Uusiutuvan energian tukimallit

Tässä kandidaatintyössä esitellään uusiutuvan energian tuotantoon käytettäviä tukimuotoja. Tärkeimpiä tukimuotoja ovat syöttötariffijärjestelmät, syöttöpreemio, investointituet, uusiutuvan energian sertifikaatit ja verohelpotukset. Työssä esitetään voimalaitoksille asetetut vaatimukset syöttötariffijärjestelmään hyväksymiselle. Suomessa tariffijärjestelmä tuli voimaan vuoden 2011 alussa ja järjestelmään voidaan hyväksyä ehdot täyttäviä tuulivoimaloita, biovoimaloita, metsähakevoimaloita ja puupolttoainevoimaloita. Uusiutuvan energian tukemisen taustalla on Euroopan Unionin asettama uusiutuvan energian direktiivi 2009/28/EY, jossa jokaiselle jäsenmaalle on annettu kansallinen tavoite maan uusiutuvan energian osuudesta energian loppukulutuksesta vuonna 2020. Suomelle asetettu tavoite on 38 prosenttia. Työssä tarkastellaan syöttötariffien vaikutusta uusiutuvan energian kokonaiskapasiteettiin ja tariffijärjestelmän taloudellisia vaikutuksia.

Ylirajaista rauhaa rakentamassa. Kansainvälisyys osana rauhanaatetta Concord-lehdessä vuosina 1898–1903

Peace Associationin julkaisemassa Concord-lehdessä rakennettua kansainvälisyyttä osana rauhanaatetta vuosina 1898–1903. Lehden näkemys heijasteli vuosisadan vaihteen rauhanliikkeessä suosittua uskoa sotien poistamiseen kansainvälisellä toiminnalla. Tukea näkemys sai valtioiden keskinäisen yhteistyön tiivistymisestä, mutta myös 1800-luvun alussa syntyneiden rauhanjärjestöjen kansainvälisen toiminnan ammattimaistumisesta vuosisadan lopulla. Toisaalta samanaikaisesti vahvistunut nationalismi ja tieteeseen nojannut aikalaisnäkemys Euroopan ylivoimasta kyseenalaistivat rauhanjärjestöjen tavoitteet. Pro gradu -tutkielmassani tutkitaan, miten nämä kolme eri ulottuvuutta – kansallinen, valtioiden välinen ja rauhanliikkeen ei-valtiollinen toiminta – kohtasivat Concordin tulkinnassa kansainvälisyydestä. Tutkielmassani myötäillään transnationalistista tutkimussuuntausta, jonka avulla kansainvälisyyttä tarkastellaan ylirajaisena, valtioiden rajat ylittävänä prosessina ja aatemaailmana. Kansainvälisyys mielletään täten valtiotasoa laajemmaksi toiminnaksi, johon osallistuivat myös ei-valtiolliset toimijat. Näkökulma ei kiellä kansallisen ja kansainvälisten suhteiden tasojen vaikutusta, vaan paljastaa niiden lomasta uusia painotuksia. Näkemykseen liittyy risteävät historiat -teorian korostama eriaikaisten tasojen monitahoinen vuorovaikutus vastakkainasettelun sijaan. Tärkeänä tutkimuksellisena lähtökohtana työssä on myös käsitehistoriallinen näkökulma, joka korostaa herkistymistä määritteiden monimuotoisuudelle ja avoimuudelle lopullisen määrittelyn sijaan. Rauhanaatteeseen kietoutunut kansainvälisyys miellettiin kirjoituksissa prosessiksi, joka pyrki ihmiskunnan ykseyden toteutumiseen kanssakäymistä lisäämällä. Kansainvälinen rauhan edistäminen laajennettiin totutusta valtioiden välisestä toiminnasta osaksi ei-valtiollisia ja kansallisia painotuksia. Toisaalta tutkielmassa havaittiin, etteivät artikkeleiden kirjoittajat olleet vapaita ajan vallitsevista aatevirtauksista. Aikalaiskeskusteluissa toistetut teemat, kuten kansalaisyhteiskunnan muutokset ongelmineen, kansalliset ennakkoluulot, kansainvälisen oikeuden kehittyminen sekä tieteis- ja edistysusko, ulottuivat myös Concordiin. Näin ennalta vastakkaisilta ja ristiriitaisilta näyttäytyneet kansallisen, valtioiden välisen ja ylirajaisen tematiikat kohtasivat lehdessä toisensa leikaten ja kirjoituksissa rakennettua kansainvälisyyden määritelmää muokaten.

