Jäsenten kokema edistyminen peliongelmasta toipumisessaan kolmessa virtuaalisessa Pelivoimapiiri-vertaistukiryhmässä

Tässä tapaustutkimuksessa on seurattu kolmen virtuaalisen Pelivoimapiiri-vertaistukiryhmän (PVP) ryhmäprosessien lisäksi ryhmien aktiivisimpien jäsenten toipumista sekä heidän kokemiaan hyötyjä eri PVP-ryhmissä ja eri ryhmätoiminnan vaiheissa. Aiempia tutkimuksia, jotka olisivat perustuneet samankaltaiseen tutkimusasetelmaan, ei aineistohaussa löytynyt. Aineistona tutkimuksessa on käytetty jäsenten palveluun lähettämiä ryhmätekstiviestejä. Menetelmiä ovat sisällön erittely sekä teoriaohjaava sisällönanalyysi. Ryhmiä seuraamalla ja niitä toisiinsa vertaamalla on selvitetty, missä ryhmätoiminnan vaiheissa jäsenet ilmaisevat tyytyväisyyttään PVP-palvelua sekä oman ryhmänsä toimintaa kohtaan. Jotta PVP:ssä koettu hyöty olisi eroteltavissa muusta haetusta avusta, on myös tulkittu viestejä, joissa tästä muun avun hakemisesta puhutaan. On myös huomioitu aikaperspektiivi ja tulkittu, kannustavatko ryhmät muun avun hakemiseen ja missä ryhmätoiminnan vaiheessa muuta apua haetaan. Yksilötason sisällönanalyysi on toteutettu seuraamalla aktiivisten jäsenten viestejä ryhmätoiminnan alusta sen loppuun saakka. Viesteistä on tunnistettu jäsenten edistymistä niin Prochaskan ja DiClementen transteoreettisen muutosvaihemallin avulla kuin myös soveltamalla tutkijoiden luokitteluja siitä, miten virtuaalinen ryhmätuki voi edesauttaa yksilön toipumista. Tarkastelen, ovatko PVP-ryhmät edistäneet yksilöiden toipumista tutkijoiden määrittelemien teoreettisten mallien mukaisesti. Tulokset vahvistivat aiempia löydöksiä, joiden mukaan viestintä virtuaaliryhmissä keskittyy pääasiassa muutamalle aktiiviselle jäsenelle. Ryhmien aktiivisten vaiheiden pituudet vaihtelivat aktiivisimman ryhmän kahden–kolmen kuukauden elinkaaresta epäaktiivisimman ryhmän pariin viikkoon. Aktiivisessa vaiheessa jäsenet olivat tyytyväisimpiä palveluun, kokivat hyötyneensä palvelusta eniten ja he olivat optimistisimpia omasta toipumisestaan. Jäsenet olivat ohjattua ryhmää lukuun ottamatta suurin piirtein samalla lähtötasolla ja he olivat ryhmän alussa pääasiassa akuutissa pelaamisvaiheessa. Nopea ryhmän kokoaminen ja jäsenten samalla muutosvaiheen lähtötasolla oleminen edistivät aktiivista ryhmäkeskustelua. Seurantajäsenistä suurin osa edistyi PVP:hen osallistumisen aikana, ja monet kokivat PVP:n myötävaikuttaneen edistymiseensä. Viisi seurantajäsentä yhdeksästä ei pelannut lainkaan PVP:hen osallistumisen aikana. Kuitenkaan ei ole selvästi eroteltavissa, mikä on lopulta palvelun ansio, sillä myös muita apukeinoja käytettiin runsaasti. Aktiivisimmassa ryhmässä jäsenet raportoivat eniten muun avun hakemisesta, kehuivat eniten ryhmäänsä, ilmaisivat rakentavimmin kritiikkiä sekä olivat huolestuneimpia ryhmän aktiivisuuden laskusta. Edellä mainittu viittaa siihen, että aktiivisimman ryhmän jäsenet kokivat muihin ryhmiin verrattuna suurempaa koheesiota. Näyttäisi siltä, että ainakin tämän tyyppinen virtuaaliryhmätuki voi – monesta syystä johtuen – tarjota vain melko lyhytaikaista tukea. Moni jäsen kuitenkin kokee, varsinkin palvelun alussa, hyötyneensä tuesta. Vaikka ryhmässä tapahtuvat prosessit ovat pitkälti ennustamattomia, voitaneen virtuaaliryhmien toimintaa kuitenkin monella tavalla edistää. Tämän selvittäminen vaatii lisätutkimuksia. Tapaustutkimukselle ominaiseen tapaan tuloksista on johdettu useita kehitysehdotuksia palvelun ylläpitäjille sekä pohdittu virtuaalisten vertaistukiryhmien sovellusmahdollisuuksia tulevaisuudessa sekä kvalitatiivisen arviointitutkimuksen mahdollisuuksia.

Examining effectiveness of an immigrant labor market integration intervention. The role of acculturation, discrimination, self-efficacy, outcome expectances, action and coping planning.

The designing of effective intervention tools to improve immigrants’ labor market integration remains an important topic in contemporary Western societies. This study examines whether and how a new intervention tool, Working Life Certificate (WLC), helps unemployed immigrants to find employment and strengthen their belief of their vocational skills. The study is based on quantitative longitudinal survey data from 174 unemployed immigrants of various origins who participated in the pilot phase of WLC examinations in 2009. Surveys were administered in three waves: before the test, right after it, and three months later. Although it is often argued that the unemployment among immigrants is due either to their lack of skills and cultural differences or to discrimination in recruitment, scholars within social psychology of behavior change argue that the best way of helping people to achieve their goals (e.g. finding employment) is to build up their sense of self-efficacy, alter their outcome expectances in a more positive direction or to help them to construct more detailed action and coping plans. This study aims to shed light on the role of these concepts in immigrants’ labor market integration. The results support the theories of behavior change moderately. Having positive expectances regarding the outcomes of various job search behaviors was found to predict employment in the future. Together with action and coping planning it also predicted increase in job search behavior. The intervention, WLC, was able to affect participants’ self-efficacy, but contrary to expectations, self-efficacy was found not to be related to either job search behavior or future labor market status. Also, perceived discrimination did not explain problems in finding employment, but hints of subtle or structural discrimination were found. Adoption of Finnish work culture together with strong family culture was found to predict future employment. Hence, in this thesis I argue that awarding people diplomas should be preferred in immigrant integration training as it strengthens people’s sense of self-efficacy. Instead of teaching new information, more attention should be directed at changing people’s outcome expectances in a more positive direction and helping them to construct detailed plans on how to achieve their goals.

