421 resultados para Viranta-Kovanen, Suvi: Pienet kissapedot
Resumo:
Suomen päivittäistavarakaupasta on viime vuosikymmenten saatossa muodostunut ympäristön muutostekijöiden muokkaamana nykyisenlainen. Kaupat ovat siirtyneet tukku-vähittäiskauppamallista harjoittamaan tehokasta ketjuliiketoimintamallia. Suomen päivittäistavarakaupan markkinoita johtaa kaksi toimijaa, K- ja S-ryhmä, joiden yhteenlaskettu markkinaosuus on lähes 80 prosenttia. Yhteistyö ketjuuntuneen päivittäistavarakaupan ja tavarantoimittajien välillä on merkittävää koko alan kilpailukyvyn ja menestyksen kannalta. Pienten ja keskisuurten tavarantoimittajien asemaa ketjuuntuneen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppanina on tutkinut muun muassa Kilpailuvirasto. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten leipomoteollisuuden pienet ja keskisuuret tavarantoimittajat kokevat ketjuuntuneen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaninaan. Tavarantoimittajan näkökulmaa tutkittiin viiden eri teeman kautta. Kaupan ja tavarantoimittajan suhdetta pyrittiin selvittämään kaupan ketjuuntumisen, tavararyhmähallinnan, riskinsiirron, hyllymaksujen sekä kaupan omien tuotemerkkien kautta. Tutkimuksen teoreettisessa osassa keskityttiin luomaan kokonaisnäkemys Suomen päivittäistavarakaupan rakenteesta. Tämä sisälsi kaupan rakennemuutoksen kuvauksen tukku-vähittäiskauppamallista ketjuliiketoimintamalliin sekä ketjujen omistusrakenteen tarkastelun. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä kerrottiin tämän päivän päivittäistavarakaupan suurimmista toimijoista ja pyrittiin antamaan kuva päivittäistavarakaupan kokonaismarkkinasta Suomessa. Toinen osa-alue teoriassa olivat pienet ja keskisuuret tavarantoimittajat leipomoteollisuudessa. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä tarkasteltiin tavarantoimittajien ja kaupan yhteistyötä sekä yhteistyön kannalta tärkeitä teemoja, tavararyhmähallintaa, kaupan omia tuotemerkkejä, riskinsiirtoa sekä hyllymaksuja. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusmenetelmällä käyttäen hyväksi teemahaastattelua. Teemahaastattelu toteutettiin kolmelle leipomoteollisuuden pk-tavarantoimittajan toimitusjohtajalle. Tutkimustuloksissa ilmenee, että pk-tavarantoimittajat kokevat yleisellä tasolla yhteistyön päivittäistavarakaupan kanssa pääosin hyväksi. Tutkimus tuo esiin myös negatiivisia asioita jokaisesta tutkimuksen teemasta. Kaupan kasvava ostajavoima huolestuttaa tavarantoimittajia eniten. Kokonaisuudessaan tutkimus kertoo, että kauppa ja teollisuus tekevät yhteistyötä – molemmat tarvitsevat toisiaan ja kumpikaan ei pärjää ilman toista.
Resumo:
Tutkielmassani tarkastelen Jukka Parkkisen lastenromaania Suvi Kinoksen seitsemän enoa (1995) sekä lapsi- että aikuislukijoita puhuttelevana lastenkirjallisuutena. Keskityn tutkielmassani tarkastelemaan ja analysoimaan sitä, mitkä Suvi Kinoksen seitsemän enoa -lastenromaanin piirteet puhuttelevat näitä erilaisia oletettuja lukijoita ja haastavat näiden kirjallista kompetenssia. Painotukseni on niiden piirteiden tarkastelussa, jotka puhuttavat teoksen aikuislukijaa. Lähtökohtanani on, että Parkkisen teoksesta on löydettävissä sekä aikuislukijaa huvittavia että syvällisempään pohdintaan kannustavia piirteitä. Aikuislukijaa puhuttavien piirteiden tarkastelemisen apuna ja havainnoinnin työvälineinä hyödynnän käsitteitä kirjallinen kompetenssi, crossover-kirjallisuus, lukijan odotushorisontti, implisiittinen lukija, kaksoispuhuttelu ja intertekstuaalisuus. Aihetta lähestyn erittelemällä tekstiin rakentuvaa implisiittistä lukijaa, johon aikuislukija kokee identifioituvansa, aikuislukijan odotushorisonttia sekä erilaisia lukija- ja yleisöpositioita. Ensimmäisessä käsittelyluvussa tarkastelen lastenkirjallisuutta käsitteenä ja pohdin tarkastelemani teoksen asettumista osaksi tätä määritelmää. Tämän lisäksi esitän pohdintoja aikuislukijan lastenromaanille asettamasta odotushorisontista sekä sen mahdollisesta uudelleen muovautumisesta ja murtumista. Toisessa käsittelyluvussa tarkastelen teoksen kaksoispuhuttelun rakentumista kielellisen leikittelyn ja erilaisten diskurssien törmäyttämisen kautta. Pohdin myös, miten nämä elementit tuottavat teoksen ja lukijoiden välisen kohtaamiseen jotakin lastenkirjallisuuden konventioita uusintavaa. Kolmannessa käsittelyluvussa keskityn analysoimaan teoksen kaksoispuhuttelun rakentumista intertekstuaalisuuden näkökulmasta. Tutkielmani viimeisessä luvussa tiivistän käsittelyluvuissa tekemiäni johtopäätöksiä ja esittelen mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita.
