The Edge of Danger: artificial lighting and the dialectics of domestic occupation in Philip Johnson's Glass and Guest Houses

In the first half of the twentieth century the dematerializing of boundaries between enclosure and exposure problematized traditional acts of “occupation” and understandings of the domestic environment. As a space of escalating technological control, the modern domestic interior offered new potential to re-define the meaning and means of habitation. This shift is clearly expressed in the transformation of electric lighting technology and applications for the modern interior in the mid-twentieth century. Addressing these issues, this paper examines the critical role of electric lighting in regulating and framing both the public and private occupation of Philip Johnson’s New Canaan estate. Exploring the dialectically paired transparent Glass House and opaque Guest House (both 1949), this study illustrates how Johnson employed artificial light to control the visual environment of the estate as well as to aestheticize the performance of domestic space. Looking closely at the use of artificial light to create emotive effects as well as to intensify the experience of occupation, this revisiting of the iconic Glass House and lesser-known Guest House provides a more complex understanding of Johnson’s work and the means with which he inhabited his own architecture. Calling attention to the importance of Johnson serving as both architect and client, and his particular interest in exploring the new potential of architectural lighting in this period, this paper investigates Johnson’s use of electric light to support architectural narratives, maintain visual order and control, and to suit the nuanced desires of domestic occupation.

Vastakkainasettelusta takaisin neuvottelupöytiin - presidentti Ronald Reaganin neuvostosuhteet 1981-1987

Tutkielmassa tutkitaan Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin (1911-2004) Neuvostoliittoa koskevaa retoriikkaa hänen käyttämissään julkisissa virallisissa puheissa. Tutkimuskohde on valittu siksi, että Reaganin kahden virkakauden välillä tapahtui merkittävä linjanmuutos juuri neuvostosuhteissa ja tämän tutkimuksen tarkoituksena on pyrkiä selittämään retoriikan merkitystä todellisuuteen. Ajanjakso on rajattu periodille 1981-1987, koska juuri tällä periodilla ratkaiseva retoriikan ja turvallisuuspoliittisen linjan muutos suhteessa Neuvostoliittoon tapahtui. Vedenjakajana on vuosi 1985 Reaganin toisen kauden alkaessa ja Mihail Gorbatšovin tullessa valtaan Neuvostoliitossa. Johdon vaihtuminen Neuvostoliitossa ajatellaan usein olevan ratkaiseva tekijä Yhdysvaltain ja Reaganin asenteiden muuttumiselle. Tutkimuksen avulla pyritään avaamaan diplomatian kulisseja, mitä todellisuudessa milloinkin tapahtui ja missä mentiin kilpavarustelun ja aseriisuntaneuvottelujen samanaikaisten ristiriitaisten vuorovaikutusten akanvirroissa. Aiemmassa tutkimuksessa on taustoitettu erityisesti aseriisuntaneuvottelujen historiaa myös Reaganin kolmen edeltäjän ajalta 1969-1981 periodilta sekä kuvattu Reaganin presidenttikauden pääkysymykset Neuvostoliiton suhteen. Aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, että Reagan palasi neuvostopolitiikassaan käytännössä liennytyksen linjalle, merkittävänä retorisena erona kuitenkin, ettei tätä termiä virallisesti koskaan käytetty Reaganin aikana. Toisaalta Reagania on pidetty omalaatuisena ja hieman pinnallisena, kuitenkin retorisesti maan historian yhtenä taitavimmista presidenteistä. Reagan jatkoi pitkälti edeltäjänsä Jimmy Carterin jo käynnistämiä asevarusteluhankkeita mutta hän pyrki saamaan uuden alun neuvotteluilmapiiriin omalla täysin edeltäjistään poikkeavalla kovennetulla retoriikallaan. Varsinkin kautensa alkupuolella Reagan joutui hyvin haastavasti retorisesti todistelemaan haluaan rauhaan samalla kun hänen piti perustella uudet mittavat asevarusteluhankkeet omalle kansalleen. Erityisesti kiistanalainen SDI-avaruuspuolustushanke oli presidentin oma aloite, jota oli vaikeinta perustella riittävän uskottavasti kotimaassa ja varsinkin ulkomailla. Tutkielman tutkimusote on kvalitatiivinen ja induktiivinen. Metodina toimii retorinen analyysi. Retorisen pakottamisen mallia käyttämällä on tarkoituksena jäsentää retoriikan ja turvallisuuspolitiikan välistä yhteyttä sekä näin samalla paikantaa puheiden ja todellisuuden välistä kokonaisuutta. Tutkimuksen avulla pyritään tunnistamaan muutoksia retoriikan menetelmissä puheiden sisällä ja etsimään näiden muutosten syy-seuraussuhteita samanaikaisesti tapahtuneisiin kilpavarustelu –ja aseriisuntaprosesseihin. Lähtöoletuksena on että Reaganin kaudella tapahtunut kolmas johtajanvaihdos, Gorbatšovin valtaantulo oli merkittävä tekijä sekä Reaganin retoriikan että politiikan muuttumisessa. Tutkimus nojautuu pitkälti primaariaineistoon presidentti Reaganin virallisten puheiden toimiessa tärkeimpänä lähdemateriaalina. Merkittävin tutkimustulos on, että vuoden 1985 johtajavaihdos Neuvostoliitossa oli merkittävä tekijä Reaganin konkreettisessa suunnan muutoksessa Neuvostoliittoon nähden, mutta retoriikan tasolla tämä muutos ei ollut yhtä selvä. Hänen puheissaan oli vaihtelevia sävyjä sekä ennen että jälkeen Gorbatšovin valtaantulon. Reaganin sävy puheissa pehmeni jonkin verran, mutta kovistelevia sanoja 1985 jälkeenkin oli silti välillä kohtalaisen paljon ja toisaalta jo aiempien neuvostojohtajien aikana hän puhui välillä sovinnollisempaan sävyyn. Muutos retoriikan suhteen on ollut näin ollen varovaisempaa ja vaikeammin kohdistettavissa yhden tietyn tapahtuman seurauksena. Aseriisuntaneuvotteluissa sen sijaan mentiin selvästi eteenpäin johtajien 1985-1986 tapaamisten siivittämänä. Reagan oli retorisen pakottamisen mallin soveltamisessa pääsääntöisesti aloitteellinen osapuoli, joka halusi vaikuttaa merkittävästi muutoksiin erityisesti Neuvostoliiton sisällä.

