Luokanopettajien asenteet ADHD-diagnosoituja ja diagnosoimattomia, levottomia oppilaita kohtaan

Tämän tutkielman tarkoituksena on pyrkiä kuvailemaan luokanopettajien asenteita perusopetuksessa olevia ADHD-diagnoosin saaneita oppilaita kohtaan. Tavoitteena on tutkia myös millaisia vaikutuksia diagnosoinnilla on opettajan työskentelyyn sekä miten opettajat näkevät diagnosoinnin vaikuttavan oppilaan koulunkäyntiin. Tutkielmassa selvitetään lisäksi opettajan koulutustaustan ja työkokemuksen keston merkitystä ADHD-diagnosoidun oppilaan kanssa työskentelyssä. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita myös opettajien suhtautumisesta moniammatilliseen yhteistyöhön ADHD-diagnosoituihin oppilaisiin liittyen. Aihe on ajankohtainen ja tärkeä, sillä tilastojen mukaan lähes jokaisesta perusopetuksen luokasta löytyy ainakin yksi ADHD-diagnosoitu oppilas. Tutkimusjoukko muodostui 150 suomalaisesta alakoulun luokanopettajasta. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella, joka sisälsi väittämiä ja avoimia kysymyksiä. Tutkimuksesta selvisi, että opettajien asenteet olivat myönteisempiä diagnosoituja oppilaita kuin muita diagnosoimattomia, levottomia oppilaita kohtaan. Opettajat kokivat diagnosoinnin positiivisena asiana sekä omaan työskentelyyn että oppilaan koulunkäyntiin liittyen. Koulutuksen ei koettu tarjoavan välineitä ADHD-diagnosoitujen oppilaiden kanssa työskentelyyn, mutta työkokemuksen merkitys koettiin positiivisena. Myös moniammatilliseen yhteistyöhön suhtauduttiin myönteisesti ja sen nähtiin helpottavan arkea erityisesti silloin, kun yhteistyö oli monipuolista ja toimivaa. Tulosten perusteella opettajien olisi tärkeä kiinnittää huomiota omiin asenteisiinsa ja suhtautumiseensa erityisesti, kun työskennellään ADHD-diagnosoitujen oppilaiden kanssa. Opettajalla olisi hyvä olla selkeä tieto siitä, mikä ADHD-diagnoosi on ja millä tavoin se vaikuttaa opettajan työskentelytapoihin sekä oppilaan koulunkäyntiin. Hyvällä tietämyksellä ja tiedostamisella pystytään takaamaan oppilaille tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen kohtelu yksilöllistä huomioimista unohtamatta.

Kumpi päätti? Työsopimuksen päättäjää koskevien riitojen ratkaiseminen tuomioistuimissa

