Passiivisesta sähkönkuluttajasta aktiiviseksi energiakansalaiseksi? Aurinkopaneelien yhteistilaus ja -rakentaminen Etelä-Karjalassa

Ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ihmiskunnan on siirryttävä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energialähteisiin. Teknologian nopean kehityksen seurauksena myös kotitaloudet voivat investoida pienen kokoluokan uusiutuvaan energiantuotantoon. Energian mikrotuotannon murrokseen kytkeytyy vahvasti käsite energy citizenship, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa energiakansalaisuutta – tai yksilön tasolla energiakansalaista. Energiakansalaisuus kytkeytyy osaksi teoriaa, jossa uudenlainen kuluttamisen ja tietoisuuden kulttuuri nivoutuvat toisiinsa hajasijoitettujen energiaratkaisujen mukana. Investoimalla omaan mikrovoimalaan ihmiset sitoutuvat uusiutuvaan energiaan sekä taloudellisesti että psykologisesti. Etäluettavien mittarien avulla omaa energiantuotantoa ja -kulutusta on mahdollista seurata lähes reaaliajassa. Jatkuvan monitoroinnin ansiosta pientuottajien tietoisuus energiasta oletusarvoisesti kasvaa, kun kontakti energiaan ja sen tuotantoon on luonteeltaan jatkuvaa. Tällä saattaa olla ilmastonmuutoksen kannalta suotuisia sosiopsykologisia, jopa kulutuskäyttäytymistä muovaavia, vaikutuksia. Alkuvuodesta 2013 Etelä-Karjalassa käynnistyi hanke, jossa 21 taloutta tilasi aurinkopaneelit suoraan Saksasta. Yhteistilaus oli kaupallisista toimijoista riippumaton yksityishenkilöiden ideoima hanke, joka pyrki hyödyntämään paikallisia voimavaroja hankkeen edetessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia energiakansalaisuuteen liittyviä vaikutuksia omakohtainen energiainvestointi on aiheuttanut tuoreissa mikrotuottajatalouksissa. Tutkimuksessa tarkastellaan yhteisöllisen energiaprojektin etenemistä ja paikallisen energiayhtiön roolia osana hanketta. Lisäksi tutkimuksessa sivutaan kansallista energia- ja ilmastopolitiikkaa. Menetelmänä on puolistrukturoitu teemahaastattelu, jolla on kartoitettu projektijohdon, paikallisen energiayhtiön ja mikrotuottajien näkemyksiä. Kahdentoista haastattelun aineistoa on analysoitu pääasiallisesti kvalitatiivisella sisällönanalyysillä. Haastatteluaineisto antaa selkeitä viitteitä, että energian mikrotuottajissa on lauennut eriasteisia energiakansalaisuuden impulsseja. Monet ovat alkaneet seurata aktiivisesti kodin energiantuotantoa ja -kulutusta, joka on johtanut tietoisuuden kasvuun. Lisäksi ihmiset ovat alkaneet ajoittaa kodin toimintoja oman energiantuotannon mukaan. Merkittävin löydös on, että aurinkopaneelien hankkiminen on synnyttänyt kipinän kodin energiankäytön laajempaan rationalisointiin. Tutkimuksen perusteella yhteistilaamisen ja -rakentamisen kaltaisilla yhteisöllisillä energiahankkeilla on positiivinen vaikutus paitsi hiilitaseeseen myös kuluttajien energia-asenteisiin. Omakohtaisen investoinnin tekeminen ja itse rakentaminen sitouttavat ihmiset energiaprojektiin, joka puolestaan parantaa energiakansalaisuuden muodostumisen potentiaalia. Aurinkopaneelit eivät yksin ratkaise ilmastonmuutosta, mutta hajasijoitetulla energian mikrotuotannolla on kuitenkin potentiaalia toimia osana ratkaisua, erityisesti sen kuluttaja- tuottajaan ulottuvan vaikutuksen takia. Kahtiajako hajautetun ja keskitetyn energiantuotannon välillä on epätarkoituksenmukainen, sillä molempia tarvitaan. Sen sijaan, että edistäisimme joitakin yksittäisiä uusiutuvan energian muotoja, voisimme luoda otolliset olosuhteet kaikenlaisten energiaratkaisujen ja -kokoonpanojen menestykselle.

