36 resultados para venyttely - harjoitukset - muusikot
Resumo:
Suomen puolustusjärjestelmä perustuu yleiseen ja yhtäläiseen asevelvollisuuteen, jonka tarkoituksena on tuottaa riittävä määrä hyvin koulutettuja miehiä ja naisia reserviin. Reserviläisten taitojen ylläpitäminen on oleellinen osa Suomen puolustuksen kokonaisuutta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten reservin koulutusjärjestelmää on järjestelmänä muutettu. Tutkimuksessa ei tarkoituksella liiemmin mennä koulutuksen järjestämisen tai sisällön yksityiskohtiin eikä numeerisiin muutoksiin, vaan näkökulma pidetään järjestelmätasolla. Varsinainen tämän tutkimuksen tarkastelu rajautuu erityisesti 1980, 1990 ja 2000 –luvulla koulutusjärjestelmässä tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimus on toteuttamistavaltaan virallisasiakirjoihin perustuva asiakirja- ja kirjallisuustutkimus. Reservin koulutusjärjestelmän muotoutumisen voidaan nähdä saaneen alkunsa itsenäistymisen ajoilta. Tällöin Suomelle alettiin muodostaa valtion virallisia sotavoimia ja sitä kautta asevelvollisuus- ja reservijärjestelmä alkoi kehittyä. Nykypäivän kertausharjoituskoulutuksessa on näkyvillä samoja piirteitä kuin alkuaikoina, joten lähtökohtien selvittäminen on välttämätöntä koulutusjärjestelmän muutoksen ja kokonaisuuden hahmottamiseksi. Kertausharjoitusten järjestämisen perusluonne on järjestelmätasolla säilynyt samanlaisena läpi itsenäisyyden ajan nykypäivään saakka. Kun tarkastellaan rakenteellisia muutoksia, ei kertausharjoitusten kehittymisessä ole juurikaan muutoksia havaittavissa. Tehtävä- ja joukkokohtaiset kertausharjoitukset ovat olleet 1930-luvulta asti kertausharjoitusten tärkeimmät elementit. Voidaan todeta, että reservin koulutusjärjestelmässä on tapahtunut runsaasti laajoja ja tärkeitä muutoksia tutkittavalla ajanjaksolla. Tärkeimmät muutokset liittyvät vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen käynnistämiseen 1990-luvulla. Vapaaehtoisuuden kautta reservin koulutukseen on saatu mukaan uusia elementtejä, kuten puolustusvoimien järjestämät vapaaehtoiset harjoitukset ja reserviläisten sitoutuminen maakuntajoukkojen toimintaan. Reserviläisten halukkuus osallistua vapaaehtoiseen toimintaan on edesauttanut sitä, että vapaaehtoisesta maanpuolustuskoulutuksesta on tullut kertausharjoitusten ohella tärkein reserviläisten koulutusta edistävistä tekijöistä.
Resumo:
Intialaistaustainen Chaitanya vaishnavismi tunnetaan Suomessa yleisemmin nimellä Krishna-liike tai Hare Krishna -uskonto. Länsimaissa se on yksi tunnetuimmista henkisyyden traditioista, jossa toimii guruja eli henkiseen kasvuun erikoistuneita opettajia. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Chaitanya vaishnava -gurujen käsityksiä ja kokemuksia henkisestä kasvusta, sen päämääristä ja henkisen edistymisen tuntomerkeistä. Tämän lisäksi tutkimus selvittää minkälaisia pedagogisia menetelmiä Chaitanya vaishnava -gurut käyttävät omien oppilaidensa henkisen edistymisen tukemiseksi. Tutkimuksen aineisto koostuu viidestä Chaitanya vaisnava -gurun puolikonstruoidusta teemahaastattelusta. Tämä laadullinen tutkimus pohjautuu fenomenologiseen tutkimusperinteeseen ja tutkimusmenetelmänä on käytetty puolikonstruoitua teemahaastattelua. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla. Vaikka haastateltavat edustavat tiettyä henkisyyden perinnettä, heidän näkemyksistään nousi hyvin universaaleja henkisen kasvun teemoja. Kasvatustieteen näkökulmasta erityisen mielenkiintoiseksi osoittautui, että henkisyys ja henkiset harjoitukset voidaan nähdä pedagogisina tiedon ja kokemusmaailman kartuttamisen menetelminä. Henkisten aktiviteettien, kuten meditaation, itsetutkiskelun, pyhien kirjoituksien opiskelun avulla, yksilön on mahdollista saada tietoa ja laajentaa käsityksiään henkisyydestä. Ne ovat henkisen kasvun pedagogisia menetelmiä, joilla oppilaan on mahdollista rakentaa merkityksiä ja suhdettaan henkisyyteen.
