Yhdysvaltojen maavoimien ja merijalkaväen taktiset periaatteet Vietnamin sodassa 1965–1973

Tutkimus käsittelee Yhdysvaltojen maavoimien ja merijalkaväen taktisia periaatteita Vietnamin sodassa aikana, jolloin Yhdysvaltojen maataistelujoukot vaikuttivat Vietnamissa vuosina 1965 – 1973. Tutkimusongelmana on selvittää, millaisia taktisia periaatteita Yhdysvaltojen maavoimat ja merijalkaväki käyttivät Vietnamin sodassa ja miksi juuri kyseisiä periaatteita käytettiin. Tutkimuksessa pyritään lisäksi selvittämään, kuinka Yhdysvaltojen maavoimat ja merijalkaväki toimivat Vietnamissa, kuinka ennen sotaa käytetyt taktiset periaatteet toimivat Vietnamissa ja kuinka taktiset periaatteet kehittyivät sodan kuluessa. Tutkimus on vertaileva kirjallisuustutkimus, joka perustuu hyvin laajan lähdemateriaalin analysointiin. Perustana on yhdysvaltalainen kirjallisuus ja kotimaiset aiheeseen liittyvät tutkimukset. Yhdysvallat ei ollut valmistautunut Vietnamin sodan kaltaiseen konfliktiin, ja pyrki tuhoamaan Pohjois-Vietnamin armeijan ja Vietkongin joukot massiivisella tulenkäytöllä. Voimakkaan tulenkäytön ohella Yhdysvaltojen maavoimien ja merijalkaväen taktiikalle oli ominaista helikopterien laajamittainen käyttö. Taktisista periaatteista korostuivat hyökkäyksellisyys, joka leimasi kaikkea Yhdysvaltojen joukkojen toimintaa Vietnamissa, helikopterien käytön tuoma joustavuus, sekä liike, jossa Yhdysvaltojen joukot olivat vastustajaansa edellä liikuttaessa tiestöllä tai helikoptereilla. Viidakossa liikuttaessa amerikkalaisjoukot kuitenkin hävisivät vastustajilleen. Kokonaisuutena voidaan todeta, että kaikki määritellyt taktiset periaatteet toteutuivat Vietnamin sodassa, mutta joidenkin periaatteiden käytössä oli kehitettävää.

Epäsymmetrinen sodankäynti Tšetšeniassa vuosina 1994–1996 ja 1999–2000

Monissa länsimaisissa kirjoituksissa epäsymmetrinen sodankäynti ymmärretään taisteluina ei-valtiollista osapuolta vastaan, mihin liittyy vahvasti terrorismi ja sen sisältämä toiminta. Nykyään epäsymmetrinen sodankäynti käsittää laajan kirjon teorioita, kokemuksia, asenteita ja lukuisia määritelmiä, kun on kyse päämäärästä, menestymistavasta tai käytännön toimenpiteistä. Venäläisten ja tšetšeenien välisillä väkivaltaisuuksilla on olemassa pitkä historia. Tšetšenian ja Venäjän ensimmäinen sota käytiin vuosina 1994–1996, mikä lopulta päättyi venäläisten tappioon ja joukkojen vetäytymiseen Tšetšeniasta. Maiden välinen toinen sota alkoi vuonna 1999 ja jatkuu edelleen sissisotana Tšetšeniassa, vaikka venäläisten mukaan varsinaiset sotatoimet ovat jo päättyneet Päämääränä tutkimuksessa on selvittää, miten epäsymmetrinen sodankäynti ilmeni tšetšeenien sodankäynnissä vuosien 1994-1996 ja 1999-2000 välisenä aikana. Tutkimuksen näkökulmana on tšetšeenien sodankäynnin vaikutus venäläisiin. Tutkimuksen pääongelmana on selvittää, miten epäsymmetrinen sodankäynti ilmeni tšetšeenien sodankäynnissä venäläisiä maajoukkoja vastaan. Tutkimuskysymykset on ratkaistu selvittämällä vastaukset seuraaviin alaongelmiin: 1. Mitä on epäsymmetrinen sodankäynti? 2. Mitkä tekijät vaikuttivat tšetšeenien sodankäyntimenetelmien valintaan venäläisiä joukkoja vastaan? 3. Mitkä tekijät tekivät tšetšeenien sodankäynnistä epäsymmetristä venäläisjoukoille? 4. Mitä epäsymmetrisen sodankäynnin keinoja ja menetelmiä Tšetšeenit käyttivät venäläisjoukkoja vastaan? 5. Miten tšetšeenien epäsymmetrinen sodankäynti vaikutti venäläisten maajoukkojen toimintaan Tšetšeniassa? Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää tšetšeenien sodankäyntiä venäläisiä maajoukkoja vastaan epäsymmetrisen sodankäynnin näkökulmasta. Tutkimuksessa on käytetty asiakirjaja kirjallisuustutkimusta tutkimusmenetelmänä. Tavoitteena on ollut muodostaa riittävä kuva aiheesta ja siihen vaikuttavista asioista tutustumalla aihetta käsittelevään aineistoon mahdollisimman perusteellisesti. Tutkimuksessa ilmeni, että Tšetšenian ensimmäisen sodan lähtökohtatilanteen voidaan katsoa jo sinällään vaikuttaneen tšetšeenien päätökseen käyttää epäsymmetrisen sodankäynnin keinoja maan puolustamiseen. Tšetšenian sodissa venäläiset kohtasivat vihollisen, jonka sodankäynti ei vastannut venäläisten joukkojen taktista käyttöä. Venäläisten sotataito perustui Neuvostoliiton aikaisiin oppeihin, missä moottoroitujen ja mekanisoitujen yksiköiden ylivoimalla pyritään murtautumaan läpi puolustuslinjojen vihollisen syvyyteen. Molemmissa sodissa tšetšeenit eivät sitoutuneen taistelemaan kiinteisiin puolustuslinjoihin kuin hetkellisesti asutuskeskuksissa ja vuoristossa. Tämän voidaan katsoa muodostaneen erityisesti ensimmäisessä sodassa venäläisten maajoukkojen toiminnan kannalta epäsymmetriset lähtökohdat taisteluille, missä venäläiset eivät kyenneet käyttämään joukkojen ylivoimaa, nopeutta ja asejärjestelmiä ennalta suunnitellulla tavalla tšetšeenitaistelijoiden tuhoamiseksi. Molemmissa Tšetšenian sodissa tšetšeenien sodankäynnin suunnittelun lähtökohtana voidaan katsoa olleen tieto vastustajan sotataidosta. Tämän seurauksena venäläisten joukkojen taktiikka, kalusto ja toimintatavat olivat tšetšeenitaistelijoiden tiedossa. Näiden tekijöiden tuntemisen seurauksena voidaan olettaa tšetšeenien tiedostaneen omat mahdollisuutensa vaikuttaa venäläisjoukkojen vahvuuksiin ja heikkouksiin sekä valita omat sodankäynnin menetelmät venäläisten hyökkäystä vastaan.

