Huoli kadonneesta vanhemmuudesta 2000-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa : lasten kasvatus ja vastuullinen vanhemmuus

Referee-artikkeli

Elintarvikeverkkokaupan haasteet ja mahdollisuudet Suomessa

Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa elintarvikeverkkokaupan kohtaamat haasteet Suomessa ja sitä kautta selvittää miksi elintarvikeverkkokaupat eivät ole saavuttaneet jalansijaa muiden verkkokauppojen tavoin. Tavoitteena on lisäksi selvittää, mitkä ovat elintarvikeverkkokaupan tärkeimmät kehityskohteet sekä haasteet ja mahdollisuudet tulevaisuudessa. Ruokakaupat hallitsevat maailman suurimpien yritysten listaa, mutta niiden verkkokauppatoiminta on vielä hyvin pienimuotoista. Erityisesti Suomessa elintarvikeverkkokauppa on hyvin rajoittunutta ja kilpailu olematonta verrattuna esimerkiksi elektroniikan tai kirjojen verkkokauppaan. Vuodesta 2010 vuoteen 2014 mennessä elintarvikkeiden ostaminen verkosta onkin kasvanut yli 500 prosenttia. Suuresta kasvusta huolimatta verkkokaupasta ostetun ruoan osuus Suomen koko päivittäistavarakaupasta on tällä hetkellä alle puoli prosenttia, joka vastaa yhden pienen lähikaupan vuosimyyntiä. Elintarvikeverkkokaupan laajentumisen esteenä on useita haasteita, jotka ovat tiivstetty tutkimuksen lopussa. Lähes koko elintarvikeverkkokaupan kokonaisprosessi vaatii kehitystä, jotta läpäisykykyä saadaan tehostettua. Prosessin sisäisesti suurimmaksi kehityskohteeksi osoittautuu keräilyteknologian kehitys. Se tulee olemaan toiminto, joka onnistuessaan vauhdittaa alan kasvua tai epäonnistuessaan hidastaa alan kehitystä. Tutkimuksen perusteella elintarvikeverkkokaupan tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta.

Sähköiset koejärjestelmät ja kokeet

Sähköiset kokeet sekä koejärjestelmät ovat yleistymässä nyky-yhteiskunnassa nopeasti. Molempien käyttöönottoa vauhdittavat yhä lisääntyvät työmäärät ja opetuksen tehostaminen. Suomessa tullaan siirtymään täysin sähköistettyyn ylioppilastutkintoon vuoteen 2019 mennessä. Sähköinen koe on testi, jossa käytetään internettiä tai intranettiä. Sähköisiä kokeita suositaan yleisesti niiden helppouden takia. Haasteitakin löytyy mm. tunnistautumisesta, kokeen suorittamisen helppoudesta ja IT:n hallinnasta. Sähköinen koe suoritetaan aina koejärjestelmässä. Koe- ja oppimisjärjestelmät ovat alustoja joissa sähköisiä kokeita pidetään. Järjestelmiä on kehitetty useita ja niitä kehitetään yhä lisää. Kyseisiä järjestelmiä käytetään suuremmalla todennäköisyydellä, mikäli niiden käyttö ei vaadi suuria ponnisteluita. Helppous onkin kaiken ydin sähköisissä koe- ja oppimisjärjestelmissä. Tässä tutkielmassa perehdytään sähköisiin kokeisiin sekä koe- ja oppimisjärjestelmiin. Lisäksi kerrotaan hieman sähköisten kokeiden eduista ja haasteista. Tämän jälkeen perehdytään kahteen erilaiseen järjestelmään. Lopuksi esitellään tutkimus, jossa mitataan opiskelijoiden suhtautumista sähköisiin kokeisiin ja koejärjestelmiin.