Resumo:
Tämä tutkielma tarkastelee Vasemmistoliiton ja Suvi-Anne Siimeksen välistä suhdetta Siimeksen seitsemän ja puoli vuotta kestäneen puheenjohtajakauden aikana. Fokuksessa on puoluelehdissä käyty lehdistökeskustelu puolueen ja puheenjohtajan välillä. Suvi-Anne Siimes valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi vuonna 1998, kun puolue oli ollut olemassa vain kahdeksan vuotta ja vasta hahmotteli ensimmäistä puolueohjelmaansa. Uuden puheenjohtajan avulla Vasemmistoliitto pyrki kasvattamaan suosiotaan ja muokkaamaan puolueen ideologiaa 2000-luvulle sopivaksi. Siimeksen mediaosaamisen uskottiin tuovan puolueelle lisää suosiota erityisesti naisten ja korkeasti koulutettujen keskuudessa. Vaikka osa aluksi epäilikin Siimeksen kykyjä, oli ihailu lähes varauksetonta hänen tultuaan valituksi puheenjohtajaksi. Siimeksen puheenjohtajuudella tavoiteltiin puolueelle parempaa julkisuuskuvaa, mutta osa vasemmistoliittolaisista tahtoi uudistaa puolueen kokonaan Siimeksen avulla. Alun seesteinen yhteiselo rikkoutui vuonna 2003 Vasemmistoliiton jäätyä eduskuntavaalien jälkeen oppositioon ja poliittisten linjaerojen tultua paremmin esiin. Varsinkin puolueen ammattiyhdistystaustaiset alkoivat haastaa Siimestä puolueen poliittisista linjauksista. Lopullinen välirikko tapahtui maaliskuussa 2006, jolloin Siimes ilmoitti eroavansa Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta kesken kolmannen puheenjohtajakautensa. Tuolloin puolueessa oli vakavia ristiriitoja, jotka ilmenivät julkisena riitelynä ja arvosteluna puolin ja toisin puheenjohtajan ja puolueen eduskuntaryhmän välillä. Siimeksen ero tuli kuitenkin lähes kaikille yllätyksenä. Ristiriidoista huolimatta Siimeksen haluttiin toimivan puolueen keulakuvana vielä yksissä eduskuntavaaleissa. Puheenjohtajan eron aiheuttaman kohun jälkeen Vasemmistoliitto kokosi nopeasti joukkonsa ja uskoi parempaan tulevaisuuteen uuden puheenjohtajan avulla. Ensisijaisena lähdeaineistona käytän lehdistömateriaalia. Päähuomio on Vasemmistoliiton puoluelehdissä käytävässä lehdistökeskustelussa. Puoluelehtien vertailuna on käytetty muuta lehdistömateriaalia. Lehdistömateriaalin tukena on toiminut useiden vasemmistoliittolaisten muistelmat ja omaelämäkerrallisia teokset, jotka valottavat tapahtumia Vasemmistoliitossa Siimeksen puheenjohtajakaudella. Lehdistöaineistoa tukee laaja-alainen valikoima tutkimuskirjallisuutta niin poliittisen historian, valtio-opin, mediatutkimuksen kuin sukupuolentutkimuksenkin alalta.