Hankintasopimuksen muuttamisen sallittavuus ja hankintasopimuksen olennainen muuttaminen

Julkisia hankintoja koskeva kansallinen ja EU-tason sääntely on jatkuvassa muutoksessa. Hankintasääntelyä täsmennetään jatkuvasti EU-tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten oikeuskäytännöllä sekä muuttamalla ja päivittämällä hankintadirektiivejä ja kansallista hankintalainsäädäntöä. Tämä tutkielma käsittelee hankintasopimuksen muuttamisen sallittavuutta ja olennaisia muutoksia hankintasopimukseen. Tutkielmassa pyrin selvittämään, millä edellytyksillä hankintasopimuksen osapuolet voivat muuttaa hankintasopimuksen ehtoja sopimuskauden aikana. Hankintasopimukselle on tyypillistä se, ettei hankintasopimuksen osapuolilla ole mahdollisuutta muuttaa hankintasopimusta haluamallaan tavalla. Hankintasopimuksen on vastattava alkuperäistä hankintamenettelyä ja sitä, mitä on alun perin kilpailutettu. Hankintadirektiivien ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan hankintasopimuksen olennainen muuttaminen saa aikaan uuden hankintasopimuksen, joka tulee kilpailuttaa asianmukaisin menettelyin. Jos hankintasopimuksen muuttamista ei voida hankintadirektiivissä luetelluin perusteluin pitää oikeutettuna, rinnastuu hankintasopimuksen olennainen muuttaminen kiellettyyn suorahankintaan. Hankintasopimuksen olennaisia muutoksia koskeva periaate on kehittynyt EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Ratkaisussa C-454/06 Pressetext EU-tuomioistuin antoi ensimmäistä kertaa suoria ja yksityiskohtaisia soveltamisohjeita hankintasopimuksen olennaiseen muuttamiseen liittyen. Merkittävän tapauksesta tekee se, että siinä EU-tuomioistuin vahvisti ensimmäistä kertaa, että hankintasopimuksen olennainen muuttaminen on lähtökohtaisesti kiellettyä ja asetti kriteerit muutosten olennaisuuden arvioinnille. Uudessa hankintadirektiivissä säännellään useita perusteista, joiden mukaan hankintasopimukseen saadaan tehdä tiettyjä muutoksia. Selkeyden vuoksi uudessa hankintadirektiivissä on erikseen mainittu, millaisten muutosten tekeminen hankintasopimuksiin on nimenomaisesti sallittua.