Öljysuojarahaston tutkimus- ja kunnostustoiminta

Suomessa on maaperän tilan tietojärjestelmässä vuoden 2013 tietojen mukaan 23 850 kohdetta, joiden maaperä on mahdollisesti pilaantunut, pilaantunut tai puhdas ja kunnostettu. Polttonesteiden jakelu on aiheuttanut kolmanneksen kohteiden pilaantumisista. Näistä kohteista isännättömiä arvioidaan olevan 1 100. Isännättömällä kohteella tarkoitetaan pilaantunutta kohdetta, jossa pilaajaa tai muuta puhdistusvastuullista ei tiedetä tai tavoiteta, on kohtuutonta vaatia vastuullista puhdistamaan aluetta, vastuullinen on maksukyvytön tai häntä ei ole muusta syystä mahdollista saattaa vastuuseen. Öljyllä pilaantuneiden isännättömien kohteiden tutkimista ja kunnostusta varten on perustettu Soili-ohjelma, Esko-projektit ja Jaska-hanke. Öljysuojarahasto on ollut rahoittamassa näitä projekteja. Projektien osapuolina ovat ympäristöministeriö, Suomen kuntaliitto, Öljyalan keskusliitto ja öljy-yhtiöt. Soili-ohjelma perustettiin vuonna 1996. Soili-ohjelmaan pystyi hakeutumaan vuoteen 2005 asti, mutta tutkimuksia ja kunnostuksia ohjelman puitteissa jatketaan vuoteen 2015 asti. Soili-ohjelman rinnalle tulivat vuonna 2010 Esko-projektit, jotka ovat yksittäisiä toimeksiantoja sen aikaiselle toteutusorganisaatiolle. Esko-projektit ovat öljyhiilivedyillä pilaantuneita maa-alueita tai pohjavesialueita. Jaska-hanke perustettiin jatkamaan Soili-ohjelman viitoittamalla pohjalla vuonna 2012. Tämä diplomityö tarkastelee ja analysoi öljysuojarahaston tutkimus- ja kunnostustoimintaa sekä esittää sille jatkoa varten kehitysehdotuksia. Tässä keskitytään käsittelemään Soili-ohjelmaa, Esko-projekteja ja Jaska-hanketta. Työssä koottiin projekteissa mukana olleiden näkemyksiä ja kokemuksia kysely- ja haastattelututkimuksella. Lisäksi työssä tehtiin tapaustutkimus, jossa tutkittiin henkilökohtaisen tapaamisen vaikutusta kiinteistönomistajan aktivoimiseen. Työn tarkoitus oli selvittää projekteissa käytössä olevat hyvät toimintatavat sekä antaa eväitä heikompien kohtien korjaamiseksi. Tätä kautta saatiin selvitettyä ne toimintatavat, jotka soveltuvat parhaiten Jaska-hankkeeseen. Työssä havaittiin projektien vahvuudeksi keskitetty ja osaava projektiorganisaatio, joka tekee projekteista kustannustehokkaita, kattavia, systemaattisia ja hyvin koordinoituja. Projekteilla on saatu tutkittua ja kunnostettua paljon kohteita, mikä ei olisi ollut muutoin mahdollista. Suurimmiksi kehityskohteiksi todettiin tiedottaminen sekä kiinteistönomistajien aktivoiminen. Jaska-hankkeessa on tehty jo muutoksia parempaan suuntaan, kuten kiinteistönomistajien aktivointi henkilökohtaisella yhteydenotolla hankeorganisaation toimesta ja kiinteistönomistajan sitouttaminen ÖSR:n ehtoihin vasta, kun kunnostusvaiheeseen ollaan ryhtymässä. Kehitystä tulisi kuitenkin jatkaa tekemällä uusi ja kattava viestintäsuunnitelma, jonka päätavoitteena olisi saada osapuolet tietoiseksi hankkeesta.