Jälkimaterialismi traditiosidonnaisten varmuuksien hajotessa. Voiko Ronald Inglehartin hiljaista arvovallankumousta selittää refleksiivisen modernisaatioteorian kautta?

Tutkimuksessa tarkastellaan Ronald Inglehartin hiljaisen arvovallankumouksen teoriaa refleksiivisen modernisaatioteorian piiristä johdettujen vaihtoehtoisten yhteiskunnallisen epävarmuuden kasvuun liitty-vien selitysmallien kautta. Inglehartin teoria antaa ymmärtää, että modernisaation myötä käynnissä on ollut hiljainen prosessi, jossa aineellisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden parissa kasvavat sukupolvet omaksuvat edeltäjiään jälkimaterialistisempia arvoja. Tutkimuksessa johdetaan Inglehartin teorialle kaksi rinnakkaista selitysmallia, jotka perustuvat Ulrich Beckin ja Anthony Giddensin modernisaatioteoretisoin-teihin. Ensimmäisessä mallissa Inglehartin määrittämää jälkimaterialismia pyritään selittämään Giddensin teorian avulla modernisaation myötä tapahtuvan traditioiden purkautumisen myötä yksilötasolla ilmenevän uudenlaisen autonomian kokemisen kautta, jolloin jälkimaterialismin oletetaan olevan yleisempää sellais-ten ihmisten keskuudessa, jotka traditioista irtautuessaan kykenevät onnistuneeseen itsereflektioon. Empiiristä mallinnusta varten koostetaan faktorianalyysillä kaksi Giddensin teoriaan perustuvaa jälkima-terialismia selittävää muuttujaa, joiden välinen yhteisvaikutus on tilastollisen analyysin keskiössä. Toinen malli perustuu Beckin riskiyhteiskuntateoretisointiin ja perustuu pitkälle kehittyneen modernisaa-tion mukanaan tuomien uudenlaisten riskien ja epävarmuuksien kokemiseen ja olettaa, että huolestunei-suus uudenlaisten riskien ja epävarmuuksien suhteen näkyy suurempana materialististen arvojen omak-sumisena. Selitysmalleja testataan empiirisesti ordinaalisella regression- sekä kovarianssianalyysillä World Values Survey 2005:n, European Values Study 2008:n sekä saksalaisen Political Attitudes, Political Participati-on and Voter Conduct in United Germany –surveyn vuosien 1994-2002 aineistoilla. Empiirisen analyysin perusteella kumpaakaan mallia ei kuitenkaan voida näyttää toteen käytettävissä olevilla aineistoilla. Tut-kimuksessa pyritään siten vielä problematisoimaan tutkimusasetelman operationalisointiin liittyviä on-gelmakohtia survey-aineistojen suhteen mahdollisten jatkotutkimuksien kannalta.

