Verkostot väylänä työelämään

Tutkimuksessa selvitetään Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta valmistuneiden siirtymistä työelämään. Tarkoituksena on avata siirtymään liittyvää problematiikkaa ja tutkia työelämässä esiintyviä sosiaalisia verkostoja. Tutkimusta varten haastateltiin yhdeksää henkilöä, jotka olivat valmistuneet noin viisi vuotta aikaisemmin valtiotieteiden maistereiksi. Haastatteluissa kartoitettiin heidän kokemuksiaan työelämään siirtymisestä. Haastatteluiden lisäksi aineistona toimii haastateltavien työhistorioista muodostetut työjanat ja taustatiedot. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Laadullinen aineisto antaa uudenlaisen lähestymistavan työelämään siirtymisen tutkimiseen. Tutkimuksen lähtökohdat rakentuvat korkeakoulutettujen työelämään siirtymistä käsitelleiden tutkimusten, työelämän tutkimuksen ja verkostoanalyysin varaan. Tutkimustulokset muodostuvat kolmesta analyysiluvusta, joissa käsitellään opiskeluaikaa ja yliopistokoulutusta, valtiotieteilijöiden kohtaamaa muuttuvaa työelämää sekä verkostoitunutta työelämää. Tulosten mukaan osa haastateltavista oli opiskeluaikanaan huolestunut työllistymisestään, mutta toisen osan haastateltavista huomattiin suhtautuvan siirtymään ’töiden shoppailuna’. ’Töiden shoppailussa’ työmarkkinoilla toimitaan kuluttajina ja etsitään sopivaa työpaikkaa omien mieltymysten mukaan (Johnson 1978; Hämäläinen 2002). Toiseksi vastavalmistuneet valtiotieteiden maisterit haluavat tutkimuksen mukaan jatkuvasti kouluttautua uudelleen ja kehittyä työelämässä (ks. Julkunen 2008a; Julkunen 2008b; Sennett 2002). Haastattelupuheessa tasapainoilee pelko jämähtämisestä ja määräaikaisista työsuhteista. Aineistosta löytyi kolme erilaista työjanaa, professionaalinen, intressikohtainen ja generalistinen, joiden kautta on mahdollista ymmärtää valtiotieteilijöiden erilaisia urapolkuja. Kolmanneksi tutkimus kartoittaa, miten sosiaalisia verkostoja hyödynnetään siirtymässä koulutuksesta työelämään (ks. Jokisaari & Nurmi 2004). Kaikki haastateltavista olivat saaneet useamman kuin yhden työpaikan sosiaalisten verkostjensa kautta. Sosiaaliset verkostot toimivat työnhakukanavana, koska niiden sisällä liikkuu tietoa. Toisin sanoen voidaan puhua sosiaalisten verkostojen tuomista informaatiohyödyistä (Lin 2001), jotka ilmenevät heikkoina siteinä (Granovetter 1983; 1995) ja rakenteellisina aukkoina (Burt 2001). Tutkimuksessa esiintyvät työllistymiseen vaikuttaneet sosiaaliset suhteet perustuvat suurimmalta osin sosiaalisen pääoman (Bourdieu 2007 [1986]) kautta syntyneeseen luottamukseen (Coleman 1988; Mäkelä & Ruokonen 2005). Tutkimustulosten mukaan päämäärätietoiseen verkostoitumiseen suhtaudutaan varauksella, mutta ystäville tietoja avoimista työmahdollisuuksista välitetään mielellään. Erottelu syntyy kilpailusuhteiden ja ystävyyssuhteiden välille, joissa sosiaalista pääomaa käytetään eri tavoilla (ks. Johanson & Uusikylä 2005). Tutkimuksen mukaan valtiotieteiden maisterit työllistyvät sellaisten sosiaalisten verkostojen kautta, joissa liikkuu tietoa ja joihin liittyy luottamus.

Ota kantaa! Osallistuva demokratia sosiaali- ja terveyspalvelulta kehittämään pyrkivässä Kuntien parhaat palvelukäytännöt -hankkeessa

Tutkielmassa tarkastellaan osallistuvaa demokratiaa ja kansalaiskuulemista sosiaali-ja terveyspolitiikan kehyksissä. Tutkittava tapaus on sosiaali-ja terveyspalvelulta kehittämään pyrkivä Kuntien parhaat palvelukäytännöt -hanke, joka on räätälöity vauhdittamaan vuonna 2005 käynnistettyä Paras-hanketta. Paras-hankkeessa on kyse sekä kuntien ja valtion vallanjaosta että palvelujärjestelmän kehittämisestä. Kuntien parhaat palvelukäytännöt - hankkeen päämäärä on ollut kehittää sosiaali- ja terveyspalvelulta eri tuottajatoimijöiden kesken. Hankkeiden taustalla vaikuttavat niin uuden julkisjohtamisen ja julkispalvelun eli governance poliittishallinnolliset ideologiat. Tutkittava aineisto koostuu kolmesta osasta: 1) keskusteluista otakantaa-foorumilla a) Parempia sosiaali- ja terveyspalvelulta - miten ja millaisin toimenpitein? sekä b) Miten kehittää kuntien, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä?, 2) virkamiesten laatimasta yhteenvedosta keskustelusta a) ja 3) virkamieshaastatteluista. Aineistoa tarkastellaan sosiaalisen konstruktivismin teoreettismetodologisesta viitekehyksestä. Metodeina käytetään kriittistä diskurssianalyysiä, teoreettista sisällönanalyysiä sekä kehysanalyysiä. Tutkimuksen yleisenä viitekehyksenä toimivat poliittis-ideologiset hallinnolliset muutokset sekä konfliktikeskeinen deliberatiivinen demokratiateoria (Rosanvalion 2008). Tarkennettuna viitekehyksenä toimii osallistuva ja itsepalvelupolitiikka ja epäpolitisoiva ja politisoiva keskustelu niiden kehyksissä.Tutkimus osoittaa keskustelu sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä on etenkin virkamiesten osalta epäpolitisoivaa. Uudistuksia käsitellään teknisinä ratkaisuina, ei poliittisina valintoina. Kansalaiskeskustelusta välittyy poliittisempia sävyjä, mitkä eivät kuitenkaan välity ylhäältä alas -ohjatulla keskustelulla. Kansalaisten ja virkamiesten välinen suhde ei ole hankkeessa vuorovaikutteinen, joten keskustelun ei voida kutsua osallistuvaksi demokratiaksi, vaan kansalaiskuulemiseksi. Tutkimus osoittaa myös, että tutkittua kansalaiskuulemista voidaan tarkastella itsepalveludemokratian viitekehyksestä. Markkinaohjautuvan sosiaali- ja terveyspolitiikan kehyksissä kansalaiset näyttäytyvät asiakas-subjekteina ja demokratian sovellukset kuten otakantaa.fi -foorumi edustavat hankkeen osalta ylhäältä alas -johdettua konsultaatiodemokratiaa, jolloin foorumin rooli demokraattisen keskustelun laajentamisessa jää vähäiseksi.

