”I expect never to be understood while I live” Ateismi ja ihmisoikeudet Ernestine L. Rosen (1810–1892) ajattelussa

Tässä tutkielmassa käsittelen ateismia ihmisoikeusaktivisti Ernestine L. Rosen (1810–1892) ajattelussa. Ernestine Rose syntyi ja varttui nykyisen Puolan alueella juutalaisghetossa. Varakkaan rabin tyttärenä hän sai juutalaistytöksi poikkeuksellisen laajan koulutuksen, mutta jo varhain hän luopui uskostaan ja myöhemmin julistautui eksplisiittisesti ateistiksi. Lähdettyään kotimaastaan hän matkusti ympäri valistuksen tuulien muovaamaa Eurooppaa, opiskeli ja päätyi lopulta Englantiin, jossa hän tutustui utopistisosialisti Robert Oweniin ja liittyi tämän seuraajiin owenisteihin. Englannista hän muutti vuonna 1836 Yhdysvaltoihin, missä hän teki pääasiallisen uransa universaalien ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Hän toimi orjuuden vastaisessa liikkeessä ja taisteli sekä naisten oikeuksien että uskonnottomuuden puolesta. Lähestyn tutkimuskysymystäni ateismin merkityksestä pääasiassa Ernestine Rosen julkisten puheiden ja lehtikirjoitusten kautta. Rosen julkista elämää lukemalla ja kontekstualisoimalla pyrin ymmärtämään sitä, mitä ateismi merkitsi Roselle ja hänen ihmisoikeusajattelulleen. Määrittelen työni uskonnottomuuden kulttuurihistoriaksi. Tarkastelen ateismia elettynä kokemuksena, tapana ymmärtää, jäsentää ja olla osa ympäröivää todellisuutta. Keskeisessä roolissa tutkimuksessani on myös sukupuoli, joka määritti 1800-luvulla Rosen valtaaman julkisen tilan vahvasti maskuliiniseksi tilaksi, kun naisen alueeksi määrittyi yksityisen piiri, koti. Uskonnon ja uskonnottomuuden suhde osoittautui työssäni moniulotteiseksi. Erottautumalla sanoin ja teoin juutalaisuudesta Rose rakensi itselleen ateistin identiteetin, mutta hänen ymmärryksensä juutalaisuudesta erosi kuitenkin protestanttitaustaisten vapaa-ajattelijoiden käsityksestä ja muovasi hänen uskontokritiikkiään omaan suuntaansa. Vahvasti antiklerikaaliseen, mutta uskonnolliseen retoriikkaan nojanneissa reformiliikkeissä hänen retoriikkaansa näyttäytyi myös poikkeuksellisena. Ateismi toi haasteita hänen uralleen, koska naiseuteen kytkeytyi vahvasti ajatus uskonnollisuudesta: uskonnoton nainen oli luonnonoikku ja uhka yhteiskunnalliselle järjestykselle. Samalla ateismista kummunnut näkökulma oli Roselle vahvuus, joka loi uudenlaisia ajattelumahdollisuuksia, jotka kuitenkin kytkeytyivät vahvasti ajan kulttuuriin ja käsityksiin.

Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin sekä Venäjän suomensuhteisiin