Resumo:
Sotilaan työssä fyysinen suorituskyky on tärkeässä roolissa. Työ ja tehtävät ovat fyysisiä ja niistä selviytyäkseen sotilaan on oltava hyvässä fyysisessä kunnossa. Fyysisen suorituskyvyn ylläpitoon on monia keinoja riippuen siitä mitä fyysisen suorituskyvyn osa-aluetta halutaan kehittää. Tutkielman tarkoituksena on selvittää kovatehoisen kestävyysharjoittelun vaikutuksia sotilaan suorituskykyyn. Kovatehoista kestävyysharjoittelua tutkielmassa kuvataan kovatehoisella intervalliharjoittelulla eli HIIT-harjoittelulla. Tutkielma on tehty kirjallisuuskatsauksena. Tutkielman teoriaosuuden aineistona käytettiin liikuntatieteellistä kirjallisuutta sekä ulkomaisia artikkeleita. Lähdeaineisto koostui kansainvälisistä ja kotimaisista artikkeleista sekä kestävyysurheilua ja sotilaita koskevista tutkimuk-sista. Tutkielman tulosten analysointimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyy-siä. Kovatehoisen intervalliharjoittelun teho perustuu siihen, että harjoituksen aikana kyetään olemaan mahdollisimman kauan lähellä maksimaalista hapenottokykyä. Kovatehoisessa intervalliharjoittelussa kuormitusten tehoa ja kestoa, palautumisjaksoja sekä sarjojen määrää ja kestoa muuttamalla harjoitus kyetään muokkaamaan kehitettävän ominaisuuden mukaan. Kovatehoisella intervalliharjoittelulla on vaikutusta hengitys- ja verenkiertoelimistöön, lihas-solujakaumaan ja aineenvaihduntaan sekä kehon koostumukseen. Suurimmat vaikutukset ovat maksimaalisessa hapenottokyvyssä, jonka kasvua todettiin lähes kaikissa tutkimuksissa. Harjoittelulla todettiin olevan myös niin sanottuja terveysvaikutuksia, kun kehon massa pie-neni rasvamassan ja viskeraalimassan pienenemisen johdosta. Kovatehoisella intervalliharjoittelulla kyetään parantamaan sotilaan suorituskykyä. Sotilaan suorituskyvyn parantuessa kyetään tuottamaan tehokkaampia sodan ajan joukkoja. Ohjelmoitaessa sotilaille kestävyysharjoittelua, on otettava huomioon sotilaan muu toiminta, kuten taistelukoulutus sekä erilaiset harjoitukset. Tutkimustulosten perusteella voi kovatehoisen intervalliharjoittelun sanoa sopivan sotilaille, koska sen aikaansaamat positiiviset vaikutukset käytettävää aikaa kohden ovat hyvät. Esimerkiksi yhdellä kovatehoisella intervalliharjoitteella viikossa, kykenee sotilas kehittämään maksimaalista hapenottokykyä jo kuukauden aikana. Toisaalta näiden nopeiden vaikutusten pysyvyydestä ei ole tietoa. Kovatehoisen intervallihar-joittelun voi sanoa sopivan jokaiselle, niin huippu-urheilijoille kuin kuntoilijoille, koska harjoitusta kyetään muokkaamaan vaatimusten ja kuntotason mukaan.