eWOM-markkinointi ja sen hyödyntäminen autoalalla

Internetin kehitys on vaikuttanut monen vähittäiskaupan alaan, mutta erityisesti se on muuttanut autokaupan markkinointia. Se on lisäksi laajentanut perinteisen word-of-mouth -markkinoinnin käsitettä ja hyödyntämismahdollisuuksia huomattavasti, mikä on saanut sekä tutkijat että ammatinharjoittajat kiinnostumaan eWOM-markkinoinnista sen poikkeuksellisen suuren suosion, kasvun ja vaikutusten takia. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia eWOM-markkinointia ja sen hyödyntämistä autoalalla Suomessa. Tutkimusongelma voidaan jakaa neljään osaongelmaan: 1. Mitä on eWOM-markkinointi? 2. Miten yritykset voivat hyödyntää eWOM-markkinointia? 3. Hyödyntävätkö automaahantuojat eWOM-markkinointia? 4. Miten automaahantuojat voisivat paremmin hyödyntää eWOM-markkinointia? Tutkimus pohjautuu WOMin ja sosiaalisen median teorioihin, joiden pohjalta eWOM-markkinointi määriteltiin yritysten tarkoituksellisiksi pyrkimyksiksi vaikuttaa kuluttajienväliseen WOMiin tavoilla, jotka edistävät yritysten markkinointiviestien leviämistä sosiaalisessa mediassa. Yritykset voivat hyödyntää eWOM-markkinointia käyttämällä maksettuja WOM-viestinvälittäjiä, kannustamalla tuoteorientoituneita keskusteluita myynninedistämisstrategialla tai sopeutumalla verbaaliseen toimintaan sen kontrolloinnin sijaan. Kvalitatiivisen tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joissa haastateltiin automaahantuojien edustajia. Haastatteluiden tulkinta perustui teoriaohjaavaan analyysiin, josta ilmeni, että automaahantuojat Suomessa käyttävät eWOM-markkinointia hyvin vähän. eWOM-markkinointia käyttävät automaahantuojat käyttävät sitä pääasiassa jakamalla sosiaaliseen mediaan WOM-alkuja ja tekemällä yhteistyötä mielipidejohtajien kanssa. Koska eWOM-markkinoinnin käyttö on vähäistä, voidaan sen hyödyntämistä parantaa monilla eri tavoilla. Aktiivisempi keskusteluun osallistuminen, tarkemman osaamisen hankkiminen, taktisuus, tulosten mittaaminen, ketteryyden kehittäminen, uusien toimintatapojen löytäminen, rohkeus innovoida ja luovuuden lisääminen ovat tapoja kehittää eWOM-markkinointia. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että automaahantuojat Suomessa hyödyntävät eWOM -markkinointia hyvin vähän, ja näin ollen sen hyödyntämistä voitaisiin parantaa kokeilemalla rohkeammin ja luovemmin tätä sosiaalisen median tarjoamaa mahdollisuutta. Liika strukturointi sotii ilmiön perusperiaatteita vastaan, joten automaahantuojien tulisi pyrkiä keksimään uusia luovia toimintatapoja, toimimaan joustavasti ja reagoimaan sopivan tilaisuuden tullen.

Tutkimusaineistot biteiksi ja kiertoon – Digitaalisen kuratoinnin soveltaminen tutkimuksessa

Pro gradu -tutkielma käsittelee digitaalisen kuratoinnin soveltamista tutkimuksessa ja erityisesti historiantutkimuksessa. Digitaalinen kuratointi voidaan ymmärtää digitaalisten aineistojen ylläpidoksi, säilyttämiseksi ja niiden arvon lisäämiseksi uudelleenkäytön kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan alan historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta Suomessa ja kansainvälisesti. Keskiössä ovat digitaalisen kuratoinnin elinkaarimallin toiminta ja alan ammattilaisten näkemykset tulevaisuuden haasteista. Tutkielma palvelee historiantutkijoiden lisäksi laajemmin ihmistieteitä digitaalisissa tutkimusympäristöissä. Digitaalisten aineistojen lisääntyessä niiden käyttöön liittyy useita ongelmia. Tutkielmassa analysoidaan Digital Curation Centren (DCC) kehittämää digitaalisen kuratoinnin elinkaarimallia, joka jakautuu seitsemään toimintavaiheeseen. Näiden vaiheiden kautta on tarkoitus varmistaa, että digitaaliset aineistot ovat löydettävissä, luettavissa ja käytettävissä tutkimusta varten nyt ja tulevaisuudessa. Keskeisinä lähteinä on käytetty DCC:n verkkoarkistoa ja tutkija Ross Harveyn julkaisemaa teosta Digital Curation – a how-to-do-it manual (2010). Empiiristä osuutta työssä edustaa digitaalisen kuratoinnin tutkijoiden ja ammattilaisten haastattelut, jotka tehtiin alkuvuodesta 2016. Tutkielman teoreettisessa osuudessa on hyödynnetty hermeneuttista analyysia ja empiirisessä puolessa sovellettu osin tulevaisuuden tutkimuksessa käytettävää delfoi-menetelmää. Keskeinen tutkimustulos on, että digitaalinen kuratointi soveltuu tutkimukseen ja aineistojen käyttöön yleisenä ohjeistuksena. Historiantutkimuksen näkökulmasta elinkarimalli seuraa monissa kohdin tutkimuksen kulkua ja on näin sovellettavissa tieteenalaan helposti. Haastatteluosuudesta nousee esille, että digitaalisten aineistojen kuratointi on vielä monissa maissa alkutekijöissään. Haasteita tulevaisuudessa ovat resurssien kaventuminen ja teknisen osaamisen heikko taso. Digitaalinen kuratointi nähdään myös avainroolissa datatieteen yleistyessä yhteiskunnassa ja tieteellisen tutkimuksen parissa. Näin digitaalisen kuratoinnin tutkimusta voi laajentaa tulevaisuudessa eri analyysimenetelmien hyödyntämiseen eri tieteenalojen näkökulmista.

