Avaliação do perfil clínico e laboratorial de gatos hipertireoideos com ou sem lobo tireoidiano aumentado a palpação cervical

O hipertireoidismo é a endocrinopatia mais comum em gatos idosos. Devido à natureza progressiva da doença, a identificação de um estágio subclínico se torna essencial para melhor controle da doença. O presente estudo compreendeu um levantamento da frequência de gatos hipertireoideos durante o período de março de 2007 a abril de 2008, no estado do Rio de Janeiro. O objetivo deste trabalho foi avaliar os aspectos clínicos, laboratoriais e ecocardiográficos em uma população de gatos domésticos com hipertireoidismo naturalmente adquirido, com ou sem lobo tireoidiano palpável. A seleção dos animais foi realizada através da detecção do valor de tiroxina (T4) total acima dos valores de referência com a técnica de radioimunoensaio. Os animais foram divididos em dois grupos com base na identificação do aumento da tireoide à palpação: Grupo I (tireoide não palpável) e Grupo II (tireoide palpável). Avaliações clínica e laboratoriais completas foram realizadas em todos os gatos do estudo. A avaliação clínica incluiu avaliação comportamental, peso, escore de condição corporal, pele e pelagem, auscultação cardiopulmonar, palpação tireoidiana e aferição da pressão arterial sistólica. Além do T4 total, os seguintes exames laboratoriais foram realizados: hemograma, ureia, creatinina, alanina aminotransferase (ALT), fosfatase alcalina (FA) e glicose. Trinta e um animais foram submetidos à avaliação cardíaca, através de ecocardiograma. Dos 178 animais avaliados, 51 foram incluídos nesse estudo por apresentarem aumento sérico da T4. Vinte e seis animais foram inclusos no Grupo I e vinte e cinco no Grupo II. Os parâmetros clínicos, laboratoriais e ecocardiográficos foram muito semelhantes entre os dois grupos. No entanto, os níveis séricos de T4 total foram significativamente menores nos gatos com tireoide não palpável. Todo gato acima de sete anos deve ser avaliado para presença de hipertireoidismo através da palpação tireoidiana e avaliação sérica de tiroxina total, pois muitos gatos sem sinais clínicos apresentam hipertireoidismo e o diagnóstico precoce permite diminuir os efeitos sistêmicos da doença em órgãos como fígado, rins e coração.

Análise microscópica e ultraestrutural das glândulas salivares mandibulares de Procyon cancrivorus

Devido a importância ecológica dos Procyon cancrivorus, o objetivo deste trabalho foi caracterizar morfologicamente e ultra estruturalmente a glândula salivar mandibular desta espécie. Foram utilizadas 10 pares (direita e esquerda) de glândulas salivares mandibulares de cinco animais adultos. As glândulas salivares mandibulares foram dissecadas e mensuradas com paquímetro de precisão e posteriormente processadas por técnica rotineira de histologia e coradas por HE (hematoxilina e eosina) e Picrossírius. Fragmentos das glândulas foram processados para análise em microscopia eletrônica de varredura (MEV). As glândulas salivares mandibulares direitas e esquerdas de P. cancrivorus apresentaram-se lobuladas, formato ovalado, e posicionadas entre a fossa atlantis e o osso basihyoideum do crânio. Microscopicamente, estas glândulas estavam revestidas por uma cápsula de tecido conjuntivo denso não modelado, a qual adentra a glândula através de septos, dividindo-a em lóbulos. Nos septos de tecido conjuntivo estão presentes vasos sanguíneos e nervos, além de ductos interlobulares excretores. Dentro dos lóbulos das glândulas salivares mandibulares, são encontrados ductos do tipo estriado e intercalar, além de predomínio de ácinos do tipo mucoso. Os resultados permitem concluir que as glândulas salivares mandibulares dos Procyon cancrivorus, seguem o padrão estrutural descrito em outras espécies de mamíferos. No entanto os tipos de ácinos podem variar entre as espécies, sendo, portanto, necessários futuros estudos histoquímicos e de biologia celular para desvendar a importância dessa variação para a espécie aqui estudada, comparando com seu hábito alimentar.

