Strategiset ilmaiskut tarkasteltuna John Wardenin kehäteorian näkökulmasta : case Libanon

Ilma-ase on keskeisessä roolissa nykypäivän sodankäynnissä. Sen avulla on myös haettu ratkaisua terroristiorganisaatioiden ja ei-valtiollisten toimijoiden kanssa käydyissä kriiseissä. Israel käytti pääasiallisesti ilmavoimiaan vuonna 2006 Hizbollahia vastaan käydyssä sodassa. Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida Israelin ilmavoimien strategisten ilmaiskujen vaikutusta toisessa Libanonin sodassa. Tavoitteena on tuottaa tietoa, joka auttaa määrittelemään Hizbollahin kaltaista järjestöä paremmin Wardenin kehäteorian avulla. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tässä tutkimuksessa analyysirunko on muodostettu John Wardenin kehäteorian viidelle kehälle. Tutkimuksen laadun parantamiseksi on soveltuvilta osin käytetty triangulaatiota, jossa on pyritty yhdistelemään kerättyjä lähteitä ja muodostamaan näin käsitys tapahtuneesta. Hizbollah on terroristiorganisaatio, jolla on paljon valtaa Libanonin valtion sisällä. Tästä syystä se asettuu Wardenin kehille eri tavalla kuin perinteisesti nähty terroristiorganisaatio, jolla ei ole varsinaista jalansijaa valtiollisessa päätöksenteossa. Hizbollahin on tässä tutkimuksessa nähty asettuvan kehille lähes samalla tavalla kuin valtio. Israelin ei onnistunut vaikuttaa Hiz-bollahiin merkittävästi strategisilla ilmaiskuilla kriisin aikana. Hizbollahin johtajista ketään ei saatu surmattua eikä johtoyhteyksiin pystytty vaikuttamaan. Libanonin siviiliväestön tuki Hiz-bollahille voitaisiin nähdä säilyneen muuttumattomana kriisin jälkeen. Israelin strategiset il-maiskut vaikuttivat kriisin aikana ainoastaan pitkän- ja keskipitkänmatkan rakettituleen, eikä lyhyemmän kantaman rakettitulen ampumista voitu kiistää kriisin missään vaiheessa. Israelin, ja etenkin sen ilmavoimien, on laajalti nähty epäonnistuneen operaation toteutuksessa. Tässä tutkimuksessa päädyttiin laajalti samaan lopputulokseen. Israelin voidaan todeta tarkastelleen Hizbollahia hyvin johtajakeskeisenä organisaationa, mutta todellisuudessa sen taistelijasolut toimivat hyvin pitkälti itsenäisesti. Israelin ei myöskään onnistunut arvioida kriisin kestoa, eikä näin ollen asettanut sille mitään konkreettisia poliittisia tavoitteita. Tästä johtuen operaatiolle asetetut sotilaalliset tavoitteet olivat sangen irrallaan toisistaan ja tavoitteinen keskinäinen vaikutus oli vähäistä. Ainoastaan strategisten iskujen kollektiivisen kokonaisvaikutuksen voitaisiin nähdä aiheuttaneen painetta Hizbollahin johdon päätöksentekoon: Hizbollah muutti toimintatapaansa Israelin näkökulmasta parempaan suuntaan kriisin jälkeen, eikä jatkanut raketti-iskuja, kuten ennen kriisiä.