6. divisioonan huollon johtaminen Lapin sodassa

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee 6. divisioonan huollon johtamista Lapin sodassa vuonna 1944. Tutkielma käsittelee divisioonan huollon johtamista huoltopäällikön näkökulmasta. Huoltopäällikön johtamistoimintaa tutkitaan vertailemalla erityisesti hänelle annettuja käskyjä ja vaatimuksia sekä hänen laatimiaan käskyjä ja käytäntöjä. Jotta huoltopäällikön johtamistoimintaa voitaisiin ymmärtää, on ollut välttämätöntä tutkia hänen ammattitaitoaan, hänelle asetettuja suoritusvaatimuksia, divisioonan esikunnan työskentelyä, esikunnan henkilöstön johtosuhteita ja yhteistoimintaa sekä heidän osallistumistaan huollon suunnittelu- ja johtamisprosessiin. Tutkielmassa käsitellään myös Lapin sodan aikaisia toimintaolosuhteita ja sitä, miten ne vaikuttivat huollon johtamiseen. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on: ”Miten 6. divisioonan huoltoa johdettiin Lapin Sodassa?” Alatutkimuskysymyksiä ovat: ”Miten huoltopäällikkö suunnitteli ja johti divisioonan huoltoa käytännössä? Mitä häneltä edellytettiin ja mikä oli hän ammattitaitonsa?”, ”Mitkä seikat vaikuttivat eniten 6. divisioonan huollon suunnitteluun, johtamiseen ja käytännön toteutukseen Lapin Sodan aikana vuonna 1944?” ja ”Mitkä olivat 6. divisioonan huoltomuodostelmat ja miten niitä käytettiin sotatoimien aikana?” Ajallisesti tämä tutkielma käsittelee ajanjaksoa syyskuusta marraskuun 1944 loppuun. Ajanjakso pitää sisällään 6. divisioonan siirtämisen Karjalan kannakselta Kajaaniin. Se pitää sisällään myös 6. divisioonan sotatoimet Lapin Sodassa sekä divisioonan pääosien kotiuttamisen marraskuun lopussa 1944. Tutkielman lähteet ovat pääosin Kansallisarkiston arkistolähteitä kuten 6. divisioonan Lapin sodan ja jatkosodan aikaisia asiakirjoja, käskyjä ja sotapäiväkirjoja. Tehtyjen johtopäätösten perusteella voidaan todeta, että Lapin sodan aikana toimittiin erittäin vaikeissa olosuhteissa. Saksalaiset tuhosivat Pohjois-Suomen infrastruktuuria erittäin laajasti, sotatoimet käytiin pääosin syksyllä kelirikon aikana ja Pohjois-Suomessa oli erittäin vähän huollon toiminnan kannalta välttämättömiä teitä. Ongelmia huollolle aiheutti myös yleinen huono materiaalitilanne ja kuljetuskaluston kuten kuorma-autojen puute ja huono kunto. 6. divisioonan huoltoa johdettiin erittäin ammattitaitoisen ja kokeneen huoltopäällikön toimesta. Huoltopäällikön aktiivisella johtamistoiminnalla ja ammattitaidolla erittäin suuri merkitys siinä, että kaikki 6. divisioonan huollolle käsketyt tehtävät pystyttiin toteuttamaan hyvin vaikeista olosuhteista huolimatta.