Lasten kokemuksia kouluvaareista . Alakoululaisten piirustuksia ja tekstejä kouluvaareista

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia kokemuksia lapsilla on kouluvaareista. Lisäksi tutkitaan, eroavatko maahanmuuttotaustaisten oppilaiden kuvaukset muiden oppilaiden kuvauksista. Kyseisestä aiheesta on aiemmin tehty vain yksi tutkimus kouluvaarien näkökulmasta. Kaikkea tästä tutkimuksesta saatua tietoa voidaan siis pitää tärkeänä. Kouluvaaritoiminnalla tarkoitetaan Kouluvaarit ry, Farfar i skolan -yhdistyksen toimintaa. Tutkimus on laadullinen ja tutkimusaineiston analyysi on aineistolähtöistä. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan koulun yhteisöllisyyttä, hyvinvointia, yhteisöllistä isovanhemmuutta, kohtaamisten merkityksiä ja maahanmuuttotaustaisiin oppilaisiin liittyviä erityiskysymyksiä. Tutkimusotanta on yhteensä 107 lasta, vuosiluokilta 1-6. Tutkimusaineistona ovat lasten piirustukset ja tekstit, joiden aiheena oli ”Minä ja kouluvaari”. Tutkimusaineisto kerättiin Varsinais-Suomessa joulukuussa 2015 ja tammikuussa 2016. Tutkimustulokset analysoitiin sisällönanalyysin ja erittelyn avulla. Ne luokiteltiin neljään eri pääluokkaan, jotka nousivat selkeästi sekä piirustuksista että kirjoituksista. Pääluokat ovat: 1) Kouluvaari auttaa oppilaita koulun arjessa 2) Kouluvaari opettaa lapsille erilaisia asioita 3) Kouluvaari on mukana toiminnassa 4) Oppilaiden kuvauksia kouluvaareista. Maahanmuuttotaustaisten oppilaiden piirustuksia ja tekstejä käsitellään omassa alaluvussaan. Tutkimustulosten mukaan kouluvaarit ovat tärkeitä lapsille. He auttavat koulutyössä ja opettavat erilaisia asioita. Sen lisäksi he ovat mukana erilaisissa tapahtumissa ja koulun retkillä. Lasten kuvaukset kouluvaareista olivat myönteisiä, heitä kuvailtiin mukaviksi, hyväntuulisiksi ja hymyileväisiksi. Vain kahden oppilaan kokemukset kouluvaareista eivät olleet niin hyviä, vaan kouluvaari oli jäänyt etäiseksi. Maahanmuuttotaustaisten oppilaiden kuvaukset olivat samassa linjassa muiden oppilaiden kanssa. Voidaan siis todeta, että kouluvaarit ovat tärkeä moniammatillinen lisä koulun kiireisessä arjessa.

