Konsultoivien erityislastentarhanopettajien kokemuksia kasvun ja oppimisen tukemisesta esiopetuksessa

Tämän tapaustutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen konsultoivien erityislastentarhanopettajien kokemuksia kasvun ja oppimisen tukemisesta ja tuen järjestämisestä esiopetuksessa kolmiportaisen tuen käyttöönoton jälkeen. Tarkoituksena oli myös selvittää kasvun ja oppimisen tukemisen yhdistymistä esiopetusryhmän lapsilähtöiseen toimintaan. Tutkimuksen tarkoitukseen liittyi pyrkimys saada tietoa, miten kolmiportaiselle tuelle asetetut tavoitteet kaikille yhteisen koulun kehittämisestä ja varhaisen tuen edistämisestä näkyvät esiopetuksen järjestämisessä ja toiminnassa. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kuutta varhaiskasvatuksen konsultoivaa erityislastentarhanopettajaa. Haastattelutyyppinä oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Aineisto analysoitiin laadullisin menetelmin käyttäen teoriaohjaavaa ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Vuonna 2011 otettiin käyttöön oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Siinä korostuu pedagoginen asiantuntijuus lapsen kasvun ja oppimisen tuen määrittämisessä ja arvioinnissa. Kolmiportaisen tuen myötä on esiopetuksen alkaminen erityiskoulun esiopetuksessa valtakunnallisesti vähentynyt. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan esiopetuksen erityisopetus järjestettiin erityiskoulujen esiopetusryhmissä. Konsultoivien erityislastentarhanopettajien työn painopiste on muuttunut varhaisen tuen suuntaan. Tutkittavien kokemusten mukaan oppimisen vaikeudet on pyritty tunnistamaan varhain muun muassa konsultoivan erityislastentarhanopettajan ja lastentarhanopettajan välistä yhteistyötä tiivistämällä. Käytetyimmät opetusmuodot olivat pienryhmätyöskentely ja joustavat ryhmittelyt. Lasten yhteistä toimintaa pidettiin tärkeänä ja yksilöopetuksesta oli luovuttu lähes kokonaan. Esiopetusryhmän toiminnassa lapsilähtöisyys ja kaikkien lasten osallisuus tuli esiin lapsia kuuntelemalla ja heidän ideoihinsa tarttumalla toiminnan järjestämisessä. Tutkimuksen tuloksissa painottui lastentarhanopettajan pedagogisen vastuun selkiintyminen kolmiportaisen tuen käyttöön myötä.

Pedagogisen hyvinvoinnin merkitykset koulutuksen läpäisyssä. Nuorten kokemuksia matkastaan peruskoulusta Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli ymmärtää nuorten aikuisten omia kertomuksia peruskoulusuhteestaan ja yhteisvalinnanperusteista, peruskoulun jälkeisitä vuosista sekä koulutuksiin kiinnittymisistä. Tutkimus kohdistui kuuden nuorten kuvauksiin aikaisemmista opinnoistaan ja opintojen keskeytymiseen johtaneista syistä sekä keskeytymisen prosesseista. Työn keskiössä oli nuoren oma näkökulma aikaisemman koulutuspolun rakentumisesta ja pedagogisen hyvinvoinnin merkityksistä koulutuksen läpäisyssä. Tutkimuksen kohdejoukkona oli yhden aikuisopiston Nuorten aikuisten osaamisohjelman kohderyhmään kuuluvia opiskelijoita. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Aineisto teemoiteltiin ja analyysi tarkentui mahdollisiin pedagogisen hyvinvoinnin osatekijöitten näyttäytymiseen nuorten kerronnassa. Peruskoulusuhteissa keskeistä oli erilaiset oppimisen tai keskittymisen vaikeudet sekä kokemus heikosta tuen saannista oppimisen haasteisiin. Yhteishaun hakutoiveet eivät olleet kovin selkeitä ja nuoret kokivat olleensa hieman kypsymättömiä valintojensa tekoon. Toisen asteen keskeytymisiin johtaneet kuvaukset olivat hyvin moninaisia ja samankin nuoren kuvaukset kiinnittymättömyyden syistä vaihtelivat eri elämänkulun vaiheissa. NAO-opintoihin nuoret olivat kiinnittyneet paremmin ja olivat motivoituneita opintoihinsa. Tulosten perusteella voin todeta nuorten kaipaavan koulujen ja oppilaitosten toimijoilta aikaa ja huomiota sekä panostusta kurin ja järjestyksen ylläpitoon. Aikuisen oppijan haasteiksi tulkitsin heikon oppimisluottamuksen sekä aikaisemmat pettymykset kouluun instituutiona sekä siellä toimineisiin aikuisiin. Kouluissa ja oppilaitoksissa on selkeä tarve oppilaantuntemukselle, henkilökohtaiselle huomiolle ja ajalle kohdata oppija yksilönä, jolla on erilaiset taustat, kokemukset ja tarpeet. Osallisuuden ja toimijuuden vahvistuminen oli merkittävä aikuisen oppimisen haasteita vähentävä tekijä ja koulutuksen läpäisyä vahvistava tekijä. Keskeinen merkitys oli koetulla tunnetuella, jolla vahvistettiin osallisuuden ja toimijuuden kokemista. Tunnetuki rakentui huomioivasta kohtaamisesta, puheeksi ottamisesta ja rohkaisevasta ilmapiiristä. Tätä kautta aikuisen oppijan kouluttautumisusko ja oppimisluottamus merkittävästi vahvistui.