Viisumin epäävä päätös, kohdemaa Venäjä

Tutkielman tarkoituksena on tutkia viisumin epäävään päätökseen (kielteiseen päätökseen) liittyviä perusteita ja epäävään päätöksen muutoksenhakukeinoja. Tutkimuksessa tuodaan esiin muutoksenhakuvälineiden erilaisuus tavallisen viisumihakijan ja Euroopan unionin kansalaisen perheenjäsenen välillä, johon sovelletaan vapaan liikkuvuuden direktiiviä. Tutkimuksessa viisumin epäämisen tarkastelu on kohdistettu Venäjän viisumeihin. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa käytetään oikeusdogmatiikkaa, lainsäädännön ja sen esivalmisteluaineiston läpikäyntiä. Oikeusdogmatiikan avulla pyritään etsimään vastausta epäävän päätöksen muutoksenhaun erilaisuuteen. Tutkimuksessa on lisäksi tukeuduttu oikeuskirjallisuuteen. Viimeisenä tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista haastattelututkimusta. Viisumin epäävään (kielteiseen) päätöksen perusteet on Euroopan unionin lainsäädännössä tarkkaan asetettu. Viisumia ei näin ollen voi evätä, jollei peruste löydy lainsäädännöstä. Kuitenkin epäävään päätökseen liittyy lähtökohtaisesti aina viranomaisen harkinta. Viranomaisella on velvollisuus käyttää harkintaansa ja pyrkiä objektiivisesti ottamaan huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat kokonaisuutena, kun punnitaan viisumin päätösratkaisua. Tutkimustuloksissa huomioidaan Suomessa vallitseva valitusoikeuden puuttuminen epäävään viisumipäätökseen ja siihen haettuun oikaisuvaatimuspäätökseen. Tuloksissa tuodaan esiin Euroopan unionin kansalaisen etuoikeutettu asema vapaan liikkuvuuden direktiivin kohdalla ja siihen liittyvä hallintovalitusmahdollisuus. Asian eriarvoisuuden perustelut on tuotu esiin. Euroopan unionin kansalainen kuuluu erityiseen oikeusjärjestykseen, jolloin erilaiselle kohtelulle on olemassa objektiivinen ja hyväksyttävä peruste. On huomioitava, että Suomen kansallinen muutoksenhakujärjestelmä perustuu EUoikeuteen. EU-oikeus on antanut jäsenvaltioilleen mahdollisuuden toteuttaa viisumeihin kohdistuvan muutoksenhaun omalla, parhaaksi katsomallaan tavalla. Viisumin hakijalta puuttuva valitusoikeus, muiden kuin vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan kuuluvana (Ulkomaalaislain 10 luvun piirissä), on kuitenkin oikeusturvanäkökohtien kannalta arveluttavaa. Oikaisuvaatimuksella hoidettu muutoksenhaku, jonka päätöksestä ei voi valittaa, voi joidenkin henkilöiden kohdalla olla liian heikko muutoksenhakuväline. Tuloksissa tuodaan esiin käytäntöjä, joiden avulla konsulaatti pyrkii takaamaan viisuminhakijoiden tasapuolisen kohtelun ja päätöksen käsittelyn syrjimättömällä tavalla. Tuloksissa perehdytään viisumihakijan oman toiminnan vaikutuksiin päätösmenettelyssä, jolla on myös merkitystä. Lisäksi tuodaan esiin epäävän viisumipäätöksen perusteet. Päätelmänä ulkomaalaislain sääntelemä valituskielto voidaan mahdollisesti katsoa olevan riittämätön hakijoiden oikeusturvan kannalta.

Commerce in disguise : war and trade in the Caribbean free port of Gustavia, 1793–1815

