Evolução clínica e avaliação de parâmetros leucocitários e de proteínas de fase aguda na pododermatite infecciosa ovina

Neste artigo realizou-se a avaliação de ovinos mestiços Santa Inês com pododermatite infecciosa, verificando as alterações no leucograma e proteínas de fase aguda. No primeiro experimento, 70 fêmeas foram separadas em três grupos de acordo com o seu escore podal: Grupo controle (G1) com escore 0; Dermatite interdigital (G2) com escore 1 ou 2 e Pododermatite necrosante (G3) com escore 3, 4 ou 5. Durante dois meses observou-se a evolução clínica e efeitos no leucograma em cinco momentos: M1 (dia 0), M2 (dia 15), M3 (dia 30), M4 (dia 45) e M5 (dia 60). A intensidade do resultado do leucograma foi de baixa magnitude, observando-se alterações significativas (p<0,05) como uma leve leucocitose (G3, M4), atribuída a neutrofilia e um discreto aumento no número total de monócitos (G3, M2 e M3) apesar do extenso dano e necrose tecidual existentes na última fase da doença. No segundo experimento, utilizaram-se 105 animais de sete propriedades com objetivo de isolar o agente etiológico e avaliar os efeitos da doença sobre proteína plasmática total e proteínas de fase aguda. Os animais também foram separados em três grupos: controle, dermatite interdigital e pododermatite necrosante. Em todas as propriedades foi realizado o isolamento de Dichelobacter nodosus. Não houve correlação significativa (p<0,05) das diferentes fases da doença sobre as proteínas estudadas, porém a haptoglobina dos grupos com animais doentes apresentou médias superiores ao grupo controle. De acordo com a metodologia utilizada e resultados obtidos, conclui-se que as proteínas de fase aguda estudadas não foram eficientes na caracterização das fases da pododermatite infecciosa ovina e que a resposta leucocitária foi branda, tornando difícil sua utilização para este fim.

Efeito da administração de propileno glicol e cobalto associado à vitamina B12 sobre o perfil metabólico e a atividade enzimática de ovelhas da raça Santa Inês no periparto

O presente estudo teve por objetivo avaliar a influência da administração de propileno glicol e cobalto associado à vitamina B12 sobre o perfil metabólico e a atividade enzimática de ovelhas da raça Santa Inês no período do periparto. Foram utilizadas 18 ovelhas prenhes, pesando em torno de 40kg. Aproximadamente 30 dias antes da data prevista para o parto foram separadas de maneira aleatória em três grupos e administrados os suplementos conforme a seguir: (G1/n=6) grupo que recebeu propileno glicol (30mL por via oral diariamente); (G2/n=6) grupo que recebeu cobalto (1mg de cloreto de cobalto a 1%, via oral diariamente) associado a vitamina B12 (2mg via intramuscular, semanalmente) e (G3/n=6) grupo controle. As amostras de sangue das ovelhas para avaliação do perfil metabólico e enzimático (glicose, β-hidroxibutirato-BHB, NEFA, proteína total, albumina, uréia, creatinina, AST, GGT, FA e CK) foram colhidas 30 dias antes da data prevista para o parto, uma semana antes (ante-parto), no parto, às 24h, 72h, 5 dias, 15 dias e 30 dias após o parto. Não foi observado cetonúria nos momentos que antecederam ao parto. A administração dos suplementos não influenciou sobre o perfil metabólico, protéico e energético, assim como não houve comprometimento hepático das ovelhas no período do periparto.

Aspectos clínicos e laboratoriais em ovinos submetidos a dietas com níveis elevados de enxofre com objetivo de indução de polioencefalomalácia

A polioencefalomalacia (PEM) é uma doença neurológica que acomete ruminantes e pode ser desencadeada por diversos fatores, dentre eles o consumo excessivo de enxofre. Este trabalho teve como objetivo verificar a relação entre dietas ricas em enxofre, altos níveis de gás sulfídrico ruminal e a ocorrência de polioencefalomalácia em ovinos. Foram utilizados 18 ovinos, divididos em três grupos (G1, G2 e G3) que receberam diferentes níveis de enxofre na dieta; 0,2%, 0,9% e 1,2%, respectivamente. Exames físicos (frequência cardíaca, frequência respiratória, temperatura retal e motricidade ruminal) e complementares (concentração de sulfeto de hidrogênio ruminal, hemogasometria venosa, pH do fluído ruminal, concentração de cobre sérico e hepático, tomografia computadorizada, necropsia e histopatologia) foram realizados. A temperatura retal, a hemogasometria venosa e o pH do fluido ruminal permaneceram dentro dos valores de referência para a espécie. A motricidade ruminal estava diminuída nos grupos G2 e G3 em comparação com o G1 (controle). Quanto maior a ingestão de enxofre, menores foram os níveis de cobre sérico e hepático. Valores elevados de sulfeto de hidrogênio ruminal foram detectados nos grupos G2 e G3. Nenhum animal apresentou sinais clínicos de PEM. Nos exames de tomografia computadorizada, necropsia e exame histopatológico do sistema nervoso central (SNC), não foram observadas alterações compatíveis com PEM. É provável que algum outro fator esteja associado ao excesso de enxofre na dieta para o desenvolvimento de PEM em ovinos.

