Maahanmuuttajat kuntalaisina : Selvitys maahanmuuttajien elämäntilanteesta ja palveluista Itä-Suomessa 2010

Tämän selvityksen tavoitteena on kehittää Itä-Suomen alueen valmiuksia huomioida tämänhetkinen ja tuleva maahanmuuttajaväestö sekä tuottaa tämän pohjalta kehittämissuosituksia, jotka edistävät Itä-Suomen houkuttelevuutta maahanmuuttajaystävällisenä alueena. Selvityksessä on kerätty laadullinen aineisto haastattelemalla alueen maahanmuuttajaväestöä sekä paikallisia viranomaistoimijoita. Kerätyn aineiston pohjalta on laadittu selvitys, joka sisältää sekä vertailua maahanmuuttaja- ja viranomaisvastausten välillä sekä konkreettisia kehittämisehdotuksia maakunnittain. Tutkimus osoitti, että kotouttamispalvelut ovat onnistuneet viranomaisten näkökulmasta kohtalaisesti. Maahanmuuttajien ovat palveluihin kokonaisuutena tyytyväisinä, byrokratiasta ja monen luukun asioinnista aiheutuvista vaikeuksista huolimatta. Toisaalta maahanmuuttajat ovat asiakaskuntana vaatimattomia, sillä monet vertaavat palveluiden tilaa oman kotimaansa vastaavaan. Oikea-aikainen tiedottaminen on avainasemassa maahanmuuttajan tukemisessa kunnan palveluita hyödynnettäessä. Työllistymispalveluiden osalta tulisi kehittää kaikkien virkailijoiden valmiuksia vastata maahanmuuttajien palvelutarpeisiin. Nyt osaaminen keskittyy liiaksi yksittäisille henkilöille. Maahanmuuttajien suurin hidaste työllistymiselle on edelleen kielitaito, ja tätä koulutusta on tällä hetkellä liian vähän tarjolla. Itä-Suomen oloissa erityishaasteen maahanmuuttajien työllistymiselle asettaa pitkät välimatkat sekä kantaväestön korkea työttömyys. Maahanmuuttajien olemassa olevan osaamisen hyödyntäminen on vielä heikkoa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa tarve maahanmuuttajien kulttuuritaustan tuntemiselle korostuu, eikä henkilöstöllä ole vielä tähän liittyvää riittävää osaamista. Toinen, erittäin merkittävä epäkohta on maahanmuuttajien kieliongelman myötä heikentynyt potilassuoja, mikä liittyy perheenjäsenten ja tuttavien käyttämiseen tulkkina. Vaikka muihin kunnan toimialoihin verrattuna erityisesti perusopetus huomioi maahanmuuttajien tarpeet hyvin, on sekä kansalaisten, virkamiesten sekä päättäjien asenteissa parantamisen varaa. Tarvitaan yhä enemmän kokonaisvaltaista ymmärrystä siitä, että jokainen voi osaltaan virkamiehenä ja kansalaisena luoda kohtaamisen ja vuorovaikutustilanteita maahanmuuttajien sopeutumisen tukemiseksi. Tutkimuksessa kävi ilmi, että yksi keskeinen kehittämiskysymys on maahanmuuttajakoulutuksen liallinen keskittäminen mikä on yhtäältä taloudellista, mutta toisaalta se ei tue suomenkielen oppimista eikä suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista. Tämä asettaa myös maahanmuuttajat eriarvoiseen asemaan pidentyneiden koulumatkojen vuoksi, mikä nähtiin erityisesti maahanmuuttajien mielestä ongelmallisena. Maahanmuuttajien vapaa-ajan palvelutarjonta on nykyisellään melko sisäänpäin kääntynyttä. Toiminta keskittyy monikulttuurikeskusten toiminnan ympärille ja monet maahanmuuttajaryhmät ovat itse aktiivisia kulttuuritapahtumien ja kokoontumisten järjestämisessä. Maahanmuuttajia tulisikin integroida vahvemmin kantaväestön kulttuuri- ja harrastustoimintaan. Maahanmuuttajien rooli ja osallisuus yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on hyvin vähäinen. Viranomaisten rooli maahanmuuttajien osallisuutta tai turvallisuutta koskevien kysymysten edistämisessä on nykyisellään hyvin passiivista ja viranomaisten tietoisuus yhdenvertaisuutta edistävien kysymysten edistämisestä vähäistä. Syrjinnänvastaisessa toiminnassa kansalaisjärjestöt, oppilaitokset, työnantajat ja tiedotusvälineet ovat aktivoituneet enemmän.