Vastakkainasettelusta takaisin neuvottelupöytiin - presidentti Ronald Reaganin neuvostosuhteet 1981-1987

Tutkielmassa tutkitaan Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin (1911-2004) Neuvostoliittoa koskevaa retoriikkaa hänen käyttämissään julkisissa virallisissa puheissa. Tutkimuskohde on valittu siksi, että Reaganin kahden virkakauden välillä tapahtui merkittävä linjanmuutos juuri neuvostosuhteissa ja tämän tutkimuksen tarkoituksena on pyrkiä selittämään retoriikan merkitystä todellisuuteen. Ajanjakso on rajattu periodille 1981-1987, koska juuri tällä periodilla ratkaiseva retoriikan ja turvallisuuspoliittisen linjan muutos suhteessa Neuvostoliittoon tapahtui. Vedenjakajana on vuosi 1985 Reaganin toisen kauden alkaessa ja Mihail Gorbatšovin tullessa valtaan Neuvostoliitossa. Johdon vaihtuminen Neuvostoliitossa ajatellaan usein olevan ratkaiseva tekijä Yhdysvaltain ja Reaganin asenteiden muuttumiselle. Tutkimuksen avulla pyritään avaamaan diplomatian kulisseja, mitä todellisuudessa milloinkin tapahtui ja missä mentiin kilpavarustelun ja aseriisuntaneuvottelujen samanaikaisten ristiriitaisten vuorovaikutusten akanvirroissa. Aiemmassa tutkimuksessa on taustoitettu erityisesti aseriisuntaneuvottelujen historiaa myös Reaganin kolmen edeltäjän ajalta 1969-1981 periodilta sekä kuvattu Reaganin presidenttikauden pääkysymykset Neuvostoliiton suhteen. Aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, että Reagan palasi neuvostopolitiikassaan käytännössä liennytyksen linjalle, merkittävänä retorisena erona kuitenkin, ettei tätä termiä virallisesti koskaan käytetty Reaganin aikana. Toisaalta Reagania on pidetty omalaatuisena ja hieman pinnallisena, kuitenkin retorisesti maan historian yhtenä taitavimmista presidenteistä. Reagan jatkoi pitkälti edeltäjänsä Jimmy Carterin jo käynnistämiä asevarusteluhankkeita mutta hän pyrki saamaan uuden alun neuvotteluilmapiiriin omalla täysin edeltäjistään poikkeavalla kovennetulla retoriikallaan. Varsinkin kautensa alkupuolella Reagan joutui hyvin haastavasti retorisesti todistelemaan haluaan rauhaan samalla kun hänen piti perustella uudet mittavat asevarusteluhankkeet omalle kansalleen. Erityisesti kiistanalainen SDI-avaruuspuolustushanke oli presidentin oma aloite, jota oli vaikeinta perustella riittävän uskottavasti kotimaassa ja varsinkin ulkomailla. Tutkielman tutkimusote on kvalitatiivinen ja induktiivinen. Metodina toimii retorinen analyysi. Retorisen pakottamisen mallia käyttämällä on tarkoituksena jäsentää retoriikan ja turvallisuuspolitiikan välistä yhteyttä sekä näin samalla paikantaa puheiden ja todellisuuden välistä kokonaisuutta. Tutkimuksen avulla pyritään tunnistamaan muutoksia retoriikan menetelmissä puheiden sisällä ja etsimään näiden muutosten syy-seuraussuhteita samanaikaisesti tapahtuneisiin kilpavarustelu –ja aseriisuntaprosesseihin. Lähtöoletuksena on että Reaganin kaudella tapahtunut kolmas johtajanvaihdos, Gorbatšovin valtaantulo oli merkittävä tekijä sekä Reaganin retoriikan että politiikan muuttumisessa. Tutkimus nojautuu pitkälti primaariaineistoon presidentti Reaganin virallisten puheiden toimiessa tärkeimpänä lähdemateriaalina. Merkittävin tutkimustulos on, että vuoden 1985 johtajavaihdos Neuvostoliitossa oli merkittävä tekijä Reaganin konkreettisessa suunnan muutoksessa Neuvostoliittoon nähden, mutta retoriikan tasolla tämä muutos ei ollut yhtä selvä. Hänen puheissaan oli vaihtelevia sävyjä sekä ennen että jälkeen Gorbatšovin valtaantulon. Reaganin sävy puheissa pehmeni jonkin verran, mutta kovistelevia sanoja 1985 jälkeenkin oli silti välillä kohtalaisen paljon ja toisaalta jo aiempien neuvostojohtajien aikana hän puhui välillä sovinnollisempaan sävyyn. Muutos retoriikan suhteen on ollut näin ollen varovaisempaa ja vaikeammin kohdistettavissa yhden tietyn tapahtuman seurauksena. Aseriisuntaneuvotteluissa sen sijaan mentiin selvästi eteenpäin johtajien 1985-1986 tapaamisten siivittämänä. Reagan oli retorisen pakottamisen mallin soveltamisessa pääsääntöisesti aloitteellinen osapuoli, joka halusi vaikuttaa merkittävästi muutoksiin erityisesti Neuvostoliiton sisällä.

