Orpoteosten käyttöön liittyvien ongelmien sääntely Euroopan Unionin tasolla

Orpoteokset ovat teoksia, jotka ovat tekijänoikeudella suojattuja, mutta joiden oikeudenhaltijoita ei tiedetä tai ei pystytä tavoittamaan käyttöluvan kysymistä varten. Euroopan unionissa on viime vuosina ollut käynnissä lainsäädäntötyö, jonka tavoitteena on luoda järjestelmä orpoteosten aseman tunnustamiseksi ja rajat ylittävän käytön sallimiseksi. Tarkoituksena on erityisesti edesauttaa teosten digitointia ja verkkokirjastoon saataville asettamista sekä tätä kautta parantaa niiden saatavuutta kaikissa jäsenvaltioissa. Tutkimuksen keskeisenä tarkoituksena on selvittää, minkälaisella sääntelyllä orpoteosten käyttöä koskevia ongelmia voitaisiin parhaiten ratkaista Euroopan Unionin tasolla. Vaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseksi käydään läpi Euroopan komission vuonna 2011 tekemän orpoteoslainsäädäntöä koskevan vaikutusten arvioinnin pohjalta. Tärkeänä osana tutkielmaa tarkastellaan sitä, millä tavalla lokakuussa 2012 voimaantulleessa direktiivissä orpoteosten tietyistä sallituista käyttötarkoituksista (2012/28/EU) on säännelty orpoteosten käyttöä ja kuinka hyvin sääntelyllä saavutetaan sille asetetut tavoitteet. Lisäksi pohditaan, voitaisiinko orpoteosten käyttöön liittyvät tavoitteet saavuttaa tehokkaammin toisenlaisella järjestelmällä. Tutkielmassa käytetään lähdeaineistona orpoteoksia ja tekijänoikeuksia koskevaa kirjallisuutta, asiantuntijoiden ja eri intressiryhmien orpoteosdirektiiviä koskevia lausuntoja sekä aineistoa, joita Euroopan unionin toimielimet ovat aiheesta tuottaneet. Orpoteosdirektiivi velvoittaa jäsenvaltiot säätämään tekijänoikeutta koskevasta poikkeuksesta tai rajoituksesta, jolla sallitaan orpoteosten yleisen edun mukainen käyttö direktiivissä määritellyille organisaatioille. Orpoteosten rajat ylittävään saatavuuteen liittyvät ongelmat pyritään ratkaisemaan vastavuoroista tunnustamista koskevilla säännöksillä. Direktiivin teoskohtaiseen oikeudenselvitykseen perustuva järjestelmä soveltuu parhaiten orpoteosten kappalemääräisesti pienimuotoiseen käyttöön, koska suuren teosmäärän kohdalla teoskohtainen oikeuksien selvitys on kallis ja aikaa vievä prosessi. Koska eurooppalaisen orpoteoksia koskevan lainsäädäntöhankkeen taustalla on ollut pyrkimys tukea teosten massadigitointia, olisi tämän tavoitteen toteuttamiseksi lainsäädäntöä kehitettävä edelleen.

RESPONSE OF LOCALLY ADAPTED PEARL MILLET POPULATIONS TO S1 PROGENY RECURRENT SELECTION FOR GRAIN YIELD AND RESISTANCE TO RUST

In the semi-arid zones of Uganda, pearl millet ( Pennisetum glaucum (L.) R. Br.) is mainly grown for food and income; but rust (Puccinia substriata var indica (L.) R. Br.) is the main foliar constraint lowering yield. The objective of the study was to genetically improve grain yield and rust resistance of two locally adapted populations (Lam and Omoda), through two cycles of modified phenotypic S1 progeny recurrent selection. Treatments included three cycles of two locally adapted pearl millet populations, evaluated at three locations. Significant net genetic gain for grain yield (72 and 36%) were achieved in Lam and Omoda populations, respectively. This led to grain yield of 1,047 from 611 kg ha-1 in Lam population and 943 from 693 kg ha-1 in Omoda population. Significant improvement in rust resistance was achieved in the two populations, with a net genetic gain of -55 and -71% in Lam and Omoda populations, respectively. Rust severity reduced from 30 to 14% in Lam population and from 57 to 17% in Omoda population. Net positive genetic gains of 68 and 8% were also achieved for 1000-grain weight in Lam and Omoda, respectively. Traits with a net negative genetic gain in both populations were days to 50% flowering, days to 50% anthesis, days to 50% physiological maturity, flower-anthesis interval, plant height and leaf area.

