Viaporin merilinnoituksen puolustuskyky ensimmäisessä maailmansodassa

Tutkimukseni aihe on Viaporin linnoituksen puolustuskyky ensimmäisessä maailmansodassa. Tutkimukseni rajoittuu vuosien 1914 – 1917 tapahtumiin, ensimmäisen maailmansodan alusta Suomen itsenäistymiseen. Viaporin maa- ja merilinnoitus oli kantalinnoitteiden ja betonibunkkereiden ympyrän muotoinen ketju, jonka tehtävänä oli torjua Saksalaisten hyökkäys nykyisen Suomen meri ja maa-alueen läpi alueen läpi Venäjälle. Viaporin taktinen tehtävä oli toimia laivaston tukikohtana, jossa laivasto saattoi odottaa vihollisen hyökkäystä Suomenlahdelle ja iskeä Viaporista käsin vihollisen kimppuun Tallinna – Porkkala tasalla. Viaporin maa- ja Merilinnoituksen puolustusjärjestelyt olivat tarkoitettu pääasiassa laivastotukikohdan omasuojaksi. Olisiko Viaporim merilinnoituksella ollut riittävää puolustuskykyä mahdollista hyökkääjää vastaan ensimmäisessä maailmansodassa? Pääasiallisina lähteinä tutkimuksen tekemisessä on tarkoituksena käyttää sekundäärisiä kirjallisuuslähteitä. Tutkimukseni teoreettisena pohjana toimii olettamus, että uhka muodostuu kyvyn ja tahdon summasta. Tutkimuksessa uhkana nähdään vihollisen sotilaalliset operaatiot Viaporin linnoitusta vastaan. Viaporin puolustuskyky oletetaan operatiivisella tasolla muodostuvan resurssien, koulutuksen ja puolustustahdon summasta.

Yksilön etiikan vaikutus ryhmäkiinteyteen

Nykyaikaisissa asutuskeskustaisteluissa siviilit joutuvat tahtomattaan osaksi taisteluita. Syynä voi olla esimerkiksi huono taktinen päätös tai väärään kohteeseen tehty isku. Taistelutilassa sotilaat joutuvat tällaisiin tilanteisiin lähes väistämättä. Johtaja voi joutua tekemään päätöksen, joka takaa tehtävän toteuttamisen tai oman ryhmän turvallisuuden. Päätös voi aiheuttaa myös siviiliuhreja. Kaikki ryhmän jäsenet eivät välttämättä voi hyväksyä johtajansa toimintatapaa. Toisaalta ryhmän miehistössäkin voi syntyä ristiriitoja. Oma moraalinen mielipide ja näkemys perustellaan etiikan avulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten yksilön etiikka voi vaikuttaa ryhmäkiinteyteen. Toisessa luvussa perehdytään ryhmäkiinteyden ja etiikan teorioihin. Aluksi määritellään ryhmä ja tutkitaan miten ryhmä muodostuu. Luvussa selitetään miten ryhmäkiinteyttä voidaan mitata. Mittaustavan kautta päästään tulokseen, jonka mukaan ryhmäkiinteys muodostuu ystävyyssuhteista ryhmän jäsenten välillä. Mitä enemmän ystävyyssuhteita ryhmän sisällä on, sitä kiinteämpi se on. Luvun loppupuolella tuodaan esille, että ystävyyssuhteet perustuvat samoille arvoille ja asenteille. Luvussa kolme avataan etiikan ja arvojen käsitteitä. Arvot ja asenteet muodostavat perustan jokaisen eettisille näkemyksille. Ne ovat myös ystävyyssuhteiden muodostumisen perustana. Deduktiivisen päättelyn keinoin arvot ja asenteet yhdistetään ystävyyssuhteisiin ja ystävyyssuhteet ryhmäkiinteyteen.

