Osasto Laguksen ja saksalaisen panssaridivisioonan vertailu

Kandidaatintutkielman aihe on ”Osasto Laguksen ja saksalaisen panssaridivisioonan vertailu”. Merkittävin syy aiheen valintaan on se, että toisen maailmansodan panssarisodankäynti on kiinnostanut pitkään allekirjoittanutta. Osasto Lagus oli ainoa suomalainen panssariyhtymä hyökkäysvaiheen aikana. Se eteni nopeasti Itä-Karjalan alueella, ja siihen oli kerätty käytännössä kaikki merkittävät suomalaiset panssarivoimat. Saksan ”salamasota” oli noussut kuuluisaksi termiksi toisen maailmansodan alussa. Siihen keskeisesti kuuluvalla panssarisodankäynnillä oli saavutettu suuria menestyksiä Saksan vuosien 1939-1941 sotaretkillä. Suomi ja Saksa lähentyivät välirauhan aikana ennen jatkosodan alkua. Tänä aikana esimerkiksi Osasto Laguksen komentaja Ruben Lagus matkasi Saksaan tutustumaan saksalaisiin panssariyhtymiin. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia Osasto Laguksen ja saksalaisen panssaridivisioonan välillä oli. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Mitä toiminnallisia ja organisatorisia eroja ja yhtäläisyyksiä on löydettävissä Osasto Laguksen ja saksalaisen panssaridivisioonan välillä?” Saksalaisen panssaridivisioonan organisaatio on rajattu käsittelemään vuoden 1941 panssaridivisioonaa. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus ja analysointimenetelmänä aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielmassa käsitellään julkaistuja teoksia, asiakirjoja ja tutkimuksia. Lähdemateriaalin pääpaino on kirjallisuudessa ja asiakirjoissa. Primäärilähteinä on pidetty aikalaisasiakirjoja, kuten ohjesääntöjä ja hyökkäyskäskyjä. Saksalainen panssarisodankäynti perustui panssaridivisioonien käyttämiseen. Panssaridivisioonat koostuivat useista eri aselajijoukoista, ja ne olivat kykeneviä suorittamaan itsenäisiä tehtäviä. Sen tärkein elementti oli panssarirykmentti, jonka panssarivaunujen toimintaa lähtökohtaisesti muut aselajit tukivat. Panssaridivisioonia kuului käyttää voimat keskittäen siellä, missä sen oli maastollisesti suotavinta toimia. Panssarijoukkojen hajauttaminen oli lähtökohtaisesti kiellettyä. Panssaridivisioonan ohjesäännöissä korostui pyrkimys nopeuden ylläpitoon, yllätyksen aikaansaamiseen ja vihollisen saarrostamiseen. Panssaridivisioonista koottiin vuodesta 1940 lähtien motorisoituja- ja panssariarmeijakuntia, joiden puitteissa ne toimivat. Armeijakuntiin kuului useampia panssari- ja motorisoitujadivisioonia. Organisaatioltaan Osasto Laguksessa oli paljon samankaltaisuutta vuoden 1941 panssaridivisioonaan. Suurimmat erot olivat aselajijoukkojen suhteessa. Kaluston laadultaan organisaatiot olivat hyvin tasavertaisia saksalaisten parempia johtamismahdollisuuksia lukuun ottamatta. Osasto Laguksen jääkärit myös kulkivat panssaridivisioonien jalkaväen käyttämien kuorma-autojen sijaan polkupyörillä, mistä oli hyötyä peitteisessä metsämaastossa toimiessa. Osasto Lagus toimi pääosin saksalaisen panssaridivisioonan käyttöperiaatteiden mukaisesti. Toiminta oli suoraviivaista ja nopeaa, mutta panssarivaunuja käytettiin saksalaisten ohjesääntöjen vastaisesti pienempinä joukkoina. Osasto Laguksen toiminta oli kaikesta huolimatta tehokasta ja menestyksekästä.

VIRVE-tukiaseman peittoalueen mallintaminen

Tekniikan kehityksen myötä reaalimaailman ilmiöitä voidaan mallintaa yhä tarkemmin. Tässä työssä tutkitaan VIRVE-radioverkon tukiaseman peittoalueen mallintamista. Työn tavoitteena oli mallintaa VIRVE-tukiaseman peittoalue mahdollisimman tarkasti. Tavoitteena oli myös löytää VIRVE-tukiasemaan peittoalueen kannalta nykyistä paremmat antenniratkaisut. Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa selvitettiin tukiaseman peittoalueen mallintamiseen liittyviä tekijöitä, kuten radioaaltojen ominaisuuksia ja etenemismalleja sekä antennien teoriaa. Eri etenemismalleilla laskettuja tukiasemien peittoennusteita verrattiin empiirisesti toteutettuihin tukiasemien peittoalueiden mittaustuloksiin. Työn tuloksena löydettiin radioaaltojen etenemismalli, jolla mallinnettavien tukiasemien peittoalue-ennusteet vastasivat hyvin empiirisesti mitattuja tuloksia. Lisäksi löydettiin nykyistä paremmat antenniratkaisut VIRVE-tukiasemiin.