Yhteistoiminnallinen menetelmä ja oikeudenmukaisuus. Kuntatyöntekijöiden kokemuksia työkonferenssimenetelmästä.

Opinnäytetyössä tarkastellaan pienen kuntaliitoskunnan työntekijöiden asennoitumista työkonferenssiin. Työkonferenssi on keskustelutilaisuus, jonka keskeisiä periaatteita ovat demokraattisuus ja edustuksellisuus. Menetelmä on kehitetty erityisesti hierarkkisten raja-aitojen purkamiseen työyhteisöissä, ja sitä voidaan luonnehtia myös työyhteisöön kohdistuvaksi interventioksi. Työkonferenssimenetelmä on ideaalinen konstruktio, jonka periaatteet edustavat oikeudenmukaisuuden objektiivista ihannetta. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten työkonferenssia arvotetaan työskentelymenetelmänä ja etenkin, miten oikeudenmukaisuus konstruoituu työkonferenssia arvotettaessa. Oikeudenmukaisuutta tarkastellaan sosiaaliselle toiminnalle osoitettuna hyväksyntänä tai paheksuntana. Oikeudenmukaisuudesta puhuminen on puolestaan argumentatiivinen teko, jossa keskeistä on vastuun osoittaminen koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kategorioinnin näkökulma oikeudenmukaisuuteen (Ambrose & Kulik, 2001), moraalisen vastuun näkökulma (Folger, 2001) ja yleinen oikeudenmukaisuusteoria (Folger & Cropanzano, 1998) ja tutkimusnäkökulmana retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 2007) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu kahdeksan kuntatyöntekijän yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Haastatellut osallistuivat syksyllä 2008 työkonferenssiin, jonka tarkoituksena oli määritellä pienen kuntaliitoskunnan hyvät palvelut – mitä ja miten. Haastattelut tehtiin syksyllä 2008. Aineiston analyysin perusteella työkonferenssia arvotetaan sekä tasavertaisuuden että hyödyn näkökulmasta. Pääosin haastatellut suhtautuvat työkonferenssiin myönteisesti. Myönteinen suhtautuminen liittyy erityisesti työkonferenssimenetelmän eettis-moraalisiin periaatteisiin ja koettuun ryhmätoimintaan. Hieman kielteisempi suhtautuminen liittyy työkonferenssin mahdollisuuteen toimia tehokkaasti yksityiskohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimuksen tulokset antavat olettaa, että työkonferenssinmenetelmän mahdollisuus toimia työyhteisöön kohdistuvana interventiona paranisi sen periaatteellisemmalla käytöllä ja vuorovaikutuksellisia näkökulmia korostavilla tavoitteilla. Keskeisimmät lähdeteokset: työkonferenssista Lehtosen (2004) Työkonferenssi Suomessa; oikeudenmukaisuudesta Ambrosen ja Kulikin (2001) artikkeli How do I know that’s fair?, Folgerin (2001) artikkeli Fairness as deonance, Folgerin ja Cropanzanon (1998) Organizational justice and human resource management; retorisesta asenneteoriasta Billigin (1987/1996) Arguing and thinking; laadullisesta asennetutkimuksesta Vesalan ja Rantasen (2007) Argumentaatio ja tulkinta.

Hoivakodin työntekijöiden työhyvinvointi symbolisen interaktionismin näkökulmasta - Työssä kohdattujen ongelmien ja sosiaalisten suhteiden tarkastelua

Tutkielma keskittyy hoivahenkilöstön työhyvinvoinnin merkityksiin ja sen ongelmakohtiin erään vanhusten hoivalaitoksen henkilökunnan kertomana. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Blumerin (1969) teoria symbolisesta interaktionismista, sekä Strykerin strukturaalinen symbolinen interaktionismi (2008). Tutkimuskohteena ovat sosiaaliset prosessit siltä osin kuin ne haittaavat tai tukevat työhyvinvointia hoivalaitoksissa. Tutkielman tavoitteena ei ole käyttää grounded theorya uuden teorian löytämiseen, vaan uusien työhyvinvoinnin tekijöiden kartoittamiseen. Tutkimuskysymykset käsittelivät sitä, millaisena työhyvinvointi näyttäytyy haastateltavien kertomana. Ja lisäksi tarkasteltiin sitä, miten sosiaaliset suhteet työyhteisössä kytkeytyvät työhyvinvoinnin eri aspekteihin. Vanhustenhoidon erityispiirteitä ja aikaisempia työhyvinvoinnin tutkimuksia käydään läpi, sekä kartoitetaan vanhustenhoidon tilaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Työhyvinvoinnin käsitettä tarkastellaan sekä yleisesti että vanhustenhoidon osalta. Tutkimusmenetelmänä toimi laadullinen aineistolähtöinen symboliseen interaktionismiin perustuva grounded theory. Aineisto koostui puolistrukturoiduista haastatteluista ja käsitti yhteensä 24 haastattelua, joista 12 valittiin tähän tutkielmaan. Kaikki haastateltavat olivat naisia, johon kuului 8 lähi- ja perushoitajaa, 2 sairaanhoitajaa ja 2 osastonhoitajaa. Haastateltavien valinnan kriteerinä oli työskentely pitkäaikaispotilaiden osastolla. Aineisto analysoitiin glaserilaista grounded theory metodologiaa käyttäen hyödyntäen abduktion logiikkaa. Haastattelut analysoitiin grounded theory metodologian mukaisesti avoimen ja selektiivisen koodauksen avulla CAT-ohjelmaa apuna käyttäen. Tutkimustulosten perusteella havaittiin, että työhyvinvointi koostuu dynaamisista työyhteisön prosesseista, joita säätelevät luottamuksen ja vallankäytön tasapainottelu. Työhyvinvointia kannatteleviin tekijöihin lukeutui avoin kommunikaatio, kollegiaalinen tuki, tasavertaisuus ja yhteiset pelisäännöt. Työhyvinvointia haittaaviksi sosiaalisiksi prosesseiksi fokusoitui vallankäyttö, joka oli selkein työhyvinvointia uhkaava kategoria haastateltavien puheessa. Se oli yhteydessä lukuisiin suoriin ja epäsuoriin interaktion muotoihin, kuten vaientamiseen, syyllistämiseen ja nonkommunikaatioon. Hoivaorganisaation keskeinen dynaaminen elementti oli hoivaorganisaation jähmeys, joka näkyi monella tapaa työyhteisön arjessa vaikeuttaen koko organisaation toimintaa. Organisaation johdolla on merkitystä hoivaorganisaation toiminnan kannalta sekä puheen kulttuurin että konservatiivisen johtamisen muodossa. Merkityssisältöjen erilaisuus johdon ja alaisten välillä aiheutti vuorovaikutuksen vaikeutumista. Sosiaaliset suhteet olivat odotetusti tärkeässä asemassa hoivahenkilöstön työn arjessa. Analyysin tulokset tukivat hoivalaitoksien työntekijöiden työhyvinvointitutkimuksen aikaisempaa linjaa, joissa on korostettu sosiaalisten suhteiden, luottamuksen ja vallankäytön merkitystä työhyvinvointiin. Työn tarkoituksena oli tuottaa uusia työhyvinvoinnin tekijöitä. Tällaisena voidaan pitää nonkommunikaation merkitystä organisaation vuorovaikutusprosessien kannalta. Tutkielman keskeisimmät lähteet ovat: Blumer, H.: Symbolic Interactionism: Perspective and Method; Utriainen, K.: Arvostava vastavuoroisuus ikääntyvien sairaanhoitajien työhyvinvoinnin ytimenä hoitotyössä, sekä Stryker, S.: From Mead to a Structural Symbolic Interactionism and Beyond.

