Konsultoivien erityislastentarhanopettajien kokemuksia kasvun ja oppimisen tukemisesta esiopetuksessa

Tämän tapaustutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen konsultoivien erityislastentarhanopettajien kokemuksia kasvun ja oppimisen tukemisesta ja tuen järjestämisestä esiopetuksessa kolmiportaisen tuen käyttöönoton jälkeen. Tarkoituksena oli myös selvittää kasvun ja oppimisen tukemisen yhdistymistä esiopetusryhmän lapsilähtöiseen toimintaan. Tutkimuksen tarkoitukseen liittyi pyrkimys saada tietoa, miten kolmiportaiselle tuelle asetetut tavoitteet kaikille yhteisen koulun kehittämisestä ja varhaisen tuen edistämisestä näkyvät esiopetuksen järjestämisessä ja toiminnassa. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kuutta varhaiskasvatuksen konsultoivaa erityislastentarhanopettajaa. Haastattelutyyppinä oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Aineisto analysoitiin laadullisin menetelmin käyttäen teoriaohjaavaa ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Vuonna 2011 otettiin käyttöön oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Siinä korostuu pedagoginen asiantuntijuus lapsen kasvun ja oppimisen tuen määrittämisessä ja arvioinnissa. Kolmiportaisen tuen myötä on esiopetuksen alkaminen erityiskoulun esiopetuksessa valtakunnallisesti vähentynyt. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan esiopetuksen erityisopetus järjestettiin erityiskoulujen esiopetusryhmissä. Konsultoivien erityislastentarhanopettajien työn painopiste on muuttunut varhaisen tuen suuntaan. Tutkittavien kokemusten mukaan oppimisen vaikeudet on pyritty tunnistamaan varhain muun muassa konsultoivan erityislastentarhanopettajan ja lastentarhanopettajan välistä yhteistyötä tiivistämällä. Käytetyimmät opetusmuodot olivat pienryhmätyöskentely ja joustavat ryhmittelyt. Lasten yhteistä toimintaa pidettiin tärkeänä ja yksilöopetuksesta oli luovuttu lähes kokonaan. Esiopetusryhmän toiminnassa lapsilähtöisyys ja kaikkien lasten osallisuus tuli esiin lapsia kuuntelemalla ja heidän ideoihinsa tarttumalla toiminnan järjestämisessä. Tutkimuksen tuloksissa painottui lastentarhanopettajan pedagogisen vastuun selkiintyminen kolmiportaisen tuen käyttöön myötä.

Psykososiaalisten haittojen ja mielialan yhteys ikäkuuloon – potilaan näkökulma

Ikäkuulo on iän myötä hitaasti etenevä parantumaton aistivika, joka ilmenee huonokuuloisuutena. Ikääntyvän väestön määrän lisääntyessä myös ikäkuuloisten määrä kasvaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla keski-ikäisten sekä ikääntyvien ikäkuuloisten kokemia kuulo-ongelmasta johtuvia psykososiaalisia haittoja ja heidän mielialaansa sekä sitä onko näillä tekijöillä yhteyttä toisiinsa. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoa ikäkuulon aiheuttamista haittatekijöistä, jotta hoitotyössä opittaisiin tunnistamaan ikäkuuloiset potilaat entistä varhaisemmassa vaiheessa, ja siten pystyttäisiin tukemaan heidän hyvää elämänlaatuaan. Kyseessä oli kuvaileva, korrelatiivinen tutkimus. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksen avulla, käyttäen esitietolomaketta, kahta itsearviointimittaria (HHIE-S- ja Kaksi kysymystä masennuksesta -mittari) ja uusimman kuulokäyrän BEHL(0,5-1-2-4kHz) -arvoa. Aineisto kerättiin yhden yliopistosairaalan kuulontutkimusyksikön asiakkailta kesä-marraskuun 2015 aikana (n= 64, vastausprosentti 80 %). Aineisto analysoitiin kuvailevin tilastotieteen menetelmin tutkien yhtäläisyyksiä, eroavaisuuksia ja riippuvuussuhteita. Analysointivaiheessa vastaajat jaettiin kahteen ikäluokkaan: työikäisiin, 50–65-vuotiaat ja eläkeikäisiin, 66–82-vuotiaat. Tulosten mukaan 60 %:lla vastaajista todettiin lievä kuulovika. Työikäisistä 41 % ja eläkeikäisistä 65 % kokivat itsensä huonokuuloisiksi. Hieman yli puolelle (54 %) itsensä huonokuuloiseksi kokevista kuulo-ongelma aiheutti vaikeita psykososiaalisia haittoja. 43 % vastaajista kärsi enemmän kuulo-ongelman aiheuttamista sosiaalisista ja 24 % enemmän emotionaalisista haitoista. Vastaajista 29 % oli kokenut masennusta tai mielenkiinnon puutetta viimeisen kuukauden aikana, eläkeikäiset työikäisiä ja naiset miehiä useammin. Tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä havaittiin itsensä huonokuuloiseksi kokemisen ja psykososiaalisten haittatekijöiden kesken (rho=0,50; p=0,001), psykososiaalisten haittatekijöiden ja masennuksen kokemuksen kesken (rho=0,27; p=0,002) ja mielenkiinnon puutteen kesken (rho=0,28; p=0,001) sekä masennuksen ja mielenkiinnon puutteen kesken (rho=0,68; p=0,001). Tutkimus toi tietoa eri-ikäisten ikäkuuloisten eroavaisuuksista psykososiaalisten haittatekijöiden kokemisessa. Tietoa tulisi hyödyntää varhaisen vaiheen tunnistamisen apuna työterveyshuollossa, perusterveydenhuollossa ja myöhemmin kokonaisvaltaisen kuulonkuntoutuksen suunnittelussa.

