Suomalaisen kerrostalon energiansäästömahdollisuudet poistoilman lämpöä talteenottamalla

Tässä työssä selvitetään taloyhtiön keinoja parantaa energiatehokkuutta. Taloyhtiöön on tarkoituksena asentaa lämmön talteenottojärjestelmä koneellisen poistoilman yhteyteen.

Vihreän kullan kimallus : Diskurssianalyysi suomalaisen metsäteollisuuden luovuudesta

Liiketoiminnassa luovuus nähdään usein uudistumisen ja pysyvän kilpailuedun edellytyksenä. Vaikka luovuutta on tutkittu ajansaatossa useista eri näkökulmista käsin, ei käsitteelle ole kyetty antamaan yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Suomalaisessa metsäteollisuudessa on käyty läpi mittavia uudistuksia, jossa myös luovuudelle on annettu merkittävä rooli. Kolmen liikevaihdoltaan suurimman suomalaisen metsäteollisuusyhtiön vuosikertomusten pääkirjoituksissa vuosina 2006–2012 tuli selkeästi esiin tarve liiketoiminnan uudistamiselle ja luovuuden merkitys osana tätä muutosta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella suomalaisen metsäteollisuuden luovuutta ja selvittää, minkälaista kuvaa metsäteollisuuden luovuudesta rakennetaan tutkimusaineistossa. Tutkimuksessa hyödynnetään diskurssianalyysiä, jonka avulla tarkastellaan sitä, millaisia merkityksiä luovuudelle annetaan käytetyn kielen avulla. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan rakennamme sosiaalista todellisuuttamme keskinäisen kommunikaation välityksellä. Tutkimusaineistosta hahmottuu metsäteollisuudelle yksi yhteinen luovuusdiskurssi, jota tarkastellaan neljän eri ulottuvuuden kautta. Näitä ovat taloudellinen, liiketoimintarakenteellinen, teknologinen sekä sidosryhmäulottuvuus. Ulottuvuudet sisältävät erilaisia merkityskokonaisuuksia, joita luovuudelle annetaan. Samassa yhteydessä tarkastellaan diskurssin ajallista rakentumista ja luovuusdiskurssin muotoutumiseen vaikuttavia kontekstitekijöitä, kuten taloudellisia haasteita ja liiketoimintaympäristön muutoksia, sähköisen median yleistymistä sekä elinympäristöä koskevia huolia. Luovuusdiskurssia rakennetaan tutkimusaineistossa varsin kokonaisvaltaisesti huomioiden aina yksilöt, organisaatiot ja toimintaympäristöt. Taloudellisesta ja teknologisesta ulottuvuudesta käsin rakennetaan aktiivista kuvaa luovasta tavasta toimia, kun taas liiketoimintarakenteellisen ja sidosryhmäulottuvuuden kautta pyritään luomaan luovuuden mahdollistavaa toimintaympäristöä. Nykyisin luovuus -käsitteestä on tullut iskulause kaikenlaisten taloudellistenkin haasteiden ratkaisemiseksi. Suomalaisessa metsäteollisuudessa luovuuden keinoin haetaan uutta suuntaa ja kilpailuetua, joskin taloudellisilla intresseillä näyttää olevan viime kädessä valtaa luovuuden näyttäytymiselle ja päämäärille. Jatkossa voisikin olla mielenkiintoista tutkia esimerkiksi sitä, kuinka luovaa metsäteollisuus on suhteessa taloudellisiin intresseihin.

Suomen sodissa 1939–1945 saatujen kokemusten vaikutus suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön

Ennen talvisotaa kranaatinheittimistö oli ollut melko pieni jalkaväen koulutushaara, jonka kehittäminen oli vielä kesken talvisodan alettua. Sotien aikana toimittiin lähes kymmenen vuotta vanhojen yleisten taktisten ohjesääntöjen pohjalta. Sotien kokemukset kuitenkin muokkasivat epävirallisesti kranaatinheittistön toimintaa ja taktista käyttöä. Sotakokemusten kerääminen aloitettiin heti talvisodan päätyttyä, sillä niiden tuoma hyöty haluttiin saada laajemmin käyttöön. Välirauhan alettua kokemusten analysointi oli kuitenkin hidasta, eikä kaikkia talvisodan kokemuksia onnistuttu käyttämään hyväksi ennen jatkosodan alkamista. Jatkosodan alussa uusien kokemusten keräämistä jatkettiin. Näiden perusteella kranaatinheittimistön organisaatiota ja taktista käyttöä pyrittiin kehittämään jo sotien aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Suomen sodissa 1939–1945 saadut kokemukset vaikuttivat suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön. Pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: miten kranaatinheittimistöä käytettiin ennen talvisotaa, miten talvisodan kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön, miten kranaatinheittimistön taktinen käyttö kehittyi jatkosodan aikana ja miten sotien kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön sotien päätyttyä. Tutkimus on laadullinen asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisältöanalyysia. Tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat Kansallisarkiston arkistolähteet, jotka koostuvat pääosin päämajan koulutusosaston, jalkaväkitoimiston sekä tykistötoimiston asiakirjoista. Toisen tärkeän alkuperäislähteen muodostavat sotien aikana voimassa olleet ja niiden jälkeen julkaistut ohjesäännöt ja oppaat. Tutkimuksessa ilmeni, että sotien aikana voimassa olleet vanhat ohjesäännöt olivat ohjeistaneet kranaatinheittimistön taktisen käytön tarkasti, mutta niissä oli ollut myös puutteita, esimerkiksi yhteistoimintaa tykistön kanssa ei ollut ohjeistettu. Ohjesääntöjen oppeja ei saatu kuitenkaan täysin käytäntöön talvi- ja jatkosodan alussa, mihin syynä olivat aluejärjestön nopea uudelleenjärjestely ennen sotia, kertausharjoitusten vähyys, heittimien määrän nopea lisääntyminen ja kokemuksen sekä vakituisen henkilökunnan puute heittimistössä. Myös jalkaväen johtajilla oli heittimistön käytössä selviä puutteita. Heittimistön kehityksestä jatkosodan aikana olivat huolissaan etenkin tykistökomentajat, jotka olivat asian takia usein yhteydessä ylöspäin, antoivat ohjeistuksia ja järjestivät koulutuksia. Taktista käyttöä koskeva yhtenäistäminen pääsi käyntiin, kun kranaatinheittimistön ampumatoiminnan tarkastus ja kehittäminen käskettiin 25.7.1942 tykistön tarkastajalle. Jatkosodan loppua kohden siirryttiin myös kranaatinheittimistössä keskitetympään ja lähes tykistölliseen käyttöön. Sotien jälkeen keskustelu kranaatinheittimistön organisaatiosta ja käytöstä kiihtyi. Osa halusi viedä sitä tykistöllisempään suuntaan ja osa pitää sen aikaisempaa selkeämmin jalkaväen tulitukiaseena. Organisaatioissa päädyttiin yhdistämään kranaatinheittimistö jalkaväen muiden raskaiden aseiden kanssa suuriksi kokonaisuuksiksi. Käytön suhteen kevyet kranaatinheittimet pidettiin kiinteästi jalkaväen tukena ja raskaat kranaatinheittimet lähentelivät tykistömäistä käyttöä.

Venäläisen aatelisperheen tarina

Kirjallisuusarvostelu

Maailma on suuri, mutta ihmisiä on paljon : Worldwatch -intituutin Maailman tila 2013 -raportti