Histopathology of dairy cows' hooves with signs of naturally acquired laminitis

The purpose of this study was to investigate histological changes in dairy cows' hooves with or without injuries from naturally acquired laminitis. Cull cows with no clinical signs of hoof abnormalities (G1, n=9) and those with macroscopic lesions associated with laminitis without (G2, n=23) or with lameness (G3, n=7) were used in the study. After slaughter, samples of dermo-epidermal junctions of sole, axial and dorsal regions of the hoof were obtained and histologically processed using HE and PAS staining. Congestion, hemorrhage and inflammatory infiltrate in the dermis of sole, axial and dorsal regions were blindly and semiquantitatively evaluated by the same researcher. Inflammatory infiltrate was evaluated in the dermal laminae of axial and dorsal regions. The morphology of epidermal cells and the presence of irregularities in three regions of the basement membrane (BM) length were examined using PAS staining. Scores of lesions in different regions of the hoof in the same group and in different groups for each region of the hoof were compared using non-parametric analyses. Inflammatory infiltrate in the dermis of all regions of the hoof was detected in all groups with no significant statistical difference. Cows with no clinical signs of hoof abnormalities secondary to laminitis (G1) have inflammation scores and epidermal cell changes similar to those of groups with laminitis injuries, suggesting the existence of a prodromal phase for this disease in bovines. BM had irregularities with a variable intensity along its length, however, with no difference among groups. The pattern of BM irregularities found has not been reported so far and does not resemble the BM collapse described in horses and cattle with induced acute laminitis. Is it concluded that even in the absence of macroscopic hoof signs associated to laminitis, dairy cows have histological injuries compatible with inflammation of the dermo-epidermal junction as in affected animals. Basement membrane of cows with or without laminitis associated lesions had irregularities with an irregular distribution along its length which need to be further studied.

Variação da ecogenicidade difusa em parênquima hepático homogêneo relacionada aos achados bioquímicos e hematológicos em cães

No presente estudo foi analisado o parênquima hepático com características homogêneas e ecogenicidade difusa reduzida (G1), aumentada (G2) e normal (G3), em relação ao perfil dos animais, dimensão do fígado e achado bioquímico e hematológico. Amostras de sangue obtidas por punção venosa da jugular ou da cefálica do antebraço foram encaminhadas para realização de hemograma e dosagem sérica de ALT, FA, proteínas totais, albumina, globulina, uréia e creatinina. Dos 30 cães que compuseram o G1, 30 (100%) apresentaram evidenciação das paredes portais e da parede da vesícula biliar, 23 (76,67%) fígado com dimensão preservada e bordos em ângulos agudos, 15 (50%) faixa etária entre 1 e 6 anos de idade e 8 (26,67%) eram da raça Lhasa apso. Não houve predisposição quanto ao sexo, assim como não foram identificadas alterações significativas nos exames bioquímicos e hematológicos dos cães do G1. Quanto aos diagnósticos clínicos atribuídos para estes cães, houve maior prevalência de gastroenterite (43,33%). Dos 30 cães do G2, 27 animais (90%) apresentaram hepatomegalia e arredondamento dos bordos hepáticos, 18 (60%) tinham idade superior a 9 anos, 16 (53,33%) eram fêmeas e 9 (30%) eram da raça poodle. Houve elevação da atividade sérica de FA e elevação de ALT, redução nos níveis de proteínas séricas totais, albumina, globulinas, eritrócitos e volume globular, além de leucocitose por neutrofilia, com desvio à esquerda, eosinopenia, linfopenia e monocitose nos cães do G2. Neste grupo houve prevalência de doenças metabólicas (54%), como diabetes mellitus e hiperadrenocorticismo, além das hepatopatias crônicas (17%), atribuídas ao uso contínuo e prolongado de corticóide e drogas anticonvulsivantes. Dos 30 cães do grupo controle (G3), 22 (73,33%) apresentaram dimensões hepáticas inalteradas e bordos em ângulos agudos. Neste grupo de animais, não houve alterações significativas nos exames laboratoriais.