Kosovo Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteissa

Kylmän sodan päättyminen muodosti uuden turvallisuusympäristön maailmaan ja mahdollisti uudenlaisen poliittisen kulttuurin muodostumisen Yhdysvaltojen ja Venäjän välille. Suurvalta-ajattelu ei kuitenkaan poistunut osapuolten välisistä suhteista. Osapuolet olivat mukana entisen Jugoslavian hajoamissotien taustalla ja Kosovon konfliktissa. Diskurssianalyysin ja tapaustutkimuksen avulla tutkimuksessa selvitetään Kosovon vaikutus Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiin suhteisiin. Tutkimus on laadullinen asiakirjatutkimus. Tutkimusongelma on: ”Miten Kosovon tilanne on vaikuttanut Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteisiin?” Tutkimusongelmaan vastataan myös selvittämällä, mikä merkitys Kosovolla on Yhdysvalloille ja Venäjälle ollut. Tutkimustyö on rajattu Kosovon konfliktin kärjistymisestä vuonna 1998 Kosovon itsenäisyysjulistusajankohdan jälkeiseen aikaan elokuuhun 2008. Tutkimuskirjallisuuden lisäksi tutkimuksessa on käytetty runsaasti Yhdysvaltojen ja Venäjän valtiojohdon puheita, lausuntoja ja artikkeleita. Tutkimuksessa ilmenee, että Yhdysvallat ja Venäjä ovat edelleen keskeisiä toimijoita maailmanpolitiikassa, eivätkä ne voi välttyä keskinäiseltä vuorovaikutukselta. Yhdysvaltojen ja Venäjän välisissä suhteissa vaikutusvaltakysymyksillä on keskeinen merkitys. Osapuolten väliset suhteet ovat vaihdelleet koko tutkimuksen tarkastelujakson. Suhteiden huonontumiseen tai parantumiseen on aina liittynyt jonkin keskeinen tapahtuma maailmanpolitiikassa. Yhdysvalloille Kosovo merkitsi sen vaikutusvaltaa korostavan politiikan lisääntymistä ja sotilasoperaatioiden toteuttamismahdollisuutta Naton transformaation kautta. Venäjälle Kosovo merkitsi mahdollisuutta asettua vastustamaan Yhdysvaltojen hegemonista asemaa sekä mahdollisuutta toteuttaa omaa politiikkaa sen omilla lähialueilla.

Egyptin ilmapuolustuksen kehitys Kuuden päivän sodasta 1967 Jom Kippur -sotaan 1973

Egypti ja Israel kävivät kaksi sotaa 1970-luvun vaihteessa. Kuuden päivän sota käytiin vuonna 1967 ja Jom Kippur -sota 1973. Molemmissa sodissa ilmapuolustuksen osa-alueilla oli merkittävät roolit sotien lopputuloksen kannalta. Tutkimusongelmana on: miten Egyptin ilmapuolustuksen toiminta kehittyi Kuuden päivän sodasta Jom Kippur -sotaan? Tutkimusaineistona on käytetty julkisia kirjallisuuslähteitä ja tutkimusmenetelmä on kirjallisuustutkimus. Tutkimuksessa ilmeni, että ilmapuolustus oli ratkaisevassa roolissa sekä Kuuden päivän sodassa että Jom Kippur -sodassa. Kuuden päivän sodassa ilmeni millainen merkitys yllätyksellä ja ilmavoimien käytöllä on sodan aloituksessa. Egypti yllätettiin totaalisesti ja Israelin ilmavoimat onnistui lähes tuhoamaan Egyptin ilmapuolustuksen muutamassa tunnissa. Sotien välisenä aikana Egypti kehitti Neuvostoliiton tuella tehokkaan ilmapuolustuksen. Useista eri ilmatorjuntajärjestelmistä koostunut, kaikki korkeusalueet kattanut, tiivis ilmatorjuntajärjestelmä muodosti todella tehokkaan suojan Israelin ilmaiskuilta. Kuuden päivän sodassa tuhottu lentokonekalusto korvattiin Neuvostoliiton koneilla. Jom Kippur -sodassa Egypti onnistui yllättämään Israelin hyökkäyksellään. Egyptin hyökkäys alkoi tehokkaasti kun se eteni oman ilmatorjuntaohjusverkkonsa kantaman sisäpuolella. Egyptin ilmatorjunta osoittautui tehokkaaksi ja se kykeni estämään Israelin ilmavoimien iskut ilmatorjuntaohjusten kantaman alueella. Hyökkäyksen edettyä ilmatorjunnan ulkopuolelle maavoimien hyökkäys joutui Israelin ilmavoimien tuhoamaksi ja Israel aloitti oman hyökkäyksensä. Egyptin ilmatorjuntajärjestelmä aiheutti suuria tappioita Israelin ilmavoimille, eikä Israel onnistunut löytämään keinoa sen tuhoamiseksi ilmasta. Vasta Israelin maavoimien tuhotessa ilmatorjunnan kohteita Israelin ilmavoimat kykenivät saavuttamaan osittaisen ilmaherruuden taistelualueella ja hyökkäämään ilmatorjunnan kohteita vastaan. Kun tiiviiseen ilmatorjuntajärjestelmään oli tehty aukko se menetti tehokkuutensa ja oli tuhottavissa. Kuuden päivän sodassa lähes tuhottu Egyptin ilmavoimat olivat koko sodan ajan passiivisessa roolissa ja kokivat suuria tappioita Israelin suorituskykyisempää kalustoa vastaan.