Johnson-Cook材料模型参数的实验测定

介绍了一种通过Hopkinson拉伸实验、圆筒爆炸试验和计算机仿真来确定Johnson-Cook材料模型中相关常数的方法。

Prediction of structural dynamic plastic shear failure by Johnson's damage number

It is proved that Johnson's damage number is the sole similarity parameter for dynamic plastic shear failure of structures loaded impulsively, therefore, dynamic plastic shear failure can be understood when damage number reaches a critical value. It is suggested that the damage number be generally used to predict the dynamic plastic shear failure of structures under various kinds of dynamic loads (impulsive loading, rectangular pressure pulse, exponential pressure pulse, etc.,). One of the advantages for using the damage number to predict such kind of failure is that it is conveniently used for dissimilar material modeling.

Genetic evidence of two sibling species within the Contracoecum ogmorhini Johnson & Mawson 1941 complex (Nematoda; Anisakidae) from otariid seals in boreal and austral regions

Genetic variation of Contracaecum ogmorhini (sensu lato) populations from different otariid seals of the northern and southern hemisphere was studied on the basis of 18 enzyme loci as well as preliminary sequence analysis of the mitochondrial cyt b gene (260 bp). Samples were collected from Zalophus californianus in the boreal region and from Arctocephalus pusillus pusillus, A. pusillus doriferus and A. australis from the austral region. Marked genetic heterogeneity was found between C. ogmorhini (sensu lato) samples from the boreal and austral region, respectively. Two loci (Mdh-2 and NADHdh) showed fixed differences and a further three loci (Iddh, Mdh-1 and 6Pgdh) were highly differentiated between boreal and austral samples. Their average genetic distance was DNei = 0.36 at isozyme level. At mitochondrial DNA level, an average proportion of nucleotide substitution of 3.7% was observed. These findings support the existence of two distinct sibling species, for which the names C. ogmorhini (sensu stricto) and C. margolisi n. sp., respectively, for the austral and boreal taxon, are proposed. A description for C. margolisi n. sp. is provided. No diagnostic morphological characters have so far been detected; on the other hand, two enzyme loci, Mdh-2 and NADHdh, fully diagnostic between the two species, can be used for the routine identification of males, females and larval stages. Mirounga leonina was found to host C. ogmorhini (s.s.) inmixed infections with C. osculatum (s.l.) (of which C. ogmorhini (s.l.) was in the past considered to be a synonym) and C. miroungae; no hybrid genotypes were found,confirming the reproductive isolation of these three anisakid species. The hosts and geographical range so far recorded for C. margolisi n. sp. and C. ogmorhini (s.s.) are given.

Johnson-Segalman流体剪切流动的相平面分析与数值模拟

研究Johnson-Segalman流体的剪切流动行为.首先分析该模型的定常解,从稳定的总剪切应力曲线上可见,当稳定总剪切应力T取值足够大或足够小时,方程有惟一定常解;当T取中间值时,方程定常解不惟一.最后,采用向后差分格式对该模型进行数值模拟.

Kennedy, Johnson and NATO: Britain, America and the Dynamics of Alliance, 1962-68

Priest, Andrew, Kennedy, Johnson and NATO: Britain, America and the Dynamics of Alliance, 1962-68 (New York: Routledge, 2006), wpp.xiv+222 RAE2008

The abelianization of the Johnson kernel

We prove that the first complex homology of the Johnson subgroup of the Torelli group Tg is a non-trivial, unipotent Tg-module for all g ≥ 4 and give an explicit presentation of it as a Sym H 1(Tg,C)-module when g ≥ 6. We do this by proving that, for a finitely generated group G satisfying an assumption close to formality, the triviality of the restricted characteristic variety implies that the first homology of its Johnson kernel is a nilpotent module over the corresponding Laurent polynomial ring, isomorphic to the infinitesimal Alexander invariant of the associated graded Lie algebra of G. In this setup, we also obtain a precise nilpotence test. © European Mathematical Society 2014.

A new parameterization of Johnson's SB distribution with application to fitting forest tree diameter data

The SB distributional model of Johnson's 1949 paper was introduced by a transformation to normality, that is, z ~ N(0, 1), consisting of a linear scaling to the range (0, 1), a logit transformation, and an affine transformation, z = γ + δu. The model, in its original parameterization, has often been used in forest diameter distribution modelling. In this paper, we define the SB distribution in terms of the inverse transformation from normality, including an initial linear scaling transformation, u = γ′ + δ′z (δ′ = 1/δ and γ′ = �γ/δ). The SB model in terms of the new parameterization is derived, and maximum likelihood estimation schema are presented for both model parameterizations. The statistical properties of the two alternative parameterizations are compared empirically on 20 data sets of diameter distributions of Changbai larch (Larix olgensis Henry). The new parameterization is shown to be statistically better than Johnson's original parameterization for the data sets considered here.