692 resultados para Mäenpää, Pasi: Narkissos kaupungissa


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla ryhmäjäsenyyden vaikutuksia johtamiseen ja käsityksiin johtamisesta. Tutkielman empiirisessä osassa pyritään selittämään kerätystä aineistosta esiin nostettuja asioita esittelemieni teorioiden pohjalta ja tekemään johtopäätöksiä niiden vaikutuksia johtamiseen ja käsityksiin johtamisesta sekä johtajasta. Tutkimuksen pääkysymykset ovat: 1. Miten ryhmäjäsenyys ja ryhmän sosiometrinen rakenne vaikuttavat ryhmän johtamiseen? 2. Miten ryhmäjäsenyys vaikuttaa kadettien käsitykseen johtajasta ja johtamisesta? Tutkimuksessa on käytetty kolmea tutkimusmenetelmää. Ryhmän muodostumista, ryhmän rakenteita, ryhmässä esiintyviä ilmiöitä ja prosesseja sekä ryhmäjäsenyyden ja johtamisen välistä yhteyttä käsittelevissä luvuissa tutkimusmenetelmänä on ollut valmiisiin aineistoihin perustuva kirjallisuuskatsaus. Kirjallisuuskatsauksen avulla on pyritty luomaan tutkimukselle teoreettinen perusta. Empiirisessä osiossa tutkittavien ryhmien rakenteita ja ryhmän jäsenten käsityksiä johtajasta on tutkittu kontrolloidun kyselyn ja sosiometrisen mittauksen keinoin. Tutkittavat ryhmät koostuivat kolmesta eri merikadettikurssista. Ryhmäjäsenyys vaikuttaa ryhmän johtamiseen ainakin ryhmän normirakenteen, ryhmässä esiintyvien roolien, ryhmän valtarakenteen, vuorovaikutusrakenteen ja ryhmän kiinteyden kautta. Kadeteista muodostetuissa ryhmissä ryhmänormit, ryhmän valtarakenne, ryhmän roolirakenne ja ryhmän jäsenten väliset attraktiosuhteet luultavasti ohjaavat johtaja-asemaan asetetun kadetin toimintaa. Kadettien käsityksissä johtamisesta korostui tutkimusaineiston perusteella tehtäväkeskeisyys. Johtaminen nähtiin kaikissa ryhmissä pääasiassa tehtävän tavoitteisiin sitoutuneeksi. Hyvää johtajaa kuvailtaessa korostui johtajan ihmissuhdesuuntautuneet tehtävät. Tästä voidaan päätellä, että tutkimuksen kohteena olevien ryhmien jäsenten mielestä johtajan ihmissuhdekeskeiset tehtävät vaikuttavat ikään kuin johtamisen taustalla, eivätkä ne korostu ryhmälle annettua tehtävää suoritettaessa. AVAINSANAT

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pukanluoman Natura-alue (FI0200119) sijaitsee Satakunnassa Kankaanpään kaupungin alueella. Pikkujoki on osa Karvianjoen vesistöä, ja eräs maamme edustavimmista ja suurimmista lähdepuroista. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 –suojeluverkostoon alueella esiintyvien luontotyyppien perusteella eli ns. SCI-alueena (Sites of Community Importance). Alueen suojeluarvot liittyvät pääosin jokielinympäristöjen luonnontilaisuuteen ja niiden edustavuuteen, vedenlaatuun ja alueella esiintyvään saukkoon ja taimeneen. Jokiosuus ja pienet, lähes luonnontilaiset luomat ovat tärkeitä kalojen lisääntymisalueita. Pukanluoman luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena on veden ekologista tilaa heikentävät tekijät; vesistörakentaminen, ojitukset, vesistökuormitus ja ranta-alueiden luonnontilaisuuden häviäminen sekä mahdollinen laaja pohjaveden otto Pohjankankaan pohjavesialueelta. Alue on paikallisille tärkeä virkistyspaikka. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistö- alueilla –hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY:n ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Karvianjoen koskien Natura-alue (FI0200130) sijaitsee Sata­kunnan ja Eteläpohjanmaan maakunnissa Honkajoen kunnan sekä Kauha-joen kaupunkien alueilla. Karvianjoen koskien kuuluu Karvianjoen vesistöalueeseen. Natura-alue muodostuu Karvianjoen pääuomasta ja ylävirran Paholuomasta sekä erikokoisista luonnontilaisista sivupuroista. Alue sisältyy Euroopan yhteisön Natura 2000 –suojeluverkostoon suojeltavien luontotyyppien perusteella eli SCI-alueena (Sites of Community Importance). Karvianjoen koskien alueen tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella tavattaviin elinympäristö- ja luontotyyppeihin sekä uhanalaisiin lajeihin (mm. taimen). Alue on paikallisille tärkeä virkistyspaikka. Karvianjoen koskien luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena on veden ekologista tilaa heikentävät tekijät; vesistörakentaminen, ojitukset, vesistökuormitus ja ranta-alueiden luonnontilaisuuden häviäminen sekä mahdollinen laaja pohjaveden otto Pohjankankaan pohjavesialueelta. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla –hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY:n ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Biokuvainformatiikan kehittäminen – mikroskopiasta ohjelmistoratkaisuihin – sovellusesimerkkinä α2β1-integriini Kun ihmisen genomi saatiin sekvensoitua vuonna 2003, biotieteiden päätehtäväksi tuli selvittää eri geenien tehtävät, ja erilaisista biokuvantamistekniikoista tuli keskeisiä tutkimusmenetelmiä. Teknologiset kehitysaskeleet johtivat erityisesti fluoresenssipohjaisten valomikroskopiatekniikoiden suosion räjähdysmäiseen kasvuun, mutta mikroskopian tuli muuntua kvalitatiivisesta tieteestä kvantitatiiviseksi. Tämä muutos synnytti uuden tieteenalan, biokuvainformatiikan, jonka on sanottu mahdollisesti mullistavan biotieteet. Tämä väitöskirja esittelee laajan, poikkitieteellisen työkokonaisuuden biokuvainformatiikan alalta. Väitöskirjan ensimmäinen tavoite oli kehittää protokollia elävien solujen neliulotteiseen konfokaalimikroskopiaan, joka oli yksi nopeimmin kasvavista biokuvantamismenetelmistä. Ihmisen kollageenireseptori α2β1-integriini, joka on tärkeä molekyyli monissa fysiologisissa ja patologisissa prosesseissa, oli sovellusesimerkkinä. Työssä saavutettiin selkeitä visualisointeja integriinien liikkeistä, yhteenkeräytymisestä ja solun sisään siirtymisestä, mutta työkaluja kuvainformaation kvantitatiiviseen analysointiin ei ollut. Väitöskirjan toiseksi tavoitteeksi tulikin tällaiseen analysointiin soveltuvan tietokoneohjelmiston kehittäminen. Samaan aikaan syntyi biokuvainformatiikka, ja kipeimmin uudella alalla kaivattiin erikoistuneita tietokoneohjelmistoja. Tämän väitöskirjatyön tärkeimmäksi tulokseksi muodostui näin ollen BioImageXD, uudenlainen avoimen lähdekoodin ohjelmisto moniulotteisten biokuvien visualisointiin, prosessointiin ja analysointiin. BioImageXD kasvoi yhdeksi alansa suurimmista ja monipuolisimmista. Se julkaistiin Nature Methods -lehden biokuvainformatiikkaa käsittelevässä erikoisnumerossa, ja siitä tuli tunnettu ja laajalti käytetty. Väitöskirjan kolmas tavoite oli soveltaa kehitettyjä menetelmiä johonkin käytännönläheisempään. Tehtiin keinotekoisia piidioksidinanopartikkeleita, joissa oli "osoitelappuina" α2β1-integriinin tunnistavia vasta-aineita. BioImageXD:n avulla osoitettiin, että