Tiestön kunnossapito Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa, Pohjois-Norjassa ja Luoteis-Venäjällä 2010-2011

Tällä tutkimuksella haettiin tietoa tienkäyttäjien tyytyväisyydestä pohjoiseen tieverkostoon Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin, Pohjois-Norjan ja Luoteis-Venäjän alueilla. Tutkimusaineiston keruu toteutettiin kymmenellä eri rajanylityspaikalla ja keruumenetelmänä käytettiin informoitua kyselyä, eli haastattelija jakoi kyselylomakkeen vastaajalle ja oli mukana opastamassa vastaajaa tarvittaessa. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat sekä ammattimaiset että yksityiset tienkäyttäjät, joista kesätutkimukseen vastasi 827 henkilöä ja talvitutkimukseen 862 henkilöä eli tutkimuksen kokonaisotos oli 1689 henkilöä. Kesäkunnossapidon kohdalla maakohtaiset erot olivat säilyneet selvinä ja osin jopa lisääntyneet entisestä. Suomen osalta asiakastyytyväisyyden taso on hienoisessa laskussa ja ensimmäistä kertaa kymmenen vuoden aikana Suomi jäi keskiarvolla mitattuna hieman Ruotsia heikommaksi. Kriittisimpiä olivat suomalaiset ja ruotsalaiset tienkäyttäjät, jotka arvioivat kokonaisuutena Suomen pohjoisen tieverkon kesäkunnossapitoa arvosanalla 3,0. Positiivisimmin kesäkunnossapitoa arvioivat venäläiset, jotka antoivat kokonaisuudelle arvosanan 4,6. Norjalaiset arvioivat Suomen pohjoisen tieverkon kesäkunnossapidon hyvälle tasolle (3,3). Ruotsin pohjoisen tieverkon kesäkunnossapidon tasoa koskevat arviot ovat jatkaneet positiivista kehitystä ja kokonaisuudessaan Ruotsin tieverkkoa koskevat arviot ohittivat nyt ensimmäistä kertaa Suomen vastaavat arviot. Ruotsin kunnossapitoa pidetään kohtalaisen hyvänä. Norjan pohjoisen tieverkon kesäkunnossapidon taso on kohtalainen ollen samalla tasolla kuin vuosien 2000 ja 2005 tutkimuksissa. Venäjän pohjoisen tieverkon kesäkunnossapito arvioitiin kokonaisuutena edelleen huonohkoksi. Talvikunnossapidon tasossa muutokset ovat kokonaisuutena varsin pieniä ja pitkälti samansuuntaisia kuin kesäkunnossapidon osalta. Käytännössä tyytyväisyys Suomen talvikunnossapitoon on heikentynyt eniten, mutta Suomi on pysynyt edelleen kärkisijalla. Suomen pohjoisen tieverkon talvikunnossapitoa koskeva kokonaisarvosana on pudonnut hieman vuosien 2001 ja 2005 tasoilta. Eniten ovat pudonneet ruotsalaisten ja norjalaisten antamat arviot, mutta talvikunnossapitoa pidetään edelleen hyvänä (3,4 ja 3,7). Venäläiset pitävät Suomen pohjoista tieverkkoa aikaisempien tutkimusvuosien tapaan erittäin hyvin hoidettuna (4,6). Heikoimmaksi tilanteen kokivat itse suomalaiset (2,9). Arvio Ruotsin pohjoisen tieverkon talvikunnossapidon tasosta on parantunut selvästi vuodesta 2001 ja erityisesti vuodesta 2005. Ruotsi onkin noussut talvihoidon tasossa Suomen rinnalle. Ruotsin kokonaisarvosana nousi tasaisesti kaikkien kansalaisuuksien mielestä. Norjassa ja Venäjällä tieverkon talvikunnossapitoa koskeva kokonaisarvosana on pysynyt suunnilleen vuosien 2001 ja 2005 tasolla. Norjan heikoimpina talvihoidon osa-alueina pidetään edelleen liukkaudentorjuntaa ja polanteen höyläämistä, joissa se saa selvästi huonommat arviot kuin Suomi ja Ruotsi. Venäjän talvihoidon taso on kokonaisuutena edelleen kohdemaiden huonoin, mutta pääteiden osalta ero on kaventunut selvästi. Venäjällä päätieverkon talvikunnossapito arvioitiin aikaisempia vuosia paremmin hoidetuksi ja sitä pidettiin jopa hieman parempana kuin Norjassa.