Resumo:
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää millaisia pieniä modulaarisia ydinvoimaloita (SMR engl. small modular reactor) on suunnitteilla ja miten pienet modulaariset kevytvesireaktorit eroavat toisen ja kolmannen sukupolven kevytvesilaitoksista. Työ tehtiin perehtymällä kirjallisuuslähteisiin ja erityisesti IAEA:n julkaisuihin ja raportteihin. SMR-laitosten suurin eroavaisuus verrattuna perinteisiin kevytvesilaitoksiin on lisääntynyt passiivinen turvallisuus. Ne voidaan suunnitella siten, ettei sähköä tai operaattoria tarvita reaktorin turvallisuuden varmistamiseksi. Lisäksi useissa SMR-reaktoreissa primääripiiri on integroitu painesäiliön sisään, mikä aiheuttaa uudenlaisia vaatimuksia reaktorisydämelle ja höyrystimille. Pienten modulaaristen voimaloiden etuina on niiden soveltuvuus pieniin sähköverkkoihin ja vaikeasti tavoitettavien alueiden energiantuotantoon. Sähköntuotannon lisäksi niitä voidaan käyttää myös lämmöntuotantoon, mikä parantaa laitosten kokonaishyötysuhdetta merkittävästi. Lisäksi SMR-laitosten erilainen kustannusrakenne tekee niistä houkuttelevan vaihtoehdon suurille ydinvoimalaitoksille, sillä pienemmät investointikustannukset alentavat sijoittajien riskejä. Lyhyemmän rakennusajan johdosta SMR-voimalat alkavat myös tuottaa voittoa suuria laitoksia nopeammalla aikataululla.
Resumo:
Tämä tutkielma tarkastelee Vasemmistoliiton ja Suvi-Anne Siimeksen välistä suhdetta Siimeksen seitsemän ja puoli vuotta kestäneen puheenjohtajakauden aikana. Fokuksessa on puoluelehdissä käyty lehdistökeskustelu puolueen ja puheenjohtajan välillä. Suvi-Anne Siimes valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi vuonna 1998, kun puolue oli ollut olemassa vain kahdeksan vuotta ja vasta hahmotteli ensimmäistä puolueohjelmaansa. Uuden puheenjohtajan avulla Vasemmistoliitto pyrki kasvattamaan suosiotaan ja muokkaamaan puolueen ideologiaa 2000-luvulle sopivaksi. Siimeksen mediaosaamisen uskottiin tuovan puolueelle lisää suosiota erityisesti naisten ja korkeasti koulutettujen keskuudessa. Vaikka osa aluksi epäilikin Siimeksen kykyjä, oli ihailu lähes varauksetonta hänen tultuaan valituksi puheenjohtajaksi. Siimeksen puheenjohtajuudella tavoiteltiin puolueelle parempaa julkisuuskuvaa, mutta osa vasemmistoliittolaisista tahtoi uudistaa puolueen kokonaan Siimeksen avulla. Alun seesteinen yhteiselo rikkoutui vuonna 2003 Vasemmistoliiton jäätyä eduskuntavaalien jälkeen oppositioon ja poliittisten linjaerojen tultua paremmin esiin. Varsinkin puolueen ammattiyhdistystaustaiset alkoivat haastaa Siimestä puolueen poliittisista linjauksista. Lopullinen välirikko tapahtui maaliskuussa 2006, jolloin Siimes ilmoitti eroavansa Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta kesken kolmannen puheenjohtajakautensa. Tuolloin puolueessa oli vakavia ristiriitoja, jotka ilmenivät julkisena riitelynä ja arvosteluna puolin ja toisin puheenjohtajan ja puolueen eduskuntaryhmän välillä. Siimeksen ero tuli kuitenkin lähes kaikille yllätyksenä. Ristiriidoista huolimatta Siimeksen haluttiin toimivan puolueen keulakuvana vielä yksissä eduskuntavaaleissa. Puheenjohtajan eron aiheuttaman kohun jälkeen Vasemmistoliitto kokosi nopeasti joukkonsa ja uskoi parempaan tulevaisuuteen uuden puheenjohtajan avulla. Ensisijaisena lähdeaineistona käytän lehdistömateriaalia. Päähuomio on Vasemmistoliiton puoluelehdissä käytävässä lehdistökeskustelussa. Puoluelehtien vertailuna on käytetty muuta lehdistömateriaalia. Lehdistömateriaalin tukena on toiminut useiden vasemmistoliittolaisten muistelmat ja omaelämäkerrallisia teokset, jotka valottavat tapahtumia Vasemmistoliitossa Siimeksen puheenjohtajakaudella. Lehdistöaineistoa tukee laaja-alainen valikoima tutkimuskirjallisuutta niin poliittisen historian, valtio-opin, mediatutkimuksen kuin sukupuolentutkimuksenkin alalta.