Efeitos da redução ou substituição do soro fetal bovino por outros compostos na maturação in vitro de oócitos bovinos

A utilização do soro fetal bovino (SFB), embora bastante disseminada na produção in vitro (PIV) de embriões bovinos, apresenta limitações por ser um meio indefinido e por causar efeitos que prejudicam a qualidade desses embriões. Por esse motivo, nos últimos anos, grande parte das pesquisas relacionadas à PIV está voltada para a substituição do SFB por outros compostos nos meios de cultura. No presente estudo, foram utilizados como compostos protéicos a albumina sérica bovina livre de ácidos graxos (BSA-FAF) e um produto comercial denominado fluido embriônico (FE) de maneira isolada ou em diferentes combinações e concentrações, com objetivo de substituir ou diminuir a concentração do SFB durante a maturação in vitro (MIV). Para isso, oócitos bovinos foram maturados in vitro nos seguintes grupos (G) que foram delineados de acordo com a suplementação protéica recebida: G1 (controle) = 10% de SFB, G2 = 8mg/mL de BSA-FAF, G3 = 10% de FE, G4 = 6mg/mL de BSA-FAF + 5% de SFB, G5 = 6mg/mL de BSA-FAF + 3,5% de SFB + 1,5% de FE, G6 = 6mg/mL de BSA-FAF + 1,5% de SFB + 3,5% de FE, G7 = 6mg/mL de BSA-FAF + 5% de FE e G8 = 5% de SFB + 5% de FE. Após 24 horas de MIV, os oócitos foram classificados de acordo com a progressão meiótica e migração dos grânulos corticais (GC). As taxas de maturação foram avaliadas pelo teste do Qui-Quadrado (χ²) ou, quando apropriado, pelo teste exato de Fisher, e para o estudo dos efeitos dos suplementos foram realizados contrastes ortogonais. O grupo suplementado com BSA-FAF (G2) mostrou diminuição na taxa de oócitos que atingiram MII (75%) em comparação aos grupos G1, G4, G5 e G8 (88,9%, 89,6%, 87% e 86,8%, respectivamente), sem diferir do do G3 (79,8%), G6 (82,9%) e G7 (82,9%). Ademais, o G3 também apresentou diminuição na taxa de maturação nuclear quando comparado ao G4. Quanto à maturação citoplasmática, nos grupos G2, G7, G6 e G3, houve redução (p<0,05) das taxas para 43,9%, 43,2%, 43,1% e 36,5%, respectivamente, quando comparadas ao meio controle (G1), que permitiu a obtenção de valores médios de 62,4%. Por outro lado, nos grupos G8, G4 e G5, a taxa de maturação citoplasmática não foi afetada com a redução do SFB, onde 59,3%, 51,3% e 50,8% dos oócitos apresentaram os GC dispostos na periferia, respectivamente. Os resultados obtidos pelo teste de contrastes ortogonais complementam os obtidos na avaliação da maturação nuclear e migração de grânulos corticais, mostrando a necessidade do SFB durante a MIV, mesmo que em baixas concentrações, e a possibilidade de diminuir a sua concentração associando-o a BSA-FAF e/ou FE. Dessa forma, conclui-se que é possível reduzir a concentração de SFB no meio de MIV para até 3,5% sem prejuízo significativo aos índices de maturação nuclear e citoplasmática.

Long term dietary deficiency in steers: vital functions and T3 and IGF-1 relationships

To evaluate the influence of diets with different degrees of energy deficiency on the hormonal profile and vital functions, 12 steers were randomly distributed into 3 groups of 4 animals. For 140 days, each group received (G1) a diet to promote a weight gain of 900gr/day (17.7 Mcal/d DE and 13% CP), (G2) 80% of the maintenance requirements (5.8 Mcal/d DE and 7% CP), or (G3) 60% of the maintenance requirements (4.7 Mcal/d DE and 5% CP). In G2 and G3, the energy deficit caused a marked decrease in the heart rate and respiratory rate and a reduction in the blood levels of Insulin like growth factor-1 (IGF-1) and triiodothyronine (T3). The decrease in heart rate, respiratory movement and, to a lesser extent, reduction of the rectal temperature, reflected the low status of energy and was negatively impacted by the low levels of T3. There was a strong correlation between the hormones T3 and IGF-1 (r=0.833). There were also strong correlations between T3 and HR (r=0.701), T3 and RR (r=0.632), IGF-1 and HR (r=0.731), and IGF-1 and RR (r=0.679). There were intermediate correlations between T3 and TºC (r=0.484), T3 and insulin (r=0.506), IGF-1 and insulin (r=0.517), and IGF-1 and TºC (r=0.548). This study showed the influence of a long period of providing an energy-deficient diet on animal performance, correlating hormonal status and vital functions in growing cattle. The results indicated that the evaluated parameters represent an important tool for the early detection of dietary deficiency.

