Mitochondrial control region haplotypes of the South American sea lion Otaria flavescens (Shaw, 1800)

The South American sea lion, Otaria flavescens, is widely distributed along the Pacific and Atlantic coasts of South America. However, along the Brazilian coast, there are only two nonbreeding sites for the species (Refúgio de Vida Silvestre da Ilha dos Lobos and Refúgio de Vida Silvestre do Molhe Leste da Barra do Rio Grande), both in Southern Brazil. In this region, the species is continuously under the effect of anthropic activities, mainly those related to environmental contamination with organic and inorganic chemicals and fishery interactions. This paper reports, for the first time, the genetic diversity of O. flavescens found along the Southern Brazilian coast. A 287-bp fragment of the mitochondrial DNA control region (D-loop) was analyzed. Seven novel haplotypes were found in 56 individuals (OFA1-OFA7), with OFA1 being the most frequent (47.54%). Nucleotide diversity was moderate (π = 0.62%) and haplotype diversity was relatively low (67%). Furthermore, the median joining network analysis indicated that Brazilian haplotypes formed a reciprocal monophyletic clade when compared to the haplotypes from the Peruvian population on the Pacific coast. These two populations do not share haplotypes and may have become isolated some time back. Further genetic studies covering the entire species distribution are necessary to better understand the biological implications of the results reported here for the management and conservation of South American sea lions.

De praepostera sapientia neologorum probum theologiae vinum in vanam philosophiae vappam mutantium

Invokaatio: I.N.J.

TARINAT JA ELÄMÄ Rättäkitti Tepon talossa 1800-1900-luvuilla

TURUN YLIOPISTO Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos / Humanistinen tiedekunta SYRJÄLÄ, HELI: Tarinat ja elämä. Rättäkitti Tepon talossa 1800–1900-luvuilla Pro gradu -tutkielma, 110 sivua, 3 liitesivua Kulttuurihistoria Kesäkuu 2015 Rättäkitti-noidasta kerrottuja tarinoita on talletettu arkistoihin yli sadan vuoden ajan. Rättäkitin on monissa tarinoissa kerrottu olevan Ypäjällä sijaitsevan Mannisten kylän Tepon talon emäntä. Tarkastelen tässä tutkielmassa Rättäkitistä kerrottujen tarinoiden liittymistä Tepon talon arkiseen elämään ja asukkaisiin sekä pohdin syitä, mistä nämä liitokset voivat johtua. Tutkimuksen kohteena ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistosta sekä muista lähteistä löytyneet Rättäkitistä kertovat tarinat ja tulkinnat. Toisen suuren lähdeaineistoryhmän muodostavat kirkonkirjat, joista olen etsinyt tietoa Tepon talon asukkaista sekä heidän sosiaalisista suhteistaan. Lisäksi olen tehnyt tutkimusta varten haastatteluja. Tutkimuksen tarkoituksena on lähdeaineistojen avulla kartoittaa elämää Tepon talossa Rättäkitti-tarinoiden taustalla sekä tulkita tarinoita uudesta näkökulmasta historiallista todellisuutta vasten. Vastausten löytämiseksi olen käsitellyt aineistoa useilla eri tavoilla. Tarinoiden tulkin- taan olen käyttänyt sekä tilastollisia menetelmiä että lähilukua ja vertailua. Tepon talon asukkaisiin ja elämään olen tutustunut niin muistitietohistorian, sukututkimuksen kuin kartta-aineiston tulkinnan avulla. Rättäkitin hahmoa ja tarinoiden taustoja olen selvittä- nyt eri katsantokannoista hyödyntämällä mikrohistoriaa sekä mentaliteettien, mielen- maiseman ja kansanomaisen maailmankuvan käsitteitä. Rättäkitistä kertovien uskomustarinoiden taustalta on löydettävissä yhteyksiä todellisiin, historiallisiin tapahtumiin. Maailman modernisoituminen, arkisen elinpiirin muuttumi- nen sekä monet ajatusmaailmaa koskevat muutokset vaikuttivat siihen, että tarinat syn- tyivät. Tepon taloon ne liitettiin mahdollisesti siellä tapahtuneiden ikävien asioiden seu- rauksena ja lisäksi talosta löytyi henkilö tai henkilöitä, joihin tarinoiden tapahtumat oli helppo yhdistää. Kansainvälisistä vaellustarinoista muodostuneet Rättäkitti-tarinat sisäl- tävät paljon viittauksia 1800-luvun tapahtumiin, joten ne lienee liitetty Loimaan seudul- la eläneeseen henkilöön vasta silloin. Varmuutta Rättäkitin oikeasta henkilöstä ei lähdeaineistosta ole löydettävissä, mutta tekstissäni ehdotan yhtä henkilöä tarinoiden alkulähteeksi. Rättäkitti oli mahdollisesti henkilön lisä- tai lempinimi, jota ei koskaan kirjattu virallisiin asiakirjoihin. Tarinoiden taustalta löytyy mielenkiintoisia yhtymäkohtia kansanuskomuksiin, noituuteen ja arjen mielenmaisemaan. Historia ja tarinat kohtaavat, vaikka yliluonnollisiin tarinoihin pitää välillä vain uskoa.