Trenditiedon hyödyntäminen liiketoiminnassa – tarkastelu ja tulkinta elintarvikeyritysten käytänteiden kautta

Yritysten on tunnistettava markkinoilla ja kuluttajissa tapahtuvia muutoksia voidakseen johtaa ja suunnitella omaa liiketoimintaansa niin, että se täyttää myös tulevaisuudessa kuluttajien muuttuvat tarpeet. Tästä johtuen tieto trendeistä ja niiden vaikutuksista on yrityksille tärkeää. Trendit mallintavat ja muokkaavat ympäristöä ja markkinoita sekä vaikuttavat lopulta myös kuluttajien asenteisiin ja käyttäytymiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvailla sitä, kuinka elintarvikeyritykset hyödyntävät trenditietoa omassa liiketoiminnassaan. Trenditiedon hyödyntämistä selvitettiin tutkimalla yrityksistä löytyviä trenditiedon hyödyntämisen käytänteitä. Yritysten käytänteiden tarkastelu tutkimuksessa perustui siihen ajatukseen, että ne antavat todellista kuvaa siitä, mitä trenditiedolla tehdään ja kuinka sitä hyödynnetään yrityksissä. Aineiston keräämisen ja analysoinnin tueksi tutkimuksessa sovellettiin yrityksen markkinatietojärjestelmää koskevaa teoriaa. Trenditieto on osa yrityksen markkinatietoa ja markkinatietojärjestelmän teorian avulla voitiin tarkastelussa päästä syvemmälle yrityksen tiedon prosesseihin. Tutkimus tehtiin toimeksiantotyönä trenditietoon pohjautuvia tuotteita ja palveluita tarjoavalle asiantuntijaorganisaatiolle Analyse². Tutkimuksen tarkastelussa oleva trenditieto on elintarvikealalle sovellettua, joten myös tutkittavat yritykset olivat elintarvikealan yrityksiä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla, jotka kohdistettiin yhteensä seitsemän haastateltavaan kuudesta eri elintarviketeollisuusyrityksestä. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisena tutkimuksena, jossa aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Ensin tehtiin teemoittelu, jonka jälkeen aineisto vielä tyypiteltiin. Tutkimuksen tuloksena löydettiin trenditiedon hyödyntämisen käytänteitä, jotka kertovat miten trenditietoa hankitaan, analysoidaan, käytetään sekä jaetaan ja varastoidaan yrityksissä. Aineistosta löydettiin käytänteitä paljon ja tämä osoittikin, että käytänteet ovat myös liiketoiminnassa relevantti tutkimusala. Käytänteitä löydettiin eniten trenditiedon analysointiin liittyen. Kyseisten käytänteiden perusteella voitiin todeta, että trenditiedon analysointi perustuu hyvin pitkälle trenditiedon luotettavuuden arviointiin niin trendien toteutumisen kuin niiden ilmenemisen kannalta. Löydettyjen käytänteiden kautta nousi erityisesti esiin keskeisiä trenditiedon hyödyntämisen haasteita sekä viitteitä siitä, minkälaista trenditiedon hyödyntäminen on yhtenä yrityksen toimintona.

Mahdollisuus vai välttämätön paha? Suomalaisten puolueiden keskeiset näkemykset sosiaalisesta Euroopasta Suomen EU-jäsenyyden aikana

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 1995 lähtien. Tuona aikana maamme on osallistunut neljiin Euroopan parlamentin vaaleihin vuosina 1996, 1999, 2004 ja 2009. Kussakin vaalissa kahdeksan Suomen suurinta puoluetta on julkaissut eurovaaliohjelman, joihin on tiivistetty puolueiden tärkeimmät eurooppapoliittiset kannat. Tutkielma selvittää, kuinka EU-tasolla jatkuvasti suositummiksi teemoiksi nousevat, nykyään ”sosiaalisen Euroopan” (aiemmin sosiaalinen ulottuvuus tai malli) käsitteeseen kytkeytyvät näkemykset ovat olleet esillä suurimpien suomalaisten puolueiden eurovaaliohjelmissa ja mitä puolueet ovat käsitettä käyttäessään sillä tarkoittaneet. Tutkimuksen aineistona toimivat puolueiden eurovaaliohjelmat vuosilta 1996–2009 ja aineistoa täydentävät haastatteluin kerätyt asiantuntijalausunnot liittyen puolueiden suhtautumiseen sosiaalista Eurooppaa kohtaan. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa taustalla vaikuttaa niin koti- kuin ulkomainenkin teoreettinen tutkimus Euroopan unionin sosiaalipolitiikasta, mutta jossa aikaisemman tiedon merkitys ei ole teoriaa testaava, vaan ennen kaikkea uusia ajatuksia luova. Tutkimus hahmottaa suomalaisten puolueiden EU-tasoisen sosiaalipolitiikan ajattelua ja selventää sosiaalisen Euroopan käsitettä poliittisissa puheissa esiintyvänä iskusanana. Sosiaalisen Euroopan käsite on laaja ja väljä, sisältäen eri politiikkoja ihmisen elinkaaren lapsuudesta vanhuuteen asti. Vaaliohjelmien perusteella käsite rajautuu pääasiassa työelämään liittyvään puheeseen ja muut sosiaalisen Euroopan teemat, kuten koulutuspolitiikka tai tasaarvokysymykset esiintyvät ohjelmissa mainintojen tasolla. Tutkielmassa esitellyt puolueiden EU-tasoiset sosiaalipoliittiset näkemykset ovat muuttuneet ajallisesti Suomen EU-jäsenyyden aikana ratkaisevasti vasta vuoden 2009 eurovaaleissa, joissa sosiaalisen Euroopan teemat olivat läsnä edeltäneitä vaaleja vahvemmin. Puolueet eroavat toisistaan selvimmin siinä, kuinka halukkaita ne ovat olleet sosiaalista Eurooppaa edistämään ja toisaalta, mille ihmisryhmille kunkin puolueen sosiaalinen Eurooppa on ollut inklusoiva. Suomalaisten puolueiden vaaliohjelmista oli löydettävissä paljon sisäisiä samankaltaisuuksia ja pääasiassa puolueiden näkemys sosiaalisesta Euroopasta esittäytyi tasapainoiluna kahden pohdinnan välillä: kaikki puolueet kannattivat suomalaisen hyvinvointivaltion säilyttämistä ja tukemista, lisäksi puolueet olivat joko myöntyväisiä tai vastustivat lähtemistä mukaan eurooppalaisen sosiaalipolitiikan standardien harmonisointiin. Näin ollen EU:n toimivallan kasvattamista sosiaalipolitiikan alueella tietyissä rajoissa kannatettiin tai vieroksuttiin. Sosiaalinen Eurooppa voi tarkoittaa yhtäältä kaikkia niitä politiikan aloja ja käytännön toimia niihin liittyen, joita tässä tutkielmassa on esitetty, mutta toisaalta sen voidaan myös nähdä olevan suurempi ideologinen siirtymä kohti sosiaalisempaa Euroopan unionia, jossa talouden lainalaisuuksien ohella inhimillinen näkökulma kulkee vahvasti mukana kaikessa unionin politiikassa. Tällöin sosiaalisen Euroopan käsite on ennemmin puheen kuin käytännön tasoinen eurooppalaista yhtenäisyyttä rakentamaan pyrkivä käsite.