Uhkakuvat muutoksessa : yhdysvaltalaisen roistovaltiodiskurssin vaikutus läntisiin sotilaallisiin uhkakuviin 1990- ja 2000-luvuilla

Tutkielman aiheena on yhdysvaltalainen roistovaltiodiskurssi 1990- ja 2000-luvuilla. Työssä pyritään esittämään, miten tuo diskurssi on yhtenä tekijänä ollut muokkaamassa yhteisiä läntisiä sotilaallisia uhkakuvia kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tähän tarjosi mahdollisuuden ja osaltaan myös pakotti lännen yhteisen vihollisen häviäminen Neuvostoliiton hajotessa. Tutkimus pohjautuu konstruktivistiseen paradigmaan hyödyntäen diskurssianalyysiä. Aluksi tutkimuksessa analysoidaan roistovaltiodiskurssia George H.W. Bushin, Bill Clintonin ja George W. Bushin presidenttikausilla. Sen jälkeen käsitellään läntisten uhkakuvien muuttumista viitekehyksenä Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato. Lopuksi esitetään kuusi mekanismia, joiden kautta roistovaltiodiskurssi on vaikuttanut läntisiin käsityksiin sotilaallisista uhkista. Näin ollen keskeisimmän osan tutkimusaineistosta ovat muodostaneet Yhdysvaltain kolmen presidentin puheet sekä Naton julkilausumat. Roistovaltio on koko tarkasteltavan jakson ajan määrittynyt selkeimmin joukkotuhoaseiden tavoittelun ja terrorismin tukemisen kautta. Varsinkin 2000-luvulla myös ei-valtiollinen terrorismi alkoi nivoutua osaksi roistovaltiouhkaa, ja syyskuun 2001 terrori-iskut antoivat lisää pontta tälle ajatukselle. Roistovaltiodiskurssin sisältö näkyy osittain, mutta ei täysin hallitsevasti Naton piirissä määritellyissä uhkakuvissa. Varsinkin 1990-luvulla Nato keskittyi kriisinhallintaan ja kylmän sodan jälkihoitoon, mutta myös joukkotuhoaseet ja terrorismi nähtiin uhkaavina. Kuitenkaan sotilaalliset keinot eivät olleet ensisijaisia työvälineitä niihin vastaamisessa. Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen saavutettiin eräänlainen lakipiste käsityksissä sotilaallisten uhkien myös ei-valtiollisesta ja terrorismiin liittyvästä luonteesta, mutta tuo yksimielisyys on osit-tain murentunut terrorismin vastaisessa sodassa koettujen ongelmien vuoksi. Sotilaallisiin uhkakuviin liittyvä muutosprosessi on siis lännessä käynnistynyt, mutta se ei ole täysin seu-rannut yhdysvaltalaista roistovaltiodiskurssia.

Taiwanin geopoliittinen asema

Taiwan on 1600-luvun jälkeen ollut usean hallinnon alaisuudessa. Eurooppalaisen, kiinalaiset, japanilaiset ja amerikkalaiset ovat vuosien saatossa kilpailleet saaren hallinnasta tai sen saamisesta omaan vaikutuspiiriin. Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa Taiwanin historiassa on hallinnut Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen valtakamppailu, joka on tänä päivänäkin yhtä kiistanalainen kuin kylmän sodan aikaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä on Taiwanin asema Yhdysvaltojen ja Kiinan välisessä geopoliittisessa kilpailussa. Taiwanin tilannetta käsitellään uuden geopolitiikan teorian avulla. Teorian perusoletus on se, että taloudellinen kilpailu on nykyaikaisessa maailmassa poliittista ja sotilaallista kilpailua merkityksellisempää. Tutkimusongelmaa lähdetään ratkaisemaan näiden kolmen kilpailumuodon kautta. Tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena on selittää, miksi Taiwan on tärkeä Yhdysvalloille ja Kiinalle. Tutkimuksessa havaittiin, että Taiwan on merkityksellinen Yhdysvalloille ja Kiinalle poliittisen kilpailun vuoksi. Valtiot ovat toisen maailmansodan jälkeisenä aikana sitouttaneet itsensä poliittisella retoriikalla ja lainsäädännöllä Taiwanin tilanteeseen. Yhdysvaltojen tarkoituksena on estää Kiinan nousu uhkaamaan sen alueellista ylivaltaa. Kiina taas haluaa korjata nöyryyden vuosisadan aiheuttaman vääryyden ja palauttaa maan suuruuden entiselleen.