Sigrid Juséliuksen jäljillä. Heijastuksia porvarillisesta lapsuudesta ja lapsuuden ihanteista 1800-luvun lopun Suomessa

Tutkimus käsittelee porilaisen kauppiasperheen tyttären, Sigrid Maria Juséliuksen (1887–1898) ja hänen perheensä tapaustutkimuksen kautta porvarillista lapsuutta ja lapsuuden ihanteita 1800-luvun lopun Suomessa. Sigrid Jusélius oli vuorineuvos Fritz Arthur Juséliuksen (1855–1930) ja Blenda Theresia (o.s. Moliis) Juséliuksen (1850–1919) ainoa lapsi. Vanhempien avioliiton päätyttyä ajalle harvinaiseen avioeroon Sigrid muut-ti äitinsä kanssa Tukholman kautta Turkuun, missä hän eli ja aloitti koulunkäynnin, kunnes menehtyi 11-vuotiaana. Sigridin muisto jäi elämään isän rakennuttaman mausoleumin sekä tyttären nimeä kantavan säätiön myötä. Varsinaisesti Sigridin elämästä tiedetään vähän, mutta siitä jääneet jäljet innoittivat tarkastelemaan, minkälaisia piirteitä varakkaan perheen tyttären elämään mahdollisesti kuului? Löytyisikö yksittäistä tutkimuskohdetta koskevasta aineistosta merkkejä sivistyneistön elämäntavasta ja lapsuuteen sekä perhe-elämään kohdistetuista ihanteista? Mikä mahdollisesti oli lapsen maailmassa merkityksellistä toisaalta hänen itsensä ja toisaalta aikuisten näkökulmasta? Moninainen tutkimusaineisto käsitti museaalista esineistöä, kuten leluja ja lastenkirjoja, sekä valokuvia, kirjeitä ja asiakirjoja. Metodologisena lähtökohtana tutkimuksessa oli aineiston kulttuurihistoriallinen kontekstointi mikrohistoriallisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa lapsuus sekä perhe ymmärretään kulttuurisidonnaisina ilmiöinä, jotka ovat riippuvaisia kontekstissaan niille annetuista mahdollisista merkityksistä. Tämä edellytti ilmiöiden taustalla vaikuttaneiden yhteiskunnallisten tekijöiden tarkastelua suhteessa tutkimuskohteeseen. Tutkimuksessa hyödynnettyjen aineistojen tarkastelu eri tulosuunnista sekä pyrkimys tunnistaa ja ymmärtää tutkimuskohteesta jo esitettyjen tulkintojen taustavaikuttimia olivat läsnä analyysissa. Moniaineistoisuus haastoi käyttämään vaihtelevaa lähdeanalyysin välineistöä. Merkityksellistä lähdetyöskentelyn kannalta oli esitettyjen kysymysten sekä aineiston keskinäisen suhteen tarkastelun kautta muodostettu mahdollinen tulkinta, jonka kannalta moniaineistoisuuden etuna oli toisiaan täydentävien lähdetyyppien vuoropuhelu suhteessa aiempaan tutkimustietoon. Sigridin muistosta ja hänen kohtaloonsa liittyvistä muistamisen tavoista on muotoutunut osa kulttuuriperintöä. Aineistossa oli havaittavissa mahdollisia merkkejä yhteisön lapsuutta ja perhettä koskevasta ajatusmaailmasta sekä niitä koskevista yksilöllisistä valinnoista. Tutkimusaineisto valotti sivistyneistölapsen elämää myös hänen omista lähtökohdistaan käsin. Tutkimuksessa välittyi toisaalta kuva lapsuuden käsittämisestä omana erillisenä ja erityisenä ajanjaksona, ja toisaalta lapsen ja aikuisen kulttuurisen elinpiirin yhteneväisyys ja kiinteys tarkastelukontekstin puitteissa.