Uusista toimintatavoista nostetta Satakuntaan : Satakunnan ELY-keskuksen ohjelmakaudella 2007-2013 rahoittamien Euroopan sosiaalirahaston (ESR) projektien vaikuttavuusarviointi

Käsillä olevassa vaikuttavuusarvioinnissa on arvioitu Satakunnan ELY-keskuksen toimeksiannosta 45 ESR-rahoitteisen projektin kokonaisuutta. Tavoitteena oli arvioida hankkeiden keskeisiä tuloksia ja vaikutuksia sekä tuottaa konkreettisia kehittämisehdotuksia tulevan ohjelmakauden 2014–2020 hanke- ja kehittämistyötä varten. Arviointi toteutettiin monitahoarviointina huhtikuun 2013 ja tammikuun 2014 välisenä aikana. Arvioinnissa sovellettiin monipuolisesti eri aineistoja sekä toteuttajia ja sidosryhmiä osallistavia arviointimenetelmiä. Erittäin monisisältöisten ESR-projektien vaikuttavuutta arvioitiin yksinkertaistetusti kahdesta painopisteestä. Ensinnäkin, onko toteutetuilla projekteilla saatu aikaan onnistuneita ja tavoiteltuja muutoksia kohdealueella ja -ryhmissä? Toiseksi, onko projekteilla toteutettu oikeita asioita yritysten ja henkilöasiakkaiden, tulosten hyödyntäjien, aluekehittäjien sekä rahoittajien kannalta? Arviointiin sisältyneillä 45 ESR-projektilla on ollut merkittävä lisäarvo Satakunnan alueelle ja kehittämiselle. Projekteilla on aikaansaatu positiivisia tuloksia haasteellisessa toimintaympäristössä. Satakunnassa projekteilla on mobilisoitu erittäin laaja joukko ihmisiä (yli 11 000) ja he ovat osallistuneet noin 150 000 koulutus- ja henkilötyöpäivään ohjelmakauden aikana. Monipuolisilla koulutuksilla on lisätty yritysten ja yksilöiden osaamista. Projekteilla on luotu uusia yhteistyötapoja osaamisen välittymiseen ja kokemusten jakamiseen. Projektit ovat mahdollistaneet vaikuttavamman yksilöllisen ohjauksen ja työllistämisen kuin mihin muutoin olisi ollut rahaa. Projektien selvitys- ja kartoitustöiden tulokset ovat selventäneet yritysten kehittämiseen, henkilöasiakkaiden ohjaukseen ja viranomaisyhteistyöhön liittyviä muutospaineita ja kehittämiskapeikkoja sekä tietotarpeita. Lisäksi projekteissa on kehitetty ja testattu moninaisia ja innovatiivisia työtapoja, menetelmiä, toimintamalleja ja -prosesseja kuntien, valtion ja kolmannen sektorin organisaatioiden sekä yrityksien käyttöön.

Ajankohtaista Melindassa

Minttu Hurmeen esitys Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluden Asiantuntijaseminaarissa 29.4.2014 Helsingissä.

Artiva-tilannekatsaus

Lassi Lagerin esitys Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluiden järjestämässä Asiantuntijaseminaarissa 29.4.2014 Helsingissä.

Sulasuolareaktorien historia

Kandidaatintyössä esitellään sulasuolareaktorien historian lisäksi lyhyesti reaktorityypin toimintaperiaate ja sulasuolareaktoritutkimuksen nykytilanne. Kandidaatintyöstä käy ilmi, että Oak Ridgen kansallinen laboratorio ORNL oli merkittävä tekijä sulasuolareaktoritutkimuksessa 1940-luvun lopulta aina 1980-luvun alkuun. Ainoat rakennetut sulasuolatekniikkaa käyttävät reaktorit olivat ORNL:n kehittämiä. Oak Ridgen kansallisen laboratorion lopetettua sulasuolatekniikan tutkimusohjelmansa, laantui sulasuolareaktoritutkimus pitkäksi aikaa. 2000-luvun alussa kiinnostus tekniikkaa kohtaan virkosi ja kirjoitushetkellä sulasuolareaktoreita kehitetään useissa tutkimusohjelmissa.