Pitkittäistutkimus paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta psykologiseen sopeutumiseen

Tutkimuksessa tarkasteltiin inkerinsuomalaisten muuttoa edeltävien odotusten toteutumisen yhteyttä psykologiseen sopeutumiseen. Psykologisen sopeutumisen indikaattorina käytettiin elämään tyytyväisyyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esille sopeutumista prosessina, joka alkaa jo ennen muuttoa (pre-akkulturaatio) sekä luoda uutta tietoa paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta sopeutumiseen. Toteutuneiden odotusten tutkimuskenttä muodostaa oman tutkimusperinteensä, jonka piirissä on pyritty selvittämään odotusten ja kokemusten välisen suhteen yhteyttä tyytyväisyyteen eri konteksteissa. Akkulturaatiotutkimuksissa korostetaan, että maahanmuuttajien epärealistiset odotukset muuton jälkeisestä elämästä vaikeuttavat sopeutumisprosessia. Tässä pitkittäistutkimuksessa toteutuneiden odotusten yhteyttä elämään tyytyväisyyteen tarkasteltiin paluumuuttokontekstissa kolmen vaihtoehtoisen mallin avulla. Ideaalitaso-mallin mukaan odotusten toteutuminen nostaa elämään tyytyväisyyttä ja toteutumatta jääminen laskee sitä. Ei vahvistusta –mallissa elämään tyytyväisyyden oletetaan olevan korkeimmillaan silloin, kun kokemukset ylittävät odotukset. Vain kokemus –mallin mukaan hyvät kokemukset muuton jälkeen nostavat elämään tyytyväisyyttä odotusten tasosta riippumatta. Malleja testattiin erikseen sosio-psyykkiseen hyvinvointiin ja ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvien odotusten suhteen. Perhe- ja ystäväsuhteiden laadun sekä ammatillisten mahdollisuuksien ja taloudellisen tilanteen tason on osoitettu olevan yhteydessä elämään tyytyväisyyteen. Maahanmuuttajien odotuksien on niin ikään todettu koskevan näitä elämänlaatua indikoivia osa-alueita. Tutkimuksen aineisto koostui etniseltä taustaltaan inkerinsuomalaisista (N=141) paluumuuttajista. Lähtökohta-aineisto kerättiin Venäjällä ennen muuttoa ja seurantavaihe toteutettiin noin vuosi muuton jälkeen. Aineiston analysoinnissa huomioitiin ajankohtainen metodologiakeskustelu ja kahden muuttujan välisen suhteen vaikutusta riippuvaan muuttujaan tarkasteltiin polynomisen regressioanalyysin ja vastepintamallinnuksen avulla. Näin tehden voitiin välttää toteutuneiden odotusten tutkimuksille tyypilliset mittaus- ja metodologiaongelmat: retrospektiivisyys, erotuspistemäärien käyttö ja lineaaristen mallien käyttö. Tutkimuksen aineisto tuki ei vahvistusta –mallin mukaista yhteyttä odotusten toteutumisen ja elämään tyytyväisyyden välillä. Yhteyttä voitiin tarkastella vain sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvien odotusten ja kokemusten suhteen, koska ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvät odotukset, kokemukset tai niistä muodostetut interaktiotermit eivät polynomisen regressioanalyysin tulosten mukaan olleet yhteydessä elämään tyytyväisyyteen tilastollisesti merkitsevästi. Paluumuuttajien elämään tyytyväisyys oli korkeimmillaan silloin, kun sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät kokemukset ylittivät odotukset. Odotusten ja kokemusten välisen eroavuuden suunnalla siis on tämän tutkimuksen tulosten perusteella merkitystä psykologisen sopeutumisen kannalta. Tutkimuksen tulos tukee näkemystä, jonka mukaan maahanmuuttajien sopeutumisprosessia tulisi tarkastella pitkittäisasetelmassa muuttoa edeltävä vaihe huomioiden. Lisäksi tutkimus avaa yhden näkökulman siihen, minkä elämän osa-alueiden laatu on paluumuuttajien sopeutumisen kannalta merkityksellistä.