Yhteistä turvallisuutta rakentaen : poliisi- ja upseeriprofessioiden yhteiskehittelyn mahdollisuuksista

Poliisin rakenneuudistus Pora III ja Puolustusvoimauudistus 2011–2015 ovat olleet viime vuosien esimerkkejä julkisen sektorin työn tehostamisen vaatimuksista. Sekä Puolustusvoimilla että poliisilla, kahdella turvallisuusalan viranomaistaholla, on lakisääteiset tehtävänsä, jotka tulee työn tehostamisen vaatimuksista huolimatta suorittaa. Turvallisuusala yksityistyy vauhdilla, ja keskustelua käydään siitä, mitä tehtäviä viranomainen hoitaa itse, mitä annetaan kaupallisen toimijan tai järjestöjen hoidettavaksi ja mistä kansalainen vastaa itse jatkossa. Resurssi- ja tehostamisvaatimuksia mietittäessä nousee esille upseereiden kohdalla koko maan puolustus ja turvaaminen. Kyetäänkö tämän tehtävän täyttämiseen mahdollisessa sotatilanteessa enää nykyisellä tai mahdollisesti vähenevällä resursoinnilla? Poliisitoimen osalta vasteajat eri puolilla Suomea puhuttavat, samoin se, miten tehtäviä priorisoidaan hoidettavaksi. Saavatko kansalaiset enää perusoikeuksiinsa kuuluvaa arjen turvallisuutta, jonka vielä tänä päivänä katsotaan kuuluvan valtion perustehtäviin? Viranomaisten pitäisi tutkimukseen valittujen aineistojen sekä lakien perusteella hoitaa tehtävänsä laadukkaasti ja tasa-arvoisesti kaikkialla Suomessa. Nykyiset sisäistä ja ulkoista turvallisuutta käsittelevät asiakirjat, esimerkiksi strategiat, puhuvat laajasta turvallisuuskäsityksestä, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajojen hämärtymisestä globalisoitumisen seurauksena ja lisääntyvästä poikkihallinnollisesta yhteistyöstä toimintaa ohjaavana ajattelumallina. Viranomaisyhteisyötä tulisi lisätä osana normaalia toimintaa, samoin yhteistyötä järjestöjen, elinkeinoelämän ja jokaisen kansalaisen kanssa. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa (2013) peräänkuulutetaan uusia, innovatiivisia tapoja hoitaa sekä valtion että kuntien tehtäviä. Yhteisen toiminnan kohteen eli laajan turvallisuuskäsityksen viitekehyksessä on mahdollisuus pohtia uudenlaista turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä, eli etsiä perusteluja upseeri- ja poliisiprofession syvemmälle yhteistyölle – yhteiskehittelylle. Tutkimukseni tavoitteena on herätellä keskustelua siitä, onko yhteisen toiminnan kohteen löytymiselle edellytyksiä. Nähtävissä on, että valtiolle kuuluvia toimintoja tehostetaan jatkossakin. Yksi järkevä tapa tehostamisessa on löytää töiden rajapintoja ja yhdistää resurssit näiden osalta. Jotta toiminta olisi tehokasta, sen pitää olla osa jokapäiväistä toimintaa eikä perustua vain muutamiin yhteistoimintaharjoituksiin tai jo tapahtuneiden poikkeustilanteiden hoitoon. Suurin osa kriisiajan toiminnasta perustuu normaaliolojen toimintaan, jolloin sen lähtökohdat voisivat olla yhteisessä työssä ja alkaa jo koulutuksesta, mikä nostetaan tässä työssä yhtenä mahdollisuutena esille. Koulutuksellinen yhteistyö ja liikkuvuus ovat eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen perusteella mahdollista myös kahden eri hallinnonalan koulutuksessa. Tällaista koulutuksen tehostamista haetaan tällä hetkellä muualla yhteiskunnassa. Mutta halutaanko omasta toiminnasta ja tehtävistä luopua edes osittain ja tehdä yhteistyötä mahdollisesti oman työn hallinnan, vallan tai resurssien menettämisen pelossa? Vai onko kyse vain siitä, että yhteistyön syventämiselle ei ole nähty kovinkaan suurta tarvetta tai hyötyä eikä yhteistyö näytä tuovan mitään uutta ammattikuntien osaamiseen? Tutkimuksen aineisto koostuu valtionhallinnon aineistoista, kuten strategioista, mietinnöistä ja raporteista niin sisäisen