Avaintekstejä kulttuurihistoriaan

Avaintekstejä kulttuurihistoriaan avaa kulttuurihistorian tutkijoiden oivallusten syntyä esikuvallisten tekstien äärellä. Kirja esittelee lukijalle, miten empiirisesti painottuneesta tutkimuskirjallisuudesta löytää metodologisen sisällön. Tekijät kysyvät, miten tietyissä teoksissa teoria ja empiria kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka on innoittanut kulttuurihistorian tutkijoita. Keskeinen kysymys ei siis ole, mitä kulttuurihistoria on vaan miten kulttuurihistoria on. Kirjassa esitellään sekä klassisia että varsin tuoreitakin tekstejä Jacob Burckhardtista David Nyeen, Max Weberistä Paddy Scannelliin. Kansien välissä tapaamme niin keskeisiä ja tunnettuja kulttuurihistorioitsijoita, kuten esimerkiksi Natalie Zemon Davisin ja Robert Darntonin, kuin myös Virginia Woolfin, Martin Heideggerin ja Thomas Kuhnin kulttuurihistoriallisesti luettuina. Teos keskustelee periodien ja temaattisten rajojen ylitse, sillä kulttuurihistoriassa renessanssiajan Englantiin sijoittuva tutkimusaihe voi kertoa 1800-luvun tutkijalle enemmän kuin arvaisikaan, ja populaarikulttuurilla voi olla paljonkin tekemistä sukupuolijärjestelmän tai tilaproblematiikan kanssa.

Förteckning på böcker och skrifter, som finnas uti F. A. Meyer's lån- och läse-bibliothek i Åbo. N:o 2. Första fortsättningen. N:ris 1201-1715

Päiväys: Turku 15.1.1822 F. A. Meyer.

Förteckning på böcker och skrifter, som finnas uti F. A. Meyers lån- och läse-bibliothek i Åbo. N:o 3. Andra fortsättningen. N:ris 1715-2150

Luettelo alkaa numerolla 1716.

Förtekning på de af Kongl. Akademiska boktryckeriet i Åbo, ifrån den 31 december 1800, til nedanstående datum utkomne arbeten

Nimeke otsikosta.

Förtekning på de från Kongl. privil. boktryckeriet i Wasa ifrån maji månads slut 1799 til junii månads slut 1800, utkomne och til Kongl. Riks-archivum insände tryckta skrifter

Nimeke otsikosta.

Förtekning på de från Kongl. privil. boktryckeriet i Wasa ifrån julii månad 1800 til maji månads slut 1801, utkomne och til Kongl. Riks-archivum insände tryckta skrifter

Nimeke otsikosta.

”Darwinin bulldoggi” - Thomas Huxley evoluutioteorian puolustajana 1859–1863

Tämän tutkielman tarkoitus on tuoda esiin Thomas Huxleyn merkitys evoluutioteorian leviämiselle ja yleiselle hyväksynnälle vuosien 1859–1863 aikana. Pääasiallisina alkuperäislähteinä käytän sekä Darwinin että Huxleyn kirjeenvaihtoa sekä lukuisia lehtiartikkeleita. Työni ensimmäisessä luvussa käsittelen miten Huxley toimi ”Darwinin Bulldoggina” evoluutioteorian julkaisun jälkeen. Tuon esiin, miten Huxley puolusti lehtiarvosteluillaan Darwinin Lajien synty -teosta ja miten Huxley toimi Darwinin puolestapuhujana Oxfordin debattina tunnetussa väittelyssä kesäkuussa 1860. Huxley kirjoitti Darwinin Lajien synnystä useita lehtiarvosteluja pian sen julkaisun jälkeen. Näillä arvosteluilla Huxley toi teorialle uskottavuutta ja tunnettavuutta ja lisäsi keskustelua aiheesta. Oxfordin debatti muistetaan Huxleyn ja Oxfordin piispa Samuel Wilberforcen kohtaamisena. Tämä debatti toi entisestään evoluutioteorialle julkisuutta ja viimeistään laajensi kiistan tiedepiirien ulkopuolelle, kun vaikutusvaltainen piispa osallistui väittelyyn. Työn toisessa luvussa käsittelen Huxleyn panosta itsenäisenä tiedemiehenä evoluutioteorian eteenpäinviemisessä. Tuon esiin, miten Huxleyn kiistat Richard Owenin kanssa vaikuttivat evoluutioteorian hyväksymiseen, ja mikä oli Evidence as to Man’s Place in Nature -teoksen merkitys evoluutioteorialle. Owenin ja Huxleyn välille kehkeytyi vuosikausia kestänyt julkinen kiista apinan aivojen anatomiasta. Lopulta Huxley todisti Owenin olleen väärässä, ja se oli kova kolaus Owenin uralle. Lisäksi kiista toi evoluutioteorialle lisää uskottavuutta, sillä Huxley lopulta todisti ihmisten ja apinoiden aivojen samankaltaisuuden. Hän toi nämä samankaltaisuudet selkeästi esiin teoksessaan Evidence as to Man’s Place in Nature vuonna 1863. Tässä teoksessa Huxley siis esitti ensimmäisiä todisteita evoluutioteoriasta. Se oli myös ensimmäinen teos mikä käsitteli ihmisen suhdetta evoluutioteoriaan, sillä Darwin oli vältellyt tätä aihetta Lajien synnyssä. Näillä keinoin Huxley siis toi evoluutioteorialle runsaasti lisää julkisuutta, ja esitti jo ensimmäisiä todisteita teorian paikkansapitävyydestä. Tutkimuksen perusteella on selvää, että Huxleyllä oli merkittävä rooli evoluutioteorian hyväksynnässä.

