Syvää vai pelkästään tiheää : neuvostoliittolaisen ja venäläisen sotataidollisen ajattelun lähtökohdat, kehittyminen, soveltaminen käytäntöön ja nykytilanne. Näkökulmana 1920- ja 1930-luvun syvän taistelun ja operaation opit

Sosialistisen vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjän oli monien muiden kysymysten ohella ratkaistava sosialismin saavutusten puolustaminen. Aluksi ratkaisuksi suunniteltiin vapaaehtoisuuteen perustuvaa punakaartia, mutta riittävän miesvahvuuden turvaamiseksi päädyttiin yleiseen asevelvollisuuteen. Pian Venäjän sisällissodan jälkeen sotataidon suunta painottui enemmän vanhan armeijan asiantuntijoiden näkemysten kuin vallankumoussankarien kokemusten mukaiseksi, vaikka Frunzen puna-armeijalle kirjoittama doktriini perustui luokkataisteluun ja korosti sisällissodassa hyväksi koettua operatiivista liikkuvuutta. Neuvostoliiton ja Venäjän sotataidon perustana on Pietari I:n aloittama länsimainen suuntaus, jota kuitenkin täydentävät vahvat kansalliset piirteet. Venäläisen sotataidon henkisenä isänä voidaan hyvällä syyllä pitää Aleksandr Suvorovia, jonka opetukset näkyvät tekstilainausten lisäksi myös periaatteissa ja sotilaskasvatuksessa. Napoleonin sotien jälkeen perustettu Keisarillinen yleisesikunta-akatemia loi Venäjälle sotatieteellisen tutkimuksen ja opetuksen. Sotatieteen mahdollisuuksia ei 1800-luvun Venäjällä osattu täysin hyödyntää. Aseistuksen kasvavan tehon merkitystä vähättelevä asenne johti sotataidon taantumisen ja katastrofiin Venäjän–Japanin sodassa. Sen kokemuksia analysoidessaan Aleksandr Neznamov kehitti edelleen saksalaista operaation käsitettä ja loi perustan Neuvostoliitossa 1920-luvulla kehitetylle operaatiotaidolle. Neuvostoliittolaisen sotataidon päämääränä oli kehittää taktinen ja operatiivinen ratkaisu aseistuksen tehon kasvun aikaansaamaan puolustuksen ylivoimaisuuteen. Ratkaisussa hyödynnettiin brittien kokemuksia ja tutkimusta. Neuvostoliittolainen taktiikka ja operaatiotaito eivät kuitenkaan olleet brittiläisen mekanisoidun sodankäynnin tai saksalaisen salamasodan itäinen kopioita vaan itsenäisiin ratkaisuihin pohjautuvia. Syvän taistelun ja operaation teoriaa kokeiltiin harjoituksissa, ja sitä kehitettiin Stalinin vuoden 1937 puhdistuksiin saakka. Toisen maailmansodan taisteluissa puna-armeija sovelsi alkuvaiheen katastrofin jälkeen syvän taistelun ja syvän operaation oppeja. Komentajien ja joukkojen taito ei riittänyt teorian vaatimusten mukaiseen toimintaan, siksi syväksi aiotusta taistelusta tuli ajoittain ainoastaan tiheää. Suuren isänmaallisen sodan kokemusten perusteella neuvostoliittolainen sotatiede kehitti yleisjoukkojen taistelun periaatteet, jotka ovat säilyneet muuttumattomina nykypäivään saakka. Kylmän sodan aikakaudella ydin- ja tavanomaisen aseistuksen merkitys sodan ja taistelun kuvassa vaihteli. Lännen sotataidon ja aseteknologian kehitys pakotti Neuvostoliiton siirtymään 1980-luvulla sotilaallisessa ajattelussaan hyökkäyksestä puolustukseen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän sotilaallisen turvallisuuden takaajana on ydinaseistus. Yhdysvaltain tavanomainen ilma-avaruushyökkäyskyky vaatii Venäjää kehittämään torjuntajärjestelmiä. Tavanomaisten joukkojen rakentamisessa Venäjä seuraa tarkasti läntisen sotataidon kehittymistä, mutta pitäytyy omaperäisiin ratkaisuihin, joiden kehittämisessä sen vahvalla sotatieteellisellä järjestelmällä ja dialektisen materialismin metodilla on edelleen olennaisen tärkeä merkitys.