kuin ulkoisen turvallisuuden alalta. Aineistona käytetään myös upseeri- (n=71) ja poliisipäällystöopiskelijoille (n=65) suunnattua kyselyä ja kirjoitelmaa tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta vuonna 2030. Lisäksi opiskelijavastauksista tehtyä analyysia syvennetään molempien korkeakoulujen (Maanpuolustuskorkeakoulu ja Poliisiammattikorkeakoulu) rehtoreiden sekä molempien hallinnonalojen (puolustusministeriö sekä sisäministeriö) kansliapäälliköiden haastatteluilla. Aineistojen avulla pyritään herättelemään ajatuksia siitä, voisiko yhteisiä töitä löytyä yhteistyön pohjaksi. Tarkoituksena on perustella, miksi yhteistyötä kannattaa tehdä ja ikään kuin vastata etukäteen vastaväitteisiin, miksi sitä ei voitaisi tehdä. Strategioiden yhteistyön tahtotilaa verrataan muihin strategioiden toimenpide ehdotuksiin ja sitä kautta vielä kyselyaineistoon. Opiskelijakyselyllä haetaan näkemyksiä tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta ja mahdollisesta yhteistyöstä sekä sen painopisteistä. Muilla asiantuntijahaastatteluilla haetaan korkeakoulujen sekä ministeriön tason näkemyksiä opiskelijoiden mielipiteisiin. Opiskelijakyselyn avulla on haluttu selvittää sitä, mitä jo työelämässä olleet mutta vaihteeksi opiskelevat sotatieteiden maisteriopiskelijat Maanpuolustuskorkeakoulussa ja poliisin päällystötutkinnon opiskelijat Poliisiammattikorkeakoulussa ajattelevat turvallisuusalan ja -asiantuntijuuden muutoksesta. Minkälaisena he näkevät oman tulevan työnsä ja yhteistyökentän muiden viranomaisten kanssa? Selvää opiskelijavastausten mukaan on se, että turvallisuus halutaan pitää jatkossakin viranomaisen vastuulla ja välttää viimeiseen asti yksityisen sektorin liiallista vastuuta enempää kuin on pakko. Yhteistyötä halutaan edelleen lisätä, ja erityisesti tämä koskee viranomaisten välistä yhteistyötä. Tutkimus on tietoisesti rajattu koskemaan kahta turvallisuusalan viranomaistoimijaa, ammattikorkeakoulutuksen käyneitä poliiseja ja Puolustusvoimien Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevia upseereita, joiden tehtävistä ja koulutuksesta on löydettävissä yhteisiä rajapintoja ja yhteistyön alueita. Kiinnostus syventyä valittuun kahteen ammattialaan johtuu myös siitä, että usein esimerkiksi sisäasianhallinnon strategioissa Puolustusvoimat jätetään ulkopuolelle varsinkin normaaliolojen yhteistyötä tarkasteltaessa tai vain yksittäisen maininnan asteelle. Sama huomio on havaittavissa puolustushallinnon strategioista. Tämä nousee esille erityisesti alueellista yhteistyötä tai viranomaisyhteistyötä pohdittaessa. Silti sekä sisäministeriön että puolustusministeriön hallinnonalan strategiat ym. perustuvat laajaan turvallisuuskäsitykseen, ja usein eri ammattikuntia analysoitaessa puhutaan tehtävistä, joita tekevät useat ammattikunnat ja professiot. Puhutaan niin sanotuista harmaista alueista. Ministeriöiden tahtotilassa ja toiminnassa on tutkimukseni mukaan nähtävissä ristiriita. Koulutuksen osalta yhteistyön lisääminen on mahdollista etenkin nyt, kun Poliisiammattikorkeakoulussa peruskoulutus on muuttunut ammattikorkeakoulutasoiseksi ja näin tämän ammattikunnan professioasema koulutuksen näkökulmasta on vahvistunut entisestään. Käsittelenkin tutkimuksessani kahta professiota professiotutkimuksen perinteisiä kriteereitä käyttäen, eli rinnastaessani näitä kahta ammattia. Rinnastettavuus koulujen kesken on tullut mahdolliseksi sekä tutkintojen että osaamisen tarkastelun näkökulmasta. Tämän myötä myös molempia korkeakouluja hyödyttävää yhteistyötä olisi mahdollista miettiä osana muutakin hallinnon tehostamista ja rauhan ajan viranomaistoimintaa.