Ilmapuolustuksen lamauttamisen erot ja yhtäläisyydet Kosovon ja Libyan sodissa

Libyan (1999)- ja Kosovon (2011) ilmasodat olivat konflikteja joissa länsimaista muodostetuilla koalitioilla ja ilma-aseella pyrittiin estämään humanitaariset katastrofit kyseisissä maissa. Molemmissa operaatioissa ilmapuolustuksen lamauttaminen oli koalitioiden sotilasoperaatioiden ensimmäinen tehtävä. Tutkimuksen tavoitteena oli (1) selvittää ilmapuolustuksen lamauttamisen eroja ja yhtäläisyyksiä Kosovon ja Libyan sodissa ja mitä erityispiirteitä voitiin nähdä Kosovon- ja Libyan sodan ilmaoperaatioalueissa, sekä (2) analysoida operaatioiden puutteita ja menestystekijöitä. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena ja tutkimus toteutettiin multiple case study perusteisena, jossa tapauksina käsiteltiin Kosovon- ja Libyan sotien ilma-aseen käyttöä ilmapuolustuksen lamauttamisessa. Aineiston käsittely toteutettiin aineistolähtöisenä analyysinä, jossa muodostettiin tutkimuskohteista kuvaukset eli teoreettiset kokonaisuudet. Molemmat käsitellyt operaatiot ovat hyviä esimerkki yhdenlaisista strategisista iskuista joissa ensimmäisenä tavoitteena oli vastustajan ilmapuolustuksen lamauttaminen. Ilmapuolustuksen lamauttamisen korostaminen ensimmäisenä tehtävänä mahdollisti taistelutilanhallinnan ja siirtymisen operaatioissa seuraavaan vaiheeseen. Huomattavimpana havaintona sekä tutkimustuloksena näiden kahden tarkastelun yhteydessä oli se kuinka erityisesti Kosovon sodassa vastustaja (Serbia) pystyi suhteellisen pienIllä ilmapuolustuksen komponenteilla yhdistettynä niiden aktiiviseen käyttöön häiritsemään ja vaikuttamaan koalition taktisen tasan käyttöperiaatteisiin läpi koko koalition operaation ajan. Tällä tutkimuksella hankittua tietoa voidaan mahdollisesti hyödyntää osana sotataidon opetusta tarkasteltaessa nykyaikaisen sodan ilmapuolustuksen lamauttamisen kuvaa sekä siihen liittyviä ilmiöitä.

Huolto tulevassa sodassa : näkemyksiä huollosta 1950-luvun Sotilasaikakauslehdissä ja Tiede ja Ase -vuosijulkaisuissa

Huollon keskeisenä tehtävänä on ollut ylläpitää taisteluissa joukkojen toimintakykyä ja mielialaa. Huolto käsittää yksittäisen taistelijan henkilökohtaisen huollon, eli muonituksen, vaatetuksen ja hygienian sekä joukkokohtaisen huollon. Huoltoon liittyviä tehtäviä ovat esimerkiksi lääkintähuolto, kuljetukset, taloushuolto ja ampumatarvikehuolto Tässä tutkimuksessa tarkastellaan huollon tilannetta heti talvi- ja jatkosotien jälkeen. Ai-neistona käytetään Sotilasaikakauslehdissä ja Tiede ja Ase–vuosijulkaisuissa julkaistuja huoltoa käsitteleviä artikkeleita vuosilta 1947–1959. Sotilasaikakauslehti on ollut koko il-mestymisen ajan suomalaisten upseerien merkittävimpiä julkaisukanavia, ja lehdessä onkin julkaistu runsaasti myös huoltoon liittyviä artikkeleita. Tämä tutkimus on laadullinen tut-kimus, jossa tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia haasteita kohdistui huoltoon sodanjälkeisellä vuo-sikymmenellä. Kysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: mitä so-takokemukset opettivat huollosta artikkelien kirjoittajien mielestä, mitkä tekijät nousivat keskeisimmiksi 1950-luvun huoltoa käsittelevissä kirjoituksissa, mitä näistä asioista kirjoi-tettiin huollon kehittämisen kannalta ja miten sodan luonteen muuttumisen nähtiin vaikut-tavan huollon kehitykseen. Sotilasaikakauslehden ja Tiede ja Ase – vuosijulkaisun huoltoa käsitteleviä artikkeleita tar-kasteltaessa esiin nousevia aihealueita ovat kysymykset liikkuvuudesta ja kuljetuksista sekä huollon johtamisesta ja huoltotaktiikasta. Artikkelien kirjoittajat perustavat näkemyksensä sotakokemuksiin ja käsitykseen tulevan sodan luonteesta. Tuleva sota nähdään artikkeleissa yhä totaalisempana. Sodan luonteen muuttumisen uskotaan antavan tarpeellisen sysäyksen huollon kehitykselle, ja huoltojoukkojen moottorointi näyttääkin kirjoittajien mukaan lähitulevaisuudessa todennäköiseltä. Huollon keskittämistä huoltopäällikölle pidetään tärkeänä. Lisäksi sotakokemukset vahvistivat artikkelien kirjoittajien käsitystä koulutuksen merkityksestä huoltojohtajille. Tutkimuksessa selviääkin, että huollon suurimmat haasteet 1950-luvulla kohdistuivat annettavan koulutuksen sisältöön ja toteutukseen, puo-lustusvoimien moottorointiin sekä huollon johtamiseen.

