaleessa kuusi. Sektorit näkevät johtamis- ja hallintorakenneuudistuksen kehittäneen ja tehostaneen huolto-osaston työskentelyä sekä parantaneen asioihin vaikuttamisen mahdollisuuksia. Erityisen hyväksi muutokseksi nimetään lennoston normaali- ja poikkeusolojen toimitilojen rakentamiseen liittyvien suunnitelmien laatiminen sekä muu tilahallintaan liittyvä toiminta. Lisäksi tutkielman johtopäätöksenä havaitaan, että työjärjestykseen ei huolto-osastolle ole määritetty tuotteita. Osaston tuotteiden puuttuminen lienee unohtuneen työjärjestystä laadittaessa tai jos päätös on tietoinen, voi se kyseenalaistaa myös sektoreiden tuotteiden nimeämisen tarpeellisuuden. Määritettyjen tuotteiden puute vaikeuttaa vaikuttavuuden arviointia organisaatiossa kaikilla tasoilla. Vaikuttavuuden arviointia toteutetaan lennoston laatujärjestelmän työkaluilla puolustusvoimien laadunhallinta ohjeistuksen mukaisesti sekä laadittavilla huollon toiminnan vuosija kausiraporteilla. Jatkotutkimusesityksenä on koko lennoston työjärjestyksen linjakkuuden ja siihen kirjattujen rajapintojen tarkastelu toimintojen sekä tuotteiden kautta.

Winning time in land warfare : a reading of the classical strategists prior to the age of mechanization

We live in an age where rationalization and demands of efficiency taint every aspect of our lives both as individuals and as a society. Even warfare cannot escape the increased speed of human interaction. Time is a resource to be managed. It has to be optimized, saved and won in military affairs as well. The purpose of this research paper is to analyze the dogmatic texts of military thought to search for answers what the classics of strategy saw in the interrelations of temporality and warfare and if their thoughts remain meaningful in the contemporary conjunction. Since the way a society functions is reflected in the way it conducts its wars, there naturally are differences between an agrarian, industrial and information society. Theorists of different eras emphasize things specific to their times, but warfare, like any human interaction, is always bounded by temporality. Not only is the pace of warfare dependent on the progress of the society, but time permeates warfare in all its aspects. This research paper focuses on two specific topics that arose from the texts themselves; how should time be managed and manipulated in warfare and how to economize and “win” it from the enemy. A method where lengthy quotations are used to illustrate the main point of the strategists has been chosen for this research paper. While Clausewitz is the most prominent source of quotations, thoughts from ancient India and China are represented as well to prove that the combination of right force in the right place at the right time is still the way of the victorious. Tactics change in the course of time but the principles of strategy remain unaltered and are only adapted to suit new situations. While ancient and pre-modern societies had their focus on finding auspicious moments for battle in the flow of kronos-time based on divinities, portents and auguries, we can trace elements of manipulation of time in warfare from the earliest surviving texts. While time as a fourth dimension of the battlespace emerged only in the modern era, all through the history of military thought it has had a profound meaning. In the past time could be squandered, today it always has to be won. This paper asks the question “why”.

Työkulttuurin muutos sotilaallisen krisiinhallinnan toimintaympäristössä

Kansainvälisen kriisinhallinnan toimintaympäristö on muuttunut vaativammaksi ja kriisinhallinnan tehtäväkenttä on laajentunut ja monipuolistunut. Kaikkien alueella olevien toimijoiden tulee kyetä yhteistyöhön muiden kanssa. Suomalainen kriisinhallinnan työkulttuuri on rakentunut vuodesta 1956 lähtien. Sopiiko se nykypäivän operaatioihin? Nyt on aika tarkastella monikulttuuristen toimintaympäristöjen ja työkulttuurin toimivuutta, jotta olemme tulevaisuudessakin kelvollisia kriisinhallintaan muiden maiden rinnalla. Tutkimuksen pääongelma on: Onko työkulttuuri muuttunut suomalaisessa sotilaallisessa rauhanturvaamisessa siirryttäessä kriisinhallintaan? Alaongelmina ovat: 1)Millainen työkulttuuri on ollut perinteisissä rauhanturvaamisoperaatioissa? 2)Millainen työkulttuuri on nykyisissä kriisinhallintaoperaatioissa? Työ on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusote on hermeneuttis-fenomenologinen. Tässä tutkimuksessa pyritään ymmärtämään kriisinhallinnan toimintaympäristöä ja ihmisten toimintaa eli työkulttuuria kyseisessä ympäristössä. Tutkimuksen empiirinen osio muodostuu narratiiveista sekä tutkijan kokemuksista rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioista. Tutkimuksessa aineiston analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia aineistolähtöisesti, joka eteni induktiivisesti, ”yksityisestä yleiseen.” Tuloksia: Työkulttuurissa itsessään ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Erot aiempaan johtuvat pääasiassa muuttuneista tehtävistä ja toimintaympäristön muutoksista. Tämän tutkimuksen tarkastelukulmasta katsottuna sotilaiden työkulttuuri on hyvin samankaltainen, riippumatta sotilaan kansallisuudesta. Tehtävät ovat muuttuneet - tekijät eivät. Sotilaallisen kriisinhallinnan toteuttajia ovat samat henkilöt kuin aiempina vuosikymmeninä. Suomi lähettää edelleen suomalaisia kriisinhallitsijoita maailman häiriöpesäkkeisiin. Näillä sotilailla on suomalainen ja pohjoiseurooppalainen kulttuuritausta. Joukko johon kriisinhallitsija kuuluu, on muuttunut monikulttuurisemmaksi ja yhteistyö kansainvälisten sotilaiden kanssa on päivittäistä. Työkulttuurissa korostuvat kommunikaatiotaidot, sosiaalisuus ja yleinen kulttuurituntemus. Erityisesti ulkomaalaiset nostivat kohdealueen kulttuurin tuntemuksen kehityskohteeksi Tutkimusta voidaan jatkaa esimerkiksi Kansainvälisen Keskuksen Lessons Learned toiminnan alla. Tutkimuksellisina jatkoteemoina voisi olla: kriisinhallinnan toimintaympäristö, toimintaympäristön vaikutus sotilaan kuormittavuuteen, kulttuurituntemuksen vaikuttavuus, kielikoulutuksen vaikuttavuus tai kommunikointitaitojen kehittäminen.