Tulevaisuuden sodankäynnin vaatimukset heitinajoneuvoille

Tulevaisuudessa kranaatinheittimistön rooli tulee säilymään pitkälti sellaisena, mitä se on jo tänä päivänä. Tulevaisuuden taistelukenttä asettaa kuitenkin omilla muutoksillaan erinäköisiä kehitystarpeita, joita tutkimuksessa pyritään tuomaan esille. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia heitinajoneuvojen tulisi olla tulevaisuudessa, ja minkälaisia mahdollisuuksia näitä ajoneuvoja on kehittää. Tutkimuksessa käsitellään heitinajoneuvoja neljän suuremman kokonaisuuden valossa; liikkuvuuden, tulivoiman, suojan sekä johtamisen näkökulmista. Näissä etsitään teknologisia kehitysnäkymiä joita pyritään peilaamaan tulevaisuuden kranaatinheittimistön käyttökohteisiin. Tutkimuksessa käsitellään myös tulevaisuuden taistelukenttää, josta pyritään löytämään heittimistön rooli ja käyttö. Tutkimusmenetelmänä on asiakirjatutkimus. Tutkimus on rajattu käsittelemään ainoastaan pyöräalustaisia heitinajoneuvoja, sillä kehityksen painopisteen ennustetaan olevan niissä. Heitinajoneuvoissa, kuten muissakin ajoneuvoissa kehitys menee teknologian kehityksen mukana jatkuvasti eteenpäin. Tutkimuksessa esitellään millaisia muutoksia on syytä saavuttaa, sekä millaisia muutoksia on odotettavissa. Tutkimuksessa tulee esille, että ajoneuvokehitys on aina täynnä kompromisseja. Tutkimuksen perusteella voidaan olettaa heitinajoneuvojen kehityksen keskittyvän jatkossa liikkuvuuden parantamiseen. Samoin kehittyneen johtamisjärjestelmän integroiminen heitinajoneuvoon on todennäköistä lähitulevaisuudessa.

Sodan sumu ja kitka sodankäynnin yleisissä periaatteissa

Tämän Pro Gradu -tutkielman tarkoitus oli selvittää, mitä sodan sumu ja kitka käsitteinä tarkoittavat. Lisäksi haluttiin selvittää, miten sodan sumua ja kitkaa voidaan vähentää yleisten taktisten periaatteiden avulla. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole antaa yleispätevää määritelmää sodan sumusta ja kitkasta, vaan antaa käytettyjen lähteiden perusteella esimerkkejä sodan sumun ja kitkan määritelmistä. Tämä tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimus otteena käytetään hermeneuttista ajattelua. Tutkimuskeinona käytetään asiakirja tutkimusta ja sisällönanalyysiä, perehtymällä erilaisiin kirjallisiin lähteisiin ja analysoimalla sekä tekemällä johtopäätöksiä niistä. Sodan sumun ja kitkan määrittelemiseen käytetään käsiteanalyysiä. Tutkimuksen pääkysymys on: Mitä sodan sumu ja kitka tarkoittavat ja miten niitä voidaan vähentää sodankäynnin yleisten periaatteiden avulla? Alakysymyk-set ovat: 1) Miten sodan sumu ja kitka määritellään Clausewitzin Sodankäynnistä teoksen mukaan? 2) Miten sodan sumu ja kitka määritellään muissa lähteissä? 3) Miten sodan sumua ja kitkaa voidaan vähentää sodankäynnin yleisten periaatteiden avulla? Sodan sumun ja kitkan määrittelyssä käytettiin eri lähteistä saatavia määritelmiä. Näistä määritelmistä koottiin yhteen keskeiset asiat ja luotiin viisi erilaista määritelmää sodan sumusta ja kitkasta. Näistä Clausewitzin ja Barry Wattsin mallit pohjautuvat suoraan heidän omiin teoksiinsa, koska he ovat analysoineet käsitteitä syvällisesti. Kolme muuta mallia muodostuivat useiden lähteiden synteesistä. Sodan yleisten periaatteiden osalta käsittelyyn otettiin kaksikymmentäkolme periaatetta. Näiden avulla tarkasteltiin Clausewitzin sodan yleisen kitkan vähentämistä. Tutkimus osoitti Clausewitzin sodan yleisen kitkan olevan käyttökelpoinen käsite nykyaikana. Suuria eroja ei ollut löydettävissä sodan sumun ja kitkan määritelmien väliltä. Sodankäynnin yleisten periaatteiden avulla voidaan vähentää sodan yleistä kitkaa, erityisesti fyysisten ja henkisten rasitusten sekä epävarmuuden osalta.

