El palacio de Valsaín: Una reconstitución a través de sus vestigios

Dentro de la red de sitios reales promovidos por la Casa de Austria en la segunda mitad del siglo XVI, el Palacio de Valsaín ocupa un lugar tan singular como desconocido. Situado en uno de los valles más hermosos de la sierra que divide las dos mesetas centrales, el proyecto se plantea inicialmente como reforma del viejo pabellón de caza que habían levantado los reyes de la Casa Trastámara. El programa de obras que inició Carlos V y que dirigió y administró su hijo ante la ausencia del Emperador, terminaría por convertirse en un ambicioso plan director de nuevas edificaciones que culminaría en el Monasterio escurialense. La Casa Real del Bosque de Segovia, se convertirá en un complejo centro de conocimiento y enseñanzas prácticas no solo estilísticas y técnicas llegadas de toda Europa, sino sobre todo conceptuales. En el ánimo de Felipe II estaba la construcción de un palacio que iba a recoger las enriquecedoras experiencias y gustos adquiridos fuera de España en su etapa de formación. Pero por encima de todo, debía estar integrado y abierto a los magníficos recursos que le ofrecía el valle de Valsaín, un lugar donde poder alejarse de la estricta etiqueta áulica, explotando al máximo su riqueza paisajística y cinegética. Con conceptos revisados acerca del confort, la mejor orientación de las estancias y las cautivadoras vistas, el esquema tradicional de palacio axial desarrollado en torno a un patio central, se irá desdibujando en favor de una libertad compositiva, donde las galerías acristaladas, corredores y andenes elevados, abiertos al medio que lo envuelve, adquieren un protagonismo hasta entonces desconocido. Pero la peculiaridad que quizás mejor define a este palacio, fueron las empinadas cubiertas de plomo y pizarra al modo de Flandes, con sus decorados chapiteles, que se levantan aquí por primera vez en España. La decisión de sustituir los antiguos tejados de teja árabe tomada personalmente por Felipe II desde Bruselas en 1559, tendrá una gran repercusión en la futura fisonomía de la arquitectura española.

Notes on Philippine mosquitoes, XIII. Four new species of Zeugnomyia and Topomyia [by] Francisco E. Baisas and Pablo Feliciano.

v.33:no.3(1953)

El palacio triste.

"Obras de G. Martinez Sierra": p. [227]-228.

Poesías escogidas de Manuel del Palacio.

Mode of access: Internet.

Discurso del Sr. Dean de esta sta. iglesia catedral D. Felipe Elortondo y Palacio : dicho con ocasión de la inauguración del seminario de Buenos Aires.

Caption title: Discurso pronunciado por el Sr. Dean de la Iglesia Catedral de Buenos Aires, D. Felipe Elortondo y Palacio, con motivo de la solemne inauguracón del Seminario Conciliar, celebrada en la misma santa iglesia, en presencia del Ilustrísimo Sr. Obispo Diocesano Doctor D. Mariano José de Escalada, de todo el clero, del Sr. Ministro de Gobierno de la Provincia Doctor D. Pablo Cardenas, y de una numerosa concurrencia, en la tarde del dia 1°. de marzo de 1865.

Discursos leídos ante la Real academia española en la recepción pública del excmo. sr. d. Armando Palacio Valdés, el día 12 de diciembre de 1920.

Cover title.

NBS-INA, The Institute for Numerical Analysis, UCLA 1947-1954 /

"August 1991."

Informe que los Sres. General Amador Gómez, Jefe de la Sección 6ª., de Lazaretos, y el Dr. Pablo García Medina, médico adjunto á esta sección, comisionados para visitar el Lazareto de Agua de Dios presentan al Sr. Ministro de Gobierno

63 p.

Paris 1947 : The woman of fashion

Paris 1947 is the site of one of twentieth century fashion’s fictive highpoints. The New Look combined drama and poetics through an abiding rhetoric of elegance. In doing so it employed traditional modes of femininity, casting the woman of fashion in the guise of an ambiguous ‘new’ figure: half fairytale princess, half evil witch. This fashionable ideal was widely disseminated through key photographic representations, Willy Maywald’s 1947 image of the Bar Suit being a case in point. It was precisely such mythic formulations of ‘woman’ which Simone de Beauvoir was to take to task just two years later with the publication of The Second Sex. Driven by frustration with the status quo of real women, de Beauvoir recognised the role of fictive representations, both textual and visual in defining women. This paper reads key sections of The Second Sex through a comparative analysis of two iconic images of French women from 1947; Cartier-Bresson’s classic portrait of de Beauvoir and Willy Mayhold’s spectacular evocation of Christian Dior’s New Look. Cued by a compelling range of similarities between these images this paper explores links between fashion, feminism and fiction in mid-century French culture.