Olen tutkielmassani tutkinut sellaisia työsopimuksen päättämiseen liittyviä riitoja, joissa on riitaisaa, kumpi työsuhteen osapuoli, työnantajan edustaja vai työntekijä, on päättänyt työsopimuksen. Aiheesta ei ole Suomessa juurikaan kirjoitettu. Aineistonani on ollut noin kaksisataa hovioikeustuomiota kaikista Suomen hovioikeuksista 80-luvulta nykypäivään. Tutkielmassani esitän oikeustapausaineistosta tekemieni johtopäätösten perusteella, että työsopimuslain 8:3 §:ssä säädettyä työnantajan oikeutta käsitellä työsopimusta purkautuneena on kumpi päätti –tyyppisissä riidoissa tulkittava supistavasti. Työntekijän poistuminen epäselvän tilanteen jälkeen ja poissaolo työstä luo työnantajalle selonottovelvollisuuden eli velvollisuuden varmistaa, tarkoittaako työntekijä näin tekemällä päättää työsopimuksensa. Työnantaja voi suoriutua velvollisuudestaan pyrkimällä ottamaan yhteyttä työntekijään ennen purkautuneena käsittelemistä. Työntekijän suojelun periaatetta ilmaisee myös oikeuskäytännössä vahvistunut tulkinta, jonka mukaan työsuhteen päättäminen on niin merkittävä oikeustoimi, että se on toteutettava selkeästi ja yksiselitteisesti niin, ettei osapuolen tarkoituksesta jää epäselvyyttä. Velvollisuus varmistautua sopimusosapuolen tarkoituksesta on ensisijaisesti työnantajalla. Kun sellaisiin sanoihin, jotka on kiihtyneenä harkitsemattomasti lausuttu tai jotka eivät ole muutoin vastanneet osapuolen tahtoa esimerkiksi erehdyksen vuoksi, vedotaan päämääränä päättää työsuhde tai saada korvauksia perusteettomasta päättämisestä, katsotaan tuollainen päättämisilmoitus pätemättömäksi ja päättämis- ilmoitukseen vetoava osapuoli työsopimuksen päättäjäksi. Tutkimani tyyppiset riidat ovat usein oikeustosiseikastonsa suhteen riitaisia. Oikeudellisessa arvioinnissa annetaan tällöin usein erityistä merkitystä sille, miten osapuolet ovat toimineet ennen päättämistilannetta ja sen jälkeen ja mitä keskusteluja on käyty asianosaisten välillä muutoin, sekä kumman osapuolen intressinä on ollut päättää työsuhde. Vertailen tutkielmassani vallitsevaa oikeustilaa kansainvälisesti, erityisesti Ruotsiin, ja katson, että muotovaatimuksen sisällyttäminen lakiin saattaisi merkittävästi vähentää kumpi päätti –tyyppisiä riitoja.

Eletty, suojeltu ja museoitu. Makkarakosken sahan jaettu maisema

Tutkimukseni aiheena on ainutlaatuisen vesisahan jaettu maisema. Tutkin fyysistä maisemaa kronologisena jatkumona, miten mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus kohtaavat yksittäisessä teollisessa maisemassa. Tutkimukseni tapauksena on vuonna 1875 rakennettu Makkarakosken vesisaha ja sitä ympäröivä maisema. Sahan maisemaa lähestyn säilymisen ja säilyttämisen näkökulmasta sitoen eletyn, suojellun ja museoidun maiseman osaksi Makkarakosken vesisahan maisemaa. Eletty maisema on edustanut aikanaan tuotantomaisemaa, työtä ja arkea. Suojeltu maisema sisältää tutkimuksessani aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön, joka halutaan suojella ja säilyttää tuleville sukupolvelle. Museoitu maisema puolestaan edustaa museoinstituutiota, jonka avulla on mahdollista jäsentää mennyttä ja nykyisyyttä. Lähestyn tutkimukseni maisemaa myös eri ajanjaksoilla maisemaa muokanneiden tarpeiden kautta. Makkarakosken sahan maisema on rakennettu materiaalisia tarpeita varten. Tuotannon loputtua, saharakennuksen haluttiin säilyttää jälkenä menneisyydestä, johon muistamisen tarpeet kiinnittyvät. Museoitu saharakennus ja maisema ovat saaneet puolestaan uuden tehtävän tiedon välittäjänä. Tapaustutkimuksen lähtökohtana on kerätä mahdollisimman monipuolinen aineisto. Tyypillistä on useiden menetelmien ja aineistojen käyttö. Maiseman muutosta tutkiessani tutkimusaineistoni koostuu kuva-aineistoista, kirjallisista ja suullisista lähteistä sekä omista havainnoistani. Tutkimusaineistoni olen pääosin kerännyt vuosina 2013‒2014 A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n sahamuseo -projektin yhteydessä kokoamastani materiaalista. Tutkimukseni metodisena lähtökohtana käsittelen aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön menneisyyden jälkiä osana kulttuuriperintöprosessia. Kulttuuriperintöprosessiksi kutsutaan tapahtumaketjua, jossa menneisyyden jälki valitaan, tunnistetaan ja tuotetaan säilyttämisen ar-voiseksi todisteeksi. Makkarakosken sahan maisema on todiste, joka kertoo muutoksesta, muuttuneista arvoista ja ajatusmaailmoista. Kulttuuriperintö luodaan uudelleen identiteettityöprosessissa. Kulttuuriperintöyhteisö, joka tässä tutkimuksessa koostuu Ahlströmin suvusta, Ahlström-yhtiöstä, paikallisesta yhteisöstä ja kulttuuriperintöviranomaisista, käyttää identiteettityöprosessissa erilaisia historioita liittämällä kulttuuriperintöarvon menneisyyden jälkiin. Makkarakosken sahan jaettu maisema on jatkumo, jossa yhdistyy menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ja jonka kulttuuriperintöyhteisön jäsenet jakavat ja esittävät ulospäin omana historianaan.