Nuorten siirtymät työmarkkinoille Suomessa. Työmarkkinauratyypit ja niihin vaikuttavat sosioekonomiset ja alueelliset tekijät Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineiston valossa.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten työmarkkinasiirtymiä. Siirtymiä kuvataan tyypittelemällä nuorten toimintaa työmarkkinoilla. Tyypitellyssä verrataan töissä tai opiskelemassa olevia nuoria työttömänä tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Toimintaa työmarkkinoilla seurataan kolmessa ajankohdassa (2008, 2010 ja 2012), nuorten ollessa 21—25 -vuotiaita. Tyypittelyn pohjalta nuorille luodaan työmarkkinauratyyppejä, jotka kuvaavat erilaisia työmarkkinasiirtymiä. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, ovatko nuoret kiinni työmarkkinasiirtymiä tukevissa ja myöhempää työelämään kiinnittymistä edistävissä toiminnoissa vai eivät. Tutkielma linkittyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, jota lähestytään usein juuri nuorten koulutus- ja työmarkkinatilanteiden kautta. Työmarkkinauria selittäviä tekijöitä tarkastellaan nuoren sukupuolen, koulutuksen, vanhempien koulutuksen, vanhempien saaman toimeentulotuen ja asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan vaikutusta tarkastellaan lapsuudessa ja nuoressa aikuisuudessa. Tutkielma on otteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona käytetään THL:n ylläpitämää Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, jossa on seurattu samoja nuoria sikiöajalta nykypäivään eri viranomaisrekistereiden kautta. Tutkielma pohjautuu kokonaisaineistoon (N=57 641). Menetelminä käytetään ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressiota. Tulosten perusteella työmarkkinasiirtymät näyttäytyivät sujuvina suurimmalle osalle nuorista. Tutkielmassa 81,5 prosenttia nuorista sijoittui työmarkkinauratyypeille, joille oli leimallista työssäkäynti tai opiskelu kaikkina tutkimusvuosina. Tutkielmassa erotettiin myös joukko nuoria, joille työmarkkinasiirtymät koostuivat pääosin työttömyydestä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta. Näitä nuoria oli 6,1 prosenttia kohortista. Koulutusaste vaikutti työmarkkinasiirtymiin selvästi eniten ja vaikeuksia työmarkkinasiirtymissä kohtasivat eniten nuoret, jotka olivat perusasteen tutkinnon varassa vielä 21-vuotiaana. Vanhemman matala koulutus ja vanhemman saama toimeentulotuki olivat myös yhteydessä työmarkkinasiirtymiin liittyviin katkoksiin. Asuinpaikka vaikutti uratyypeille sijoittumiseen siten, että kaupunkimaisilla alueilla asuvat nuoret olivat todennäköisemmin koko ajan opiskelemassa tai töissä kuin muilla alueilla asuvat nuoret. Asuinpaikka lapsuudessa ei vaikuttanut työmarkkinasiirtymiin. Tulosten perusteella nuorten työmarkkinasiirtymiä tukevat järjestelmät näyttäytyvät Suomessa pääosin toimivina, mutta niitä tulisi kehittää nuorten erilaiset tilanteet ja tuen tarve huomioiden.

Pyrolyysiöljyn käyttökohteet ja -teknologiat Suomessa

Tässä kandidaatintyössä käsitellään pyrolyysiöljyn käyttökohteita Suomessa. Tarkoitus on luoda katsaus suomalaisen pyrolyysiöljyn ominaisuuksista, käytöstä sekä näihin liittyvistä haasteista. Työssä tarkastellaan myös pyrolyysiöljyn tutkittuja käyttömuotoja ja -tekniikoita. Lisäksi selvitetään missä ja miten pyrolyysiöljyä Suomessa tällä hetkellä käytetään. Pyrolyysiöljyä valmistetaan kaasuttamalla ja sen jälkeen lauhduttamalla biomassaa hapettomissa olosuhteissa. Suomessa pyrolyysiöljyä valmistetaan ainoastaan Fortumin Joensuun voimalaitokseen integroidussa bioöljylaitoksessa. Vuosituotantokapasiteetti on noin 50 000 tonnia. Fortum käyttää pyrolyysiöljyä kahdella eri laitoksella: Joensuussa voimalaitosalueella sekä Espoon Vermossa. Lisäksi Savon Voima ostaa pyrolyysiöljyä Fortumilta käyttääkseen sitä Iisalmen Kivirannankujan lämpökeskuksessa. Fortum on modifioinut fossiilisia polttoaineita käyttäneet kattilat pyrolyysiöljylle sopiviksi. Savon Voiman pyrolyysiöljyä käyttävä kattila on rakennettu alun perin kyseisen polttoaineen käyttämiseen. Myös Ruotsissa on testattu Fortumin pyrolyysiöljyä E.ON:in Karlshamnin voimalaitoksessa. Suomen tavoite siirtyä fossiilisten polttoaineiden käytöstä yhä enemmän uusiutuvaan energiaan edistää biopolttoaineiden yleistymistä. Maailmanmarkkinahinnan lisäksi raskaan ja kevyen polttoöljyn verotus vaikuttaa niiden käytön kustannuksiin. Biomassasta valmistettu pyrolyysiöljy on osoittautunut toimivaksi vaihtoehdoksi näille polttoaineille.