Seuraajasuunnittelu oppivassa organisaatiossa

Tutkimuksessa selvitin oppivan organisaation soveltamismahdollisuuksia puolustusvoimien strategiseen tehtävä- ja seuraajasuunnitteluun (keskitetty seuraajasuunnittelu / ylemmän johdon seuraajasuunnittelu). Tavoitteena oli selvittää niitä periaatteita ja toimintamalleja, joilla organisaatiota ja sen henkilöstöä kehitetään. Pääesikunnan suunnittelua kehystää strategisen johtamisen ja - suunnittelun kehys sekä suunnitelmien implementointia tulosohjaus, jonka vuoksi niiden vaikutukset seuraajasuunnitteluun ovat ilmeiset. Myös toimeenpanon seuranta ja siitä raportointi ovat osa seuraajasuunnittelun laadun varmistusta. Tätä kokonaisuutta lähestyin laadullisella tutkimusmenetelmällä (fenomenografia), koska aihepiirin ymmärtäminen ja sen onnistunut tulkinta edellyttävät vuorovaikutuksen keinoin hankittua tutkimusaineistoa. Keskeisin tutkimusongelma liittyi seuraajasuunnittelun mahdollisuuksiin ja sen käytäntöjen paljastamiseen. Tutkimuskysymykset liittyivät henkilöstötoimialan strategiseen ohjaukseen sekä toimialan kytkeytymiseen puolustusvoimien strategiseen suunnitteluun. Tulosohjauksen osalta tutkimuskysymykset keskittyivät tulosohjauksen seurantaan (henkilöstötilannekuva) ja siitä raportointiin (henkilöstötilinpäätös). Johdon tahto määrittää organisaation toiminnan painopisteen ja avaintekijät pitkäjänteisesti. Johtamisen osalta puolustushallinnon strateginen ohjaus konkretisoituu valtioneuvoston selonteossa ja hallitusohjelmassa, joiden valmisteluun puolustusvoimat osallistuu. Lisäksi puolustusministeriön henkilöstöpoliittinen osastrategia ohjaa puolustusvoimien strategista henkilöstöjohtamista, jonka valmistelu toteutetaan ministeriön ja puolustusvoimien rinnakkaisella suunnittelulla. Puolustusvoimissa henkilöstövoimavarojen johtamisen kokonaisuus on kuvattu henkilöstöstrategialla, joka päivitetään noin kahdeksan vuoden sykleissä (toimenpidesuositukset neljän vuoden välein). Puolustusvoimien strategiatyöhön henkilöstöasiat koordinoidaan yli toimialojen ulottuvalla saman johtamistason yhteisellä ja eri johtamistasojen rinnakkaisella suunnittelulla. Henkilöstöstrategian toimeenpanoon liittyvät asiat tulee ohjeistaa yksityiskohtaisesti Pääesikunnan normeilla. Henkilöstöjohtamisen toimeenpanoon liittyen vaikuttaisi siltä, että henkilöstöstrategian ja henkilöstöasioiden hoitoon liittyvien dokumenttien väliltä puuttuisi valtakunnallinen seuraajasuunnittelun menettelytapaohje. Tähän tulisi sisällyttää myös tulosohjauksen sekä henkilöstötilannekuvan ja – tilinpäätöksen liittymäpinnat, jotta yhteinen organisaatiokulttuuri henkilöstövoimavarojen johtamisen osalta olisi mahdollista. Kvantitatiiviset tekijät määrittävät oppimisympäristön, jolle toiminta voidaan organisoida. Henkilöstövoimavarojen määrällinen ohjaus toteutetaan tulosohjauksella (henkilöstökokoon-panomenettely), jossa eri joukkojen tehtävät allokoidaan tehtäväkokoonpanoilla. Tulosohjauksessa strategisesti merkittäviä määrällisiä painotuksia suunnitellaan kadettikurssien ja yleisesikuntaupseerikurssin valmistumiseen liittyen. Henkilöstötilannekuvalla voidaan intensiivisesti seurata eri erikuntien ja joukkojen tilaa, jonka tulisi toimia rekrytoinnin, resurssien jaon ja tehtävään määräysten perustana. Henkilöstötilinpäätöksessä seuraajasuunnitteluun liit-tyviä tekijöitä voisi pohtia osana työilmapiirin tunnuslukuja (huomioitava kysymysasettelussa ja tulkintaohjeessa), jotka indikoivat osittain myös organisaation oppimiskykyä ja tehokkuutta (henkilöstön käytön optimointi). Organisaatiokulttuuri sisältää kirjoitetut ja kirjoittamattomat ajatus- ja toimintatavat seuraajasuunnittelun toimeenpanemiseksi. Seuraajasuunnitteluun liittyen olennaista on käsittää se, että puolustusvoimissa ei suunnitella henkilöille uraa, vaan seuraajia eri tehtäviin. Seuraajasuunnitteluun liittyen on huomioitava, että suunnitelman toteutuminen on toissijaista yksilöiden käytön huomiointiin verrattuna. Ylemmän johdon seuraajasuunnittelussa yhdistetään yksilöiden kyvykkyyden arviointi ja tehtäväsuunnittelu. Tähän liittyen myös kompetenssi -arvioinnin merkitys tulisi täsmentää. Organisaatioiden tehtäväkirjo tulisi myös avoimesti jakaa suunnittelun alaiselle henkilöstölle käyttöön, jotta työntekijöiden halukkuuksien huomiointi seuraajasuunnittelussa olisi täsmällistä. Tätä työtä tulisi SAP -järjestelmän tukea, jottei avainvalmistelijoiden tarvitsisi käyttää suunnittelun varajärjestelmänä manuaalista kirjanpitoa. Tosiasia on, että kirjanpito henkilöiden tehtävämuutoksiin liittyen on jatkuvasti jäljessä. Seuraajasuunnittelu konkretisoituu tehtävään määräysten valmistelussa, johon liittyen avoin haku (määritettyyn tehtävän vaativuustasoon saakka) olisi keino varmistaa koko kykypotentiaalin kartoittaminen. Tämä ei korvaisi seuraajasuunnitelmia, vaan olisi keino varmistaa seuraajasuunnitelman validius. Toisaalta tämä mahdollistaisi myös vaikeiden siirtojen määrän vähenemisen, joskin lisäisi rekrytointiin liittyvää työtä eri organisaatioissa. Tehtävään määräysten valmistelussa on aina tärkeintä löytää sopivin henkilö seuraajaksi, jonka voisi arvioida aina olevan sekä työntekijän että organisaation etu. Tämä edellyttää eri johtamistasoilla toimivilta kitkatonta yhteistoiminnallista oppimista, jotta yksilöt kyettäisiin sijoittamaan organisaation kannalta mahdollisimman järkevästi organisaation tuottavuuden varmistamiseksi. Oppivan organisaation teoria antaa monia varteenotettavia näkökulmia siihen, kuinka yksilöiden sijoittamisen optimoinnilla voidaan organisaation tehokkuutta ylläpitää. Se ei poista työantajan direktio -oikeutta seuraajasuunnitteluun ja tehtävään määräyksiin liittyen, mutta antaa perusteita sijoittaa yksilöt mahdollisimman motivoituneina organisaation eri tehtäviin. Toimiakseen teoria edellyttää työntekijöiltä sitoutumista organisaation tehtäviin, johon myös osaamisnäkökulma tulisi liittää. Osaaminen ja sen hallinta liittyvät kiinteästi seuraajasuunnitteluun, jonka vuoksi aihepiiriin liittyvä jatkotutkimus olisi relevanttia linkittää tähän työhön. Myös puolustusvoimien henkilöstöstrategian rakenteeseen ja sisältöön liittyvä tutkimus olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa, jotta henkilöstöjohtamisen kokonaisuus liittyisi koherentisti organisaation toimintoihin.

Pienten ja keskisuurten yritysten kasvun mahdollistavat ja kasvua rajoittavat tekijät

Viimeaikaisen talouden yleisen heikon tilanteen johdosta päättäjät ympäri Eurooppaa ovat kääntyneet pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritys) puoleen työllisyyden parantamiseksi. Pk-yritysten edustaessa yli 99% Suomen yrityskannasta, ovat ne erittäin tärkeässä asemassa työllisyystilanteen lisäksi myös maamme talouden kannalta, ja pk-yrityksille onkin asetettu kasvupaineita viimeaikaisten kasvuyritysten menestystarinoiden innoittamana. Tässä tutkimuksessa pääasiallisena tavoitteena on tutkia pk-yritysten kasvuun liittyviä tekijöitä kasvun mahdollistavien sekä kasvua rajoittavien tekijöiden kannalta. Pääasiallisen tavoitteen ohella on tutkittu myös pk-yritysten tekemiä konkreettisia toimia kasvua mahdollistavien tekijöiden vahvistamiseksi, sekä kasvua rajoittavien tekijöiden murtamiseksi. Tutkimus etenee siten, että ensin käydään läpi pk-yritysten kasvuun liittyviä yleisiä asioita, jonka jälkeen siirrytään kasvun mahdollistaviin ja sitä rajoittaviin tekijöihin. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena eli se on kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu neljän pk-yrityksen teemahaastatteluista, sekä kyselylomakkeesta, joissa kartoitettiin pk-yritysten omistaja-johtajien mielipiteitä yritysten kasvun mahdollistavista ja sitä rajoittavista tekijöistä. Teemahaastattelujen haastattelurunko on rakennettu pk-yritysten kasvua käsittelevien artikkelien ja niissä ilmenneiden kasvuun liittyvien havaintojen pohjalta. Tutkimuksen perusteella pk-yritysten omistaja-johtajat ovat sitä mieltä, että Suomen veropoliittiset, sekä työlainsäädännölliset ratkaisut rajoittavat yritysten kasvua, eivätkä kannusta yrittäjyyteen. Tämän lisäksi kasvua rajoittavat omistaja-johtajien tavoitteet yritystoimintaan liittyen, sekä pätevän työvoiman rekrytointiin liittyvät ongelmat. Kasvun mahdollistavien tekijöiden osalta omistaja-johtajat pitivät tärkeinä yritystoimintaa tukevien järjestelmien merkitystä, yrityksen tunnetuksi tekemistä, yrityksen ja sen sidosryhmien välisten suhteiden kehittämistä ja yhteistyötä sekä yritystoiminnan laadun kehittämistä ja valvontaa. Tutkimuksessa ilmeni myös pk-yritysten pystyvän murtamaan aikaisemmissa tutkimuksissa ilmenneitä kasvua rajoittavia tekijöitä tehokkaasti, saavan aikaan kasvua niiden olemassaolosta huolimatta.