Häivehävittäjä ilmataistelussa

Viidennen sukupolven häivehävittäjät ovat ilmasta-ilmaan tapahtuvan ilmasodankäynnin osa-alueella uusin asejärjestelmä, jolla on merkittävä vaikutus ilmasodankäynnin kuvaan ja sen taktiikkaan. Arvioiden mukaan seuraavan 10–20 vuoden aikana useat valtiot siirtyvät operoimaan ilmakomponentin pääkalustona korkeaa häiveteknologiaa hyväksikäyttävillä monitoimihävittäjillä sekä pommi- ja rynnäkkökoneilla. Näiden viidennen sukupolven häivehävittäjien seurauksena on ilmataistelutekninen ja – taktinen muutos ilmataistelussa. Ilmavoimille, jotka operoivat konventionaalisella kalustolla, on tärkeää ymmärtää miksi, miten ja mitkä ovat näiden muutosten vaikutukset ilmataistelun kulkuun. Vaikutukset ilmenevät ilmataistelun kokonaisuudessa, mutta varsinkin näkökantaman ulkopuolisessa ilmataistelussa, joka hävittäjätorjunnan ensisijaisena tulenkäytön muotona on erityisen tärkeässä osassa ilmapuolustuksen torjuntakykyä ajatellen. Kandidaatintutkimuksen tavoitteena on laadullisen metodin keinoin selvittää muutoksen taustaa ja sen vaikutuksia ilmasodankäyntiin. Tutkimuksessa on aineisto- ja tekstianalyysin keinoin tutkittu sekä kotimaista että ulkomaista tutkimusta ja kirjallisuutta aiheesta sekä näiden ristikkäisvertailun kautta pyritty selvittämään häivekoneiden käytön ja nykyaikaisen ilmataistelun rajapintoja. Tutkimusongelma on: – Mitä vaikutuksia häivehävittäjillä on nykyaikaiseen ilmataisteluun? Alaongelmat ovat seuraavat: – Mitä on nykyaikainen ilmataistelu, sekä mitkä tekijät ja mallit vaikuttavat siihen? – Miten häivehävittäjien ominaisuudet vaikuttavat niiden suorituskykyyn nykyaikaisessa ilmataistelussa? Tutkimus antaa lukijalle perustellun kuvan siitä, mitä nykyaikainen ilmataistelu ilmasta-ilmaan tapahtuvana tulenkäytön muotona on, sekä siitä, miten uutta häiveteknologiaa hyödyntävät viidennen sukupolven hävittäjät vaikuttavat siihen. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitellään, että viidennen sukupolven häivehävittäjillä on laadullinen ylivoima tulevaisuuden ilmataistelussa, koska ne mahdollistavat tulenkäytön ennen vastustajaansa.

Taktiset periaatteet kenttäjohtajan päivittäistoiminnassa

Maanpuolustuskorkeakoulu kouluttaa upseereita niin Puolustusvoimien kuin Rajavartiolai-toksenkin tehtäviin, vaikka Rajavartiolaitoksen tehtäväkenttään kuuluu sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi viranomaistehtäviä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millä tavalla nuori upseeri pystyy hyödyntämään koulussa opittuja sotilaallisia tietoja ja taitoja viranomaistoimintaan liittyvissä tehtävissä. Tutkimuskohteeksi oli valittu kenttäjohtaminen ja siihen liittyvä päivittäistoiminta. Kenttäjohtajan tehtävä on yksi mahdollinen työtehtävä nuoren upseerin urassa. Kenttäjohtamista on tutkittu vähän, etenkin taktisesta näkökulmasta. Tutkielman tutkimusongelmana oli sodankäynnin yleisten taktisten periaatteiden soveltaminen kenttäjohtajan tehtävissä. Tutkimusongelmaa lähestyttiin yhdellä pääkysymyksellä ja kahdella alakysymyksellä. Tutkielman pääkysymys oli: Miten yleiset taktiset periaatteet ilmenevät kenttäjohtajan päivittäistoiminnassa? Alatutkimuskysymykset olivat: 1. Millä tavoin yleisiä taktisia periaatteita voidaan soveltaa kenttäjohtamiseen? 2. Mitkä tehtävät kuuluvat kenttäjohtajan päivittäistoimintaan? Yleisten taktisten periaatteiden osalta tutkielma rajattiin kuuteen taktiseen periaatteeseen: aktiivisuuteen, olosuhteiden hyväksikäyttöön, yksinkertaisuuteen, päämäärän ja tehtävän selkeyteen, yllätysperiaatteeseen ja voimien vaikutuksen keskittämiseen. Johtuen kenttäjohtajan tehtävien laajuudesta aihetta rajattiin niin, että se koski kenttäjohtajien päivittäistoimintaa. Alueellisesti tutkielma kohdistettiin Kaakkois-Suomen rajavartiostoon. Alueellinen rajaus johtuu lähinnä tutkielman laajuudesta. Lisäksi Kaakkois-Suomen rajavartiosto on suurista rajanylittäjien määristä johtuen yksi Rajavartiolaitoksen painopistealueista. Analyysimenetelmänä käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Aineistonkeruumenetelminä olivat kirjallisuusanalyysi ja haastattelut. Kirjallisuusaineistosta muodostettiin taktinen teoriapohja. Kirjallisuusaineistona käytettiin niin tunnettujen Taktiikan laitoksen tutkijoiden kirjoituksia kuin myös yhtä aihetta koskevaa Pro Gradu -tutkielmaa. Haastattelut olivat tutkielman tärkein lähde kenttäjohtajan tehtäväkenttäkuvauksen muodos-tamisessa. Tukevana materiaalina käytettiin Rajavartiolaitoksen asiakirjoja, kuten työjärjes-tyksiä ja pysyväisasiakirjoja. Haastateltavina olivat Kaakkois-Suomen rajavartioston johto-keskuksessa työskentelevät johtokeskusupseerit. Haastateltavien valinta perustui heidän työkokemukseen johtokeskusupseerin tehtävissä. Haastattelujen jälkeen vastaukset litteroitiin ja teemoitettiin. Samankaltaisista vastauksista muodostuivat haastattelujen tulokset. Vertailemalla haastattelujen tuloksia sodankäynnin periaatteiden teoriaan ratkaistiin tutkimusongelma. Tutkielmassa havaittiin, että yksinkertaisuus, päämäärän ja tehtävän selkeys, sekä voimien vaikutuksen keskittäminen ovat kenttäjohtajan tehtävässä eniten ilmeneviä taktisia periaatteita. Muut periaatteet, kuten aktiivisuus, olosuhteiden hyväksikäyttö ja yllätys, ilmenevät harvemmin tai vain tiettyinä piirteinä, joten niiden rooli ei ole kovin suuri.

