578 resultados para Huomiota herättävä ostokäyttäytyminen
Resumo:
Esisuunnitelmatyössä on ideoitu vaihtoehtoisia liikenneteknisiä ja katuarkkitehtonisia ratkaisuja, joilla Vilppulan pääkatua, Keskuskatua (mt 14336), kehitetään nykyisestä ylileveästä maantiestä keskustan eläväksi ja kaupunkimaiseksi pääkaduksi. Suunnittelualue on Mänttä-Vilppulan kaupungissa, Vilppulan taajamassa sijaitseva 570 metriä pitkä maantie 14336, Keskuskatu. Se liittyy etelässä maantiehen 347 (Mäntäntie) ja päättyy pohjoisessa Vilppulan rautatieasemalle. Suunnittelun painopisteenä on ollut kevyen liikenteen järjestelyjen ja yhteyksien parantaminen ja yhdistyminen muuhun kevyen liikenteen verkostoon. Esteettömyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Nykyinen maantie on tarkoitus luovuttaa kaupungille kaduksi, kun tien luonnetta on kehitetty katumaisemmaksi. Alustavia kehittämissuunnitelmia esiteltiin työn aikana yleisölle, jonka jälkeen ideoiduista kehittämisvaihtoehdoista jatkojalostettiin esisuunnitelma, johon yhdistettiin parhaaksi nähtyjä osia eri vaihtoehdoista. Keskeisiä valintaan vaikuttavia tekijöitä olivat tärkeäksi koettu kadunvarsipysäköintipaikkojen säilyminen ja autoliikenteen sujuvuus, kevyen liikenteen esteettömyys ja turvallisuus sekä katuympäristön viihtyisyyden paraneminen. Esisuunnitelmatyön aikana käynnistettiin myös Keskuskadun pohjoispäässä sijaitsevan Vilppulan rautatieasema-aukion ideasuunnitelman laadinta, joka on raportoitu osana tätä raporttia.
Resumo:
Terveydenhuollon toimintaympäristö on muutoksessa 2010-luvulla lainsäädännön ja palvelujärjestelmän muuttuessa. Strategisen johtamisen kautta organisaatiot pyrkivät arvioimaan ja hallitsemaan toimintaympäristössään tapahtuvia muutoksia. Strateginen ohjaus tukee strategian toteuttamista organisaatiossa. Strateginen ohjaus sisältää strategian toteutumisen arvioinnin strategisten suorituskykymittarien avulla, jolloin huomiota kiinnitetään siihen, eteneekö organisaatio kohti asettamiaan tavoitteita. Organisaatioissa käytetään usein runsaasti resursseja suorituskyvyn arvioimiseen. Organisaation toiminnasta kertova arviointitieto tuottaa lisäarvoa organisaatiolle vain, mikäli tietoa kyetään hyödyntämään päätöksenteossa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli lisätä teoreettista tietoa strategisen ohjauksen tueksi kuvaamalla, miten case-organisaatiossa johtotehtävissä toimivat hyödyntävät strategisten suorituskykymittarien tuottamaa seurantatietoa päätöksenteossaan. Tutkimuksessa selvitettiin, miten strategiset suorituskykymittarit asetetaan, miten niiden tuottamaa tietoa siirretään ja miten saatua tietoa hyödynnetään case-organisaatiossa. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä oli: Miten strategisten suorituskykymittarien tuottaman seurantatiedon hallintaan panostamalla tuetaan päätöksentekoa case-organisaatiossa? Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa kohdeorganisaationa toimi Tyks-Sapa liikelaitos, joka on julkinen sairaanhoidollisia palveluita tuottava terveydenhuoltoalan liikelaitos. Teoriatiedon perusteella tiedon hallintaan kuuluu tietotarpeiden määrittäminen, tiedon hankinta ja siirtäminen sekä tiedon hyödyntäminen toiminnan muuttamiseen. Kirjallisuuden ja tutkimushaastattelujen perusteella tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa edellyttää, että strategisten suorituskykymittarien tuottama tieto vastaa johtajan tietotarpeita. Haastattelujen perusteella eksplisiittisen tiedon siirtämistä tukevat johdon sähköiset tietojärjestelmät. Haastattelujen ja teoriatiedon pohjalta näyttäisi kuitenkin siltä, että strategisten suorituskykymittarien tuottamaa eksplisiittistä tietoa tulisi tulkita vuorovaikutuksessa muiden kanssa, jotta kerätty data muuntuu päätöksentekoa ohjaavaksi strategiseksi tiedoksi. Tutkimuksen tulosten mukaan strategisten suorituskykymittarien tehtävänä on tuottaa tietoa johtajien päätöksenteon tueksi, mutta he tarvitsevat myös muita tietolähteitä päätöksenteossaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tämän tutkimuksen tulosten ja aiemman teoriatiedon valossa näyttäisi siltä, että kiinnittämällä huomiota strategisten suorituskykymittarien tuottaman seurantatiedon hallintaan, voidaan tukea kerätyn tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa.