Avoimen julkaisemisen tuen malli

Selvitys kartoittaa avoimen tieteellisen julkaisemisen tilannetta Suomessa ja sisältää ehdotuksia avoimen julkaisemisen prosessien ja roolien järjestämiseksi. Selvitys on julkaistu myös Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen verkkosivuilla.

Makrofyyttien käyttö ympäristöseurannassa : Vesipolitiikan puitedirektiivin näkökulma

Makrofyyttien toiminta on tärkeä tekijä makean veden ekasysteemien biologiselle ja kemialliselle tasapainolle. Erityisesti upoksissa kasvavat makrofyytit ovat herkkiä reagoimaan ympäristömuutoksiin. Koska makrofyytit ovat pitkä-ikäisiä, niiden avulla voitaisiin seurata pitkän aikavälin ympäristömuutoksia. Makrofyyttikasvillisuus heijastaa lähinnä rantavyöhykkeen olosuhteita. Vaikka vesiemme laatua on seurattu jo pitkään, makrofyyttejä ei ole käytetty järjestelmällisesti vesien tilan seurannoissa. EU:n vesipuitedirektiivin mukaan jokien ja järvien ekologiselle tilalle on asetettava arviointikriteerit, ja ekologista tilaa on alettava seurata. Tämä koskee myös järvien makrofyyttikasvillisuutta. Koska tähän mennessä käytetyt maastomenetelmät ovat olleet hyvin vaihtelevia, olisi tarvetta menetelmien vertailuun ja yhtenäistämiseen. Tähän mennessä seurantojen kehittäminen on keskittynyt lähinnä jokisysteemeihin, kun Suomessa olisi tarvetta erityisesti järvikasvillisuuden tutkimusmenetelmien kehittämiseen. Makrofyyttikasvillisuutta voidaan kartoittaa ilmakuvauksen ja/tai maastotutkimuksen avulla. limakuvia voidaan tulkita visuaalisesti, jolloin tulkinta tehdään joko manuaalisesti tai digitaalisesti, tai harmaasävyarvoihin perustuen, jolloin tulkinta on aina digitaalista. Maastotutkimuksessa näytealoina käytetään useimmiten vaihtelevan levyisiä rannasta avoveteen ulottuvia linjoja. Linjailta voidaan tarkemmin tutkia tietynkokoisia ruutuja tai esim. kasvillisuusvyöhykkeitä. Yleisimpiä makrofyyttitutkimuksissa seurattuja muuttujia ovat lajiluettelot, lajien yleisyys ja runsaus (peittävyys, versotiheys tai biomassa), kasvillisuuden vyöhykkeisyyden kuvaaminen, kasvustojen yhtenäisyys ja laajuus, lajien kasvusyvyydet sekä kasvustojen tai lajien biometriset tiedot kuten versotiheys, kasvien keski- tai maksimikorkeudet ja biomassa. Näiden lisäksi kasvillisuusselvityksen yhteydessä tutkitaan erilaisia fysikaalis-kemiallisia ympäristömuuttujia. Tutkimusmenetelmiä vertailtaessa on tarkoitus löytää menetelmä, jolla järven tilasta saadaan mahdollisimman tarkka ja luotettava kuva mahdollisimman vähäisellä työmäärällä ja resursseilla. Tärkeää on mm. sen selvittäminen, millaisia otoskokoja vähintään tarvitaan, millaisia linjoja tai muita näytealoja käytetään, miten näytealat sijoitetaan järville, millä tavalla lajien yleisyyttä ja runsautta arvioidaan ja minkä muuttujien tutkiminen olisi oleellisinta seurannan kannalta.