Ennallistaminen ja ympäristörikoksella saavutetun hyödyn menettäminen – tavoitteena ympäristöystävällinen rikosoikeus

Tutkimus käsittelee ennallistamisen ja ympäristörikoksella saadun hyödyn menettämisen eli hyötykonfiskaation välistä suhdetta. Tässä tutkielmassa ennallistamisella tarkoitetaan ympäristölle aiheutuneen vahingon korjaamiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Viranomainen voi käyttää hallintopakkoa varmistaakseen, että vahingon aiheuttaja suorittaa tarvittavat ennallistamistoimet. Ennallistamiskustannuksista vastaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti ensisijaisesti vahingon aiheuttaja. Mikäli ympäristövahinko on aiheutettu tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta, syyllistyy aiheuttaja ympäristörikokseen. Rikosoikeudellisen rangaistuksen lisäksi ympäristörikokseen syyllistynyt voidaan tuomita menettämään valtiolle rikoksella saamansa taloudellinen hyöty. Tutkielmassa selvitetään, miten ennallistamisesta aiheutuneet kustannukset otetaan huomioon rikoshyötyä konfiskoitaessa. Ennallistamisen vaikutuksesta hyötykonfiskaatioon ei ole rikoslaissa säädetty. Rikoslain 10 luvun kokonaisuudistusta koskevan hallituksen esityksen mukaan ennallistamisesta aiheutuneet kustannukset on mahdollista ottaa rikoshyödyn määrää vähentävänä seikkana huomioon. Ennallistamistilanteet voivat olla moninaisia. Tutkimuksessa tarkastellaan lainopillisen tulkinnan ja systematisoinnin keinoin, missä tilanteessa ennallistamiskulut voidaan vähentää ympäristörikoksella saadusta hyödystä. Ennallistamisen ja hyötykonfiskaation väliseen suhteeseen liittyvänä toisena kysymyksenä tutkitaan ennallistamista koskevan hallintopakkomenettelyn ja ympäristörikosprosessin yhteensovittamisen haasteita. Tutkimuksessa selvitetään, voiko ne bis in idem- eli kaksoisrangaistavuuden kielto muodostua ongelmaksi hallintopakko- ja rikosprosessin päällekkäisyyden vuoksi. Tutkimuskysymykset sijoittuvat ympäristö-, hallinto- ja rikosoikeuden leikkauspinnalle. Tutkielma on selvästi oikeudenalat ylittävä, mikä johtuu jo tutkimuskohteesta itsestään. Tutkimuksellinen lähestymistapa on ympäristönäkökulmaa korostava. Pääasiallisena lähdeaineistona tutkimuksessa käytetään kansallista lainvalmisteluaineistoa sekä aihetta koskevaa oikeuskirjallisuutta. EU-oikeudella on ollut vahva vaikutus kansallisten ennallistamis- ja hyötykonfiskaatiosäädösten sisältöön. Näin ollen tutkimuksessa tarkastellaan myös unionioikeudellista sääntelyä ja sen tavoitteita. Tutkimuksessa esitetään de lege ferenda -näkemyksiä rikoshyödyn menettämistä koskevan kotimaisen lainsäädännön kehittämisestä. Keskeisenä toimenpidesuosituksena ehdotetaan ennallistamiskulujen vähennysmahdollisuutta koskevan säännöksen lisäämistä menettämisseuraamuksia koskevaan rikoslain 10 lukuun.

Vähemmistöomistukset EU:n yrityskauppavalvonnassa: Sulautuma-asetuksen laajentaminen ilman määräysvaltaa hankittaviin vähemmistöomistuksiin – sääntelyn tarve ja vaikutukset