Tratamento conservativo e cirúrgico em 22 ruminantes com fraturas em membros

O objetivo do presente trabalho foi relatar os principais locais de fraturas em membros de 22 ruminantes e determinar a eficiência dos tratamentos utilizados. Foram incluídos no estudo oito caprinos, oito ovinos e seis bovinos Em casos de fraturas distais, o tratamento conservativo com imobilização foi o método de eleição. Em casos de fraturas proximais e fraturas expostas de metatarso ou metacarpo, os ruminantes foram tratados cirurgicamente. Observou-se maior frequência de fraturas envolvendo o metacarpo ou metatarso (54,5%), seguido por fraturas de tíbia (22,7%), fêmur (9%) e casos isolados de fraturas de falange medial, úmero, rádio e ulna (4,5% cada). O índice de recuperação total alcançou 95,4%. A imobilização com gesso associada à tala de Thomas, ou apenas com talas de madeira em animais jovens, foi eficiente na redução de fraturas de metacarpo, metatarso, tíbia, úmero e rádio nos ruminantes tratados. Enquanto no caso de fratura de falange medial, a imobilização com uso apenas de gesso foi suficiente para proporcionar reparação óssea adequada. A fixação esquelética externa ou interna deve ser considerada uma opção no tratamento de fraturas metacárpicas, metatársicas, tibiais e femorais em ruminantes, principalmente quando o animal for de baixo peso corporal.

Flora e estrutura do estrato lenhoso numa comunidade de Cerrado em Santo Antônio do Leverger, MT, Brasil

flora e características estruturais do estrato arbustivo-arbóreo. Um total de 131 espécies, 92 gêneros e 45 famílias foram registrados na área. As famílias com maior riqueza de espécies foram: Leguminosae, Myrtaceae, Rubiaceae, Annonaceae e Malpighiaceae, com 43% (56/131) das espécies e 38% (35/92) dos gêneros. Análise de dados sobre a similaridade florística, pelos índices de Jaccard (IJ) e Sørensen (IS), com 20 outros locais de cerrado (sensu lato) revelou que a área estudada tem mais espécies em comum com a vegetação de Mato Grosso e do Pantanal. A área estudada apresentou alta diversidade de espécies (H' = 3,75 nats.individuo-¹). Na pesquisa estrutural foi registrada uma densidade total de 1.653 individuos.ha-¹. A espécie mais importante foi Annona dioica A.St.-Hil. e a família foi Annonaceae. A importância da maioria das espécies foi pequena, considerando os valores de densidade, freqüência e dominância. Esses resultados, associados ao fato que a comunidade sofre perturbações ambientais constantes, justificam estudos e medidas de conservação em curto prazo para a área estudada.