Metsänomistajille tarjottavat palvelut, palveluntarjoajat ja palvelukentän rakenne

Suomessa metsänomistajille on tarjolla neljäntyyppisiä eri palveluita metsänhoidossa, puukaupassa, omaisuudenhoidossa ja informaatiopalveluissa. Palveluita tarjoaa joukko hyvin erikokoisia organisaatioita, joista osa toimii markkinalähtöisesti toisten tarjotessa palveluitaan lakiperusteisesti. Metsäalan palvelumarkkinat ovat nyt murrosvaiheessa, ja muutoksia on tapahtumassa sekä tarjonta- että kysyntäkentässä. Metsänomistajille tarjottavien palveluiden markkinoita ei tarjoajanäkökulmasta ole aiemmin tutkittu kattavasti. Tutkimukset ovat usein keskittyneet suppeasti johonkin palvelulajiin, eikä kokonaiskuvausta palvelumarkkinoista omaisuudenhoitopalvelut mukaan lukien ole ollut tarjolla. Tarjoajakenttään on odotettavissa muutoksia, sillä metsäalan palvelumarkkinoiden rahoituspohjaa ollaan muuttamassa, jolloin markkinoiden kilpailu vapautuu nykytilanteeseen verrattuna. Muutokset koskevat etenkin lakisääteisten organisaatioiden toimintaa, mutta ne tulevat vaikuttamaan koko toimialaan. Kysyntäkentässä aiempi tutkimus on ollut kattavampaa. Etenkin metsänomistajarakenteen muutosta, joka johtuu pääasiassa metsätilojen siirtymisestä kaupungistuneelle sukupolvelle, on tutkittu runsaasti. Lisäksi palveluiden kysyntään vaikuttavia tekijöitä ja palvelun eri laatu-ulottuvuuksia on tutkittu. Voidaan kuitenkin epäillä, kyetäänkö markkinoilla tarjoamaan sellaisia palveluita, jotka todella kattavasti tyydyttävät metsänomistajien tarpeita ja pystyvät tarjoamaan sellaisia hyötyjä, joista ollaan valmiita maksamaan. Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu nykyisiä metsäpalvelumarkkinoita, sillä kokonaiskuvan luominen nykytilanteesta tarjoaa pohjan tulevien muutoksien ennakoimiselle. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kvalitatiivista sisällönanalyysiä, ja tarkastelun kohteena on ollut palveluntarjoajien metsänomistajille suuntaama markkinointimateriaali – pääasiassa tarjoajien internetissä oleva materiaali. Markkinointimateriaalien tukena on käytetty palveluorganisaatioiden edustajien ja alan asiantuntijoiden teemahaastatteluita. Palveluita ja organisaatioita on tarkasteltu niiden asiakkaan kokemien hyötyjen pohjalta, joita markkinoinnissa palveluihin ja palveluntarjoajiin on pyritty liittämään. Teoreettisesti taustalla on käytetty mallia kuluttajan valintakriteereistä hankintapäätöstä tehtäessä. Tulosten perusteella on löydettävissä kysynnän kannalta kriittisiä palveluita, joiden ympärille palvelukokonaisuuksia on rakennettu. Metsänomistamisen odotetaan olevan kannattavaa, joten eräs palveluntarjonnan haasteista syntyy alan tarpeesta rahoittaa itsensä mielekkäällä aikajänteellä. Tämä luo tarpeen tuloja synnyttävien palveluiden yhdistämiseen kokonaisuuksiksi kustannuksia aiheuttavien, mutta muita hyötyjä tuottavien palveluiden kanssa. Tarjoajien kannalta tärkeää on kyetä luomaan asiakkaita hyödyttäviä palvelukokonaisuuksia muuttuville markkinoille.

Kiirekulttuurin lapset - opiskelijoiden kokemuksia kiireestä

Aiemmat kiirettä käsittelevät tutkimukset ovat käsitelleen pääosin kiirettä työelämässä. Tämä tutkielma käsittelee opiskelijoiden kokemuksia kiireestä sekä niitä merkityksiä, joita he kiireelleen tai kiireettömyydelleen antavat. Lisäksi tutkielmassa käsitellään niitä selityksiä, joita opiskelijat antavat kiireelleen tai kiireettömyydelleen eli mitkä asiat aiheuttavat tuntemuksen kiireestä. Tutkimuksen tarkoituksena on antaa kuva korkeakouluopiskelijoiden kiirekokemuksista ja kiireestä ilmiönä. Tarkastelen kiireen kokemuksia sosiaalisen konstruktionismin ja kulttuurintutkimuksen metodologisesta viitekehyksestä lähtien. Näihin liittyy ajatus todellisuudesta sosiaalisesti rakennettuna kokonaisuutena ja todellisuuden näyttäytymisestä toimijoille merkitysten kautta. Aineistona on valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden vastauksia kiirettä koskevaan kyselyyn. Tutkimus on toteutettu pääosin laadullisilla menetelmillä, mutta aineistoa on tarkasteltu lisäksi määrällisin menetelmin. Laadullisena menetelmänä on hyödynnetty temaattista sisällönanalyysiä. Analyysi on sekä aineisto- että teorialähtöistä. Teen analyysiäni aineiston ehdoilla, mutta tukeudun valmiisiin teoreettisiin käsitteisiin. Täysin teorialähtöinen on kappale, jossa aineistoa tarkastellaan Hartmund Rosan kiihtymisteoriasta käsin. Opiskelijoiden kiirekokemukset ovat moninaisia. Kiire näyttäytyy kuitenkin kulttuurin osana, ja etenkin pitkään jatkuessaan, kielteisenä, stressiä aiheuttavana asiana. Opiskelijat liittävät kiireen vastauksissaan länsimaiseen kulttuuriin sekä suomalaisuuteen. Kiirellä on opiskelijoiden mukaan monia negatiivisia fyysisiä vaikutuksia. Kiire ei kuitenkaan ole kaikkien vastaajien mielestä ainoastaan negatiivinen asia. Kiire voi lisätä sitoutumista ja paneutumista työhön sekä mahdollistaa flow-tilan, jossa tekeillä olevaan asiaan keskittyy täysin ja tekeminen tuntuu mielekkäältä. Aineistosta erottuu pitäisi-mieliala eli puhe jossa krooninen kiire ei aina ole varsinaista ajanpuutetta vaan tunne riittämättömyydestä. Pitäisi-mieliala aiheuttaa tarpeen saada koko ajan jotakin hyödyllistä aikaiseksi. Työssäkäynti on useimpien vastaajien mielestä kiireen aiheuttaja, sillä se vie aikaa esimerkiksi opiskelulta. Osa vastaajista ei kuitenkaan näe työn lisäävän kiireisyyttä heidän elämässään. Opiskelijoiden välillä on eroja suhtautumisessa ajatukseen kiireestä joko itseaiheutettuna tai itsestä riippumattomana asiana. Suurin osa näkee kiireen kuitenkin monitahoisena asiana, johon omien valintojen lisäksi vaikuttavat myös kulttuuri ja yhteiskunta jossa elämme.