Yhteistä turvallisuutta rakentaen : poliisi- ja upseeriprofessioiden yhteiskehittelyn mahdollisuuksista

Poliisin rakenneuudistus Pora III ja Puolustusvoimauudistus 2011–2015 ovat olleet viime vuosien esimerkkejä julkisen sektorin työn tehostamisen vaatimuksista. Sekä Puolustusvoimilla että poliisilla, kahdella turvallisuusalan viranomaistaholla, on lakisääteiset tehtävänsä, jotka tulee työn tehostamisen vaatimuksista huolimatta suorittaa. Turvallisuusala yksityistyy vauhdilla, ja keskustelua käydään siitä, mitä tehtäviä viranomainen hoitaa itse, mitä annetaan kaupallisen toimijan tai järjestöjen hoidettavaksi ja mistä kansalainen vastaa itse jatkossa. Resurssi- ja tehostamisvaatimuksia mietittäessä nousee esille upseereiden kohdalla koko maan puolustus ja turvaaminen. Kyetäänkö tämän tehtävän täyttämiseen mahdollisessa sotatilanteessa enää nykyisellä tai mahdollisesti vähenevällä resursoinnilla? Poliisitoimen osalta vasteajat eri puolilla Suomea puhuttavat, samoin se, miten tehtäviä priorisoidaan hoidettavaksi. Saavatko kansalaiset enää perusoikeuksiinsa kuuluvaa arjen turvallisuutta, jonka vielä tänä päivänä katsotaan kuuluvan valtion perustehtäviin? Viranomaisten pitäisi tutkimukseen valittujen aineistojen sekä lakien perusteella hoitaa tehtävänsä laadukkaasti ja tasa-arvoisesti kaikkialla Suomessa. Nykyiset sisäistä ja ulkoista turvallisuutta käsittelevät asiakirjat, esimerkiksi strategiat, puhuvat laajasta turvallisuuskäsityksestä, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajojen hämärtymisestä globalisoitumisen seurauksena ja lisääntyvästä poikkihallinnollisesta yhteistyöstä toimintaa ohjaavana ajattelumallina. Viranomaisyhteisyötä tulisi lisätä osana normaalia toimintaa, samoin yhteistyötä järjestöjen, elinkeinoelämän ja jokaisen kansalaisen kanssa. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa (2013) peräänkuulutetaan uusia, innovatiivisia tapoja hoitaa sekä valtion että kuntien tehtäviä. Yhteisen toiminnan kohteen eli laajan turvallisuuskäsityksen viitekehyksessä on mahdollisuus pohtia uudenlaista turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä, eli etsiä perusteluja upseeri- ja poliisiprofession syvemmälle yhteistyölle – yhteiskehittelylle. Tutkimukseni tavoitteena on herätellä keskustelua siitä, onko yhteisen toiminnan kohteen löytymiselle edellytyksiä. Nähtävissä on, että valtiolle kuuluvia toimintoja tehostetaan jatkossakin. Yksi järkevä tapa tehostamisessa on löytää töiden rajapintoja ja yhdistää resurssit näiden osalta. Jotta toiminta olisi tehokasta, sen pitää olla osa jokapäiväistä toimintaa eikä perustua vain muutamiin yhteistoimintaharjoituksiin tai jo tapahtuneiden poikkeustilanteiden hoitoon. Suurin osa kriisiajan toiminnasta perustuu normaaliolojen toimintaan, jolloin sen lähtökohdat voisivat olla yhteisessä työssä ja alkaa jo koulutuksesta, mikä nostetaan tässä työssä yhtenä mahdollisuutena esille. Koulutuksellinen yhteistyö ja liikkuvuus ovat eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen perusteella mahdollista myös kahden eri hallinnonalan koulutuksessa. Tällaista koulutuksen tehostamista haetaan tällä hetkellä muualla yhteiskunnassa. Mutta halutaanko omasta toiminnasta ja tehtävistä luopua edes osittain ja tehdä yhteistyötä mahdollisesti oman työn hallinnan, vallan tai resurssien menettämisen pelossa? Vai onko kyse vain siitä, että yhteistyön syventämiselle ei ole nähty kovinkaan suurta tarvetta tai hyötyä eikä yhteistyö näytä tuovan mitään uutta ammattikuntien osaamiseen? Tutkimuksen aineisto koostuu valtionhallinnon aineistoista, kuten strategioista, mietinnöistä ja raporteista niin sisäisen