[Muistoja Pohjolasta]

Soitinnus: puhallinorkesteri.

Vanhoja muistoja Uukuniemen ja Kesälahden seurakunnista - [1 vihko]

Kokoili Tuomi.

Haaveiluvelliä ja polttamatonta pihlajan tuhkaa. Miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta

Muistitietoa käsittelevä tutkimukseni selvittää sitä, miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta. Tutkin myös sitä, mitä muistojen kertomisella viestitään. Porin kaupunkiin kuuluvassa Lyttylän kylässä on vanha koulukartano, jonka kaikki kyläläiset tuntevat, ja se on paikka, jossa monet muistot elävät vielä nykyäänkin. Tutkimusaineistonani ovat lyttyläläisten henkilöiden teemakirjoitelmat ja – haastattelut. Nämä muistelmat edustavat muistelijoidensa omakohtaisia näkemyksiä ja tulkintoja menneestä. Lyttyläläisten teemakirjoitelmista ja – haastatteluista välittyy se, miten tärkeää heille on kuulua tähän kyläyhteisöön. Käytän tutkimuksessani lähiluvun, teemoittelun ja tyypittelyn menetelmiä, jotka ovat laadullisen aineiston analyysitapoja. Keskityn tutkimusaineistoni analysoinnissa niihin lyttyläläisten kertomuksiin, joissa muistellaan koulunkäyntiin liittyviä asioita. Tutkimuksessani selvitän myös niitä ilmiöitä, jotka liittyvät agraarisen kulttuurin muutokseen 1900-luvulla (oppivelvollisuuden lisääntyminen, kansakoulun perustaminen Lyttylään, koulunkäynnin ja työnteon vaikutus lyttyläläisten arkielämään, köyhyyden ja kurin kokemukset sekä sotavuodet). Siihen, miten lyttyläläiset kertovat muistojaan, on vaikutuksensa sillä, mihin asioihin he haluavat ottaa kantaa, minkälaisessa tilanteessa muistoja kerrotaan, minkälaisia asioita yhteisö pitää muistamisen ja kertomisen arvoisina sekä minkälaisia kertomisen tapoja he ovat oppineet. Myös lyttyläläisten muistojen keräämisen, tallentamisen ja tuottamisen prosessit vaikuttavat siihen, miten kansakouluun liittyvistä muistoista kerrotaan. Lyttyläläiset kertovat muistojaan siksi, että he haluavat palata hetkeksi menneeseen, muistella muistoja yhdessä toisten kanssa sekä vertailla menneisyyttä ja nykyhetkeä. He haluavat jakaa nuoremmille sukupolville tietoa siitä, millaista koulunkäynti heidän lapsuudessaan on ollut. Lyttyläläisten muistelukerronta välittää henkilökohtaisten menneisyyden tulkintojen lisäksi tietoa siitä, millaisia sosiaalisia ja kollektiivisia ulottuvuuksia muistitiedolla on. Pirjo Korkiakankaan sanoin henkilökohtainen historiamme muodostuu sekä yksilöllisistä että kollektiivisista kokemuksista, joita säilytämme muistoissamme. Kertominen on sosiaalisen vuorovaikutuksen väline. Tämä pitää paikkansa myös lyttyläläisten muistelukerronnassa.

Parisuhteessa ratkotaan muistoja

Kirjallisuusarvostelu

Siivoojanaiset ja kotiapulaiset loppumattomien tehtävien äärellä

Kirja-arvio

Esityksen valmistaminen muistojen pohjalta

Opinnäytteeni pohtii esitystä ja työtapaa, jossa lähtökohtana ovat työryhmän muistot. Työryhmän jäsenten yksityisistä muistoista muokataan julkinen esitys. Tutkin esityksen valmistamista muistoja hyväksikäyttäen sekä tuon esille omia kokemuksia tällaisesta työskentelystä. Käytän muistoja lähtökohtana taiteelliseen lopputulokseen, joka tässä tapauksessa on teatteriesitys. Koen muistot luonnonvarana, joita hyödyntämällä saadaan ainutkertainen, mielenkiintoinen esitys. Esitys valmistetaan ryhmätyönä, yhden työryhmän jäsenen kuitenkin toimiessa projektissa ohjaajana. Pidän esitysprosessia tärkeänä kaikille asianosaisille, sillä sen aikana kohdataan kunkin jäsenen muisto uudelleen ja siitä muokkautuu uusi, julkinen tulkinta, joka voi taas synnyttää samaistumista katsojan omassa muistomaailmassa. Teatterin tekeminen on muodon antamista jollekin asialle. Tässä prosessissa annetaan muoto ennalta valitulle teemalle työryhmän muistoja rakennusmateriaaleina käyttäen. Prosessi on avoin ja siinä ohjaajalla ei ole etukäteissuunnitelmaa esityksen kulusta muutoin kuin teeman suhteen. Ohjaaja ei ole suunnitellut projektia valmiiksi, vaan yhdessä työryhmän kanssa hän työskentelee prosessoiden sitä materiaalia, mikä nousee työryhmän jäsenten omista muistoista.

”Kyllähän nyt pitäs olla jo semmonen aika, että pääsis niin kö keskustelemhan näistä asioista.” Tutkimus lappilaisten sotavankien, partisaanien uhrien ja huutolaisten elämänkulusta, voimavaroista, terveydestä ja sairauksista

Research into the course of life, mental stamina and health status of wartime prisoners, victims of Soviet partisan attacks, and paupers in Finnish Lapland The basis of this research comprised the issues raised during the interviews conducted in my work as a general practitioner in Lapland, regarding factors that have possibly affected the life stories and health conditions of Lappish people who had lived through the war as war prisoners, victims of partisan attacks, or paupers. The purpose of the study was to describe how the different life phases and experiences emerged from the interviewees’ stories and to identify their mental stamina. Another goal was to make observations on their health status, in which the main emphasis became to address mental symptoms. The cohort consisted of elderly Finns who lived in Lapland during the war and experienced war imprisonment, pauperism, or became victims of partisan attacks. All three groups consisted of 12 interviewees. The interview transcripts were read several times and then investigated using the content analysis methods applicable to the material. The research methodology was based on building awareness and understanding. Thematic tagging and data coding were used as structured analysis tools. In all three groups most of the interviewees clearly identified their mental stamina, the most fundamental of which were home, family and work. The war prisoners’ injuries and nervous sensibility symptoms had been shown in earlier studies on war prisoners, and on this basis they had been granted disability pensions. However, many of them had suppressed their traumatic experiences and mental difficulties, and they could not talk about these issues until at the time of these interviews held at old age. Four of them still suffered from a post-traumatic stress disorder. The victims of Soviet partisans had had to carry their mental load alone for decades before the cruel ravages on civilians in remote areas of Lapland became publicly known. Most of them still had disturbing nervous sensibility symptoms. Four interviewees had a post-traumatic stress disorder, and in addition to these, the mental symptoms of one had developed into a post-traumatic stress disorder during old age. Many of the interviewees who had been left paupers remembered their childhood as filled with grief and feelings of inferiority, and had nightmares relating to their wartime experiences. Yet none of them suffered from post-traumatic stress disorder. The results showed that the exceptional suffering caused by the war, the wartime imprisonment and the devastating attacks by Soviet partisans had led especially to mental difficulties. These were left almost completely unnoticed in the post-war conditions, and the war victims were unable to seek help on their own. Based on the results, our health care for the elderly should focus on familiarization with the individual experiences and life stories of each elderly person. This can facilitate geriatric diagnostics and individual therapy planning. Empathic familiarization with the life experiences of the elderly may strengthen their mental stamina and improve the quality of successful aging.