Ilmavoimien ohjaajakurssille valittujen fyysisen suorituskyvyn lähtötaso ja sen muutokset vuodesta 1997 vuoteen 2004

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mikä on Ilmavoimien ohjaajalinjalle valittujen fyysisen suorituskyvyn lähtötaso. Lähtötasolle määritettiin viitearvot. Samalla oli tarkoitus selvittää onko ohjaajakurssin fyysisessä suorituskyvyssä tapahtunut muutoksia vuosien 1997 ja 2004 välillä. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia liikunnanharrastajatyyppejä kurssille tulee valituksi. Tämän lisäksi oli vielä tarkoitus vertailla miten määritellyt viitearvot suhteutuvat muille populaatioille määriteltyihin viitearvoihin. Vertailtavia viitearvoja olivat vuonna 1997 ohjaajakurssin valintavaiheen lihasvoimatestistölle muodostetut viitearvot sekä normaaliväestön, jääkiekkoilijoiden, keihäänheittäjien ja painonnostajien viitearvot. Ilmavoimissa on ollut ohjaajakurssin valintavaiheessa vuodesta 1997 koekäytössä jalkojen, vartalon ja niskan lihasvoimia mittaava testistö. Lihasvoimatestistö sisältää anaerobista tehoa mittaavan hyppytestin, vartalon- ja niskan maksimivoimaa mittaavat isometriset dynamometritestit sekä käsien- ja ylävartalon dynaamista voimaa ja koordinaatiota mittaavan heittoporttitestin. Näiden lisäksi valintavaiheen testit sisältävät BMI:n määrittämisen, aerobista tehoa mittaavan polkupyöräergometritestin, varusmiesten kuntotestin ja liikunnallisuutta arvioivan liikunnanharrastajatyyppi – luokituksen. Näitä valintavaiheen testitietoja käytettiin tutkimuksessa empiirisenä aineistona. Aineisto sisälsi vuosien 1997-2004 välillä ohjaajakurssille valittujen kenkilöiden testitulokset. Tutkimusaineiston analysoinnissa ryhmien välisten erojen tutkimiseen käytettiin yksisuuntaist varianssianalyysia ja U-testiä. Testien välisten yhteyksien mittaamiseen käytettiin Pearsonin korrelaatiokerrointa. Ohjaajakurssin fyysisen suorituskyvyn lähtötaso määriteltiin viitearvojen avulla. Ohjaajakurssilaisten fyysisessä suorituskyvyssä ei tutkimuksen mukaan ole tapahtunut säännönmukaista ja tilastollisesti merkittävää muutosta. Tilastollisesti merkittäviä eroja esiintyi, mutta säännönmukaisia huononemistrendiä ei. Liikunnanharrastajatyypeistä yleisimmin kurssille on tulosten mukaan tullut valituksi Taito-Teho –tyyppinen henkilö. Vuoden 1997 viitearvoihin verrattuna nyt määritellyt viitearvot olivat tiiviimmin jakautuneita siten, että vuoden 1997 viitearvoissa parhaimpien viitearvojen rajat ovat ylempänä ja huonoimpien alempana kuin tämän tutkimuksen viitearvoissa. Muihin viitearvoihin verrattuna ohjaajakurssin vartalon ojentajien painoon suhteutetun maksimivoiman viitearvot ovat jääkiekkoilijoiden kanssa samalla tasolla. Normaaliväestön viitearvot ovat alempana ja painonnostajien ylempänä. Vartalon koukistajien osalta ohjaajakurssin viitearvot ovat normaaliväestön tasalla. Jääkiekkoilijoiden ja painonnostajien viitearvojen ollessa selvästi ylempänä. Heittoporttitestin vertailussa keihäänheittäjien viitearvot ovat melko selvästi ohjaajakurssin viitearvoja ylempänä. Vartalon ja niskan riittävät voimatasot ovat erittäin tärkeitä sotilaslentäjän operatiivisen toimintakyvyn kannalta. Niissä mahdollisesti ilmenevät vajavaisuudet ovat riski sotilaslentäjän koulutus- ja taistelukelpoisuudelle. Tutkimuksen tulosten perusteella määriteltiin lähtötaso, jolta sotilaslentäjän ammattiin lähdetään. Tulosten perusteella lähtötason suorituskykyä tulisi pyrkiä kehittämään, jotta toimintakykyisyyttä pystyttäisiin ylläpitämään koko uran ajan, ammattitaudeilta välttyen. Sotilaslentäjän fyysisen suorituskyvyn kehittymisen seuraamiseksi tulisi Ilmavoimissa ottaa valintavaiheessa käytössä oleva testipatteristo viralliseen ja jatkuvaan testaus- ja seurantakäyttöön. Lisäksi seurantatesteille ja erikseen eri ikäluokille tulisi määrittää omat viitearvot ja tavoitetasot, jotka saavuttaessaan sotilaslentäjän voitaisiin arvioida olevan taistelukelpoisuudeltaan vaaditulla tasolla.