Merkitysten liikettä. Julkaisuhanke kulttuuriperintöprosessina

Ehheetä maitoo. Muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisu on pro gradu -tutkielmani soveltava osuus. 166-sivuinen muisteluskirja on yksityishenkilöiden luoman Meijerin muistot talteen -hankkeen tilaustyö ja kustantama. Reilun kolmen kuukauden työt tein talkoohengessä ilman palkkaa. Julkaisu ilmestyi syksyllä 2013. Tässä artikkelissa, pro graduni teoreettisessa osuudessa, pohdin toimittamaani julkaisua kulttuuriperintöprosessina. Peilaan tekemisiäni pääosin suhteessa Laurajane Smithin käsityksiin kulttuuriperinnöstä. Hänen mukaansa kulttuuriperintö on teko, ei paikka. Julkaisun kokoaminen teki meijeristä asian, joka olemisen sijasta tapahtui. Tapahtuminen tarkoittaa kulttuuriperintöprosessin ydintä eli merkityksistä neuvottelemista, niiden uudelleen työstämistä ja muuttamista. Julkaisu ja sen taustalla oleva hanke osoittivat myös yksittäisen ihmisen merkityksen kulttuuriperintöprosessin virittäjänä. Kulttuuriperintöprosessi ei synny ilman ihmistä, liikkeelle panevaa voimaa ja hänen valintaansa. Valtaosa julkaisun muisteluksista perustuu haastatteluihin. Tässä artikkelissa korostan muistamisen, kertomisen ja vuorovaikutuksen merkitystä osana kulttuuriperintöprosessia. Muistitietotutkimuksessa haastattelut ovat suoran vuorovaikutussuhteen luomisen ydintä. Haastatteluaineiston synnyttäminen on haastateltavan ja haastattelijan yhteinen hanke, mutta lähtökohtana on haastateltavan menneisyys ja kokemusmaailma. Muistitietotutkimukseen liitän artikkelissani myös muistitietoetnografian käsitteen. Nykyajan etnografinen tutkija tekee kenttätyötä kaukaisten maiden si-asta itselleen läheisessä ympäristössä. Tutkija tuntee silloin yhteisön arjen sekä sosiaalisen ja kulttuurisen järjestyksen. Kulttuuriperintöprosessi on alati muuttuva ja keskustelunalainen. Artikkelini lopussa teenkin uuden ehdotuksen Huittisten meijerin kulttuuriperintöprosessiksi. Ehheetä maitoo -näytelmä voisi alkaa Olli on portsari -kohtauksella maitomyymälän ovelta.

Toimittajan oikeus uutisoida ja toimitustyötä sääntelevät normit

Luettaessa uutisia lehdestä harvoin pohditaan sitä, onko toimituksellisessa työssä noudatettu lakia ja alan eettisiä ohjeita. Lukija luottaa siihen, että sääntöjä noudatetaan, mutta näin ei aina ole. Käytettäessä materiaalia toiselta lehdeltä jätetään alkuperäinen lähde usein mainitsematta. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää keskeiset tekijänoikeuslain pykälät ja käytännössä kaikkein keskeisimmät Journalistin ohjeet sanomalehden toimittajan työssä ja miten nämä säännöt pääosin ilmenevät. Suoritetun kyselytutkimuksen perusteella tekijänoikeuslain pykälä oikeus uutisoida toisen lehden uutinen ja Journalistin ohjeista sääntö, jonka mukaan sisältöratkaisut on tehtävä journalistisin perustein, ovat keskeisimpiä sääntöjä käytännön työssä. Tutkimuksessa näitä sääntöjä käsitellään oikeusdogmaattisin menetelmin kieliopillisen tulkinnan kautta sekä toimittajan työn näkökulmasta. Tutkimuksen lainsäädännöllisen viitekehyksen muodostavat Suomen perustuslaki, laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, kansallinen tekijänoikeuslaki ja Journalistin ohjeet. Tämän vuoksi tutkimuksessa on aiheellista tarkastella myös sananvapautta ja tekijänoikeuslakia toimituksellisessa työssä sekä näiden suhdetta toisiinsa ja myös median rakenteellista ja toiminnallista muutosta.

