”.. Ja kyllä ne tytötkin sitä tekee” – tyttöjen ja poikien seksuaalisuus internetin suomalaisilla seksuaalivalistussivuilla

Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen tytön ja pojan seksuaalisuuden kuvaamista viidellä suomalaisella, nuorille suunnatulla internetsivulla. Tutkimani seksuaalivalistussivut ovat Väestöliiton www.vaestoliitto.fi/nuoret/seksi, lääkefirma Organonin ylläpitämä www.ehkaisy.com, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n www.alli.fi, Hiv-säätiö/Aidstukikeskuksen www.justwearit.fi sekä Yleisradion www.yle.fi/taaonseksii. Analysoin aineistoani aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla, mikä tarkoittaa, etten pohjaa tutkimustyötäni minkään yksittäisen teorian varaan. Apuna aineistoni jäsentelyssä käytän kuitenkin Michelle Finen seksuaalivalistuksesta löytämiä diskursseja: väkivalta, uhrius, moraali sekä halu. Tutkimilleni seksuaalivalistussivuille keskeistä on uhkia ja riskejä korostava negatiivinen tieto. Fyysisiä ja henkisiä uhkia on lukuisia: seksitaudit, ei-toivottu raskaus sekä internetissä ja pimeissä puistoissa vaanivat seksipedot. Selväjärkisyys, kondomi, e-pilleri ja pysyvä parisuhde nähdään aseina useimpia vaaroja vastaan. Nuoren – ja etenkin nuoren tytön – tulee sivustojen mukaan suhtautua omaan ruumiiseensa lääketieteellisesti. Kehoa tulee suojella, tarkkailla ja hallita lääkeainein (e-pillerit), gynekologikäynnein ja hyvän hygienian avulla. Vastaus useimpiin, lähinnä tyttöjä koskeviin uhkiin on vakaa heteroseksuaalinen parisuhde. Sen nähdään suojelevan niin tytön seksuaaliterveyttä kuin mainettakin. Heteronormatiivisten sivustojen mukaan poika on epäluotettava ja kontrolloitava seksikone, tyttö kuvataan suojeltavaksi, torjuvaksi ja rakkautta janoavaksi portinvartijaksi. Tytön halu sivuutetaan, kun taas pojan ruumiiseen ja biologiaan on iskostunut voimakas seksuaalivietti - ainainen halu ja valmius yhdyntään. Seksi sivustoilla on lähtökohtaisesti heteroseksuaalista yhdyntää, jota poika vaatii ja johon tyttö suostuu. Heteronormatiivisesta poikkeava sisältö, kuten homoseksuaalisuus tai ei-yhdyntäkeskeinen seksi, erotetaan omiksi kappaleikseen pois norminmukaisen heteroseksuaalisuuden yhteydestä. Heteroseksuaalit ovat ”meitä”, homoseksuaalit ”niitä”.

Perusteellinen tietokirja homomiehistä

Kirjallisuusarvostelu

Näkökulmia seksuaalisuuteen ja sukupuoleen

Kirjallisuusarvostelu

Petsamosta Varejoelle. Siirtolaisyhteisö menneisyyden, arjen ja tulkintojen jälleenrakentajana toisen maailmansodan jälkeen

