427 resultados para Pirkanmaan ELY-keskus
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan rikosprosessuaalista vangitsemista sekä vangittavaksi vaaditun asemaa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Pakkokeinolain kokonaisuudistuksen yhteydessä lainsäätäjän taholta on tullut kehotus arvioida lainsäädäntöuudistuksen toimivuutta. Valvonnassa huomio tulisi kiinnittää muun muassa pakkokeinojen käytöstä päättämiseen sekä asianosaisten oikeusturvan toteutumiseen. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, millä edellytyksillä henkilön vapaus voidaan rikosepäilyn johdosta riistää. Tutkielmassa selvitetään tutkintavankeuden ajalliseen kestoon vaikuttavien seikkojen merkitystä vangitun perusoikeuksia rajoittavina tekijöinä. Aineellisten säännösten noudattamisen lisäksi vangittavaksi vaaditun oikeusturvan toteutuminen tuomioistuinkäsittelyssä edellyttää myös oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen, jossa tärkeimpinä lähdeaineistoina on hyödynnetty lainsäädäntöä, lain esitöitä, oikeuskirjallisuutta sekä lisäksi kansallista ja kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Vangittavaksi vaaditun oikeuksien rajoittamista ja oikeusturvan toteutumista arvioidaan myös empiirisissä tutkimusosuuksissa. Empiirinen tutkimus perustuu pääsääntöisesti kvantitatiivisen tutkimusmenetelmän keinoin tuotettuun tilastotietoon Pirkanmaan käräjäoikeuden vuonna 2015 tekemistä vangitsemispäätöksistä. Tärkeänä vertailuaineistona tutkimustulosten arvioinnissa on käytetty Heli Kainulaisen tutkimusraporttia ”Rikosprosessuaalinen vangitseminen tuomioistuinkäytännössä” vuodelta 1998. Tutkimuksessa tehdyn selvityksen perusteella oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin oikeusturvatakeet toteutuvat vangittavaksi vaaditun näkökulmasta suhteellisen hyvin. Lisäksi vangitun oikeusturvan kannalta parannuksia on tehty muun muassa säätämällä lain tasolla rangaistusasteikon lieventämisen huomioon ottamisesta, kontradiktorisuuden toteutumisesta sekä laajentamalla muutoksenhakua koskevaa säännöstä. Kehitettävää voidaan kuitenkin katsoa olevan. Tuomarin ennakkoasenne-esteellisyydestä vangitsemisasian ja pääkäsittelyn välillä voitaisiin yhdenmukaisen toimintamallin turvaamiseksi säätää lailla. Ennakollisen oikeusturvan toteutumiseksi avustajien tulisi osallistua aktiivisemmin syytteen nostamiselle asetetusta määräpäivästä käytävään keskusteluun. Salassapitomääräyksiin tulisi kiinnittää tarkempaa huomiota vaikeuttamisvaaratilanteissa. Lisäksi vangitsemisasian uudelleenkäsittelyn ja kantelun oikeaoppiseen soveltamiskäytäntöön olisi syytä kiinnittää huomiota.
Resumo:
The recent recrudescence of Mycobacterium tuberculosis infection and the emergence of multidrug-resistant strains have created an urgent need for new therapeutics against tuberculosis. The enzymes of the shikimate pathway are attractive drug targets because this route is absent in mammals and, in M. tuberculosis, it is essential for pathogen viability. This pathway leads to the biosynthesis of aromatic compounds, including aromatic amino acids, and it is found in plants, fungi, bacteria, and apicomplexan parasites. The aroB-encoded enzyme dehydroquinate synthase is the second enzyme of this pathway, and it catalyzes the cyclization of 3-deoxy-D-arabino-heptulosonate-7-phosphate in 3-dehydroquinate. Here we describe the PCR amplification and cloning of the aroB gene and the overexpression and purification of its product, dehydroquinate synthase, to homogeneity. In order to probe where the recombinant dehydroquinate synthase was active, genetic complementation studies were performed. The Escherichia coli AB2847 mutant was used to demonstrate that the plasmid construction was able to repair the mutants, allowing them to grow in minimal medium devoid of aromatic compound supplementation. In addition, homogeneous recombinant M. tuberculosis dehydroquinate synthase was active in the absence of other enzymes, showing that it is homomeric. These results will support the structural studies with M. tuberculosis dehydroquinate synthase that are essential for the rational design of antimycobacterial agents.
Resumo:
Fil: Di Croce, Ely V.. Universidad Nacional de La Plata. Facultad de Humanidades y Ciencias de la Educación; Argentina.
Resumo:
Fil: Di Croce, Ely V.. Universidad Nacional de La Plata. Facultad de Humanidades y Ciencias de la Educación; Argentina.
Resumo:
Introducción La ventilación mecánica es fundamental en el manejo de la falla respiratoria aguda, actualmente no existe consenso sobre el momento exacto de extubación. Este estudio describe el comportamiento de la escala OMAHA+ en nuestra institución. Objetivo Principal Describir los desenlaces clínicos relacionados con la escala OMAHA+ durante la extubación de los pacientes de las unidades de cuidado intensivo del hospital universitario. Métodos Estudio descriptivo, retrospectivo, basado en el registro de la escala OMAHA+ de 68 pacientes durante el proceso de extubación en las Unidades de cuidado intensivo adulto de la Fundación Santa Fe de Bogotá durante Agosto de 2014 a Mayo de 2015. Resultados Se encontraron valores gasométricos cercanos a la normalidad, con una PaO2/FiO2 media de 261 (DS 60,6), SaO2 media de 96% (DS 2%), media de lactato sérico de 1.5 mmol/L (DS 1,2 mmol/L), con signos vitales normales. La causa más común de ingreso a UCI fue Neumonía, seguida por cirugía cardiaca y abdominal. Las medias de parámetros ventilatorios al momento de extubación fueron; PEEP de 6 (DS 0,8), volumen corriente de 8ml/Kg (DS 1,4 ml/Kg), índice de Tobín de 34 (DS 11,9), test de fuga positivo 94%, y sólo una extubación fallida. Conclusiones La escala OMAHA+ puede ser una herramienta útil, aplicable y fácilmente reproducible en los pacientes con soporte ventilatorio mecánico invasivo previo al proceso de extubación, con baja proporción de fallo. Estos resultados deben ser evaluados en estudios prospectivos.
Resumo:
Visando conhecer as interações entre fungos micorrízicos arbusculares e bactérias diazotróficas na cultura da mandioca (Manihot esculenta Crantz), foram conduzidos vários experimentos para avaliar os efeitos de exsudatos de mandioca e de bactérias nos fungos micorrízicos, e a produção de ácido indolacético (AIA) in vitro pelas bactérias diazotróficas. Os experimentos evidenciaram que as bactérias diazotróficas estimularam a colonização micorrízica de Glomus clarum a partir do 30o dia. Os exsudatos de mandioca e das bactérias não apresentaram efeito na germinação de Gigaspora gigantea, mas influenciaram seu crescimento micelial. A adição de exsudatos de mandioca estimulou o crescimento das bactérias diazotróficas in vitro, evidenciando que podem existir, nos exsudatos, substâncias que atuariam como sinais moleculares ou estimulantes do crescimento, e não como fatores nutricionais. As bactérias diazotróficas apresentam ainda capacidade de produzir AIA in vitro. Azospirillum lipoferum isolado da mandioca produziu até 130 mM de AIA após 48 horas de incubação, ao passo que Klebsiella sp. produziu cerca 60 mM e a Bactéria E, aproximadamente 20 mM.
Resumo:
2012