ISBN 978-951-765-806-5Avhandlingen studerar frihamnen Gustavia på ön S:t Barthélemy, den svenska kolonin i Västindien, under de franska revolutionskrigen 1793-1815. Syftet är att kartlägga den ekonomiska aktiviteten genom Gustavia genom ett outforskat källmaterial och analysera hamnens roll i Västindien och i den atlantiska ekonomin under krigsåren. Det viktigaste resultatet av undersökningen är att den påvisar den kortvariga men exceptionella position som Gustavia fick under krigen, vilket ledde till att stora varuflöden gick genom den svenska kolonin och att sjöfart under svensk flagg i regionen tilltog. Krigskonjunkturen hämtade till ön ett stort antal nya invånare, framförallt från angränsande karibiska kolonier men också från USA och Europa. Frihamnen och ön fungerade kort under några decennier som en global marknadsplats i Västindien för handelsmän som kringgick blockader och handelsförbud. Vidare närmar sig även avhandlingen frågor om Sveriges engagemang i slavhandeln på ett systematiskt sätt, och demonstrerar att den svenska slavhandeln var mer omfattande än den tidigare forskningen visat, speciellt efter att rörelsen för slavhandelns förbud fått ett starkt fäste i Storbritannien. De tidigare stora internationella undersökningarna om slavhandeln har ofta missat det svenska inslaget. S:t Barthélemy har fått relativt lite uppmärksamhet i den svenska historieforskningen, och har ofta skildrats som ett exotiskt och ganska betydelselöst inslag i Sverige 1800-talshistoria. Mycket av den tidigare forskningen präglas av det nationalhistoriska perspektivet med kolonins länkar till Stockholm i blickfånget. Avhandlingen påvisar att länkarna mellan kolonin och Stockholm var fåtaliga och att dess ekonomiska betydelse för Sverige var ytterst liten. Däremot omvärderar avhandlingen kolonins betydelsefulla roll i ett större internationellt sammanhang. ----------------------------------------------------------- Väitöskirja käsittelee Gustavian vapaasatamaa Ruotsin Länsi-Intian siirtomaassa Saint-Barthélemyn saarella, Ranskan vallankumoussotien aikana 1793–1815. Tarkoitus on ollut kartoittaa Gustavian kautta kulkevaa taloudellista toimintaa tutkimattomien lähteiden avulla ja arvioida sataman asemaa Länsi-Intiassa sekä atlanttisessa taloudessa sotavuosina.Väitöskirjan tärkein tulos osoittaa sataman sotien aikana saavuttamaa lyhytkestoista mutta poikkeuksellista roolia, mikä johti suuren kaupankäynnin saapumiseen ruotsalaissiirtomaahan sekä siihen, että merenkulku ruotsalaisen lipun alla kiihtyi Länsi-Intian alueella. Sotatalouden nousukausi aikaansai pienelle saarelle muuttoliikkeen myötä suuren väestönkasvun, jonka lähteenä olivat pääsääntöisesti lähisaaret, mutta osa uusista asukkaista tuli myös Yhdysvalloista ja Euroopasta. Gustavian vapaasatama toimi muutaman vuosikymmenen ajan globaalina markkinapaikkana Länsi-Intian kauppamiehille, joilla oli tarve kiertää kauppasaartoja ja -kieltoja. Lisäksi väitöskirja lähestyy kysymystä Ruotsin osallistumisesta orjankauppaan ja osoittaa että ruotsalainen orjakauppa oli laajempaa kuin aiempi tutkimus on väittänyt, etenkin sen jälkeen kun kansanliike orjakauppaa vastaan oli saavuttanut vahvan tuen Iso-Britanniassa. Aiemmat laajat kansainväliset kartoitukset orjakaupasta ovat usein ohittaneet ruotsalaisten osallisuutta tässä yhteydessä. Saint-Barthélemy on aiemmin saanut suhteellisen vähän huomiota ruotsalaisessa historiankirjoituksessa, ja sitä on usein hahmoteltu eksoottisena ja melko merkityksettömänä osana Ruotsin 1800-luvun historiaa. Aiempaa tutkimusta on paljolti leimannut kansallinen historiankirjoitus, jonka keskeisenä kiinnostuksena ovat olleet saaren yhteydet Tukholmaan. Väitöskirja osoittaa kuitenkin että nämä yhteydet olivat heikkoja ja että siirtomaan taloudellinen merkitys Ruotsille oli hyvinkin pieni. Toisaalta väitöskirja arvioi siirtomaan todellista ja tärkeää roolia uudelleen sijoittamalla sen isompaan kansainväliseen asiayhteyteen.

Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan kansallisen identiteetin ja kansallisten intressien ilmentäjänä