Kenttätykistön erikoisampumatarvikkeiden käyttö suomalaisissa olosuhteissa

Nykypäivän taistelukentällä käytettävä taisteluvälinemateriaalin on oltava kustannustehokasta. Entistä pienempien joukkojen on taisteltava laajalla alueella ja valmistauduttava vaikuttamaan viholliseen myös syvyydessä. Materiaali ja kalusto erikoistuvat saavuttaakseen mahdollisimman suurta tehoa ja tuhoa tietyissä maaleissa. Tykistön tehtävinä ovat edelleen vastatykistötoiminta, torjuntatuli sekä joukkojen lähituki. Tykistöjärjestelmien merkitys kokonaistulivoiman aikaansaamisessa pysyy ennallaan muun muassa sen monipuolisen käytettävyyden, tehokkuuden ja nopean reagointikyvyn ansiosta. Tykistöasejärjestelmillä halutaan vaikuttaa yhä syvemmälle vihollisen ryhmitykseen. Kasvaneen ampumaetäisyyden johdosta on tarvetta varustaa ampumatarvikkeet ohjausominaisuuksilla. Vihollinen on suojautunut kevyesti panssaroituihin ajoneuvoihin tai liikkuu jalan. Tutkimuksen tarkoitus on esitellä eri erikoisampumatarvikkeiden käyttötehokkuutta tiettyjä maaleja vastaan tietyissä suomalaisissa olosuhteissa. Erikoisampumatarvikkeina käsitellään kenttätykistön erikoisampumatarvikkeita. Erikoisampumatarvikkeisiin luetaan valaisu-, savutus- ja kuorma-ammukset sekä ohjautuvat ja ohjattavat ammukset. Tutkimuksessa ei käsitellä raketinheittimistön tai kranaatinheittimistön ampumatarvikkeita eikä NBC (Nuclear Biological Chemical)-ampumatarvikkeita. Tutkimuksesta on jätetty pois ampumatarvikkeet, joilla on mittausominaisuuksia tai ovat muotoilunsa ansiosta suunniteltu saavuttamaan pidempiä ampumaetäisyyksiä. GPS-ohjautuvia ampumatarvikkeita käsiteltäessä tarkastellaan vain yhdysvaltalaista Global Positioning System:iin tukeutuvaa järjestelmää. Eurooppalaista GALILEO Positioning System:iä ja venäläistä Global Navigation System:iä (GLONASS) ei ole tarkasteltu. Nykyajan ampumatarviketeollisuudessa yleisimpänä kenttätykistön kaliiperina on 155 millimetrin ampumatarvikkeet. Tälle kaliiperille löytyy suurin valikoima erilaisia ampumatarvikkeita. Tutkimuksessa on siksi tarkasteltu vain tälle kaliiperille valmistettuja ampumatarvikkeita. Maalilla tarkoitetaan tutkimuksessa esitettyjä yleispäteviä kenttätykistön maaleja. Tutkimusmenetelmänä on kartoittava ja kuvaileva asiakirjatutkimus. Tiedot on analysoitu ja johtopäätökset tehty lähinnä teknisestä näkökulmasta. Kaikki tutkimuksessa käytetyt lähteet on verrattu ainakin yhteen muuhun lähteeseen, mahdollisimman suuren totuudenmukaisuuden saavuttamiseksi. Tutkija on pyrkinyt vähentämään lähteiden määrää ja täten käyttämään mahdollisimman laadukkaita lähteitä. Tutkimuksen pääkysymykset ovat: Mitkä kenttätykistön erikoisampumatarvikkeet ovat käytännöllisimmät mitäkin maalia kohti? Miten suomalaiset olosuhteet vaikuttavat mihinkin erikoisampumatarvikkeeseen? Saavuttaakseen pääkysymyksiin vastauksen on tutkija käsitellyt seuraavia alakysymyksiä: Millä tavalla erikoisampumatarvikkeet toimivat? Mihin tarkoitukseen ne ovat suunniteltuja? Mihin maaliin on mikäkin erikoisampumatarvike suunniteltu?