Julkiset luomu- ja lähiruokahankkeet toimitusketjunäkökulmasta tarkasteltuna

Luomu- ja lähiruokaliiketoiminta on vielä varsin marginaalista Suomessa, mutta alalla on selkeästi kasvupotentiaalia. Sektoria on pyritty kehittämään julkisten, muun muassa EU-rahoitettujen, hankkeiden avulla. Tässä työssä on tutkittu vuosina 2007 – 2013 toteutettuja luomu- ja lähiruokahankkeita toimitusketjunäkökulmasta käsin. Tutkimuksen kohteena ovat olleet hankkeisiin liittyvät toimitusketjun osaamisalueet sekä hankkeiden tavoitteet, kohderyhmät ja tulokset. Bechmarking-mielessä on luotu silmäys Ranskan, Italian ja Itävallan luomu- ja lähiruokaliiketoimintaan. Työn otoksen muodostavat 105 julkista luomu- ja lähiruokahanketta. Työssä muodostettiin teorialähtöisesti kuusi toimitusketjun osaamisaluetta, joiden avulla hankkeita kategorisoitiin ja analysoitiin. Osaamisalueet ovat yhteistyö-/verkosto-osaaminen, logistiikka-/jakeluosaaminen, markkinointi-/myyntiosaaminen, talous-/yrittäjyysosaaminen, tuote-/tuotekehitysosaaminen sekä tuotanto-osaaminen. Tutkittujen hankkeiden yleisin tavoite liittyy yhteistyö- ja verkosto-osaamisen kehittämiseen. Hankkeista voitiin osoittaa neljä erilaista yhteistyön muotoa. Yleisin kohderyhmä on luomu- ja lähiruoan tuottaja. Eurooppalaisissa esimerkeissä korostuvat kuluttajalähtöisyys, järjestäytyneet yhteistyömuodot sekä vähittäiskaupan merkittävä rooli luomu- ja lähiruoan jakelijana.

Ravinteiden käytön yleissuunnitelma Saaristomeren valuma-alueella

Ravinteiden käytön yleissuunnitelma Saaristomeren valuma-alueelle – hanke sai rahoituksensa Ympäristöministeriön Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevasta ohjelmasta. Hanke on toteutettu yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, MTK-Varsinais-Suomen, Biovakka Suomi Oy:n, Turun seudun puhdistamo Oy:n ja ympäristöministeriön kanssa. Suunnittelutyön on toteuttanut Sweco Ympäristö Oy ja Turun ammattikorkeakoulu. Hankkeen tarkoituksena oli laatia kattava katsaus Saaristomeren valuma-alueella muodostuvista kierrätykseen kelpaavista orgaanisista ravinnejakeista ja niiden mahdollisesta käyttötarkoituksesta siten, että Varsinais-Suomesta voitaisiin saada ravinteiden suhteen omavarainen alue. Tarkastelun alla ovat olleet eläinten lanta, jätevedenpuhdistuslaitosten lietteet, maatalouden sivuvirrat, teollisuuden orgaaniset jätteet, ruovikoiden niittojätteet ja hoitokalastetut kalat. Hankkeessa on laadittu kolme osaraporttia ja osaraporteista on laadittu tämä julkaisu, joka toimii samalla hankkeen loppuraporttina. Ensimmäisessä osaraportissa laadittiin orgaanisten ravinteiden muodostumisen sekä ravinteiden tarpeen ja levitysmahdollisuuksien perusteella ravinnekartat, joista selviävät ravinteiden yli- ja alijäämäalueet. Näiden perusteella määriteltiin yleiset toimenpide-ehdotukset ravinteiden kierrätyksen edistämiseksi. Alueille laadittiin lisäksi tarkemmat kierrätyksen toteuttamissuunnitelmat sekä yhdelle osa-alueelle yksityiskohtaisempi sijainninohjauspilotti. Ravinteiden käytön yleissuunnitelma soveltuu aluesuunnittelun ja kaavoituksen tukemiseen, elinkeinojen sijainninohjaukseen ja alueellisen maatalouspolitiikan kehittämiseen.