Acceleration of Solar Energetic Particles in coronal shocks through self-generated turbulence

The acceleration of solar energetic particles (SEPs) by flares and coronal mass ejections (CMEs) has been a major topic of research for the solar-terrestrial physics and geophysics communities for decades. This thesis discusses theories describing first-order Fermi acceleration of SEPs through repeated crossings at a CME-driven shock. We propose that particle trapping occurs through self-generated Alfvén waves, leading to a turbulent trapping region in front of the shock. Decelerating coronal shocks are shown to be capable of efficient SEP acceleration, provided seed particle injection is sufficient. Quasi-parallel shocks are found to inject thermal particles with good efficiency. The roles of minimum injection velocities, cross-field diffusion, downstream scattering efficiency and cross-shock potential are investigated in detail, with downstream isotropisation timescales having a major effect on injection efficiency. Accelerated spectra of heavier elements up to iron are found to exhibit significantly harder spectra than protons. Accelerated spectra cut-off energies are found to scale proportional to (Q/A)^1.5, which is explained through analysis of the spectral shape of amplified Alfvénic turbulence. Acceleration times to different threshold energies are found to be non-linear, indicating that self-consistent time-dependent simulations are required in order to expose the full extent of acceleration dynamics. The well-established quasilinear theory (QLT) of particle scattering is investigated by comparing QLT scattering coefficients with those found via full-orbit simulations. QLT is found to overemphasise resonance conditions. This finding supports the simplifications implemented in the presented coronal shock acceleration (CSA) simulation software. The CSA software package is used to simulate a range of acceleration scenarios. The results are found to be in agreement with well-established particle acceleration theory. At the same time, new spatial and temporal dynamics of particle population trapping and wave evolution are revealed.

Igor Stravinsky : Hulttion tie

Ooppera, yhteensä kuusi esitystä

Pituussuunnassa hitsatun rakenneputken väsymislujuus HF –hitsausta käytettäessä

Tässä diplomityössä määritettiin pituussuunnassa hitsatun rakenneputken väsymislujuus HF –hitsausta käytettäessä. Työn tavoitteena oli vertailla eri jälkikäsittelyjen ja kahden eri materiaalin vaikutusta väsymislujuuteen. Materiaaleina kokeissa oli Ruukki double grade ja Optim 700 Plus MH. Eurokoodi 3 ja IIW määrittelee kiinnityshitseille väsymiskestävyysluokaksi 125-140, kun SN -käyrän kaltevuus, m = 3. Koetuloksia vertailtiin näihin valmiiksi määriteltyihin väsymiskestävyysluokkiin. Ruukki Metals Oy toimitti koemateriaalin kahdenlaisia väsytyskokeita varten, joiden avulla väsymislujuus voitiin määrittää. Ensimmäinen koe suoritettiin värähtelyllä hyödyntäen rakenneputken ominaistaajuutta, jolloin kuormituksen rajajännityssuhde on -1. Toinen väsytyskoe suoritettiin rakenneputkista leikatuille väsytyssauvoille, missä pituussuuntainen HF –hitsi on keskellä sauvaa. Tämä väsytyskoe suoritettiin vetotykytyksellä rajajännityssuhteella 0,1. Väsytyskokeissa havaittiin, että kiinnityshitsi täyttää sille asetetut vaatimukset, koska murtumat tapahtuivat perusaineesta. Tällöin koetuloksia vertaillaan Eurokoodi 3:n perusaineen väsymisluokkaan 160, SN -käyrän kaltevuudella m = 5. Kaikkien koetulosten väsymiskestävyysluokan keskiarvoksi saatiin 185 95 %:n todennäköisyydellä. Tutkimuksessa saatiin arvokasta tietoa kahden eri materiaalin väsymislujuudesta. Materiaalilla ei kuitenkaan havaittu vaikutusta lujuuteen. Eri jälkikäsittelyt eli juuren puolen metallipurseen höyläys tai pituussuuntaisen hitsisauman hehkutus eivät vaikuttaneet väsymislujuuteen. Kokeissa väsymismurtuma ydintyi rakenneputken pinnalta olevista alkuvioista, joten putkien käsittelyä valmistuksen jälkeen voitaisiin parantaa.

Juokse, jotta pysyt paikallasi

Kirjallisuusarvostelu

Forest cover and its change in Unguja Island, Zanzibar

Tropical forests are sources of many ecosystem services, but these forests are vanishing rapidly. The situation is severe in Sub-Saharan Africa and especially in Tanzania. The causes of change are multidimensional and strongly interdependent, and only understanding them comprehensively helps to change the ongoing unsustainable trends of forest decline. Ongoing forest changes, their spatiality and connection to humans and environment can be studied with the methods of Land Change Science. The knowledge produced with these methods helps to make arguments about the actors, actions and causes that are behind the forest decline. In this study of Unguja Island in Zanzibar the focus is in the current forest cover and its changes between 1996 and 2009. The cover and changes are measured with often used remote sensing methods of automated land cover classification and post-classification comparison from medium resolution satellite images. Kernel Density Estimation is used to determine the clusters of change, sub-area –analysis provides information about the differences between regions, while distance and regression analyses connect changes to environmental factors. These analyses do not only explain the happened changes, but also allow building quantitative and spatial future scenarios. Similar study has not been made for Unguja and therefore it provides new information, which is beneficial for the whole society. The results show that 572 km2 of Unguja is still forested, but 0,82–1,19% of these forests are disappearing annually. Besides deforestation also vertical degradation and spatial changes are significant problems. Deforestation is most severe in the communal indigenous forests, but also agroforests are decreasing. Spatially deforestation concentrates to the areas close to the coastline, population and Zanzibar Town. Biophysical factors on the other hand do not seem to influence the ongoing deforestation process. If the current trend continues there should be approximately 485 km2 of forests remaining in 2025. Solutions to these deforestation problems should be looked from sustainable land use management, surveying and protection of the forests in risk areas and spatially targeted self-sustainable tree planting schemes.