Häiveominaisuuksien vaikutus IRST-Järjestelmän seurantaetäisyyteen

Nykyaikaisen häivehävittäjän tutka-alueen häiveominaisuudet ovat niin kehittyneitä, että IRST-järjestelmällä voidaan tietyissä olosuhteissa saavuttaa suurempi seurantaetäisyys häivehävittäjään, kuin nykyaikaisella ilmataistelututkalla. IRST-järjestelmällä tarkoitetaan infrapuna-alueella toimivaa tutkan kaltaista, mutta passiivista järjestelmää. Järjestelmän passiivisuus luo edellytykset yllättää ja kaapata aloite ilmataistelussa, ja siten saavuttaa taktinen etulyöntiasema. Tutkimuksen tavoitteena onkin selvittää tätä taustaa vasten, miten puolustuksellisessa ilmasotatilanteessa tulee IRST-järjestelmää hyväksi käyttäen lähestyä hyökkäävää häivehävittäjää, joka on varustettu infrapuna-alueen häiveominaisuuksilla. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa olemassa olevia infrapuna-alueen häivekeinoja. Tavoitteeseen päästään selvittämällä ensin yleisellä tasolla, millaisia infrapuna-alueen häiveominaisuuksia on käytössä nykyaikaisissa häivehävittäjissä. Lisäksi selvitetään, millainen kyky nykyaikaisella hävittäjän IRST-järjestelmällä on havaita infrapuna-alueen häiveominaisuuksilla varustettu häivehävittäjä, ja miten ilmakehän olosuhteet siihen vaikuttavat. Taktinen näkökulma luodaan pohtimalla IRST-järjestelmän käyttöä hyökkäyksellisyyttä, aloitteellisuutta ja aktiivisuutta painottaen tekniikan määrittämissä rajoissa. Aineistoa analysoidaan deduktiivisen päättelyn avulla. Tutkimuksessa havaittiin, että IRST-järjestelmän suurin ongelma taktiikan näkökulmasta on infrapunasäteilyn vaimentuminen voimakkaasti sen kulkiessa ilmakehän sääilmiöiden läpi. Tämä infrapunasäteilyn ominaisuus rajoittaa järjestelmän käyttökelpoisuutta, ja määrittää tehokkaalle toiminnalle rajoituksia. Tutkan kanssa vertailukelpoisia seurantaetäisyyksiä voidaan saavuttaa vain suhteellisen kuivassa ja kirkkaassa ilmamassassa. Häivehävittäjälle on edullista toimia korkealla suurella nopeudella, jolloin se tuottaa paljon lämpöenergiaa. Lisäksi suuri lentokorkeus tarkoittaa ohutta, kylmää ja kuivaa ilmamassaa, jossa infrapunasäteilyn kulkuun vaikuttavia tekijöitä on vähän. Tämä luo edellytykset IRST-järjestelmän tehokkaalle käytölle. IRST-järjestelmällä saavutetaan suurin seurantaetäisyys häivehävittäjästä takasektorista sen edetessä korkealla yliääninopeudella. Seurantaetäisyys voi olla jopa satojen kilometrien luokkaa. Kyseinen tilanne ei kuitenkaan ole taktisessa mielessä edullinen, sillä takasektorista ei kyetä, varsinkaan suurilta etäisyyksiltä, vaikuttamaan kohteeseen. Infrapuna-alueen häiveominaisuudet ovat tehokkaimpia etusektoriin, joten myös kohteen havaitseminen IRST-järjestelmällä suoraan edestä on ongelmallista. Etuviistosta on mahdollista saavuttaa suurempiseurantaetäisyys, sillä tällöin nähtävissä on enemmän moottorin tuottamaa kuumaa suihkuvirtausta. Lisäksi etuviistosta on mahdollista liikehtiä kohteen lähelle siten, että asejärjestelmillä on mahdollista saada aikaan vaikutusta.