Lapsen sota - Evakko- ja sotalapsen sotakokemuksen fenomenologinen tutkimus

Kaikkialla maailmassa aseelliset konfliktit luovat yhä edelleen uusia lapsiuhreja. Suomen viime sodat ovat yksi esimerkki näistä. Uusien tutkijasukupolvien nousun myötä toisesta maailmansodasta tuli tutkimuksellisesti riittävän etäinen vasta 1990-luvulla. Sotilaiden, lottien ja kotirintaman naisten sodan rinnalle tuli sota lapsen näkökulmasta. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta eläkeikäisen evakko- ja sotalapsen haastattelusta, jotka on saatu Evakkolapset ry:n kautta. Työn tarkoituksena on lisätä ymmärrystä lapsen sotakokemuksesta ja sodan monitasoisista ja pitkäkestoisista vaikutuksista lapsen elämään. Tutkielman tieteenteoreettinen pohja on fenomenologisessa psykologiassa. Lapsen kokemuksen fenomenologista tutkimusta ei ole vielä juuri tehty. Tavoitteena on ensin yksilötasolla kolmen haastateltavan lapsuuden sotakokemuksen mahdollisimman rikas kuvaaminen ja toiseksi sosiaalisella tasolla niiden mahdollisten jaettujen kokemusten löytäminen, jotka ovat yhteisiä näille kolmelle ja oletettavasti myös yleisemmin evakko- ja sotalasten keskuudessa. Kolmanneksi, näistä johtaen yhteenvedossa ja diskussiossa pyritään luomaan yhteiskunnallisella tasolla suuntaviivoja näiden kokemusten yleisempään soveltamiseen pakolais- ja maahanmuuttajatyössä. Kokemuksen jaettavuuden ja yleistämisen tunnustaminen on sosiaalipsykologiaa. Työssä luotu yhdistelmämetodi, fenomenologiapainotteinen IPA, auttaa tämän hahmottamisessa. Yhdistelmämetodi on syntynyt kahta eri fenomenologisen psykologian tutkimussuuntausta ja menetelmää vertaillen. Nämä ovat fenomenologinen ja hermeneuttinen Tulkitseva fenomenologinen analyysi eli Interpretative Phenomenological Analysis (IPA) (Smith, Flowers & Larkin, 2009) ja Amedeo Giorgin (mm. 1985) fenomenologinen menetelmä, jota Suomessa on eniten soveltanut Juha Perttula (2005). Tätä menetelmää kutsutaan siksi Perttulan ja Giorgin fenomenologiseksi menetelmäksi. Haastateltavan aidon kokemuksen esiin saaminen vaatii tutkijalta fenomenologisen metodin noudattamista sekä merkityksien ymmärtämistä, kuvausta ja tulkintaa. Työn ensimmäinen tavoite on saavutettu kolmen haastateltavan oman lapsuuden sota-ajan teemoitetulla kuvauksella. Tulosten yhteenvedossa tulee esiin, että näiden kolmen kokemuksilla on sosiaalista kaikupohjaa muissa suomalaisissa sota- ja evakkolapsissa ja myös laajemmin eurooppalaisen lapsen sodassa. Kaikkien haastateltavien mielestä kokemus lapsuuden sodasta on jättänyt syviä jälkiä ja sitä usein halutaan jakaa, jotta sen kanssa selviytyy. Ajatus näiden tulosten soveltamiskelpoisuudesta pakolaistyöhön jää tässä työssä vain idean tasolle, mutta sellaisia viitteitä tulokset vahvasti antavat.

Puhetavat naisten asemasta ja sukupuolten tasa-arvosta Kamerunissa: diskursiivinen näkökulma kamerunilaisilla asiantuntijoilla kerättyyn haastatteluaineistoon kriittis-feministisen viitekehyksen valossa

Tässä sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan naisten asemaan ja sukupuolten väliseen tasa- arvoon liittyviä puhetapoja kamerunilaisilla tasa-arvokysymysten asiantuntijoilla. Asiantuntijat edustavat erilaisia paikallisia naisten oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa edistäviä kansalaisjärjestöjä ja yhdistyksiä. Sukupuolten välisen tasa-arvon kehittäminen ja naisen aseman parantaminen globaalisti ovat olleet viime aikoina pinnalla. Tasa-arvon edistäminen on ollut myös afrikkalaisten yhteiskuntien haasteita jälki-kolonialistisella ajalla. Tässä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita mahdollisista ristiriidoista ja jännitteistä, joita syntyy länsimaisten ja paikallisten tasa-arvokäsitysten kohdatessa. Aineistona on sosiaalipsykologian laitoksen tutkimusprojektin yhteydessä Kamerunissa vuonna 2001 naisten asioita ajavien järjestöjen työntekijöillä kerätty haastatteluaineisto, jota lähestytään kielenkäytön sosiaalista todellisuutta rakentavaa luonnetta painottavasta diskursiivisesta näkökulmasta. Metodisesti tutkimuksessa nojaudutaan diskursiivisen sosiaalipsykologian, erityisesti brittiläisen diskursiivisen psykologian ja suomalaisen diskurssianalyysin, epistemologisiin lähtökohtiin ja teoreettis-metodologiseen välineistöön. Tärkeimmät analyyttiset käsitteet ovat tulkintarepertuaari ja subjektipositio. Aineistosta etsittiin puhetapoja mm. paikantamalla retorisia keinoja, joilla erilaisia kantoja faktuaalistetaan. Haastatteluaineistoa lähestytään sosiaalista todellisuutta tuottavana tilanteisena toimintana. Tutkimuksessa keskitytään analysoimaan sitä, miten sekä haastattelija että haastateltavat tarjoavat, haastavat ja tuottavat erilaisia kantoja siitä, mikä naisten asema Kamerunissa on ja miten sitä tulisi parantaa. Lisäksi tarkastellaan sitä, millaisena länsimainen näkökulma naisten asemaan ilmenee haastateltavien puheessa. Tutkimustuloksina löydettiin kaksi laajempaa puhetapaa, joiden alle tulkintarepertuaarit lukeutuivat. Nämä nimettiin ”tasa-arvopuheeksi” ja ”kulttuurieropuheeksi”. Tasa-arvopuheessa tasa-arvo ja naisten aseman parantaminen esitettiin tavoiteltavana päämääränä, ja siinä tuotettiin sosiaalista todellisuutta, jossa naisten asema esitettiin epätasa-arvoisena ja sukupuolten väliset suhteet nähtiin hierarkkisina ja alistavina naisten kannalta. Tämä puhetapa liittyi ensisijaisesti järjestön tehtävään, ja se tulkittiin keinoksi oikeuttaa järjestön toimintaa tasa-arvon edistämiseksi. Tämän puhetavan alla erottui kaksi tulkintarepertuaaria: ”tietämättömyys tasa-arvon esteenä” ja ”uskomukset tasa-arvon esteenä”. Kulttuurieropuheessa haastateltavat rakensivat eroa länsimaisen/eurooppalaisen ja afrikkalaisen/kamerunilaisen kulttuurin välille. Toisaalta länsimainen feminismi tarjosi haastateltaville keinoja samaistua ”yhteiseen taisteluun” naisten oikeuksien puolesta. Toisaalta länsimainen feminismi edusti haastateltaville ei-tavoiteltavaa tilaa, joka näyttäytyi peruuttamattomasti yhteen sovittamattomalta afrikkalaisen naiskuvan kanssa. Kulttuurieropuheen alle hahmottui kaksi erilaista puhetapaa, jotka nimettiin ”tasa-arvo naisten taisteluna” tulkintarepertuaariksi ja ”afrikkalaisen naisen” tulkintarepertuaariksi. Tärkeimpiä lähteitä metodin osalta olivat Potter & Wetherell (1987), Edwards & Potter (1992) sekä Jokinen, Juhila & Suoninen (1993, 1999). Teoreettisessa viitekehyksessä nojauduttiin tasa-arvon teoretisoinnin osalta mm. Anne Maria Hollin (1996, 2003) ja postkoloniaalin feminismin viitekehyksen osalta mm. Chandra Mohantyn (1984, 2003) kirjoituksiin.