Taistelunjohtokurssin fyysisen oppimisympäristön tarkastelu

Taistelunjohtajat toimivat lennostoissa osana ilmavoimien taistelujärjestelmää. Heidän tehtävänään on hävittäjätorjunnan johtaminen puheella tai tietovuolla. Taistelunjohtajien koulutus järjestetään Ilmasotakoululla Tikkakoskella ja lennostoissa. Tämä tutkimus käsittelee Ilmasotakoulussa annettavan peruskurssin fyysistä oppimisympäristöä. Tutkimusongelmat ovat: Millainen on taistelunjohtokurssin oppimisen osa-alueena ilmenevä fyysinen oppimisympäristö? Tukeeko oppimisympäristö taistelunjohdon taidon oppimista? Millaisia tavoitteita oppilaat oman kokemuksensa perusteella asettavat kurssin fyysiselle oppimisympäristölle? Tutkimusote on kvalitatiivinen. Aineisto, johon luetaan tutkimuksessa kuuluvaksi teoriakirjallisuus, sekä teoriaa täydentävä oppilaskysely, on käsitelty fenomenografisella menetelmällä. Tutkimuksessa selvisi, että taistelunjohtokurssin oppimisympäristö fyysisen osaalueensa osalta ei vielä täysin vastaa avoimelle oppimis- ja työskentelyympäristölle ( AVOT) asetettuja tavoitteita. Kaikilta osin oppimisympäristö ei ole onnistunut tukemaan taistelunjohdon taidon oppimista. Tavoitteiden osalta havaittiin, että oppilaille olisi tarkennettava peruskurssille asetettuja tavoitteita. Myös intensiivisemmästä laitteistokoulutuksesta esitettiin toiveita. Kurssin palautejärjestelyt saivat oppilailta kiitosta.

Lentokadettien ammatillisten kunto-ominaisuuksien kehittyminen opiskeluaikana

Ilmavoimien ohjaajakurssille hakevien henkilöiden fyysistä kuntoa mitataan valintatestien viimeisessä vaiheessa. Testit sisältävät isometrisiä maksimivoimatestejä, ylävartalon voimantuottoa mittaavan heittoporttitestin sekä kontaktimatolla suoritetun anaerobista tehoa mittaavan hyppytestin. Lisäksi fyysistä kestävyyttä mitataan polkupyöräergometritestillä. Testeillä pyritään mittaamaan ammatillisia kunto-ominaisuuksia, eli niitä kuntoominaisuuksia, mitä sotilaslentäjältä vaaditaan toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Tutkimusongelmana on: miten kadettikurssi 89:llä opiskelevien lentokadettien ammatilliset kunto-ominaisuudet ovat kehittyneet valintatestien fyysisen voiman mittauksista neljän opiskeluvuoden aikana. Tutkimus on kvantitatiivinen tutkimus, jonka otos on kadettikurssi 89:llä opiskelevat ohjaajalinjan kadetit. Tulokset analysoidaan tilastollisin menetelmin. Tutkimusta lähestytään sotilaspedagogiikan näkökulmasta, yhdistettynä liikunta- ja ilmailulääketieteeseen. Valintatestien jälkeen ohjaajia ei testata samalla mittalaiteella, eli vertailukelpoista ja luotettavaa vertailuaineistoa ei ole saatavilla. Tutkimusta varten suoritettiin uusintatestit Kauhavan varuskunnan sairaalassa syys- lokakuussa 2005. Uusintatestin tulosten perusteella kohderyhmän ammatilliset kunto-ominaisuudet eivät olleet kehittyneet valintatesteistä. Vartalonkoukistajien isometristä maksimivoimaa lukuun ottamatta mittaustulosten keskiarvot olivat laskeneet uusintatesteissä. Vartalonojentajien- ja koukistajien suhteelliset voimatasot olivat kehittyneet saman suuntaisesti kuin absoluuttiset voimatasot. Antropometrisissä mittauksissa valintatestin ja uusintatestin väliset muutokset olivat pieniä. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että kohderyhmän ammatilliset kuntoominaisuudet eivät ole kehittyneet valintatestien jälkeen. Varsinaista fyysisen kunnon romahdusta ei kuitenkaan ole tapahtunut. Tutkimuksen tulosten perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, miksi fyysisen kunnon kehitystä ei ole tapahtunut. Jatkotutkimusehdotuksena on selvittää ne syyt, jotka estävät tai haittaavat kadettien fyysisen suorituskyvyn kehitystä opiskeluaikana.