Kansalliset tavoitteet ja kansalliset intressit ohjaavat valtioiden toimintaa. Sotaa kansallisten intressien edistämiseksi ei enää käsitetä normaalina valtioiden välisenä toimintana. Kokonaisvaltainen kriisinhallinta sen sijaan voidaan nähdä nykyajan yhteisoperaationa, jonka päämäärät ovat poliittisia. Kansainvälinen kokonaisvaltainen kriisinhallinta on strateginen väline, jolla on mahdollista tavoitteellisesti edistää kansallisia intressejä. Suomen kriisinhallintaan liittyvä toimijuus ja tavoitteenasettelu ilmentävät Suomen itseymmärrystä kansallisesta identiteetistä. Suomen kansallinen identiteetti vaikuttaa sekä kriisinhallinnan tavoitteellisuuteen että itse toimintaan. Tutkimusongelma on miten kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteenasettelu ilmentää Suomen kansallista identiteettiä ja kansallisia intressejä. Tutkimus mahdollistaa Suomen kriisinhallintaosallistumisen arvioimisen kansallisten intressien edistämisen näkökulmasta päätöksenteon tueksi sekä kriisinhallinnan kokonaisvaltaisuuden tarjoaman keinovalikoiman hyödyntämisen Suomen kansallisista lähtökohdista. Tämä kvalitatiivinen tutkimus on toteutettu abduktiiviseen päättelyyn perustuvaa teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä käyttäen. Tieteenfilosofisesti tutkimus perustuu konstruktivismiin ja tutkimusasetelma ilmentää sosiaalisen konstruktivismin mukaista teoreettista viitekehystä. Tutkimuksessa tarkastellaan kriittisesti Suomen intersubjektiivisten uskomusten perusteella määrittyvänä näyttäytyvää kriisinhallintaan liittyvää toimijuutta. Suomen toimijuus rakentuu vuorovaikutussuhteessa Suomen oman ja toisten toimijoiden toiminnan kanssa. Suomen toteuttamaan kansainväliseen kriisinhallintaan liittyy kansallisen identiteetin mukaisia uskomuksia, oletuksia, arvoja ja normeja, jotka vaikuttavat kansalliseen tavoitteenasetteluun. Tutkimuksessa on laadittu Suomen valtiojohtoisen kriisinhallintaoperaation perusrakenne, jonka avulla on mallinnettu kansallisten intressien edistäminen ja kokonaisvaltaisuuden edellyttämien toimintojen yhteensovittaminen. Suomen strategia on toteuttaa aktiivista ja verkottunutta ulkopolitiikkaa Suomen kansainvälisen aseman rakentamiseksi kansallisen identiteetin edellyttämällä tavalla. Suomen kansallinen identiteetti mahdollistaa Suomen toteuttaman kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteenasettelun rakentamisen siten, että se edistää sekä kansallisia intressejä että kansainvälistä turvallisuutta ja hyvinvointia. Suomen kansalliset intressit eivät ole ristiriidassa globaalin turvallisuus- ja hyvinvointikehityksen kanssa, vaan edistävät niitä. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteellisuus mahdollistaa sekä Suomen aktiivisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisen että Suomen kansallisten intressien suunnitelmallisen edistämisen, mutta edellyttää vallalla olevien sotaa ja kriisinhallintaa sekä auttamista ja kansallisia hyötyjä koskevien kansalliseen identiteettiin liittyvien uskomusten ja käsityksien muuttumista.

Kansallisen huoltovarmuuden resilienssiys kokonaisturvallisuuden kentällä

Kansallisella huoltovarmuudella on Suomessa pitkät perinteet. Huoltovarmuudella on pyritty turvaamaan Suomen selviytyminen poikkeusoloissa ja kriisin aikana. Turvaamisen pääasiallisena keinona on ollut varautuminen ja välttämättömien materiaalien ja hyödykkeiden varastointi. Nykyyhteiskunnassa pelkkä varastointi ei kuitenkaan enää riitä, sillä perinteinen materiaalin ja raaka-aineiden varastointi koetaan kalliiksi ja tehottomaksi muuttuneessa maailmassa, jossa verkostoituminen ja globalisaatio valtaavat alaa ja muuttavat toimintaympäristöä. Tutkimuksessa tuodaan esille kansallisen huoltovarmuuden toiminta, sen suurimmat muutokset ja erilaiset uhkakuvat, joihin huoltovarmuudella pyritään vastaamaan. Globalisoitu-neessa ja verkottuneessa maailmassa pelkästään kansallisin voimavaroin ei voi pärjätä edes syvän kriisin aikana. Tutkimus tuo esiin uuden, huoltovarmuuden yhteyteen nostetun käsitteen resilienssi. Suomessa resilienssi osana turvallisuuskeskustelua on uutta, mutta tulevaisuudessa resilienssi tulee esiintymään keskusteluissa yhä enenevässä määrin. Huoltovarmuustoiminnassa resilienssillä pyritään vastaamaan muuttuneeseen maailmaan ja siitä nouseviin uusiin haasteisiin joustavuudella ja kykynä sietää epävarmuutta. Huoltovarmuus on osa kokonaisturvallisuutta, joten huoltovarmuudesta huolehtiminen parantaa kokonaisturvallisuutta. Toisaalta kokonaisturvallisuudesta huolehtiminen helpottaa myös huoltovarmuustoimia. Huoltovarmuutta parantavat keinot ovat sekä kansallisia että kansainvälisiä. Globalisoituneessa maailmassa paras keino kansallisen huoltovarmuuden nostamiseen on kansainvälistyminen. Kansainvälistyminen tulee tapahtua niin Suomen lähialueilla, Pohjoismaissa ja Euroopassa kuin kauempanakin. Yksi mahdollinen keino kansainvälisyydestä huolehtimiseen ovat sekä Euroopan Unionin ja Naton että myös muiden maiden kanssa tehdyt bilateraaliset sopimukset.