Sairaanhoitajat työn imussa? Palkkatyön sisällön ja kulttuuristen lähtökohtien tasapainossa

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä saa pitkän työuran tehneet sairaanhoitajat innostumaan työstään. Taustalla on yhteiskunnallinen tilanne, jossa työelämän vetovoimaisuuden lisääminen ja ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksaminen ovat keskeisiä poliittisia tavoitteita. Aihetta lähestytään positiivisesta psykologiasta lähtöisin olevan työn imun käsitteen avulla. Se on määritelty pysyväksi, ”myönteiseksi, tunne- ja motivaatiotäyttymyksen tilaksi, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen työhön” (Hakanen 2009a, 9). Tutkimuksessa kysytään, voidaanko työn imua ymmärtää myös sosiologisesta näkökulmasta. Oletuksena on, että käsitteen taustalla on muutakin kuin psykologisesta perinteestä käsin jäsentyvää vaihtelua. Empiirisen aineiston muodostavan 11 sairaanhoitajan koko työuraa ja nykyistä työtä koskevat tiettyihin teemoihin ankkuroidut syvähaastattelut. Otosta poimittaessa on etsitty sellaisia haastateltavia, jotka kokevat kantavansa työn imua. Aineiston analyysitapana on käytetty matriisin avulla sovellettua kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Työn imua hahmotetaan analyysissä henkilöhistoriallisten haastatteluiden – menneen, nykyisen ja tulevan – kautta. Pyrkimyksenä on etsiä tarinoita mahdollisesti yhdistävää kulttuurista muotoa ja ymmärtää, mihin se perustuu. Analyysin nojalla vastuurationaalisuuden käsite (esim. Korvajärvi 1986) näyttäisi jäsentävän osan haastateltavien suhteesta työhönsä. Avain työn imun löytymiseen näissä tarinoissa on kuitenkin se, kuinka haastateltavilla on ollut henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kykyä ratkaista ongelmia työuransa aikana ja nykyisessä työssään. Tämä havainto tulkitaan Max Weberin (1922; 1980) käsitteiden – arvorationaalisen ja päämäärärationaalisen toiminnan väliseen suhteen – avulla. Tulokseksi syntyy oletus siitä, että analyysin kohteena olevissa tarinoissa on kyse yhteisestä kulttuurisesta tarinasta siitä, millainen on hyvä ihminen, miten hyvä ihminen toteuttaa itseään työssä ja miten hän tekee työtään: tarmokkaasti, omistautuen ja uppoutuen. Henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kyky ratkaista ongelmia nojaa sairaanhoitajien erityiseen eetokseen, kutsumustyöhön ja hoivan moraaliin tavalla, joka on rakenteellisesti yhtäläinen protestanttisuutta leimaavan yksilöllisen jumalasuhteen kanssa. Lisäksi analyysin perusteella esitetään, että työn imun edellytys on arvorationaalisen eetoksen lisäksi oikeanlainen, riittävät työn voimavarat sisältävä ympäristö, jossa hoitotyön keskeiset palkinnot on mahdollista saavuttaa. Tällöin palkkatyön sisältö kohtaa kulttuuriset lähtökohdat, ja tulos näkyy työn imuna. Keskeisimmät taustoittavat lähteet ovat Henriksson, Lea & Wrede, Sirpa (toim.) (2004a). Hyvinvointityön ammatit ja Hakanen, Jari (2009a). Työn imun arviointimenetelmä (Utrecht Work Engagement Scale). Sosiologisen tulkinnan kannalta tärkein teoreettinen lähde on Weber, Max (1980): Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki.