Epäsymmetrinen sodankäynti Yhdysvaltoja ja Venäjää vastaan : erot ja yhteneväisyydet

Epäsymmetrinen sodankäynti yleistyi käsitteenä syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Ilmiö ei ole kuitenkaan historiallisesti tarkasteltuna uusi. Vastustajaa heikompi osapuoli on usein käyttänyt epätavanomaisia keinoja voimasuhteiltaan vahvempaa vihollista vastaan. Yhtenä esimerkkinä voidaan pitää jalkajousen käyttämistä keskiajalla, jolloin asetta pidettiin epäortodoksisena ja se yritettiin kieltää. Uutta on kuitenkin se, että epäsymmetrisen sodankäynnin keinoja käytetään järjestelmällisemmin kuin ennen. Tässä tutkimuksessa tutkimusmenetelmänä käytetään rationaalista tulkitsevaa käsitetutkimusta. Tulkitseva käsitetutkimus etsii käsitteisiin ja niiden määritelmiin sisältyviä merkityksiä ja tulkitsee merkityksiä valitusta teoreettisesta näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa teoreettisen näkökulman muodostaa Nils Marius Rekkedalin näkemys epäsymmetrisestä sodankäynnistä. Aineistona toimivat käsitteet ja niiden määritelmät. Tutkielman tärkeimmät lähteet muodostuvat tutkielmista, oppikirjoista ja artikkeleista. Epäsymmetriseen sodankäyntiin kuuluu muun muassa jonkin odottamattoman kohtaaminen, vastapuolen heikkouksien hyödyntäminen epätavanomaisin keinoin sekä taistelutilan valit-seminen siten, ettei vihollisen raskaan aseistuksen käyttö ole mahdollista. ”Aitona epäsym-metriana” voidaan pitää vastustajan käyttämiä tekoja, joita toinen osapuoli ei itse halua tai voi tehdä. Ylivoimainen vastustaja aiheutti Irakin ja Tšetšenian kapinallisissa epäsymmetrisen reaktion. Kapinalliset eivät kyenneet vastaamaan perinteisin keinoin toisen osapuolen aiheuttamaan uhkaan. Kummassakaan maassa kapinallisten kalusto ei vastannut hyökkääjän kalustoa, eikä heidän miesvahvuutensa ollut hyökkääjää merkittävästi suurempi. Kapinalliset eivät olleet yhtä hyvin koulutettuja, eikä heiden taktinen ajattelunsa ollut yhtä kehittynyttä, kuin vastapuolella. Molemmissa maissa yhtenä pääpiirteenä oli siviilien seassa toimiminen. Siviilien seassa toimimista käytettiin hyväksi taisteluiden päätyttyä, jolloin taistelijat riisuivat taisteluvarusteensa ja sekoittuivat siviilien joukkoon. Improvisoitujen räjähteiden käyttö ja niiden käytön laajuus saattoi tulla yllätyksenä yhdys-valtalaisille joukoille Irakissa. Räjähteitä löytyi paljon, niitä käytettiin useilla eri tavoilla ja joskus niiden löytämiseen ei välttämättä liittynyt ollenkaan tulitaistelua. Tämänkaltainen toiminta oli varmasti sodan alkuvaiheessa epäsymmetriseksi sodankäynniksi luokiteltavaa, mutta oliko se sitä enää vuonna 2011 sodan päättyessä? Keinojen epäsymmetrisyys riippuu myös näkökulmasta. Konventionaaliseen sodankäyntiin varautuneet suurvallat saattoivat pitää esimerkiksi ylläköitä epätavanomaisena keinona taistella. Kuitenkin suomalaiseen jalkaväkitaisteluun sekä Maavoimien taisteluun 2015 kyseinen keino kuuluu oleellisesti. Myös näkökulma määrittää sen, onko kyseessä epäsymmetrisen sodankäynnin keino vai ei.