Maalikansio ja tehtäväkansio ilmasta maahan -toiminnassa : sodankäynnin termit ilmasodankäynnissä

Valtioneuvoston selonteon 6/2004 perusteella toteutettu iskukykytutkimus esitti ilmavoimille hankittavaksi kauaskantoisen kauaskantoisen ilmasta maahan -aseistuksen yhteisoperaatioihin osallistumiseksi. Tämän tutkimuksen päämääränä on analysoida ilmasta maahan -toimintaan liittyviä käsitteitä maali- ja tehtäväkansio. Käsitteiden ymmärtäminen on merkittävä osa maalittamisprosessin hahmottamista, tekijöiden ymmärtämistä ja kansainvälistä yhteensopivuutta. Aihetta lähestytään taktiikan ja operaatiotaidon näkökulmasta. Aiheena olevat kansiot tuotetaan usein operatiivisella tasolla, taktisen tason toimijoille. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena, asiakirjoihin perustuvana käsitetutkimuksena, jossa tutkimusmetodina on kahdeksanportainen käsiteanalyysi. Tutkittavina prosesseina olivat Yhdysvaltain ja NATOn käyttämät Joint Targeting Cycle ja Joint Air Tasking Cycle, jotka ovat kuusiportaisia esikuntatason vaikuttamisen suunnitteluprosesseja. Weaponeering ja tahattoman vahingon arvio yhdistetään tutkitaviin käsitteisiin kokonaisuuden hahmottamiseksi. Tutkimuksen tuloksena on muodostettu metodin mukaan maalikansiosta ja tehtäväkansiosta ominaiskäsittedien luettelot, joissa on käsitteiden merkittävimmät sisällöt.

”Kolleekoitten kommentteja omien ajatusten tueksi”. Facebookin verkkoyhteisöiden merkitys opettajille ja opettajien puhetavat taito- ja taideaineiden arvioinnista verkkoyhteisöissä

Tässä tutkimuksessa tutkimme mitä merkityksiä opettajat antavat Facebookin verkkoyhteisöille sekä minkälaisia puhetapoja opettajat käyttävät puhuessaan peruskoulun taito- ja taideaineiden arvioinnista verkkokeskusteluissa. Tutkimuksemme on tärkeä kasvatustieteellisellä kentällä, koska tätä aihetta ei ole tutkittu aikaisemmin. Tutkimusotteemme on kvalitatiivinen ja fenomenografinen. Tutkimusmenetelminä olemme käyttäneet sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia soveltuvin osin. Tutkimusaineistomme on opettajien käymät verkkokeskustelut Facebookin verkkoyhteisöissä. Keskustelut käsittelevät taito- ja taideaineiden arviointia. Tutkimuksemme osoitti, että verkkoyhteisöt ovat tärkeä osa opettajien ammatillista kehittymistä, verkostoitumista ja työssäjaksamista. Verkkoyhteisöt toimivat matalan kynnyksen paikkoina, joissa opettajat voivat käydä keskustelua työhön liittyvissä asioissa. Verkkoyhteisöjen merkitykset opettajille olivat kollegiaalisen tuen tarjoaminen, kollegiaalisen tuen tarve ja yhteisöllisyys. Verkkokeskusteluista tuli toistuvasti esiin peruskoulun taito- ja taideaineiden arvioinnin haastavuus. Verkkoyhteisöissä esiintyi erilaisia opettajien puhetapoja liittyen taito- ja taideaineiden arviointiin. Puhetavat olivat arvioinnin kokeminen, kodin ja koulun yhteistyö ja työssäjaksaminen.

Saman "kolikon" kolme puolta : David Galulan, Sir Robert Thompsonin ja Sir Frank Kitsonin vastakumouksellisen sodankäynnin teorioiden vertailu ja niitä yhdistävät tekijät.