Finna-tilannekatsaus 16.2.2016

Erkki Tolosen esitys Missä mennään -webinaarissa 16.2.2016.

Rikoksesta epäillyn oikeusturva kotietsinnässä - erityisesti eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännön valossa

Tarkastelen opinnäytetyössäni kotietsintää, joka on rikosprosessuaalinen pakkokeino. Kotietsinnän sääntely on kirjattu pakkokeinolakiin. Kotietsinnässä puututaan julkisen vallan, yleisimmin poliisin toimesta henkilön, useimmiten rikoksesta epäillyn yksityisyyteen ja kotirauhaan. Kodin on katsottu kuuluvan yksityisyyden suojan ydinalueeseen. Yksityisyyden loukkaaminen rikosten selvittämiseksi on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artiklan mukaan mahdollista. Edellytyksenä on, että siitä on säännelty laintasolla. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kotietsintää käsittelevissä ratkaisuissa on edellytetty kotietsinnän kohdehenkilön oikeusturvasta huolehtimista sekä ennen kotietsinnästä päättämistä että sen jälkeen. Jälkikäteisen oikeusturvan riittävyyttä arvioitaessa on edellytetty, että henkilöllä täytyy olla riittävän tehokas oikeusturvakeino käytettävissään. Suomi ei ole täyttänyt tätä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan asettamaa vaatimusta tehokkaasta oikeussuojakeinosta. Voimassa olevien esitutkintaa ja pakkokeinoja koskevien lakien eduskuntakäsittelyvaiheessa säädettiin rikoksesta epäillyn oikeusturvan näkökulmasta merkityksellinen uusi säännös koskien oikeutta jälkikäteen tutkituttaa tuomioistuimessa kotietsinnän toimittamisen lainmukaisten edellytysten olemassaolo ja menettely toimituksessa. Jälkikäteistä oikeusturvaa koskevan säännöksen lisäksi kotietsinnän kohdehenkilöä suojataan pakkokeinolain säännöksillä, jotka antavat oikeuden läsnäoloon kotietsinnässä ja oikeuden kutsua paikalle todistaja. Kotietsintäpäätöksestä säädetään, että sen olisi oltava riittävän tarkasti yksilöity. Lisäksi oikeusturvaa tarjoavat kotietsintää koskevat oikeusperiaatteet, joista osasta säädettiin nyt pakkokeinolaissa ensimmäistä kertaa. Perus –ja ihmisoikeuskulttuurin vahvistumisen myötä perus –ja ihmisoikeuksien toteutuminen myös pakkokeinoja käytettäessä nähdään rikoksesta epäillyn oikeusturvan kannalta aiempaa merkityksellisempänä. Eduskunnan oikeusasiamies on merkittävä kansallinen ihmisoikeustoimija. Eduskunnan oikeusasiamiehen kotietsintöjä koskeville kanteluratkaisuille on annettu tämän niille ominaisen perus –ja ihmisoikeuspainotuksen sekä kannanottojen perusteellisuuden vuoksi tässä opinnäytetyössä niiden oikeuslähdeopillista asemaa haastava painoarvo. Analysoimalla niitä, selvitän millaisia oikeusturvaongelmia kotietsinnässä on esiintynyt rikoksesta epäillyn kannalta ja millaisia olisivat perus –ja ihmisoikeuksien kannalta paremmin perustellut toimintatavat. Opinnäytetyössä pohdin myös eduskunnan oikeusasiamiehen kanteluratkaisuissaan ilmaisemien oikeusohjeiden normatiivista painoarvoa.