Yrityskauppavalvonnan tavoitteena on markkinoiden kilpailullisen rakenteen turvaaminen puuttumalla tarvittaessa ennakolta tehokasta kilpailua estäviin järjestelyihin. Euroopan unionin yrityskauppavalvonnasta säädetään sulautuma-asetuksessa. Asetuksen mukainen keskittymä syntyy, kun määräysvalta kohdeyhtiössä siirtyy. Valvonnan ulkopuolelle jäävät siten sellaisten vähemmistöomistusten hankinnat, joissa määräysvalta kohdeyhtiössä ei siirry myyjältä ostajalle. Toinen mahdollisuus kilpailulle haitallisiin vähemmistöomistusten hankintoihin puuttumiseksi olisivat SEUT 101 artiklan kartellikielto sekä 102 artiklan määräävän markkina-aseman väärinkäytön kielto, joskin niiden soveltamista yrityskauppoihin on pidetty rajallisena. Tästä seurauksena Euroopan komissio on antanut kesällä 2014 valkoisen kirjan, jossa se ehdottaa sulautuma-asetuksen laajentamista ilman määräysvaltaa hankittaviin vähemmistöomistuksiin. Tutkielman aiheena ovat vähemmistöomistukset EU:n yrityskauppavalvonnassa. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä on selvittää, muodostavatko määräysvallattomien vähemmistöomistusten hankinnat sellaisen lainsäädäntöaukon, johon sulautuma-asetus tai toisaalta myöskään SEUT 101 ja 102 artiklat eivät sovellu. Lisäksi tutkielma tarkastelee, mitä kilpailulle haitallisia vaikutuksia vähemmistöomistusten hankinnoilla voi olla, millaisia sääntelyvaihtoehtoja ongelman ratkaisuksi on ehdotettu sekä millaisia olisivat sääntelyn mahdolliset vaikutukset. Tutkielman menetelmää voidaan luonnehtia lainopilliseksi ja sääntelyteoreettiseksi. Lainopillinen tutkimus tarkastelee voimassa olevaa oikeutta, sääntelyteoreettinen tutkimus puolestaan sitä, millaista lainsäädäntöä tulisi laatia. Näkökulmaltaan tutkielma on EU-kilpailuoikeudellinen. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, ettei nykyisen sulautuma-asetuksen sääntely sovellu vähemmistöomistusten hankintoihin silloin, kun hankintaan ei liity määräysvaltaa kohdeyhtiössä. Vastaavasti SEUT 101 ja 102 artiklojen soveltaminen voi tulla kyseeseen vain tietyissä tilanteissa. Vähemmistöomistusten hankinnat voivat kuitenkin aiheuttaa kilpailulle haitallisia vaikutuksia, jotka voivat ilmetä horisontaalisina koordinoituina tai koordinoimattomina vaikutuksina tai vertikaalisina poissuljentavaikutuksina. Ratkaisuksi vähemmistöomistusten hankintojen sääntelyyn on ehdotettu niin kutsuttua kohdennettua avoimuusjärjestelmää, joka olisi nykyistä ilmoitusmenettelyä kevyempi vaihtoehto mahdollistaen komissiolle kuitenkin potentiaalisesti kilpailulle haitallisten tapausten tutkimisen. Sääntelyllä tulisi kuitenkin olemaan vaikutuksia niin komission, jäsenvaltioiden kuin järjestelyjä suorittavien yritystenkin kannalta.

CONSUMER PERCEPTIONS ON A CONTENT-BASED DIGITAL SERVICE. The usage and service quality of Masennusinfo.fi

Kuluttajat käyttävät sisältöpohjaisia digitaalisia palveluita jatkuvasti saadakseen lisää tietoa terveydestään. Samalla he arvioivat käyttämiensä palveluiden laatua. Jotta yritykset voisivat suunnitella ja tarjota parhaita mahdollisia digitaalisia palveluita kuluttajille, yritysten tulisi tunnistaa ja analysoida kuluttajien kokemuksia ja käyttötarkoituksia heidän palveluissaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla kuluttajien näkemyksiä Masennusinfo.fi:stä, joka on sisältöpohjainen digitaalinen palvelu, ja joka tarjoaa käyttäjilleen tietoa masennuksesta. Päämääränä on selvittää, kuinka kuluttajat kokevat lääkeyrityksen tarjoaman palvelun laadun ja mihin tarkoituksiin sitä käytetään. Tutkimuksen tarkoitus voidaan jakaa kolmeen osa-ongelmaan: • Mihin tarkoituksiin kuluttajat käyttävät sisältöpohjaisia digitaalisia palveluita? • Miten kuluttajat kokevat näiden palveluiden laadun? • Kuinka käyttötarkoitus ja koettu laatu eroavat eri käyttäjäryhmissä? Tutkimus toteutetaan web-pohjaisella kyselytutkimuksella. Mittarit tehdään teoreettisen viitekehyksen pohjalta, joka perustuu aikaisempaan tutkimukseen. Tutkimuksen empiirinen osuus suoritetaan pop-up tutkimuksella, joka sijoitetaan tutkittavalle sivustolle antaen näin kaikille palvelun käyttäjille mahdollisuuden vastata kyselyyn. Tulokset osoittavat, että palvelua käyttävät suurimmaksi osaksi naiset, suhteellisen nuoret 16−29-vuotiaat, tai yli keski-ikäiset 50−65-vuotiaat henkilöt, jotka ovat joko työssäkäyviä tai opiskelijoita ja korkeasti koulutettuja. Masennusinfo.fi nähdään laadukkaana palveluna kaikissa käyttäjäryhmissä sekä sen käytettävyyden että sisällön perusteella. Käyttötarkoituksetkin ovat jokseenkin samankaltaisia eri käyttäjäryhmissä. Yleensä palvelua käytetään tiedon hakemiseen sairauden alkuvaiheessa. Löydöksien perusteella esitetään, että palvelua muokataan vastaamaan yhä paremmin sen käyttötarkoituksia ja tyypillistä käyttäjäprofiilia. Koska muutamia pieniä eroja käyttäjäryhmien näkemyksissä havaittiin, palveluiden tuottaja päättää, minkä ryhmän mieltymyksiä se noudattaa.

Rikoksesta epäillyn oikeusturva kotietsinnässä - erityisesti eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännön valossa