Parrut pystyyn ja pärettä päälle, niin kyllä se aikansa kestää!” – Liedon talousrakennukset 1800-luvulta 1900-luvun puoliväliin

Käsittelen tutkielmassani lietolaisia maatalousrakennuksia, eli karjasuojia, riihiä, latoja, aittoja, vajoja, myllyjä ja sahoja noin sadan vuoden ajanjaksolta 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin. Tutkimusaineistoinani toimivat Nautelankosken museon Onks tääl tämmöstäki ollu? – Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihankkeen myötä kerätyt rakennusinventointiaineistot, haastattelut, kenttätyössä tekemäni havainnot sekä kansatieteellinen rakennuskirjallisuus. Tutkimukseni vastaa kysymyksiin ”Minkälaisia talousrakennuksia Liedon vanhaan rakennuskantaan on kuulunut?” ja ”Miksi ne ovat jääneet pois käytöstä?”. Tutkimusmetodini on ollut aineistolähtöinen analyysi, jossa olen tarkastellut dokumentointihankkeessa talletettuja aineistoja kirjallisuuden ja haastattelujen avulla. Tutkimukseni alkaa katsauksella aineistojen muodostumisesta ja aiheen valintaan johtaneista syistä. Itsereflektiossa kerron kuinka olen päätynyt tutkimani aiheen pariin. Seuraavaksi esittelen työssäni Liedon vanhaan rakennuskantaan kuuluneet rakennustyypit ja selvitän, miksi ne ovat jääneet pois käytöstä. Sen jälkeen käyn läpi muita Onks tääl? -hankkeen myötä havaittuja lietolaiseen maisemaan kuuluneita rakenteita ja kulttuurimaiseman osia. Tutkielmani lopussa rekonstruoin käsittelemieni aineistojen perusteella lietolaisen kulttuurimaiseman kahtena eri ajankohtana, 1800-luvun lopulla ja 1950-luvulla. Kirjoitan rekonstruktiossa auki tutkimusteni myötä saamani tiedot siitä, miltä lietolainen maisema on todennäköisesti näinä aikoina näyttänyt ja mitkä ovat näkyvimmät muutokset näiden kahden aikakauden välillä. Pro gradustani selviää, että vanhaan maatalouskulttuuriin kuuluneet talousrakennukset on hylätty käytöstä koneellistumisen ja maatalouden modernisoitumisen vuoksi. Maanviljelys ja maidontuotanto kehittyivät kiivaalla tahdilla 1900-luvun alussa ja koneellistuminen voimistui sotavuosien jälkeen. Talousrakennukset jäivät liian pieniksi suurentuneen maatalouskoneiston säilyttämiseen, eivätkä ne enää vastanneet uusien tuotantoeläinten hoidosta asetettuja määräyksiä. Elinkeinorakenne muuttui siten, ettei joka tilalla enää viljelty maata ja pidetty karjaa. Niillä tiloilla, joilla maanviljelys jatkui, tarvittiin yhä suurempia rakennuksia ja modernimpaa kalustoa. Navettojen rakenteissa oli huomioitava lainsäädäntö, joka kielsi maidontuotannon vanhan maatalouden aikaisissa rakenteissa. Osa vanhasta rakennuskannasta on säilytetty nostalgisista syistä, mutta suurin osa vanhan maatalouden rakennuksista on purettu tarpeettomina.