Suursaaren valtausoperaation valmistelut tammi-maaliskuussa 1942

Suursaaren merkitys merisodan käynnille Suomenlahdella oli kiistämätön. Saaren merkitys laivaston- ja ilmapuolustuksen tukikohtana oli huomattu Neuvostoliiton sodanjohdossa ja täs-tä johtuen Suursaari joutui neuvottelujen kohteeksi 1930-luvulla. Neuvostoliitolla olisi ollut mahdollisuus sulkea Suomenlahti hallitsemalla Suursaaren, Tytärsaaren, Lavansaaren ja Vi-ron rannikko niille sijoitetulla rannikkotykistöillä. Toisen maailmansodan aikana Neuvostolii-ton sodanjohto havaitsi tehneensä virheen luopuessaan Suursaaresta ja näin ollen päätti vallata sen takaisin. Aamulla 2. tammikuuta1942 neuvostoliittolaiset nousivat Suursaaressa maihin ja ajoivat riittämättömät suomalaisjoukot pois saaresta ilman suuria taisteluja. Eversti Pekka Enkaisen johtama 2. rannikkoprikaati sai tehtäväkseen vallata Suursaaren takai-sin. Valmistelut operaatiota varten aloitettiin välittömästi saaren menettämisen jälkeen. Maa-liskuun puolivälissä päämaja käski kenraali Aaro Pajaria ottamaan operaation johtovastuun ja muodostamaan samalla valtausoperaatiota varten taisteluosasto Pajarin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuinka suomalaisjoukot toteuttivat Suursaaren val-tausoperaatioon liittyvät valmistelut alkuvuodesta 1942. Tutkimustehtävällä selvitetään kuin-ka operaation kannalta olennaiset toimet toteutettiin ennen hyökkäyksen alkamista 27. maa-liskuuta vuonna 1942. Toteutettuja valmisteluja verrataan osittain aikalaisiin oppaisiin ja esi-miesten antamiin käskyihin ja ohjeisiin. Tutkimus on asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisältöanalyysi. Suurin osa tutkimuksen lähteistä on suomalaisia arkistolähteitä. Tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat Kansallisarkiston arkistolähteet. Hyödyllisimpiä näistä arkistolähteistä ovat Suursaaren sotatoimia koskevat taisteluosasto Pajarin asiakirjat, 2. rannikkoprikaatin sotapäiväkirjat ja muut asiakirjat ja lentolaivue 6:n sotapäiväkirjat liitteineen. Tutkimuksessa selvisi, että valmistelujen aikana kaikki toimet oli järjestelmällisesti ja tarkasti suunniteltuja sekä kontrolloituja. Toimintaa kehitettiin koko valmistelujen ajan havaittujen puutteiden tai ongelmien perusteella. Tutkituista aihekokonaisuuksista tiedustelu, koulutus, huolto ja tukitoimet liittyivät koko valmistelujen ajan kiinteästi toisiinsa. Tiedustelupartioiden ja ilmatiedustelun toiminta kehittyi koko ajan enemmän tietoa antavaksi. Huolto-organisaation vahvuutta kasvatettiin samassa suhteessa operaation joukkojen vahvuuden kanssa. Huoltojoukkojen vahvuus oli olosuhteisiin ja operaation vaativuuteen nähden osittain riittämätön. Tarkalla suunnittelulla ja kaikkien joukkojen tuella huolto-organisaatio onnistui toteuttamaan sille käsketyt tehtävät. Koulutus toteutettiin siten, että koulutusolosuhteet ja ai-heet olivat mahdollisimman samankaltaisia kuin mitä operaatio tulisi olemaan. Koulutuksessa painotettiin niitä asioita, jotka olivat joukoille uusia. Tukitoimissa painopisteenä oli joukkojen siirtojen toteutus ja huollon tukeminen.