Tarkastelen opinnäytetyössäni kotietsintää, joka on rikosprosessuaalinen pakkokeino. Kotietsinnän sääntely on kirjattu pakkokeinolakiin. Kotietsinnässä puututaan julkisen vallan, yleisimmin poliisin toimesta henkilön, useimmiten rikoksesta epäillyn yksityisyyteen ja kotirauhaan. Kodin on katsottu kuuluvan yksityisyyden suojan ydinalueeseen. Yksityisyyden loukkaaminen rikosten selvittämiseksi on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artiklan mukaan mahdollista. Edellytyksenä on, että siitä on säännelty laintasolla. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kotietsintää käsittelevissä ratkaisuissa on edellytetty kotietsinnän kohdehenkilön oikeusturvasta huolehtimista sekä ennen kotietsinnästä päättämistä että sen jälkeen. Jälkikäteisen oikeusturvan riittävyyttä arvioitaessa on edellytetty, että henkilöllä täytyy olla riittävän tehokas oikeusturvakeino käytettävissään. Suomi ei ole täyttänyt tätä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan asettamaa vaatimusta tehokkaasta oikeussuojakeinosta. Voimassa olevien esitutkintaa ja pakkokeinoja koskevien lakien eduskuntakäsittelyvaiheessa säädettiin rikoksesta epäillyn oikeusturvan näkökulmasta merkityksellinen uusi säännös koskien oikeutta jälkikäteen tutkituttaa tuomioistuimessa kotietsinnän toimittamisen lainmukaisten edellytysten olemassaolo ja menettely toimituksessa. Jälkikäteistä oikeusturvaa koskevan säännöksen lisäksi kotietsinnän kohdehenkilöä suojataan pakkokeinolain säännöksillä, jotka antavat oikeuden läsnäoloon kotietsinnässä ja oikeuden kutsua paikalle todistaja. Kotietsintäpäätöksestä säädetään, että sen olisi oltava riittävän tarkasti yksilöity. Lisäksi oikeusturvaa tarjoavat kotietsintää koskevat oikeusperiaatteet, joista osasta säädettiin nyt pakkokeinolaissa ensimmäistä kertaa. Perus –ja ihmisoikeuskulttuurin vahvistumisen myötä perus –ja ihmisoikeuksien toteutuminen myös pakkokeinoja käytettäessä nähdään rikoksesta epäillyn oikeusturvan kannalta aiempaa merkityksellisempänä. Eduskunnan oikeusasiamies on merkittävä kansallinen ihmisoikeustoimija. Eduskunnan oikeusasiamiehen kotietsintöjä koskeville kanteluratkaisuille on annettu tämän niille ominaisen perus –ja ihmisoikeuspainotuksen sekä kannanottojen perusteellisuuden vuoksi tässä opinnäytetyössä niiden oikeuslähdeopillista asemaa haastava painoarvo. Analysoimalla niitä, selvitän millaisia oikeusturvaongelmia kotietsinnässä on esiintynyt rikoksesta epäillyn kannalta ja millaisia olisivat perus –ja ihmisoikeuksien kannalta paremmin perustellut toimintatavat. Opinnäytetyössä pohdin myös eduskunnan oikeusasiamiehen kanteluratkaisuissaan ilmaisemien oikeusohjeiden normatiivista painoarvoa.

Uusiutuvan energian edistämisvelvoite lähes nollaenergiarakentamisessa

Tutkielma käsittelee uusiutuvan energian edistämisvelvoitteen merkitystä lähes nollaenergiarakentamisessa, erityisesti kansallisessa lainsäädäntöhankkeessa esillä olleen uusiutuvan omavaraisenergian ja uusiutuva ostoenergian eriarvoistamisen kannalta. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota muun muassa uusiutuvan energian edistämisvelvoitteen sisältöön, nollaenergiarakentamista sääntelevien direktiivien tulkintaan, hajautetun tuotannon tematiikkaan ja yhdenvertaisuusnäkökulmaan. Tutkimusotetta voidaan kuvailla ympäristöoikeudessa vakiintuneeksi metodiseksi pluralismiksi, jossa on piirteitä muun muassa lainopista sekä arviointi- ja ohjauskeinotutkimuksesta. EU:n asettama tavoite uusiutuvan energian 20 prosentin lisäämisestä unionin kokonaisenergiankulutuksesta perustuu unionin laatimille ilmasto- ja energiapoliittisille strategioille, joille on ei-normatiivisesta luonteesta huolimatta annettava painoarvoa. Uusiutuvan energian edistämisvelvoitteen keskeisin sisältö on uusiutuvan energian direktiivissä jäsenvaltioille osoitetut kansalliset uusiutuvan energian tuotantokiintiöt. Tämä on EU:lle tyypillistä puitesääntelyä, jonka tavoitteen saavuttamiseksi kukin jäsenvaltio voi valita haluamansa muodot ja keinot. Edistämisvelvoitteen näkökulmasta kaikentyyppinen uusiutuva energia on arvokasta, eikä edistämisvelvoite pyri suoranaisesti vaikuttamaan jäsenvaltioiden valintaan eri uusiutuvien energialähteiden tai -muotojen välillä. Tämä edistämisvelvoitteen sisältö on keskeistä myös lähes nollaenergiarakentamisessa. Lähes nollaenergiarakentamista koskevaa sääntelyä on uusiutuvan energian direktiivissä, rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä ja energiatehokkuusdirektiivissä. Direktiivien artiklat ovat laveita jättäen jäsenvaltioille paljon harkintavaltaa. Jäsenvaltiot pystyvät siten huomioimaan paremmin esimerkiksi kansallisen energianhuolto- ja tuotantorakenteen, ilmasto-olosuhteet ja käytettävissä olevat uusiutuvat energialähteet. Lähes nollaenergiarakentamisen sääntelykehys ei edellytä myöskään tiettyjen uusiutuvien energialähteiden käyttöä, mutta kannustaa ylipäänsä siihen, että lähes nollaenergiarakennuksissa käytettävä vähäinen tai olematon energia olisi oltava suurimmilta osin peräisin uusiutuvista lähteistä. Kansallisessa lähes nollaenergiarakentamisen lainsäädäntöhankkeessa esillä ollut uusiutuvan omavaraisenergian ja uusiutuvan ostoenergian eriarvoistaminen vaikuttaa olevan EU-sääntelyn valossa mahdollista, sillä lähes nollaenergiarakentamisen osalta jäsenvaltioiden harkintavalta käytettävien keinojen osalta on laaja. Ratkaisun tarkoituksenmukaisuus edistämisvelvoitteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen valossa voidaan kuitenkin kyseenalaistaa.