nanopartikkeleilla on potentiaalia lääkkeiden täsmäohjaussovelluksissa. Tämän väitöskirjatyön yksi perimmäinen tavoite oli edistää uutta ja tuntematonta biokuvainformatiikan tieteenalaa, ja tämä tavoite saavutettiin erityisesti BioImageXD:n ja sen lukuisten julkaistujen sovellusten kautta. Väitöskirjatyöllä on merkittävää potentiaalia tulevaisuudessa, mutta biokuvainformatiikalla on vakavia haasteita. Ala on liian monimutkainen keskimääräisen biolääketieteen tutkijan hallittavaksi, ja alan keskeisin elementti, avoimen lähdekoodin ohjelmistokehitystyö, on aliarvostettu. Näihin seikkoihin tarvitaan useita parannuksia,

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa on tehty laaja käytettävyystutkimus kahdenkymmenenyhden suomalaisen kulttuurihistoriallisen maakuntamuseon verkkopalveluille. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää palveluiden koostumus ja kartoittaa sivustojen käytettävyysongelmat. Toisena tavoitteena oli luoda niiden pohjalta yhteenveto maakuntamuseoiden verkkosivustojen nykytilasta ja kolmanneksi antaa ajatuksia siitä, mitä asioita niiden tulee huomioida toimivuuden kannalta ja toisaalta mitä asioita museon verkkosivustolla pitäisi olla, jotta se olisi tarpeeksi hyödyllinen erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tutkimuksesta on hyötyä museoille niiden ideoidessa ja suunnitellessa verkkopalveluidensa päivittämistä tai uudistamista. Tässä poikkitieteellisessä tutkimuksessa on käytetty kulttuurintutkimuksen, informaatiotutkimuksen ja tietojenkäsittelytieteen yhdistävää tutkimusotetta ja -menetelmiä. Käytettävyystutkimus on suoritettu autoetnografian ja heuristisen arvioinnin yhdistelmällä. Näin tutkimuksen tehokkuus, verkkosivustoista etsittyjen ongelmien määrä ja havaintojen laadukkuus on voitu nostaa yksittäisinä käytettyjen menetelmien tuloksia paremmiksi. Verkkopalveluiden arviointi on tehty etukäteen laadittujen tarkistuslistojen pohjalta ja niissä on huomioitu teknisen toimivuuden lisäksi myös sivuston konteksti ja käyttäjän hyötynäkökulma laajentamalla tarkistuslistaa niiden suhteen. Käytettävyysarvioinnin tuloksena saadut ongelmatapaukset on sijoitettu tarkistuslistan mukaisiin ryhmiin, joissa ne on järjestetty tyyppinsä mukaisiin kategorioihin ja vakavuusluokiteltu. Ongelmia löytyi lukumäärällisesti paljon, mutta niiden keskimääräinen määrä sivustoa kohti ei noussut merkittävän suureksi. Hyvin pieni osa ongelmatapauksista oli kriittisiä, suurin osa oli kuitenkin jollain aikavälillä korjausta vaativia. Hyvin vähäpätöistenkin tapausten määrä oli kohtuullisen pieni. Suurin osa käytettävyysongelmista oli vakavinakin helposti ja nopeasti korjattavia. Suurimmat ja vaikeimmin korjattavat ongelmat liittyivät sivustojen vieraskielisiin kieliversioihin ja sitä kautta huonoon saavutettavuuteen. Museoiden verkkopalveluita ei ole koskaan aikaisemmin tutkittu kokonaisena ryhmänä ja tutkimus antoi uutta tietoa myös käytetystä poikkitieteellisestä tutkimusotteesta ja tutkimusmenetelmien yhdistämisen tehokkuudesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Puolustusvoimia on alettu kehittää oppivan organisaation periaatteiden mukaisesti vuositu-hannen alussa. Kehitystyön tuloksena on syntynyt muun muassa osaamisen kehittämisen stra-tegia vuonna 2004. Strategiassa määritettiin keinovalikoima, jota tulisi hyödyntää henkilös-tön osaamisen kehittämisessä. Uusimuotoisen aliupseeriston muodostaminen käynnistettiin 2000-luvun puolivälissä teknistyvien asejärjestelmien käyttö- ja koulutushenkilöstön tarpeen vuoksi. Lisäksi aliupseereita tarvittiin opistoupseerien korvaajiksi heidän eläköitymisen myö-tä. Aliupseerit ja puolustusvoimat ovat haasteen edessä: Kuinka ammattitaitoinen kouluttaja-henkilöstö taataan sukupolvenvaihdon myötä? Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, miten osaamisen kehittämisen keinova-likoimaa hyödynnetään Panssariprikaatissa aliupseerien osaamisen kehittämiseksi. Tutki-musongelma pyritään ratkaisemaan seuraavien alaongelmien avulla: 1. Miten aliupseerien osaamisen kehittäminen on ohjeistettu Puolustusvoimissa? 2. Miten aliupseerien osaamisen kehittämistä voidaan kehittää Panssariprikaatissa? Tutkimusongelmaa lähestyttiin sekä päälliköiden, että aliupseerien näkökulmasta. Tutkimus-aineistona käytettiin puolustusvoimien dokumentaatiota osaamisen kehittämisestä sekä em-piiristä aineistoa. Empiirinen aineisto kerättiin sähköpostikyselyllä ja teemahaastatteluilla. Analysointi toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan todeta, että Pääesikunnassa määritetty osaamisen kehittämisen keinovalikoima ja oppivan organisaation käsitteet eivät jalkaudu aliupseerien osaamisen kehittämisen ohjeistuksessa Panssariprikaatissa perusyksikköön asti. Ne jäävät Pääesikuntatason asiakirjoihin. Kyselyn ja haastattelun pohjalta voidaan tulkita, että eri kei-noja kuitenkin hyödynnetään aliupseerien osaamisen kehittämisessä tutkituissa perusyksi-köissä. Panssariprikaatin esikunnalta toivottiin olevan aktiivisempi niin koulutustapahtumista informoinnin, kuin koulutuksen järjestämisenkin osalta. Suurimpana haasteena osaamisen kehittämiselle nähtiin käynnissä oleva puolustusvoimauudistus. Aliupseereiden kouluttami-nen nähdään turhaksi, koska työsuhteen päättymistä pidetään todennäköisenä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ilmavoimien esityslentotoiminnan osuutta ja vaikutusta Ilmavoimien rekrytointiin ei ole aiemmin tutkittu. Esityslentotoiminta luo kuvaa Ilmavoimista ulkopuolisille ja sitä käytetään myös rekrytoinnin työkaluna. Tutkielman tavoitteena on selvittää esityslentotoiminnan vaikutus lentoreserviupseerikurssin rekrytointiin. Olennaista tutkimuksessa on kurssille hakevien henkilöiden hakupäätökseen vaikuttavien tekijöiden selvittäminen. Tässä tarkastelussa pyritään poimimaan esityslentotoiminnan osuus hakijoihin vaikuttaneesta kokonaisuudesta. Tutkielma on tehty kvantitatiivisena kyselytutkimuksena ja kohderyhmänä ovat olleet Lentoreserviupseerikurssi 88:lle hakeneet. Laajasti rekrytointia ja hakuun liittyviä asioita käsittelevä Webropol-kysely lähetettiin sähköpostilla kaikille 633 hakijalle, ja vastausprosentiksi saatiin 30 %. Teoriatausta on luotu kirjallisuuden ja asiantuntijahaastattelujen perusteella. Tutkimuskyselyn tuloksia on analysoitu tilastomatemaattisin keinoin, joista tärkeimpiä olivat frekvenssijakaumien tarkastelu, korrelaatiokertoimien vertailu ja regressioanalyysi. Tulosten perusteella tyypillinen Lentoreserviupseerikurssille 88 hakenut henkilö on vuonna 1994 syntynyt mies, joka hakuhetkellä asui kaupungissa, kävi lukiota, ei ollut ollut varusmiespalveluksessa ja haki lentoreserviupseerikurssille ensimmäistä kertaa. Hakijan kiinnostus ilmailua ja ilmavoimia kohtaan on kehittynyt pitkän ajan kuluessa ja hakupäätös on ollut harkittu. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Ilmavoimien rekrytointi on huomattu ja että niillä on ollut vaikutusta hakupäätökseen. Esityslentotoiminta on koettu tulosten mukaan merkittävimmäksi yksittäiseksi lentoreserviupseerikurssille hakuun vaikuttavaksi tekijäksi Ilmavoimien tietoisen rekrytoinnin keinovalikoimasta. Lentokoneen ääneen ja visuaaliseen havaintoon liittyvillä tekijöillä oli selvä yhteys hakijan haluun päästä sotilaslentäjän ammattiin. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että esityslentotoiminnalla on erittäin merkittävä yhteys Ilmavoimien lentoreserviupseerikurssin rekrytointiin. Kurssille hakemisen päätöksentekoketjuun vaikuttavat monet tietoiset ja tiedostamattomat tekijät, mutta Ilmavoimien esityslentotoiminnan positiivinen merkitys hakupäätökseen välillisesti ja suoraan on tutkimustulosten mukaan kiistämätön; tutkimustuloksista voidaan päätellä, että esityslentotoiminnan vähentäminen saattaisi vaikuttaa negatiivisesti lentoreserviupseerikurssin rekrytointiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia ylipainoisen kutsunnanalaisen palveluskelpoisuuden määrittämisen ja ennakkoterveystarkastuksen yhteyttä kutsuntatapahtumassa tehtävään palveluskelpoisuuspäätökseen. Tutkimuksen keskeisenä tehtävänä oli selvittää kutsuntaikäisten palveluskelpoisuus, kun lääkäri oli todennut ennakkoterveystarkastuksessa korkean painoindeksin sekä diagnosoinut E66-tautiluokituksen, jossa painoindeksi oli ylittänyt raja-arvon 30 kg/m². Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena kahdessa Etelä-Suomen kaupungissa vuoden 2013 kutsunnassa. Asiantuntijoina haastateltiin neljää kutsuntalääkäriä ja kahta kutsuntalautakuntien puheenjohtajaa. Lisäksi kutsuntapahtumaan osallistuneiden kutsunnanalaisten ennakkoterveystarkastuslausuntoja on käytetty tutkimustulosten tarkastelussa. Tutkimuskohteessa olevista kutsuntaikäluokasta noin 9 %:lla on todettu ylipainoisuus ja sairautena tautiluokitus E66. Varusmiespalvelukseen ylipainoisista on A-palvelusluokkaan määrättynä noin 5 %. B-palveluskelpoisuusluokituksen ovat saaneet ne kutsunnanalaiset, joiden henkilökohtainen motivaatio painonpudotukseen ja liikunnan lisäämiseen on korkea. Tutkimuksen pääkysymys on, miten kutsunnanalaiselle tehty ennakkoterveystarkastus on yhteydessä kutsuntalääkärien tekemään palveluskelpoisuusluokitus esitykseen. Toinen pääkysymys on, miten kutsuntalautakunta käyttää ennakkoterveystarkastuksien lausuntoja palveluskelpoisuutta määritettäessä. Tutkimusaineiston analyysin perusteella isoimpana haasteena ylipainoisten palveluskelpoisuuden määrittämiseen on, ettei saada kattavaa kokonaiskuvaa kutsunnanalaisen fyysisestä toimintakyvystä ennakkoterveystarkastuksessa. Ennakkoterveystarkastuksessa ei tule esille nuoren miehen liikunnallisuus ja ravitsemustottumukset, ja tähän pitäisi sekä kunnallisen terveydenhuollon että Puolustusvoimien puuttua. Tutkimustulosten perusteella ennakkoterveystarkastuksiin tulee lisätä liikunta- ja ravitsemusohjeistusta. Tutkimustulosten perusteella kutsunnoissa ylipainoisten osalta käytetään liian vähän B-palveluskelpoisuusluokitusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu