Kahden kulttuurin ääniä

Opinnäytetyöni Kahden kulttuurin ääniä on monimuototyö, jonka teososa koostuu kuudesta suunnittelemastani ja äänittämästäni konkreettisen musiikin teoksesta. Materiaali on äänitetty 2006 kesällä ja syksyllä Suomessa ja Japanissa. Kirjallisessa osassa tarkastelin lajityypin historiaa sekä omaan työskentelyyni peilaten keinoja, joilla tein kenttä-äänistä musiikillisen teoksen jaettuna kolmeen eri teemaan kunkin maan äänimateriaalista: luontoäänet, kaupunkiäänet sekä uskonnollisten palvelusten äänet. Teoksille ei tehty ennakkokäsikirjoitusta, vaan niiden kokoaminen tapahtui konkreettisen musiikin perinteiden mukaisesti vasta äänityöasemalla. Työ koostettiin ja miksattiin stereona ja surroundina (5.0) Pro Toolsissa vuoden 2007 aikana. Osa äänimateriaalista säilyi käsittelemättömänä, osa käsiteltiin lähes tunnistamattomaksi. Kahden kulttuurin ääniä poikkeaa lajityypin klassikoista nopealla tempollaan ja runsaalla tunnelmien vaihtelevuudellaan. Toisinaan työ lähentelee jo nykyaikaisia elektronisen musiikin alalajeja. Teokset sisältävät paljon elementtejä, jotka aiheuttavat eri ihmisissä erilaisia assosiaatioita. Tämän vuoksi konkreettinen musiikki voisi hyvin toimia muun muassa musiikkiterapian välineenä.

Yleinen kirkkohistoria

Lähteet ja tutkimukset on sijoitettu osastossa yhdeksi kokonaisuudeksi. Lähteiden joukossa on etenkin merkittävien teologien kootut teokset. Lisäksi on saatavilla runsaasti jakamattoman kirkon ja roomalaiskatolisen kirkon konsiilien dokumentteja. Kirkkohistorian tutkimus kohdistuu 2. vuosisadalta nykypäiviin, ja on keskittynyt etenkin Euroopan, toissijaisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen kirkkohistoriaan. Osasto sisältää myös Saksan kirkkotaistelun (1933-45) lähteitä ja aikalaisdokumentteja sekä tutkimuksia kirkkojen asemasta ja toiminnasta tuona aikana. Kirkkotaistelusta on tullut suomalaisessa tutkimuksessa erityisalue, jossa kiinnostus on kohdistunut nk. tunnustuskirkon ja nk. saksalaisten kristittyjen vaiheisiin.

Dogmatiikka

Osastossa on sekä dogmihistoriallisia lähteitä että dogmatiikkaa koskevia tutkimuksia. Siihen kuuluvat teologian historian merkkihahmojen kuten Tuomas Akvinolaisen ja Friedrich Schleiermacherin kootut teokset. Myös oman aikamme teologit ovat kattavasti edustettuina. Osastossa ovat luterilaiset tunnustuskirjat käännöksineen. Yleisesityksistä erinomaisia ovat katolinen, dogmihistoriallinen Handbuch der Dogmengeschichte ja protestanttinen, temaattinen Handbuch der systematischen Theologie.

Wittenbergissä opiskelleiden suomalaisten kirjoja 1500-luvulta

Teokset Biblia sacra hebraice, graece & latine, Heidelberg 1587; teoksen omistanut Marcus Henrici Helsingius, joka on ostanut sen Wittenbergistä 1592; etukannen keskellä Lutherin kuva avattu kirja käsissään, sekä Georg Major, Enarrationes Epistolarum S. Pauli(I) Wittenberg 1569; teos kuulunut Christianus Bartholdii Ruuthille, jonka nimikirjaimet etukannan yläosassa; 1574 viittaa sidotusvuoteen.

Uuden tanssin uskontokulttuuriset ulottuvuudet

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa uutta tanssia kulttuurisena ilmiönä. Selvitän minkälaisia uskontokulttuurisia vaikutteita uudessa tanssissa on ja käsittelen myös sitä, millä tavalla tanssi vaikuttaa tanssijan maailmasuhteeseen. Uusi tanssi on nykytanssin kenttään kuuluva tanssimuoto, joka lähestyy tanssia holistisesta näkökulmasta ruumiin ja mielen yhdistävien tekniikoiden avulla. Osoitan työssäni näiden holististen lähestymistapojen yhteyden ns. itämaisiin uskontokulttuurisiin traditioihin ja niiden ruumiintekniikoihin. Lähestyn tanssia uskonnonkaltaisena ilmiönä ja rinnastan tanssin käsitteen uskonnon käsitteeseen. Työni kuuluu uskontotieteellisen ruumiillisuuden tutkimuksen ja tanssin antropologisen tutkimuksen kenttään. Perustavana näkökulmana on uskonnon paikantuminen kulttuuriin ja uskonnon ruumiillinen ulottuvuus. Sekä uskonnon että tanssin perustava sijainti on ihmisen mielen ja ruumiin muodostama kokonaisuus, jonka luonnetta tarkastelen uuden tanssin näkökulmasta. Tutkielmani tärkeimpinä teoreettisina lähteinä ovat tanssiantropologi Judith Lynne Hannan To Dance is Human, A Theory of Nonverbal Communication ja siinä esitettävä kommunikatiivinen teoria tanssista, Cynthia Novackin Sharing the Dance, Contact Improvisation and American Culture sekä filosofi ja tanssintutkija Jaana Parviaisen Tanssi ihmisen eksistenssissä, Filosofinen tutkielma tanssista. Myös monet uskontotieteelliset ruumiillisuudentutkimuksen teokset ovat olleet merkittäviä tutkielman teossa. Keskityn tutkimaan itämaisten ajatusrakenteiden ja niihin liittyvien henkisfyysisten harjoitusmenetelmien vaikutusta uuden tanssin kehitykseen ja siinä käytettäviin holistisiin tekniikoihin, mutta otan yhtä lailla huomioon myös länsimaisen ajattelun ja dualistisen ihmiskäsityksen vaikutukset taidetanssin olemukseen. Johtoajatuksena läpi tutkielman on, että tanssi ei vain heijasta kulttuuria, vaan se on prosessi, jossa kulttuuri tapahtuu ja tulee olevaksi. Päädyn toteamaan, että tanssi vaikuttaa tanssivaan ihmiseen kokonaisvaltaisesti ja uuden tanssin tekniikat pyrkivät tukemaan tätä ihmisen kokonaistumisen prosessia. Uusi tanssi horjuttaa länsimaisen kulttuurin esteettisyyteen ja visuaalisuuteen perustuvaa taidetanssikäsitystä holistisella näkemyksellään, jossa ruumiillisuus nähdään dynaamisena muutosprosessina. Uuden tanssin näkökulmasta liikettä ja todellisuutta tutkitaan jatkuvasti kulttuurin mukana elävästä ja muuttuvasta näkökulmasta.

Lautakuntien toiminnan arviointi kuntaorganisaatiossa

Kandidaatintutkielman tarkoituksena on perehtyä kuntaan organisaationa ja sen johtamisjärjestelmään sekä tarkastella tarkemmin yhtä kunnan organisaation osaa eli lautakuntaa. Tutkielmassa on tarkoitus perehtyä tarkemmin laukuntien asemaan ja tehtäviin kunnallisessa päätöksenteossa ja johtamisjärjestelmässä sekä lisäksi tuoda esille niiden toiminnan arviointiin liittyviä tekijöitä. Tutkielman tavoitteena on luoda viitekehys lautakuntien toiminnan arviointiin vaikuttavista tekijöistä. Tutkimusongelma on: Miten lautakuntien toimintaa voidaan arvioida ja miten sitä tulisi arvioida? Alaongelmana on: Millainen asema ja mitä tehtäviä lautakunnilla on kunnallisessa päätöksenteossa ja johtamisjärjestelmässä? Kyseessä on puhtaasti teoreettinen tutkimus. Aineistona käytetään aiheesta löytyvää lähdekirjallisuutta ja aiempia tutkimuksia. Tutkielman kannalta keskeistä lähdemateriaalia ovat myös lainsäädäntö, lakia tulkitsevat teokset sekä erilaiset suositukset ja ohjeet. Tutkimusstrategiana voidaan pitää deskriptiivista tutkimusta. Tutkimusotteena voidaan pitää käsiteanalyyttista tutkimusotetta, jonka tarkoituksena ei ole näyttää toteen, vaan pikemmin argumentoida miten asia on ja miksi asia on näin. Lautakuntien toiminnan ja sen arviointia ei ole käytännössä tutkittu. Lautakuntien toiminnan arvioinnin viitekehykseen sovelletaan palasia valtuustotyöskentelyn arvioinnista sekä yritysmaailmasta hallitustyöskentelyn arvioinnista ja sen kehittämisestä.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Eletty paikka esityksessä

Opinnäytetyössäni tutkin kahta paikkakohtaista (site-specific) esitystä Siurunmaa ja Kökar. Molemmat teokset ammensivat materiaalinsa esityspaikoistaan. Työssäni kysyn miten esityspaikat toimivat esitysten lähtökohtina ja materiaalina, ja minkälaisessa suhteessa esitykset ja esityspaikat olivat toisiinsa nähden. Työni teoreettinen viitekehys tulee paikkakohtaisen teatterin ja esitystaiteen tutkimuksesta. Paikkakohtainen esitys kiinnittää huomion paikkaan, jossa se tapahtuu. Keskeisenä ajatuksena työssäni on se, miten ihminen on ympäristössä ja havaitsee ympäristöään kokonaisvaltaisen kehollisesti. Näitä kehollisia kokemuksia ihminen jäsentää kulttuuristen narratiivien kautta ja rakentaa identiteettiään kertomalla niistä. Työssäni avaan esitysten teon prosesseja ja sitä, mitä materiaalia paikoista syntyi. Sekä Siurunmaassa että Kökarissa paikan kokemisen narratiivit muodostivat olennaisen osan esitystä. Esitysten ja esityspaikkojen suhdetta hahmotan paikan performatiivisuuden kautta. Arkinen tila esityspaikkana sisältää jo itsessään merkityksiä: käyttötarkoituksen, tarinoita, ehdotuksen katsojien ja esiintyjien paikoista jne. Esityksen elementit voivat tukea näitä merkityksiä tai olla ristiriidassa niiden kanssa. Siurunmaa ja Kökar asettuivat suurelta osin yhdenmukaiseen suhteeseen esityspaikkojensa kanssa, mutta sisälsivät myös joitakin ristiriitaisia elementtejä. Työni lopuksi tarkastelen todellisuuden ja fiktion suhdetta Siurunmaassa ja Kökarissa. Paikkakohtaisessa esityksessä faktan ja fiktion, todellisen ja rakennetun välinen jännite on aina läsnä. Esityksen illuusiovaikutus on vahva, mutta arkinen paikka ja esiintyjän keho voivat konkreettisesti aistittavissa olevina vastustaa illuusiota.

Lääketieteelliset monografiat: yleiskokoelma

Tässä kuvailtu kokoelma koostuu Terveystieteiden keskuskirjaston (Terkon) lääketieteen ja terveystieteen paperimuotoisista (22977 nimekettä) ja elektronisista (2921 nimekettä) monografioista. Kuvailuun on otettu mukaan lääketieteen ja terveystieteen alueiden keskeisimmät teokset joiden kuvailussa esiintyy NLM-luokitus. Kokonaisuudessaan Terkon yleiskokoelma käsittää 42866 nimekettä. Yleiskokoelma sisältää lääketieteen (48.1), hoitotieteen (48.3) ja farmasian (48.4) lisäksi aineistoa aihealueryhmistä 55 psykologia, 09 biokemia, 15 mikrobiologia, perinnöllisyystiede, genetiikka, 24 ravitsemus, 60 sosiaalipsykologia, 69 lainsäädäntö, 73 sosiaaliturva, 97 liikunta sekä 48.2 hammaslääketiede