Oheisvahinkojen arvioinnissa käytettävien vaaraetäisyyksien mittaaminen

Uusien kaukovaikutteisten asejärjestelmien myötä Suomen puolustusvoimien on alettava toteuttaa oheisvahinkojen arviointia sodan oikeussääntöjen mukaisesti. Naton operaatioissa on vakiintunut käyttöön Yhdysvaltojen kehittämä oheisvahinkojen arviointimenetelmä. Menetelmä tarjoaa systemaattisen tavan arvioida sotilaallisesta voimankäytöstä sivullisille aiheutuvaa riskiä, mikä antaa voiman käytöstä päättävälle komentajalle mahdollisuuden verrata mahdollisia oheisvahinkoja hyökkäyksestä saatavaan sotilaalliseen hyötyyn. Arviointimenetelmässä käytetään aseiden ja taistelukärkien fysikaalisiin vaikutuksiin perustuvia vaaraetäisyystaulukoita. Naton ulkopuolisena maana Suomen on itse luotava kyseiset taulukot. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka oheisvahinkojen arviointimenetelmän käytössä tarvittavat asevaikutusten vaaraetäisyydet voidaan määrittää. Tutkimuksen tuloksena esitettiin laskentamenetelmät oheisvahinkojen arvioinnissa tarvittavien vaaraetäisyyksien määrittämiseksi. Sirpalevaikutusten laskennassa käytettiin Sandistaistelusimulointiohjelmistoa. Painevaikutuslaskennassa käytettiin yleisiä fysikaalisia periaatteita. Lisäksi tutkittiin laskentamallia maan sisällä räjähtävien taistelukärkien vaarallisuuden määrittämiseksi. Työssä laskettiin julkisista lähteistä saatavilla oleviin parametreihin perustuvat vaaraetäisyydet Ilmavoimiin lähivuosina hankittaville ilmasta maahan -täsmäaseille.

Yhdysvaltain maavoimien operatiivisen doktriinin kehitys 1991–2001

Yhdysvaltain maavoimien operatiivinen doktriini määrittelee miten maavoimat suunnittelevat ja toteuttavat sotatoimia, yhdessä muiden puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa. Tutkimuksen päämääränä on ollut selvittää, miten Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini kehittyi kylmän sodan päättymisen ja terrorismin vastaisen sodan välisenä aikana. Tutkimusta ohjanneita kysymyksiä on ollut: - Mihin Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan päättyessä vuonna 1991 ja millä tavalla sen kehittämistä ohjattiin? - Mitkä tekijät ohjasivat vuosina 1993 ja 2001 julkaistuja operatiivisia doktriineja ja miten niitä kehitettiin? Tutkimus on luonteeltaan laadullinen asiakirja-, kirjallisuus- ja aikakauslehtitutkimus. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä on käytetty kirjallisen materiaalin keräämistä. Kirjallisen aineiston analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Tutkimuksen perusteella Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan päättyessä hyökkäykselliseen ilma- maataisteluoppiin. Doktriinin kehittämisen lähtökohtana oli selkeästi ymmärrys Yhdysvaltojen olevan joukoiltaan alivoimaisia Varsovan liiton joukkoja vastaan sekä tietoisuus siitä, että nykyaikaisessa sodassa korostuisi sodankäynnin tuhovoima ja tempo. Doktriinin hyökkäyksellisyydellä vastattiin alivoimaisuuteen ja muuttuneen sodankäynnin haasteisiin. Tutkimustulosten mukaan vuonna 1993 julkaistua operatiivista doktriinia ohjasi selkeästi Persianlahden sota sekä kylmänsodan päättyminen. Doktriini lähtökohdaksi valittiin korkeassa valmiudessa olevat hyvin varustetut joukot. Persianlahden sodan opit ohjasivat uutta doktriinia ja sodassa havaittuihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan. Kylmänsodan päättymisen aiheuttamaan muuttuvaan tilanteeseen, sekä joukkojen vähennyksiin vastattiin doktriinissa kyvyllä vaikuttaa kriiseihin ennen niiden puhkeamista, sekä kyvyllä yhteisoperaatioihin. Doktriinin kehittämisen johtajaksi valittiin henkilö, jolla oli käytännön kokemusta kehitettävästä asiasta. Vuoden 2001 doktriinissa on selkeästi havaittavissa sotaa alemmanasteisiin kriiseihin osallistumisen vaikutteita. Tämä tulee parhaiten esille uusissa operaatiotyypeissä. Doktriinissa vahvennettiin myös aikaisemmassa vuoden 1993 doktriinissa esille tuotua vaatimusta osallistua yhteisoperaatioihin. Näitä tuettiin lisäksi kyvyllä strategiseen reagointiin, sekä digitalisoinnilla mahdollistettiin informaation lisääminen taisteluvoiman osa-alueeksi. Tutkimuksen tarkastelujaksolla on Yhdysvaltojen maavoimien operaatiotaitoa ohjaavassa doktriinissa korostunut taisteluvoimaisilla joukoilla kyky nopeaan vaikuttamiseen yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa, kaikissa operaatiotyypeissä ja niiden yhdistelmissä.