Väitöskirjassa kuvataan aiempaa tutkimusta kattavammin autonomisen Suomen siviiliväestön osallistumista vuosien 1854–1855 sotaan, heidän rakentamaansa meripuolustusjärjestelmää ja vihollisen merenherruuden kiistämistä sekä näiden vaikutusta taisteluiden kulkuun. Siviileiden osallistuminen Suomen sotaan nähdään myös olleen aiemman tutkimuksen osoittamaa merkittävämpi vaikutus Porvoon valtiopäivien kokoon kutsumiselle. Se oli siten eräänlainen verrokkitapahtuma nyt tutkittavalle ajalle. Krimin sodassa siviilihallinto ja lähes spontaanisti toimiva rannikoiden siviiliväestö tuottivat viholliselle henkilö- ja materiaalitappioita sekä hidastivat merkittävästi sen liikkeitä. He kiistivät lännestä iskevän vihollisen meren herruuden etenkin saarronmurtaja-aluksillaan ja suojasivat tehokkaasti merikaupankäyntiin sidottuja investointeja. Suomi vastasi suurelta osin venäläisten ja suomalaisten joukkojen yhteisen vihollisen torjumisen vaatimista hankinnoista, joukkoja ylläpitävästä huollosta sekä sotilaallisen liikkuvuuden vaatimista kuluista ja joutui siksi taloudessaan lähes suoritustilaan. Liitteissä olevilla Suomen rannikot kattavilla karttakuvilla esitetään siviilien luoma oma meripuolustusjärjestelmä. Keisarit kiittivät rannikoiden väestöä laajasta ja merkittävästä osallistumisesta sekä vaikutuksesta sotatoimien kulkuun. Tässä väitöskirjassa todetaan, että näin ansaittu Venäjän turvallisuuspoliittinen luottamus on aiempien tutkimusten osoittamia syitä voimakkaammin vaikuttanut Suomen autonomian voimistumiseen aina vuoteen 1878 asti. Se oli saavutettu Krimin sodassa ja varautumalla edelleen samalla tavalla torjumaan yhteinen vihollinen emämaan luoteisrajan turvaamiseksi. Hypoteesia siviilihallinnon mittavasta satsauksesta sotatoimiin ja Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen saavuttamista testataan keräämällä sotatoimien kuvauksia satamakaupunkien historioista, KA:n ja Venäjän laivaston arkistojen sotilasasiakirjoista, Englannin laivaston asiakirjoista sekä tutkimuskirjallisuudesta. Venäjän turvallisuuspoliittista luottamusta suomalaisiin kuvataan keisarin Venäjän kaikkinaisilla kiitoksilla ja luottamusta osoittavilla teoilla. Suomen suhteet Venäjän keisariin nähdään lojaaleina ja pragmaattisina verrattaessa niitä Balttian ja etenkin Puolan venäjänsuhteisiin. Erillisellä koko autonomian ajan kattavalla aikatapahtumagrafiikalla ja sitä kuvailevalla tekstillä esitetään Venäjän ja sen luoteisen reuna-alueen suhteisiin vaikuttaneita tekijöitä ja etenkin Krimin sodan jälkeen tapahtunutta autonomian voimistumista. Siinä Venäjän ulkoiset uhat, sisäpolitiikka sekä turvallisuuspoliittinen luottamus suomalaisiin ovat keskeisiä tekijöitä. Suomi sai Krimin sodan jälkeen Venäjän turvallisuuspoliittisesti luotettavana luoteisena alueena löysät ohjakset voimistaa kansallisvaltiotaan. Sen myötä Suomi pystyisi vieläkin tehokkaammin torjumaan Venäjää uhanneet lännen iskut. Suomi sai siksi Krimin sotaa seuranneena ajanjaksona 1870-luvun lopulle tultaessa kasvaa vahvaksi kansallisvaltioksi. Neuvostoliiton ja Suomen yhteistyö, ystävyys ja avunantosopimus (yya-sopimus) näyttää saaneen nyt tutkittavana olevasta ajasta virikkeitä. Krimin sodan vauhdittaman kehityksen nähdään vuoden 1878 jälkeen jatkuvan niin dynaamisena, että sen luomalla jatkavuuden voimalla oli omalta osaltaan merkitystä taistelussa autonomisen Suomen venäläistämistä vastaan.