Finanssikriisistä alkaneen taantuman vaikutukset konevuokraustoimintaan Suomessa ja Ruotsissa

Tutkimuksen kohteena on finanssikriisistä alkaneen taantuman vaikutukset koneenvuokraustoimialaan. Työssä käsitellään finanssikriisin eskaloitumista maailmanlaajuiseksi taantumaksi, sekä vaikutuksia toimialan yrityksiin. Tutkimuksessa käsitellään myös yritysten käyttämiä selviytymiskeinoja taantumasta selviytymiseen.

Kaksi tietä huipulle. Media ja puoluejohtajuus Suomessa naisten noususta populismin aaltoon

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisen puoluejohtajuuden ja suuren puolueen johtajaksi nousun murroskautta 1980-luvun lopulta 2010-luvulle median ja politiikan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Puolueiden johtaminen on myös Suomessa ollut miesten työtä, ja perinteisesti tehtävään on ollut yksi väylä: asettuminen ehdolle puheenjohtajavaalissa ja valituksi tulo puoluekokouksessa. Tarkastelujakson alkupuolella naisia oli Suomessa ensimmäistä kertaa ehdolla suurten puolueiden puheenjohtajavaaleissa. Kauden loppupuolella heitä myös valittiin tuohon tehtävään ja ensimmäiset naiset nousivat pääministeriksi. Tämä historiallinen murros päätti liki satavuotisen perinteen, jossa miehet ovat olleet Suomessa sekä suurten puolueiden että hallitustyön johtajia. Julkisessa keskustelussa kysymys tasa-arvosta jäi toissijaiseksi: naisia alettiin valita puoluejohtajiksi tilanteissa, joissa heidän valintansa nähtiin puolueille edulliseksi. Naisen valinta tulkittiin miehen valintaa merkittävämmäksi symboliseksi viestiksi, johon liitettiin ajatuksia uudistumisesta ja puolueen julkisuuskuvan parantamisesta. Merkille pantavaa on, että naisten ensimmäiset valinnat suurten puolueiden johtajiksi tapahtuivat vaiheessa, jossa puoluejohtajien valta-asema on vahvin kautta suomalaisen poliittisen historian. Tässä valossa näyttää siltä, että valta ei aina pakenekaan naisilta. Vaikka suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset naiset ovat monessa mielessä olleet edelläkävijöitä tasa-arvon suhteen, politiikan johtopaikkoja tavoitelleet naiset ovat meilläkin kohdanneet kansainvälisessä tutkimuksessa naisten haasteeksi osoitettuja lasikattoja, pyöröovia ja liukkaita jyrkänteitä. Tutkittavan ajanjakson aikana konkretisoitui myös toinen mahdollinen, joskin poikkeuksellinen reitti suuren puolueen johtajaksi: pienen puolueen nouseminen suurten joukkoon eduskuntavaaleissa. Tämä vaihtoehto toteutui vuonna 2011 perussuomalaisten eduskuntavaalivoiton myötä. Perussuomalaisten nousu eduskunnan pienimmästä puolueesta kolmanneksi suurimmaksi mursi perinteisen kolmen suuren puolueen asetelman. Puolueen menestyksen seuraukset ovat olleet kauaskantoisemmat kuin ehkä ensin ajateltiin: perussuomalaisten vaalivoiton sosiaalidemokraateille, keskustalle, ja kokoomukselle aiheuttama järkytys heijastui myöhemmin myös niiden johtajavaihdoksiin ja -valintoihin. Sekä naisten läpimurrossa että populismin voittokulussa median rooli oli monisyisempi kuin siihen perinteisesti liitetty tiedon välittäjän ja valtaa pitävien toimia kriittisesti seuraavan neljännen valtiomahdin tehtävänkuva. Tutkittavalla jaksolla tiedotusvälineet tekivät onnistuneen intervention politiikan osapuoleksi. Toimittajat ottivat kantaa valintoihin ja ohjeistivat puolueita, ja puolueet taas mukauttivat näkyvyyden maksimoidakseen käytäntöjään median tarpeisiin. 1980-luvun lopulta 2010-luvulle ulottuvalla jaksolla suuren puolueen puoluejohtajaksi valikoitumisen kriteerit muuttuivat, samalla kun median merkitys johtajavalinnoissa ja myös puoluejohtajan käytännön työssä kasvoi. Mediasta tuli aiempaa konkreettisemmin johtajavalintojen ja valtakamppailun areena, ja siihen liittyvät näkökohdat nousivat myös keskeisiksi johtajan taitoja arvioitaessa. Kuka ehdokkaista toisi näkyvyyttä, ”pärjäisi” median paineissa ja vakuuttaisi äänestäjät? Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa johtajavalinnat olivat pitkälti puolueorganisaatioiden hallinnoimia prosesseja, joista lehdistö raportoi askeleen jäljessä kulkien. Viimeistään 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puolueet omaksuivat ajatuksen median hyödyllisyydestä. Tämän strategisen muutoksen myötä puolueet tulivat samalla luovuttaneeksi määriteltyvaltaa oman organisaationsa ulkopuolelle. Kokoomuksen vuoden 2014 johtajavaalissa silmiinpistävää oli pyrkimys sekä hyötyä julkisuudesta että palauttaa valtaa takaisin puolueelle. Politiikan mediajulkisuuden alttius tarttua myyviin poliitikkopersooniin, ilmiöihin, ristiriitoihin ja draamaan sekä vastaavasti populistijohtaja Timo Soinin ja perussuomalaisten kyky tarjota kaikkia näitä auttoivat puolueen suurvoittoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Organisaatioltaan pieni ja johtajaansa henkilöityvä puolue sai selvästi poliittista painoarvoaan suuremman julkisuuden, koska kiinnostavuus määritti näkyvyyden ja puolueen nousevasta kannatuksesta tuli yksi vaalien pääaiheista. Median ja politiikan suhteessa tapahtuneet muutokset olivat vauhdittamassa niin naisten nousua suurten puolueiden johtajiksi kuin populistisen johtajuuden läpimurtoa ja perussuomalaisten menestystä. Koska suurten puolueiden johtajista valikoituvat myös pääministerit, näiden muutosten vaikutus ulottuu Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisimpaan tehtävään asti.