TENHO -hankkeen ennakointiosion vaikuttavuusarviointi

TENHO -hanke eli työllisyyden, ennakoinnin, nuorten, hankintojen ja osaamisen kehittämisen hanke on Etelä-Savon ELY-keskuksessa vuoden 2011 alussa käynnistynyt oman tuotannon hanke (ESR). Tässä rapotissa arvioidaan TENHO -hankkeen vuoden 2014 loppuun jatkuvan ennakointiosion vaikuttavuutta sen ollessa loppusuoralla kesäkuussa 2014. Vaikuttavuutta tarkastellaan hankkeen toiminnan ja projektisuunniltelman toteutumisen näkökulmasta sekä loppukeväästä 2014 toteutetun ennakoinnin vaikuttavuus- ja kehittämistarvekyselyn tulosten kautta. Ennakointiosion tavoitteena oli tuottaa maakunnan päätöksenteon tueksi ennakointitietoa, joka auttaa kohdentamaan varoja ja kehittämistoimia maakunnan menestyksen kannalta strategisesti oikeisiin kohteisiin. Käytännössä hanketta toteutettiin laatimalla tietotarpeiden mukaisia selvityksiä, raportteja ja katsauksia sekä rakentamalla ennakointietoa yhteenkokoavat internetsivut (www.esavoennakoi.fi). Lisäksi hanke järjesti ajankohtaisista teemoista seminaareja ja työpajoja, sekä viesti hankkeessa tuotetusta tiedosta erilaisissa tilaisuuksissa sekä sähköisesti mm. hankkeen -ja ELY-keskuksen internetsivuja hyödyntäen. Hankkeelle asetettujen tavoitteiden näkökulmasta voi sen toiminnan arvioida olleen projektisuunnitelmanmukaista ja vaikuttavaa. Ennakoinnin vaikuttavuus- ja kehittämistarvekyselyyn vastasi sähköisesti yhteensä 64 TENHOn ennakoinnin yhteistyö- ja sidosryhmätahoa. Suurin osa vastanneista hyödynsi ennakointitietoa työssään. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat aluetalouden kehitys, yritystoiminta eri toimialoilla, koulutustarpeet sekä väestönkehitys. Yli puolet (35) koki ennakointitietoa olevan riittävästi saatavilla ja lähes puolet (27) näki tietoa olevan taas liian vähän. Enemmän tietoa kaivattiin etenkin arvojen muutoksesta sekä yritystoiminnasta eri toimialoilla. Liian paljon resursseja nähtiin kohdistuvan taas väestökehityksen sekä työllisyyden kehitykseen. Laajojen kirjallisten julkaisujen sijasta ennakointitieto toivottiin lyhyessä, informatiivisessa ja sähköisessä muodossa. Hyödyllisimmäksi ennakointitiedon aikajänteeksi koettin 2-4 vuotta ja aluetasoista maa- ja seutukuntatasoinen tieto. Kyselyssä TENHO-hankkeen ennakointiosio oli tullut vastaajille useimmin tutuksi hankkeessa tuotetun ennakointitiedon tai hankkeen nettisivujen kautta. Yli puolet kertoi olevansa hankkeeseen melko- tai erittäin tyytyväinen ja voineensa hyödyntää sen tuotettua ennakointitietoa työssään. Tyytyväisiä oltiin niin ikään www.esavoennakoi -nettisivustoon, hankkeessa tuotetun tiedon laatuun, hankkeen asiantuntijoiden palveluun sekä hankkeen järjestämiin tilaisuuksiin. Kehittämisen varaa vastaajat näkivät lähinnä hankkeen viestinnässä ja eri tahojen kanssa tehtävän yhteistyön laajuudessa. Myös hankkeen nettisivujen toivottiin sisältävän enemmän tulevaisuustietoa eri teemoista (mm. työvoiman tarve 2-5 vuoden kuluttua, järjestörakenne/kolmas sektori, hyvinvointitieto, kulttuuri ja taide).