Resumo:
YK:n turvallisuusneuvosto on kiistatta maailman vaikutusvaltaisin turvallisuuspoliittinen organisaatio. Tähän organisaatioon mukaan pääseminen on pienelle maalle suuri kunnia. Turvallisuusneuvoston jäsenyys asettaa pienen maan ainutkertaiseen asemaan. Se saa osakseen sellaista kansainvälispoliittista huomiota, joka muuten olisi tavoittamattomissa. Tutkin tässä työssä Suomen omien etujen ajamisen logiikkaa sen turvallisuusneuvoston jäsenyyskausilla vuosina 1969–1970 sekä 1989–1990. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat englantilaisen koulukunnan kahden keskeisimmän henkilön, Martin Wightin ja Hedley Bullin, tulkinnat koulukunnan neljästä eri tutkimusorientaatiosta. Nämä orientaatiot ovat pluralistinen, realistinen, solidaristinen ja rationalistinen orientaatio. Nämä neljä tutkimusorientaatiota tulkitsevat sotaa, kansainvälistä oikeutta ja yksilön asemaa toisistaan poikkeavalla tavalla. Suomen kausia turvallisuusneuvostossa analysoidaan näiden kolmen poikkeaman pohjalta. Tutkimusaineistona on käytetty ulkoasiainministeriön asiakirjoja, turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, Suomen suurlähettiläiden muistelmia sekä muita ulkoasiainministeriön julkaisuja. Tutkimuksen keskeisin havainto on, että Suomen toiminta turvallisuusneuvostossa muuttui varsin vähän, vaikka ajallisesti välissä oli kaksikymmentä vuotta. Maailma oli kausien välillä muuttunut hyvin erilaiseksi ja Neuvostoliiton merkitys Suomen ulkopolitiikalle vähentynyt ensimmäisestä kaudesta. Keskeistä oli silti puolueettomuuden korostaminen ja omasta agendasta oltiin valmiita tinkimään, mikäli se hyödytti YK:n työtä ja toimintaa kokonaisuutena.
Resumo:
Suomen osakeyhtiölain mukaan varoja ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden. Ongelmallista on, että maksukykyä ei ole selvästi määritelty laissa tai hallituksen esityksessä. Tilintarkastuslain mukaan tilintarkastajan on siten huomautettava, jos maksukykytestiä on rikottu, mutta tilintarkastaja joutuu yleensä määrittelemään tällaiset huomauttamista vaativat tilanteet itse. Maksukykytestistä on kirjoitettu suomalaisessa yhtiöoikeuden ja laskentatoimen kirjallisuudessa melko kattavasti. Kuitenkin tilintarkastajaa koskeva näkökulma on saanut osakseen suhteellisen vähän huomiota. Tästä näkökulmasta on kirjoitettu vain joitakin korkeakoulujen tutkielmia sekä lyhyehköjä ammatillisia seminaariesityksiä. Tämän tutkielman tavoitteena on ollut koota laaja yleiskuva siitä, miten tilintarkastajat itse kokevat asemansa ja tehtävänsä yllä kuvatuissa tilanteessa. Tutkielmassa on käyty läpi aikaisempaa yhtiöoikeuden ja laskentatoimen kirjallisuudessa ja seminaariesityksissä esitettyä aineistoa. Lisäksi tutkielmaa varten tehtiin suomalaisille tilintarkastajille kohdennettu Internet-pohjainen kysely. Tutkielma selkeyttää kuvaa siitä, miten tilintarkastajat toimivat yllä kuvatussa tilanteessa ja miten he ovat sopeuttaneet toimiaan yhteiskunnan institutionaalisen asetelman muututtua. Kirjallisuuden pohjalta tapahtuva teoreettinen analyysi on yhdistetty kyselyyn siitä, miten tilintarkastajat käytännössä toimivat. Tutkimuksen perustana olevaa tietoa on analysoitu pääosin kyselytutkimuksen menetelmin, mutta myös tilastollisen tutkimuksen menetelmiä on käytetty. Tutkielman tuloksena tutkielmassa selvitetään tilintarkastajan tehtäviä maksukykytestin yhteydessä. Tuloksena voidaan myös todeta, että tilintarkastaja ei suorita varojenjaossa tarvittavan maksukyvyn arvioinnin kannalta keskeisiä tarkastustoimenpiteitä ainoastaan tilikauden päättymisen jälkeen. Päinvastoin, tällaisia tarkastustoimenpiteitä suoritetaan enemmän tai vähemmän koko tilintarkastuksen aikana. Lisäksi vaikuttaisi siltä, että tilintarkastajan oma suhtautuminen maksukykytestiin on ainakin jossain määrin merkityksellinen sen kannalta, kuinka paljon tarkastustoimenpiteitä tehdään ja kuinka paljon maksukyvystä ja siihen liittyvistä puutteista raportoidaan yhtiön johdolle.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää varusmiesten motiivit harrastaa tai olla harrastamatta liikuntaa varusmiespalveluksen vapaa-ajalla sekä niiden mahdollisia muutoksia. Lisäksi selvitettiin varusmiesten kokemusta oman tulevaisuuden liikunta-aktiivisuuden ja oman fyysisen kunnon muutoksesta palvelusaikana sekä varusmiesten liikuntakerhotoiminnan merkitystä varusmiesten liikunta-aktiivisuudelle. Puolustusvoimien liikuntakoulutuksen tavoitteena on luoda varusmiehille pysyvä liikuntakipinä. Varusmiesten liikuntamotiivien tunnistaminen tukee tätä tavoitetta, sillä liikunnallinen elämätapa lähtee ihmisen omista motiiveista liikkua. Tutkimus on ryväsotantana suoritettu seurantatutkimus. Kyseessä oli määrällinen kyselytut-kimus, jossa kyselyiden tulokset käsiteltiin SPSS-ohjelmalla. Tutkimusjoukkona oli Satakunnan Tykistörykmentin saapumiserän 2/13 ja 1/14 varusmiehiä. Kyselyt toteutettiin vuoden 2014 kevään aikana kolmesti eri koulutuskausilla. Tutkimuksen lähtökohtaoletusarvona oli, että tärkein syy vapaa-ajan liikunnan harrastamiseen on siitä ansaittava kuntoisuusloma ja tärkein syy olla harrastamatta liikuntaa olisi päiväpalveluksen jälkeinen väsymys. Tutkimus osoitti, että tärkein syy harrastaa liikuntaa oli halu pysyä terveenä. Kuntoisuusloma liikuntamotiivina ei ollut merkittävä, ja sen merkitys väheni palveluksen edetessä. Liikunnan harrastamattomuuden tärkein syy palveluksen alkupuolella oli palveluksen jälkeinen väsymyksen tunne, mutta palveluksen loppupuolella se muuttui liikuntamotivaation puutteeksi. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että omasta kunnosta huolehtiminen on tärkeä motiivi varusmiesten vapaa-ajan liikunnan harrastamiselle. Heikkokuntoisemmille jo pelkkä päiväpalveluksesta suoriutuminen on alussa rankkaa. Palveluksen edetessä ja kunnon kohotessa väsymys vähenee. Liikuntakoulutuksessa tulisikin kiinnittää huomiota varusmiesten motivointiin koko palveluksen ajan.