OASES-A-arviointimenetelmän suomenkielinen käännös aikuisten änkytyksen arvioinnissa

Tämän pro gradu tutkielman tarkoituksena oli selvittää suomen kielelle käännetyn OASES-A (Overall Assessment of the Speaker’s Experience of Stuttering – Adults) -arviointimenetelmän käytettävyyttä suomenkielisten änkyttävien aikuisten änkytyksen arvioinnissa. Logopedian alalla on pulaa suomenkielisistä arviointimenetelmistä, eikä änkytyksen arviointiin ole tällä hetkellä käytettävissä virallisesti julkaistuja suomenkielisiä arviointimenetelmiä. Änkytys vaikuttaa puhujan elämään monin tavoin. Se vaikeuttaa kommunikointia arjessa ja vaikuttaa sitä kautta muun muassa puhujan tunne-elämään, ihmissuhteisiin, opiskelu- ja työelämään sekä yleiseen elämänlaatuun. Änkytystä tulisikin arvioida mahdollisimman monipuolisesti. Puheen sujumattomuuksien sekä änkytykseen liittyvien tunteiden ja asenteiden arvioinnin lisäksi on mielekästä arvioida änkytyksen vaikutusta puhujan elämään kokonaisuutena. OASES-arviointimenetelmä perustuu WHO:n toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden ICF-luokitukseen. Arviointimenetelmässä on neljä osaa, jotka käsittävät yleistiedot puhujan änkytyksestä, puhujan reaktiot änkytykseen, kommunikoinnin vaikeudet arjen tilanteissa sekä änkytyksen vaikutuksen elämänlaatuun. Tuloksena saatava vaikutustulos kertoo, kuinka suureksi kyselylomakkeen täyttäjä arvioi änkytyksen kielteisen vaikutuksen elämässään. Suomen kielelle käännetty OASES-A-arviointimenetelmä annettiin täytettäväksi 15:stä äidinkielenään suomea puhuvasta änkyttävästä aikuisesta koostuneelle koehenkilöjoukolle. Koehenkilöiden saamia tuloksia verrattiin OASES-A-arviointimenetelmän amerikkalaiseen normiaineistoon. Lisäksi tarkasteltiin suomen kielelle käännetyn arviointimenetelmän reliabiliteettia ja validiteettia. Suomenkielisten änkyttävien aikuisten tulokset olivat samansuuntaiset alkuperäisen amerikkalaisen normiaineiston kanssa. Suomen kielelle käännetyn arviointimenetelmän reliabiliteetti ja validiteetti vaikuttavat alustavasti hyviltä. Tulosten perusteella suomen kielelle käännetty OASES-A-arviointimenetelmä soveltuu käytettäväksi suomenkielisten änkyttävien aikuisten änkytyksen arviointiin. Jatkossa olisi mielekästä toistaa tutkimus suuremmalla koehenkilöjoukolla ja hankkia tarkempaa tietoa suomenkielisten änkyttävien aikuisten tuloksista sekä arviointimenetelmän reliabiliteetista ja validiteetista.

Sosioemotionaalisten vaikeuksien yhteys leikkikäyttäytymiseen.

Tässä tutkimuksessa selvitetään, ovatko 18 ja 36 kuukauden ikäisenä arvioidut sosioemotionaalisen kehityksen vaikeudet yhteydessä vuorovaikutukselliseen, häiritsevään tai vetäytyvään leikkikäyttäytymiseen neljävuotiaana. Tutkimus on osa Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimusta (ks. Lagström 2013), jossa on mukana noin 1820 lasta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin kuuluvista kunnista. Tutkimuksessa käytetyt mittarit ovat BITSEA (the Brief Infant-Toddler Social and Emotional Assesment) ja PIPPS (the Penn Interactive Peer Play Scale). Standardoitu BITSEA on tarkoitettu 12 kuukauden iästä 35 kuukauden 30 päivän ikäisten lasten sosioemotionaalisen kompetenssin, viiveen tai vaikeuksien sekä käyttäytymisongelmien selvittämiseen. PIPPSin avulla puolestaan arvioidaan lapsen sosiaalista kompetenssia leikin aikana. Kummankin mittarin muuttujista muodostettiin summamuuttujat, joiden välisiä yhteyksiä tutkittiin riippumattomien otosten t-testin ja khin neliötestin avulla. Tutkimustulosten mukaan tilastollisesti merkitsevä yhteys on näkyvissä sosioemotionaalisten vaikeuksien ja häiritsevän leikkikäyttäytymisen sekä vetäytyvän leikkikäyttäytymisen välillä. Tämän tutkimuksen mukaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä sosioemotionaalisten vaikeuksien ja vuorovaikutuksellisen leikin välillä ei ole 18 kuukauden ikäisillä, vaikka tämä yhteys on näkyvissä 36 kuukauden ikäisillä lapsilla. Mikäli lapsen sosioemotionaalinen kehitys on arvioitu iänmukaiseksi 18 kuukauden iässä, se näyttää olevan iänmukainen myös 36 kuukauden iässä. Sukupuolen yhteys leikkikäyttäytymiseen näkyy siten, että tyttöjen leikki on tilastollisesti merkitsevästi enemmän vuorovaikutuksellista kuin poikien, kun taas poikien leikkikäyttäytyminen on enemmän häiritsevää kuin tyttöjen. Aiemmissa tutkimuksissa (Pihlaja 2003, Laine & Neitola 2005) on tullut esiin, että sosioemotionaalisen kehityksen vaikeudet hankaloittavat lapsen vertaissuhteiden luomista, ryhmään tai leikkiin liittymistä. Vaikeudet ilmenevät sekä sisäisinä että ulkoisina aiheuttaen myös torjuntaa. Sosiaalisen kompetenssin kehityksessä tärkeä rooli onkin kaverisuhteilla ja leikillä, jota tulisi käyttää positiivisen vuorovaikutuksen