United We Stand - Divided We Fall : A Standard Model of Unit Cohesion

Research on unit cohesion has shown positive correlations between cohesion and valued outcomes such as strong performance, reduced stress, less indiscipline, and high re-enlistment intentions. However, the correlations have varied in strength and significance. The purpose of this study is to show that taking into consideration the multi-component nature of cohesion and relating the most applicable components to specific outcomes could resolve much of the inconsistency. Unit cohesion is understood as a process of social integration among members of a primary group with its leaders, and with the larger secondary groups of which they are a part. Correspondingly, included in the framework are four bonding components: horizontal (peer) and vertical (subordinate and leader) and organizational and institutional, respectively. The data were collected as part of a larger research project on cohesion, leadership, and personal adjustment to the military. In all, 1,534 conscripts responded to four questionnaires during their service in 2001-2002. In addition, sociometric questionnaires were given to 537 group members in 47 squads toward the end of their service. The results showed that platoons with strong primary-group cohesion differed from other platoons in terms of performance, training quality, secondary-group experiences, and attitudes toward refresher training. On the sociometric level it was found that soldiers who were chosen as friends by others were more likely to have higher expected performance, better performance ratings, more positive attitudes toward military service, higher levels of well-being during conscript service, and fewer exemptions from duty during it. On the group level, the selection of the respondents own group leader rather than naming a leader from outside (i.e., leader bonding) had a bearing not only on cohesion and performance, but also on the social, attitudinal, and behavioral criteria. Overall, the aim of the study was to contribute to the research on cohesion by introducing a model that takes into account the primary foci of bonding and their impact. The results imply that primary-group and secondary-group bonding processes are equally influential in explaining individual and group performance, whereas the secondary-group bonding components are far superior in explaining career intentions, personal growth, avoidance of duty, and attitudes toward refresher training and national defense. This should be considered in the planning and conducting of training. The main conclusion is that the different types of cohesion components have a unique, positive, significant, but varying impact on a wide range of criteria, confirming the need to match the components with the specific criteria.

Eurooppalaisen tupakoinnin ehkäisyohjelman vaikutukset nuorten tupakointi-intentioon ja sitä edeltäviin psykososiaalisiin tekijöihin Helsingin yläkouluissa

Tupakointi on yleensä nuoruudessa alkava riippuvuutta aiheuttava tapa, jonka terveysvaikutukset näkyvät vasta myöhemmin. Tupakoinnin ehkäisypolitiikan ja tupakoinnin ehkäisyohjelmien eli interventioiden kohdistaminen nuoriin on olennaista, koska suurin osa tupakoitsijoista aloittaa tupakoinnin nuorena. Vuonna 1997 Helsingissä toteutettiin eurooppalainen koulu- ja yhteisötason tupakoinnin ehkäisyohjelma (ESFA). Intervention teoreettisena viitekehyksenä toimi ASE -malli (asenne, sosiaalinen vaikuttaminen ja pystyvyys -malli). ASE -malli juontaa juurensa Fishbeinin & Ajzenin perustellun toiminnan teoriasta. Suomessa kokeellinen interventio-ohjelma toteutettiin syksystä 1998 kevääseen 2001 koko yläasteen kestävänä pitkittäistutkimuksena. Helsingin yläkouluista valittiin satunnaisesti 13 ohjelmakouluiksi, joissa toteutettiin interventio ja 14 koulua toimi vertailukouluina, joissa toteutettiin normaalia terveysvalistusta. Ohjelma- ja vertailukoulujen oppilaille tehtiin vuosien 1998–2001 aikana neljä laajaa lomakekyselyä, joista käytettiin tässä tutkimuksessa kolmen ensimmäisen vastauksia. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, että pystyttiinkö interventiolla vaikuttamaan tupakoinnin aloittamiseen, nuorten tupakointi-intentioon, sosiaalisiin normeihin, vahvistamaan kielteisiä asenteita tupakointia kohtaan, torjumaan sosiaalista painetta ja vahvistamaan pystyvyyttä kieltäytyä tupakasta. Lisäksi tarkasteltiin sitä, polarisoituivatko asenteet enemmän ohjelmaryhmässä kuin vertailuryhmässä. Tutkimuksessa käytettiin muuttujien yhteyksien tutkimisessa korrelaatioanalyysiä ja muuttujien keskiarvojen muuttumista intervention aikana tutkittiin useampisuuntaisen toistettujen mittausten varianssianalyysillä. Intervention aikana nuorten keski-ikä oli 13,8–15,8 vuotta. Intervention lähtötasolla ohjelma- ja vertailukoulujen välillä ei ollut eroja tutkituissa muuttujissa. Intervention aikana tutkituissa muuttujissa tapahtui muutos tupakoinnin kannalta huonompaan suuntaan. Yhdestätoista muuttujasta vain kahdessa muutos oli vähäisempää ohjelmakoulussa, ja lisäksi saatiin muutos kahdessa muuttujassa tytöillä. Lievempi muutos saatiin aikaan ohjelmakoulussa tupakoinnin hyödyt -asenteissa ja sosiaaliset normit vertaiset. Tytöillä muutos saatiin aikaan sosiaalisissa normeissa perhe ja opettaja sekä sosiaalisessa paineessa perhe ja opettaja. Kysymykseen intervention mekanismista ei kuitenkaan saatu vastausta, koska koulujen välille ei syntynyt eroa, mitä selittää, eikä interventiolla pystytty vaikuttamaan intentiota edeltäviin psykososiaalisiin tekijöihin, eli ei ollut tuloksia, mistä edetä. Asenteiden hajonta oli lähes yhtä suurta sekä ohjelma- että vertailukoulussa, joten interventio ei polarisoinut asenteita ohjelmakoulussa. Interventiolla pystyttiin vähentämään tupakoinnin aloittamista ohjelmakoulussa, mutta vaikutus ei tapahtunut teorian mukaan odotettujen kognitiivisten tekijöiden kautta. Tupakointi riskikäyttäytymisenä voi olla nuorilla prototyyppi-käyttäytymishalukkuusmallin mukaan myös ei-intentionaalista, ja siten sosiokognitiivisilla käsitteillä ei voida selittää täysi nuorten tupakoinnin aloittamista.