kuin ulkoisen turvallisuuden alalta. Aineistona käytetään myös upseeri- (n=71) ja poliisipäällystöopiskelijoille (n=65) suunnattua kyselyä ja kirjoitelmaa tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta vuonna 2030. Lisäksi opiskelijavastauksista tehtyä analyysia syvennetään molempien korkeakoulujen (Maanpuolustuskorkeakoulu ja Poliisiammattikorkeakoulu) rehtoreiden sekä molempien hallinnonalojen (puolustusministeriö sekä sisäministeriö) kansliapäälliköiden haastatteluilla. Aineistojen avulla pyritään herättelemään ajatuksia siitä, voisiko yhteisiä töitä löytyä yhteistyön pohjaksi. Tarkoituksena on perustella, miksi yhteistyötä kannattaa tehdä ja ikään kuin vastata etukäteen vastaväitteisiin, miksi sitä ei voitaisi tehdä. Strategioiden yhteistyön tahtotilaa verrataan muihin strategioiden toimenpide ehdotuksiin ja sitä kautta vielä kyselyaineistoon. Opiskelijakyselyllä haetaan näkemyksiä tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta ja mahdollisesta yhteistyöstä sekä sen painopisteistä. Muilla asiantuntijahaastatteluilla haetaan korkeakoulujen sekä ministeriön tason näkemyksiä opiskelijoiden mielipiteisiin. Opiskelijakyselyn avulla on haluttu selvittää sitä, mitä jo työelämässä olleet mutta vaihteeksi opiskelevat sotatieteiden maisteriopiskelijat Maanpuolustuskorkeakoulussa ja poliisin päällystötutkinnon opiskelijat Poliisiammattikorkeakoulussa ajattelevat turvallisuusalan ja -asiantuntijuuden muutoksesta. Minkälaisena he näkevät oman tulevan työnsä ja yhteistyökentän muiden viranomaisten kanssa? Selvää opiskelijavastausten mukaan on se, että turvallisuus halutaan pitää jatkossakin viranomaisen vastuulla ja välttää viimeiseen asti yksityisen sektorin liiallista vastuuta enempää kuin on pakko. Yhteistyötä halutaan edelleen lisätä, ja erityisesti tämä koskee viranomaisten välistä yhteistyötä. Tutkimus on tietoisesti rajattu koskemaan kahta turvallisuusalan viranomaistoimijaa, ammattikorkeakoulutuksen käyneitä poliiseja ja Puolustusvoimien Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevia upseereita, joiden tehtävistä ja koulutuksesta on löydettävissä yhteisiä rajapintoja ja yhteistyön alueita. Kiinnostus syventyä valittuun kahteen ammattialaan johtuu myös siitä, että usein esimerkiksi sisäasianhallinnon strategioissa Puolustusvoimat jätetään ulkopuolelle varsinkin normaaliolojen yhteistyötä tarkasteltaessa tai vain yksittäisen maininnan asteelle. Sama huomio on havaittavissa puolustushallinnon strategioista. Tämä nousee esille erityisesti alueellista yhteistyötä tai viranomaisyhteistyötä pohdittaessa. Silti sekä sisäministeriön että puolustusministeriön hallinnonalan strategiat ym. perustuvat laajaan turvallisuuskäsitykseen, ja usein eri ammattikuntia analysoitaessa puhutaan tehtävistä, joita tekevät useat ammattikunnat ja professiot. Puhutaan niin sanotuista harmaista alueista. Ministeriöiden tahtotilassa ja toiminnassa on tutkimukseni mukaan nähtävissä ristiriita. Koulutuksen osalta yhteistyön lisääminen on mahdollista etenkin nyt, kun Poliisiammattikorkeakoulussa peruskoulutus on muuttunut ammattikorkeakoulutasoiseksi ja näin tämän ammattikunnan professioasema koulutuksen näkökulmasta on vahvistunut entisestään. Käsittelenkin tutkimuksessani kahta professiota professiotutkimuksen perinteisiä kriteereitä käyttäen, eli rinnastaessani näitä kahta ammattia. Rinnastettavuus koulujen kesken on tullut mahdolliseksi sekä tutkintojen että osaamisen tarkastelun näkökulmasta. Tämän myötä myös molempia korkeakouluja hyödyttävää yhteistyötä olisi mahdollista miettiä osana muutakin hallinnon tehostamista ja rauhan ajan viranomaistoimintaa.