Amerikkalaisten erikoisjoukkojen käyttö Afganistanin sodassa 2001-2003

Tutkimuksessa käsitellään varsin tuoretta konfliktia, jossa on noussut erityisasemaan epäsymmetrinen ja epätavanomainen sodankäynti. Nämä sotimisen muodot ovat relevantteja sodan kuvan kehitykselle ja ovat näin ollen hyviä tutkimuskohteita. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin erikoisjoukkojen käyttöä ja verrattiin sitä ohjesäännöissä määriteltyihin käyttöperiaatteisiin. Tutkimus tehtiin historian näkökulmasta. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä on: ”Miten amerikkalaisia erikoisjoukkoja käytettiin Afganistanin sodassa vuosina 2001–2003?”. Alatutkimuskysymyksiä ovat: - Miten erikoisjoukkoja käytettiin suhteessa ohjesääntöihin? - Mitä erikoisjoukkoja Afganistanin sodassa käytettiin? - Missä operaatioissa erikoisjoukkoja käytettiin ja millaisissa tehtävissä? - Miten erikoisjoukot toimivat yhteistyössä koalition muiden joukkojen kanssa? - Mitä erikoisjoukkojen käytöllä saavutettiin? Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä ja kirjallisuusanalyysiä. Lähteinä tutkimuksessa on käytetty aihepiiriä käsittelevää kirjallisuutta, erikoijoukkoja käsitteleviä ohjesääntöjä sekä aihepiiriä koskevia internet-artikkeleita. Tutkimuksessa tarkasteltiin Afganistanissa toimineita erikoisjoukoista muodostettujen erillisosaston toimintaa sodan ensimmäisten vuosien aikana. Operaatioita tarkasteltaessa pääpaino oli erikoisjoukkojen toiminnan kuvaamisessa. Tutkimuksen perusteella nähtiin, että erikoisjoukkojen käyttö noudatti pääsääntöisesti erikoisjoukkojen käyttöperiaatteita, niin kuin ne on määritelty erikoisjoukkojen ja -operaatioiden ohjesäännöissä. Erikoisjoukkoja käytettiin suorissa taistelutehtävissä, maalittamistehtävissä, koulutustehtävissä, tiedustelussa, kontaktien luomisessa sekä taisteluiden taktisessa johtamisessa.

Stealth-kyvyn merkitys Persianlahden sodassa Wardenin kehäteorian mukaan

Ilmasodankäynnissä on tunnustettu useita teoreetikkoja ja vahvasti nykypäivän ilmasodan-käynnissä on ollut esillä John Warden, jonka teoriaa päästiin käytännössä todistamaan Persi-anlahden sodassa vuonna 1991. Hänen luoman kehäteorian lisäksi sodassa käytettiin laaja-mittaisesti ensimmäisen kerran stealth-kykyä, joka mahdollisti ilmasodankäynnin yllätyksel-lisyyden ja tarkkuuden lisäämisen. Tutkielman tavoitteena on selvittää stealth-kyvyn vaiku-tusta Persianlahden sodassa Wardenin kehäteorian mukaan. Nykyaikaisesta teknologiasta ja varsinkin sen käytöstä on vaikea löytää avoimia lähteitä. Per-sianlahden sota on tämän vuoksi hyvä tutkimuksen kohde tutkittaessa nykyaikaista il-masodankäyntiä, sillä siinä käytetystä stealth-teknologiasta löytyy julkisista lähteistä materi-aalia. Tutkimusstrategiana tutkielmassa on käytetty tapaustutkimusta, jossa tapauksena on Persianlahden sota. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus, jonka tarkoituksena on analysoida ja tulkita käytettyjä lähteitä, kuten tutkimuksia ja artikkeleita. Tulokset osoittavat, että Wardenin kehäteoriaa hyödyntämällä stealth-kyvyllä pystyttiin saa-vuttamaan suuri etulyöntiasema Persianlahden sodassa. Kyseisellä kyvyllä saavutettu strate-ginen hyöty oli varsin suurta verrattuna aikaisemmin käytyihin ilmaoperaatioihin. Varsinkin Wardenin kehäteoriaa hyödyntäen stealth-kyvyllä oli mahdollista vaikuttaa suoraan Irakin johtoportaisiin ja muihin oleellisiin komponentteihin järjestelmän toimivuuden kannalta. Persianlahden sodassa Yhdysvallat käytti ensimmäisen kerran stealth-kykyä hyödyntävää hä-vittäjää hankkiakseen yliotteen heti sodan alusta asti. Irak oli hyvin varustautunut ilmapuo-lustuksellisesti, mutta stealth-kyvyn käyttö ensimmäisen kerran strategisella tasolla tuli va-rautuneelle Irakille yllätyksenä. Kyseisen kyvyn hyötyä ei voida siis suoraan projisoida nyky-päivän käytön ja Persianlahden sodan välillä. Stealth-kyvyn yleistymisen myötä myös vasta-keinot ovat kehittyneet ja tänä päivänä ei voida olettaa selviävän yhtä pienillä tappioilla kuin Yhdysvallat selvisi Persianlahden sodassa. Stealth-kyky on myös kriteeri, joka nousee var-masti esille suunniteltaessa seuraajaa Suomen nykyiselle Hornet-hävittäjälle.