Toisen maailmansodan jälkeisenä ajanjaksona Iso-Britannia ja Ranska päätyivät useissa siirtomaissaan vastakumouksellisiin sodankäynnin konflikteihin. Nämä konfliktit kytkeytyivät siirtomaiden itsenäistymispyrkimyksiin ja kylmän sodan maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Konflikteissa Ison-Britannian ja Ranskan siviili- ja sotilasviranomaiset kehittivät innovatiivisesti vastakumouksellisen sodankäynnin menetelmiään. Läntisissä valtioissa tehtiin 1960-luvulla myös merkittävä määrä vastakumouksellisen sodankäynnin tutkimusta. Tämän tutkimusjakson keskeisimpiä teoreetikkoja olivat ranskalainen David Galula (1919 - 1967) ja britit Robert Thompson (1916 - 1992) ja Frank Kitson (1926 -). Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät yhdistivät David Galulan, Robert Thompsonin ja Frank Kitsonin kumouksellisen ja vastakumouksellisen sodankäynnin teorioita. Tutkimuksessa on käytetty metodina tulkitsevaa diskurssianalyysiä teoreetikkojen kumouksellisen ja vastakumouksellisen sodankäynnin näkemysten tulkitsemiseksi. Tulkinta on suoritettu sitomalla teoriat historialliseen ja henkilöiden taustat käsittävään kontekstiin. Laadullisella sisällönanalyysillä on tunnistettu teoreetikkojen taustoista niitä tekijöitä, joilla voidaan katsoa olleen merkitystä teorioiden muodostumiselle. Diskurssianalyysin rinnalla on käytetty tapaustutkimusta Galulan, Thompsonin ja Kitsonin teorioiden ja heidän taustatekijöidensä vertaamiseksi. Keskeisen tutkimusaineiston muodostivat Galulan, Thompsonin ja Kitsonin vastakumouk-sellista sodankäyntiä käsittelevät kirjat sekä heidän kirjoittamansa muistelmat. Tätä tutkimusaineistoa täydennettiin teoreetikkoja ja vastakumouksellista sodankäyntiä käsittelevällä tutkimuskirjallisuudella. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona voidaan pitää sitä, että teoreetikkojen näkemykset kumouksellisesta ja vastakumouksellisesta sodankäynnistä ovat pitkälti yhteneväisiä. Tämän johtui siitä, että kumouksellinen sodankäynti havainnollistettiin pitkälti Mao Zedongin vallankumouksellisen sodankäynnin mallin kautta. Kumouksellisen sodankäynnin ytimeksi nähtiin syy tai aate, jota käytettiin kansan tuen voittamiseksi. Kaikki teoreetikot korostivat kumouksellisen sodankäynnin poliittista ulottuvuutta. Tämän takia vastakumouksellisen sodankäynnin tuli olla ensisijaisesti poliittisesti johdettua toimintaa, jota turvallisuusjoukot tukevat. Teoreetikot näkivät asevoimien roolin ja toimintaperiaatteet vastakumouksellisessa sodankäynnissä pitkälti yhteneväisesti. Teoreetikkojen taustoissa havaittiin useita näkemysten yhtenäisyyttä selittäviä tekijöitä.