Kirjallisuusarvostelu

Sukellusveneet Suomessa

Sotamuseon perusnäyttely sijaitsee Kruununhaassa Helsingissä ja kesäkaudella auki olevat Sotamuseon Maneesi ja sukellusvene Vesikko Suomenlinnassa. Kesäksi 2013 Sotamuseo avasi Vesikon 70-vuotisjuhlan kunniaksi erikoisnäyttelyn sukellusveneistä keskelle Suomenlinnaa ja tämä julkaisu esittelee näyttelyn sisällön täydennettynä Vesikon kunnostusprojektista vuosina 2010–2013 kertovalla osuudella. Sotamuseo on tehnyt vuosien saatossa lukuisia erikoisnäyttelyitä ja sukellusveneitä, erityisesti sukellusvene Vesikkoa, on näissä näyttelyissä käsitelty useamman kerran. Sukellusveneet Suomessa -näyttelyssä oli kuitenkin ensimmäistä kertaa mahdollisuus tutustua näin laajasti sukellusveneitten toimintaan Suomen lähivesillä muulloinkin kuin toisessa maailmansodassa. Ainutlaatuinen esineistö, josta osa oli ensimmäistä kertaa esillä, toi sotilaan arjen lähemmäksi kuin koskaan. Lisäksi meren pohjasta nostetut esineet toivat koskettavalla tavalla esille sen, mihin tarkoitukseen sukellusveneet on tehty, eli sotaan. Näyttelyssä yhdistyivät sukellusveneveteraanien tarinat, valokuvat eri aikakausilta sekä filmimateriaali siitä miltä meren pohjassa olevat sukellusveneiden hylyt tänä päivänä näyttävät. Sukellusveneet Suomessa -näyttely tarjosi läpileikkauksen sukellusveneiden toiminnasta ja erityisesti Vesikon, ainoan tähän päivään säilyneen suomalaisen sukellusveneen menneisyydestä ja nykytilasta. 8.5.2013–2.3.2014 avoinna olleen näyttelyn sijainti Suomenlinnakeskuksessa ei olisi voinut olla parempi. Keskeinen sijainti Suomenlinnassa on tietenkin tärkeää, mutta ennen kaikkea näyttely oli lähellä paikkoja, joista käsin Suomen sukellusveneet toimivat toisessa maailmansodassa. Kävijä pystyi myös näyttelyyn tutustumisen yhteydessä vierailemaan sukellusvene Vesikolla, joka oli auki touko–elokuun 2013. Harvoin voi sanoa näyttelyn tukeneen näin hyvin yhtä Suomen sotahistorian tunnetuimmista esineistä. Näyttelyssä vieraili sen aukioloaikana yli 20 000 kävijää, joten runsas määrä vierailijoita sai käsityksen sukellusveneitten historiasta. Näyttely on tarkoitus avata uudestaan syksyllä 2016 Forum Marinumissa Turussa, joten se on pian uudestaan yleisön nähtävillä. Näyttelytiimissä olivat mukana suunnittelija Lauri Haavisto, tutkija Riitta Blomgren ja suunnittelija Juha Joutsi. Lisäksi Sotamuseon kokoelmayksikön työntekijät osallistuivat projektiin esineistön valikoimisen kautta. Näyttelyn pystytyksestä vastasivat Haipuu Oy:n Yrjö Haikonen ja Erkki Tikkanen. Puolustusvoimien kuvakeskus tuotti näyttelytaulut ja Maanpuolustuskorkeakoulun kääntäjät vastasivat käännösasusta. Näyttelyn visuaalisen ilmeen suunnittelusta vastasi Lauri Haavisto, tekstit olivat suurelta osin Juha Joutsin ja Riitta Blomgrenin käsialaa. Näyttelyssä nähtyä filmimateriaalia oli saatu käyttöön Badewanne-sukellusryhmältä, joka sukeltaa hylyille Itämeressä. Suomenlinnan Hoitokunta, Museovirasto ja Ehrensvärd-seura olivat myös erinomaisia yhteistyökumppaneita Suomenlinnakeskuksessa. Jo näyttelyn suunnitteluvaiheessa heräsi keskustelu näyttelyjulkaisusta, ja kun näyttelytekstit olivat valmiina neljällä kielellä ja kuvavalinnat tehty, niin nähtiin, että näyttelystä olisi vaivattomasti tehtävissä julkaisu. Suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi tehtävä julkaisu palvelisi myös yleisöä, koska nyt tietoutta sukellusveneistä olisi saatavilla myös muille kuin suomenkielisille kävijöille. Toivon tämän teoksen lukijan saavan julkaisun myötä uutta tietoa sukellusveneitten kiehtovasta historiasta.