Resumo:
YK:n turvallisuusneuvosto on kiistatta maailman vaikutusvaltaisin turvallisuuspoliittinen organisaatio. Tähän organisaatioon mukaan pääseminen on pienelle maalle suuri kunnia. Turvallisuusneuvoston jäsenyys asettaa pienen maan ainutkertaiseen asemaan. Se saa osakseen sellaista kansainvälispoliittista huomiota, joka muuten olisi tavoittamattomissa. Tutkin tässä työssä Suomen omien etujen ajamisen logiikkaa sen turvallisuusneuvoston jäsenyyskausilla vuosina 1969–1970 sekä 1989–1990. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat englantilaisen koulukunnan kahden keskeisimmän henkilön, Martin Wightin ja Hedley Bullin, tulkinnat koulukunnan neljästä eri tutkimusorientaatiosta. Nämä orientaatiot ovat pluralistinen, realistinen, solidaristinen ja rationalistinen orientaatio. Nämä neljä tutkimusorientaatiota tulkitsevat sotaa, kansainvälistä oikeutta ja yksilön asemaa toisistaan poikkeavalla tavalla. Suomen kausia turvallisuusneuvostossa analysoidaan näiden kolmen poikkeaman pohjalta. Tutkimusaineistona on käytetty ulkoasiainministeriön asiakirjoja, turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, Suomen suurlähettiläiden muistelmia sekä muita ulkoasiainministeriön julkaisuja. Tutkimuksen keskeisin havainto on, että Suomen toiminta turvallisuusneuvostossa muuttui varsin vähän, vaikka ajallisesti välissä oli kaksikymmentä vuotta. Maailma oli kausien välillä muuttunut hyvin erilaiseksi ja Neuvostoliiton merkitys Suomen ulkopolitiikalle vähentynyt ensimmäisestä kaudesta. Keskeistä oli silti puolueettomuuden korostaminen ja omasta agendasta oltiin valmiita tinkimään, mikäli se hyödytti YK:n työtä ja toimintaa kokonaisuutena.
Resumo:
Sotilaan fyysinen toimintakyky on edelleen avainasemassa taisteluissa. Sykevälivaihtelumittausta käytetään kehittymisen, kuormittumisen ja palautumisen seurantaan. Urheilijoilla sykevälivaihtelua on mitattu paljon, mutta sotilaiden kuormittumisen seurantaan sitä on harvemmin käytetty. Sotilaiden kuormittumista on selvitetty paljon seerumin hormonimuutosten avulla. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kahden viikon sotilaskoulutuksen kuormittavuutta ja palautumista sykevälivaihtelumuuttujien ja hormonien avulla. Tutkimusjoukkona oli 20 reserviupseerikurssin tiedustelulinjan varusmiestä. Tutkimusjakso koostui kahdesta viikosta sisältäen neljän vuorokauden koulutusjakson kasarmiolosuhteissa, seitsemän vuorokauden maastoharjoitusjakson sekä kolmen vuorokauden palautumisjakson. Sympato-vagaalisen säätelyn kuvaaja matalataajuinen sykevälivaihtelu (LF) laski lähtötasosta maastoharjoituksen päiviin ortostaattisen kokeen makuuasennossa (p < 0,05) ja seisoma-asennossa, jossa se oli tilastollisesti erittäin merkitsevä lähtötasosta maastoharjoituksen kolmanteen ja viidenteen päivään (p < 0,005) ja merkitsevä kuudenteen (p < 0,05). Parasympaattisen säätelyn kuvaaja korkeataajuinen sykevälivaihtelu (HF) nousi seisoma-asennon aikana ja pysyi lähes muuttumattomana makuuasennon aikana, jossa muutos oli tilastollisesti vähintään merkitsevä (p < 0,05) lähtötasosta maastoharjoituksen kolmanteen, neljänteen ja seitsemänteen päivään. Autonomisen hermoston tasapainosta kertova LF:n ja HF:n suhde laski. Makuuasennossa muutos oli tilastollisesti merkitsevä lähtötasosta maastoharjoituksen neljänteen, viidenteen, kuudenteen ja seitsemänteen päivään (p < 0,05). Seisoma-asennossa muutos oli vähintään tilastollisesti merkitsevä (p < 0,05) kaikkiin maastoharjoituksen päiviin. Maastoharjoituksen päivistä palautumismittaukseen kaikki sykevälivaihtelumuuttujat nousivat. Vähintään tilastollinen merkitsevyys (p < 0,05) löytyi jokaisesta muuttujasta pois lukien maastoharjoituksen neljännestä päivästä palautumiseen. Testosteroni laski lähtötasosta maastoharjoituksen päiviin (p < 0,001) ja SHBG nousi (p < 0,05). Kortisoli nousi maastoharjoituksen ensimmäisinä päivinä. Tilastollisesti merkitsevä muutos oli lähtötasosta maastoharjoituksen neljänteen päivään (p < 0,05). Kortisoli laski harjoituksen loppua kohden ja tilastollisesti merkitsevä muutos oli lähtötasosta maastoharjoituksen seitsemänteen päivään (p < 0,005). Testosteronin ja kortisolin suhde laski (p < 0,05). Maastoharjoituksen päivistä palautumiseen testosteroni nousi (p < 0,001), SHBG laski ja tilastollisesti merkitsevä muutos oli maastoharjoituksen kolmannesta päivästä palautumiseen (p <0,05) ja erittäin merkitsevä maastoharjoituksen viidennestä ja kuudennestä päivästä palautumiseen (p < 0,001). Kortisoli laski tilastollisesti merkitsevästi maastoharjoituksen neljännestä päivästä palautumiseen (p < 0,05) ja nousi tilastollisesti merkitsevästi maastoharjoituksen kuudennesta päivästä palautumiseen (p < 0,005). Testosteronin