Kestävän kehityksen historiaa

Kirjallisuusarvostelu

Työn imu : psykometrinen, psykososiaalinen ja psykofysiologinen näkökulma

Piia Seppälän psykologian väitöskirja "Work engagement: Psychometrical, psychosocial, and psychophysiological approach" (Jyväskylän yliopisto 2013).

Mikrotason näkökulma maailman nuorisofestivaaleihin

Kirjallisuusarvostelu

Tutkimuksen ja opetuksen yhteys yliopistossa : opetussuunnitelmatyön näkökulma

Referee-artikkeli

Monimenetelmällinen näkökulma omaehtoisen opiskelun hyötyihin

Benefits of Lifelong Learning (BeLL) -tutkimuksen tavoitteena oli arvioida, minkälaisia laajempia hyötyjä vapaan sivistystyön tyyppisiin opintoihin osallistuminen tuottaa aikuisten elämässä kymmenessä Euroopan maassa.

Kuka minä olen? Narratiivinen näkökulma identiteetin rakentumiseen CP-vammaisten aikuisten kertomuksissa

Pro gradu -tutkielmani lähtökohtana on, että kertomukset välittävät ja rakentavat tietoa. Tarkastelen narratiivisesta näkökulmasta sitä, miten CP-vammaisten aikuisten identiteetti rakentuu kertomuksissa. Tutkimukseni taustalla on ajatus siitä, että yksilö voi tietoisesti muodostaa omaa identiteettiään kertomusten avulla. Aineisto on Invalidiliitto ry:n ja Suomen CP-liitto ry:n yhteisen CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella –projektin (2007–2010) myötä kerätty elämäkerta-aineisto. Aineistoni koostuu kahdenkymmenen (20) CP-vammaisen aikuisen kertomuksesta, joissa he kertovat elämästään CP-vamman kanssa, elämänvaiheistaan ja mahdollisuuksistaan yhteiskunnassa. Etsin kertomuksista yhteneväisiä teemoja ja käytän kategorioiden muodostamisessa apuna Catherine Kohler Riessmanin (2004, 2008) huomioita narratiivisesta temaattisesta analysoinnista. Vilma Hännisen (1999) esittelemien identiteettitasojen sekä Kirsi Juhilan (2004) esiintuoman leimatun identiteetin käsitteen avulla muodostan aineistosta identiteettikategorioita. Tarkastelen kertomusten avulla, millaisia tulkintoja ja merkityksiä kirjoittajat antavat CP-vammalle ja vammaisuudelle sekä tuon esiin, millaisiin identiteettikategorioihin kirjoittajien identiteetti tulkintani mukaan sijoittuu. Vammaisten ja vammattomien välinen vastakkainasettelu nousee esiin muiden kategorisointina ja kirjoittajien omana kokemuksena, mutta aina rajanveto ei ole tarpeellista. CP-vamma rajoittaa kirjoittajia tietyissä asioissa, mutta tietyissä asioissa vamma on heille rikkaus, syntymälahja. CP-vamma ilmenee vain yhtenä ominaisuutena, ja vammaisuus on hyväksytty osaksi omaa identiteettiä. Identiteetti rakentuu kertomuksissa prosessina, sillä kirjoittajat hallitsevat erilaisia ja muuttuvia identiteettejä. Kirjoittajat rakentavat sosiaalisia identiteettejä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Henkilökohtainen elämä ja perhe rakentavat kirjoittajille identiteettiä, mutta he hallitsevat myös yhteiskunnallisella tasolla erilaisia rooleja. Identiteetit vaihtelevat myös elämäntilanteiden mukaan. Kirjoittajat vastustavat ”CP-vammaisen roolia”, sillä vamma yksinään ei määrittele heitä. Varsinkin elämässä koetut käännekohdat saivat kirjoittajat rakentamaan omaa identiteettiään uudelleen; CP-vamma saa merkityksensä identiteetin yhtenä osana. Tutkimuksestani käy ilmi, miten kirjoittajat kyseenalaistavat heille annetun leimatun identiteetin ja neuvottelevat itselleen vaihtelevia identiteettejä. Työni perusteella vamma määrittää heitä yhtä lailla kuin jokin muukin ominaisuus, sillä vammaisuuden ei koeta automaattisesti merkitsevän samaa asiaa kuin identiteetti.