Tykkäävä ja kommentoiva kansanedustaja. Facebook-sivut suomalaisen poliittisen viestinnän välineenä

Analysoin tutkielmassani suomalaisten kansanedustajien poliitikko-sivujen soveltumista kansanedustajien viestintävälineeksi. Pyrin selvittämään, valjastavatko perinteiset poliittiset toimijat samoja sosiaalisen median toimintoja, joita erityisesti epähierarkkiset, uusyhteisölliset ja spontaanit kansalaisliikkeet ovat pystyneet käyttämään poliittiseen mobilisaatioon 2000-luvulla, ja miten he ottavat huomioon käyttämänsä Web 2.0 –ympäristön yleiset ominaisuudet. Apunani aineiston erittelyssä käytän Jay David Bolterin ja Richard Grusinin jo 1990-luvulla lanseeraamaa remediaation teoriaa sekä Axel Brunsin esittämiä käyttäjätuotannon perusperiaatteita. Bruns haastaa perinteisestä tuotantomallista hyötyvät sisällöntuottajat analyysillään käyttäjätuotannosta ja sen aiheuttamista muutoksista tulevaisuuden poliittisessa toimintakulttuurissa. Hän kategorisoi Web 2.0 –ajan teknologioiden myötä syntyneiden julkaisumahdollisuuksien seurauksia perinteiselle hierarkkiselle sisällöntuotannolle käyttäjätuotannon neljän perusperiaatteen avulla. Bolter ja Grusin taas analysoivat mediaympäristöä remediaation kautta esittäen, että jokainen mediamuoto lainaa ja remedioi aikaisempien medioiden sisältöjä ja ominaisuuksia pyrkiessään kohti välittömämpää ja hypermedioituneempaa ilmaisua. Teorioiden avulla sekä kuvaan sosiaalisen median toiminnallisia ominaisuuksia että kategorisoin poliittisen viestinnän tuotteita sekä niiden takana piileviä motiiveja. Tutkielman materiaalina käytän kahdeksantoista suosituimman kansanedustajan poliitikko-sivujen sisältöjä. Perehdyn sekä sivuille julkaistuun alkuperäissisältöön että niiden aikaansaamaan keskusteluun kansanedustajien osalta. Kohtaan tutkielman aikana historiografisia ongelmia dynaamisten ja muuttuvien sisältöjen kanssa työskennellessäni, mistä johtuen erittelen myös digitaalisen historiantutkimuksen erityispiirteitä. Bolterin ja Grusinin sekä Brunsin teorioihin sisältyvien teemojen lisäksi otannasta erottuu toistuvia aihepiirejä, joista merkittävimmät ovat poliitikon julkisuuden ja yksityisyyden välinen jännite, perinteisen vahvan poliitikon roolin kohtaamat haasteet puoluepoliittisten toimijoiden piirin ulkopuolelta, jatkuvan kampanjoinnin tarve sosiaalisen median aikakautena sekä rajattujen yleisöjen katoaminen verkkoviestinnän avoimuuden ja esteettömyyden takia. Tutkielma osoittaa, että vaikka aktiivisimmat poliitikko-sivut imitoivat joissain määrin Brunsin esittämää käyttäjätuotantoa kommunikoidessaan palvelun käyttäjien kanssa, ne eivät tunnusta kaikkia Brunsin käyttäjätuotantoprojekteille asettamia perusperiaatteita. Eduskuntalaitoksen hierarkkisuuteen ja kansanedustajakauden aikaiseen työrauhaan ei pystytä vaikuttamaan viestinnän kautta. Tutkielma osoittaa myös, että poliitikko-sivut hyväksikäyttävät remediaatiota välittääkseen Facebookin käyttäjille haluamiansa sisältöjä muista digitaalisista lähteistä ja luodakseen niiden ympärille oman viestintänsä kannalta heitä hyödyttävän näkökulman. Molemmat teoriat soveltuvat hyvin tutkittujen poliitikkojen viestinnän erittelyyn. Tutkielman aikana havaitsen kolme erilaista suhtautumistapaa Facebookiin. Autioiden sivujen omistajat eivät käytä sivujaan viestintävälineenä. Passiiviset sisällön tuottajat välittävät sivujensa kautta sisältöä vertikaalisesti kuitenkaan ottamatta kontaktia käyttäjiin. Aktiiviset sisältöihin osallistujat käyttävät Facebookia monipuolisesti keskustelemalla ja argumentoimalla sisällöissään käyttäjien kanssa sekä antamalla näille tunnustusta sen ollessa perusteltua.

