Yläkoululaisten ymmärrys yhtäsuuruusmerkistä ja sen vaikutukset oppilaiden algebralliseen osaamiseen

Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus, joka keskittyy yläkoululaisten ymmärrykseen yhtäsuuruusmerkistä. Tarkoitus on selvittää, millainen näkemys yhtäsuuruusmerkistä yläkoululaisilla on, ja toisaalta myös, miten erilaiset näkemykset vaikuttavat oppilaiden algebralliseen osaamiseen. Tärkeimpiä lähdejulkaisuja ovat olleet Journal for Research in Mathematics Education ja Research in Mathematics Education. Tavoite on ollut löytää kaikki aiheeseen liittyvä aineisto ja sen pohjalta esitellä kattavasti yläkoululaisten näkemyksiä yhtäsuuruusmerkistä sekä niiden vaikutuksia muuhun matemaattiseen osaamiseen. Tutkielman keskeinen tulos on, että suuri osa yläkoululaisista omaa operationaalisen näkemyksen eli näkee yhtäsuuruusmerkin vastausta ilmaisevana symbolina. Yhtäsuuruusmerkin ilmaisema relaatio eli sen eri puolien välinen suhde jää usein huomioimatta oppilailta, mikä vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi yhtälönratkaisutaitoon. Operationaalisen näkemyksen yleisyyteen löydettiin syitä käytetystä oppimateriaalista ja sen painottumisesta yhtälöihin, joissa vasemmalla puolella yhtäsuuruusmerkkiä ovat laskutoimitukset ja oikealla puolella vastaus. Relaation ymmärtämistä eli relationaalista näkemystä edistäisivät yhtälöt, joissa molemmilla puolilla yhtäsuuruusmerkkiä on laskutoimituksia. Saatujen tulosten pohjalta yhtäsuuruusmerkin opettamiseen ja sen ilmaiseman relaation ymmärtämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota sekä suosia erilaisia relationaalista näkemystä vahvistavia yhtälötyyppejä.

Virtuaalitodellisuuden aiheuttama fyysinen pahoinvointi ja sen minimointi

Ensimmäiset virtuaalitodellisuudet kehitettiin jo 1960-luvulla, mutta tästä huolimatta virtuaalitodellisuussovellukset eivät ole vieläkään yleistyneet kotikäytössä. Yksi merkittävä ongelma, joka on hidastanut virtuaalitodellislaitteiden yleistymistä on, virtuaalitodellisuus-pahoinvointi. Se on virtuaalitodellisuuden aiheuttama fyysisen pahoinvoinnin tila, jonka yleisimmät oireet ovat väsymys, päänsärky, tokkuraisuus, oksentelu ja yleinen epämukavuuden tunne. Virtuaalitodellisuuspahoinvoinnin perimmäisestä aiheuttajasta on useita teorioita, joista yleisesti hyväksytyin ja tunnetuin on aistiristiriitateoria. Aistiristiriitateorian mukaan pahoinvointia aiheuttaa visuaalisten ärsykkeiden ja tasapainoaistin välinen ristiriita. Pahoinvointiin vaikuttavat myös useat eri tekijät virtuaalitodellisuudessa, joista valtaosa liittyy virtuaalitodellisuudessa liikkumiseen. Esimerkiksi portaiden kiipeäminen ja hyppiminen aiheuttavat pahoinvointia. Liikkumisen lisäksi esimerkiksi näkökentän laajuus ja kuvan matala päivitysnopeus aiheuttavat joissain käyttäjissä pahoinvointia. Lisäksi virtuaalitodellisuuslaitteiden käytön kesto lisää pahoinvointia. Myös jotkin käyttäjän ominaisuudet lisäävät pahoinvointia. Esimerkiksi käyttäjän sukupuoli ja kansalaisuus vaikuttavat pahoinvointiin. Naiset kärsivät virtuaalitodellisuuspahoinvoinnista tutkitusti miehiä enemmän. Lisäksi käyttäjän iän on todettu vaikuttavan pahoinvointiin. Pahoinvointiin voi tottua eli jatkuva virtuaalitodellisuuslaitteiden käyttö vähentää pahoinvointia. Virtuaalitodellisuuspahoinvointia voidaan yrittää minimoida useilla tavoilla. Virtuaalitodellisuuden päivitysnopeuden täytyy olla tarpeeksi suuri, joten se ei saa olla graafisesti liian vaativa. Käyttäjän liikkuminen vaikuttaa myös pahoinvointiin, erityisesti portaiden kiipeäminen ja hyppiminen lisäävät pahoinvointia, joten näitä tulisi välttää. Lisäksi rauhoittava musiikki vähentää joillain käyttäjillä pahoinvoinnin oireita. Virtuaalitodellisuuden asetusten tulisi olla säädettävissä, koska esimerkiksi näkökentän laajuus ja silmien etäisyys vaikuttavat pahoinvointiin. Ainoa tapa varmistaa, kuinka paljon pahoinvointia virtuaalitodellisuus aiheuttaa, on laaja testaaminen.