Konstikas kirjoittaminen ja kirjoittamisen konstit

Opinnäytteemme aiheena on kirjoittamisen kehittyminen, vaikeudet ja tukikeinot 1. ja 2. luokan oppilailla. Työelämän yhteistyökumppanit opinnäytetyössämme olivat Tikkurilan terveysaseman toimintaterapeutit. Opinnäytetyömme tarkoitus oli tehdä yhteistyökumppaneiden käyttöön kirjallista materiaalia konsultaation tueksi kirjoittamisen vaikeuksista kärsivien lasten koulutyöskentelyyn. Työ on rajattu käsittelemään kirjoittamista käden taitona. Rajauksesta johtuen käsittelemme työssämme kirjoittamista pääosin käsialan tuottamisen näkökulmasta, mutta emme perehdy kirjoitetun tekstin sisällön tuottamiseen. Toimintaterapeuttien tarkoituksena on luovuttaa työstä heidän mielestään tarpeellinen tieto eteenpäin opettajille oppilaan kirjoittamisen arvioinnin jälkeen. Opinnäytetyömme muoto on teoreettinen, kirjallisuuskatsauksen tyyppinen työ. Työmme lähteinä käytimme pääosin toimintaterapia-alan lasten kirjoittamista käsittelevää kirjallisuutta ja tieteellisiä tutkimusartikkeleita. Löysimme opinnäytetyötämme tehdessämme runsaasti kirjoittamisen tukemisen keinoja toimintaterapian näkökulmasta. Kirjoittamisen tukemista koululuokassa käsittelimme lapsen koulunkäynnistä selviytymisen näkökulmasta coping-viitekehystä hyödyntäen. Ennen kirjoittamisen tukemiseen liittyvien keinojen selvittämistä työssä oli tarpeellista selvittää kirjoittamisen kannalta olennaisia asioita. Näitä olivat kirjoittamisen kehittyminen käden taitona, kirjoittamiseen vaadittavat taidot ja valmiudet, kouluympäristön vaatimukset kirjoittamiselle, sekä kirjoittamisessa ilmenevät vaikeudet ja niiden vaikutukset oppilaan toimintaan. Kirjoittaminen on vaativa ja monimutkainen taito. Se on arvokas, koulunkäyntiä ja oppimista mahdollistava välinetaito. Vaikeudet kirjoittamisessa voivat johtua useista eri syistä, joten yhtä oikeaa keinoa tai menetelmää kirjoittamisen tukemiseen ei ole. Kirjoittamista koululuokassa voidaan pyrkiä tukemaan toimintataterapian näkökulmasta vaikuttamalla oppilaan sisäisiin voimavaroihin, ja/tai kouluympäristön voimavaroihin. Oppilaan suoriutumista kirjoittamisesta voidaan tukea myös toiminnan vaatimuksia muuttamalla. Toivoisimme, että tulevilta opinnäytteen tekijöiltä löytyisi kiinnostusta jatkaa työtämme. Ehdotuksiamme jatkotyön aiheiksi ovat Opas kirjoittamisen tukemiseksi opettajille, tai Opas kirjoittamisen tukemiseksi toimintaterapeuteille.