Lasten arjen varhaisempien aikojen historiaa

Kirjallisuusarvostelu

Reinventing the third way : towards new forms of economic and democratic conduct

Avhandlingen studerar samspelet mellan det politiska och det ekonomiska systemet genom det föregående seklet, med speciellt fokus på den nyliberala omdaning som utspelats de senaste tre årtiondena. Med en liberaliserad ekonomi och en individualiserad människa måste också det politiska systemet utformas på ett annat sätt. Gradvisa förändringar har varit synliga, som den växande nätverksorganiseringen, dvs. att olika typer av utvecklingspolitik allt mer genomförs som ett samspel mellan samhällssektorerna, istället för att enbart utföras av den offentliga sektorn som tidigare. Genom fyra fallstudier i Österbotten demonstreras hur arenor för samverkan kan konstrueras i enlighet med vad den aktuella frågan kräver. Ett exempel är det innovationsnätverk som skapats i Karleby-Jakobstad-regionen, där offentliga och privata intressenter deltar, och som samtidigt bryter traditionella administrativa gränser. Ett annat mer negativt exempel är omstruktureringsprocessen i Kaskö-regionen eft er Metsä-Botnia-fabrikens nedläggning, där småkommunproblemet tillsammans med att den privata intressenten inte haft skyldighet att samverka lett till att en tillräckligt regionalt förankrad arena för en långsiktig utvecklingspolitik inte har kunnat skapas. Det här visar på trögheten i det finska systemet, där en stark enhetsstat och en splittrad kommunal nivå ur ett historiskt perspektiv hindrat flexibla anpassningar till samhällsförändringar. Avhandlingen visar att nätverksorganiseringen bör vara en integrerad del av de representativa strukturerna för att kunna påverka processernas utfall. Avhandlingen visar framförallt att deltagande och funktionellt definierade regionala och lokala arenor har stor potential, både ekonomiskt och demokratiskt. Det handlar om att skapa en kultur med aktiverade och engagerade medborgare, vilket står i kontrast till det allt mer passiverande representativa systemet. ---------------------------------------- Väitöskirja tutkii viime vuosisadan poliittisen ja taloudellisen järjestelmän vuorovaikutusta keskittyen erityisesti kolmen viimeisen vuosikymmenen uusliberaaliseen muutokseen. Talouden liberalisoituminen ja ihmisen individualisoituminen edellyttävät myös poliittisen järjestelmän mukautumista. Asteittaisia muutoksia on ollut havaittavissa, kuten kasvava verkosto-organisaatio, toisin sanoen eri alojen kehityspolitiikkaa toteutetaan yhä enemmän eri yhteiskuntasektoreiden vuorovaikutuksena, kun aikaisemmin ainoastaan julkinen sektori vastasi kehityspolitiikan toteuttamisesta. Pohjanmaan maakunnan neljän tapaustutkimuksen avulla osoitetaan, miten vuorovaikutusareena voidaan rakentaa kulloinkin ajankohtaisen asiakokonaisuuden ympärille. Tästä esimerkkinä on Kokkola-Pietarsaari –alueen innovaatioverkosto, johon osallistuvat sekä julkiset että yksityiset sidosryhmät ja joka samalla rikkoo perinteisiä hallinnollisia rajoja. Toinen, kielteisempi esimerkki on Kaskisten alueen rakennemu utosprosessi Metsä-Botnian tehtaan sulkemisen jälkeen. Siellä pienkuntaongelma yhdistettynä siihen, että yksityinen sidosryhmä ei ole ollut velvollinen tekemään yhteistyötä, on johtanut siihen, että ei ole kyetty luomaan alueen pitkäaikaiseen kehittämiseen sitoutunutta vuorovaikutusareenaa. Tämä osoittaa suomalaisen järjestelmän kankeuden, jossa historiallisesta näkökulmasta vahva yhtenäinen valtio ja hajanainen kuntataso estävät joustavan yhteiskuntamuutoksiin sopeutumisen. Väitöskirja osoittaa, että verkosto-organisaation on oltava yhteiskunnassa vaikuttaviin rakenteisiin integroitu osa, jotta se voi vaikuttaa prosessien tuloksiin. Väitöskirja osoittaa ennen kaikkea, että osallistuvilla ja toiminnallisesti määritellyillä alueellisilla ja paikallisilla areenoilla on suuri taloudellinen ja demokraattinen potentiaali. Passivoivan edustavan järjestelmän tilalle on luotava aktiivisten ja tavoitteisiin sitoutuneiden kansalaisten vuorovaikutusjärjestelmä.