ja korstisolin suhde nousi (p < 0,005). Lähtötasosta palautumiseen testosteroni nousi, korstisoli laski, SHBG nousi (p < 0,001) ja testosteronin ja kortisolin suhde nousi (p < 0,001). Autonomisen hermoston säätely väheni maastoharjoituksen aikana. Yhdessä laskevien hormonimuutosten kanssa voidaan todeta maastoharjoituksen olleen kuormittavampi kuin kasarmijakso. Autonomisen hermoston muutokset eivät kuitenkaan olleet niin merkittäviä kuin hormonimuutokset. Kuormitusta vahvisti myös harjoituksen aikainen energiavaje, joka ilmenee kehon painon alenemisella lähtötasosta. Hormonimuutokset ja autonomisen hermoston muutokset maastoharjoituksesta palautumismittauksiin kertovat elimistön palautumisesta harjoituksesta. Hormonit nousevat jopa yli lähtötasomittauksen, mikä saattaa kertoa elimistön superkompensaatiotilasta. Autonomisen hermoston ja hormonimuutosten välillä on löydettävissä yhteyksiä, mutta niissä on paljon ristiriitaisuuksia. Varusmieskoulutuksen suunnittelu on onnistunut tämän harjoitusjakson osalta hyvin, koska tuloksista on nähtävissä fyysisen kuormituksen nousujohteisuus jakson loppua kohden. Hor-monimuutosten ja autonomisen hermoston muutokset kertovat maastoharjoituksen aiheutta-masta stressistä, joka tulee jatkossa huomioida harjoitusten suunnittelussa ja koulutuksessa. Autonomisen hermoston muutokset kertovat elimistön rasituksessa. Yhdessä hormonimuu-tosten kanssa voidaan todeta maastoharjoituksen kuormittavan elimistöä, mutta maastoharjoi-tuksesta palaudutaan nopeasti. Tämän tutkimuksen mukaan sykevälivaihtelua voidaan pitää luotettavana mittarina arvioitaessa autonomisen hermoston palautumista. Jatkossa varus-mieskoulutuksessa tulisi kiinnittää enemmän huomiota palauttaviin viikkoihin ja harjoituk-siin sekä vähentää palvelukseen kuulumattomien fyysisten suoritteiden määrää. Varusmies-koulutuksessa sykevälivaihtelua voitaisiin hyödyntää seuraamalla yksittäisten taistelijoiden kuormittumista ja palautumista.
Resumo:
Tässä opinnäytetyössä tutkitaan varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kehittämistä Porin prikaatin perusyksiköissä johtajakaudella. Tutkimus avaa koulutuksen teoriaa ja yleisiä vaatimuksia. Tavoitteena on selvittää Porin prikaatin perusyksiköiden varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällön ja toteutuksen nykytilaa, eri haasteita ja niiden syitä sekä kehittämisvaihtoehtoja. Tutkimustuloksia selvitetään päätutkimusongelman kautta, joka on ”Miten varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutusta ja sen toteutusta voitai-siin kehittää Porin prikaatissa johtajakaudella?” Tutkimuksen teoriapohja rakentuu puolustusvoimien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen yleisistä ohjeista, vaatimuksista ja normiasiakirjoista sekä keskeisimmistä syväjohtamisen ja johtamisen teorioista. Varusmiesjohtajien näkemyksiä ja mielipiteitä kartoitetaan loppukyselyiden kautta. Porin prikaatin palkatulle henkilöstölle suunnatun kyselyn kautta tutkitaan perusyksiköiden varusmiesjohtajien johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällön ja toteutuksen nykytilaa sekä eri haasteita ja niiden syitä. Loppukyselyiden palautteiden ja kyselyiden tuloksia tarkastellaan ja verrataan tutkimuksen teoriapohjan ja johtaja- ja kouluttajakoulutuksen ohjeistusten kautta aiempien tutkimusten tuloksiin. Aineisto on analysoitu systemaattisella kirjallisuuskatsauksella, sisällönanalyysillä ja fenomenologialla. Näiden tekijöiden kautta ja tutkimusmenetelmien avulla esitetään koulutukselle kehittämisvaihtoehtoja. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että Porin prikaatin varusmiesjohtajien johtajakaudella tapahtuvaa johtaja- ja kouluttajakoulutusta ja sen toteutusta voitaisiin kehittää parantamalla aika- ja henkilöstöresursseja. Palkatun henkilöstön määrä ja aika eivät riitä kaikkeen vaadittavaan. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen normiasiakirjan antamat perusteet ovat hyvät, mutta joukkoyksiköiltä ja -osastolta toivotaan koulutusta tarkentavaa ohjeistusta, yhteisiä linjauksia ja koulutusresurssien yhdistämistä. Koulutuksenseuranta- ja palautejärjestelmää tulisi uudistaa helpommaksi, esimerkiksi toteutettavaksi sähköisessä muodossa. Avoimeen ja sanalliseen palautteeseen ja sen laatuun tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Johtaja- ja koulutussuoritusten mekaaninen ”kirjaaminen” koetaan työlääksi ja osittain turhaksi. Varusmiesjohtajia tulee aktivoida sekä innostaa johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta ja johtajana kehittymisestä. Varusmiesjohtajille pitää antaa enemmän vastuuta. Jokaisen kouluttajan on saatava ymmärtämään oma osuutensa koulutettavan kehittymisessä.