Saksan liittotasavallan laivastovoimien käyttöperiaatteiden kehitys vuosina 1956–1990

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa oli voitettu ja miehitetty. Jälleenrakennus alkoi, mutta samalla Saksa jakautui Itä- ja Länsi-Saksaan. Molemmat maat liittyivät kylmän sodan vastakkainasettelun takia muodostettuihin sotilasliittoumiin. Toteuttaakseen tehtävänsä Natossa Länsi-Saksa tarvitsi laivaston. Bundesmarine kehittyi Natossa toiminta-alueenaan Itämeri ja Pohjanmeri läpi kylmän sodan vuosikymmenien. Tutkimus alkaa toisen maailmansodan jälkeisistä vuosista jolloin, miehittäjien alaisuudessa toimi merellisiä organisaatioita miinanraivauksen ja merialueen valvonnan tehtävissä Länsi- Saksan alueella. Tutkimus päättyy vuoteen 1990, jolloin Länsi- ja Itä-Saksa sekä niiden laivastot, Bundesmarine ja Volksmarine, yhdistyivät. Päätutkimusongelmana on selvittää, mitkä olivat Saksan liittotasavallan laivastovoimien käyttöperiaatteet vuosina 1956–1990. Aihetta on tutkittu tarkastelemalla Natoa, Neuvostoliiton muodostamaa uhkaa, Bundesmarinen tehtäviä, toiminta-aluetta sekä kalustoa. Tutkimuksessa on käytetty laadullista tutkimusmenetelmää ja laajan tutkimusperiodin takia näkökulma on strateginen, jotta koko aikakausi on pystytty tutkimaan. Lähdeaineisto on kerätty sotilaslehtien aikalaislehdistöstä ja tiedot on varmennettu myöhempien opinnäytteiden ja kirjallisuusteoksien avulla. Pääosa lähdeaineistosta on englanninkielisiä ja länsimaiden tuottamia. Tuloksena voidaan sanoa, että Bundesmarine kehittyi perustamisensa jälkeen erittäin tehokkaaksi osaksi Natoa, joka oli korvaamaton pohjoisen selustan turvallisuudelle. Bundesmarine oli yhden jäsenmaan laivasto Natossa, joka hoiti osuuttaan jaetun vastuun mukaisesti huomioiden annettu tehtävä ja toiminta-alueen erityispiirteet. Yksittäinen uusi doktriini, uhkakuvan muutos, tekninen kehitys tai rajoituksen poisto toiminta-alueessa ja aserajoituksissa ei muuttanut koko käyttöperiaatetta, mutta vaikutti johonkin käyttöperiaatteen osa-alueeseen.

Spitfirestä Bloodhoundiin : Kuninkaallisten Ilmavoimien hävittäjäilmavoimien kehitys 1945–1958

Tässä tutkielmassa käsitellään Kuninkaallisten Ilmavoimien hävittäjäilmavoimien kehitystä vuosina 1945 - 1958. Ison-Britannian hävittäjäilmavoimat kehittyi suurin harppauksin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Kehitys käsitti teknisiä, strategisia ja organisaatiota kos-kevia muutoksia. Suurvaltojen ilmavoimien pelikenttä laajentui yhä suuremmaksi nopeuksien kasvaessa ja asejärjestelmien kehittyessä. Kuninkaallisten Ilmavoimien oli tärkeä pysyä mu-kana tässä kehityksessä niin strategisella, kuin teknisellä tasolla. Kylmän sodan edetessä RAF tasapainoili myös sen faktan kanssa, että puolustusmäärärahoja leikattiin toisen maailmanso-dan jälkeen. Demobilisaatio käynnistyi heti sodan loputtua ja tärkeimmät investoinnit kohdis-tettiin sodan runteleman Ison-Britannian talouden elvyttämiseen. Politiikassa ja sotilasjoh-dossa oltiin yleisesti sitä mieltä, että laajamittaiset sotatoimet eivät olleet todennäköisiä aina-kaan seuraavaan kymmenen vuoden aikana. Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty pääosin englanninkielisiä kirjallisuus- ja internet-lähteitä. Vertailussa on otettu huomioon teoksia mahdollisimman monelta eri aikakaudelta. Eri aikakausien lähteiden vertailu ja niiden avulla hävittäjäilmavoimien kehityksen selvittä-minen on tutkimuksen ydin. Tärkeimpänä aikalaislähteenä käytetään Ison-Britannian asevoi-mien vuosittaista julkaisusarjaa Brassey’s Annual: The Armed Forces Year-Book. Muut kir-jallisuusläheet jakautuvat tasaisesti eri vuosikymmenille vanhimpien ollessa 1950-luvulta ja uusimmat 2010-luvulta Tutkimuksessa on käytetty myös saatavilla olevia suomenkielisiä tut-kimuksia kuten Petteri Joukon väitöskirjaa Strike Hard, Strike Sure – Operation Musketeer: British Military Planning during the Suez Crisis, 1956. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan hävittäjäilmavoimien roolin kasvaneen osana sodan-käyntiä toisen maailmansodan jälkeen. Hävittäjätoiminnan kehityksen suuntaan on vaikutta-nut etenkin toisessa maailmansodassa ensimmäisen kerran käytetty ydinase. Hävittäjäilma-voimien tehtävät muuttuivat vuosien 1945–1958 aikana sen moton mukaisesta hyökkäyksestä ja puolustuksesta (Offence, Defence) lähemmäs valvontaa ja turvaamista. Taustalla tärkeim-pänä säilyi kuitenkin aina Ison-Britannian ilmatilan puolustaminen. Hävittäjäilmavoimat ei osallistunut laajamittaisesti operaatioihin edellä mainittuina vuosina. Tämä ei kuitenkaan tar-koittanut, että se olisi ollut toimettomana. Ison-Britannian ilmatilaa oli valvottava idästä nousseen uhan takia vuoden jokaisena päivänä 24 tuntia vuorokaudessa sääolosuhteista riip-pumatta.