Syyttömänä tuomitut – Vanhemman vankeusrangaistus lapsen oikeuksien rajoituksena

Lapsen vanhemman vankeusrangaistus ei saisi asettaa lasta eriarvoiseen asemaan muiden lasten kanssa. On kuitenkin selvää, että vankivanhempien lapset ovat enemmän tai vähemmän huonommassa asemassa muihin lapsiin nähden riippumatta siitä, asuvatko he vankilassa tai vankilan ulkopuolella. Tarkoitukseni on tutkia, näiden lasten oikeuksien rajoituksia suhteessa kansainvälisiin velvoitteisiin ja perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin. Lisäksi esitän, miten vanhemman vankeusrangaistusta ja lapsen vankilaan sijoittamista voitaisiin kehittää lapsi- ja perheystävällisempään suuntaan. Tutkimukseni on pääosin oikeusdogmaattinen, eli systematisoin lainsäädäntöä ja oikeuslähteitä. Lisäksi olen lapsitapaamista koskevilta osin kerännyt aineistoa itse vankiloille suunnatulla kyselyllä. Lapsen oikeudet edellyttävät, että vankilan ulkopuolella asuvat lapset voivat pitää yhteyttä ja tavata vankivanhempaansa usein ja säännöllisesti. Tapaamisten tulee olla lisäksi järjestetty lapsille sopivalla tavalla. Suhteellisuusperiaatteen valossa ei ole perusteltua yleisellä tasolla rajoittaa vangin yhteydenpitoa lapsensa kanssa. Laissa tulisi säätää yhteydenpidon vähimmäislaajuudesta lailla säätämisen sekä täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten edellyttämällä tavalla. Vankivanhempien ja heidän lastensa yhdenvertaisuuden vuoksi myös miesvangeilla on oltava tosiasialliset mahdollisuudet päästä vankilan perheosastolle. Tällä hetkellä tilanne ei ole näiltä osin tyydyttävä. Perheosastosijoituksen sääntelyssä tulisi lapsen edun vuoksi luopua lapsille asetetuista ehdottomista ikärajoista, ja toisaalta rajoittaa perheosastosijoitusten määrää. Vankilaan sijoitettujen lasten yhteydenpidosta vankilan ulkopuolelle tulisi ottaa säännökset lakiin. Lapsen etu on tapaus- ja yksilökohtaista, joten liian tiukka ehdoton sääntely ei välttämättä toteuta lapsen etua yksittäistapauksessa. Kun sääntelyä ja käytäntöjä tarkastellaan lapsen edun kautta, päästään tilanteeseen, jossa lapsen oikeudet toteutuvat niin hyvin kuin mahdollista. Viranomaisia tulisi ohjeistaa arvioimaan lapsen etua kattavasti kaikissa lasta koskevissa asioissa.

Julkisten kansallisten palveluhankintojen tarjouspyyntöjen laatimisen ongelmakohdat

Viime vuosien aikana palveluhankintojen suhteellinen osuus kaikista toteutetuista julkisista hankinnoista on kasvanut Suomessa huomattavasti. Samalla markkinaoikeudessa on käsitelty vuosittain suuri määrä erilaisiin julkisiin hankinta-asioihin liittyviä valituksia. Merkittävä valitusten määrä on seurausta siitä, että julkisissa hankintaprosesseissa tehdään paljon virheitä. Tarjouspyynnön laatiminen on tärkeä hankintaprosessin vaihe, johon hankintayksiköissä tulisi kalliit markkinaoikeuskäsittelyt välttääkseen riittävästi panostaa. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitkä asiat palveluhankintojen tarjouspyyntöjen laatimisessa tuottavat hankintayksiköille ongelmia. Lisäksi tarkoituksena oli pohtia sekä itse palvelun hankkijaan että julkisten hankintojen lainsäädäntöön liittyviä tekijöitä, joista ongelmat palveluhankintojen tarjouspyyntöjen laatimisessa mahdollisesti johtuvat. Tutkimuksessa tutkimuskohteena olivat 24 markkinaoikeuden vuosina 2012–2014 antamaa hankinta-asioiden ratkaisua, ja tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena tutkimusaineistoa kategorisoimalla ja yhdenmukaistamalla. Tutkielmassa havaittiin, että merkittävin kompastuskivi kansallisten palveluhankintojen tarjouspyyntöjen laatimisessa on tarjouksen vertailuperusteiden asettaminen. Erityisesti laadun vertailuperusteiden tulkinnanvarainen ja epäselvä esittäminen oli yleistä, ja lisäksi merkittävä määrä virheitä tehtiin sekoittamalla tarjoajan soveltuvuusvaatimukset vertailuperusteisiin. Joitakin virheitä tehtiin myös vertailuperusteiden tärkeysjärjestyksen ja suhteellisen painotuksen asettamisessa sekä hankinnan kohteen määrittelyssä. Tutkimustulosten perusteella pääteltiin, että kansallisten palveluhankintojen tarjouspyyntöjen laatimisen ongelmissa on suurimmassa osin kyse hankintayksikön vähäisistä resursseista ja siten heikosta hankintojen suunnittelusta sekä hankintayksiköiden ammattitaidon ja kokemuksen puutteista. Lisäksi joitakin esiintyneitä virheitä voidaan ainakin jossain määrin perustella hankintalainsäädännön monimutkaisuudella ja tulkinnanvaraisuudella.

Verkkosivujen grafiikkatyökalut

Tutkielman tarkoituksena on vertailla verkkosivujen grafiikkatyökaluja. Tutkielmassa käsitellään kahta 2D-grafiikkaan liittyvää web-tekniikkaa: SVG:tä ja HTML5:n canvas-elementtiä. Ensin esitellään molemmat teknologiat, sitten käydään läpi molempien käyttöä esimerkkien ja kuvien avulla. Työssä esitetään myös eri tapoja toteuttaa animaatioita. Lopuksi teknologioita ja niiden käyttömahdollisuuksia vertaillaan. Tutkielmassa pyritään vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Mitä ovat SVG ja HTML5:n canvas-elementti? Miten niitä käytetään? Miten ne eroavat toisistaan? Mihin käyttötarkoituksiin ne sopivat? SVG on skaalautuvan vektorigrafiikan formaatti kaksiulotteisen grafiikan esittämiseen. SVG perustuu vektoreihin ja se kuvataan XML-tyylisellä kielellä. SVG soveltuu tilanteisiin, joissa kuviota halutaan suurentaa ja pienentää laadun kärsimättä. HTML5:n uutuus canvas-elementti luo verkkosivulle piirtoalustan, johon voidaan piirtää JavaScriptillä Canvas API:n kautta. Canvas-alustalle piirretyt kuvat perustuvat bittikarttaan, joten teknologia soveltuu parhaiten pikseleiden tasolla tehtyihin operaatioihin ja esimerkiksi web-ohjelmien toteuttamiseen.