Rikoksesta epäillyn oikeusturva kotietsinnässä - erityisesti eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännön valossa

Tarkastelen opinnäytetyössäni kotietsintää, joka on rikosprosessuaalinen pakkokeino. Kotietsinnän sääntely on kirjattu pakkokeinolakiin. Kotietsinnässä puututaan julkisen vallan, yleisimmin poliisin toimesta henkilön, useimmiten rikoksesta epäillyn yksityisyyteen ja kotirauhaan. Kodin on katsottu kuuluvan yksityisyyden suojan ydinalueeseen. Yksityisyyden loukkaaminen rikosten selvittämiseksi on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artiklan mukaan mahdollista. Edellytyksenä on, että siitä on säännelty laintasolla. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kotietsintää käsittelevissä ratkaisuissa on edellytetty kotietsinnän kohdehenkilön oikeusturvasta huolehtimista sekä ennen kotietsinnästä päättämistä että sen jälkeen. Jälkikäteisen oikeusturvan riittävyyttä arvioitaessa on edellytetty, että henkilöllä täytyy olla riittävän tehokas oikeusturvakeino käytettävissään. Suomi ei ole täyttänyt tätä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan asettamaa vaatimusta tehokkaasta oikeussuojakeinosta. Voimassa olevien esitutkintaa ja pakkokeinoja koskevien lakien eduskuntakäsittelyvaiheessa säädettiin rikoksesta epäillyn oikeusturvan näkökulmasta merkityksellinen uusi säännös koskien oikeutta jälkikäteen tutkituttaa tuomioistuimessa kotietsinnän toimittamisen lainmukaisten edellytysten olemassaolo ja menettely toimituksessa. Jälkikäteistä oikeusturvaa koskevan säännöksen lisäksi kotietsinnän kohdehenkilöä suojataan pakkokeinolain säännöksillä, jotka antavat oikeuden läsnäoloon kotietsinnässä ja oikeuden kutsua paikalle todistaja. Kotietsintäpäätöksestä säädetään, että sen olisi oltava riittävän tarkasti yksilöity. Lisäksi oikeusturvaa tarjoavat kotietsintää koskevat oikeusperiaatteet, joista osasta säädettiin nyt pakkokeinolaissa ensimmäistä kertaa. Perus –ja ihmisoikeuskulttuurin vahvistumisen myötä perus –ja ihmisoikeuksien toteutuminen myös pakkokeinoja käytettäessä nähdään rikoksesta epäillyn oikeusturvan kannalta aiempaa merkityksellisempänä. Eduskunnan oikeusasiamies on merkittävä kansallinen ihmisoikeustoimija. Eduskunnan oikeusasiamiehen kotietsintöjä koskeville kanteluratkaisuille on annettu tämän niille ominaisen perus –ja ihmisoikeuspainotuksen sekä kannanottojen perusteellisuuden vuoksi tässä opinnäytetyössä niiden oikeuslähdeopillista asemaa haastava painoarvo. Analysoimalla niitä, selvitän millaisia oikeusturvaongelmia kotietsinnässä on esiintynyt rikoksesta epäillyn kannalta ja millaisia olisivat perus –ja ihmisoikeuksien kannalta paremmin perustellut toimintatavat. Opinnäytetyössä pohdin myös eduskunnan oikeusasiamiehen kanteluratkaisuissaan ilmaisemien oikeusohjeiden normatiivista painoarvoa.

Onko tieteellä kansallista tehtävää?

Kirjallisuusarvostelu

Säröiseksi kerrottu Suomi

Kirjallisuusarvostelu

Sivistyksen tarina aamuhämärästä iltaruskoon

Kirjallisuusarvostelu

Ohjeita järjestykseen, suunnitelmia julkaisuun: Hallinnon ohjeistusten ja museokäytännön kohtaaminen Porin taidemuseon digitointiprojekteissa