Lasten ja nuorten kokemuksia lastensuojelun alkuvaiheen arvioinnista

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvailla lasten ja nuorten kokemuksia heidän osallistuttuaan perheineen lastensuojelun alkuvaiheen arviointiin eli lastensuojelutarpeen selvitykseen. Tarkastelen tutkielmassa lasten ja nuorten kokemuksia osallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on, että tämä tutkielma kertoisi lastensuojelutarpeen selvityksestä työkäytäntönä ja lisäisi tietoa siitä, miten lastensuojelu on onnistunut tavoitteessaan lisätä lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja lapsilähtöisyyttä lastensuojelun työkäytäntöihin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheen selvitystyöhön. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on saatu haastattelemalla yhdeksää 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat osallistuneet lastensuojelutarpeen selvitykseen vuosien 2009–2010 aikana. Lastensuojeluasiakkuus oli päättynyt arvioinnin jälkeen neljän nuoren osalta ja viiden nuoren kohdalla oli päädytty jatkamaan asiakkuutta lastensuojelun avohuollossa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytin temaattista sisällönanalyysiä. Thomasin malli osallisuuden ulottuvuuksista auttoi jäsentämään osallisuuden käsitettä ja lasten ja nuorten puhetta. Tutkimusaineistossa osallisuuden kokemuksen osa-alueiksi muodostuivat 1) tiedon saaminen asiakkuuden alkuvaiheesta ja syistä, jotka johtivat lastensuojelutarpeen selvitykseen, 2) kuulluksi tuleminen ja 3) vaikuttamisen mahdollisuus selvitystyön aikana. Useimmat lapset ja nuoret antoivat kiitettävän arvosanan tiedon saannistaan. Kuulluksi tuleminen edellytti mahdollisuutta itsensä ilmaisemiseen ja tuen saamista siihen. Lastensuojeluun kehitetyt osallistavat menetelmät olivat auttaneet oman mielipiteen kertomisessa. Vaikuttamisen mahdollisuus tarkentui mahdollisuudeksi vaikuttaa siihen, ketkä osallistuivat selvitykseen sekä mahdollisuudeksi vaikuttaa selvityksen sisältöön. Vaikuttamisen mahdollisuuteen sisältyi lisäksi mahdollisuus olla osallistumatta. Osallisuuden kokemukseen vaikuttivat myös se, näkyikö nuoren oma mielipide yhteenvetotekstissä ja se, oliko nuori selvillä asiakassuunnitelman tavoitteista. Kuulluksi tuleminen oli vaikuttanut nuorten käsityksiin lastensuojelusta ja muuttanut niitä positiivisemmiksi. Kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen seurauksena nuoret kokivat pääsääntöisesti hyötyneensä alkuvaiheen interventiosta. Eniten nuoret mainitsivat emotionaalisesti merkittäviä muutoksia, kuten luottamuksen ja yhteisen keskustelun lisääntymisen perheenjäsenten välillä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Selvitykseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen sekä lasten ja nuorten omaan käyttäytymiseen että vanhempien asennoitumiseen positiivisella tavalla. Tärkeimmät lähteet: Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2004): Kohtaavaa lastensuojelua. Möller (2005): Arviosta sanoisin – Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta. Oranen, Mikko (2008): Mitä mieltä? Mitä mieltä? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä.

Kohti vähäpäästöistä liikennettä? Hiilidioksidipäästöihin perustuva autoverouudistus Helsingin Sanomissa

Suomessa uudistettiin vuoden 2008 alussa uuden henkilöauton oston yhteydessä maksettava autovero sekä vuosittainen ajoneuvovero hiilidioksidipäästöihin perustuviksi. Uudistuksen taustalla olivat Euroopan unionin tavoitteet hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä sekä jäsenmaiden autoverotuksen yhdentämisestä. Uudistuksessa verojen määrät sidottiin auton ominaishiilidioksidipäästöihin (g/km) ja autoveron keskimääräistä tasoa laskettiin kuudenneksella. Tutkimuksessa tarkasteltiin auto- ja ajoneuvoverojen uudistuksista käytyä sanomalehtikeskustelua. Media vaikuttaa keskeisesti julkisen keskustelun aiheiden ja painotusten määrittelyyn sekä sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen. Autoverouudistuksesta käyty sanomalehtikeskustelu antaa siis osviittaa siitä, miten uudistukseen suhtauduttiin ja minkälaisena liikenteen aiheuttamien ympäristöongelmien ratkaisukeinona se koettiin yhteiskunnassa. Tutkimuksen aineistoksi valikoitiin 131 Suomen laajalevikkisimmässä sanomalehdessä, Helsingin Sanomissa, julkaistua autoverouudistusta ja ympäristöaiheita käsittelevää artikkelia. Aineisto käsiteltiin sisällönanalyysillä, jossa aineisto luokiteltiin 67 muuttujan avulla. Lisäksi aineistosta tarkasteltiin laadullisia ominaisuuksia. Autoverouudistuksen suunnittelun ja toimeenpanon yhteydessä kirjoiteltiin paljon henkilöautojen päästöistä ja niiden vähentämisestä. Kirjoittelu jäi kuitenkin yleiselle tasolle, eikä eri päästöjä eroteltu tai päästöjen määriin vaikuttavia tekijöitä analysoitu. Autoverouudistus näyttäytyi Helsingin Sanomien artikkeleissa hyvin toimivana liikenteen aiheuttamien ympäristöongelmien hallintakeinona, vaikka uudistukseen liittyi sekä päästöjä vähentäviä että niitä lisääviä ominaisuuksia. Autoverouudistuksen näyttäytymiseen tehokkaana liikenteen päästöjen hallintakeinona vaikutti kirjoittelun keskittyminen lähitulevaisuuden vaikutuksiin, pitkän aikavälin seurausten jäädessä vähemmälle huomiolle. Keskustelua ei myöskään käyty kovin kokonaisvaltaisesti, sillä kirjoituksissa käsiteltiin lähinnä ihmisten toimintaan liittyviä aiheita ekologiseen ympäristöön kohdistuvien vaikutusten jäädessä vähälle huomiolle. Lisäksi käytyyn keskusteluun vaikutti valtiovarainministeriön menettely, jossa tietoja autoveron muuttamisesta ei annettu julkisuuteen lakimuutoksen valmistelun aikana. Tämä vähensi kansalaisten mahdollisuuksia esittää näkemyksiään tulevaan uudistukseen.

Moniammatilliset työryhmät nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä

Tarkastelen tutkielmassani, miten moniammatillisuus ilmenee eri ammattikuntien edustajista koostuvien työryhmien palavereissa. Palavereissa käsitellään nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisevään Luotsi-toimintaan tehtyjä lähetteitä ja kiinnostukseni kohteena on, minkälainen merkitys työryhmän moniammatillisuudella on nuorten tilanteiden kartoittamisessa ja onko moniammatillisella osaamisella merkitystä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Sosiaalipsykologisesti erityisen kiinnostavaa on työryhmien vuorovaikutus ja sen merkitys nuorten tilanteiden käsittelyssä. Tutkimukseni pohjautuu sosiaalipsykologisiin, vuorovaikutusta ja ryhmädynamiikkaa käsitteleviin teorioihin ja keskeisimpinä teoreetikkoina ovat Michael Billig (1996) ja Robert Bales (1951). Tutkielmani aineistona on kolmessa Luotsi-työryhmässä nauhoitetut kuusi palaveria, joissa oli läsnä kolmen ammattikunnan edustajia (terveydenhoitajia, sosiaaliohjaajia, nuoriso-ohjaajia) sekä toiminnanjohtajia. Tutkimukseni päätutkimuskysymys oli: Miten moniammatillisuus ilmenee syrjäytymisvaarassa olevista nuorista käytävissä keskusteluissa ja palveleeko se nuorten syrjäytymisen ehkäisyä? Jos palvelee, niin miten? Analyysimenetelminä olivat aineistolähtöinen sisällönanalyysi sekä Balesin (1951) kehittämä vuorovaikutusprosessin analyysi (Interaction Process Analysis, IPA). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että Luotsi-työryhmien lähetepalavereissa eri ammattikunnilla on tarjottavana toisiaan täydentävää ammatillista asiantuntijatietoa, jonka lisäksi eri ammattikunnilla on taipumus pohtia tarkemmin yhtä osaa nuoren elämästä siten, että nämä painotuserot myös täydentävät toisiaan. Nuorten elämäntilanteiden kokonaisvaltaiselle kartoitukselle on siis olemassa hyvät edellytykset. Moniammatillisen asiantuntijuuden hyödyntäminen nuoren syrjäytymisvaaran arvioimisessa jää kuitenkin pieneksi toisaalta sen vuoksi, että toimintaan lähetyt nuoret ovat usein toimintaan juuri kohderyhmää ja toisaalta siksi, että useimmiten Luotsi-työryhmillä oli hyvin tilaa uusille asiakkaille. Näin ollen tarve syrjäytymisvaaran arvioimiseksi syntyi vain harvoin. Moniammatillisuutta hyödynnetään kuitenkin ahkerasti kun työryhmissä mietitään, minkälaisin keinoin nuorta olisi mahdollista tukea. Työryhmien vuorovaikutus mahdollistaa useimmiten moniammatillisen asiantuntijuuden esille tuomisen, sillä ilmapiiri on pääosin positiivinen ja kannustava, jolloin ajatuksia on helppo jakaa. Työryhmissä esiintyy myös positiivista sosioemotionaalista toimintaa, jonka avulla työryhmän jäsenet kannustavat toisiaan kertomaan ajatuksistaan. Vuorovaikutukseen sisältyy kuitenkin myös riskitekijöitä, jotka saattavat haitata moniammatillisen asiantuntijuuden hyödyntämistä estämällä ryhmänjäseniä tuomaan esille mielipiteitään. Ryhmissä on esimerkiksi havaittavissa statuseroja, joiden seurauksena osallistumisaktiivisuus vaihtelee voimakkaasti ryhmänjäsenestä toiseen, eikä kaikilla ryhmänjäsenillä ole siten mahdollisuutta tuoda tietotaitoaan ryhmän käyttöön. Myös kiire asetti joissain palavereissa rajoitteita nuorten tilanteiden syvälliselle arvioimiselle. Näiden riskitekijöiden todellisia vaikutuksia nuoren edun kannalta ja niiden merkitystä subjektiivisiin kokemuksiin ryhmän vuorovaikutuksesta olisi hyvä tutkia jatkossa. Avainsanat: Moniammatillisuus, nuorten syrjäytyminen, vuorovaikutus, Interaction Process Analysis.

Sosiaalityöntekijöiden tekemä lastensuojelutyö poliisilaitoksilla

Tutkielmassani analysoin poliisilaitoksella toimivien sosiaalityöntekijöiden tekemää lastensuojelutyötä. Poliisilaitoksilla tehtävä sosiaalityö alkoi merkittävästi laajentua 1990- ja 2000-luvun taitteessa. Nykyisin yhä useammalla poliisilaitoksella työskentelee sosiaalityöntekijä. Sijoittamalla sosiaalityöntekijöiden virkoja poliisilaitoksille on pyritty kehittämään viranomaisyhteistyötä ja tuottamaan uusia työkäytäntöjä lastensuojelun kentälle. Tutkielman tarkoituksena on jäsentää ja käsitteellistää niitä toimintamahdollisuuksia, joita poliisilaitoksella työskentelevät sosiaalityöntekijät liittävät tekemäänsä lastensuojelutyöhön, sekä kuvata sitä, kuinka työkäytäntöjen kautta osallistutaan institutionaalisen lapsuuden säätelyyn. Lähestyn tutkielmani aihetta sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksestä. Tarkastelen lastensuojelutyötä ajallisesti ja paikallisesti konstruoituvana ilmiönä, joka kietoutuu käsityksiin lapsuudesta. Lastensuojelun interventioilla otetaan kantaa siihen, mitä kuuluu hyvään lapsuuteen, mihin puututaan, milloin ja miten. Näin vedetään rajaa sille, mitkä asiat katsotaan kuuluvan perheen yksityisyyteen ja perheen piirissä käsiteltäviin asioihin, ja mitkä asiat vaativat julkisen vallan väliintuloa. Lastensuojelun tehokkuutta on pyritty lisäämään hajauttamalla lastensuojelutehtävää useammille toimijoille ja käytäntöihin. Samalla yhä useammat toimijat osallistuvat lastensuojeluun liittyvien päätösten, valintojen ja toimien tekemiseen. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisen osan muodostaa kyselyaineisto. Kyselyyn vastasi 18 poliisilaitoksella toimivaa sosiaalialan ammattilaista. Kyselyaineiston tarkoituksena on taustoittaa poliisilaitoksella tehtävää sosiaalityötä. Kyselyaineisto on analysoitu sisällön erittelyn avulla. Aineiston toisen osan muodostaa haastatteluaineisto. Olen haastatellut seitsemää poliisilaitoksella toimivaa sosiaalityöntekijää, jotka työskentelevät eri puolilla Suomea ja edustavat erikokoisia poliisilaitoksia. Haastattelumenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua sekä kriittisen tapauksen menetelmää. Haastatteluaineiston analyysimetodina olen käyttänyt teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Olen tutkinut poliisilaitoksen sosiaalityön lähtökohtia: sosiaalityöntekijöitä ja asiakkaita, poliisilaitosta lastensuojelutyön toimintaympäristönä ja moniammatillista lastensuojelutyötä. Haastatteluaineiston analyysin kautta olen käsitteellistänyt poliisilaitoksella tehtävän sosiaalityön toimintamahdollisuuksia lastensuojelun kentällä. Olen nimennyt toimintamahdollisuudet lapsisensitiivisyydeksi, varhaiseksi puuttumiseksi, riskitekijöiden havaitsemiseksi, institutionaalisen rajan määrittämiseksi, lapsen vastuutukseksi sekä vanhemmuuden aktivoimiseksi. Toimintamahdollisuuksien tarkastelu jäsentää poliisilaitoksen sosiaalityöntekijän lastensuojelullista roolia ja tuo esiin käytäntöjen vaikutuksia lapsuuteen. Organisatoristen raja-aitojen ylittämisellä ja sitä kautta tuotetuilla toimintamahdollisuuksilla voidaan parantaa lapsen oikeutta suojeluun ja ehkäistä ongelmien vahvistumista tavoittamalla aikaisempaa enemmän ja varhaisemmin lapsia, joiden elämässä on riskitekijöitä. Samalla kuitenkin pyritään lapsuuden laajempaan yhteiskunnalliseen valvontaan ja kavennetaan perheiden yksityisyyden aluetta.

"Säästän ja tuhlaan, mutta en osta mitään turhaa tai ylimääräistä" : helsinkiläislasten oma raha ja sen käyttö

Nykylapsuudesta on tullut varsin kulutuskeskeistä. Tämän päivän lapset kasvavat valtaisan tavara- ja elämysmaailman ympäröimänä ja he osallistuvat myös kuluttajina yhteiskuntaan. He ovat huomispäivän aikuiskouluttajia, joiden arvot ja asenteet kuluttamista kohtaan muotoutuvat osin jo lapsuudessa. Lapset ovat myös markkinoinnille kiinnostava kohderyhmä ja yhä nuoremmat tunnistavat mainoksista tuttuja brändejä. Tässä tutkimuksessa käsitellään helsinkiläislasten omaa rahaa heidän omasta näkökulmastaan. Useimmiten tämä oma raha on joko viikkorahaa tai kuukausirahaa. Näkökulma tutkimukseen on kulutussosiologinen. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Viviana Zelizerin teoriaa rahan luokittelusta ja korvamerkitsemisestä. Kiinnostuksen kohteena ovat myös olleet lasten rahaan ja sen käyttöön liittyvät arvot. Tutkitut lapset ovat iältään 9.-13.- vuotiaita. Tutkimuksen pohjana on valmis aineisto, joka on kerätty Survey-tutkimuksena keväällä 2008. Aineiston analyysissä on käytetty sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista lähestymistapaa. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia ja sisällönanalyysiä. Vaikka lapsuuteen ja nuoruuteen liitetään usein huoli holtittomasta kulutuksesta ja materialistisista arvoista, aineiston pohjalta voi väittää, että huoli on ainakin osittain aiheeton. Tutkimuksesta käy ilmi, että 9- 13-vuotiaiden helsinkiläislasten kulutustavat ovat yleisesti ottaen säästäväisyyttä ihannoivat, joskin myös materialistisia asenteita tulee ilmi. Helsinkiläislapset ovat omaksuneet aikuisyhteiskunnan luomat ja ylläpitämät asenteet "järkevästä" rahankäytöstä. Rahankäytössään lapset eivät näe minkäänlaista ristiriitaa, vaan sekä kuluttaminen, että säästäminen on lapsille hyvin luontevaa. Lapset, jotka ovat pienestä pitäen tottuneet mainoksiin ja markkinointiin suhtautuvat rahankäyttöön mutkattomasti ja järkevästi. Tutkimuksessa ei noussut missään vaiheessa ilmi, että lapset ihannoisivat kerskakulutusta tai ylenpalttista rahankäyttöä, vaan säästäväisyyden normi heijastui myös lasten retoriikassa. Kaiken kaikkiaan vaikutelma lasten suhteesta rahaan oli hyvin realistinen. He myös näyttivät ymmärtävän rahan arvon ja olivat valmiita säästämään päästäkseen tavoitteeseensa. Alueellisesti Helsinki näyttäytyy hyvin homogeenisena, eikä mittavia eroja lasten oman rahan määrässä esiinny.

Lastensuojelun alkuvaiheen tilannearvio sosiaalityön interventiona

Pro gradu -työssäni tutkin lastensuojelun alkuvaiheen tilannearviomallia sosiaalityön interventiona ja tämän intervention vaikuttavuutta. Aineistonani olen käyttänyt lomakkeiden avulla kerättyä tietoa, jonka olivat tuottaneet tilannearvioprosesseissa työskennelleet lastensuojelun sosiaalityöntekijät. Tutkimuskohteenani ovat lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden antamat merkitykset lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheen työskentelyn vaikuttavuudelle. Haluan tietää, mitä vaikutuksia asiakkuuden alkuvaiheen työskentelyllä on sosiaalityöntekijöiden mielestä ollut heidän omissa asiakasprosesseissaan. Aineisto on kerätty yhdessä kaupungissa. Tutkimukseni empiirinen osuus koostuu kahdesta, käyttämieni tutkimusmenetelmien mukaan jaotellusta osuudesta. Kvantitatiivinen osuus ei pyri selittämään, vaan esittelemään: millaisten asiakkaiden kanssa ja millä välineillä tilannearviotyöskentelyä tehdään ja mitä tilannearvion päätyttyä tapahtuu. Kvalitatiivisessa analyysissä paneudun kysymykseen tilannearvion vaikuttavuudesta. Tutkimukseni on tieteenfilosofisilta lähtökohdiltaan fenomenologis-hermeneuttinen, tulkinnallinen tutkimus. Tutkimusmenetelmäni on laadullinen, aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Kontekstoinnissa olen hyödyntänyt myös numeraalista tietoa, eli olen yhdistänyt tutkimukseeni myös kvantitatiivisia menetelmiä. Koosteena tuloksista voitaisiin todeta, että tllannearviomallin mukaista sosiaalityötä tehtiin erityisesti murrosikäisten (13-17- vuotiaat) asiakasryhmän kanssa. Näiden lasten lastensuojeluasiakkuuden syinä olivat yleisimmin perheväkivalta, lapsen rajaton käyttäytyminen, koulunkäyntiin liittyvät hankaluudet sekä vanhempien päihteidenkäyttö. Noin 3/5 asiakasprosesseista lapsella ei ollut aikaisempaa lastensuojeluasiakkuutta - joskaan rajanveto uusien ja vanhojen asiakkuuksien välillä ei ole ongelmatonta. Tilannearviomallin mukaisen työskentelyn päätyttyä 44% asiakkuuksista voitiin lopettaa. Päättyvien asiakkuuksien joukossa oli niin uusia lastensuojeluilmoituksia, joissa lastensuojelun työskentelyä ei alkukartoituksen jälkeen katsottu tarpeelliseksi jatkaa, kuin myös vanhoja asiakkuuksia, jotka voitiin lopettaa tilannearviotyöskentelyn päätyttyä. Laadullisen sisällönanalyysin keinoin muotoilin sosiaalityöntekijöiden vastauksista kuusi luokkaa, joiden mukaan luokittelin vaikuttavuuden muodot. Analyysini perusteella vaikuttavuus tilannearviossa voi olla: 1) muutoksia 2) ajatusten herättämistä 3) latkotyöskentelyn helpottumista 4) lastensuojeluun kohdistuvien ennakkoluulojen purkamista tai 5) perheenjäsenten näkemysten välittämistä toisilleen. Lisäksi muodostui "vaikuttamattomien" tilannearvioiden luokka (6).