Resumo:
The final project deals with the question of female comedy and the comedy made by women. Comedy has traditionally been made by men and the woman has been the one who laughs. A funny woman has been a rare phenomenon. Although times have changed and gender roles have become more flexible, female comedians still remain in a minority compared to their male colleagues. The essay reviews the social and historical structures that influence the position of women in general and on the field of comedy in particular. The teoretical basis to this is feminist theory. Female comedy and humour have features of their own, that are being examined in the essay. It also makes a difference between feminine comedy and feminist comedy. Largely the project handles stand up comedy. The popularity of stand up comedy has changed the field of professional entertainment and brought a number of widely gifted comedians to a common knowledge. Stand up has an opportunity to be a political tool, which is essential for marginal comedians, which also includes female comedians. One of the fundamental subjects of the project is the political character of comedy. The essay also portrays the historical roots of stand up comedy in the Finnish and in the American tradition. It reflects on the fore mothers of the modern female comedian. The reasons that make a woman become a comedian are under consideration, as well as the strategies that help her to get her voice and message delivered. Since a woman is still held in the marginal, it gives female comedy a feature of its own. This way comedy can become a tool for a feminist battle.
Resumo:
Tämä insinöörityö on tehty Modified Motorcycle Association Finlandin toimeksiannosta. Mittaukset suoritettiin Helsingin ammattikorkeakoulun autosähkölaboratoriossa tammikuussa 2007. Insinöörityössä todettiin kahden erilaisen omavalmisteisen moottoripyörän EMC-yhteensopivuus EU-normin 97/24/EY kanssa. Työssä esitetään myös tulevaisuudessa moottoripyörän rakentamista harkitsevalla henkilölle ohjeistus, jonka mukaan rakennettu pyörä täyttää edellämainitun normin kriteerit. Työssä on esitelty sähkömagneettisen yhteensopivuuden ja häiriöiden peruskäsitteitä, moottoripyöriä koskevan standardin pääpiirteet, moottoripyörien rakenneratkaisut, sekä mittauksen toteutus ja tulokset.
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa suomalaisia luonnonkasveja kosmetiikan raaka-aineeksi perinnetietoa hyödyntäen. Tavoitteena oli löytää käyttökelpoisia kasveja kotimaisen kosmetiikkavalmistajan Lumene Groupin tuotekehitykseen. Aihe opinnäytetyöhön saatiin Lumene Groupin tuotekehityksestä. Opinnäytetyö sisältää tietoja kauneudenhoidon historiasta, suomalaisesta kansanlääkinnästä ja kansanparannuksesta, joihin liittyvät olennaisena osana yrtit, tietäjä- ja taikaperinne sekä sauna. Tutkimusosuuteen koottiin hoitavia luonnonkasveja, jotka oli valittu asetettujen kriteerien perusteella. Tutkittaviksi kasveiksi valittiin suomalaisia, myrkyttömiä, luonnonvaraisia kasveja, joita on käytetty kansanperinteessä hoitavina yrtteinä. Lisäksi opinnäytetyössä on käsitelty bioteknologian hyödyntämistä kosmetiikassa. Tämä opinnäytetyö on kansanperinteen aihepiiriä käsittelevä koontityö. Opinnäytetyön tutkimusosuudessa on kartoitettu kuusitoista kasvia. Tutkimustuloksissa on esitelty kasvien perinnekäyttöä, nykytutkimusten tietoa ja käyttömahdollisuuksia sekä niiden vaikuttavia aineita. Tutkimuksen soveltavassa osiossa on kehitelty mahdollisia tuoteideoita esiteltyjen kasvien vaikutusten ja ominaisuuksien pohjalta. Erityisesti tutkimusosuus kohdistettiin Lumene Groupille. Tutkimusosuudesta ja työssä esitellyistä tuoteideoista voi olla hyötyä yrityksen tuotekehitykselle. Opinnäytetyössä hyödynnettiin pääosin suomalaista kirjallisuutta, ja myös aihepiirin lähteistä saattaa olla hyötyä toimeksiantajalle. Työ oli kirjallisuustutkimus, jossa käsiteltiin suo-malaista kansanperinnettä, ja työ voi hyödyntää myös muita aihepiiristä kiinnostuneita.
Resumo:
Summary: The effect of washing methods on the hygiene of towels used in premilking udder preparation