Saaristolaisen kokemus omasta kulttuuristaan. Eläminen merestä ja meren kanssa

Tutkimuksessa on hahmoteltu saaristolaisen ihmisen omaa kokemusta kulttuurinsa ja yhteisönsä olennaisista piirteistä. Aineistona on kaksi Kustavin kylissä Turunmaan suomenkielisessä saaristossa koottua haastatteluaineistoa, joista toinen on 1990-luvun alussa tutkijan itsensä keräämä, toinen 1950 - 60-luvuilla kerätty. Haastateltavien elämä on sijoittunut saaristolaiskulttuurin muutosvaiheeseen omavaraisuudesta keskusorienteisuuteen ja tarkastelu keskittyy aikaan 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta toisen maailmansodan jälkeiseen ajanjaksoon. Tarkastelun painopisteenä on vanha yhteisö elämänpiireineen ja 1960-luvulla alkanut markkinatalouden ja suuryhteiskunnan suoran vaikutuksen tehostumisen leimaama muutos on ollut peilauspintana olennaisten piirteiden löytämisessä. Näkökulmana on ollut yksilön kokemus ja erityisinä mielenkiinnon kohteina hänen suhteensa luonnonympäristöön ja hänen mentaalinen orientaationsa, hänen kokemusmaailmansa suuntautuneisuus sekä kylän yhteisyyden sisältö. Saaristolaisten itse olennaisiksi kokemat oman kulttuurinsa piirteet nousivat haastatteluaineistosta pohtimalla haastateltavien voimakkaasti painottaman nuottakalastuksen sisältämiä merkityksiä sekä erittelemällä haastatteluaineiston kokonaisuudessa erityisen painoarvon saaneita asioita. Tukena tiettyjen asioiden nostamisessa on ollut tutkijan oma kuuluminen paikallisyhteisöön, osallistuminen saaristolaisyhteisön elämään ja elinkeinoihin sekä keskustelu yhteisön jäsenten kanssa eri asioiden merkityksistä. Meri hallitsee saaristolaisen elämää sekä fyysisesti että henkisesti. Merellä kulkeminen ja merellisten elinkeinojen harjoittaminen korostaa yksilökohtaista vaihtelevien tilanteiden ja tapahtumaketjujen hallinnan tärkeyttä, osaamista ja selviytymistä, joista ominaisuuksista tulee osa saaristolaista mentaliteettia. Meri myös rajaa eristyneisyyden, jossa on tultava omavaraisesti toimeen turvautuen omiin ja kylän muiden ihmisten taitoihin. Yhdessä tekeminen ja oleminen on päällimmäisenä haastateltavien mielessä kun he kuvaavat aikaisempaa kylän ilmapiiriä ja sitä suurinta menetystä, mikä oman elämän aikana tapahtuneessa elämäntavan muutoksessa on ollut. Yhdessä eläminen ja tekeminen on myös taito. Se liittyy saaristolaiskylässä omavaraisuuteen ja selviämiseen merellisen luonnonympäristön keskellä, mitkä seikat aiheuttavat keskinäisen riippuvuuden. Vastavuoroisuus ja keskinäinen riippuvuus ja siitä juontuva solidaarisuus ja auttaminen ovat identiteettiä luovia tekijöitä. Hyvän ihmisen määrittelyn yhteydessä haastateltavat toivat esille arvostavansa toisten huomioimista, suvaitsevaisuutta ja kaikkien kanssa toimeen tulemista, mitkä kaikki ovat rehellisyyden ohella yhteisön kiinteyteen liittyviä arvoja. Toisten huomioiminen omana itsenään on keskeinen mentaliteetin piirre myös siten, että oman lähiympäristön ihmiset hyväksytään sellaisinaan, vaikka ei kaikesta oltaisikaan samaa mieltä tai joku havaitaan vajavaiseksi. Heidät hyväksytään osaksi omaa yhteisöä, jonka kanssa ollaan vuorovaikutuksessa erilaisuudesta ja erimielisyyksistä huolimatta. Saaristolaisen taidot yhdistyvät lähiympäristöön paneutumiseen. Ne johtavat tietynlaiseen elämän kokonaisuuden hallintaan ja hahmottamiseen. Taitojen suuri merkitys ilmenee siinä, että ihmisen arvostus yhteisössä on määräytynyt myös sen mukaan, millainen tekijä hän on, kuinka kätevä käsistään. Omavaraisuuden taito ja arvostus on kylän selviytymistä merellisessä luonnonympäristössä kylän sisäisen työnjaon turvin, varsin riippumattomana ulkomaailmasta. Se on myös yhteisyyden voimaa. Saaristolaisen omavaraisuus ja henkinen itseriittoisuus merkitsee, että omasta ympäristöstä otetaan tarvittava ja selvitään sillä mitä on. Kokemisen kannalta katsoen yksilöllisyyden ja yhteisyyden, yksilöllisen vapauden ja keskinäisen riippuvuuden yhdistyminen saaristolaiskylässä on kulttuurin ydinaluetta. Kylän ilmapiirissä ristiriitaiset tekijät vetävät eri suuntiin: toisaalta yhteisyys ja yhdenvertaisuus, jota yhteistyö tukee – toisaalta varallisuuserot ja muunlainen eriarvoisuus, kateus ja katkeruus. Erilaisten lahjojen anto ja toisten hienoviritteinen huomioiminen on ollut tärkeä osa keskinäisiä suhteita. Ne korostavat kyläläisten yhdessä elämistä ja yhteenkuuluvuutta huolimatta eroista ja erimielisyyksistä. Yksilö on voinut myös olla varma, ettei häntä hädän hetkellä jätetä yksin, vaan autetaan naapurien voimin. Tällä tietoisuudella on erittäin tärkeä merkitys ihmisten keskinäisissä suhteissa, koska se koskettaa olemassaolon perusteita. Yksilöt ovat myös tämän asian suhteen samassa asemassa varallisuudesta riippumatta. Salakuljetus samoin kuin talonpoikaispurjehdus oli toisaalta saaristolaisyhteisön voiman uhoa keskusvaltaa vastaan, eikä sitä pidetty tuomittavana. Suuryhteiskunnan taholta määritelty rikollinen toiminta ei saaristolaisyhteisön mielestä sitä ollut, mutta siihen liittyvät lieveilmiöt tuomittiin, jos ne asettuivat yhteisön moraalia vastaan. Tonttikaupan vaikutus saaristolaiskylään on ollut toisenlainen kuin viinan salakuljetuksen, vaikka ne molemmat ovat olleet keskusorienteista toimintaa. Tonttikaupan vaikutukset tunkeutuivat rajummin kylän sisäiseen systeemiin sitä hajottaen. Talot saivat helppoa rahaa, mutta kylän köyhemmän väen elinkeinot vaikeutuivat. Kesämökkikauppa kasvatti yhteisön sisäisiä ristiriitoja. Maanomistuksesta tuli suurin asukkaita ja heidän selviytymistään valikoiva tekijä saaristossa viime vuosisadalla. Keskuksen otteen kiristyminen tuntui vähitellen myös henkisessä ilmapiirissä. Kyläihmisen hienovaraisesti toisia huomioonottava mentaliteetti on vastakkainen keskuksen taloudellisesti ja henkisesti tukemalle haastavalle kilpailu-asenteelle. Monet haastateltavat toivat esiin näkemyksen, joka on vastakkainen sen modernin teesin kanssa, että entisaikojen yhteisöihmistä olisi vaivannut jonkinlainen yksilöllisyyden puute. Sukupolvien kesken on eroa. Vanhan, viime vuosisadan vaihteessa syntyneen sukupolven ihmiset koettiin erilaisina, jopa yksilöllisempinä ja henkisesti rikkaampina. Väitöskirja on ensimmäinen Turunmaan suomenkielisestä saaristosta tehty sosiaaliantropologian alaan kuuluva väitöskirja.