Kesken jäänyt vallankumous : Sosiaalinen mobilisaatio Helsingissä vuoden 1905 suurlakosta Viaporin kapinaan 1906

Tutkielmassani käsittelen vuoden 1905 suurlakon ja Viaporin kapinan välistä aikaa vallankumouksellisena prosessina Helsingissä. Miten vallankumouksellisuus ilmeni suurlakon aikana ja sen jälkeen Helsingissä? Miten tavalliset työläiset reagoivat tapahtumiin? Metodisina apuvälineinä minulla on ensinnäkin Charles Tillyn määritelmä vallankumoukselliselle tapahtumalle. Keskeistä tälle määritelmälle on, että vallankumouksellista tapahtumaa pitää tutkia sen lähtökohdista käsin eikä lopputuloksen kautta. Vallankumouksellinen tilanne syntyy, kun olemassa oleva hallitus saa kilpailijan ja vastaavasti se on ohi, kun jompikumpi jää jäljelle. Toiseksi apunani ovat olleet sosiaalihistorialliset tutkimukset Venäjän vallankumouksesta, joissa aihetta käsitellään ruohonjuuritason näkökulmasta. Tällöin polttopisteessä ovat lakot ja niiden aikana esitetyt vaatimukset. Oleellista näistä tutkimuksissa on, ettei työläisiä nähdä tahdottomana massana, joka sokeasti tottelee poliittisten johtajien käskyjä. Työläisillä oli omia, lähinnä ammatillisia vaatimuksia, jotka ilmensivät toisaalta huolta jokapäiväisestä toimeentulosta ja toisaalta ne heijastivat demokraattisten vaatimusten ulottamista laajemmalle kuin pelkästään valtiolliselle tasolle eli myös työpaikoille. Suurlakon aikana Helsingin työläiset johtivat käytännössä kaupungin julkista elämää. Vallan keskuksena toimi kansallislakon keskuskomitea. Näkyvintä valtaa käytti kansalliskaarti. Kaarti toimi vahvana poliisivoimana koko lakon ajan. Se pyrki kontrolloimaan liikennettä ja kauppaa sekä sensuroimaan muiden tahojen tiedonvälitystä. Raittiusväellä oli myös oma kaartin osasto, jonka avulla kaupunkiin säädettiin kieltolaki sekä kiellettiin prostituutio. Keskeinen elementti lakon onnistumisen kannalta oli niinikään avustustoiminnan järjestäminen lakon vuoksi hätään joutuneille. Näin turvattiin, ettei lakkorintamassa sattuisi ennenaikaisia repeämiä. Suurlakon jälkeen työväestö aktivoitui ennennäkemättömällä tavalla. Lakkojen lukumäärä ja niihin osallistuneiden työläisten määrä moninkertaistui. SDP:n virallinen tavoite eli poliittinen kansalaisuus ei riittänyt työläisjoukoille, vaan lakoilla pyrittiin saamaan aikaiseksi demokraattinen yhteiskunta laajemminkin. Lyhytikäisiksi jääneet työehtosopimukset eivät tilannetta korjanneet. Demokratia saatiin poliittisella tsolla, mutta ruohonjuurinäkökulmasta uudistukset jäivät kesken ja tyytymättömyys säilyi. Tässä mielessä työväenliike ei integroitunut yhteiskuntaan. Suomessa vallankumouksellinen toivo asetettiin Venäjän vallankumoustapahtumien etenemiseen. Suomalaisen radikalismin päätepisteenä voi pitää epäonnistunuttta Viaporin kapinaa, johon osallistui myös suomalaisia punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat suurelta osin nuoria, muualta Helsinkiin muuttaneita ja vähän järjestökokemusta omaavia henkilöitä. Nuoruus, juurettomuus ja liittyminen työväentyöväenpuolueeseen tai sen järjestöihin vasta perustamisvaiheen 1899-1903 jälkeen olivatkin leimallisia piirteitä radikaalien aineksien keskuudessa. Tutkielmassani osoitan, että ruohonjuuritason tutkimuksella voidaan kuvaa vuosisadan alun työläisistä, heidän toiveistaan ja haluistaan täsmentää. Vuosien 1905 ja 1906 poliittisessa murroksessa oli myös ammatillisilla seikoilla tärkeä sija työväestön pyrkimyksissä. Ne osoittavat omalta osaltaan työläisten vallankumouksellisia ja radikaaleja vaatimuksia. Punakaartilaisradikalismi oli läheistä sukua tälle toiminnalle. Avainsanat: Sosiaalihistoria, vallankumous, työväenliike, suurlakko 1905, Viaporin kapina.

Signed portrait of cellist Pablo Casals.

Handwritten dedication: To Ernest A. Koellcken? cordial souvenir Pablo Casals 1967