Talvitaktiikan ja talvikoulutuksen ilmeneminen Rukajärven suunnalla 1941-1942

Kun jatkosota syttyi kesällä vuonna 1941, 14. Divisioona lähti hyökkäykseen kohti itää Rukajärven suuntaan Kuhmon tasalta. Divisioona eteni vaativien taisteluiden jälkeen Rukajär-ven tasalle, josta se 11.9.1941 valmistautui jatkamaan hyökkäystä edelleen itään päin. Suo-men ulkopoliittisen painostuksen takia 14. Divisioonan hyökkäyksen jatkaminen kiellettiin ja se ryhmittyi noin 200 kilometrin mittaiselle puolustuslohkolle, jossa puolustus toteutettiin kenttävartiolinjoilla ja niiden välisillä yhteyspartioilla. Talvella vihollisen alueelle lähetettiin tiedustelupartioita, joiden tehtävänä oli selvittää vihollisen vahvuus, ryhmitys ja varustus. Partiointia suoritettiin partion, ryhmän, joukkueen ja pataljoonan vahvuisilla osastoilla. Partiointitehtävät muodostuivat usein väkivaltaisen tiedustelun luonteiseksi. Rintamalle tuotiin henkilötäydennyskeskuksista uusia asevelvollisia, jotka piti kouluttaa vallitsevan taisteluti-lanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Talvikoulutusta annettiin koulutuskeskuksissa, henkilötäydennyskeskuksissa sekä rintamalla. Taisteluista irti olevien joukkojen suorituskykyä pyrittiin ylläpitämään koulutuksella, koska kuri oli selvästi laskenut taisteluiden muututtua passiivisemmiksi. Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen asiakirjatutkimus. Tutkimuksessa on käytetty pääaineistoina suomalaisia arkistoasiakirjoja, aikakauteen liittyviä tutkimuksia ja kirjallisuutta. Arkistoasiakirjoista tärkeimmiksi osoittautuivat 14. Divisioonan sotapäiväkirjat, koulutustoimisto x:n asiakirjat, 10. Prikaatin asiakirjat sekä kotijoukkojen esikunnan koulutustoimiston asiakirjat. Tutkimuksen keskeisimpiä kysymyksiä ovat, miten talvitaktiikka ja talvikoulutus ilmenivät Rukajärven suunnalla 1941–1942, mikä oli jalkaväen talvikoulutuksen päämäärä 1920 ja 1930 -luvuilla sekä miten talvisota vaikutti jalkaväen talvikoulutukseen välirauhan aikana. Rukajärven suunnan talvitaktiikan ja talvikoulutuksen tutkimisessa perehdyttiin 14. Divisioonan jalkaväkijoukkojen toimintaan talvella. Toimintaa verrattiin 1920 ja 1930 -lukujen talvikoulutukseen sekä talvikoulutusta käsitteleviin oppaisiin, jolloin voitiin vastata asetettuihin kysymyksiin. Tutkimustyötä haittasi se, ettei talvikoulutusta näin laajasti ollut aikaisemmin tutkittu. Tutkimuksessa ilmeni, että 1920-luvulla talvikoulutuksen tavoitteita ei ollut määritelty erikseen, mutta 1930-luvulla jalkaväen talvikoulutukselle määritettiin selkeät päämäärät. Talvikoulutukselle ei välirauhan aikana määritetty erillistä talvikoulutusohjetta, joka olisi ollut yhtenäinen kaikissa koulutusyksiköissä. Jatkosodan aikana jalkaväen koulutuskeskuksissa olivat käytössä yhteiset talvikoulutusohjeet. Rukajärven suunnalla taisteluista irti oleville joukoille annettiin omat talvikoulutusohjeet. Talvitaktiikassa ilmeni useita talvikoulutusohjeiden mukaisesti ja vastaisesti suoritettuja toimenpiteitä. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten aikaisemmin annettu talvikoulutus ilmeni taistelukentällä sekä millaista talvikoulutusta jatkosodan aikana annettiin koulutuskeskuksissa, henkilötäydennyskeskuksissa sekä taisteluista irti oleville joukoille rintamalla 1941–1942.

Influência da escolaridade na hipertrofia miocárdica de pacientes em hemodiálise

INTRODUÇÃO: A doença renal crônica apresenta elevado risco cardiovascular. Dados da população geral associam as doenças cardiovasculares a baixo nível de escolaridade, porém nenhum trabalho avaliou essa associação entre pacientes em hemodiálise. OBJETIVO: Avaliar a associação entre nível educacional, hipertensão e hipertrofia do ventrículo esquerdo em pacientes submetidos a hemodiálise crônica. MÉTODOS: Foi aplicado um questionário socioeconômico padrão a 79 pacientes em hemodiálise, no Hospital das Clínicas da Faculdade de Medicina de Botucatu (UNESP). Dados clínicos, laboratoriais e ecocardiográficos foram extraídos dos prontuários. Os pacientes foram divididos em dois grupos de acordo com a mediana da escolaridade: o grupo I foi constituído por pacientes com escolaridade < três anos, e grupo II por pacientes com escolaridade superior a três anos. RESULTADOS: Pressão arterial, ganho de peso interdialítico e variáveis com diferença estatística entre os dois grupos ao nível de p < 0,2 foram selecionadas para análise múltipla. Na análise múltipla, associações independentes foram consideradas ao nível de p < 0,05. A média de idade dos pacientes foi 57 ± 12.8 anos, 46 pacientes eram homens (57%) e 53 eram brancos (67%). As variáveis selecionadas para análise múltipla foram: idade (p = 0,004), anos de escolaridade (p < 0,0001), índice de massa corpórea (p = 0,124), diâmetro do ventrículo esquerdo (p = 0,048) e índice de massa ventricular (p = 0,006). As drogas antihipertensivas empregadas foram similares em ambos os grupos. A pressão sistólica (p = 0,006) e a escolaridade (p = 0,047) apresentaram correlação significativa e independente com índice de massa ventricular. CONCLUSÃO: Em pacientes em hemodiálise, houve correlação da massa do ventrículo esquerdo não apenas com a pressão arterial, mas também com o nível educacional.

Messerschmitt Bf-109 Suomen ja Unkarin ilmavoimissa vuosina 1942 - 1945

Tämä laadullinen sotahistorian tutkimus käsittelee ja vertailee Messerschmitt Bf-109 -konetyypin käyttöä Suomessa ja Unkarissa toisen maailmansodan aikana. Tutkimusmenetelmänä on käytetty vertailevaa (komparatiivista) aineistoanalyysia. Suomen ja Unkarin ilmavoimat ovat tutkimuksen kohdemaita, ja tutkimuksessa perehdytään Messerschmitthävittäjän käyttöperiaatteisiin, konemallin taktiseen käyttöön, sekä lentäjien koulutukseen. Lisäksi perehdytään laivueiden ja yksittäisten lentäjien taistelukertomuksien kautta siihen, millainen konemalli oli lentää ilmataisteluissa. Tutkielmassa pyritään vastaamaan pääkysymykseen: Mitkä olivat Messerschmitt Bf-109:n käyttöperiaatteet Suomen ja Unkarin ilmavoimissa toisen maailmansodan aikana? Pääkysymystä tukevat seuraavat alatutkimuskysymykset: Miten lentäjiä koulutettiin kyseiseen konetyyppiin? Miten Messerschmitthävittäjät ryhmitettiin kohdemaiden sodan ajan organisaatioissa? Mitä viholliskalustoa vastaan Messerschmitthävittäjiä käytettiin itärintamalla? Mitä eroja ja samankaltaisuuksia ilmenee Suomen ja Unkarin hävittäjätaktiikassa Messerschmitt Bf-109:n kohdalla ja miksi? Miten näissä maissa toimintaympäristöt erosivat /muistuttivat toisiaan? Tutkielman johdannossa esitellään tutkimuksen päämäärä, rajaus, tutkimuskysymykset, viitekehys sekä lyhyesti tutkimuksen aiheena oleva Messerschmitt Bf-109 -hävittäjä. Ensimmäisessä pääluvussa käsitellään Bf-109:n käyttöä Suomessa aina hävittäjähankinnasta taktiik-kaan ja koulutukseen. Toisessa pääluvussa käsitellään vastaavasti Bf-109:n käyttöä Unkarin ilmavoimissa samalla logiikalla. Johtopäätösluvussa esitellään tutkimustulokset ja johtopäätökset, joilla vastataan tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tuloksina todetaan että isoimmat käyttöperiaatteelliset erot Suomen ja Unkarin välillä liittyivät hankintaan ja koulutukseen ja taistelutapaan, kun taas samankaltaisuuksia oli havaittavissa konekaluston sijoittelussa ja toimintaympäristöissä. Unkari sai geopoliittisen asemansa ansiosta enemmän tukea saksalaiselta Luftwaffe:lta, kun taas esimerkiksi varaosien saaminen Suomeen oli usein vaikeaa.