Koulutusintervention vaikutus hoitajien tietämykseen syömisen ja nielemisen vaikeuksista muistisairauksissa

Kansainvälinen tutkimustieto viittaa siihen, että lähi- ja sairaanhoitajien tietämys syömisen ja nielemisen vaikeuksista on usein heikkoa. On kuitenkin osoitettu, että jo lyhytkin koulutusinterventio saattaa lisätä merkitsevästi hoitohenkilökunnan tietämystä syömisen ja nielemisen vaikeuksista. Suomessa ei tiettävästi ole aiemmin tutkittu syömisen ja nielemisen vaikeuksia käsittelevän koulutuksen vaikutuksia hoitajien tietämykseen. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää lähi- ja terveydenhoitajille sekä lähihoitajaopiskelijoille pidetyn kolmetuntisen Puheen ja nielemisen vaikeudet -koulutuksen vaikutusta heidän tietämykseensä syömisen ja nielemisen vaikeuksista muistisairauksissa. Lisäksi tarkasteltiin hoitajien koulutuksesta kokemaa hyötyä. Tutkimus toteutettiin tutkimuslomakkeilla välittömästi ennen ja jälkeen koulutuksen sekä postikyselynä kaksi viikkoa koulutuksen jälkeen. Vastaajien tietämystä eri mittauspisteissä mitattiin pyytämällä heitä arvioimaan koulutuksen sisältöä vastaavien väittämien paikkansapitävyyttä (oikein/väärin). Koulutuksen hyödyntämistä hoitotyössä kysyttiin avoimilla kysymyksillä sekä pyytämällä vastaajia arvioimaan Likert-asteikolla väitteitä. Vastauksia pyydettiin kaikilta koulutukseen osallistuneilta (N=15): ensimmäisen lomakkeen palautti 13, toisen 15 ja kolmannen 9 vastaajaa. Tietämystä mittaavassa osiossa annettuja vastauksia vertailtiin tilastollisesti ennen ja jälkeen koulutuksen. Tilastoanalyyseissä käytettiin IBM SPSS Statistics 22 -ohjelmaa, jolla oikein/väärin-väittämistä laskettiin minimi- ja maksimipistemäärät, keskiarvot, keskihajonnat ja oikeiden vastausten osuudet. Wilcoxonin merkittyjen järjestyslukujen testillä tarkasteltiin, onko mittaustulosten keskiarvojen välillä tilastollisesti merkitsevä ero eri mittauspisteissä. Laadullinen aineisto analysoitiin ryhmittelemällä avointen kysymysten vastaukset niiden keskeisten toistuvien teemojen mukaan. Tutkimus osoitti, että vastaajien tietämys syömisen ja nielemisen vaikeuksista lisääntyi koulutuksen jälkeen. Vastaajat saivat keskimäärin paremmat pisteet koulutuksen jälkeen, ja ero oli tilastollisesti merkitsevä ensimmäisen ja kolmannen mittauspisteen välillä. Koulutuksen jälkeen oikeiden vastausten osuus lisääntyi nielemisvaikeuksien tunnistamista ja hoitokäytänteitä käsittelevissä väittämissä, mutta ei juurikaan väittämissä, jotka koskivat yleisiä tietoja syömisen ja nielemisen vaikeuksista. Vastaajat kokivat koulutuksen hyödylliseksi hoitotyön tekemisen kannalta ja hyödynsivät koulutuksesta saamaansa tietoa käytännössä melko paljon. Erityisesti hoitajat hyödynsivät hoitotyössä tietoa nielemisvaikeuksien huomioimisesta ja hoitamisesta sekä turvallisesta nielemisestä. Tulosten vahvistamiseksi tarvitaan lisätutkimusta laajemmalla tutkimusjoukolla ja tutkimusasetelmaltaan vahvemmilla tutkimuksilla.