Resumo:
Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan hinnoittelua samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden, eli etuyhteysyritysten välisissä liiketoimissa. Siirtohinnoittelu perustuu markkinaehtoperiaatteeseen, jonka mukaan konsernin sisäisessä kaupankäynnissä on käytettävä samoja hintoja ja muita ehtoja kuin vapailla markkinoilla. Siirtohinnoittelu on tällä hetkellä yksi ajankohtaisimmista kansainvälisen verotuksen aihepiireistä - jopa yli 70 % maailmankaupasta arvioidaan tapahtuvan konsernien sisäisenä kaupankäyntinä. Sekä valtioilla että yrityksellä on merkittäviä intressejä siirtohinnoitteluun liittyen, sillä konsernin sisäisessä kaupassa käytetyt hinnat vaikuttavat suoraan siihen, mihin konsernin yrityksistä tulo kertyy, eli missä vero lopulta maksetaan. Siirtohinnoittelu koskee kaikkia konsernin sisäisiä liiketoimia, niin tavaroiden ja palveluiden kauppaa, rahoitusta kuin aineetonta omaisuuttakin. Tämä tutkimus käsittelee aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelua. Nykyisin erityisesti aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelu on kiinnostuksen kohteena, sillä yritysten omistama aineeton omaisuus kuten tavaramerkit, brändit ja teknologia luovat hyvin suuren osan yritysten arvosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mihin seikkoihin aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelussa on kiinnitettävä huomiota, jotta päästään mahdollisimman lähelle markkinaehtoista hintaa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan markkinointiin liittyvään aineettomaan omaisuuteen liittyviä erityiskysymyksiä. Tutkimusongelma voidaan jakaa seuraaviin osakysymyksiin: Mitä aineettomalla omaisuudella siirtohinnoittelussa tarkoitetaan? Kuka on aineettoman omaisuuden omistaja? Miten aineetonta omaisuutta voidaan konsernin sisällä siirtää? Miten aineettoman omaisuuden arvoa voidaan siirtohinnoittelussa lähestyä? Miten edellä esitetyt kysymykset käytännössä ilmenevät aineettoman markkinointiomaisuuden kohdalla? Tutkimus on vero-oikeudellinen ja tutkimuksen metodina on käytetty oikeusdogmatiikkaa. Tutkimuksen lähdemateriaalina käytetään OECD:n siirtohinnoitteluohjeita, kotimaista lainsäädäntöä ja lainvalmistelutöitä, muita virallistahojen julkaisuja, oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelussa markkinaehtoisen hinnan saavuttaminen on haastavaa. Ongelmia tuottaa erityisesti omaisuuden uniikki luonne, jolloin markkinaehtoperiaatteen soveltaminen on ongelmallista. Lisäksi määritelmän epäselvyys, omistajan tunnistamisen vaikeus, arvostamiskysymysten tulkinnanvaraisuus sekä tämänhetkisen aiheeseen liittyvän sääntelyn avoimuus vaikeuttavat käytännön siirtohinnoittelua.
Resumo:
Lyhyt varusmiespalvelus ja uusi taistelutapa ovat isoja haasteita Puolustuvoimien sodan ajan joukkojen koulutukselle. Ryhmäkiinteys parantaa joukon toimintakykyä ja se vaikuttaa posi-tiivisesti myös varusmiesten suhtautumiseen Puolustusvoimiin sekä maanpuolustustahtoon. Toteuttamalla varusmieskoulutus siten, että se tukee parhaalla mahdollisella tavalla ryhmä-kiinteyden vahvistumista, voidaan Puolustusvoimien suorituskykyä parantaa kustannuste-hokkaasti. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on miten ryhmäkiinteys otetaan huomioon perusyksikön koulutuksessa? Tutkimuksen alakysymykset ovat millainen näkemys perusyksikön koulutta-jilla on ryhmäkiinteydestä ja millainen näkemys perusyksikön varusmiesjohtajilla on ryhmä-kiinteydestä? Tämä tutkimus on laadullinen. Aineistonkeruumetodeina käytetään teemahaas-tattelua ja lomakekyselyä. Aineisto on analysoitu käyttämällä laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kouluttajien näkemys ryhmäkiinteydestä on hyvä, mutta se rajoittuu primääriryhmän tasolle. Ryhmäkiinteyden vahvistumisen kannalta tärkein asia on yhdessä vietetty aika. Myös yhteiset tarkoituksenmukaiset tehtävät ja tavoitteet johtavat kiin-teyden vahvistumiseen. Johtajan käyttäytyminen vaikuttaa ryhmäkiinteyden kaikkiin ulottu-vuuksiin ja hänellä on tärkeä rooli välittää organisaation tavoitteet ja tahtotila ryhmäänsä. Johtajan toiminta ja käyttäytyminen vaikuttaa myös alaisten organisaation suhtautumiseen. Johtopäätöksissä todetaan, miten Puolustusvoimien toimintatapoja voidaan edelleen kehittää joukon ryhmäkiinteyden tukemiseksi. Esimerkiksi ryhmien muodostamisen periaatteisiin tulisi kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Peruskoulutuskaudella ryhmäkiinteyden avulla tuetaan hyvin erityyppisten henkilöiden sopeutumista armeijaan. Tästä syystä on tärkeää si-joittaa ryhmiin sellaisia henkilöitä, jotka täydentävät toistensa ominaisuuksia ja voivat tukea muita jäseniä. Erikois -ja joukkokoulutuskausille ryhmiin tulee sijoittaa yksilöllisiltä ominai-suuksiltaan samankaltaisia henkilöitä ryhmäkiinteyden ja motivaation vahvistamiseksi. Eri-laisten merkkien ja symbolien käyttöä pitäisi laajentaa kiinteyden vahvistamiseksi. Sotilas-koulutukseen tulisi sisällyttää kaikille tasoille opetusta ryhmäkiinteydestä.