Julkaisutilasto Kirjat 2000-

Vapaakappalekartuntaan perustuva tilasto Suomessa kustannetusta kirjallisuudesta vuodesta 2000 lähtien

New light on the early history of the greater Northwest. The manuscript journals of Alexander Henry ... and of David Thompson ... 1799-1814. Exploration and adventure among the Indians on the Red, Saskatchewan, Missouri and Columbia rivers.

v. 1. The Red river of the North.--v. 2. The Saskatchewan and Columbia rivers.--v. 3. Index and maps.

Den store revolution 1789-1799 /

Mode of access: Internet.

Zapiski Dmitrīi͡a︡ Ivanovicha Sverbeeva, 1799-1826.

Photocopy :

Markus-Studien

von Dr. H.P. Chajes

Monostephanostomum georgianum n. sp (Digenea : Acanthocolpidae) from Arripis georgianus (Valenciennes) (Perciformes : Arripidae) off Kangaroo Island, South Australia, with comments on Monostephanostomum Kruse, 1979 and Stephanostomum Looss, 1899

Monostephanostomum georgianum n. sp. is described from Arripis georgianus off Kangaroo Island, South Australia. It differs from its congeners by the presence of a short second row of oral spines. M. manteri Kruse, 1979 is reported from A. georgianus off southern Western Australia and Kangaroo Island, South Australia and A. trutta off northern Tasmania. It is considered that the other two species, M. yamagutii Ramadan, 1984 and M. krusei Reimer, 1983, should probably be removed from this genus. Two new combinations are formed, M. gazzae (Shen, 1990) n. comb. (from Stephanostomum) and M. mesospinosum (Madhavi, 1976) n. comb. (from Stephanostomum). A key to the four recognised species of Monostephanostomum is given.