Resumo:
Suomen armeijan järjestelmälliset kertausharjoitukset nostivat 1930-luvulla yksittäisten taistelijoiden ja pienempien osastojen koulutustasoa merkittävästi. Suurinta huolta aiheutti upseeriston kyky suurten joukkojen käsittelyyn. Rahoituksen puute esti lähes kymmeneksi vuodeksi suurempien sotaharjoitusten järjestämisen. Vuodeksi 1937 rahoitus saatiin kuitenkin järjestymään, ja Armeijakunnan esikunta sai tehtäväkseen pitää suuren n. 15 000 hengen kaksipuolisen taisteluharjoituksen Laatokan Karjalassa. Väestönsuojelun edelleen kehittämiseksi talvisotaharjoituksen yhteydessä päätettiin järjestää Yleisesikunnan johdolla myös ilmatorjunta- ja väestönsuojeluharjoitus. Tällä tutkimuksella selvitettiin oliko syntynyt harjoituskokonaisuus suunnitelmallinen maanpuolustuksen kokonaisuuden testaus? Harjoitusvalmistelut keskittyivät aluksi pelkästään talvisotaharjoitukseen. Suurimman valmisteluvastuun kantoi Armeijakunnan esikunta komentajansa Harald Öhquistin johdolla. Myöhemmässä vaiheessa mukaan tullut väestönsuojelu liitettiin löyhästi samaan harjoituskehykseen. Harjoitukset olivat erityisesti ilmapuolustuksen osalta toisiinsa sidoksissa. Valmisteluvaiheen aikainen yhteistyö rajoittui pääosin kenraalien väliseen tiedonvaihtoon sekä valmistelijoiden välisiin epämuodollisiin tapaamisiin. Ilmavoimien ja vapaaehtoisjärjestöjen tarpeita ei suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa ymmärretty huomioida riittävästi. Ilmavoimat ajautuikin harjoituksessa palveluiden tarjoajan rooliin, mikä ei vastannut puolustushaaran omia tarpeita. Harjoituskokonaisuuden aikaiset erittäin ankarat sääolosuhteet osoittivat konkreettisesti epäilyt operaatiokyvystämme aiheellisiksi. Johtajat eivät ymmärtäneet tiestön käytön sekä huollon suunnittelun merkitystä, vaan keskittyivät liiaksi pelkkään joukkojen käytön suunnitteluun. Tämä laski joukkojen taistelukykyä dramaattisesti ja aiheutti vakavia paleltumisongelmia. Väestönsuojelun osalta harjoitustavoitteet osoittautuivat osin liian kunnianhimoisiksi. Kokemuksen puute eri viranomaisten välisestä yhteistyöstä sekä henkilöstön vähäinen ennakkokoulutus toivat merkittäviä käytännön haasteita. Harjoituskokonaisuuteen osallistui joukkoja kaikista puolustushaaroista ja useita eri viranomaistahoja sekä keskeiset vapaaehtoisjärjestöt. Eri toimijoilla oli kuitenkin itsenäiset ja pääosin toisistaan riippumattomat tavoitteet oman toimintansa kehittämiseksi. Syntynyttä harjoituskehystä ei täten voida pitää suunnitelmallisena yrityksenä maanpuolustuksen kokonaisuuden testaamiseksi. Vaikeuksista huolimatta harjoituskokonaisuus toimi hyvänä puolustuskykymme mittarina ja toi esille siinä vallitsevat puutteet.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa on tarkoitus selvittää, millaisten opetusmenetelmien ja kysymysten avulla opettaja edistää suullisen kielitaidon oppimista alakoulun ruotsin kielen tunneilla. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, millaisia kysymyksiä opettaja käyttää eri opetusmenetelmien aikana. Kyseessä on tapaustutkimus ja aineiston menetelmänä on käytetty keskustelunanalyysiä. Tutkimusaineisto on kerätty keväällä 2015 yhdestä helsinkiläisestä alakoulusta neljänneltä ja kuudennelta luokalta. Keskustelunanalyyttisen litterointimallin pohjalta aineisto on jaoteltu kysymys-vastaus-sekvenssi -luokkiin. Erityisen tutkimuksen kohteena ovat olleet opettajan esittämät kysymykset kysymys-vastaus-vieruspareissa. Tutkimuksessa on lisäksi selvitetty suulliseen kielitaitoon käytetty aika oppitunneilla sekä huomioitu opettajan käyttämät puheen ylläpitämisen keinot, kuten rutiini- ja palauteilmaukset. Tutkimuksessa nousi esille seitsemän erilaista opetusmenetelmäkategoriaa, jotka ovat kysely, paridialogi, paridialogin esittely, lauseiden kääntäminen, usean sanan toistaminen opettajan perässä, luovan puheen tuottaminen ja luovan toiminnan kautta puhuminen. Opettaja käytti näiden opetusmenetelmien aikana erilaisia kysymyksiä, jotka olen luokitellut keskustelunanalyysin avulla seuraavasti: suorat kysymykset, järjestelevät kysymykset, toistavat kysymykset, tarkentavat kysymykset, varmistavat kysymykset, yksilöidysti kohdistetut kysymykset ja houkuttelevat kysymykset. Tutkimuksesta selvisi, että opettajan käyttämät opetusmenetelmät ovat monipuolisia ja tähtäävät suullisen kielitaidon vahvistamiseen ja puhumaan rohkaisemiseen. Myös yhteistoiminnallisuus näkyy opettajan valitsemissa opetusmenetelmissä, kuten paridialogissa sekä luovan toiminnan kautta puhumisessa. Noin kolmasosa oppitunneista käytettiin suullisiin harjoituksiin. Opettaja toimi roolimallina käyttämällä ruotsin kieltä läpi koko opetuksen. Oppilaat kokivat suullisen kielitaidon harjoitukset mieluisiksi. Kysymys-vastaus-sekvenssit paljastivat, että opettaja käyttää eniten suoria kysymyksiä ja tarkentavia kysymyksiä. Myös opettajan esittämät toistavat kysymykset olivat yleisiä.