Euroopan unionin laajentuminen Balkanilla

Euroopan unioni on ollut alusta alkaen rauhan ja vakauden hanke, jonka tarkoituksena on ollut estää toisen maailmansodan kaltaisen konfliktin uudelleensyntyminen. Unionin historia ulottuu 1950-luvulle, jolloin perustettiin yhteinen talousliitto, jonka tarkoituksena oli sitoa Saksan terästeollisuus ja estää Saksan uusi nousu. Jo silloin oli selvää, että unioni tulee laajentumaan, koska siten voidaan minimoida epävakaan tilanteen syntymisen mahdollisuus. Aluksi laajentuminen oli hidasta ja vasta 1970- luvulla unioniin liittyi ensimmäisen kerran uusia jäsenvaltioita. Neuvostoliiton hajoaminen aloitti Euroopan unionin kasvun kylmän sodan loppumisen mahdollistaessa puolueettomien maiden liittymisen unioniin. Tämän jälkeen laajentuminen jatkui myös entisiin itäblokin maihin. Laajentuminen tuo haasteita monella eri osa-alueella, mutta sillä pyritään saavuttamaan taloudellinen tasapaino ja rauha koko Euroopan talousalueelle. Jotta tämä saavutettaisiin, on laajentumisen jatkuttava käsittämään koko Euroopan alue. Tällä hetkellä Euroopan unioni pyrkii laajentumaan entisen Jugoslavian alueelle. Saavutettaessa tämä päämäärä, olisi rauha taattu myös Balkanin alueella, joka on ollut hyvin konfliktiherkkä jo vuosisatojen ajan. Balkanin maiden tulevassa liittymisessä on lukuisia haasteita, joita ei pystytä ratkaisemaan lyhyellä aikajänteellä. Euroopan unionin on myös vahvasti tuettava Balkanin maiden jäsenhakemusprosessia. Kaikissa Balkanin maissa sosiaalista ja oikeudellista rakennetta on muutettava sekä puututtava korruptioon ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Turvallisuusalan viranomaisyhteistyön tiivistäminen

Tämä on strateginen perustutkimus joka on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimuksen aihe on nykymuotoisen turvallisuusalan viranomaisyhteistyön kyky täyttää sille asetetut tavoitteet sekä sekä turvallisuusalan viranomaisyhteistyön tiivistäminen. Tutkimuksen teoreettisena taustana on Bullin rationalismi. Tutkimusongelma on ”Onko Suomella tarvetta tiivistää turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä perustamalla viranomaistoimintaa yhdistävä taho?” Tutkimusmenetelmänä on pääosin kvalitatiivinen dokumenttitutkimus, jota täydennetään tilastojen ja asiantuntijahaastattelun avulla. Tutkimusmateriaali koostuu pääasiassa eri valtioiden ja ylikansallisten toimijoiden valtionhallinnon raporteista, selonteoista, mietinnöistä, strategioista ja asiantuntijaryhmien raporteista sekä tutkimuksista. Suomeen suuntautuvista ei-sotilaallisista uhista vakavimpia ovat toteutuessaan terrorismi, laiton maahantulo, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ihmiskaupan ja huumekaupan muodossa sekä erilaiset suuronnettomuudet. Tästä tutkimuksesta selviää, että suomalainen turvallisuusalan viranomaisyhteistyö pystyy mahdollisten uhkien tapahduttua minimoimaan vahingot tehokkaasti ja toipumaan niistä. Suurimmat haasteet ovat onnettomuuksien ennalta ehkäisyyn johtavan kulttuurin puute ja viranomaisyhteistyötilanteen pitkittyessä operatiivisen suunnittelun kyvyn heikkous. Tutkimuksen mukaan on tarpeellista tiivistää turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä perustamalla toimintaa koordinoivan tahon, joka jalkauttaa vahvasti yhteistyöhön ohjaavat keskushallinnon suunnitelmat ja strategiat käytäntöön. Tällainen taho voisi olla kansallinen turvallisuusviranomainen tai turvallisuusministeriö.