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Suomen valtio- ja museohallinnon hankkeiden tuottamien ohjeistusten suhdetta museotason käytäntöön digitointiprojekteissa. Tutkimuksen käytännön tapauksena on Porin taidemuseon vuosien 2014-2016 digitointihankkeet, joissa hallinnon ohjeistuksia on käytetty apuna. Aineistona tutkimuksessa on käytetty Opetus- ja kulttuuriministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto-hankkeen ohjeistuksia, Museoviraston Museo2015-hankkeen ohjeistuksia ja Porin taidemuseon 2014-2016 vuosien digitointi- ja arkistohankkeissa tuotettuja loppuraportteja, luettelointimalleja ja projektipäiväkirjaa. Tutkimuksessa on käytetty hermenuttista sisällönanalyysia ja vertailua aineistojen analyysissä. Analyysissä on pyritty tarkastelemaan ohjeistuksia ja toisaalta museotason käytännössä tuotettuja luetteloinnin ratkaisumalleja. Pyrkimyksenä on ollut näitä aineistoja vertailemalla löytämään vastaus siihen, miten ohjeistukset ja käytäntö suhteutuvat toisiinsa ja digitointiin. Lopullisena tutkimustuloksena työssä on, että hallinnon ohjeistusten ja museotason käytännön suhteutuminen on näiden tasojen tarpeiden, tavoitteiden ja viitekehysten yhteensovittamista. Ohjeistukset ja käytäntö toimivat eri tasoilla, joilla on erilaiset tavoitteet. Näiden tavoitteiden yhteensovittaminen oli Porin taidemuseon 2014-2016 hankkeiden keskiössä.

Hankintamenettelyn keskeyttäminen

Tutkielma kuuluu julkisten hankintojen alaan ja käsittelee hankintamenettelyn keskeyttämistä. Julkisten hankintojen kilpailuttamisvelvollisuus edellyttää, että hankintayksikön tulee kilpailuttaa hankintalain alaan kuuluvat hankinnat hankintasääntelyn mukaisesti. Hankintayksikön tulee pääsääntöisesti saattaa aloitettu hankintamenettely loppuun, ja kilpailutusprosessi päättyy hankintayksikön ja kilpailutuksen voittaneen tarjoajan väliseen hankintasopimuksen solmimiseen. Hankintamenettelyn keskeyttäminen on poikkeuksellinen toimenpide, jossa aloitettu hankintamenettely keskeytetään hankintayksikön toimesta ennen varsinaisen hankintasopimuksen solmimista. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevalla sääntelyllä pyritään toteuttamaan julkisten hankintojen tehokkuustavoitetta, varmistamalla hankintayksikölle mahdollisuus keskeyttää hankintamenettely, mikäli käy ilmi, että jo aloitetulla hankintamenettelyllä ei kyetä toteuttamaan hankintaa hankintasääntelyn edellyttämällä tavalla ja parhaiten hankintayksikön tarpeita ja resursseja vastaavalla tavalla. Hankintamenettelyn keskeyttämisestä on olemassa laaja kansallinen ja EU-tasoinen oikeuskäytäntö, minkä pohjalta hankintalakiin on säädetty hankintamenettelyn keskeyttämistä koskeva 73 a §. Lainkohdan perusteella hankintayksiköllä on mahdollisuus keskeyttää aloittamansa hankintamenettely, mikäli sillä on todellinen ja perusteltu syy keskeyttämispäätökselleen, eikä keskeyttämispäätöksen tarkoituksena ole syrjiä yhtäkään hankintamenettelyyn osallistunutta ehdokasta tai tarjoajaa. Tutkielmassa käydään läpi hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaa ja siihen läheisesti liittyvää sääntelyä sekä keskeyttämispäätösten arviointia koskevaa tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä. Tutkielman keskeisenä tavoitteena on löytää oikeuskäytännöstä yhtenäisen tulkintalinjan mukaisia oikeusohjeita, joiden perusteella on mahdollista selvittää, että millaisissa tilanteissa keskeyttäminen on hankintasääntelyn mukaista ja millaisissa tilanteissa keskeyttäminen on lähtökohtaisesti kiellettyä. Tutkielman pääasiallisena lähdeaineistona on hankintamenettelyn keskeyttämistä koskeva oikeuskäytäntö sekä hankintalain säätämistä ja uudistuksia koskevat hallituksen esitykset.