Asentotajukoulutuksen merkitys asentotajun hallinnassa

Asentotaju kuvaa ihmisen kykyä määrittää oma asento maanpintaan nähden. Maanpinnalla asentotaju on helppo säilyttää, mutta kun ihminen on ilmassa kolmiulotteisessa ympäristössä, g-voimien alaisuudessa, pilvessä, sumussa, sateessa tai pimeydessä, on asentotajun hallinta huomattavasti vaikeampaa. Ilmassa ihmisen aistit saattavat antaa ohjaajalle virheellisiä harha-aistimuksia. Aistiharhoista johtuva asentotajun menettäminen (SD = spatial disorientation) on merkittävä riski ilmailussa. Se aiheuttaa maailmassa vuosittain lentoonnettomuuksia, joista 90 % on fataaleja. Tutkimus on laadullinen tutkimus ja tutkimusmetodina käytettiin dokumenttianalyysiä. Tutkimuksessa pyrittiin eri dokumenttien, kirjallisuuden, aikaisempien tutkimusten ja omien kokemusten pohjalta vastaamaan seuraaviin pää- ja alaongelmiin: Miten asentotajun säilyttämistä vaativissa olosuhteissa voidaan harjoitella? Millaisia tuloksia asentotajukoulutuksella on saavutettu? Miten ja millaisella koulutusohjelmalla Suomen ilmavoimien tulisi aloittaa asentotajukoulutus? Tutkimuksessa selvitettiin sotilaslentäjän toimintakyvyn ja ilmailufysiologian kautta asentotajun muodostumista, eri aistiharhoja ja niiden syntymekanismeja. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että asentotajukoulutuksen avulla voidaan parantaa ohjaajan asentotajun hallintaa. Tutkimuksessa pyrittiin asentotajukoulutuksen vaatimusten pohdinnan kautta myös selvittämään, mikä on tehokkain tapa kouluttaa ohjaajien asentotajun hallintaa. Tutkimuksessa perehdyttiin tarkemmin Alankomaiden ja Iso-Britannian ilmavoimien antamaan asentotajukoulutukseen. Tutkimuksessa suunniteltiin em. maiden ilmavoimien asentotajukoulutuksesta saatujen havaintojen ja kokemusten pohjalta Suomen ilmavoimille muutamia asentotajukoulutusvaihtoehtoja.

Link-16 -järjestelmän käyttö puolustusvoimissa

Kehitys tietotekniikan puolella on viime vuosina ollut huimaa. Tämä on näkynyt kaikkialla yhteiskunnassa, muun muassa digitelevision esiinmarssina. Myös ilmailussa, sekä siviili- että sotilasilmailussa, on ryhdytty kartoittamaan uuden tekniikan hyväksikäyttömahdollisuuksia. Tämän työn tarkoituksena on tarkastella, miten NATO:n käyttämää datalinkkijärjestelmää, Link-16 -järjestelmää, voitaisiin käyttää Suomen Puolustusvoimien yhteisoperaatioissa sekä ilmavoimien omissa operaatioissa. Yhteisoperaation datalinkkijärjestelmälle asettamia vaatimuksia on pyritty kartoittamaan sovelletun vaatimusmäärittelyn menetelmin. Näin ollen työssä on pureuduttu vähän myös yhteisoperaatioihin ja niiden perusteisiin. Link-16 - järjestelmän ominaisuuksia on verrattu vaatimusmäärittelyn tuottamiin vaatimuksiin, minkä kautta on saatu kuva järjestelmän käyttökelpoisuudesta. Työssä on pohdittu myös, millaisia ongelmia Link-16 -järjestelmän käyttöönotto Suomessa saattaisi aiheuttaa. Tuloksia tarkasteltaessa korostuu Link-16 -järjestelmän vaatima suunnittelu- ja hallinnointityö. Järjestelmän tarjoaman joustavan verkkosuunnittelun avulla voidaan luoda haluttuja verkkoja, mutta suunnittelussa pitää pyrkiä ottamaan huomioon kaikki mahdollisesti eteen tulevat tilanteet. Eri operaatioille pitää myös suunnitella eri viestiverkot. Ilmavoimien omille operaatioille saattaa muodostua ongelmaksi järjestelmän käyttömahdollisuusmoodeista johtuva varakoneen hankala käyttöönotto. Link-16 -järjestelmä käyttää samaa taajuuskaistaa kuin ilmailussa käytettävä Distance Measurement Equipment (DME) -järjestelmä. Tästä johtuen maailmalla on luotu tiettyjä sääntöjä, joiden puitteissa Link-16 -järjestelmien päätelaitteiden on toimittava, jotta ne eivät häiritsisi DME-laitteiden toimintaa. Kyseiset säännöt lisäävät entisestään Link-16 -käyttäjien hallinnollista työmäärää. Rajoituksista johtuen kaikkia operaatioita on suunniteltava ja johdettava tarkasti, jotta Link-16 -järjestelmälle asetetut EMC-rajoitukset eivät ylittyisi. Link- 16 -järjestelmän käyttö vaatii siis huomattavasti hallinnollista työtä. Suomen Ilmavoimat tutkii tällä hetkellä, minkälaisia organisatorisia muutoksia Link-16 -järjestelmän käyttöönotto ilmavoimille merkitsisi. Mikäli halutaan osallistua kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin yhdessä muiden NATO -maiden kanssa, Link-16 -järjestelmä on käytännössä pakollinen.