Resumo:
Monien menestyvien yritysten epäonnistuminen 2000-luvulla puutteellisen valvonnan takia sekä tä-män hetkinen talouden kehitys ovat saaneet organisaatiot kiinnittämään yhä enemmän huomiota corporate governanceen ja näin ollen myös sisäiseen tarkastukseen. Sisäisen tarkastuksen tehtävä-kenttä on laajentunut ja muuttunut yhä haastavammaksi. Talouden epävarmuus on muuttanut riski-kenttien painopisteitä, niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla, ja näin ollen vaikuttanut myös sisäisen tarkastuksen toimintoihin, joiden tarkoituksena on luoda järjestelmällinen lähestymistapa organisaatioiden valvonta-, riskienhallinta- sekä johtamis- ja hallintoprosessien tuloksellisuuden ke-hittämiseen ja arviointiin. Kuntalain vuoden 2014 alusta voimaan astunut muutos on velvoittanut kunnallisia organisaatioita kiinnittämään enemmän huomiota sisäiseen valvontaan ja tarkastukseen. Vuoden 2013 tilinpäätöksestä lähtien kunnan toimintakertomuksessa on tullut olla arvio todennäköi-sestä tulevasta kehityksestä, tiedot riskienhallinnasta ja sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä kes-keisiä johtopäätöksiä. Tämän konstruktiivisen tutkimuksen tarkoituksena on muodostaa Satakunnan sairaanhoitopiirille sisäisen tarkastuksen päätöksentekomalli. Päätöksentekomallin tarkoituksena on toimia apuvälineenä johdolle sisäistä tarkastusta järjestettäessä ja tuoda esille sisäisen tarkastuksen järjestämisen kannalta tärkeimmät asiat. Tutkimuksen teoreettisessa osiossa tarkastellaan sisäistä tarkastusta ja sen eri järjes-tämismahdollisuuksia, ulkoistamista, osittaista ulkoistamista ja organisaation sisäisesti järjestettyä tarkastusta. Teoreettinen osuus perustuu sisäisen tarkastuksen tutkimuksiin ja kirjallisuuteen sekä IIA:n ohjeistukseen. Tutkimuksen empiirinen osuus käsittelee Satakunnan sairaanhoitopiirin sisäistä tarkastusta ja perustuu Satakunnan sairaanhoitopiiriltä saatuihin sisäisen tarkastuksen materiaaleihin sekä sisäiseen tarkastukseen osallistuvien henkilöiden haastatteluihin. Tutkimuksen tuloksena syntyi sisäisen tarkastuksen päätöksentekomalli Satakunnan sairaanhoitopii-rille. Mallin soveltuvuutta testattiin haastattelemalla Satakunnan sairaanhoitopiirin edustajia. Erona aikaisempiin tutkimuksiin, tämän päätöksentekomallin tarkoituksena on tarjota kokonaisvaltainen päätöksentekomalli sisäisen tarkastuksen järjestämiseen, ottaen huomioon kaikki järjestämismuodot sekä keskeisimmät askeleet sisäisen tarkastuksen organisoimisessa.
Resumo:
CSR has been subject of broad debate and research over the decades and has gained attention recently. The purpose of this thesis is to find out how companies perceive CSR. In addition this thesis is researching what is CSR in Finnish companies, how do companies measure CSR, what are the effects of CSR and how companies perceive those effects and what actors and factors support CSR. This research is a case study where altogether nine informants from seven companies were interviewed. This research is qualitative case study implemented with theme interviews. The analysis method is content analysis. Several interesting issues emerged from the empirical findings. CSR is playing pivotal role in companies values, vision and mission. CSR was perceived differently in companies but also mutual points emerged. The role of stakeholders is essential in CSR. In addition the communication with stakeholders was seen very important. Companies perceived that they can gain many benefits when acting responsibly for instance in issues related to cost reduction, reputation and personnel. However measuring these effects from CSR point of view was seen challenging. Other CSR related challenges are for example change and lack of resources. When considering empirical findings from a theoretical point of view, three interesting issues emerged. CSR reports play an important role in measuring and developing of CSR. However, this is not the case with all companies and some of them argued that reporting has too much attention nowadays when talking about CSR. The benefits of CSR are mostly related to responsive CSR. However maybe in a long-term follow-up strategic CSR related competitive advantage benefits could be more easily noticed. Many different issues supported CSR. Some issues are driven by outside of companies like NGO`s and media and some inside like the motivation of personnel and management. Vastuullista liiketoimintaa on tutkittu vuosien saatossa laajalti ja se on saanut viime vuosina erityisen paljon huomiota. Tämän pro gradu –tutkielman tavoitteena on selvittää, miten yritykset kokevat vastuullisen liiketoiminnan. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, mitä vastuullinen liiketoiminta suomalaisissa yrityksissä tarkoittaa, miten yritykset mittaavat omaa vastuullisuuttaan, mitkä ovat vastuullisuuden vaikutukset, miten yritykset kokevat vastuullisuuden vaikutukset ja mitkä tekijät tukevat vastuullisen liiketoiminnan syntyä. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla yhdeksää suomalaisen yrityksen yritysvastuusta vastaavaa tai sen kanssa työskentelevää henkilöä seitsemästä eri organisaatiosta loppuvuodesta 2014 ja alkuvuodesta 2015. Tutkimus on laadullinen, teemahaastatteluilla toteutettu haastattelututkimus. Aineisto on analysoitu teemoittain. Tutkimusaineiston perusteella vaikuttaa siltä, että vastuullinen liiketoiminta on tärkeässä roolissa yritysten arvoissa, visiossa ja missiossa. Yritysvastuu koettiin yrityksissä erilailla, mutta myös yhtäläisyyksiä on nähtävissä. Sidosryhmien rooli on erittäin tärkeä yritysvastuusta puhuttaessa ja myös kommunikointi sidosryhmien kanssa nousi tärkeäksi aiheeksi. Yritykset kokivat saavuttavansa monia hyötyjä vastuullisesta toiminnasta kuten kustannussäästöihin, maineeseen ja työntekijöihin liittyvissä asioissa. Näiden hyötyjen mittaaminen yritysvastuun näkökulmasta koettiin kuitenkin haasteelliseksi. Muita vastuullisuuteen liittyviä haasteita olivat esimerkiksi siihen liittyvä muutos sekä niukat resurssit. Tutkimuksen johtopäätöksistä nousi esille kolme merkittävää seikkaa. Vastuullisuusraportoinnin koettiin olevan hyödyllinen yritysvastuun mittaamisessa ja kehittämisessä. Kaikki yritykset eivät kuitenkaan olleet tätä mieltä ja osa koki raportoinnin saavan liian paljon huomiota nykypäivänä. Yritysten kokemat hyödyt vastuullisuuteen liittyen syntyivät pääosin reaktiivisesta vastuullisuudesta. Tässä kohdin on kuitenkin huomionarvoista mainita, että strategisen vastuullisuuden hyödyt olisivat saattaneet nousta paremmin esille pidemmän aikavälin tutkimuksessa. Yritysvastuun syntyä tukevia tekijöitä löytyi monia. Osa tekijöistä oli yrityksen ulkopuolisia kuten kansalaisjärjestöt ja media ja jotkut taas kumpusivat yrityksen sisältä esimerkiksi työntekijöiden ja johdon motivaatio.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkasteltiin sähköiseen arkistointiin siirtymisen muutosprosessia Lahden kaupungin organisaatiossa vuosien 2013 – 2015 välillä. Tavoitteena oli sel-vittää kunnallisen organisaation sähköiseen arkistointiin siirtymisen vaatiman muu-tosprosessin toteutuksen ratkaisut sekä muutoksen vaikutukset hallinnollisiin pro-sesseihin. Työ on metodologialtaan kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka tutkimus-aineistona käytettiin haastatteluja sekä organisaation sisäisiä asiakirjoja. Tutkimuk-sessa haastateltiin kohdeorganisaation muutoksen suunnittelun sekä toteutuksen avainhenkilöitä. Tutkimustulokset osoittivat, että muutosprosessi noudatti tieteellisen tutkimuksen kuvaamaa muutoksen vaiheittaista etenemistä, vaikkakin vaiheet me-nivät osittain päällekkäin. Muutosprosessissa tulisi tulosten perusteella kiinnittää huomiota muutoksessa ilmenevien vastakkaisten mielipiteiden vaikutukseen muu-toksen hidastavana tekijänä ja ottaa jo suunnitteluvaiheessa tämä huomioon esi-merkiksi miettimällä toimiva kannustinjärjestelmä tukemaan muutoksen toteutusta. Merkittävimmät havainnot prosessien muuttumiseen liittyen olivat, että arkistointia ei voi ajatella erillisenä prosessina asiakirjan elinkaaren lopussa, vaan sähköisessä toimintaympäristössä arkistointi sulautuu kiinteäksi osaksi organisaation kaikkea toimintaa. Arkistoinnin tapaa muutettaessa on otettava huomioon eri toiminnoille asetetut vaatimukset, kuten tietoturva, allekirjoitus, arkistointi, arkistossa asiointi se-kä hävitys. Sähköiseen arkistointiin siirtyminen muuttaa organisaation eri toimijoi-den rooleja ja jossain kohden tuo säästöjä, mutta toisaalta vaatii organisaatiolta muuttumiskykyä. Osaltaan muutos vauhdittaa myös erilaisten toimintojen keskittä-misen mahdollisuuksia.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksen on selvittää Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusintressi kriisinhallinnassa. Tutkimuksessa kuvataan millaisista lähtökohdista Rajavartiolaitoksesta osallistutaan kansainväliseen toimintaan. Kansainvälistä toimintaan tutkittaessa kohdistuu erityinen mielenkiinto rajaturvallisuuden toteutumiseen osana kriisinhallintaa. Kriisinhallinnassa tarkastellaan sotilaallisia ja siviilikriisinhallintaoperaatioita ja niihin osallistumista. Tutkimus toteutettiin laadullisena ja määrällisenä tutkimuksena. Tutkimuksen lähdeaineisto koostui keskeisistä Euroopan unionin rajaturvallisuuteen ja kriisinhallintaan liittyvistä asiakirjoista. Erityisinä lähteinä ovat Euroopan sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen liittyvät yleiset poliittiset linjaukset sekä linjausten pohjalta laaditut kansainväliset ja kansalliset turvallisuusstrategiat. Edellä lueteltuja turvallisuusstrategioita täydentävät kansalliset toimintaa ohjaavat lait, asetukset, käskyt, määräykset ja ohjeet. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin lähdemateriaalina Rajavartiolaitoksen esikunnan henkilöstöosaston tuottamaa tilastoaineistoa. Edellä lueteltujen aineistojen lisäksi tutkimuksen lähtökohtana ja ajatuksia herättävänä on käytetty aihealueeseen liittyviä aikaisempia tutkimuksia. Aikaisemmat tutkimukset koostuivat pääasiassa Maanpuolustuskorkeakoulussa laadituista opinnäytetöistä sekä suomalaista rajaturvallisuutta käsittelevästä väitöskirjasta. Tutkimuksessa viitekehyksen ja hypoteesin perusteella haettiin vastausta pääkysymykseen: mikä on Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusintressi kriisinhallinnassa? Jotta pääkysymykseen löydettiin vastauksia, haettiin niitä apukysymyksillä: millä perusteella Rajavartiolaitos osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan? millä logiikalla Rajavartiolaitoksen osallistuminen tapahtuu? mitkä kriisinhallintaoperaatiot arvioidaan tärkeiksi rajaturvallisuuden näkökulmasta? minkälaisiin kriisinhallintaoperaatioihin on osallistuttu ja minkä tasoisiin tehtäviin henkilöstöä on lähetetty? sekä kysymyksellä kohtaako toteutunut kriisinhallinta-aktiviteetti Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusintressejä? Jotta tutkimuksessa pystyttiin vastaamaan asetettuihin kysymyksiin, aihealuetta ryhdyttiin käsittelemään aiempien tutkimusten ja Euroopan unionissa laadittujen turvallisuutta koskevien turvallisuusstrategioiden kautta. Tämän syntyneen perustan kautta lähdettiin selvittämään mitä keskeisillä käsitteillä tutkimuksessa tarkoitetaan kuinka ne liittyvät tutkittavaan aihekokonaisuuteen. Näiden selvittelyiden jälkeen ryhdyin tutkimaan