Kulttuurinen muisti selviytymisen välineenä Louise Erdrichin romaanissa Love Medicine

Louise Erdrich (s. 1954) on yksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvista kirjailijoista. Hänen juuriltaan saksalais-amerikkalainen sekä kuuluu chippewa-heimoon. Erdrichin esikoisromaani Love Medicine (1984) sijoittuu kuvitteelliseen chippewa-heimon reservaattiin Pohjois-Dakotassa. June Morriseyn kuoleman jälkeen hänen sukulaisensa kokoontuvat Kashpawien taloon muistelemaan häntä. Junen läheisten elämä avautuu lukijalle eri kertojien äänellä 1930-luvulta 1980-luvulle. Keskityn siihen, kuinka romaanin henkilöt selviytyvät valkoisen valtakulttuurin ja alisteisessa asemassa olevan chippewa-kulttuurin välitilassa. Tarkastelen erityisesti kulttuurisen muistin roolia henkilöiden selviytymisstrategioissa. Kulttuurinen muisti on sosiaalisesti muodostettua yhteistä tietoa menneisyyden tapahtumista ja ryhmää koossa pitävästä merkitysjärjestelmästä. Traditio ja yhteisöllisyys merkitsevät heimoyhteisölle voimaantumisen mahdollisuutta, toivoa kulttuurisen tyhjiön täyttämisestä ja katkenneiden sosiaalisten siteiden korjaamisesta. Kulttuurinen muisti tarjoaa romaanin henkilöille mahdollisuuden muodostaa yhteyden heimon kulttuuriperintöön. Erdrich hyödyntää romaanissaan monenlaisia viittauksia sekä chippewa-mytologiaan että valkoiseen kulttuuriin. Monet chippewa-perinteen ainekset, kuten trickster-hahmot, lemmenlääke ja laaja perhekäsitys, toimivat välineinä, joiden avulla romaanin henkilöt rakentavat identiteettiään ja pyrkivät löytämään paikkansa yhteisössä. Tarkastelen myös sitä, miten osa henkilöistä pyrkii assimiloitumaan ja saavuttamaan toimijuutta valkoisen valtakulttuurin keinoin. Yhteisöllisyyden ja kulttuurin eteenpäin siirtämisen voima mahdollistaa sen, että nuori sukupolvi löytää paikkansa ja asettuu osaksi heimon jatkumoa. Vaikka kolonisaatiota ja sen aiheuttamia tuhoja ei voi kumota, chippewa-traditio ei sammu, vaan Erdrichin romaani osoittaa, että selviytyminen on mahdollista.

Estimativas de parâmetros de adaptabilidade e estabilidade de genótipos de alface (Lactuca sativa L.) em diferentes épocas e condições de cultivo

Dissertação (mestrado)—Universidade de Brasília, Faculdade de Agronomia e Medicina Veterinária, Programa de Pós-Graduação em Agronomia, 2016.

Sifilis adquirida

O vídeo apresenta os tipos de sífilis adquirida, as formas de transmissão, os tipos de exames necessários para detectar e tratar a doença, a terapêutica e as reações que ocorrem devido a terapêutica utilizada.