Uusien konsolidointistandardien vaikutus suomalaisten pörssiyhtiöiden konsernitilinpäätöksiin

Vuonna 2011 julkaistun IFRS-konsernitilinpäätöksen laatimista koskevan sääntelyuudistuksen noudattaminen on ollut suomalaisille pörssiyhtiöille pakollista vuoden 2014 alusta alkaen. Tämän konsolidointistandardiuudistuksen seurauksena julkaistiin kolme täysin uutta tilinpäätösstandardia: IFRS 10, IFRS 11 sekä IFRS 12. Näiden standardien julkaisemisen yhteydessä aikaisemmin olemassa olleet standardit IAS 27 ja IAS 28 uudistettiin vastaamaan uusien standardien mukanaan tuomaa sääntelyä. Uudistuksen taustalla on vaikuttanut vahvasti vuonna 2007 alkanut ja koko maailmantaloutta koskettanut finanssikriisi, joka lisäsi merkittävästi yrityksen sidosryhmien tarvetta saada tietoa riskeistä, joille yritykset altistuvat sijoituksissaan toisiin yrityksiin. Tämän lisäksi sääntelyn uudistamiseen on vaikuttanut tarve vähentää konsernitilinpäätöksen laatimiseen liittyviä tulkintakysymyksiä ja siten parantaa konsernitilinpäätösten vertailukelpoisuutta ja läpinäkyvyyttä. Tutkielmassa selvitetään standardiuudistuksen keskeinen sisältö ja pyritään vastaamaan kysymykseen, onko uudistuksella vaikutusta suomalaisten pörssiyhtiöiden konsernitilinpäätöksiin ja millaisia nämä mahdolliset vaikutukset ovat. Tutkielman teoria koostuu tilinpäätösraportoinnin, kansainvälisten tilinpäätösstandardien sekä konserniraportoinnin perusteisiin liittyvistä teorioista ja standardiuudistuksesta aikaisemmin tehdyistä tutkimuksista. Teoreettisen viitekehyksen pohjalta uudistuksen keskeiseksi sisällöksi todettiin uusi määräysvallan määrittämismalli, pääomaosuus-menetelmän soveltaminen yhteisyritysten ainoana yhdistelymenetelmänä, uudistettu yhteis-järjestelyjen luokittelu sekä uudet liitetietovaatimukset. Tutkielman empiirisessä osiossa standardiuudistuksen vaikutuksia tutkittiin aineistolla, joka koostui Helsingin pörssissä listattujen yhtiöiden vuoden 2014 konsernitilinpäätöksistä. Tutkimus-menetelmänä aineiston analysoinnissa käytettiin sisällönanalyysiä. Sen avulla saatujen tulosten perusteella voitiin todeta, että IFRS 10 ja IFRS 11 -standardien vaikutukset tutkimusaineistossa olivat lähinnä yksittäisiä, mutta hieman yli kolmasosa yrityksistä raportoi IFRS 12 -standardin vaikuttaneen konsernitilinpäätöksen liitetietoihin. Tutkielman johtopäätöksenä todettiin, että konsolidointistandardiuudistus ei lähtökohtaisesti sisällä merkittäviä uudistuksia konsernitilinpäätöksen laatimiseen ja tutkimusaineistosta havaitut vaikutukset olivat siten linjassa tämän sekä aikaisempien tutkimusten kanssa, sillä havaitut muutokset konsernien raportointiin olivat yleisesti melko vähäisiä.

Rikoksesta epäillyn oikeusturva kotietsinnässä - erityisesti eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännön valossa

Tarkastelen opinnäytetyössäni kotietsintää, joka on rikosprosessuaalinen pakkokeino. Kotietsinnän sääntely on kirjattu pakkokeinolakiin. Kotietsinnässä puututaan julkisen vallan, yleisimmin poliisin toimesta henkilön, useimmiten rikoksesta epäillyn yksityisyyteen ja kotirauhaan. Kodin on katsottu kuuluvan yksityisyyden suojan ydinalueeseen. Yksityisyyden loukkaaminen rikosten selvittämiseksi on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artiklan mukaan mahdollista. Edellytyksenä on, että siitä on säännelty laintasolla. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kotietsintää käsittelevissä ratkaisuissa on edellytetty kotietsinnän kohdehenkilön oikeusturvasta huolehtimista sekä ennen kotietsinnästä päättämistä että sen jälkeen. Jälkikäteisen oikeusturvan riittävyyttä arvioitaessa on edellytetty, että henkilöllä täytyy olla riittävän tehokas oikeusturvakeino käytettävissään. Suomi ei ole täyttänyt tätä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan asettamaa vaatimusta tehokkaasta oikeussuojakeinosta. Voimassa olevien esitutkintaa ja pakkokeinoja koskevien lakien eduskuntakäsittelyvaiheessa säädettiin rikoksesta epäillyn oikeusturvan näkökulmasta merkityksellinen uusi säännös koskien oikeutta jälkikäteen tutkituttaa tuomioistuimessa kotietsinnän toimittamisen lainmukaisten edellytysten olemassaolo ja menettely toimituksessa. Jälkikäteistä oikeusturvaa koskevan säännöksen lisäksi kotietsinnän kohdehenkilöä suojataan pakkokeinolain säännöksillä, jotka antavat oikeuden läsnäoloon kotietsinnässä ja oikeuden kutsua paikalle todistaja. Kotietsintäpäätöksestä säädetään, että sen olisi oltava riittävän tarkasti yksilöity. Lisäksi oikeusturvaa tarjoavat kotietsintää koskevat oikeusperiaatteet, joista osasta säädettiin nyt pakkokeinolaissa ensimmäistä kertaa. Perus –ja ihmisoikeuskulttuurin vahvistumisen myötä perus –ja ihmisoikeuksien toteutuminen myös pakkokeinoja käytettäessä nähdään rikoksesta epäillyn oikeusturvan kannalta aiempaa merkityksellisempänä. Eduskunnan oikeusasiamies on merkittävä kansallinen ihmisoikeustoimija. Eduskunnan oikeusasiamiehen kotietsintöjä koskeville kanteluratkaisuille on annettu tämän niille ominaisen perus –ja ihmisoikeuspainotuksen sekä kannanottojen perusteellisuuden vuoksi tässä opinnäytetyössä niiden oikeuslähdeopillista asemaa haastava painoarvo. Analysoimalla niitä, selvitän millaisia oikeusturvaongelmia kotietsinnässä on esiintynyt rikoksesta epäillyn kannalta ja millaisia olisivat perus –ja ihmisoikeuksien kannalta paremmin perustellut toimintatavat. Opinnäytetyössä pohdin myös eduskunnan oikeusasiamiehen kanteluratkaisuissaan ilmaisemien oikeusohjeiden normatiivista painoarvoa.