tarkemmin kuinka Rajavartiolaitoksen virkamiesten osallistuminen kansainväliseen toimintaan on toteutunut. Tutkimuksessa jaoin osallistumisen kahteen pääkategoriaan, noudatellen Sisäministeriön suositusta. Ensimmäisenä kategoria muodostivat tehtävät jotka liittyvät suoraan Rajavartiolaitoksen ydintehtäviin ja toisen kategorian muodostivat sitten sotilaallisen ja siviilikriisinhallintatehtävät. Tutkimuksen perusteella Rajavartiolaitoksen kansainvälisiin tehtäviin osallistumisessa edellä mainittujen kategorioiden jaon perusteella ei ole olemassa selkeätä painopistettä osallistumisessa. Molempien kategorioiden kansainvälisiin tehtäviin osallistumisesta on syntynyt yhtä suuret henkilötyövuosikertymät. Haluttaessa selvittää kumman kategorian tehtävästä on Rajavartiolaitoksen ydintehtäviin merkitystä niin siinä tapauksessa kategorian yksi tehtävät nousevat merkittävään rooliin. Tämän tutkimuksen keskeisimmän tutkimuskysymyksen perusteella kun tarkastellaan sitten osallistumista toisen kategorian kriisinhallintatehtäviin niin tässä tarkastelussa osallistuminen siviilikriisinhallintaan jää hieman jälkeen sotilaallisen kriisinhallinnan kokonaiskertymästä. Ryhdyttäessä tarkastelemaan sitten tehtäviä mitä sotilaallisessa ja siviilikriisinhallinnan operaatioissa on hoidettu, niin tässä kohtaa syntyy selkeä ero näiden kahden tehtävän välille. Siviilikriisinhallinnassa tehtävät ovat olleet pääasiassa operaation johtotason ja esikuntatason asiantuntija tehtäviä, jossa ollaan oltu kehittämässä kohdemaan rajaturvallisuutta ja yhteiskunnan toimintoja vastaamaan Euroopan unionin asettamia tavoitteita silmällä pitäen. Sotilaallisessa kriisinhallinnassa tehtävät ovat painottuneet pääasiassa miehistö, ryhmä ja joukkuetason tehtäviin sekä esikuntatason tehtäviin joiksi sotilastarkkailijan tehtävät on tässä tutkimuksessa laskettu kuuluvaksi. Tutkimuksen perusteella tehtävät jakautuvat pääasiassa melkein tasan toistensa suhteen. Tutkimuksen perusteella Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusintressi toteutuu kriisinhallinnassa, mikäli henkilöitä saadaan operaatioiden johtajiksi ja esikuntien asiantuntijoiden tehtäviin. Tätä kautta saadaan vietyä Euroopan unionin ja Suomen kansallista osaamista kohdemaiden paikallisille viranomaisille. Tätä kautta osaltaan pyritään vaikuttamaan Euroopan unionin sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen, osana toimintaa Euroopan unionin ulkorajalla tai sen lähialueilla. Tutkimuksen perusteella huomio kiinnittyy vielä yhteen seikkaan, kuinka paljon tutkimuksessa asetettuna ajanjaksona aikana Rajavartiolaitoksesta kansainväliseen toimintaan on osallistunut henkilöstöä. Tutkimuksen perusteella heräsi kysymys, onko tätä kaikkea kansainvälisissä operaatioissa hankittua osaamista pystytty keräämään talteen ja onko kaikkea tietoa pystytty hyödyntämään? Tulevaisuudessa olisi varmaan syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota hankitun osaamisen hyödyntämiseen esimerkiksi henkilöstön perus-, täydennys- ja jatkokoulutuksen osana? Toisena vaihtoehtona olisi hyödyntää tallennettua ja tutkittua tietoa ohjeiden, määräysten, suunnitelmien, yhteistoimintasopimusten ja strategioiden päivittämiseen.
Resumo:
In the industry of the case company, transportation and warehousing costs account for more than 10% of the total cost which is more than on average. A Finnish company has an understanding that by sending larger shipments in parcels, they could save tens of thousands of euros annually in freight costs in Finland’s domestic shipments. To achieve these savings and optimize total logistics cost, company’s interest is to find out which is the cost efficient way of shipping road shipments of certain volumes; in parcel boxes or on pallets, and what should be the split volume determining the shipment type. Distribution center (DC) costs affect this decision and therefore they need to be also evaluated to determine the total logistics cost savings. Main results were achieved by executing activity-based costing-calculations including DC and road freight costs to determine the ideal split volume with which the total logistics cost is optimal. Calculations were done for Finland’s DC, separately for two main road freight destinations, Finland and Sweden, which cover 50% of road shipment spend. Data for calculations was collected both manually and automatically from various internal and external sources, such as the company ERP system and logistics service providers’ (LSP) reporting. DC processes were studied in practice and compared to model processes. Currently used freight rates were compared to existing pricing models and freight service tendering process was evaluated by participating in the process and comparing it to the models based on literature. The results show that the potential savings are not as significant as the company hoped for, mainly because of packing work increasing DC labor cost. Annual savings by setting ideal split volume per country would account for 0,4 % of the warehousing and transportation costs of shipments in scope of this thesis. Split volume should be set separately for each route, mainly because the pricing model for road freight is different in each country. For some routes bigger parcels should be sent but for some routes pallets should be used more. Next step is to do these calculations for remaining routes to determine total savings potential. Other findings show that the processes in the DC are designed well and the company could achieve savings by executing tenders more efficiently. Company should also pay more attention to parcel pricing and packing the shipments accordingly.