Haaveiluvelliä ja polttamatonta pihlajan tuhkaa. Miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta

Muistitietoa käsittelevä tutkimukseni selvittää sitä, miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta. Tutkin myös sitä, mitä muistojen kertomisella viestitään. Porin kaupunkiin kuuluvassa Lyttylän kylässä on vanha koulukartano, jonka kaikki kyläläiset tuntevat, ja se on paikka, jossa monet muistot elävät vielä nykyäänkin. Tutkimusaineistonani ovat lyttyläläisten henkilöiden teemakirjoitelmat ja – haastattelut. Nämä muistelmat edustavat muistelijoidensa omakohtaisia näkemyksiä ja tulkintoja menneestä. Lyttyläläisten teemakirjoitelmista ja – haastatteluista välittyy se, miten tärkeää heille on kuulua tähän kyläyhteisöön. Käytän tutkimuksessani lähiluvun, teemoittelun ja tyypittelyn menetelmiä, jotka ovat laadullisen aineiston analyysitapoja. Keskityn tutkimusaineistoni analysoinnissa niihin lyttyläläisten kertomuksiin, joissa muistellaan koulunkäyntiin liittyviä asioita. Tutkimuksessani selvitän myös niitä ilmiöitä, jotka liittyvät agraarisen kulttuurin muutokseen 1900-luvulla (oppivelvollisuuden lisääntyminen, kansakoulun perustaminen Lyttylään, koulunkäynnin ja työnteon vaikutus lyttyläläisten arkielämään, köyhyyden ja kurin kokemukset sekä sotavuodet). Siihen, miten lyttyläläiset kertovat muistojaan, on vaikutuksensa sillä, mihin asioihin he haluavat ottaa kantaa, minkälaisessa tilanteessa muistoja kerrotaan, minkälaisia asioita yhteisö pitää muistamisen ja kertomisen arvoisina sekä minkälaisia kertomisen tapoja he ovat oppineet. Myös lyttyläläisten muistojen keräämisen, tallentamisen ja tuottamisen prosessit vaikuttavat siihen, miten kansakouluun liittyvistä muistoista kerrotaan. Lyttyläläiset kertovat muistojaan siksi, että he haluavat palata hetkeksi menneeseen, muistella muistoja yhdessä toisten kanssa sekä vertailla menneisyyttä ja nykyhetkeä. He haluavat jakaa nuoremmille sukupolville tietoa siitä, millaista koulunkäynti heidän lapsuudessaan on ollut. Lyttyläläisten muistelukerronta välittää henkilökohtaisten menneisyyden tulkintojen lisäksi tietoa siitä, millaisia sosiaalisia ja kollektiivisia ulottuvuuksia muistitiedolla on. Pirjo Korkiakankaan sanoin henkilökohtainen historiamme muodostuu sekä yksilöllisistä että kollektiivisista kokemuksista, joita säilytämme muistoissamme. Kertominen on sosiaalisen vuorovaikutuksen väline. Tämä pitää paikkansa myös lyttyläläisten muistelukerronnassa.

Vastakumouksellinen sodankäynti Yhdysvaltojen poliittisena instrumenttina 2000-luvulla

