Yritysjärjestelyn toteutuneeseen kauppahintaan vaikuttavat tekijät – empiirinen tutkimus ulkoisen neuvonantajan suoriutumisesta yritysjärjestelyissä

Tämän Pro Gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia mitkä tekijät vaikuttavat yritysjärjestelyn toteutuneeseen kauppahintaan. Lisäksi tämä tutkimus pyrkii vastaamaan mikä on ulkoisen neuvonantajan rooli kauppahinnan muodostumisessa sekä miten ulkoinen neuvonantaja suoriutuu erilaisista yritysjärjestelyistä. Tutkimuksen syntyä motivoi vähäinen tutkimusten määrä pienten yritysten yritysjärjestelyistä; yritysjärjestelyt toteutetaan usein puutteellisilla resursseilla ja epäonnistuneet yritysjärjestelyt nähdään uhkana Euroopan unionin talouskasvulle. Empiirinen tutkimus koostuu 104 toteutuneesta pienen yrityksen yritysjärjestelyn tilastollisesta analyysistä. Pääsääntöisesti otosta on tutkittu keskiarvovertailulla (Ttesti ja Oneway Anova) sekä korrelaatiotestauksella. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että arvonmääritys on merkittävimmin kauppahintaan vaikuttava tekijä. Tämän lisäksi tilinpäätöstiedoilla on positiivinen yhteys kauppahintaan, kun taas myyntiajalla tai preemiolla ei ole yhteyttä kauppahintaan. Sekä osake- ja liiketoimintakaupan että sukupolvenvaihdosten ja yrityskauppojen välillä tehty keskiarvovertailu osoittaa, että ulkoinen neuvonantaja suoriutuu ammattitaitoisesti erilaisista yritysjärjestelytilanteista osaten huomioida näihin liittyviä erityispiirteitä.

Arvonmääritysmallien toimivuus osakkeen arvonmäärityksessä

Tutkielma käy läpi arvonmääritysmallien toimivuutta osakkeen arvonmäärityksessä.

Yrityskiinnityksen haltijan asema saneerausmenettelyssä – erityisesti yrityskiinnityksen vakuusarvon määrittämisestä

Yrityskiinnitys tuottaa panttioikeuden elinkeinonharjoittajan liiketoiminnassaan käyttämään irtaimeen yksilöimättömään vaihto-omaisuuteen. Yrityskiinnityksessä ei kiinnitettyä omaisuutta luovuteta velkojan haltuun. Yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden arvonmääritys on oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa koettu erityisen ongelmalliseksi yrityssaneerauksessa. Vakuuksien arvonmäärittämiseen on saneerauskäytännössä sovellettu kahta eri arvostamismenetelmää eli konkurssissa tapahtuvalle realisoinnille perustuvaa likvidaatioarvoa ja liiketoiminnan jatkuvuudelle perustuvaa going concern -arvolle perustuvaa menetelmää. Yrityssaneeraus on insolvenssimenettely, jonka perimmäisenä tarkoituksena on taloudellisesti jatkamiskelpoisten yritysten liiketoiminnan jatkaminen ja tarpeettomien konkurssien välttäminen. Saneerausmenettelyssä velallisen maksuvara suhteutetaan velkoihin muun muassa siten, että velkoihin kohdistetaan velkajärjestelyjä. Yrityskiinnitystä käsitellään yrityssaneerauksessa vakuusvelkana, johon voidaan kohdistaa ainoastaan rajattuja velkajärjestelyn keinoja. Yrityssaneerauksessa sovelletaan yrityskiinnityksen osalta etuoikeusjärjestystä, jonka mukaan yrityskiinnityksen haltijan vakuusvelkaosuus voi olla ainoastaan 50 prosenttia kiinnitetyn omaisuuden arvosta. Ylijäävää osaa käsitellään tavallisena velkana. Yrityskiinnityksen haltijan aseman kannalta on siten keskeistä, kuinka suureksi yrityskiinnityksen vakuusvelkaosuus saneerausmenettelyssä arvioidaan. Näistä lähtökohdista tutkielmassa tarkastellaan sitä, mitkä tekijät vaikuttavat yrityskiinnityksen haltijan asemaan saneerausmenettelyssä ja miten yrityskiinnityksen vakuusvelkaosuus saneerauksessa määritellään. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen, joten tarkastelun kohteena on voimassa oleva lainsäädäntö laajasti ymmärrettynä. Tärkeimpinä lähteinä tutkielmassa ovat muun muassa Pauliine Koskelon teos ”Yrityssaneeraus” sekä Jarmo Tuomiston tutkimus ”Yrityskiinnitys”. Velallisen laajaa määräämisvaltaa tasapainotetaan sekä yrityskiinnityslainsäädännössä että yrityssaneerauslainsäädännössä siten, että yrityskiinnityksen haltijan asema ei muodostu kohtuuttoman heikoksi. Korkeimman oikeuden vuonna 2015 antamien ennakkoratkaisujen perusteella pidän todennäköisenä, että saneerauskäytännössä tullaan jatkossa soveltamaan ensisijaisesti likvidaatioarvoa yrityskiinnityksen vakuusvelkaosuutta määrättäessä.