Kaukasuksen energiastrateginen merkitys ja Gazpromin rooli Venäjän suurvalta-aseman uudelleen saavuttamisessa

Keskeisenä aiheena on Kaukasuksen geopoliittinen merkitys Kaspianmeren ja Keski-Aasian kaasun viennissä Länsi-Eurooppaan. Aihealue yhdistää suurvaltojen energiastrategisten intressien ja turvallisuuspolitiikan väliseen suhteeseen. Tutkimuksen pääongelmina ovat Venäjän valtiollisen kaasuyhtiön Gazpromin merkitys suurvalta-aseman uudelleen savuttamisessa ja Kaukasuksen kaasuinfrastruktuurin kontrolloimisen merkitys Venäjälle. Tutkielman keskeisimpiä lähteitä ovat energiaturvallisuutta käsittelevät tutkimukset, sekä Venäläiset kansainvälisenpolitiikan julkaisut. Aineistoa on analysoitu teoriasidonnaisen sisältöanalyysin menetelmillä. Tutkielman keskeisenä teoriana on klassinen poliittinen realismi. Analyysin perusteella havaittiin energiataloudellisten ja turvallisuuspoliittisten intressien keskinäisriippuvuus ja se, että Venäjän hahmottaa kansainvälisen politiikan valtakeskeisenä. Tämä korostaa turvallisuuskoneiston ja energiasektorin yhteistoiminnan merkitystä ulkopolitiikassa. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan Gazpromin olevan Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen toimija, jonka taloudelliset tavoitteet palvelevat Venäjän kansallisia intressejä. Tutkielman aiheessa yhdistyvien energiatalouden ja turvallisuuspolitiikan rajapintojen ymmärtäminen vaatii perehtymistä kumpaankin osa-alueeseen. Aiheen monitahoisuus asettaa haasteensa syvällisen analyysin tekemiseksi annetun sivumäärän puitteissa. Tämän vuoksi jatkotutkimuksen mahdollisuudet aihe-alueesta ovat erittäin kattavat. Asiakirjan muotoiluohjeet ovat peräisin Ohje Maanpuolustuskorkeakouluissa laadittavista opinnäytetöistä.

Venäjän näkemys terrorismin leviämisestä Dagestaniin ja Ingusetiaan

Vuodesta 2004 eteenpäin terrorismi on levinnyt Dagestanin ja Ingušetian alueille. Se ei ilmene yleensä mediassa terrorismille tyypillisenä kuvatulla tavalla siviiliväestöön kohdistettuna suunnattomana väkivaltana. Sen sijaan puhutaan niin kutsuttuja kovia kohteita vastaan kohdistuvasta, sissisotaa muistuttavasta taistelusta Venäjän turvallisuusorganisaatioita vastaan. Toisena selkeänä kohteena ovat alueiden paikallishallintojen infrastruktuuri ja henkilöstö. Vastarinnan katsotaan nykyään kattavan koko Pohjois-Kaukasian alueen. Dagestan ja Ingušetia ovat kuitenkin niin kutsutun konfliktin syntypisteessä ja tilannekehitykseltään huonoimmassa tilassa, jolloin niiden syvempi tutkimus osana Pohjois-Kaukasian kokonaisuutta on tarpeellista ja auttaa ymmärtämään nykyistä trendiä terrorismin viitekehyksessä. Länsimaalaisen tutkimuskirjallisuuden ja Venäjän näkemyksen välillä sekä muutoksesta terroristien taktiikoista että taustalla vaikuttavista syistä, on havaittavissa huomattavia eroja. Molempia näkemyksiä on käytettävä niin Dagestanin ja Ingušetian kuin koko Pohjois-Kaukasian tilannekehityksen ymmärtämiseksi. Toisaalta näkemyseroista selviää suuri osa ongelman perimmäisistä syistä, onhan Venäjän terrorismintorjuntaa usein kuvattu pääsyyksi muslimipohjaisen väestön radikalisoitumiselle. Metodina on käytetty laadullisen tutkimuksen alle kuuluvaa aineistolähtöistä sisältöanalyysia. Tutkimusmenetelmää ei ole sidottu teoriaan, vaan teoria toimii taustalla ja tarjoaa ymmärryksen sekä ennakko-oletuksen Venäjän näkemyksestä terrorismiin. Tutkimuskysymysten avulla tutkitaan millaisena turvallisuusuhkana Venäjä näkee terrorismin. Poliittinen realismi on edelleen toimiva kansainvälisen politiikan teoria, ainakin Venäjän näkemystä tutkittaessa. Terrorismi ei pelkästään ilmiönä ole uhka Venäjälle, vaan se uhkaa geopoliittisesti tärkeän alueen hallintaa, jolloin sotilaallinen ja taloudellinen kilpailuasetelma Venäjän ja muiden Pohjois-Kaukasian alueella toimivien valtioiden välillä voi kehittyä Venäjän kannalta epäsuotuisaksi.