Oikeudenmukaisesti toimiva organisaatio työmotivaation lähteenä? Koetun oikeudenmukaisuuden kolme ulottuvuutta ja niiden yhteys eri motivaatiotyyppeihin. Case: Nordea Pankki Suomi Oyj

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten koetun oikeudenmukaisuuden eri ulottuvuudet ovat yhteydessä työntekijöiden sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Näiden lisäksi tutkittiin, onko jokin koetun oikeudenmukaisuuden ulottuvuuksista negatiivisessa yhteydessä motivaation puutteeseen (amotivaatioon). Tutkimuksen tavoitteena oli myös tuottaa käytäntöön sovellettavaa empiriaan perustuvaa tietoa koetun oikeudenmukaisuuden merkityksestä organisaatiokontekstissa työmotivaation näkökulmasta katsottuna. Oikeudenmukaisuutta lähestytään useamman teorian näkökulmasta, mikä näkyy myös käytetyn mittarin valinnassa. Motivaatiota käsitellään lähinnä itsemääräytymisteorian näkökulmasta. Samaan teoriaan pohjautuu tutkimuksessa käytetty motivaatiomittari. Tutkimus toteutettiin toimeksiantona. Aineisto kerättiin maaliskuussa 2010 kertakyselynä Nordea Pankki Suomi Oyj:n työntekijöiltä sähköisen kyselylomakkeen avulla. Ennen varsinaista kyselyä tehtiin lomakkeen esitestaus. Otos koostuu 1090 havainnosta. Aineisto kerättiin aluksi Webropoliin, josta se myöhemmin siirrettiin PASW 18.0 tilasto-ohjelmaan, jossa varsinainen aineiston analysointi tapahtui. Aineiston tutkiminen aloitettiin sitä kuvailevien tunnuslukujen avulla. Varsinaisina tutkimusmenetelminä käytettiin faktorianalyysiä sekä lineaarista ja logistista regressioanalyysia. Apuna käytettiin myös korrelaatiomatriisia. Tulokset osoittavat, että koettu oikeudenmukaisuus on positiivisessa yhteydessä työntekijöiden sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon sekä negatiivisessa yhteydessä amotivaatioon. Regressioanalyysin perusteella sisäistä motivaatiota selitti parhaiten menettelytapojen oikeudenmukaisuus. Myös vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuus selitti sitä, mutta ei yhtä vahvasti. Ulkoista motivaatiota selitti parhaiten jakava oikeudenmukaisuus. Logistisen regressioanalyysin perusteella amotivaatiota ennusti parhaiten menettelytapojen oikeudenmukaisuuden puute. Myös koettu vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuuden puute ennusti amotivaatiota, mutta ei yhtä vahvasti.

Moniammatilliset työryhmät nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä

Tarkastelen tutkielmassani, miten moniammatillisuus ilmenee eri ammattikuntien edustajista koostuvien työryhmien palavereissa. Palavereissa käsitellään nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisevään Luotsi-toimintaan tehtyjä lähetteitä ja kiinnostukseni kohteena on, minkälainen merkitys työryhmän moniammatillisuudella on nuorten tilanteiden kartoittamisessa ja onko moniammatillisella osaamisella merkitystä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä. Sosiaalipsykologisesti erityisen kiinnostavaa on työryhmien vuorovaikutus ja sen merkitys nuorten tilanteiden käsittelyssä. Tutkimukseni pohjautuu sosiaalipsykologisiin, vuorovaikutusta ja ryhmädynamiikkaa käsitteleviin teorioihin ja keskeisimpinä teoreetikkoina ovat Michael Billig (1996) ja Robert Bales (1951). Tutkielmani aineistona on kolmessa Luotsi-työryhmässä nauhoitetut kuusi palaveria, joissa oli läsnä kolmen ammattikunnan edustajia (terveydenhoitajia, sosiaaliohjaajia, nuoriso-ohjaajia) sekä toiminnanjohtajia. Tutkimukseni päätutkimuskysymys oli: Miten moniammatillisuus ilmenee syrjäytymisvaarassa olevista nuorista käytävissä keskusteluissa ja palveleeko se nuorten syrjäytymisen ehkäisyä? Jos palvelee, niin miten? Analyysimenetelminä olivat aineistolähtöinen sisällönanalyysi sekä Balesin (1951) kehittämä vuorovaikutusprosessin analyysi (Interaction Process Analysis, IPA). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että Luotsi-työryhmien lähetepalavereissa eri ammattikunnilla on tarjottavana toisiaan täydentävää ammatillista asiantuntijatietoa, jonka lisäksi eri ammattikunnilla on taipumus pohtia tarkemmin yhtä osaa nuoren elämästä siten, että nämä painotuserot myös täydentävät toisiaan. Nuorten elämäntilanteiden kokonaisvaltaiselle kartoitukselle on siis olemassa hyvät edellytykset. Moniammatillisen asiantuntijuuden hyödyntäminen nuoren syrjäytymisvaaran arvioimisessa jää kuitenkin pieneksi toisaalta sen vuoksi, että toimintaan lähetyt nuoret ovat usein toimintaan juuri kohderyhmää ja toisaalta siksi, että useimmiten Luotsi-työryhmillä oli hyvin tilaa uusille asiakkaille. Näin ollen tarve syrjäytymisvaaran arvioimiseksi syntyi vain harvoin. Moniammatillisuutta hyödynnetään kuitenkin ahkerasti kun työryhmissä mietitään, minkälaisin keinoin nuorta olisi mahdollista tukea. Työryhmien vuorovaikutus mahdollistaa useimmiten moniammatillisen asiantuntijuuden esille tuomisen, sillä ilmapiiri on pääosin positiivinen ja kannustava, jolloin ajatuksia on helppo jakaa. Työryhmissä esiintyy myös positiivista sosioemotionaalista toimintaa, jonka avulla työryhmän jäsenet kannustavat toisiaan kertomaan ajatuksistaan. Vuorovaikutukseen sisältyy kuitenkin myös riskitekijöitä, jotka saattavat haitata moniammatillisen asiantuntijuuden hyödyntämistä estämällä ryhmänjäseniä tuomaan esille mielipiteitään. Ryhmissä on esimerkiksi havaittavissa statuseroja, joiden seurauksena osallistumisaktiivisuus vaihtelee voimakkaasti ryhmänjäsenestä toiseen, eikä kaikilla ryhmänjäsenillä ole siten mahdollisuutta tuoda tietotaitoaan ryhmän käyttöön. Myös kiire asetti joissain palavereissa rajoitteita nuorten tilanteiden syvälliselle arvioimiselle. Näiden riskitekijöiden todellisia vaikutuksia nuoren edun kannalta ja niiden merkitystä subjektiivisiin kokemuksiin ryhmän vuorovaikutuksesta olisi hyvä tutkia jatkossa. Avainsanat: Moniammatillisuus, nuorten syrjäytyminen, vuorovaikutus, Interaction Process Analysis.

Notions of Nation : A Critical Discursive Psychology perspective on the Isle of Man

At the the heart of this study can be seen the dual concern of how the nation is represented as a categorical entity and how this is put to use in everyday social interactions.This can be seen as a reaction to the general approach to categorisation and identity functions that tend to be reified and essentialized within the social sciences. The empirical focus of this study is the Isle of Man, a crown dependency situated geographically central within the British Isles while remaining political outside the United Kingdom. The choice of this site was chosen explicitly as ‘notions of nation’ expressed on the island can be seen as being contested and ephemerally unstable. To get at these ‘notions of nation’ is was necessary to choose specific theoretical tools that were able to capture the wider cultural and representational domain while being capable of addressing the nuanced and functional aspects of interaction. As such, the main theoretical perspective used within this study was that of critical discursive psychology which incorporates the specific theoretical tools interpretative repertoires, ideological dilemmas and subject positions. To supplement these tools, a discursive approach to place was taken in tandem to address the form and function of place attached to nationhood. Two methods of data collection were utilized, that of computer mediated communication and acquaintance interviews. From the data a number of interpretative repertoires were proposed, namely being, essential rights, economic worth, heritage claims, conflict orientation, people-as-nation and place-as-nation. Attached to such interpretative repertoires were the ideological dilemmas region vs. country, people vs. place and individualism vs. collectivism. The subject positions found are much more difficult to condense, but the most significant ones were gender, age and parentage. The final focus of the study, that of place, was shown to be more than just an unreflected on ‘container’ of people but was significant in terms of the rhetorical construction of such places for how people saw themselves and the discursive function of the particular interaction. As such, certain forms of place construction included size, community, temporal, economic, safety, political and recognition. A number of conclusions were drawn from the above which included, that when looking at nation categories we should take into account the specific meanings that people attach to such concepts and to be aware of the particular uses they are put to in interaction. Also, that it is impossible to separate concepts neatly, but it is necessary to be aware of the intersection where concepts cross, and clash, when looking at nationhood.

Attitudes towards suicide among Master’s degree students: a cross-cultural comparison between China and Finland

Attitudes towards suicide among Master’s degree students in Chang Sha (China) and Helsinki (Finland) were compared in order to explore possible cross-cultural differences. The sample included 206 Master’s degree students, 101 Chinese and 105 Finnish. Data were collected using the 30-item Multi-Attitudes Suicide Tendency Scale (MAST) and a demographic information form. According to the results, both Chinese and Finnish students held positive attitudes towards life, they held contradictory attitudes towards suicide, with Finnish students having more permissive and liberal attitudes towards suicide than their Chinese counterparts. In addition, three socio-demographic characteristics, namely religion, family structure, and economic status, associated with attitudes towards suicide among the Chinese Master’s degree students; meanwhile, all socio-demographic characteristics, including gender, religion, major subject, family structure, economic status, and received social support related to attitudes towards suicide among the Finnish Master’s degree students. However, after examining the interaction effect between socio-demographics and cultural backgrounds on attitudes towards suicide, the attitudes of Chinese students were more related to gender, marital status, family economic status, and received social support, whereas Finnish students were more influenced by religion. These findings suggest that culture plays an important role in shaping country-specific differences in attitudes towards suicide and their association with socio-demographic characteristics. Understanding individual attitudes towards suicide could help in intervention to prevent the development of suicidal ideation and in providing appropriate psychological counseling to reduce mental problems. Therefore, these cross-cultural differences may provide indications on how to conduct suicide prevention programs while considering culture-specific contexts.