Vastuullisen yrityksen raportointi – Yritysvastuun kehitys ja kehitystarpeet

Yritysvastuu eli yritysten vastuullinen toiminta koko ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan on kasvattanut voimakkaasti merkitystään 2000-luvun alusta lähtien erityisesti suuryritysten toiminnassa. Kehitystä ovat olleet vauhdittamassa alati laajeneva yritysten sidosryhmien joukko, kasvava globalisaatio sekä yritysvastuuseen liittyvät julkisuuteen päässeet skandaalit. Yritysvastuu -käsitteelle ei ole tähän päivään mennessä löydetty yksiselitteistä määritelmää, mutta eri näkökulmat ja käsitteen historiallisen kehityksen tarkastelu auttavat ymmärtämään käsitteen moniulotteisuutta. Nykykäsityksen mukana yritysvastuu jaotellaan usein taloudelliseen vastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja ympäristövastuuseen. Yritysvastuuajattelu on integroitunut lainsäädäntöömme, ja kansalliseen vastuusääntelyyn vaikuttaa tyypillisesti joukko ylikansallisia säädöksiä, jotka viitoittavat yritysvastuun kehittämisen suuntaa ja ihanteita Tämä tutkielma käsittelee yritysvastuun kehittymistä sen alkuajoilta nykypäivään tarkastelemalla yritysvastuu -käsitettä historiallisesti ja nykytutkimuksen valossa. Tutkielmassa käsitellään lisäksi yritysvastuuta nykyään säätelevää oikeusnormistoa ja sen kehityslinjoja sekä itsesääntelyohjeistoja, ja tehdään katsaus suomalaisen yritysvastuun tilaan ja erityispiirteisiin tutkimalla tuoreita suomalaisyhtiöiden tuottamia yritysvastuuraportteja. Tutkimus pyrkii vastaamaan kysymyksiin siitä, miten yritysvastuuajattelu on kehittynyt, miten sitä säädellään ja miten sitä tulisi säädellä, miten yritysvastuuraportointi vastaa yrityksen sidosryhmien tiedontarpeeseen, sekä mitä yritysvastuun maailmassa voidaan odottaa tulevaisuudessa nähtävän. Suomalaisen yritysvastuun tilanne on tutkimuksessa käsitellyn raportointiaineiston ja muun tutkimuksen perusteella varsin monimuotoinen. Yritysvastuun tuoreimmat trendit näkyvät suurimpien yritysten raportoinnissa, ja mitä enemmän raportointiin on yrityksillä käyttää resursseja, sitä enemmän ne käsittelevät raportoinnissaan arvonluontia sidosryhmilleen. Yritysvastuun tulevaisuus tulee keskittymään yhä enemmän vuorovaikutteen periaatteelle, kun yrityksen vastuullisuuden mekaniikkaa tullaan selvittämään. Läpinäkyvyyden vaatimukset tulevat kohistumaan yhä rankemmin yritysten toimitusketjujen ja verovastuullisuuden tilaan. Yritysvastuuraportoinnin integraatio muun taloudellisen informaation raportoinnin kanssa on alkanut ja tulee vastaisuudessa kasvamaan. Vastuullisuuden sääntely tulee tuskin radikaalisti lisääntymään, sillä yritysvastuun raportointi on kasvavan sidosryhmäpaineen vuoksi enää vain näennäisesti vapaaehtoista.

Kuntasektorin logistiikkakustannusten tarkastelu toimitusketjujen hallinnan näkökulmasta

Toimitus- ja palveluketjujen hallinta on tärkeää teollisuuden ja kaupan alalla. Suomen teollisuuden ja kaupan logistiikkakustannukset ovat keskimäärin 13,4 % liikevaihdosta (2013). Yrityksissä logistiikkakustannuksia kuitenkin mitataan menetelmillä, jotka eivät anna riittävää tietoa makrotason logistiikkakustannusten arvioihin. Makrotalouden tasolla tapahtuva seuranta, menettelytapojen arviointi ja julkisten interventioiden vaikutusten ymmärtäminen olisi kansallisen logistiikkajärjestelmän kehittymisen kannalta tärkeää. Valtio ja kunnat toimivat monella tavalla logistiikan markkinoilla. Valtio ja kunnat ovat yhtiöittäneet toimintaansa, ja palveluita ostetaan yhä enemmän yksityisiltä palveluntarjoajilta. Tällä on suoria ja epäsuoria, ns. systeemivaikutuksia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan logistiikkakysymyksiä kuntatason toimitus- ja palveluketjujen hallinnan kautta, tavoitteena saada arvio kuntien logistiikkakustannuksista Suomessa sekä tunnistaa näkökulmia, joiden avulla voidaan muodostaa kokonaiskuvaa kuntien palveluihin liittyvien toimitusketjujen hallinnasta. Tutkimuksessa selvitetään yleisellä tasolla logistiikkakustannusten mittaamiseen, seurantaan ja hallintaan liittyviä asioita. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka aineisto koottiin Uudenmaan alueella Espoossa ja Kirkkonummella. Empiiriset havainnot, käytössä ollut teoreettinen viitekehys sekä johtopäätökset tietyin varauksin ovat yleistettävissä koskemaan myös muita Suomen kuntia. Vaikka logistiikkaa ei ole käsitelty kuntien strategioissa eikä logistiikkakustannuksia kokonaisuudessaan tunnisteta kunnissa, yksittäisten palvelusektoreiden sisällä on alettu kiinnittää huomiota logistiikkaan. Myös logistiikan merkitystä ja kokonaisuuksien hallinnan tärkeyttä on alettu pohtia kunnissa. Toimitusketjujen hallintaan liittyvät näkökulmat tulisi ottaa ennakoiden huomioon kuntien palvelutuotannon kustannustehokkuuden ja laadun kehittämisen toimenpiteissä. On ennustettavissa, että markkinamekanismien käyttö yhä useammin tulee johtamaan valintatilanteisiin: tehokkuus vs. kansalaisten tasa-arvo tai tehokkuus vs. palvelunjärjestäjän oikeudellinen vastuu. Suomen kuntasektorin logistiikkakustannukset ovat mahdollisesti ainakin luokkaa 3-3,5 mrd. € vuodessa ja Suomen kuntasektorin vuoden 2013 toimintakuluihin suhteutettuna 7,8-9,1 % kaikista toimintakuluista. Tämä arvio on melko karkea, mutta nykytietojen valossa kuitenkin mahdollinen. Suosituksissa ehdotetaan lisätutkimusaiheita ja toimenpiteitä, joiden avulla tätä kuntatalouden kustannuserää ja sen markkinapotentiaalia voidaan arvioida tarkemmin