Projektijohdon strateginen asema projektiorientoituneen organisaation kilpailuedun kehittämisessä. Case: Projektijohdon näkemyksiä

Lähtökohtaisesti projekti nähdään lyhyen aikavälin toimintana. Projekteilla on kuitenkin sekä strateginen että taktinen ulottuvuus. Projektiorientoituneessa organisaatiossa projektijohtaminen on sulautettu osaksi organisaation johtamisjärjestelmää. Äärimmilleen vietynä johtaminen projekteilla (engl. management by projects) tarkoittaa, että yrityksen kaikki toiminnot tuotetaan projektien kautta linjaorganisaation hallinnoidessa projektisalkkua. Linja- ja projektiorganisaation rajapinnassa projektijohdolla on oma roolinsa projektin ja linjaorganisaation välisten suhteiden hoitamisessa ja projektin onnistumisessa. Projektijohdon strategisen aseman myötä heidän roolinsa laajenee taktisesta johtamisesta strategiseen johtamiseen ja tätä kautta kilpailuetuun. Projektijohdon mahdollisuuksia osallistua kilpailuedun kehittämiseen on kuitenkin tutkittu verrattain vähän. Projektiorientoituneen organisaation malli pyrkii vastaamaan muuttuvan ympäristön luomiin haasteisiin. Staattisen kilpailuedun tarkastelusta tulisikin siirtyä lyhytaikaisten kilpailuetujen hyödyntämiseen, mikä voidaan tehdä esimerkiksi projekteissa. Tämän tutkimuksen pääongelma oli, millaisena projektijohto kokee strategisen mahdollisuutensa osallistua projektiorientoituneen organisaation pitkän aikavälin kilpailuedun kehittämiseen. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, jonka empiria kerättiin haastattelemalla seitsemää projektijohdon edustajaa viidestä eri yrityksestä ja eri toimialoilta. Tutkimuksen tuloksissa korostui empirian ja alan kirjallisuuden yhdenmukaisuus siinä, että projektijohto ja erityisesti projektipäälliköt näkevät oman roolinsa taktisena. Heidän työtään määritteli yksittäisen projektin johtaminen. Itse projektiorganisaation osalta koettiin kuitenkin tarpeelliseksi mahdollisuus osallistua linjaorganisaation pitkän aikavälin toiminnan kehittämiseen. Kilpailuedun kehittämiseen osallistumisen mahdollisuudet koettiin vaihtelevasti sekä hyviksi että kehnoiksi. Strategisten projektien ohella projektijohto pystyi kehittämään linjaorganisaation kilpailuetua epäsuorasti. Organisatoristen tekijöiden ohella projektijohdon strategista asemaa määrittelee se, minkälaisena henkilö itse kokee asemansa. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella projektijohdon strategisia mahdollisuuksia hyödynnettiin puutteellisesti. Esimerkiksi tietoperusteista kilpailuetua kehitettäessä projektijohdon osaamista voitaisiin hyödyntää enemmän henkilöstö- ja kompetenssijohtamisessa. Jotta projektiorientoituneen organisaation malli voisi toimia puhtaasti ja jotta projektijohto voisi paremmin osallistua linjaorganisaation pitkän aikavälin tavoitteiden, kuten kilpailuedun, kehittämiseen, näyttäisi tämän tutkimuksen perusteella siltä, että projektijohdolla tulisi olla sama hierarkkinen asema kuin linjajohdolla.