Suomen sotilaallinen uskottavuus : läntinen ja venäläinen sodan kuva

Vuoden 1995 valtioneuvoston selonteossa, ”Turvallisuus muuttuvassa maailmassa”, todetaan, että sotilaallinen tilanne on muuttunut kylmän sodan jälkeen. Suursodan uhka on purkautunut, varustelua vähennetään ja avoimuutta lisätään. Tämä kylmän sodan jälkeen tapahtunut muutos toistuu kantavana aiheena myös kaikissa myöhemmissä turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa. Uudet uhkakuvat ja uudet käsitykset asevoimista ovat johtaneet mittaviin muutoksiin eri valtioiden kansallisen puolustuksen toteutuksessa. Suomen puolustusratkaisun keskeisinä periaatteina ovat kuitenkin säilyneet sotilaallinen liittoutumattomuus ja kansallinen puolustus. Tässä tutkielmassa tarkastellaan näitä muutoksia ja verrataan niitä Suomen tekemiin ratkaisuihin. Tutkielma on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelmana on: Onko Suomi sotilaallisesti uskottava läntisen ja/tai venäläisen sodan kuvan valossa? Tutkielmassa pyritään lisäksi määrittelemään uskottavuutta ja sotilaallista uskottavuutta. Tutkimusmenetelmänä on deduktiivinen asiakirjatutkimus. Tutkielman viitekehys pohjautuu konstruktivismiin kansainvälisen politiikan tutkimuksen välineenä. Konstruktivismi korostaa kansainvälisen järjestelmän sosiaalisesti rakentunutta luonnetta. Suomen sotilaallisen uskottavuuden arviointi toteutetaan venäläisen ja läntisen sodan kuvan ja niihin liittyvien muutostekijöiden avulla. Vertaamalla sodan kuvia Suomen puolustusvoimien ja puolustuksen kehittämiseen pyritään vastaamaan kysymykseen voidaanko Suomea pitää sotilaallisesti uskottavana kyseisten sodankuvien omaksuneiden tarkastelijoiden silmissä. Tutkielmasta ilmenee, että uskottavuus on tarkastelijan haluttu tulkinta kohteesta (olettaen, että haluamme olla uskottavia). Tulkintaan vaikuttaa ainakin lähde (tarkastelun kohde), viesti, viestintä ja tarkastelija. Jokainen tarkastelija asettaa omat odotuksensa uskottavuudelle. Uskottavuus ja sotilaallinen uskottavuus osoittautuivat tässä tutkielmassa luonteeltaan konst-ruktivistisiksi käsitteiksi. Ne saavat perustansa materiaalisesta todellisuudesta, mutta se mikä on uskottavaa, määrittyy vuorovaikutuksessa kansainvälisessä yhteisössä. Uskottavuus syntyy, muuttuu ja sitä ylläpidetään vuorovaikutuksessa. Yhteiset ymmärrykset luovat yleisen kehyksen uskottavuudelle, mutta pitää muistaa, että kansainvälisessä järjestelmässä on myös yksityisiä ymmärryksiä; kaikille uskottavuus (tai sotilaallinen uskottavuus) ei ole sama asia. Myös identiteetit ja intressit, niin vastaanottajan kuin lähteenkin, vaikuttavat tulkintaan: haluammeko tulkita jonkin joksikin. Tässä työssä on määritelty kaksi eri sodan kuvaa, venäläinen ja läntinen, kuvaamaan tarkas-telijoiden odotuksia. Työssä esitettyjen tarkastelijoiden odotusten (läntisen ja venäläisen so-dan kuvien) valossa Suomea ja Suomen puolustusta voidaan pitää sotilaallisesti uskottavina molemmissa tapauksissa. Sotilaallinen uskottavuus ei ole pysyvä olotila, vaan vaatimukset (tarkastelijoiden odotukset) uskottavuudelle muuttuvat. Molemmissa tapauksissa on löydettävissä tekijöitä, jotka vahvistuessaan joko tarkastelijassa tai lähteessä (tutkielmassa käsitellyissä sodan kuvissa tai Suo-men sotilaallisen maanpuolustuksen toteutuksessa) voivat kiistää Suomen sotilaallisen uskottavuuden.