V. A. Koskenniemen kokoelma

Kirjallisuuden professori V. A. Koskenniemen (1885-1962) kirjakokoelma säilytetään erillisenä kokoelmana Turun yliopiston pääkirjaston Koskenniemi-huoneessa. Kokoelmaan kuuluu n. 2800 nidettä, suurin osa kaunokirjallisuutta, erityisesti suomalainen lyriikka, kirjallisuudentutkimusta ja estetiikka. Kokoelmassa on runsaasti omistuskirjoituksia V. A. Koskenniemelle. Kokoelmassa on myös 10 kpl. V. A. Koskenniemen omaa käsikirjoitusta sidottuina. (käsikirjoitusliuskat sidottu kirjoiksi): Elegioja ynnä muita runoja. Teoksen käsikirjoitus. 120 s., Ilm. Kootut teokset I. Porvoo 1955, s. 145-243; Hannu. Erään nuoruuden runoelma. Teoksen käsikirjoitus. 73 s., ilm. WSOY, Porvoo 1913; Hiilivalkea. Teoksen käsikirjoitus. 57 s., Ilm. Kootut teokset I. Porvoo 1955, s. 93-144; Kevätilta Quartier Latinissa. Parisin muistelmia. Teoksen käsikirjoitus. 210 s., Ilm. Kootut teokset V. Porvoo 1955, s. 5-51; Konsuli Brennerin jälkikesä. Romaani. Teoksen käsikirjoitus. 259 s., Ilm. Kootut teokset IV. Porvoo 1955, s. 5-161; Lyyra ja paimenhuilu. Runosuomennoksia. Teoksen käsikirjoitus. 109 s., Ilm. Kootut teokset II. Porvoo 1955, s. 303-362; Nuori Anssi. Teoksen käsikirjoitus. 28 s., Ilm. nimellä Nuori Anssi Porvoo 1918 ja Kootut teokset II. Porvoo 1955, s. 283-301; Runon kaupunkeja ynnä muita kirjoitelmia. Teoksen käsikirjoitus. 330 s., Ilm. Kootut teokset V Porvoo 1955, s. 53-155; Sydän ja kuolema. Elegioja, lauluja ja epitaafeja. Teoksen käsikirjoitus. 105 s., Ilm. Kootut teokset I. Porvoo 1955, s. 203-243; Uusia runoja. Teoksen käsikirjoitus. 146 s., Ilm. Kootut teokset I, Porvoo 1955, s. 245-309. Kokoelma on osittain luetteloimaton, melkein 1300 nidettä löytyy Volter-tietokannasta.

Finland framstäldt i teckningar

Zacharias Topeliuksen (1818-1898) Finland framstäldt i teckningar oli ensimmäinen kokonaisesitys Suomen maisemista lounaissaaristosta tunturimaisemaan. Sen esikuvana olivat muissa Euroopan maissa julkaistut vastaavat teokset, jotka lisäsivät lukijoiden tietoisuutta oman maan kauneudesta ja historiallisesta merkityksestä. Myös Topeliuksen teoksella oli suuri merkitys suomalaisten isänmaakäsityksen kehittymiseen. Teokseen liittyy 120 historiallisesti, maantieteellisesti tai muuten merkittävää paikkaa tai rakennusta esittävää kivipiirrosta, joiden tekijöinä olivat tunnetut taiteilijat, kuten Lennart Forstén, Magnus von Wright, P. A. Kruskopff ja Johan Knutson. Kirjan laaja teksti on Topeliuksen seikkaperäinen kuvaus maisemakohteista, maan ja kansan historiasta.

Uusi elämäkerta Mikael Agricolasta

Kirjallisuusarvostelu

Waltarista turhia tärkeilemättä tai teoretisoimatta

Kirjallisuusarvostelu