Sairaanhoitajien ammatillisten kehittymistarpeiden kartoitus Länsi-Tallinnan keskussairaalan kirurgian klinikalla

Työn tarkoituksena oli kartoittaa sairaanhoitajien ammatillisia kehittymistarpeita sekä työympäristön vaikutusta ammatilliseen kehittymiseen. Opinnäytetyö tehtiin Länsi-Tallinnan keskussairaalan kirurgian klinikan toimeksiannosta. Tavoitteena oli tutkimustulosten perusteella vaikuttaa hoitotyön laadun kehittämiseen Länsi-Tallinnan keskussairaalassa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, jossa oli strukturoituja kysymyksiä, sekä yksi avoin kysymys. Kyselylomakkeita jaettiin 71, joista täytettyinä palautettiin 59. Lopulliseksi vastausprosentiksi muodostui 83,1 %. Aineisto analysointiin SPSS- tilasto -ohjelmalla. Kvantitatiivisen aineiston tuloksia kuvailtiin prosentteina, taulukoina ja kuvioina. Lisäksi laskettiin keskiarvo ja keskihajonta. Avoimen kysymyksen vastaukset analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Sairaanhoitajat arvioivat ammatillisen osaamisensa keskimäärin hyväksi (ka 3,39) alle tämän keskiarvon olivat taito käyttää potilaan hoidossa tarvittavia hoitovälineitä, työssä tarvittavien tietokoneohjelmien käyttötaito sekä tieto ergonomisesta työskentelystä. Lisäksi alle tämän keskiarvon olivat eri kulttuuritaustaisten potilaiden erityistarpeiden huomioiminen, potilaan tilassa tapahtuvien muutosten huomioiminen, lääkehoidon osaaminen, hoitotyön kirjaamisen taito sekä näyttöön perustuvan tiedon hyödyntäminen. Sairaanhoitajat kokivat työympäristön vaikutuksen ammatilliseen kehittymiseen keskimäärin hyväksi (ka 3,19) Alle tämän keskiarvon olivat kehityskeskusteluissa esille tuotuihin kehittymistarpeisiin vastaaminen, kehityskeskusteluiden tuki ammatilliseen kompetenssiin, työpaikan tarjoamat koulutusmahdollisuudet, sekä työyhteisön asioiden käsittely yhteisissä kokouksissa. Sairaanhoitajien ammatillista tietoa ja osaamista voisi hyödyntää sairaalan sisällä. Kehityskeskusteluja tulisi pitää säännöllisesti kaikkien sairaanhoitajien kanssa ja vastata niissä esille tulleisiin kehittymistarpeisiin. Lisäkoulutus mahdollisuuksia tulisi tarjota kaikille tasapuolisesti. Kartoituksen tuloksia voidaan hyödyntää työpaikan koulutuksien sekä mahdollisten jatkotutkimusten suunnittelussa.