Vuosina 1920–1944 Suomeen kuuluneen Petsamon asukkaat evakuoitiin toisen maailman alueluovutusten myötä Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisia varten perustettiin Varejoen asutusalue, etelä-lappilaiseen Tervolan kuntaan. Ensimmäiset asukkaat saapuivat kesällä 1946. Tarkastelen Varejoen asuttamiseen ja sinne asettumiseen liittyviä käsityksiä. Tutkimukseni käynnistyi osana FEENIKS – Taide ja kulttuuri osana Lapin sodan jälkeistä henkistä ja materiaalista jälleenrakennusta -hanketta, jonka tapaamisissa muotoutui niin sanottu Petsamo-ryhmä. Olen tehnyt kaksi muistitietohaastattelua, joissa mukana olleet ovat asuneet Varejoella 1940–1960-luvun välisenä aikana. Kysyn millaisia käsityksiä muistitieto välittää Petsamon siirtolaisten yhteisön jälleenrakentamisesta Varejoella toisen maailmansodan jälkeen, sekä mitkä tekijät auttoivat ja/tai haittasivat asettumista Varejoelle. Analyysissani huomioin, että kyse on jälkipolven, siis siirtolaisten lasten ja lastenlasten, välittämästä ja tulkitsemasta ylisukupolvisesta muistitiedosta. Varejoki muotoutui valtion tiukan kontrollin, avustusten ja avustajien sekä siirtolaisten tekemien raivaus- ja rakennustöiden myötä. Siinä missä valtion toimet tuottivat yhteisön, niin siirtolaiset rakensivat yhteisöllisyyttä. Kylällä oli paljon yhteisöllistä toimintaa, johon kaikki eivät kuitenkaan osallistuneet. Varejoelle mahtuu myös kertomuksia pahoinvoinnista, eristämisestä ja eristäytymisestä sekä niukasta arjesta. Tuntemus paikallisten asukkaiden epäluuloisuudesta siirtolaisia kohtaan lujitti ennestään siirtolaisten yhteishenkeä. Sota- ja evakkovuosien jälkeen rauha, oma koti, tuttu yhteisö ja toivorikkaus olivat merkittäviä henkisen jälleenrakennuksen kasvualustoja. Kasvavat perheet sekä pakottivat että kannustivat siirtolaisia jaksamaan. Lasten syntymät toivat tullessaan kodin tuntua. Aluksi kaikki olivat keskenään samassa pisteessä, mutta ajan myötä siirtolaisten välillä alkoi olla eroja: osa pärjäsi paremmin, osa huonommin. Kotitilantöiden edetessä ihmiset sekä joutuivat että pääsivät töihin muihin ammatteihin. Näin hierarkia jälleenrakentui vähitellen, mistä oli osoituksena myös siirtolaisten koulunkäynnin normalisoituminen poikkeusolojen jälkeen. Petsamoon kohdistettua ikävää lievitettiin muun muassa tutulla ruoalla, jonka kautta kodin tuntua tuotiin uuteen ympäristöön. Varsinkin vanhimmat asukkaat kaipasivat Petsamoon. He eivät asettuneet Varejoelle ja kokemus petsamolaisuudesta oli vahva. Sen sijaan nuoremmat asettuivat ajan myötä ja he alkoivat kokea itsensä varejokisiksi ja myöhemmin myös tervolalaisiksi.

”Kun suattiin meijän kylälle kirjasto”. Kirjastot muistettuina, elettyinä ja koettuina paikkoina.

Tutkielmassani käsittelen julkisen kulttuuripalvelun, yleisen kirjaston, merkitystä muistettuna, elettynä ja koettuna paikkana. Tutkimuksessani en ole kiinnostunut kirjastonkäytöstä, vaan sen sijaan olen kiinnostunut siitä, minkälaisia merkityksiä kirjastonkäyttäjät kirjastolle antavat oman elämän näkökulmasta. Tutkimuksessani kysyn, millaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä kirjasto saa sen kävijöiden henkilökohtaisissa muistoissa ja kokemuksissa. Sen lisäksi olen kiinnostunut minkälaisena paikkana ja tilana kirjasto näiden muistojen ja kokemusten kautta näyttäytyy. Aineistoni muodostuu kahdesta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon tallennetusta kirjastoaiheisesta teemakirjoituskilpailusta vuosilta 1984 ja 2000. Aineistojen ajankohdasta johtuen näkökulmani aiheeseen on menneisyydessä rajautuen 1930-luvulta 2000-luvulle. Aineisto muodostuu omaelämäkerrallisista kirjoituksista, joita analysoidessani olen hyödyntänyt lähiluvun ja teemoittelun keinoja. Lähestyn kirjaston merkityksiä muistitiedollisesta ja tilan/paikan näkökulmista. Tässä tutkimuksessa muistitieto nähdään keinona ymmärtää kulttuurisesti ja ajallisesti jaettuja käsityksiä ja merkityksiä. Hyödynnän Henry Lefebvren määritelmää tilasta ja tilallisuudesta sekä etnologista paikan ymmärrystä. Tästä näkökulmasta kirjaston merkitys muodostuu siis kertojan kokemusten ja fyysisen tilan välisessä vuorovaikutuksessa. Kirjaston merkitys on muuttunut oman elämänkulun ja elämänvaiheiden mukana. Muistoissa kirjaston merkitys nähtiin kirjallisuuden ja tiedon tarjona. Kirjasto oli mukana myös maaseudun modernisoitumisessa ja tasa-arvoistumisessa. Kirjaston merkitys korostui erityisesti vaikeissa elämäntilanteissa, jolloin kirjaston ilmapiiri, sosiaalisuus ja mahdollistaminen toimivat voimaannuttavina tekijöinä oman selviytymisen kannalta. Kirjastotilalle annettiin paljon symbolisia merkityksiä, jotka erottavat kirjastotilan muista julkisista tiloista. Kirjaston ilmapiiri toimi vastakohtana kiireiselle, meluisalle ja arkiselle maailmalle.