Clever-1 ja sen ilmeneminen konditionaalisesti poistogeenisissä hiirimalleissa

Proteiinit ovat elimistön perusyksiköitä. Niiden oikeanlainen toiminta ja rakenne ovat välttämättömiä solujen tarkoituksenmukaiselle toiminnalle. CLEVER-1 (common lymphatic endothelial and vascular entohelial receptor-1) on tyypin 2 makrofageissa ja sinusoidaalisessa endoteelissä tavallisesti ilmentyvä proteiini, jonka yhteyttä elimistön normaaliin toimintaan ja moniin eri sairaustiloihin on pyritty selvittämään. Tämän syventävien opintojen kirjallisen työn tarkoituksena on koota kirjallisuuskatsaukseen tämänhetkinen tieto CLEVER-1 -molekyylistä sekä kokeellisessa osiossa tutkia kyseisen molekyylin ilmenemistä eri hiirimalleissa. Kirjallisuuskatsauksen artikkelit valittiin PubMed-tietokannasta. Kokeellisessa osiossa perehdyin CLEVER-1:n ilmenemiseen hiiren maksassa, munuaisessa ja keuhkoissa. Tarkoituksena oli tutkia molekyylin ilmenemistä villityypin hiirissä ja verrata ilmenemistä hiiriin, joissa CLEVER-1 on poistettu vain joko makrofageista tai endoteelisoluista (ns. konditionaalisesti poistogeeniset hiirimallit). Ilmenemistä tutkittiin kaksoisfluoresenssivärjäyksillä. Kirjallisuuskatsauksessa osoitan, miten CLEVER-1 on liitetty moniin eri sairaustiloihin, erityisesti syöpäsairauksiin sekä tulehduksellisiin sairauksiin. Lisäksi pyrin hieman kartoittamaan tulevaisuudennäkymiä CLEVER-1:een liittyvässä tutkimuksessa. Kokeellisessa osiossa sain tuloksia, jotka osoittavat, että konditionaalisesti poistogeeniset hiirimallit eivät toimi aivan odotetulla tavalla. CLEVER-1:tä ei ole kyetty poistamaan täysin halutuista kohdesoluista. Havaitsin kuitenkin joitakin eroja ilmenemisessä poistogeenisten ja villityypin hiirten välillä. Lisäksi CLEVER-1 ilmentyy bronkiolaaristen epiteelisolujen alla kaikkien hiirilinjojen keuhkoissa. Näiden solujen alkuperä on vielä toistaiseksi tuntematon.

Konepopista haikeaan haitariin: musiikki ja sen käyttö Satoshi Konin anime-elokuvissa Paprika (2006) ja Tokyo Godfathers (2003)

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan anime-musiikkia Satoshi Konin elokuvien Paprika ja Tokyo Godfathers kautta. Tutkimuskysymyksinä on millaista musiikkia kyseisissä elokuvissa on ja miten sitä niissä käytetään. Konin elokuvat valikoituivat kohteeksi, koska häntä pidetään omalaatuisena anime-ohjaajana, mutta hänen elokuviinsa liittyvät aikaisemmat tutkimukset keskittyvät muuhun kuin musiikkiin. Tutkimusmenetelmänä käytetään audiovisuaalista analyysiä, jossa ääntä ja kuvaa tarkastellaan yhdessä kokonaisuutena. Molemmissa elokuvissa musiikin käyttö on hyvin samanlaista kuin klassisissa Hollywood-elokuvissa eli musiikki luo elokuviin jatkuvuutta ja yhtenäisyyttä, mutta toisaalta myös ilmaisee kohtauksiin liittyvää tunnetta. Lisäksi musiikki antaa kerronnallisia ja tulkinnallisia vihjeitä. Paprikan ja Tokyo Godfathersin musiikkien ero verrattuna klassisten Hollywood-elokuvien musiikkiin on se, että jälkimmäisissä käytetään klassista musiikkia ja oikeita soittimia, kun ensin mainituissa musiikki on suurimmaksi osaksi synteettistä ja ennemminkin kevyttä musiikkia. Paprikalle leimallista on instrumentaalinen elektroninen pop ja Tokyo Godfathersille soitinmusiikkia jäljittelevä instrumentaalinen synteettinen iskelmä-pop. Tämä tutkielma tuo hieman lisää tietoa anime-musiikista ja Satoshi Konin tyylistä, mutta voisi olla tarpeellista tutkia anime-elokuvien ja -sarjojen ääntä kokonaisvaltaisemmin, koska kaikki äänet on animaatiossa väistämättä luotu erikseen, kun kuvaa tehtäessä ei synny mitään valmista ääntä.