Venäjän rynnäkkökonekaluston kehitykseen vaikuttaneet tekijät toisen maailmansodan jälkeen

Pro Graduni aihe ja samalla päätutkimusongelma on tutkia Venäjän rynnäkkökonekaluston kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä toisen maailmansodan jälkeen. Alaongelmina on mitkä seikat ovat olleet keskeisiä tekijöitä koneita suunniteltaessa, ohjasiko kehitystä enemmän lännessä tapahtunut kehitys vai omat innovaatiot ja miten rynnäkkökoneet ovat kehittyneet. Tutkimusmenetelmänä käytin kvalitatiivista grouded theory- menetelmää. Venäjä on kehittänyt ilmavoimiaan rajusti toisesta maailmansodasta lähtien. Kuitenkin kaikki suuret tekniset läpimurrot tehtiin muissa maissa ennen Neuvostoliittoa. Heti sodan jälkeen Neuvostoliitto alkoi kuroa lännen etumatkaa kiinni suihkumoottoriteknologiassa. Tässä auttoivat Saksasta ja briteiltä saadut moottorit. Suihkumoottori nosti sotilasilmailun aivan uudelle tasolle kun käytettävissä oleva korkeus- ja nopeusalue kasvoi huomattavasti. Suihkumoottorit toivat mukanaan myös ongelmia. Nopeudet lentoonlähdössä ja laskussa sekä tarvittavat kiitotiepituudet kasvoivat rajusti. Myös koneiden toiminta-ajat olivat varsin vaatimattomia verrattuna potkurikoneisiin. Ratkaisua etsittiin ja se löydettiin kääntyvistä siivistä. Tämäkin läpimurto keksittiin lännessä ennen Neuvostoliittoa. Kääntyvät siivet tulivat kolmannen sukupolven koneisiin ja niiden avulla nopeudet onnistuttiin pitämään alhaisina lennon kriittisissä vaiheissa. Myös neljännen sukupolven koneet tulivat Yhdysvalloissa käyttöön ennen Neuvostoliittoa. Tämän sukupolven koneissa pystyttiin yhdistämään entistä tehokkaammin useita ominaisuuksia ja myös kääntyvistä siivistä voitiin luopua. Vaikka Neuvostoliitto oli sotilasilmailun suurvalta, se kulki kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen lähes koko ajan teknisesti vähän länsimaita jäljessä. Länsimaiden, etenkin Yhdysvaltojen, konetyypit ohjasivat jossain määrin Neuvostoliiton tulevia konetyyppejä. Hyvinä esimerkkeinä tästä on A-10 Thuderbolt vs Su-25 frogfoot, F-111 Aardvark vs Su-24 Fencer, F-16 Falcon vs Mig-29 Fullcrum ja F-15 Eagle vs Su-27 Flanker. Vaikka kyseiset Neuvostoliiton koneet eivät olleet mitään suoria kopioita amerikkalaisista vastineista, yhtäläisyyksiäkin on paljon. Pitää ottaa huomioon, että myös Yhdysvallat seurasi Neuvostoliitossa tapahtuvaa konekehitystä ja Neuvostoliiton koneet vaikuttivat Yhdysvaltojen konesuunnitteluun. Hyvä esimerkki tästä oli, kun yhdysvaltalaiset suunnittelivat F-15-koneen vastineeksi MiG-25:lle, jonka suorituskyvyn he yliarvioivat. Neuvostoliittolaiset puolestaan suunnittelivat Su-27-koneen vastaamaan F-15-koneen tuomaa uhkaa vastaan