Neuvostoliiton intressit Keski-idässä

Tutkielma vastaa kahteen sille asetettuun tutkimuskysymykseen. Mitkä olivat Neuvostoliiton intressit Keski-idässä sekä kuinka he pyrkivät saavuttamaan näitä intressejään? Johdannossa tuodaan esille tietoa tutkimuksen taustoista sekä lähteistä. Edellä mainitut tutkimuskysymykset myös esitetään ja selitetään hieman tarkemmin lukijalle. Keskeisimmät käsitteet ja määritelmät on myös käsitelty johdanto osiossa. Tsaarivaltion perintö osiossa käsitellään Keski-itää koskevaa Venäjän historiaa. Venäjän historia on yksi taustatekijä Neuvostoliiton Keski-idän intressien takana ja näin ollen siihen on pyritty pureutumaan hieman. Kolmas luku käsittelee itse Keski-itää ja sen rakennetta. Samalla luvussa selvitetään jo hieman Neuvostoliiton ja Keski-idän välisiä yhteyksiä sekä näiden tarkempia alkuperiä. Neljäs kappale käsittelee jo selkeämmin Keski-itää Neuvostoliiton näkökulmasta. Siinä selvitetään kuinka Neuvostoliitto on yhdessä muiden maiden kanssa kiistellyt jo pitkään Keski-idän asioista. Laajat Keski-idän ja Neuvostoliiton väliset rajat ovat myös olleet yksi huolenaihe Moskovassa. Keski-idän merkitys on myös muodostunut sen suurista luonnonvaroista, joista öljy on selkeästi tärkein, sekä sen geopoliittisesta asemasta. Viidennessä luvussa on selvitetty millä keinoilla Neuvostoliitto on pyrkinyt parantamaan omia asemiaan Keski-idässä. Asekauppojen sekä länsivaltojen vaikutuksen heikentämisellä pyrittiin vaikuttamaan Keski-idän konflikteihin sekä eri maiden johtajiin. Lopputuloksena selviää kuinka länsivaltojen vaikutuksen heikentämisellä, asekaupoilla, konfliktien sekä eri maiden johtajien manipuloinnilla Neuvostoliitto on pyrkinyt tavoitteisiinsa. Selkeitä tavoitteita tutkimuksella löydettiin useita. Niitä olivat muun muassa Länsivaltojen heikentäminen globaalisti, oman turvallisuuden parantaminen sekä rajojen stabilisointi.

”Eurooppa-neuvosto korostaa niitä mahdollisuuksia, joita lähestyvä Euroopan unionin laajentuminen tarjoaa Venäjälle.” Eurooppa-neuvoston päätöslauselmien, Helsingin Sanomien ja The New York Timesin suhtautuminen Venäjään vuosina 1999 – 2008

Tutkin pro gradussani Eurooppa-neuvoston huippukokouksista julkaistavien päätöslauselmien, sekä huippukokousten yhteydessä julkaistujen Helsingin Sanomien ja The New York Timesin suhtautumista Venäjään vuosina 1999–2008. Lisäksi analysoin näiden kahden länsilehden suhtautumista Eurooppa-neuvostoon ja Euroopan unioniin. Aikarajauksen molemmissa päissä ovat Euroopan unionin ja Venäjän välejä kiristäneet kriisit: vuonna 1999 toinen Tšetšenian sota ja vuonna 2008 Venäjän- Georgian sota. Lisäksi tarkasteluväliä rajaavat presidentti Putinin kaksi ensimmäistä virkakautta. Eurooppa-neuvoston huippukokousten jälkeen julkaistavissa puheenjohtajan päätelmissä linjataan unionin tulevaisuutta ja muovataan unionille yhteistä kantaa ulkopolitiikassa. Sanomalehdet käyttävät näitä päätöslauselmia uutisoidessaan huippukokouksen tuloksista sekä avartavat uutisoinnillaan päätöslauselmissa esiintyvien linjausten syitä ja seurauksia. Sisältöanalyyttisen tutkielmani metodina on diskurrssianalyysi, jonka avulla selvitän niitä tapoja, joilla päätöslauselmat ja sanomalehdet puhuvat Venäjästä. Tarkoituksenani ei ole niinkään selvittää prosesseja päätöslauselmien tai uutisoinnin muotoilun taustalla, vaan keskittyä kuvaamaan sitä, miten puhutaan, mistä puhutaan ja miksi puhutaan. Tutkimustulosten perusteella Eurooppa-neuvoston päätöslauselmat muodostavat monologin, jota EU käy Venäjän suuntaan. Ne pyrkivät ohjaamaan EU:n ja sen jäsenmaiden suhtautumista Venäjään, mutta etenkin jäsenmaiden välisten ristiriitojen vuoksi päätöslauselmien Venäjä-linjassa on suuria vaihteluita tarkasteluvälillä. Isoimpien Venäjään liittyvien kriisien yhteydessä maata kritisoidaan rajusti, mutta kritiikki toisaalta häviää päätöslauselmista. Sanomalehtien suhtautuminen Venäjään kiristyy tarkasteluvälillä. Helsingin Sanomien linja Venäjän suhteen on selvästi varovaisempi kuin The New York Timesin. Sanomalehdet kuvaavat tarkasti Eurooppa- neuvoston kokousten taustoja ja päätöslauselmien linjausten taustoja, esittäen vahvastikin omia tulkintojaan EU:n ja Venäjän välisistä suhteista.