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vastakumouksellisen sodankäynnin doktriinin nousemista strategian asemaan ensin Irakin sodassa ja tämän jälkeen Afganistanin sodassa sekä strategiaan liittynyttä lisäjoukkojen lähettämistä alueelle. Tutkimuksen tiedonintressi liittyy käsitykseen siitä, että kyseessä oli merkittävä ja odottamaton muutos asevoimien käytössä. Asevoimat olivat tietoisesti orientoituneet konventionaaliseen sodankäyntiin Vietnamin sodan jälkeen. Yhdysvalloissa vallitsi lisäksi sotaväsymys ja vastustus sotien eskalaatiota kohtaan. Tutkimuksen tutkimusongelmana on, miten vastakumouksellinen sodankäynti, operatiivinen doktriini, nousi strategiaksi. Tutkimusta varten luotiin teoreettinen viitekehys sodan ja politiikan välisestä vuorovaikutussuhteesta, jota tarkastellaan valtion näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin abduktiivista sisällönanalyysia, jolla aineistosta nostettiin esiin tutkimusongelman ratkaisemiseen tarvittavat merkittävät ilmiöt. Teoreettinen viitekehys perustuu Carl von Clausewitzin teokseen On War ja strategian tutkijoiden kirjoituksiin. Strategian laatimiseen liittyvä aineisto koostui pääasiassa muistelmista ja toimittajien kirjoista. Vastakumouksellisen sodankäynnin menestyksekäs soveltaminen taktisella tasolla ja doktrii-nin kannattajien tavoitteellinen vaikuttaminen saivat presidentti Bushin muuttamaan Irakin sodan strategian vastakumoukselliseksi. Saavutetun menestyksen ja doktriinin kannattajien painostuksen jälkeen presidentti Obama muutti Afganistanin sodan strategiaa tiukoin reunaehdoin. Molemmissa sodissa turvallisuustilanteen parantaminen asetettiin tuettavan hallinnon legitimiteetin kehittämisen edelle. Strategian laatimisessa asevoimien edustajat osallistuivat poliittisen linjauksen tekemiseen, perinteisen siviili-sotilassuhteiden normin vastaisesti. Vastakumouksellisen sodankäynnin poliittinen luonne sekä sotilaskomentajien autonomia ja sotilaspoliittinen vastuu tekevät normin noudattamisesta mahdotonta. Tutkimuksen perusteella toimivat siviili-sotilassuhteet ovat tärkein tekijä realistisen ja toteuttamiskelpoisen strategian laadinnassa ja siihen liittyvässä päätöksentekoprosessissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys osoittautui käyttökelpoiseksi. Sotien ainutlaatuisten kontekstien takia johtopäätökset auttavat ymmärtämään, eivät ennustamaan. Jatkotutkimusmahdollisuutena voisi olla tutkimusongelman käsittely rationaalisen päätöksenteon mallien kautta tai strategialle annettujen merkityksien tarkastelu diskurssianalyysilla.

Saman "kolikon" kolme puolta : David Galulan, Sir Robert Thompsonin ja Sir Frank Kitsonin vastakumouksellisen sodankäynnin teorioiden vertailu ja niitä yhdistävät tekijät.

Toisen maailmansodan jälkeisenä ajanjaksona Iso-Britannia ja Ranska päätyivät useissa siirtomaissaan vastakumouksellisiin sodankäynnin konflikteihin. Nämä konfliktit kytkeytyivät siirtomaiden itsenäistymispyrkimyksiin ja kylmän sodan maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Konflikteissa Ison-Britannian ja Ranskan siviili- ja sotilasviranomaiset kehittivät innovatiivisesti vastakumouksellisen sodankäynnin menetelmiään. Läntisissä valtioissa tehtiin 1960-luvulla myös merkittävä määrä vastakumouksellisen sodankäynnin tutkimusta. Tämän tutkimusjakson keskeisimpiä teoreetikkoja olivat ranskalainen David Galula (1919 - 1967) ja britit Robert Thompson (1916 - 1992) ja Frank Kitson (1926 -). Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät yhdistivät David Galulan, Robert Thompsonin ja Frank Kitsonin kumouksellisen ja vastakumouksellisen sodankäynnin teorioita. Tutkimuksessa on käytetty metodina tulkitsevaa diskurssianalyysiä teoreetikkojen kumouksellisen ja vastakumouksellisen sodankäynnin näkemysten tulkitsemiseksi. Tulkinta on suoritettu sitomalla teoriat historialliseen ja henkilöiden taustat käsittävään kontekstiin. Laadullisella sisällönanalyysillä on tunnistettu teoreetikkojen taustoista niitä tekijöitä, joilla voidaan katsoa olleen merkitystä teorioiden muodostumiselle. Diskurssianalyysin rinnalla on käytetty tapaustutkimusta Galulan, Thompsonin ja Kitsonin teorioiden ja heidän taustatekijöidensä vertaamiseksi. Keskeisen tutkimusaineiston muodostivat Galulan, Thompsonin ja Kitsonin vastakumouk-sellista sodankäyntiä käsittelevät kirjat sekä heidän kirjoittamansa muistelmat. Tätä tutkimusaineistoa täydennettiin teoreetikkoja ja vastakumouksellista sodankäyntiä käsittelevällä tutkimuskirjallisuudella. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona voidaan pitää sitä, että teoreetikkojen näkemykset kumouksellisesta ja vastakumouksellisesta sodankäynnistä ovat pitkälti yhteneväisiä. Tämän johtui siitä, että kumouksellinen sodankäynti havainnollistettiin pitkälti Mao Zedongin vallankumouksellisen sodankäynnin mallin kautta. Kumouksellisen sodankäynnin ytimeksi nähtiin syy tai aate, jota käytettiin kansan tuen voittamiseksi. Kaikki teoreetikot korostivat kumouksellisen sodankäynnin poliittista ulottuvuutta. Tämän takia vastakumouksellisen sodankäynnin tuli olla ensisijaisesti poliittisesti johdettua toimintaa, jota turvallisuusjoukot tukevat. Teoreetikot näkivät asevoimien roolin ja toimintaperiaatteet vastakumouksellisessa sodankäynnissä pitkälti yhteneväisesti. Teoreetikkojen taustoissa havaittiin useita näkemysten yhtenäisyyttä selittäviä tekijöitä.