Pärjätäkseen pitää olla sosiaalinen, aktiivinen ja menestyvä ihminen. Kaikkea hyvää vaan heille, mutta entäs me muut? Vertaistuki Yksinäisyys-nettiryhmässä avunsaajan ja avunantajan näkökulmista.

Yksinäisyyden merkitys hyvinvointia uhkaavana tekijänä on viimeaikoina noussut esiin yhä enenevissä määrin. Yksinäiset korkeakouluopiskelijat ovat erityisen haavoittuvassa elämäntilanteessa, sillä nuoren aikuisen elämään liittyvät erityiset kehitykselliset haasteet. Tärkeää on, että opiskelijat saavat tukea tilanteeseensa, jotta yksinäisyyden kauaskantoisilta vaikutuksilta vältyttäisiin. Vertaistuki voi monen kohdalla olla tärkeää, ja Internet mahdollistaa matalan kynnyksen paikan avun hakemiseen. Tutkielmassani perehdyn Nyyti ry:n ylläpitämään, korkeakouluopiskelijoille tarkoitettuun Yksinäisyys-nettiryhmään, ja siinä esiintyvään vertaistukeen. Erityisen tutkimusasetelmastani tekee vertaistuen tarkastelu sen kaksijakoisuuden kautta: millaisia avunsaajana olemisen ja avunantajana toimimisen tapoja kirjoituksista on löydettävissä, ja miten ne suhteutuvat toisiinsa. Näin voidaan ymmärtää paremmin keskustelijoiden tarpeita ja odotuksia, ja sitä, miten ryhmä pystyy niihin vastaamaan. Aineistoa on tutkittu sisällönanalyysin menetelmin. Näyttäisi siltä, että ryhmään kohdistetaan enemmän odotuksia ja tarpeita kuin mihin se pystyy vastaamaan. Avunsaajana olemisen luokkia oli yhteensä 15, jotka kuvasivat viittä eri ulottuvuutta. Ulottuvuudet olivat kokemuksellisuus, kontrolliodotus, vaikeusaste, suhde tietoon ja odotuksellisuus. Avunantajana toimimisen kohdalla luokkia muodostui kahdeksan, jotka kuvasivat neljää ulottuvuutta. Näitä olivat empatia, eteenpäin suuntaavuus, opastus ja kyseenalaistus. Avunsaajana oleminen hallitsi nettiryhmän keskusteluja, ja sitä kuvastavat tekstit olivat paitsi määrällisesti pidempiä, myös sisällöllisesti rikkaampia. Suhteutettaessa avunsaajan ja avunantajan tapoja toisiinsa havaitaan, että ryhmässä osoitettu tuki pystyy hyvin vastaamaan moniin odotuksiin, mutta toisaalta jokin tuenmuoto saattaa olla päinvastainenkin joidenkin luokkien tarpeille. Voikin olla, että vertaistuesta on keskustelijoille hyötyä tiettyyn tasoon asti, mutta suuri määrä erilaisia tarpeita ja odotuksia tekee mahdottomaksi niihin kaikkiin vastaamisen. Hyvä jatkotutkimuksen aihe olisi haastatteluin selvittää kirjoittajien omia näkemyksiä siitä, mistä kokevat ryhmään kirjoittaessaan hyötyvänsä. Tutkielman keskeisimpiä lähteitä ovat olleet: Weiss, R.S. (1973). Loneliness: the experience of emotional and social isolation, Kraut, R. ym (1998). Internet paradox. A social technology that reduces social involvement and psychological well-being?, Jung, J. (1987) Toward a social psychology of social support., Dennis, C-L. (2003). Peer support within a health care context: a concept analysis.

Blivande socionomers svar på ett yrkesetiskt dilemma - Hur klienten bemöts och hur dilemmat löses

Syftet med denna studie är att genom data-analys triangulation undersöka socionomstuderandes svar på ett yrkesetiskt dilemma av omsorgsetisk natur. Samplet består av 32 socionomer i början av sina studier som har svarat på ett hypotetiskt dilemma om hur de skulle bemöta en ung kvinna som ber om råd i en mycket svår situation. De huvudsakliga teoretiska utgångspunkterna för detta arbete är ECI (Ethic of Care Interview) som utvecklats av Eva Skoe som metod för att undersöka omsorgsetik, samt Osers och Althofs teori om diskursiva problemlösningsmetoder bland professionella. Som grundläggande teorier för all modern forskning om människans moralutveckling, presenteras också Carol Gilligans och Lawrence Kohlbergs teorier samt den huvudsakliga kritiken dessa bemött. Carol Gilligan är den som ursprungligen presenterade tanken om att det finns två olika typer av moraliskt tänkande där omsorgsetik är mer typisk för kvinnor och rättviseetik är mer typisk för män. Den första delen av analysen är en innehållsanalys där svaren på det yrkesrelaterade dilemmat på olika ECI stadium jämförs med varandra. Poängsättningen i ECI har varit grunden för denna analys. Den andra delen av analysen är en deduktiv teoribunden analys, där jag undersökt i fall Osers och Althofs modell om problemlösningsstrategier även går att tillämpa på ett yrkesetiskt dilemma. Slutligen tar jag också ställning till dessa två teoriers kompatibilitet. Resultatet visar att eleverna har svarat aningen sämre på det yrkesetiska dilemmat än vad deras allmänna ECI stadium är. Detta kan bero på att de är i början av sina studier men också på det allmänna klimat som råder inom socialbranschen. Teorin om diskursiva problemlösningsstrategier går inte heller att tillämpa på detta yrkesetiska dilemma, eftersom den hypotetiska klientens självbestämmanderätt gör en diskursiv lösning omöjlig. Till följd av detta har jag skapat en ny modell som baserar sig på 6 kategorier utgående från de faktorer de intervjuade lyfter fram som de viktigaste i den professionellas möte med klienten. Eftersom den nya modellen inte är hierarkisk, kan de två teorierna inte jämföras med varandra på så sätt att högre ECI nivå skulle innebära en viss typ av problemlösningsstrategi.