A new subfamily, Bothriocrotoninae n. subfam., for the genus Bothriocroton Keirans, King & Sharrad, 1994 status amend. (Ixodida : Ixodidae), and the synonymy of Aponomma Neumann, 1899 with Amblyomma Koch, 1844

Evidence suggesting polyphyly of the traditionally recognised tick genus Aponomma Neumann, 1899 is summarized. Continued recognition of this genus in its current concept leaves a polyphyletic genus Aponomma and a paraphyletic genus Amblyomma Koch, 1844. To improve the correlation between our understanding of phylogenetic relationships in metastriate ticks and their classification, a few changes in classification are proposed. The members of the 'indigenous Australian Aponomma' group (sensu Kaufman, 1972), A. auruginans Schulze, 1936, A. concolor Neumann, 1899, A. glebopalma Keirans, King & Sharrad, 1994, A. hydrosauri (Denny, 1843) and A. undatum (Fabricius, 1775), are transferred to Bothriocroton Keirans, King & Sharrad, 1994, which is raised to full generic rank. The remaining members of Aponomma are transferred to Amblyomma. Uncertainty remains on relationships of Bothriocroton to other metastriate lineages and on the systematic position of the two species formerly included in the 'primitive Aponomma' group, A. elaphense Price, 1959 and A. sphenodonti Dumbleton, 1943.

The epileptology of Theodore Herpin (1799-1865)

The Frenchman, Theodore Herpin (1799-1865), in Des Acces Incomplets d'Epilepsie, published posthumously in 1867, provided a very detailed account of a wide range of the possible manifestations of nonconvulsive epileptic seizures. However, he did not note the presence of absence seizures in any of his 300 patients who had experienced, at least in some of their attacks, what he considered were incomplete manifestations of epilepsy, the word epilepsy being taken to refer to full generalized tonic-clonic seizures. In the one patient, Herpin recognized that all epileptic seizures, whether complete or incomplete, began in the same way, and deduced that they must originate in the same place in that patient's brain. He did not develop the latter idea further. His observations, and his interpretation of them, seem to have preceded John Hughlings Jackson's independent development of similar concepts, but Jackson's more extensive intellectual exploration of the implications of his observations made him a more important figure than Herpin in the history of epileptology.

Species of Stephanostomum Looss, 1899 (Digenea : Acanthocolpidae) from fishes of Australian and South Pacific waters, including five new species

Nine species of Stephanostomum are described from Australian and Southern Pacific marine fishes: Stephanostomum madhaviae n. sp. [syn. S. orientalis of Madhavi ( 1976)] from Caranx ignobilis, off Hope Island, Queensland, with 30-34 circum-oral spines and vitelline fields almost reaching to the posterior extremity of the cirrus-sac; S. bicoronatum (Stossich, 1883) from Argyrosomus hololepidotus, off Southport Broadwater, Queensland; S. votonimoli n. sp. from Scomberoides lysan, off Moorea, French Polynesia ( type-locality) and Western Samoa, with 33-38 circum-oral spines, a uroproct and the vitelline fields not reaching the cirrus-sac; S. nyoomwa n. sp. from Caranx sexfasciatus, off Heron Island, Queensland, with 33-38 circum-oral spines, a uroproct and the vitelline fields reaching the cirrus-sac; S. cobia n. sp. from Rachycentron canadum, off Heron Island, with 36 circum-oral spines, a uroproct and the vitelline fields reaching the cirrus-sac; S. petimba Yamaguti, 1970 from Seriola hippos, off Rottnest Island, Western Australia; S. pacificum ( Yamaguti, 1951) from Pseudocaranx wrighti, off Fremantle, Western Australia; S. aaravi n. sp. from Lethrinus miniatus, off Heron Island, with 36-39 circumoral spines, probably a uroproct and the vitelline fields reaching the ventral sucker; S. pagrosomi ( Yamaguti, 1939) from L. nebulosus, L. miniatus and L. atkinsoni off Heron Island, Pagrus auratus, off Rottnest Island, Western Australia and Gymnocranius audleyi, off Heron Island. A digest of described species of Stephanostomum is included as an appendix.