Endoscopic capacity in West Africa.

Background: Levels of endoscopic demand and capacity in West Africa are unclear. Objectives: This paper aims to: 1. describe the current labor and endoscopic capacity, 2. quantify the impact of a mixed-methods endoscopy course on healthcare professionals in West Africa, and 3. quantify the types of diagnoses encountered. Methods: In a three-day course, healthcare professionals were surveyed on endoscopic resources and capacity and were taught through active observation of live cases, case discussion, simulator experience and didactics. Before and after didactics, multiplechoice exams as well as questionnaires were administered to assess for course efficacy. Also, a case series of 23 patients needing upper GI endoscopy was done. Results: In surveying physicians, less than half had resources to perform an EGD and none could perform an ERCP, while waiting time for emergency endoscopy in urban populations was at least one day. In assessing improvement in medical knowledge among participants after didactics, objective data paired with subjective responses was more useful than either alone. Of 23 patients who received endoscopy, 7 required endoscopic intervention with 6 having gastric or esophageal varices. Currently the endoscopic capacity in West Africa is not sufficient. A formal GI course with simulation and didactics improves gastrointestinal knowledge amongst participants.

A case study of epistemic order in mathematics classroom dialogue

We define epistemic order as the way in which the exchange and development of knowledge takes place in the classroom, breaking this down into a system of three components: epistemic initiative relating to who sets the agenda in classroom dialogue, and how; epistemic appraisal relating to who judges contributions to classroom dialogue, and how; and epistemic framing relating to the terms in which development and exchange of knowledge are represented, particularly in reflexive talk. These components are operationalised in terms of various types of structural and semantic analysis of dialogue. It is shown that a lesson segment displays a multi-layered epistemic order differing from that of conventional classroom recitation.

Les interactions vestibulo-corticales qui sous-tendent le contrôle de la posture chez les sujets sains

Le système vestibulaire et le cortex moteur participent au contrôle de la posture, mais la nature de leurs interactions est peu documentée. Afin de caractériser les interactions vestibulo-corticales qui sous-tendent le contrôle de l’équilibre en position debout, l’activité électromyographique (EMG) du soléaire (SOL), du tibial antérieur (TA) et du péronier long (PERL) de la jambe droite a été enregistrée chez 14 sujets sains. La stimulation galvanique vestibulaire (GVS) a été appliquée avec la cathode derrière l’oreille droite ou gauche à différents intervalles inter-stimulus (ISIs) avant ou après la stimulation magnétique transcrânienne induisant des potentiels moteurs évoqués (MEPs) au niveau des muscles enregistrés. Lorsque que la cathode était à droite, une inhibition des MEPs a été observée au niveau du SOL à un ISI de 40 et 130 ms et une facilitation des MEPS a été observée au niveau TA à un ISI de 110 ms. Lorsque la cathode était à gauche, une facilitation des MEPs a été observée au niveau du SOL, du TA et du PERL à un ISI de 50, -10 et 0 ms respectivement. L’emplacement de ces interactions sur l’axe neural a été estimé en fonction des ISIs et en comparant l’effet de la GVS sur les MEPs à son effet sur l’EMG de base et sur le réflexe-H. Selon ces analyses, les modulations observées peuvent avoir lieu au niveau spinal ou au niveau supraspinal. Ces résultats suggèrent que les commandes de la voie corticospinale peuvent être modulées par le système vestibulaire à différents niveaux de l’axe neuronal.

Les interactions vestibulo-corticales qui sous-tendent le contrôle de la posture chez les sujets sains

Le système vestibulaire et le cortex moteur participent au contrôle de la posture, mais la nature de leurs interactions est peu documentée. Afin de caractériser les interactions vestibulo-corticales qui sous-tendent le contrôle de l’équilibre en position debout, l’activité électromyographique (EMG) du soléaire (SOL), du tibial antérieur (TA) et du péronier long (PERL) de la jambe droite a été enregistrée chez 14 sujets sains. La stimulation galvanique vestibulaire (GVS) a été appliquée avec la cathode derrière l’oreille droite ou gauche à différents intervalles inter-stimulus (ISIs) avant ou après la stimulation magnétique transcrânienne induisant des potentiels moteurs évoqués (MEPs) au niveau des muscles enregistrés. Lorsque que la cathode était à droite, une inhibition des MEPs a été observée au niveau du SOL à un ISI de 40 et 130 ms et une facilitation des MEPS a été observée au niveau TA à un ISI de 110 ms. Lorsque la cathode était à gauche, une facilitation des MEPs a été observée au niveau du SOL, du TA et du PERL à un ISI de 50, -10 et 0 ms respectivement. L’emplacement de ces interactions sur l’axe neural a été estimé en fonction des ISIs et en comparant l’effet de la GVS sur les MEPs à son effet sur l’EMG de base et sur le réflexe-H. Selon ces analyses, les modulations observées peuvent avoir lieu au niveau spinal ou au niveau supraspinal. Ces résultats suggèrent que les commandes de la voie corticospinale peuvent être modulées par le système vestibulaire à différents niveaux de l’axe neuronal.