Näkemyksiä käsityöopetuksen kehitystarpeista yhtenäisessä perusopetuksessa

The objective of this study was to find out what development targets craft teachers could identify in the comprehensive school classes 1 through 9 after the curriculum of the year 2004 had declared craft education uniform in textile and technical craft. Earlier research had shown that after this curricular reform craft education had been carried out in dissimilar ways in different municipalities and schools. This causes differences in the contents of teaching and thus in learning outcomes on national level. The most problematic situations occur on the 7th grade when the classes contain pupils with very heterogeneous skill levels. My intention is to find general themes in craft education that are significant when considering developmental objectives. The problem was explored by four research questions as follows: What kind of problems have craft teachers confronted during the application of the curriculum 2004, what are the most important objectives and contents in craft for the comprehensive school, how craft education should be arranged in the future and what prerequisites should be considered to generate high quality craft education? The study was carried out by a qualitative research approach. The informants consisted of 21 persons, out of which 15 were textile or technical teachers and six were textile or technical teacher students. The research data was collected in the form of short open narratives, based on a partially structured inquiry. Respectively content analysis was applied for analysis of the narratives. Research results revealed that craft teachers were mainly satisfied in uniform craft and hoped that both textile and technical craft could be compulsory school subjects for both genders. Textile and technical craft should be defined as separate independent school subjects, both of which should be developed with broader and high quality contents. Craft subjects should be allocated more teaching time. Teachers asked for a more logically proceeding curriculum, initiating from the beginning to the end of the compulsory school. It was suggested that this could be done by a qualified subject teacher. A uniform curriculum solution must be found for the whole country.

Diasporakysymyksiä kansainvälisessä yhteisössä. Esimerkkinä Venäjän politiikka ja lapsikiistat Suomessa.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen diasporia ja niihin kohdistuvaa kansainvälistä sääntelyä. Diasporilla tarkoitan valtion rajojen ulkopuolella asuvia ihmisiä, joilla on jokin, esimerkiksi etninen tai kieliside tuohon valtioon. Valtiolla puolestaan voi olla jokin intressi suhteessa diasporaansa. Diasporiin liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia globaalissa maailmassa, jossa ihmisillä on entistä enemmän mahdollisuuksia pitää siteitä yllä useampaan kuin yhteen valtioon. Diasporien ohella kirjallisuudessa puhutaan myös kin-state -problematiikasta, kun viitataan valtioiden harjoittamaan politiikkaan, joka pyrkii vaikuttamaan toisen valtion alueella asuvien tai oleskelevien ihmisten asemaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on englantilaisen koulukunnan ajatus kansainvälisestä yhteisöstä ja sille keskeisistä primaari-instituutioista, kuten valtiosuvereniteetti ja kansainvälinen oikeus. Se, miten valtio politiikassaan suhtautuu instituutioihin, kertoo valtion suhteesta kansainväliseen yhteisöön yleensä. Instituutioita voidaan puolestaan tarkastella tiettyjen kapea-alaisempien normien, sekundaari-instituutioiden, valossa. Edellä mainittuna sekundaari-instituutiona esitellään tutkielmassa se kansainvälinen normisto, joka vaikuttaa diasporien asemaan valtioiden välisessä politiikassa. Normisto perustuu Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston ja ETYJ:n sopimuksiin ja suosituksiin. Kansainvälisen oikeuden lähtökohta on, ettei valtio voi puuttua diasporakseen katsomiensa ihmisten asemaan toisessa valtiossa edes ääritapauksessa, jossa asuinvaltio epäonnistuu tehtävässään suojella toisen valtion kansalaisia tai vähemmistöjään. Reagointivastuu on kansainvälisellä yhteisöllä – vaikka interventiota ulkomailla olevien kansalaisten suojelemiseksi onkin suoritettu sekä kylmän sodan aikana että sen jälkeen. Interventiot eivät ole diasporapolitiikan ainoa muoto ja monilla valtioilla onkin niin sanottuja diasporalakeja, joiden puitteissa ne voivat vaikuttaa diasporiensa asemaan. Koulutukseen ja kulttuuriin liittyvä tuki on eurooppalaisissa suosituksissa katsottu hyväksyttäväksi, mutta muiden tukimuotojen ulottamista diasporiin tulee harkita ja soveltaa vain erityistapauksissa, jos politiikalla on valtion toimivallan ulkopuolella vaikuttavia seurauksia. Tutkimus näyttää, että diasporakysymysten sääntely on kansainvälisessä yhteisössä vielä osin määrittelemätöntä sekä altista valtioiden tulkinnoille. Esimerkkinä valtioiden tulkinnoista ja niiden harjoittamasta diasporapolitiikasta tarkastellaan Venäjän federaation politiikkaa, sillä Venäjän ulkopolitiikassa esillä pidetty kiinnostus suojella ulkomailla olevia kansalaisia ja maanmiehiä on herättänyt myös kansainvälistä huomiota. Venäjän politiikan tarkastelu luo kontekstin, jossa tutkielman varsinaista kiinnostuksenkohdetta, Suomen venäläisen diasporan asemaa, on mahdollista tarkastella. Tutkimusaineistoa ovat Venäjän johdon lausunnot liittyen viimeaikaisiin Suomen ja Venäjän välisiin nk. lapsikiistoihin. Teoriaohjaava sisällönanalyysi aineistosta esittää, että vaikka vihjeitä politiikassa yleisesti esiintyvästä nk. suojelupuheesta on havaittavissa myös Suomen venäläisen vähemmistön asemaan liittyen, ei Venäjä lapsikiistoissa kuitenkaan suoraan loukannut Suomen suvereniteettia tai kansainvälistä oikeutta. Tiettyjen puhetapojen ja esimerkiksi lapsiasiamies Astahovin toiminnan voidaan kuitenkin tulkita olevan kansainvälisen normiston vastaisia ja siten myös loukkaavan suvereniteettia ja kansainvälisen oikeuden henkeä. Teoreettisen viitekehyksen tehtävä oli ensisijaisesti antaa näkökulmia aineiston tarkasteluun. Venäjän politiikan suhde suvereniteettiin ja kansainväliseen oikeuteen suhteessa tässä tarkasteltuun politiikkakysymykseen kertoo kuitenkin myös Venäjän asemasta kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Diasporanormistoon sitoutuminen osoittaa Venäjän sitoutuneen ainakin periaatteellisella tasolla solidaristiseen, yhteisiä normeja jakavaan kansainväliseen yhteisöön – toisaalta Venäjän viime vuosien politiikka kuitenkin osoittaa Venäjän samalla haastavan myös pluralistisille yhteisöille keskeisiä valtiosuvereniteetin ja kansainvälisen oikeuden noudattamisen periaatteita. Tärkeimmät lähteet: Buzan (2004), Brubakers (1995), Hannikainen (2000), Holsti (2004), Gazzini (2005), Gray (2000), Kántor ym. (2004), Sheffer (2003), Shevel (2010 ja 2011), Turner ja Otsuki (2010) ja Zevelev (2001 ja 2008).