Venäjän kaupan liikeriskien riskienhallinta: Case Martela

Tässä kandidaatin työssä tutkitaan suomalaisen pk-yrityksen kannalta merkittävimpiä liikeriskejä Venäjällä sekä keskeisimpiä keinoja näiltä riskeiltä suojautumiseen. Työn empiirisessä osassa on käytetty valitun case-yhtiön sekä Suomalais-Venäläisen kauppakamarin edustajan näkemyksiä tukemaan työn teoreettista pohjaa.

Kun historia ei loppunutkaan : Venäjän kylmä sota -retoriikka Ukrainan kriisissä 2013-2014

Ukrainassa vuoden 2013 loppupuolella alkanut ja yhä jatkuva kriisi on ollut Euroopan merkittävin kriisi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Sen myötä EU, Nato ja Yhdysvallat ovat purkaneet yhteistyötään Venäjän kanssa ja turvallisuutta on arvioitu uudelleen. Ukrainan kriisin myötä lännen ja Venäjän suhteita on alettu kuvata jopa kylmäksi sodaksi. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvää kylmä sota -retoriikkaa. Tutkimusaineistona käytin Venäjän ylimmän johdon lausuntoja ja kannanottoja sekä ulkoministeriön että Kremlin englanninkielisestä aineistosta. Tutkimuksessa analysoin kaikkea aineiston Ukrainan kriisiin 2013–2014 liittyvää retoriikkaa, jossa mainitaan kylmä sota. Tutkin, miten ”kylmä sota” ilmenee Venäjän retoriikassa, millaista identiteettiä sen kautta rakennetaan ja mitä poliittisia tavoitteita sen kautta ajetaan. Lähtökohtana tutkimuksessa oli konstruktivistinen taustaoletus, jonka mukaan todellisuus rakentuu sosiaalisesti ja kielellä on tässä keskeinen rooli. Tutkimusmenetelmänä oli Chaïm Perelmanin argumentaatioanalyysiin perustuva historiapoliittinen retoriikan analyysi. Tarkastelin yleisöä, minkä perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikasta erottui sekä venäläisyleisölle että lännelle suunnattua argumentaatiota. Lisäksi tarkastelin retoriikassa esiintyviä argumentaation keinoja. Kylmä sota -retoriikkaa esiintyi Venäjän Ukrainan kriisiin liittyvässä retoriikassa läpi tarkastelujakson ja se pysyi hyvin samankaltaisena. Retoriikan käytössä ja poliittisten tavoitteiden ajamisessa oli kuitenkin eroja. EU:n, Naton ja Yhdysvaltain pakotteisiin ja vastatoimiin liittyvässä retoriikassa kylmä sota -retoriikalla oli selvä rooli. Ydinaseisiin liittyvässä retoriikassa taas kylmää sotaa ei mainittu lainkaan. Retoriikan analyysin perusteella Venäjän kylmä sota -retoriikka toimii niin identiteetin rakentajana kuin poliittisten päämäärien ajamisen välineenä. Venäläiselle yleisölle suunnatussa kylmä sota -retoriikassa korostuu omien tekojen oikeutus ja moninapaisen maailman luominen vaihtoehdoksi historian loppumiselle ja läntisen liberalismin voitolle. Lännelle suunnatulla retoriikalla pyritään vaikuttamaan erityisesti pakotteisiin ja lännen yhtenäisyyteen vertaamalla nykytilannetta kylmään sotaan.