Radiokanavan tilinpäätös : YleQ:n elämä ja kuolema henkilöstöhaastattelujen valossa

Opinnäytetyöni käsittelee Yleisradion edesmenneen radiokanavan uuden YleQ:n taivalta sen perustamisesta huhtikuussa 2004 kanavan päättymiseen syyskuussa 2006. Ensisijaisina pohdinnan kohteinani ovat kanavan työntekijöiden ajatukset YleQ:n merkityksestä sekä sen päättymisen syistä. YleQ poikkesi muista Yleisradion kanavista sisältönsä puolesta, ollen populaarikulttuuria painottanut, nuorelle aikuisyleisölle suunnattu radiokanava. Erityisesti YleQ:n musiikkitarjonta täydensi laajuutensa ja monipuolisuutensa ansiosta Yleisradion kokonaistarjontaa. Opinnäytetyöni on toteutettu henkilöstöhaastattelujen avulla. Haastattelin 21 entistä YleQ:n työntekijää muutamaa kuukautta kanavan päättymisen jälkeen. Työn edetessä tuli tarpeelliseksi myös selvittää kuuden muun haastattelun avulla mm. kysymyksiä Yleisradion uudesta strategiasta sekä populaarikulttuurin asemasta Yleisradiossa. Oman työni taustalla on autenttinen kaksivuotinen osallistuminen tutkittavaan työyhteisöön. Lähtökohtana haastatteluille ovat ne käsitykset, joita minulle oli syntynyt työskennellessäni YleQ:ssa. Tutkimuksellisesti vahvat ennakkokäsitykseni voivat olla ongelmallisia, mutta toisaalta hiljainen tieto osoittautui tarpeelliseksi haastatteluita analysoidessani. YleQ:n entiset työntekijät kokivat tulleensa pompotelluiksi ja hyväksikäytetyiksi kokeiluun, johon Yleisradiossa ei kunnolla edes panostettu. Moni haastatelluistani koki, että YleQ:n hyvä idea epäonnistui huonon toteutuksensa vuoksi. Yleisesti kuitenkin ymmärrettiin kanavan lakkauttamisen johtuneen priorisoinnista yhtiön uusiin palveluihin. Tästä huolimatta moni haastatelluistani on huolissaan populaarikulttuurin tarjonnasta Yleisradiossa YleQ:n päättymisen jälkeen.

Eläinlääkärin vastuu tilan tautisuojautumisessa

Hannele Nauholz

Eläinlääkärinä Kiribatilla

artikkeli on muokattu toimituksessa Jukka Arstilan käsikirjoituksen pohjalta

Räätäli Emil Peltosen elämä

Referat: Skräddaren Emil Peltonens liv